Peru

Perun tasavalta (esp. República del Perú) on valtio Etelä-Amerikassa. Muinaisen mahtavan Inkavaltion kukistumisen jälkeen Peru oli Espanjan siirtomaa 1531–1821. Itsenäistä Perua vaivasivat talousongelmat, ja hallinto vaihteli oikeistodiktatuurien, sotilasvallankaappausten ja vasemmistovallan välillä. 1900-luvun loppupuolella Loistava polku-sissiliike taisteli hallitusta vastaan ja otti panttivankeja. Peru sijaitsee lähellä päiväntasaajaa. Kylmä Humboldtin merivirta ja korkeat Andit pitävät sen ilmaston viileämpänä kuin muualla tropiikissa. Puolet 33 miljoonasta asukkaasta on intiaaneja ja yli 80 prosenttia roomalaiskatolisia. Pääkaupunki Lima, jossa yli 10 miljoonaa asukasta. (osin Wikipedia)

Tumbes – ajan kulutusta

Perun puolella maa oli kuin atomipommin jäljiltä autiona. Siis rajapaikaksi oli aikoja sitten valittu perseen reikä, jonka ympärillä ei ole mitään. Sitten sinne kerättiin kaikki paskajoukko kiusaamaan erilaisen näköisiä ihmisiä. Ne oli kuin kärpäset paskassa kimpussani. Mutta pääsin niistä eroon kun pidin vaan pokkani. En vaihtanut rahaa, ja heitin yhden rosvon taksista ulos, kun se yritti tulla mukaani leimaa hakemaan.

Nyt olen jossain Tumbesin rajakaupungissa Perun puolella. Heti bussista tultuani alkoi sama höykytys. Vaan minua ei huijata enää, kuten tehtiin Meksikon ja Guatemalan rajalla. Lähdin kulkemaan omia polkujani ja löysin pian bussiyrityksen, joka vie minut suoraan Limaan. Bussi lähtee kello 16 ja on perillä kello 9 aamulla.

Yritin hakea kahvilaa, mutta ei tässä kärpäsenläjässä sellaista ole. En uskalla juoda kadulla tehtyjä juomia, ja siksi ostin coca cola pullon. Kaupunki sinänsä on jotenkin viehättävä tässä keskustassa, mutta ajattelin että aika kuluu rauhallisemmin nettipaikassa kun noita kantamuksiakin on ihan tarpeeksi näin helteellä. Quiton jälkeen en ole saanut kunnon kahvia, kaikki kahvi on ollut nescafetta ja vettä sekaan.

Vaan eka kerran jouduin rosvouksen kohteeksi. Tässä on sellaiset omat sopet kaikilla. Nämä ovat pienet. Mulla on arvokassi jaloissani ja sitten vaatekassi oli tuossa vasemmalla puolella. Onneksi huomasin välähdyksen kun nuori jätkä nappasi kassin. Juoksin perään ja huusin suomeksi kaikki perkeleet, jotka muistin ja se jätti kassin kadulle tähän nettipaikan eteen. Olisi sitä varmaan harmittanut, kun siellä oli vain käytettyjä vaatteita odottamassa viimeistä käyttöä ja poisheittoa. Vain yksi t-paita oli kokonaan käyttämätön, kun olin sen ostanut Ecuadorista ja se oli vähän liian pieni. Käytän sitä jossain rannalla. Itse asiassa harmittaa, että juoksin perään, olisi vienyt hikiset kamppeeni, niin olisi varmaan viimeinen turisti, jonka ryösti. Kyllä perkele on muuten yksi maailman parhaita sanoja, se pelottaa varkaatkin.

Limassa olen varmaan pari päivää ja sitten lähden Chileen. Tämä on aika surullisen köyhää. Taksitkin ovat enimmäkseen mopoja, joihin on laitettu taakse istuimet ja kaksi pyörää. Tosin on varmaan niinkin että tämä rajakaupunki on rujointa, mitä tästä maasta näkee, ja varmaan jatko on parempaa.

Tällainen takapakki oli odotettavissa, joten en nyt enää ole niin kauhuissani. Tosin aamu oli kyllä aika ankea ja taas mietin etten suosittele kenellekään tällaista matkaa. En tosin aurinkolomaa Kanarian saarillakaan, se on vielä huonompi vaihtoehto. Tämä on mielenkiintoisen viehättävää ja pelossakin on oma viehätyksensä. Ei sitä ihmiset muutoin harrastaisi kaikenlaisia benjin hyppyjä sun muita hommia.

