Nepal

Nepalin demokraattinen liittotasavalta on sisämaavaltio Aasiassa. Nepal sijaitsee puoliksi Himalajan vuoristossa ja puoliksi sen juurella. Valtion alueella sijaitsee kahdeksan maailman kymmenestä korkeimmasta vuorenhuipusta. Nepalin 29 miljoonasta asukkaasta (2020) suurin osa on hinduja. Pääkaupunki Kathmandu, jossa 1,4 miljoonaa asukasta. Nepal oli vuosina 1996–2006 sisällissodassa, jossa kuoli yli 13.000 ihmistä. Vastapuolina olivat maolaiset kommunistit ja Nepalin hallitus, joka oli julistanut kommunisteille sodan. Sisällissota päättyi kommunistien voittoon. Sen seurauksena maa luopui vuonna 2008 monarkiasta. Nepal on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. (Osin Wikipedia)

15. joulukuuta 2015, tiistai

Matkalle

Lähden perjantaina Nepaliin. Paluulippua ei ole, eikä mitään välilippujakaan. Menen fiilisten mukaan eteenpäin. Päämatkakohde on Papua, se itsenäisen maan osa. Piti lähteä jo kuukausi sitten, joten varsinainen Oseanian seikkailu jää tuleviin vuosiin. Kauko-Idän maat on jo nähty, minkä vuoksi pitää mennä kauemmas.

Internet on tehnyt matkojen ostamisen helpoksi, vai onko? Jos olisin tiennyt, milloin pääsen lähtemään, olisin kuukausi sitten saanut Nepalin lipun 300 eurolla. Viikko sitten hinta oli noussut 400 euroon. Joulun lähestyminen nostaa aina hintoja.

Maanantaiyönä noin klo 1 olisin saanut lipun 420 eurolla. Ajattelin, että kyllä hinta yön yli kestää. Aamulla halvin hinta oli 460 eur. Sitten aloin katsoa rokotuksiani, kaikki paperit hukassa, ja postitalon rokotusasemaa ei enää ole. Kului tunteja kunnes Kampin Aava selvisi jatkavan postiaseman töitä. Jatkoin ostamistani ja hinta oli noussut 540 euroon. eBookers oikein ilkeili ja sanoi, että hinta nousi kun päätös kesti.

Minulle ei v-ttuilla ja siksi aloitin haut uudestaan. Vaihdoin tietokonetta, koska aloin epäillä, että ip-osoitetta seuraamalla näkevät matkakuumeen nousevan ja nostavat hintoja sitä mukaa. Tällaisesta olen kuullut ja kyllä siihen tämän kokemuksen jälkeen on pakko uskoa. Enää ei ole halvempaa ostaa menopaluuta ja jättää paluu käyttämättä. Jotain edistystä sentään.

Parin tunnin jälkeen lipun hinta oli 618 euroa. Oli pakko luovuttaa. Tätä menoa oltaisiin pian yli tuhannessa eurossa, jollaisia lippuja suurin osa onkin.

Aloitin matkakertomukset Facebookiin suoraan paikan päältä illan päätteeksi vuonna 2007 Intiassa. Sitä ennen lähetin sähköpostiviestejä. Harmi, että FB-uudistusten myötä moni tarina ja valokuva on kadonnut sivuiltani. FB-tarinat jatkuvat Nepalista.

Kathmandu, Nepal 

19. joulukuuta 2015

Tämäkin on sitten koettu. Istun hotellihuoneessa pipo päässä. Kädet sen verran kohmeessa, että saa nähdä tuleeko tästä matkakertomusta.

Lähdin perjantaina Kehäradan junalla lentokentälle. Pääsin lähtemään vasta kymmenen jälkeen ja lento Kööpenhaminaan lähtisi klo 12. Onneksi juna-aseman hissit olivat eka päivää käytössä ja pääsin hyvissä ajoin ennen koneen buukkausta perille.

Matka kesti Kathmanduun 23 tuntia. Välilasku oli Quatarin Dohassa, jossa torkuin koko yön odotustilojen tuolilla. Aamulla huomasin että siellä on hiljaisia huoneita, joissa voi nukkua kimpassa noin vaaka-asennossa. Mutta kun gatea ei saanut tietää ennen aamua, en niihin osannut mennä.

