I

Mitä on yrittäminen 

Miksi yrittäjäksi?

Yhteiskunta ei kohtele yrittäjiä reilusti. Vain harva yrittäjä ansaitsee yrittämisellään suuria rahoja, jos sellaiseksi katsotaan yli 5 miljoonan euron varallisuus. Siihen paljon puhuttuun miljoonan euron yrityksen nettovarallisuuteen, joka takaa 90 000 euron ”verovapaat” osingot, ei kovinkaan moni ole päässyt. Vuonna 2009 yhteen kertaan verotettu osinko oli keskimäärin 5 500 euroa. Yksi prosentti osingonsaajista, 6 000 henkeä, nosti osinkoa yli 50 000 euroa. Suuri osa Suomen rikkaista on perinyt omaisuutensa, eikä hankkinut sitä omalla yrittämisellään. Jotkut ovat rikastuneet pörssipelillä, mikä heille suotakoon. Tässä kirjassa pörssipeliä ei ole katsottu yrittämiseksi.

Joka vuosi tuhannet yritykset tekevät konkurssin ajaen yrittäjät ja heidän perheensä henkilökohtaiseen ahdinkoon. Suurin osa yrityksistä lopettaa ennen kuin yritys täyttää 20 vuotta, mikä on vain puolet kansalaisilta toivottavan työuran pituudesta.

Miksi siis lainkaan yrittäjäksi? Yrittämiseen on liityttävä positiivisia asioita, koska niin monet katsovat yrittämisen palkansaajan asemaa paremmaksi vaihtoehdoksi.

Esimerkkejä hyvistä syistä alkaa yrittäjäksi

Esimerkkejä vähemmän hyvistä syistä, jotka kuitenkaan eivät estä yrityksen menestymistä:

Yrittäjäksi harvoin halutaan, vaan useimmat ajautuvat yrittäjäksi. Ajautuminen voi olla myös positiivista kuten silloin kun kisällistä ammattilaiseksi noussut henkilö ostaa eläkkeelle siirtyvän yrittäjän elämäntyön itselleen. Jos on hyväpalkkaisessa työpaikassa, miksi haluaisi yrittäjän epävarman ja riskialttiin elämän, jossa ensimmäisten vuosien aikana tulot jäävät vähäisiksi, usein nollaksi. Kahdessa vuodessa saa selville voiko yrittämisestä ylipäätään tulla mitään, mutta useimmiten vasta viidessä vuodessa voi saada jotain riittävää aikaan.

Tietämätön, työuransa alussa oleva, voi alkaa yrittäjäksi, jos muutakaan ei ole näköpiirissä. Mutta koulusta tulleena ei juurikaan osaa mitään sellaista, jonka varaan voisi yrittämisen rakentaa.

Menestyneen yrittäjäperheen jälkeläiset usein haluavat jatkaa yrityksen toimintaa. Sen sijaan epäonnistumisen nähneet lapset eivät ikinä halua kokea sitä tuskaa, mikä vanhemmilla ja koko perheellä yrittämisestä on seurannut. Jos nuori menestyy koulussa ja saa hyvän palkkatyön, hän yrittäjäperheen jäsenenäkin etääntyy kauas yrittämisestä.

Kansantalouden kannalta ongelmallista on, että lahjakkaimmat nuoret opiskelevat itsensä suurten yritysten palkkatyöntekijöiksi tai virkamiehiksi. Virkamiehenä pärjää vähemmilläkin lahjoilla. Paljon puhuttu julkisen sektorin kilpailu yksityissektorin kanssa hyvistä työntekijöistä pitäisi kieltää vahingollisena.

Onnellisimmat yrittäjät ovat ne, joiden harrastus on muuttunut yrittämiseksi. Tästä on hyviä esimerkkejä, esimerkiksi eräoppaat ja Jarkko Nieminen Oy. Harrastustoiminta tuo kanavia hankintoihin ja asiakkaisiin. Joskus verottaja kohtelee näiden yrittäjien harrastetoimintaa kaltoin sen jälkeen kun toiminnan oheen on kasvanut yritystoimintaa. Joskus onni ja harmonia muuttuu helvetiksi verottajan toimesta.

Yrittäjä, joka haluaa nopeasti rikkaaksi, onnistuu toiveissaan harvemmin. Sen sijaan, jos hoitaa asiakkaansa ja työnsä hyvin, voi seurauksena olla lisäbonuksena vaurastuminen.

Yrittäjä joutuu tekemään enemmän työtä kuin saman työn tekijä palkkatyössä. Silti ”laiskuus” tai elämästä nauttiminen voi olla hyvä peruste yrittämiselle. Jos yrittäjä on taitava omassa työssään, hän voi järjestää itselleen elämän, jossa työ vie vain pienen osan yrittäjän ajasta. Palkkatyössä tällaiseen vapauteen ei juurikaan pääse kuin pienipalkkaisissa määräaikaisissa työsuhteissa, jos niissä.

Millainen henkilö voisi menestyä yrittäjänä? Tähän on mahdotonta löytää kattavaa vastausta. Kilteillä ihmisillä tulee olemaan vaikeaa, elleivät he pitäydy pienimuotoisessa toiminnassa. Vastapuoli pystyy käyttämään kilttiä yrittäjää hyväkseen, eikä kiltti yrittäjä pysty lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitä riittävän ajoissa. Hyvään asiakaspalveluun pystyvä voi menestyä. Hyvä asiakaspalvelu syntyy kohteliaisuudesta, hyvin tehdystä työstä, lupausten ja aikataulujen pitämisestä. Onnellinen yrittäjä, jonka perheasiat ovat kunnossa, voi menestyä. Asiakkaat näkevät vaikeudet yrittäjän olemuksesta, eivätkä uskalla tehdä kauppaa. Härskit ihmiset voivat pärjätä kerran, mutta asiakkaat näkevät härskiyden läpi, eivätkä tule toiste. Filungillakaan ei pärjää kuin lyhytaikaisesti. Pilaantuneen tai huonon tuotteen myyjän luo ei toista kertaa palata. Rehellisyys kantaa hedelmää pitkässä juoksussa.