Huh, luenpa tässä uutiset Suomesta ja lähden ostamaan pitkälle matkalle syömistä.

19 marraskuuta 2003 19:14

Lima: Tätä en usko itsekään

Tapio Rautavaara laulaa yhdessä laulussa kuinka repun painoon tulee lisää toinen puoli, jos matkamiehen mielen täyttää huoli. Eilen reppu tuntui raskaalta sen rajakaupungin jälkeen. Mutta kun olin ostamassa lippua Limaan, eikä siitä tullut oikein mitään, oli vieressä yksi Eduardo mies, joka sanoi että lähde vasta klo 16 bussilla, se on luksusmatka verrattuna yhden bussiin, johon olin menossa. Ja sitten kun odotin sitä 16 bussia, hän tuli ystävänsa kanssa samaan bussiin. Kun nostin kassini, se tuntui ihan kevyeltä, ihan kuin puolet vaatteista olisi kuitenkin puuttunut. He istuivat minun edessäni. Selitin kaikenlaista, mitä halusivat tietää, eivät tosin osaa englantia juuri lainkaan.

Mutta aamulla kun oltiin Perun Limassa yhdeksän jälkeen, he pyysivät minua kotiinsa. Ja nyt olen täällä koti internetin ääressä. Tämä on sellainen rakennus, jossa asuu 3 perhettä ja sitten on työtilat samassa. Tekevät mm terveydenhuoltoalan lehtiä. Ja sitten täällä on avustajana yksi kuuro nainen, jonka kanssa ystävystyin heti. Pärjään hänen kanssaan paremmin viittomakielellä kuin isäntien kanssa englanniksi.

Pari työntekijää täällä puhuu oikein hyvää englantia, ja he ovat olleet tässä tulkkina isäntien kanssa.

Mi chica (vasen kuva). Sähköposteissa tytön ikä vaihtelee. Hassua, etten kysynyt, vaikka numerot olivat hyvin hallussa, uno dos tres. 2012 olin uudelleen Perussa ja etsin perhettä Limasta. Mutta he olivat muuttaneet jonnekin syrjäiseen paikkaan maaseudulle, enkä saanut osoitetta.

Lapsia on paljon kuten täällä on tapana. Juliet tyttö tuli syliin ja kosketteli arasti partaani. Onneksi olen ostanut matkoja varten karkkia (kun käydään korkealla, menee usein korvat lukkoon ja siksi mutustelen karkkia). Annoin Julietille, hän on jotain 3 vuotta. Ja sanoin että olen joulupukin maasta.

Nyt he tekevät minulle ruokaa ja minä kirjoittelen tässä pikaviestiä. Sain ihan oman huoneen ja lupasivat viedä iltapäivällä katsomaan paikkoja. En oikein tiedä kuinka kehtaan olla täällä toisten vieraana, mutta ainakin yön yli on oltava. Ihan kivaa tämä mutta en ole tottunut tällaiseen ystävällisyyteen.

Kun puhuin tästä matkasta syksyllä Tertun kanssa, ja vähän ihmettelin että miten sitä voi yksin matkustaa, hän sanoi ettei minulle ole vaikeuksia kun tulen juttuun ihmisten kanssa. Olen aina pitänyt itseäni jörönä miehenä, mutta ehkä en sittenkään ole.

No, eipä tässä paljoa kertomista ollut.

Kuitenkin pari muistiinpanoa niistä perskärpäsistä. Se on ihme hommaa, niillä on itse tehdyt kortit, joissa on valokuvat. Kaikilla on erilaiset ja tekstit on leikattu jostain lehdistä, joten näyttävät vähän halvoilta. Mutta kun turisti tulee maahan, on vähän sekaisin ja sata perskärpästä pyörii ympärillä, niin sitä alkaa miettiä että noista on jotain apua. Samanlainen juttu mulle kavi Thaimaassa, jonne tulin Hongkongista kerran. Oli oikein mies univormussa, ja hienot prenikat. Sanoi että huomenna on Thaimaassa kansallinen juhla ja siksi valtio tarjoaa vieraille ilmaisen turistikierroksen. Piti ilmoittautua. Ei se mikään ilmainen ollut, mutta ei sitä sitten viitsinyt enää perua kun oli jo istumassa bussissa.