Rikkaan öljymaan ökyrikkaus näkyy kentällä. Ovatkohan Amsterdamin ja Lontoon kentät suurempia kuin Doha. Tämä oli aivan valtava ja hyvin toimivakin. Quatariin kontrolli oli tiukka, sillä muslimimaahan ei tulla yhtä helpolla kuin muslimit Suomeen. Sen sijaan turvatarkastus oli aivan heppoista. Hirmu pitkät jonot menivät nopeasti, kun oikeastaan mitään tarkistuksia ei ollut. Laukut kyllä läpivalaistiin. Ihmettelin hetken kunnes tajusin, että turvatarkastukset ovat Euroopassa tiukat juuri muslimipommittajien pelon takia. Mutta eiväthän muslimit omia lentokoneita räjäytä omalla alueellaan.

Kone laskeutui Kathmanduun vähän jälkeen klo 15. Täällä aika on 3 tuntia 45 minuuttia edellä Suomea. Oli kulunut 25 tuntia siitä kun laitoin oven Mogadishussa (Vantaan Myyrmäki) kiinni.

Ensin piti tehdä viisumianomus. Se maksoi 24 euroa. Katsoin, että tämä on parasta kehitysapua, vaikka viisumin saa niin helposti ja nopeastikin, ettei viisumin tarkoitus olekaan ei-toivottujen henkilöiden maahanpääsyn estäminen.

Sitten alkoi odotus. Joku aavistus minulla oli matkatavaroista eli repustani. Valokuvasin sen Suomessa siltä varalta, että katoaa. Odotin kentällä laukkua toista tuntia ja olin jo menossa tekemään katoamisilmoitusta, kunnes vilkaisin laukkurataa vielä kerran. Ja tulihan se sieltä. Viimeisten joukossa.

Köyhissä maissa lentokentillä on kaikenlaista yrittäjää. Niin myös täällä. Jokainen tarjoaa taksia ja hotellia. Perskärpäsiä. Yritin saada kentän kahdesta ATM:stä rahaa, mutta eivät toimineet. Sitten menin yhden perskärpäsen autoon. Ei se ollutkaan taksi, ja sillä oli oma kuskikin. Otin miehestä ja sen kortista kuvan, jos olisivat rosvoja. Toki veisivät kännykänkin, eikä kuvasta olisi iloa, jos se ei ehtisi siirtyä pilveen. Miehellä on selvästi verkosto hotelleja, jonne vie turistit. Saa toki bonusta. Mutta pyysi vain reilun 10 euroa matkasta kentältä hotelliin, atm-hakumatkasta (vasta neljäs antoi rahaa) ja hotelleista en kelpuuttanut ensimmäistä. Toinen on ihan yes, paitsi lämmityksen puute rassaa.

Kathmandu on masentavan likainen paikka. Ja täälläkin ihmisiä aivan liikaa. Kylmäkin täällä on. Kun kävin syömässä, oli henkilökunnalla nahkatakit päällä. Itsellä vain pusakka ja palelin. Netin mukaan illalla oli 10 astetta. Täällä ei ole lämmitystä huoneissa. Nyt minulla on pipo ja kaksi pusakkaa T paidan päällä. Kun laitan huoneen 2 täkkiä päälleni, en varmaankaan palele yöllä. Meillä lapsena vesiämpäri joskus yön aikana jäätyi huoneessa, jossa kaikki nukkuivat. Pitääköhän ottaa juomapullo peiton alle, ettei se jäädy.

Kävin syömässä. Ei ollut sellaista ruokaa, jota nepalilaisissa ravintoloissa Helsingissä tarjotaan. No, ehkä eka kerralla kävi tällainen tuuri. Ihan syötävää se oli. Pääruoka maksoi noin 3 euroa. Kuudelta oli pilkkopimeää, joten ei ollut uskallusta lähteä etsimään ravintolaa lähiympäristöstä.