Helpompi on sanoa, ketkä eivät sovellu yrittäjiksi. Yrittäjänä ei menesty, jos ei ole oma-aloitteinen. Jos haluaa unohtaa päivän työt kun kello tulee 16, ei sovellu yrittäjäksi. Henkilöt, jotka eivät ole kykeneviä ottamaan vastuuta omasta elämästään, eivät pärjää yrittäjinä. Ujon ja hiljaisen ihmisen on vaikeaa saada asiakaskontakteja, mikä merkittävästi heikentää yrittämisen mahdollisuuksia.

Aloittava yrittäjä ei mieti syvällisesti yrittäjäksi ryhtymistään. Jos syytä kyselisi kolmen ensimmäisen toimintakuukauden aikana, olisivat vastaukset yleisiä ja epämääräisiä. Yhteiskunta kuitenkin luulee, että aloittavalla yrittäjällä olisi liiketoimintasuunnitelmat moneksi vuodeksi, ja uskottelee, että olisi jotain kannustimia, joilla yrittämistä voidaan yhteiskunnassa lisätä.

Yrittämisellä voi rikastua, mutta siihen tarvitaan paljon työtä, hyvää onnea ja usein myös hyviä sattumuksia. Esimerkiksi pörssiyhtiö F-Securen pääomistajaa pidetään usein esimerkkinä hyvästä yrittämisestä. Yrittämisellä rikastunut arvostettu yrittäjä on tehnyt paljon työtä ja ollut taitava ja osaava. Ilman vuosituhannen vaihteen IT-kuplaa hänen yrityksensä olisi mennyt rahojen loppumisen takia konkurssiin aikoja sitten, tai sitten yritys olisi jäänyt pieneksi, eikä vaurastumista olisi tapahtunut. F-Securen pörssiin menon ajoitus osui hyvään aikaan, mutta on myös tunnustettava, että IT-kuplassa pelkästään Suomessa kymmenet­tuhannet ihmiset menettivät suurimman osan sijoittamistaan rahoista.

Rikastuminenkin voi olla nollasummapeliä ja sattumuksilla on suuri vaikutus siihen.

Hyvin menestyneen yrittäjän ansaitsemat rahat tulee suhteuttaa aikaan. Viidessä vuodessa yrittäjä ei rikkauksia ansaitse. Suurin osa yrittäjistä ei pääse edes suomalaisen keskipalkkaan 2940 euroon kuukaudessa. Hyvin ansaitseva palkansaaja voi ansaita kuukaudessa 10 000 euroa. 25 vuodessa se tarkoittaa nykyrahassa 3,7 miljoonan euron bruttotuloa kun mukaan otetaan eläketurva. Siitä tulosta jää jo jotain säästöönkin. Yrittäjä tekee keskimäärin 30 % enemmän työtä kuin palkansaaja. Näin laskien hänen työnsä ja eläketurvansa arvo olisi 4,9 miljoonaa euroa. Yrittäjä ei voi ottaa yrityksestä samaa tuloa kuin hyvätuloinen palkansaaja saa samasta työstä tai virasta, koska se veisi yrityksen useimmiten konkurssiin. Yrityksestä luopumisen yhteydessä saatavat rahat ovat marginaalisia, koska suuri osa yrityksistä yksinkertaisesti hiipuu. Siksi vaurastuneita palkansaajia Suomessa on paljon enemmän kuin vaurastuneita yrittäjiä.

Tätä kirjoitettaessa paikallinen lehti julkaisi jutun eläkkeelle siirtyneestä taksiyrittäjästä. 38 vuoden taksiyrittämisen jälkeen ei kylässä kukaan jatkanut taksitoimintaa. Yrittäjälle jäi auto, jonka realisoinnista saadulla rahalla verojen jälkeen saanee pienen ”kauppakassiauton”.

Näitä taustoja vasten jaksaa ihmetellä niin monen kansalaisen puheita yrittäjistä veronkiertäjinä ja riistäjinä. Kun kansalainen menee ravintolaan syömään yrittäjän kanssa, hän voi sanoa, että maksa sinä tämä lasku yrityksen piikkiin. Liian monet kansalaiset kuvittelevat, että pankin sosiaaliturvaa tuovan taikaseinän lisäksi on olemassa yrityksen taikaseinä, josta voidaan maksaa erilaisia laskuja, myös yritykselle kuulumattomia.

 

 

Yrittäjä on yrityksensä vanki

Palkansaaja voi vaihtaa työpaikkaa parempaa ansiota saadakseen tai paremman työympäristön vuoksi. Jos työt kyllästyttävät, voi saada niukan toimeentulon sosiaaliturvan varassa. Kun työvuosia on riittävästi, voi jäädä eläkkeelle.

Suurin osa yrittäjistä on yrityksensä vankina. Kun yritys ei enää ole teollisuutta, vaan yhä enemmän huippuosaamista ja palvelua, on yrityksen arvo yrittäjässä itsessään. Yritystä ei voi myydä, koska se olisi kuin hinnatonta ihmiskauppaa. Yrityksen eteen on tehty vuosia työtä pienellä yrittäjätulolla, ja kaikki liikenevät rahat ovat kiinni yrityksessä. Yritystä ei voi lopettaa, koska jäisi vain luu käteen. Yrittäjän on joskus vaikeaa saada työpaikkaa, koska hänet koettaisiin liian itsenäiseksi tai menestymättömäksi. Etenkään 50 vuotta täytettyään yrittäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa yrittämistään.