Täällä perskärpäset kulkee jaloin tai polkupyörällä. Ihme joukkoa.

20 marraskuuta 2003 16:10

Perulaista perhe-elämää

Heippa,

Täällä perheessä on ollut aika mukavaa olla. Täällä on paljon lapsia, ja he edelleen luulevat, että olen joulupukki, koska olen tullut Suomesta ja olen tällainen harmaapartainen mies. Lapset kävellyttävät minua, tulevat syliin ja höpöttävät kaikenlaista, josta en ymmärrä mitään. Etenkin 7 vuotias Jhon, ei siis John poika on kovasti kiinnostunut kaikesta ja täytyy lähettää hänelle Suomesta jotain. Pistän myös poikani lähettämään Sibeliuksen musiikkia, koska täällä tykätään klassisesta musiikista.

Työpäivä on taas alkanut. Juliet tyttökin lähti itku kurkussa kouluun, kun joulupukki ei tullut mukaan. En tiedä mikä koulu se on, kun hän on vasta 4 vuotta, joku päiväkoti. Se kuuro nainen tulee myös tänään töihin, ja juttelen hänen kanssaan vähän. Hän oli aivan liikuttunut, kun osasin viittoa hänelle asioita siten että hän ymmärsi. Tippa silmässä halasimme toisiamme eilen kun hän lähti töistä kotiin.

Samalla olen tutustunut perheoloihin ja kotiruokaan. Ruoka on hyvää, vaikka hyvin perusruokaa, ihan kuin meillä Hiiden kylässä. Me söimme perunaa, täällä syödään keitettyjä vihreitä banaaneja, jotka ovat kyllä liian outoja minulle. Olen syönyt niitä väkisin, jotta en loukkaisi perheenäitiä, joka on ruoan tehnyt. Kun sain väenväkisin banaanin syötyä, äiti kysyi otatko lisää ”otra” (toinen, lisää, Hiiden kylän espanjan itseopiskelusta oli matkalla paljon iloa). Näytin viittomana, että olen ihan täynnä ja selvisin pälkähästä. Aamupala oli papukeittoa, oikein hyvää. Iltapalaksi söimme papayaa ja banaanikeittoa. Banaani on täällä aivan perusruokaa, mutta sitä ei syödä siten kuin me Suomessa eli kypsytettynä keltaiseksi.

Eilen kävimme kaupungilla katsomassa keskustan hienoja taloja. Sitten kävimme meren rannalla hienossa kaupunginosassa, jossa ovat pankkien tornitalot ja kalliit hotellit. Siellä oli sellainen iso kuvaruutu, jossa näytettiin televisiosta suorana Ecuador Peru jalkapallo-ottelu. Katsoimme sitä mukana olleen nuoren miehen kanssa, hän oli selvästi jalkapallohullu, mutta jostain syystä täällä kotona ei ole televisiota lainkaan. Ottelu päättyi tasan nolla nolla. Minua kiinnosti enemmän se kuinka sadat ihmiset huusivat ja huokailivat sen mukaan, miten Perun pojat menestyivät pelissä.

Vaikka täällä on ihan kivaa, en oikein kehtaa olla täällä pitempään. Illalla minut kutsunut isä lahtee työmatkalle ja samalla lähden minäkin pois. Tosin eri suuntiin menemme. 

Illalla lähden bussilla Cuzcoon, inkojen kaupunkiin. Siellä on sellainen aito pikku inkakaupunki, jossa käyn. Nimeä en taaskaan muista, mucho pisto, ei kun jotain sinne pain. On minulla kartta, että loydän kyllä perille. Se on taas Andien vuoristoa, jossa meikäläistä vähän huippaa, mutta olen ihan rauhallisesti. Opaskirjassakin varoittavat vuoristotaudista, joka uhkaa, jos heti huhkii siellä. Minulla on nyt jo tuntemuksia Quitosta, joka on samalla korkeudella, joten ei mitään hätää pitäisi olla.