Laitan muutaman kuvan. Pari on kadulta hotellin edestä. Yksi ruokapaikasta. Ja neljäs avulias perskärpänen. Täälläkin on nuorten miesten ongelma. Se, jonka takana kaikki maailman sodat ovat. Liikaa nuoria miehiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Nepalin köyhyys on käsillä kosketeltavan tuskallista. Siksi yhä enemmän alkoi harmittaa ne irakilaiset nuoret miehet, jotka rasittavat suomalaisten elämää. Heillä sentään olisi kotimaassaan rahaa, lämmintä ja muutoinkin paremmat olot.

• 

• 

• 

• 

• 

Nyt nukkumaan, jotta saan matkan rasitukset aamuksi pois. Tai kalistelemaan hampaita kylmissäni.

Tytti: Onpa mielenkiintoista lukea (taas) matkaraporttiasi, kiitos, että jaat kokemuksiasi! 🙂 Toivotaan lämpöä matkasi jatkoon.

Kathmandu

20. joulukuuta 2015

Nukuin kymmeneen aamulla, tosin se Suomessa olisi normaali herätysaika eli kello 6. En enää ehtinyt miettiä, pitäisikö vaihtaa hotellia, koska huone olisi pitänyt luovuttaa klo 12. Aamutoimet olivat aika ankeat, vaikka yöllä ei kahden täkin alla kylmä tullutkaan.

Olin varautunut kylmään veteen, mutta vettä ei tullut ollenkaan. Lentokoneesta mukaan ottamani virkistysservetin avulla sain pahimmat liat poistettua. Olin ehtinyt juomaan vesipulloni tyhjäksi. No, jotta kaikki olisi kivaa, meni sähköt, mutta ei sitä tarvinnutkaan kun päivä oli valoisa ja huoneessa ikkunat. Olisi helppo kiroilla kaikkea, mutta kun muistaa että nepalilaisen elävät täällä joka päivä, ei näitä harmeja ota niin vakavasti.

Jotta edes jotain puhdasta olisi miehessä, menin jalkojen hoitoon. Se on tosi hieno kokemus, niin Mikkelissä kuin Saigonissa tai täällä Kathmandussa. Nainen oli tosi taitava ja sai jaloistani tehtyä nuoren miehen jalat. Palkkio yli tunnin kestäneestä autuudesta oli noin 8 dollaria. Annoin saman määrän rahaa salaa hoitajalleni ja laitoin sormen huulien eteen, tästä ei puhuta. Meillä oli välillä tosi hauskaa, kun jalanpohjien hoito kutitti niin vietävästi.

Hortoilen kaupungilla ristiin rastiin. Eipä siitä mitään jäänyt edes omiin muistelmiini. Löysin hienon kahvilan, jonka ovessa oli Lonely Planetin merkki. Tosi hyvin tämä kansojen demokratia hyvistä paikoista toimii. Ei se hieno ollut helsinkiläisittäin, mutta tosi kiva.

Minulla on nepalilainen villatakki hankittuna 2011 vaalitorien pakkasiin. Se on ihana ja lämmin. 20 asteen pakkaseen voi mennä ilman paitaa kun laittaa takin päälleen. Taskut ovat vähän rispaantuneet ja haluan ostaa täältä uuden. Laittaisin sen postiin, sillä ei sitä tällä matkalla tarvitse. Löysinkin melkein samanlaisen, mutta koko liian pieni. Myyjä tietenkin piti sitä juuri sopivana minulle. Sanoin etten osta tätä kokoa. Ja hyllyltä löytyi aivan samanlainen kuin omani, ja suurempi, mutta sekin oli liian pieni. Vaikka tarkoitus on laihtua tällä matkalla, ei se auttaisi. Takin autuus tulee juuri siitä, että se on löysä päällä. Huomenna uusiksi, en nimenomaan hae, koska silloin ei löydä mitään, vaan se tulee kohdalle kuten tuokin takkikauppa.

Löysin sattumalta myös tosi hienon hotellin, joka on halvempi kuin tämä minun rähjähotellini. Minulle kävi kuten aina käy kun lähtee perskärpäsen matkaan. Joutuu maksamaan extraa. Jos en keksi yön aikana muuta, muutan sinne huomenna aamupalan jälkeen. Se on kohtuullisen kävelymatkan päässä.