Kun maahan iskee flunssa-aalto, soittavat työntekijät aamulla jäävänsä kotiin sairastamaan. Työt on kuitenkin tehtävä, jotta sairausajan palkka voidaan aikataulun mukaan maksaa. Yrittäjä ei voi katsoa kuumemittarista sairautensa määrää, koska hänen on tehtävä oma työnsä ja tehtävä myös sairaan työntekijän työt. Jos yritys laittaa sairauspäivänä lapun luukulle, jää ainakin sen päivän tulot saamatta, mutta menot eivät vähene.

Yrittäjä ei voi mennä eläkkeellekään, koska liian usein hän on maksanut liian pieniä eläkemaksuja, eikä pienellä eläkkeellä eläisi.

Yrittäjä on yrityksensä vanki myös arkena. Palkansaajat voivat sulkea työpaikkansa oven työajan päättyessä ja lähteä elämään omaa elämää. Jos on kiireellistä hoidettavaa työpäivän jälkeen, on se vaikka postipaketin hakeminen aamun työmaata varten, sen tekee yrittäjä, eikä työntekijä. Jos toimitus on kesken tai laite huollettavana, asiat joutuu hoitamaan yrittäjä. Paperityöt jäävät aina yrittäjälle itselleen. Työntekijät eivät välitä siitä, että laskut lähtisivät viipymättä, vaikka he palkkapäivänä odottavat saavansa rahat sentilleen omalle tililleen.

Vasta kun yritys on riittävän suuri ja se pystyy palkkaamaan juoksevien asioiden hoitajaksi oman henkilön, voi yrittäjä päästä helpommalla. Tuolloin yrityksen tulee olla jo 20 hengen kokoinen. Suurin osa yrityksistä ei koskaan tule niin suureksi.

 

Menestyvät yrittäjät – heitäkin on

Yrittäminen on aaltoliikettä. Seitsemää hyvää vuotta voi seurata seitsemän huonoa vuotta. Joskus hyvien vuosien jälkeen on edessä vain huonoa. Monilla aloilla 50-vuotias yrittäjä on vanha, koska asiakkaiden ostajat ovat 30–40-vuotiaita. Jos hyvinä vuosina ei ole jäänyt laarin pohjalle säästöjä, voi hukka periä huonoina vuosina.

Hyvät vuodet voivat tulla yllättäen. Ahkeruuden ja osaamisen lisäksi tarvitaan tuuria. Tuurin lisäksi tarvitaan suhteita ja joskus myös yhteiskuntasuhteita. Tuurilla voi ostaa oikeaan aikaan toimitilan, asunnon tai osakkeita. Huonolla tuurillakin niitä voi ostaa, mutta ylihintaan.

Omaa työtään tuntikorvauksella myyvä yrittäjä ei voi koskaan olla menestyvä, vaikka hän itsensä pystyy elättämäänkin. Menestyvä yritys tarvitsee jotain monistettavaa, jota myydä. Jossain pizza-ketjussa yksittäisen pizzapaikan yrittäjä harvemmin voi menestyä hyvin, mutta pizza- franchising-ketjun omistava yrittäjä voi olla upporikas. Vaikka yhden kynän hinta on mitätön, voi kymmeniä miljoonia kyniä ja nappeja myymällä rikastua kovan työn avulla ja vuosikymmenten jälkeen (alkuperäisen Leo Longlifen pääomistaja). Muutaman hengen työn myyntiin perustuvassa työpaikassa kukaan ei vaurastu, mutta jos työntekijöitä on kymmeniä tai satoja, voi yrityksen omistaja vaurastua.

Satojen miljoonien tai miljardien dollarien/eurojen omistajaksi voi päätyä tyhjätaskuna aloittanut yrittäjä, mutta esimerkit Steve Jobs, Bill Gates, Ingvar Kamprad, Lawrence Ellison ovat kuitenkin poikkeuksia. Suomalaisia yrittämisellä rikastuneita ja vielä tänään aktiiviyrittäjinä toimivia ei kovin montaa ole. Suomen rikkaimmat ovat perineet varallisuutensa tai ansainneet ne optio- tai osaketuloina pörssin kautta. Moni uusrikkaista on ansainnut miljoonansa viemällä yrityksensä pörssiin tai myymällä sen/osan yrityksestä sijoittajille tai monikansalliselle suuryritykselle.

Yrittämisellä ilman pörssin vipuvaikutusta rikastuneita suomalaisia on yllättävän vähän, jos rikkauden rajana pidetään useampaa miljoonaa euroa. Kymmenien vuosien yrittämisen jälkeen monet yrittäjäperheet ovat vaurastuneet miljoonalla eurolla, mutta näitä vauraita perheitä on paljon enemmän palkansaajien ja virkamiesten joukossa.

Jälkikäteen on nähtävissä kuinka aikakaudet ja uudet asiat luovat omat yrittäjänsä. Henkilökohtaiset tietokoneet loivat Bill Gatesista ja Steve Jobsista menestyviä yrittäjiä, internet toi kymmeniä innostuneita nuoria, jotka lyhyessä ajassa ansaitsivat mittavat omaisuudet. Matka­puhelinmarkkinoilla yrittäjyyttä ei samassa määrin syntynyt, sillä kukaan ei kai voi pitää Jorma Ollilaa yrittäjänä. Ollila ei ole yrittäjä, koska hänellä ei ollut yrittäjän riskiä. Hänellä oli vain suuren voiton mahdollisuus optioiden kautta.