Täällä pelätään varkaita aika paljon, taksissakin laittavat ovet sisäpuolelta lukkoon. Kun oltiin kaupungilla, se kaverini otti selkäreppuni, koska ne varastavat erinäköisiä, ei alkuperäistä väkeä. Varkaista varoitetaan kaikkialla. Kun menen sinne inkakaupunkiin junalla, niin varoittavat että pitää koko ajan pitää huolta tavaroista. Junamatkalla on myös tunnelinpätkä, jonka aikana kuulemma varkaat etenkin iskevät. Matka Cuzcosta pois kestää junalla 12 tuntia, joten ei saa edes nukahtaa tuona aikana. Huh. Tämä kotikin on ikkunoista raudoitettu ja piha on aidattu korkealla portilla. Pitää olla vieläkin varovaisempi. Chile, jonne menen seuraavaksi, on sitten kuulemma parempi maa, joten ei tarvitse koko ajan olla varuillaan.

Miikalle hommia

hei, laittaisitko postiin, tai sovi poikien kanssa, kuka laittaa, tänne perheelle jotain Suomesta. Yksi voisi olla cd Sibeliuksen musiikkia, siihen voisi laittaa päälle nimi Ismael.Sitten jonkun espanjankielisen Suomi kirjan voisi ostaa, akateemisessa varmaan on. Ja jos on joku ruokakirja espanjaksi, niin sekin voisi olla kiva.Se Jhon poika on 7 vuotta ja tykkää jalkapallosta ja partiosta. Mitähän sille laittaisi. Suomesta ei oikein jalkapallojuttuja saa lähetettyä, kun ollaan niin huonoja. No jos levyn ja kirjan, niin se on jo hyvä alku. osoite on kaikilla sama apartado 25*, Lima, Peru. Tuo on postilokeronumero. Itse isäntä, jonka nimen voisi laittaa kuoren päälle, on Eduardo C***. Ne voi maksaa vaikka poikien pankkikortilla, tai ota tililtä rahaa.

22 marraskuuta 2003 20:07

Ennakkoluulojen muuttumisesta

Limassa käytiin päivällä ostamassa liput. Samalla isäntä osti itselleen ison laatikon luontaislääkkeitä. Täällä oli oikein sellainen alue, jossa oli ainakin sata tällaista kauppiasta. Oli yrttiä joka lähtöön. Oli kaktuksia, josta keitettiin sisälmykset veden kanssa lääkkeiksi. Oli kukkien terälehtiä, siemeniä, puiden lehtiä. Kaikkea. Oli sammakoita, joita syödään joihinkin vaivoihin. En saanut selvää mihin, kun isäntä ei osannut selittää englanniksi. Se oli todella mielenkiintoista. Harmitti, etten uskaltanut ottaa kuvia, koska se oli niin täynnä ihmisiä.

Se oli metka perhe, siellä ei juotu ruoan kanssa mitään. Ei edes vettä ja se oli minulle vähän vaikeaa, etenkin keitettyjen banaanien kanssa. Mutta myöskään kahvitaukoja ei ollut. Kerran sain välipalaksi jugurttia, perun makuista. Mutta lapset olivat suloisia. Se 2 vuotias tyttö olisi lähtenyt kanssani matkaan, mutta kun otin hänet sitten syliini matkakassien viereen, muuttui mieli. Hän talutti minua edes takaisin ja höpötti jotain kivaa. Äiti sanoi, että kyllä hänellä lapsia riittää, ja totta, paljon heitä oli.

Cuzco

22. marraskuuta 2003

Olen nyt Cuzcossa, joka on vanha inkojen pääkaupunki. On ollut surullista nähdä, kuinka espanjalaiset tuhosivat hienon kaupungin, vaikka he olisivat voineet rakentaa tänne monta uutta kaupunkia. Tilaa on vaikka muille jakaa.

Tämä on hirmuisen korkealla. Sorruin ottamaan hotellin yhdeltä innokkaalta välittäjältä linja-autoasemalla. Se on muuten ok, mutta tästä kaupungin keskustasta pitää nousta neljä korttelia jyrkästi ylos rappuja, jotta pääsee hotelliin. Ilma on täällä niin ohutta, että se ottaa todella voimille. Tämä on 3300 metrin korkeudessa. Eilen illalla kun menin hotelliin, puuskutin kuin vanha höyryjuna. Kävelin ne raput myös reippaasti, koska kujat olivat kapeita, valoja ei ollut, eikä oikein tiennyt, onko jonkun nurkan takana rosvojoukko.