Yleensä en lähde perskärpäsen matkaan, vaan hyppään lentokentältä bussiin. Sitten etsin kävellen itselleni kivan hotellin. Se on paras tapa. Useimmiten käyn tarkistamassa myös huoneen ennen päätöstä. Eilen en ehtinyt kun en saanut rahaa kentältä, eikä sieltä ollut bussikuljetusta keskustaan.

Ilta on pimentynyt. Katsoin valmiiksi tästä läheltä nepalilaisen kotiruokaravintolan ja kävin sen tilat tarkastamassa. Lupasin tulla syömään klo 19 jälkeen. Vesikin on taas tullut hotelliin.

Nepal on kommunistinen maa, ja sen näkee katukuvasta. Ikäänkuin kommunismi ei olisi riittävän suuri rangaistus 31 miljoonalle nepalilaiselle, on täällä koettu pahoja maanjäristyksiä. Maa on maailman köyhimpiä, mutta kerjäläisiä ei täällä ole. Elintasopakolaisia tulee Nepalistakin. Alkuvuotena vain 3, mutta marraskuussa jo 45. Pääministerin typerä ilmoitus asuntonsa antamisesta turvapaikanhakijoille on saavuttanut nepalilaisetkin. On sitten muutama hindupakolainenkin muslimien lisäksi.

Täällä on hirmuinen määrä skoottereita ja juuri kellään ei ole kypärää. Polkupyörätakseja on paljon. Ja autot ajavat aika holtittomasti ihmisvilinää seassa. Minulle onkin ollut vähän hankalaa totutella tähän elämään. Kadut ovat kuoppaisia ja kapeita, kun auto tulee kohdalle ei siitä paljon muita mahdu kulkemaan. Pitää varoa kuoppia, autoja ja skoottereita, joten ripeään kävelyyn ei täällä pääse. Pitää vain mataa.

Suomessa on totuttu liian helppoon elämään. Minä otan vastaan kaiken mikä tulee sellaisena kuin se tulee. Jos tänään on kylmä, huomenna on lämmintä. Tai sitten ei. Kun konkreettisesti kohtaa maailman sellaisena kuin se miljardeille ihmisille on, näkee maailman aivan erilaisena kuin jossain Phuketin hiekkarannoilla lomailevat. Mieluummin minä täällä kuin Phuketissa (jossa en ole koskaan ollut). Tämä on 122. maa, jossa olen ollut. Toinen puoli on vielä näkemättä. Siinä loppuelämäksi tekemistä.

Pirkko: Kiitos Pauli. Mielenkiinnolla luen matkakertomuksiasi. Eihän ne siellä elävien kannalta hauskoja ole, mutta aina pistää ajattelemaan.

Päivi:  Kiitos Pauli minä rakastan matkakertomuksiasi!

Thamel, Kathmandu, Nepal

Bagmati, Kathmandu, 21 joulukuuta 2015 – se kevyeksi repun saa ja valoisaksi harmaan

En halunnut herätä aamulla, koska jotenkin oli tunne, että reppu kiertää hartioissa ja on matkan hauskuus poissa. Tänä aamuna oli vettä ja sähköä, mutta vesi oli kylmää. Olin illalla katsonut tapoja päästä jatkamaan matkaa Nepalista ja kaikki tuntui olevan päin peetä.

Nepalista ei noin vain suunnata Itä-Timorin kautta Papuaan. Lennot olisivat Banglaleshin kautta, ja vaihtoaikaa 40 minuuttia, ei se voi onnistua. Lisäksi olisi toinen vaihto ja vasta sitten olisin Singaporessa. 27-32 tunnin matka, pitempi kuin Suomesta Nepaliin. Miten tässä näin kävi.

Jos kaikki on päin prinkkalaa, pitää riuhtaista siitä irti, koska se veisi mukanaan. Siksi pakkasin repun ja lähdin respaan. Alkoi kuulustelu, miksi lähdet, minne lähdet, annamme alennusta, jos jäät. Siis minua oli huijattu, minkä kyllä jo tiesinkin. Kun menin aamupalalle, tuli pöytään mies, joka alkoi kertoa vaihtoehtoja viettää aikaa Kathmandun ulkopuolella, jonka olin sanonut syyksi lähteä. Hän näyttäisi officessaan tarkempia tietoja.