 

Poliitikot ja virkamiehet yrittäjyyden tukena

Päättäjämme ymmärtävät sen, että ilman yrittäjyyttä maamme menee kohti tuhoa. Siksi yrittäjyydestä puhutaan juhlapuheissa yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Kun mennään eduskuntaan, on toinen ääni kellossa. Eduskunnassa säädetään yrittämistä kiristäviä lakeja toinen toisensa perään ja useimmiten perusteena on talousrikollisuuden ehkäiseminen. Pahinta ovat säädetyt lait, joilla yrittäjien keräämät verorahat jaetaan huolettomasti ja holtittomasti kaikenlaisiin hyviin tarkoituksiin ympäri maailmaa.

Pääministeri Mari Kiviniemi arvioi ”Suomi kestävän kasvun uralle”-seminaarissa kesällä 2010, että lähtökohtamme antavat meille mahdollisuuksia kehittyä vihreän talouden ykkösmaaksi. Julkisen vallan toimin edistetään työllisyysasteen kohoamista, investointeja ja teknistä kehitystä. Suomella on luonnonvaroja, raaka-aineita, hyviä yrityksiä ja innovatiivisia yrittäjiä. Keinot Suomen kasvu-uraan ovat investoinnit liikenne- ja tietoverkkoon, julkinen it-arkkitehtuuri, innovaatioiden tukeminen, sisämarkkinoiden kehittäminen ja yrittäjyyden luonteen ymmärtävä ja riskinottoon kannustava verojärjestelmä. Joopa joo. Suomen kielen sanoja pääministeri puhui, mutta eipä noista yrittämisen eväitä saa. Innovaatiorahoista pääministeri on sanonut esimerkkinä Tekes-rahojen lisäys. Niinpä, Tekes-miljoonilla Nokiakin kai selviää kriisistään.

Pienenä poikana 1950-luvulla kuulin kotikylän pienviljelijäin talon iltamissa kupletin, jossa kylän voimamiehet pusersivat sitruunasta mehut, minkä jälkeen paikalle tuli kuivakka mies, joka lirutti vielä tipan. Viimeinen mies oli verovirkailija. Sitä viimeistä pisaraa puserretaan edelleen.

Kun niin harva nuori haluaa yrittäjäksi, on lääkkeeksi esitetty yrittäjyyskoulutuksen antamisen koulussa. Se ei tule toimimaan, koska virkamiehet eivät koskaan pysty opettamaan yrittämistä. Toki lakeja, ilmoitusmenettelyjä ja tukien hakemista voidaan opettaa. Yrittäjäkoulutus on liian usein paperisodan opettamista, koska lomakkeiden täyttöä pystyy onnettominkin byrokraatti opettamaan. Todellinen yrittäjän apu olisi byrokratian purkaminen, jolloin ei jäisi mitään opetettavaa, valvottavaa eikä sanktioitavaa. Jäisi yrittäminen, juuri se mitä yhteiskunta välttämättä tarvitsee.

Mikäli yrittäminen olisi niin herkkua, mikseivät poliitikot ja virkamiehet itse ala yrittäjiksi. Virkamiehet eivät kykene tietämään, minkälaisiin hankkeisiin yritystukia kannattaa antaa. Kyse on teatterista, jossa parhaat selittäjät saavat eniten rahaa.

Poliitikot kannustavat yrittäjiksi jakamalla rahaa yritystukina mitä moninaisimmin tavoin. Starttirahat ovat enemmänkin työttömyyskorvauksen luontoista tukea. Varsinaiset yritystuet menevät liian usein vääriin kohteisiin. Suuret ja vauraat pörssiyhtiöt saavat tukea miljoonia euroja vuodessa. Vaalirahakeskustelu vuosina 2008–2010 osoitti yritystukien vääristyneet puolet. Yrityksiä tuettiin selkeästi korruptionomaisilla päätöksillä. Koko vaalirahojen julkitulo alkoi havainnosta, jossa verovapautta hakeneet bisnesenkelit tukivat avainpolitiikkoja suurilla summilla. Yritystukia saaneet yritykset ostivat päättäjien tauluja oikeuskanslerin hyväksymänä.

Suurimmat yhteiskunnan tuet maksetaan kaavoituspäätöksien ja yhteiskunnan tekemien hankintojen kautta. Nämä päätökset ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömiä, mutta aivan liian usein päätöksiin sisältyy eriasteista korruptiota.

 

Puhdeyrittäminen

Puhdeyrittämisellä tarkoitan lisätulojen hankkimista muusta kuin palkkatyöstä tai sosiaaliturvasta. Tällainen tilapäinen pienyrittämisen muoto oli tavallista sodanjälkeisessä Suomessa. Sosiaaliturvaa ei ollut, eikä työpaikkojakaan kaikille. Oli kulkukauppaa, metsämarjojen ja sienten poimintaa, tukanleikkuuta, muurariapua, talonrakentajia ja sokerijuurikkaan harvennusta.

2000-luvun puhdeyrittäminen on erilaista pienyritystoimintaa: kesäkioskin pitämistä, omien leivonnaisten torimyyntiä, sivutoimista tilitoimisto- ja tilintarkastustyötä, lehtikirjoituksia, tupperware-iltojen pitämistä, askartelua joulumyyjäisiin. Yhteiskunnan vaurastuminen on vähentänyt puhdeyrittämistä. Esimerkiksi sienten ja marjojen poimintaa harjoittavat suomalaisista lähinnä vanhemmat sukupolvet eivätkä nuoret vaivaudu näiden tulojen hankintaan, vaikka tulot ovat verottomia. Vähävaraisuus saa ihmiset ahkeriksi ja siksi marjanpoimijat tulevatkin Suomeen ulkomailta kaukaista Thaimaata myöten.

Puhdeyrittäminen on hyvä koeaika yrittämiselle, koska riskit jäävät pieniksi. Arvonlisäverotuksessa myyntitulojen alarajan 8500 euroa ylittäminen johtaa byrokratian merkittävään nousemiseen. Koska tulojen hankkimisesta aina on menoja, on pelkästään tällaisilla pienillä myynneillä mahdotonta elättää itsensä.