Täällä varoitetaan kaikkialla varkaista, joten sen täytyy olla todellinen ongelma. No sukkiin vaan lisää rahaa. Ja kengänpohjiin. Jää edes jotain.

Olin tulossa jo vähän sekopäiseksi täällä. Tämä on turistikaupunki. Ensimmäinen paikka koko matkalla, jossa näen ulkomaalaisia enemmän kuin yhden. Kaikkialla tehdään bisnestä. Ei pääse metriäkään, ettei joku ole kimpussa. Kaikki on kallista, taksikin puolet kalliimpaa kuin Limassa. Ruoka on kalliimpaa. Yksi pikkupoika seurasi minua puoli tuntia aamulla, menin jopa kirkkoon pakoon, mutta sinne se tuli perässä. Ei auttanut, vaikka mitä huusin sille. Olisi myynyt postikortteja. Tämä on todella kiusallista, mutta on kestettävä, koska en enää päässyt lauantaiksi Machu Picchuun, joka on ainoa säilynyt inkakaupunki Perussa ja koko maailmassa. Laitan kohta ympärilleni banderollin, jossa lukee, Perkele, ei bisnestä. Maybe later, kuten ne koko ajan hokevat. Olen todella onnellinen maanantaina, kun pääsen pois tästä hälinästä.

Yksi vanha papparainen tuli aamulla näyttämään minulle tätä kaupunkia. Istuin puiston penkillä ja mietin, mitä helvettiä teen koko päivän, kun ei saa siunaaman rauhaa, menee minne tahansa. No taas kävi hyvä tuuri. Papparainen oli inkojen jälkeläinen ja selvästi inhosi espanjalaisia. Hän osasi englanniksi selittää rakennustapojen eroja. Tallella on vain kivijalat, noin 2-3 metriä korkeat kivijalat, jotka on tehty kivistä muuraamatta. Kivet ovat alhaalta leveämpiä ja ylin 10 kerros on kapeampi. Ovenpielet ovat symmetrisesti kapenevat ylöspäin. Oviaukon päällä on pitkä koko matkan pituinen kivi. Kivet on saumattu taitavasti, on tehty kaarevia saumoja, jolloin vuosituhansienkaan luonnonolosuhteet eivät ole voineet tätä muuttaa.

Vieressä on sitten espanjalaisten töherryksiä, kiviä sinne tänne ja muurauslaastia väliin. Täällä oli 9 inkojen palatsia ja kauniita temppeleitä, jotka on kaikki tuhottu. Tilalle on rakennettu katolisten kirkkoja. Voi surkeutta.

Ajattelin myös omaa Myyrmäen asuntoamme. Se on rakennettu 1970-luvulla ja jo nyt ulkoseinät piti purkaa ja tehdä uudestaan. Inkat tekivät palatsejaan 1000-3000 vuotta sitten, ilman nykyjan vehkeitä ja sementtiä, ja heidän rakennuksensa ovat vielä pystyssä siltä osin kuin eurooppalaiset eivät niitä tuhonneet. Eli se siitä eurooppalaisesta sivistyksestä ja tietoyhteiskunnasta.

Ennakkoluulot siis vain kasvavat. Ulkomaisesta maahanmuutosta ei ole koskaan ollut mitään todellista hyvää, jos rinnalle laitetaan kaikki paha, mikä on maksettava jostain muka kehityksestä. Ei pohjoisamerikassa, ei etelä Amerikassa, ei Afrikassa, ei Euroopassa, ei missään. Espanjalaiset halusivat kultaa, mutta myös tuhota kaikki toisten rakentama. Kulta ei ole minkään väärti, se ei ole vettä, ruokaa, asuntoa, rakkautta, ei mitään. Vaan ei pelkästään kultaa, vaan he vihasivat inka uskonnon symboleja. Inkojen rakennukset koristeltiin naisten rinnoilla ja pippeleillä. Kosketin jopa yhtä naisen kivistä pimppiä matkallamme. Yksi säilynyt portti oli mielenkiintoinen. VAsemmalla puolella oli pimppi ja oikealla pitkä penis. Ei varmaankaan espanjalaiset olleet ymmärtäneet niitä. Seksuaalisuus oli liikaa katolisille, jotka halusivat tuhota kaiken seksuaalisuuden symbolit ympäriltään. Tällaisen inkojen uskonnon minäkin hyväksyisin.