Minulla on elämäni suuria tragedioita ollut sanoa ei. Siksi menin halpaan ja sanoin, että mennään sitten katsomaan. Olisi 2-3 minuutin walk. Ja kun walk oli kestänyt 5 minuuttia, sanoin että kiitti nyt riitti. Ei kuin ihan tuossa muutama steps. Ja kun toisen kerran tuli muutama steps oltiinkin 10 metrin päässä pihalla ja Office olisi 3 kerroksessa. Sanoin että antaa olla, kiitos ja näkemiin.

Olin nähnyt eilen paremman oloisen hotellin ja menin sinne. Ja siitä alkoi uusi elämä, Paul Newman Nepalissa. Respan rouva huudahti heti iloisena, hei joulupukki tuli. Sain pienemmän huoneen, mutta se oli halvempi kuin edellinen. Ja vettä ja lämmintä. Huikeaa!

Hotelli on vaurioitunut pahoin kevään maanjäristyksessä, mutta se oli saatu hyvään kuntoon, vaikka korjaustyöt vielä jatkuivat. Puolessa vuodessa. Tätä minä arvostan, jäädään kotimaahan korjaamaan omaa maata, eikä lähdetä Eurooppaan elämään toisten siivellä.

Kaikki ovat niin ystävällisiä, varmaan siksi, että olen itsekin kuin Naantalin aurinko kun pääsin painostuksesta pois. Jotkut eivät tajua, ettei maksavaa asiakasta saa painostaa. Se oli vika edellisessä paikassa.

Hotellin matkojen järjestäjä teki hyvän esityksen. Sanoin, että haluan kokea muuta kuin Kathmandua, mutta en voi mennä Everestille enkä muutoinkaan liian korkealle. Hän ehdotti, että saan henkilökohtaisen kuljettajan, joka vie minut Nagarkotiin katsomaan auringonlaskua, voin tulla takaisin tai jäädä sinne yöksi. Takaisin tullessa minut vietäisiin historiallisen paikan Bhaktapurin kautta. Googletin ne ja aivan fantastista. Saisin olla siellä 0-3 yötä, ja he järjestävät paluun. Jouluaatoksi haluaisivat minut takaisin hotellin joulujuhlien pukiksi. Mutta jos haluan, voin jäädä sinne jouluaatoksikin.

Jos joku lukijoistani tulee Kathmanduun, tässä tiedot. Kathmandu Guest House. Thamel (joka on keskustan vilkas alue). Hotelliketju viettää tänä vuonna (2015) 50 v juhliaan. Suosittelen lämpimästi.

• 

• 

• 

Onni suosii rohkeaa. Ja hyvillä mielin on fiksumpi kuin Google. Mietin, että Itä-Timorilla täytyy olla oma lentoyhtiö. Ja niinpäs onkin. Se lentää 2-3 kertaa viikossa Singaporesta ja joka päivä Balista. Hinta olematon Diliin, pääkaupunkiin. Ja sitten aukesivat flight hautkin. Pääsisin yölennolla Kathmandusta Kuola Lumpurin kautta Singaporeen ihan kohtuuhinnalla ja olisin perillä 2,5 tuntia ennen Itä-Timorin lentoa. YESH! Ja voinhan olla Balissakin, koska Singapore on tuttu jo muutamasta kerrasta aiemmin. Päätän huomenna illalla.

Ja kun on iloinen, kaikki jatkuu hyvin. Menin katsomaan villatakkiani uudestaan kauppoihin. Heti ekasta löysin omani, mutta koko oli liian pieni. Yksin ollut myyjä sanoi, että jää tänne myymälään, hän hakee isomman. Otti skootterin ja tuli 10 minuutin kuluttua takaisin. Ja antoi vielä alennusta, vaikken kehdannut enää sellaista ajatella. Tuo unelmaisen lämmin takki maksoi 25 dollaria. Ostin vielä tietokonemiehen sormikkaat, koska ne olivat hauskat, ei sormen päitä, mutta oli läppä, jonka voi laittaa sormien päälle kun ei naputtele facebookia puhelimella pakkasessa.