Verotuksessa puhdeyrittämistä koetellaan turhan kovalla kädellä. Pienimuotoisen yrittämisen byrokratia vie liian suuren osan ajasta ja myös saaduista tuloista. Sivutulojen yhtiöittäminen sivuutetaan verotuksessa, jolloin yhtiöön ei keräänny varoja, jotka mahdollistaisivat siirtymisen kokopäiväiseen yrittämiseen.

 

Itsensä työllistäminen:
yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat,
maatalousyrittäjät

Yhteiskunnan kannalta itsensä työllistävä yrittävä mies ja nainen ovat arvokkaita. He tuovat omat verorahansa yhteiseen kassaan ja ovat poissa sosiaaliturvaluukulta. On jotenkin kummallista, että samat kansanedustajat, jotka esittävät 500 euron automaattista verotonta kansalaispalkkaa toimettomuudesta, vaativat lisää byrokratiaa ja valvontaa pienyrittäjyyteen. Itsensä yrittämällä työllistävä ei juurikaan voi kerätä yhtiöönsä omia pääomia, koska yrittämisen tulos verotetaan heti ansiotulona, jonka marginaalivero voi olla kaksinkertainen osakeyhtiöön veroon verrattuna. Verotuksen ja myös riskienhallinnan takia toiminnan on oltava pienimuotoista. Toiminimenä toimivia yrittäjiä onkin lukuisilla eri aloilla: torikauppiaina, parturi-kampaajina, taksiyrittäjinä, tilitoimistoina, muurareina, laulajina jne.

Itsensä työllistävät toimivat useimmiten toiminimellä ammatinharjoittajina, joita Suomessa on puolet pienyrityksistä. Toiminimen taustalla on sanottu olevan isä, poika ja pakettiauto. Yhä useammin toimi­nimen taustalla ovat isä ja äiti. Kymmenet tuhannet itsensä ja perheensä työllistävät yrittäjät toimivat osakeyhtiömuodossa. Valitettavasti turvallista kuukausipalkkaa saavat professorit, virkamiehet ja kansanedustajat eivät ymmärrä yhtiömuotoisen yrittäjyyden sisältöä ja haluavat verotuksella tuhota yhtiömuotoisen yrittäjyyden Suomesta.

Yrittämisen muodot ovat moninaiset. Maatalouden harjoittaminen on yrittämistä, vaikka heidän tuloistaan puolet tuleekin tukirahoina. Maatalouden rinnalla harjoitetaan monenlaista pienyrittämistä: maatilamatkailua, kuljetuksia, kalastusta ja metsään liittyviä töitä, torikauppaa, hevostalleja jne. Maanviljelys on totista yrittämistä silloin kun viljelijä tekee suuria investointeja velaksi navetoihin ja muuhun käyttöomaisuuteen. EU:n myötä osa viljelyksistä ei enää ole yrittämistä. Jos maatalouteen ei liity yrittäjäriskiä eikä ansaintamahdollisuutta hyvän ammattitaidon, ahkeruuden ja yrittämisen kautta, ei kyse ole yrittämisestä. EU-tuet antavat perustoimeentulon ja joskus sato kannattaa jättää korjaamatta, koska tulot eivät kompensoisi riittävästi korjuun ja kuivatuksen menoja. Liian moni maanviljelijä on todellisuudessa sosiaaliturvan varassa elävä, vaikka hänellä onkin työvelvoitteena laittaa siemen maahan. Yrittämiseen kuuluu tappioriski, mutta myös ansaintamahdollisuus.

Monet toimittajat ja taiteilijat ovat freelancereita, jotka voidaan katsoa yrittäjiksi, vaikka tulot maksettaisiin verokortilla. On monenlaista yrittäjänä tehtävää hoitotyötä: hammaslääkäreitä, hierojia. Taiteilijat, kirjailijat ja muusikot ovat yrittäjiä.

Ovatko apurahataiteilijat yrittäjiä? He yrittävät saada elantonsa taiteilijana, mutta eivät saa asiakkaita tarpeeksi markkinoilta ja hakevat siksi yhteiskunnalta tukea. Yksi kirjan pääteemoista on yritystukien lopettaminen. Tarkoittaisiko se myös taiteilija-apurahojen lopettamista? Yrittäjiä eivät ole palkansaajat, eläkeläiset, opiskelijat eivätkä sosiaaliturvan varassa elävät henkilöt. Alle 18-vuotias voi olla yrittäjä, vaikkei hän yhtiötä voikaan perustaa. Alaikäisten nuorten työntekoa säädellään monilla työsuojelusäännöksellä. Yrittäjänuorta tällaiset säännökset eivät koske.

Lainsäädännössä vielä käytettävä termi ”ammatinharjoittaja” alkaa olla vanhentunut, vaikka se monessa säädöksessä vielä esiintyykin. Yksityinen hieroja on yrittäjä, eikä hieroja-ammatinharjoittaja.

 

Franchising-yrittäminen

Franchising toiminnalla tarkoitetaan yleisimmin liiketoimintamalli-franchisingia. Kansalaisille tutuimmat lienevät McDonald´s, Hesburger, KotiPizza ja R-kioskit. Näillä kolmella tutulla merkillä on omia toimipisteitä yrittäjävetoisten toimipisteiden ohella. Franchising-toimintaa on pienemmässä muodossa kaikkialla, esimerkiksi siivousalalla ja kampaamoissa.