Alkuperaiskansaa tapettiin kovalla kädellä. Näin on ollut ja näin on oleva.

Huomenna sunnuntaina menen Machu Picchuun, joka on 70 km täältä Cuzcosta. Se säilyi, koska espanjalaiset eivät löytaneet sitä tuhottavakseen. Se löydettiin vasta 1911, ja silloin tajuttiin että tästä tehdään bisnestä. Ja bisnestä se onkin. Päivän matka maksaa 135 us dollaria, rosvoushinta. Kysyin monesta paikasta ja joku kartelli täällä on. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Mittakaavat alkavat selkiytyä. Jos olisin antanut täällä Etelä Amerikan puolella jokaiselle kerjäläiselle dollarin, olisi matkakassani jo tyhjä. Jos antaisin vain niille, jotka ovat aggressiivisia kerjääjiä, olisi mennyt vähemmän, mutta miksi minä niille antaisin. Suomen sossu toimii kyllä niin, romaanit ja somalit ovat häijyjä rahanottajia, ja he saavatkin eniten. Mutta minä en sellaiseen sorru.

Jos olisin ostanut jokaiselta pojalta yhden postikortin täällä Cuzcossa, olisi minulla 500 korttia. Mitä helvettiä minä tekisin 500 kortilla.

Eli ei se ihmisten auttaminen näin toimi. Parasta kehitysapua Perulle olisi opettaa ne olematta sylkemättä joka paikkaan. Ilmainen neuvo, ei tarvita 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ne jopa pissaavat keskelle katua, kun tulee hätä. Näin itse. Etenkin kapeat kadut haisevat kamalalta. Nyt kierränkin ne ja kuljen isompia katuja, koska niitä ei suomalainen kerta kaikkiaan voi kulkea. Ei ihme, että tuberkuloosi on täällä iso ongelma.

Sama se on Euroopassa. Tätä vauhtia Ranskasta tulee muslimienemmistoinen maa vielä tällä vuosisadalla. Eivät muslimit tietenkään jätä käyttämättä näin saamaansa enemmistöä. Jos me otamme kaikki maailman somalit Suomeen elätettäviksi, maailmassa silti on köyhyyttä, mutta somalien elämä siitä tuskin paranisi, koska ei meillä ole varaa auttaa miljoonia ihmisiä. Apu myös passivoi. Koin sen itse hyvin Limassa. Olin tullut Meksikosta yksin Peruun ja selvinnyt, vaikka juuri kukaan ei puhu englantia. Kun sain apua, en enää osannut löytää bussiasemaa, en ostaa matkalippua, en kulkea kaupungilla yksin. Sitä tulee toisten avusta niin avuttomaksi. Nyt kun pitää pärjätä itse, on taas kaikki selkeämpää. Sama se on kehitysavullakin, ei se mitään auta, se vaan passivoi ja ihmiset eivät koskaan opi pärjäämään itse. Pullasorsia.

Eli ei minulla koskaan ole ollut ennakkoluuloja. Sen sijaan vakaa käsitys siitä, ettei Suomen ongelmat ratkea sillä, että rahtaamme ulkomaisia, usein luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä maahamme ja annamme heille rahaa. Eikä ratkea maailman ongelmat. Ja tämä käsitys on vahvistunut. Jo heti lähdossä Helsingin lentoasemalla oli 1,5 tunnin viivästys. Odotimme koneessa jonkun vian korjaamista. Takanani oli somaleita menossa lomalle Somaliaan, vaihto Frankfurtissa, ja heidän pikkulapsensa huusivat koko odotusajan. Kyllä minä sen huutamisen olisin kestänyt, mutta ajatus siitä, että ollaan turvapaikassa Suomessa ja sitten mennään lomalle sinne, missä muka vainotaan, niin sitä en kyllä kestänyt. Se onkin ollut ainoa tilanne, jossa matkan aikana oli hermot mennä.

Rahanvaihtajat rajoilla ja muu huijariporukka ovat toki olleet riesa, mutta olen sopeutunut elämään sen joukon kanssa.

Tämä oli tällainen filosofinen matkakertomus, koska joku kysyi miten Perun perhe elämä muutti ennakkoluulojani. Ja vielä kerran, minulla on tietoon perustuva näkemys, ei ennakkoluuloja.

25 marraskuuta 2003 23:30

Matkaväsymystä

Saan tänne netistä mukavia kommentteja matkaraporteistani. Yksi halusi minut jo kotiin, niin kauan kuin olen vielä elävien kirjoissa. Toinen epäili matkaväsymystä Machu Picchussa. Muutamat ystävistäni seuraavat kartalta, missä milloinkin olen. Eestiin sanoisin, että usein paikallinen kilometri on tuhat kertaa mukavampi matka kuin 1000 kilometriä ulkomailla.

Joo, viime yönä mietin, että lähden Santiagon kautta suoraan Helsinkiin. Oli aika rankka bussimatka, ja olen nyt Chilessä. Siitä enemmän kohta. Tässä onkin ollut vain matkustamista sitten viime kirjeen, joten mitään tapahtumia ei ole tässä ollut.

Peru on kummallinen maa. Se on yli 1000 km pitkä ja koko läntinen ranta on aavikkoa, koska siellä ei sada koskaan, vaikka Tyyni valtameri on siinä vastassa. Siksi se on aika autiota, siellä täällä jotain rähjäistä asumusta. Vuoristoalue on korkeaa, jopa 3000-4000 m, mutta siellä on paljon asutusta ja viljelystä. Itäosa on sitten viidakkoa, josta joet jatkavat Amazoniin ja Atlanttiin.

Lähdin Perusta maanantaina. En oikein tajunnut näitä busseja ja otin vanhasta muistista 2-tasobussin normaalin lipun. Tällä kertaa sitä ei olisi pitänyt tehdä. Kun bussi oli lähdossä, sinne syöksyi hirmuinen joukko alkuperäisväestöä isoine kantamuksineen. Saivat halvempia paikkoja, mutta joutuivat istumaan mm vessan katon päällä.

Nämä perulaisnaiset ovat kuin nukketeatterin nukkeja. Isot mustalaistyyppiset hameet ja yksi täti laittoi viereeni isosta kantamuksestaan 12 erilaista täkkiä, siis ään pisteet, ja vilttiä, ajattelin ettei tuohon enää kukaan istumaan mahdu. Mutta hän menikin vatsalleen siihen päälle ja nukkui aamuun asti. Minä taas en nukkunut sekuntiakaan. Nämä naiset pölöttävät keskenään ihan kuin nukketeatterin näyttelijät.

Siitä aloinkin miettiä, että miten tämä monikulttuurisuus ja moniosaaminen toteutetaan perulaisten kanssa. Ei siitä mitään tulisi. Joutuisimme aloittamaan tuberkuloosityöt uudestaan. Joutuisimme siivoustalkoisiin. Eli kansat ovat kansoja, eikä niitä voi laittaa yhteen. Se on tällä matkalla tullut selväksi. Miksi sitten Amerikka pohjoisessa toimii. Ei siellä olekaan mitään kansoja, koska kansat tapettiin alta pois. Ei ole mitään arizonalaisia tai utahilaisia, samalla tavalla kun on suomalaisia ja hollantilaisia.

Jokainen kansa ajaa ensisijaisesti omaa etuaan, on se sitten EUn jäsenvaltio tai Neuvostoliitto tai mikä tahansa. Neuvostoliitossakin ajettiin venäläisten etua. Toiset ovat toissijaisia. Sitä ei ole tässä sosiaalitanttayhteiskunnassa tajuttu. Juuri siksi väitän, että ranskalaisten käy vielä huonosti, kun muslimit saavat enemmistön ajanlaskussa oikeastaan hyvin pian. Muslimi ei ole kansa, joo, ei, mutta sen takana on hyvin vahvoja kansoja. Ja nimen omaan kansoja.

Sitäkin ihmettelen, että minua sanotaan rasistiksi, kun en halua moniosaajia Suomeen. Mutta mitä nämä ovat, jotka käyvät jokaisen valkoihoisen kimppuun eri tarkoituksin. Rasismia sekin on. Mutta ilmeisesti vain valkoisen miehen teot ovat rasistisia.