Franchisingin avulla pienyrittäjä pääsee nopeammin alkuun, kun hän saa franchising-antajan valmiit tuote-, markkinointi- ja toimipaikkakonseptit käyttöönsä. Franchise-antaja voi olla hoitanut kaiken valmiiksi toimipaikan valintaa ja taloushallintoa myöten. Se tukee yrittäjää myös koulutuksen avulla, mutta se myös valvoo yrittäjän toimintaa. Franchise-antaja tietää miten yrityksellä menee, jolloin se voi tarkistaa ketjumaksuja niin ylös- kuin alaspäinkin.

Franchise-ottajat puolestaan maksavat liittymismaksun ja/tai palvelumaksun eli rojaltin saamistaan palveluista.

Franchising ei ole verkottumista, vaikka ulospäin verkottunut yritysten ketju saattaa näyttää samanlaiselta kuin franchising-yritykset.

Franchising on parhaimmillaan win win-yrittämistä, josta molemmat osapuolet saavat menestystä. Joskus näyttää siltä, että toiminnasta menestyy vain ketjun perustanut yrittäjä ja asiakaspalvelun hoitavat yrittäjät ovat tiukoilla kalliiden rojaltien takia. Sopimusten pitkäaikainen velvoittavuus voi tulla yllätyksenä yrittäjälle, joka ei ole onnistunutkaan saamaan riittävää asiakaskuntaa ja haluaisi lopettaa toiminnan.

Yritysten yhteistyölle voi olla monia muotoja. Itse olen haaveillut tili­toimistoyhteistyöstä, jossa peruspalvelut (tietopankit, parhaat käytännöt, taloushallinnon nettipalvelut jne) tuottavan yrityksen omistajina olisivat toiminnasta vastuullisten lisäksi ketjuun kuuluvat tilitoimistot.

 

Nano-, mikro- ja pienyritykset

Pieniksi ja keskisuuriksi luokiteltavat yritykset (pk-yritykset) ovat EU:n määritelmän mukaan alle 250 työntekijää työllistäviä itsenäisiä yrityksiä. Lisäksi niiden vuosiliikevaihto ei saa ylittää 50 miljoonaa euroa eikä tase 43 miljoonaa euroa. Pk-yritykset voidaan jakaa kokonsa puolesta kolmeen ryhmään: mikroyrityksessä on alle 10 työntekijää, pienessä yrityksessä on 10–49 työntekijää ja keskisuuressa yrityksessä on 50–249 työntekijää. (Pienyritykset ensin, EU:n komissio, 2008).

Tässä kirjassa yrittäjyyttä käsitellään pienyrityksen eli alle 50 henkeä työllistävän yrityksen näkökulmasta. Erityisesti keskitytään mikro- ja nanoyrityksiin, koska niiden merkitys tulevaisuuden Suomessa on erityisen tärkeä työllisyyden kannalta. Yhteiskunnan säätely on suhteettoman raskasta mikro- ja nanoyrityksissä, mikä estää yrittäjyyttä ja oman vastuun ottamista omasta elämästään.

Mikro- ja nanoyritykset työllistävät joka neljännen yksityissektorin työntekijän. Pienyritykset työllistävät joka viidennen ja keskisuuret yritykset joka kuudennen työntekijän. Yli 250 hengen yritykset työllistävät kolmanneksen yksityissektorilta eli 550 000 työntekijää. Palkansaajien lisäksi yrittäjät työllistävät itsensä. Yrittäjiä ja yrittäjänä toimivia aviopuolisoita on 334 000.

Nanoyritys on yritys, joka työllistää yleensä vain yrittäjän itsensä ja aviopuolisonsa. Joskus satunnaisesti yhden muun: oman lapsen, ystävän ja/tai hyvän ammattilaisen, ulkopuolisen. Nanoyrittäjä on samalla yrittäjä ja jossain mielessä kuin itsenäinen palkansaaja. Nano­yritykset voivat muodostaa laajuudeltaan mikro- ja pienyrityksiä verkottumalla. Nanoyrityksiä ja niiden verotusta käsitellään kirjassa laajasti. Jotta Suomessa voisi olla paljon itsensä työllistäviä yrittäjiä, tarvitaan yksinkertaista lainsäädäntöä pienimmille yrityksille. Näin myös itsenäiseen työskentelyyn pystyvät palkansaajat voisivat toimia nanoyrittäjinä.

Lainsäädännössä on lukuisia erilaisia pienyritysten toimintaa sääteleviä rajoja:

 

Sosiaaliset yritykset

Sosiaalisten yritysten tarkoituksena on luoda työpaikkoja vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille. Julkiseen sosiaalisten yritysten rekisteriin hyväksytään yritys, jonka työntekijöistä vähintään 30 % on vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä. Sosiaalinen yritys on oikeutettu saamaan palkkatukea ja työllisyyspoliittisia avustuksia.

Rekisterissä on alle 200 yritystä, jotka toimivat mm. kierrätyksessä, siivouksessa, pesulatoiminnassa ja urheiluseuratoiminnassa.

Suomalaisesta yhteiskunnasta ovat poistuneet vajaakuntoisten työpaikat. Tähän ovat eniten vaikuttaneet sosiaaliturva ja minimipalkka. Julkinen sektori olisi luonnollinen väylä vajaakuntoisten työllistämiseen. Yhteiskunta sijoittaa paljon resursseja maahanmuuttajien työllistämiseen ja antaa heille työpaikkoja ja etuoikeuksia rekrytoinneissa. Omat kansalaiset on tässä kaiken hyvän tekemisessä unohdettu.

Sosiaalisia yrityksiä ovat jossain mielessä myös ne kolmannen sektorin toiminnat, jotka valtio eri muodoissa rahoittaa. Nämä palvelut tuotetaan useimmiten yhdistysmuotoisina. Näillä toiminnoilla ei ole omistajia, eikä yrittäjän riskiä, mutta monasti yhdistysten puuhahenkilöt joutuvat toimimaan yrittäjän tavoin. Tosin ilman henkilökohtaista riskiä.