Mietin, miksi minua ei ole koskaan sanottu moniosaajaksi, vaikka osaan lukea ja kirjoittaa. Tämä on piikki niille, jotka luulevat, että Suomeen voidaan tuoda kansoja tai kansojen osia, ja sitten yht äkkiä he ovat parempia kuin suomalaiset tekemään kaikkea. Moniosaajia. Miksi sitten suomalaiset pärjäsivät Amerikassa ja Ruotsissa? Sen takia, että töihin muualle lähtevät ovat aktiivisempia ja pitävät asioistaan huolta paremmin kuin ne, jotka vain haluavat toisten siivellä elää. Tällaisia olen miettinyt täällä bussin ikkunasta vuoria katsellessani.

Bussissa näytetään hyvin väkivaltaisia elokuvia. En ole tiennyt että niin kauheitä leffoja on tehtykään. Yhdellä rosvolla oli paidassa E.T. Tästä tuli mieleen Ristolta kuulemani hauska juttu, mikä ero on ET:lla ja somalilla. ET tuli yksin, ET lähti takaisin ja ET:llä oli oma pyörä. Nauratti vieläkin.

Bussimatkoissa on kummallisia episodeja. Illalla pimeydestä tuli yksi nainen hirmuinen kantamus mukanaan sisään. Hän avasi pakettinsa vessan oven päällä, ja sitten alkoi isolla lihaveitsellä hakkaamaan grillattuja kanoja palasiksi. Ne menivät hyvin kaupaksi. Minua ei ajatus viehättänyt, vaikka olinkin syönyt koko päivän aikana vain pienen aamupalan, pari leivänpalaa ja teetä ja vähän ananasta. Koska bussin vessassa ei juuri kukaan osu oikeaan kohtaan. Ja sen sitten tietää, mitä siitä seuraa. Itse olen oppinut säätelemään juomista siten, etten joudu koko matkan aikana menemään vessaan ollenkaan. Oli yksi pysähdys välillä ja se auttoi.

Machu Picchun kutina on poissa, mutta kädet ovat ihan kamalan näköiset. Pyyhin niitä pyyheliinalla, mikä tietenkin oli virhe. Ehkä ne vielä tulevat jotenkin kuntoon, että kehtaa tulla Suomeen.

Niin, bussin 2 kerroksessa on paha olla mutkaisilla teillä ja kuoppaisilla ja kovassa vauhdissa. Siellä se formula ykkösistä tuttu keskipakoisvoima vai mikä se nyt on, on paljon suurempi kuin eka kerroksessa. Ja kun bussi on täpötäysi, ei siellä voi nukkua. Siksi mietin, että jos Chile ei ole olennaisesti helpompi juttu, niin lopetan tämän matkani.

Matka on ollut kiinnostava, mutta monella tavalla erilainen kuin kuvittelin. En tajunnut, että tämä jatkuva pelko, etenkin Perussa, on aika kuluttavaa. En tajunnut, että siirtymiset ovat näin vaikeita. Luulin, että kaikkialla on palmupuita ja kahviloita odottamassa, että tulen juomaan olutta. Taustalla lattarimusiikkia. Sellaista on ollut, mutta aivan liian vähän. 

Viidakko oli kivaa, mutta kirjoissa sanotaan, ettei kahta päivää pitempiä matkoja kannattaisi itse viidakkoon tehdä, koska sen jälkeen kaikki näyttää samalta. Ei sieltä mitään erilaisia kokemuksia saa, vaikka olisi kuukauden Amazonilla. Eli totta, nyt on tietynlaisen matkakrapulan aika, ja katsotaan miten se menee ohi.

Velipoika kirjoitti, ettei hän ainakaan halua Etelä Amerikkaan näitten raporttieni myötä. Totta, normaali turistielämäa kokeneitten on parasta mennä Karibialle ja Rion karnevaaleihin. Tämä liikkuminen köyhissä maissa kansan parissa on aivan oma maailmansa, eikä tällaisia kovin montaa ole, joiden kannattaa tähän lähteä mukaan. Aamulla rajan yli taisi tulla yksi irlantilainen nuoripari rinkkojensa kanssa, mutta muita valkoisia ei näkynyt lähimaillakaan.

Perusta matka jatkui Chileen.