 

Kasvuyritykset

Yhteiskunnan pyrkimyksenä on lisätä halukkuutta yrittämiseen ja yritysten kasvattamiseen. Valtioneuvoston on todennut, että kasvuhalukkuudella voidaan varmistaa talouteen sellaista dynamiikkaa ja jatkuvaa uusiutumista, mikä turvaa työllisyyttä ja hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Suomessa kasvuyrityksen kriteerinä on käytetty 10 % vuosittaista kasvua tai 30 % kasvua kolmena peräkkäisenä vuotena. Noin joka kymmenes suomalainen yritys ei halua kasvaa lainkaan.

Yhteiskunta ei ole kasvuyritysten kautta kiinnostunut yrittämisestä, vaan siitä että saadaan työpaikkoja ja verotuloja kaikenlaiseen hyvään. Järkevästi toimiva yhteiskunta yrittäisi säästää kaikesta turhasta, jolloin ei olisi tarvetta saada kasvua. Yritysten kasvuhan tarkoittaa myös brutto­kansantuotteen kasvua. Pitemmän päälle se ei ole mahdollista. Emme siis tarvitse niinkään kasvuyrityksiä, kuin ihmisten vastuuta omasta elämästään. Oma vastuu taas johtaa yrittämiseen.

Kansantalouden riskien kannalta 50 yhden henkilön yritystä on parempi vaihtoehto kuin yksi 50 henkeä työllistävä yritys. Jos iso yritys menee konkurssiin, tulee saman tien 50 työtöntä. Sen sijaan kaikki nanoyritykset eivät mene samanaikaisesti konkurssiin ja yrittäjä pystyy sinnittelemään vähemmillä rahoilla kuin työtön palkansaaja. Isoon yritykseen tulee monenlaista tehottomuutta, josta on maksettava palkkaa ja muita kuluja. Toki iso yritys pystyy enempään ja voi hyödyntää suuruuden ekonomiaa. Se taas tarkoittaa mm. lisääntyvää automaatiota, mikä vähentää työpaikkoja.

Jos jätetään rahamarkkinoihin liittyvä keinotekoinen kasvu kokonaan käsittelemättä ja pohditaan kasvuyrityksiä volyymin kasvun kautta, voidaan kasvuyritykset jakaa karkeasti kahteen ryhmään: toisten yritysten kasvu johtaa henkilökunnan kasvuun, toiset tarvitsevat kasvuunsa investointeja vaihto- ja käyttöomaisuuteen. Molemmat voivat tarvita kasvuunsa alihankintoja, joka mahdollistaa näistä yrityksistä kasvuyrityksiä. Yhteiskunta kohtelee kumpaakin kasvuyritysryhmää pääsääntöisesti huonosti, ja yrittää tätä kohtelua kompensoida erilaisin yritystukijärjestelyin. Huonoa kohtelua on henkilökunnasta aiheutuvien verojen ja maksujen maksaminen etupainotteisesti. Vielä huonompaa kohtelua on verottaa yrityksen tekemistä vaihto- ja käyttöomaisuusinvestoinneista sitä kautta, ettei investointeja saa vähentää verotuksessa.

Yhteiskunta tukee kasvuyrityksiä monin eri tavoin. Vaatimuksia tukien lisäämisestä esitetään säännöllisesti. Totta kai, sillä vaatimuksista aina joku toteutuu. Kukapa ei ottaisi ilmaista rahaa vastaan? Ja kukapa ei jakaisi toisten rahaa hyviin tarkoituksiin. Rahanjakokaan ei aina ole pyyteetöntä.

Yhteiskunta myös hiostaa kasvamaan. Pienyrittäminen on paljolti tuskaa. Etenkin ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen on raskasta. Yhteiskunta on sanktioinut palkanmaksajan työn monin tavoin. Lisätuskana on riittävän kannattavan työn löytäminen palkatulle henkilölle. Jos pystyy nopeasti kasvamaan pienyrityksestä isommaksi, pystyy rahalla hoitamaan yrittämisen tuskaa. Yritys voi sijoittaa työvälineisiin ja ammattimaisiin palveluihin (tilitoimistot, tilintarkastus, lakiasiat, vakuutukset, internet, IT-laitteet ja IT-tuki), mikä pienimmille yrittäjille on jopa mahdotonta.

 

Kasvuyrityksiä vai yksinkertaisempaa yrittäjyyttä

Meille kerrotaan uskollisesti vuodesta toiseen kasvuyrittäjyyden tärkey­destä ja bisnesenkelien merkityksestä kasvun vauhdittajina. Enkelit ovat vauhdittaneet verottomuusvaateitaan antamalla reippaita vaalitukia. Kasvuyritykset ovat haluttavia, koska uskotaan, että näin saadaan työpaikkoja. Samaan aikaan puhutaan huutavasta työvoimapulasta.

Yhteiskunnan kannalta tärkeintä on yrittäjyys. Ihmisten työllistäessä itsensä pienissä yrityksissä, on sillä suurempi merkitys kuin kasvuyrityksillä konsanaan. Yritykset kasvavat, jos niillä on asiakkaita. Jos asiak­kaita ei ole, hyvistä ideoista ja isoista rahoista ei ole iloa. Jos yritys ei halua kasvaa, kilpailu tuo hyvään markkinarakoon muita kasvuhakuisia yrityksiä. Verotus- ja yritystuet sekoittavat toimivaa kokonaisuutta.

Yhteiskunta tukee yrityksiä vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla. Samaan aikaan se tukahduttaa yritysten toimintaa byrokratialla, ankarilla verotusmenettelyillä ja kohtuuttomilla konkurssiseurauksilla. Mitäpä jos tuet lopetettaisiin ja säätelyä vähennettäisiin oleellisesti. Positiiviset seuraukset olisivat valtaisia.

Kansantalouden kannalta kasvuyritysten merkitystä on ylikorostettu. Paljon tärkeämpää on vähentää pienyritysten rahoituksen pullonkauloja. Nyt kaksi kolmasosaa julkisista maksuista ja veroista maksetaan ennen kuin yrityksellä itsellään on käytössä vastaavia tuloja. Nämä etukäteismaksut aiheuttavat jokaiselle yritykselle aika ajoittain maksuvaikeuksia. Maksuviiveet tulevat kalliiksi sanktioiden takia. Useimmat rahoituskriisit voidaan hoitaa 20 000–50 000 euron lainalla. Tällaisia luottoja ei ole saatavissa ilman vakuuksia, ei edes riskiä ottavasta Finnverasta.

 

Kansantalouden yksinkertainen toimintamalli

Vuonna 2009 Suomessa oli yrittäjiä (ml. maatalousyrittäjät) 334 000. Palkansaajia oli yksityisektorilla reilut 1,4 miljoonaa ja julkisella sektorilla miltei 0,7 miljoonaa. Työvoiman ulkopuolella oli 2,9 miljoonaa eläkeläistä, lasta, opiskelijaa, työtöntä ja muuta henkilöä.

Jos ei olisi yrityksiä, ei olisi yksityissektorin palkansaajia. Jos ei olisi yrityksiä ja yksityissektorin palkansaajia, ei voisi olla julkista taloutta, eikä julkishallinnon työpaikkoja. Neuvostoliitto oli epäonnistunut kokeilu siitä, miten julkishallinto luo kaikki työpaikat ja mekanismin kaikkien menojen rahoittamiseen. Ensin siis tulevat yrittäjät ja vasta sen jälkeen mahdollistuu julkishallinto. Historiallisessa jatkumossa tätä ei pysty havaitsemaan. Asiat menevät myös ristiin. Esimerkiksi julkisen sektorin ostot mahdollistavat tuhansien yritysten toiminnan, vaikkei julkisten palvelujen yksityistämisestä puhuttaisikaan.

Markkinatalous toimii siten, että moottorina ovat yritykset ja yrittäjät. Yritykset luovat työpaikkoja ja saavat vientituloja. Vientituloilla maksetaan tuonti.

Työpaikoista ja yrityksistä saadaan verotuloja, joilla rahoitetaan julkinen sektori ja sen palvelut. Julkisen sektorin palkkojen nettomenot (palkat miinus palkansaajan verot) on rahoitettava yksityissektorin maksamilla verotuloilla tai maksuilla.

Julkisen talouden keräämillä tuloilla on maksettava palkkojen lisäksi kaikki ostot, julkinen rakentaminen, avustukset, maahanmuutto, korkomenot ja velkojen lyhennykset.

Julkisen talouden menojen ja tulojen erotus rahoitetaan lisävelalla, jonka lyhennykset ja korot on maksettava tulevista ylijäämistä.

Käytännössä kaikki tulot ja menot menevät ristiin, minkä vuoksi kansalaisille hämärtyy se, mistä esimerkiksi kehitysapuun tai sosiaali­turvaan tulevat rahat saadaan. Liian monet kansalaiset luulevat, että kaikki yhteiskunnan tekemä hyvä voidaan rahoittaa. On siis olemassa ehtymätön taikaseinä.

Julkinen talous on välttämätön edellytys yksityissektorin toiminnalle. Keskustelua siis voidaan käydä vain siitä, mikä on välttämätöntä julkista taloutta ja mistä voitaisiin luopua ilman että yhteiskunnan toiminta merkittävästi heikentyy.

Tämän kirjan tarkoituksena on kuvata yrittämisen nykytilanne Suomessa ja esittää keinoja, joilla yrittämisen edellytyksiä kohtuullistetaan. En siis esitä yrittämisen kannustimia, vaan yrittämistä vaikeuttavien yhteiskunnallisten vaatimusten kohtuullistamista.

Suomen väestörakenne ja yrittäjyys

 

Yritysten lukumäärä 2009 henkilöiden määrän mukaan:

 

Henkilöt     Yrityksiä                  Henkilöstö

–4         284 513 88,72 %      284 854    19,7 %

5–9           18 430   5,75 %      118 122      8,2 %

10–19              9 385   2,93 %      124 735      8,6 %

20–49              5 387   1,68 %      160 508    11,1 %

50–99              1 458   0,45 %         99 796      6,9 %

100–249              899   0,28 %      137 780      9,5 %

250–499              344   0,11 %      119 616      8,3 %

500–999              157   0,05 %      107 304      7,4 %

1000–                 109   0,03 %      294 688    20,4 %

Yhteensä      320 682    100 %   1 447 403     100 %

 

Mikro- ja pienyritysten osuudet yritystoiminnasta

 

Osuudet                           Mikro           Pienet

Yrityksistä                    94,5 %         99,1 %

Henkilöstöstä               27,8 %         47,5 %

Liikevaihdosta             17,2 %         34,6 %

Palkoista                        17,6 %         38,5 %

Mikroyritykset 1–9 työntekijää

Pienet yritykset 1–49 työntekijää

 

Suomessa asuvien rooli kansalaisena (2008-2010)

Yrittäjät                                                                                                             324

Palkansaajat

Yksityinen sektori                                            1 399

Julkinen sektori                                                    665

valtio                                                              164

kunnat                                                           502

Työlliset                                                                                                            2 397

Työttömät                                                                                                         233

Lapset ja opiskelijat                                              1 297

Eläkeläiset ja muut työvoiman ulkopuolella   1 419

Yhteensä (1000)                                                 5 346