Hotellin vahtimestari portilla oli kovin kiinnostunut iloisesta miehestä. Hän sanoi, että 4 kuukauden kuluttua uusiksi rakennettava osa on valmis ja kaikki muutoinkin parin viikon kuluttua. Toivoi että tulen uudestaan naisystävän kanssa. Ihmettelin, että mistä minä sellaisen tähän hätään otan. Paikalliset naiset ovat kauniita ja ihania, saisin heistä mitä parhaan tyttöystävän. Kunhan en mene sellaisen seuraan, joka haluaa rahaa. No katsotaan.

Täydellinen päivä päättyi illalliseen ulkona. Nyt sain ensimmäisen kerran oikeaa nepalilaista ruokaa: kalaa mausteisessa kastikkeessa ja naan-leipää. Vieressä oli nuotio, jossa poltettiin maanjäristyksen rakennusjätteitä ja sain lämmitellä. Talon kissakin tuli seurakseni ja lämmitti jalkojani.

Jos jotain huonoa väkisin hakisi tästä päivästä, niin se oli huomio siitä kuinka minä olen ollut huono-oloinen kadun vilinässä, vaikka on se hengityssuojain. Kun tulen tähän puutarhahotelliin, olo paranee. Samanlainen olo on ollut Mumbayssä Intiassa. Kun lähdin sieltä pois, se huono-oloisuus loppui. Molemmat kaupungit ovat niin likaisia, että se lienee tuntemusten yhteinen nimittäjä. Kathmandu on laaksossa, joten täältä ei likainen ilma helposti vaihdu.

Google ei anna linkkiä valokuviin Nagarkotista. Otan huomenna omat kuvat. Fantastinen paikka kuvien mukaan.

• 

• 

Paikalliset itsekin sanovat, että Kathmandussa on liikaa ihmisiä. On se jännä kun tehdään kaikenlaisia ilmastosopimuksia, vaikka tärkeimmästä ei edes puhuta: väestöräjähdyksestä. Kun ihmisiä on liikaa kaikkialla, syntyvät sodat ja kansainvaellukset, eroosio, luonnon varojen ehtyminen, saasteet, eläinten ja kasvien sukupuutto. Kun joku uskaltaisi sanoa ääneen, että suurin ilo koko maailmalle olisi, jos perhesuunnittelu rajaisi lasten määrän kolmeen niin Afrikassa kuin muslimimaissa, olisi maailman pelastuksessa otettu todellinen askel. Kaikki muu on turhaa, jos tätä ei osata tehdä. Lapsella, jota ei koskaan panna alulle, ei ole ihmisoikeuksia.

Kun on hyvä olla, on kevyt olla. Tämä huoneeni on neljännessä kerroksessa, eikä hissiä ole. Vaan minäpä juoksin vahingossa viidenteen kun tuntui niin helpolta. Eilinen huone oli 3 kerroksessa. Kilot karisee.

Että tällainen päivä. Huomenna vielä parempi.

Silloin päivä paistaa ja matkanteko maistaa. (Matkariimit Tapio Rautavaaralta).

Pirkko: Kiitos taas Pauli. Mieluista luettavaa nuo matkakertomuksesi. Peräänkuulutit että joku sanoisi perhesuunnittelun tärkeydestä ja siitä että tämä pallo ei kauan kestä tätä väkimäärää. On sanonut, Pentti Linkola on siitä sanonut . 🙂

Pauli: Linkola on viisas mies. Mutta yksikään EU herra, MEPpi, YK:n johtaja, presidentti eikä pääministeri uskalla puhua väestöräjähdyksestä sanaakaan.

Arja: Kiitos hyvä et pidät meijät ajan tasalla.

Tytti: Kiitos kirjoituksistasi ☀️ Ihanaa ja ihanampaa päiviä Sinulle!

22 joulukuuta 2015

Nagarkot – Maailmasta voisi kadota kommunismi

Hitlerin takia koko Eurooppa kärvistelee muslimien invaasiosta. Samaan aikaan kommunismi tekee tuhoaan, vaikka Stalin on kuollut kauan sitten. Suomessa jaksetaan jauhaa ihmisoikeuksista, jauhaa ja saivarrella. Vaikka kaikki tietävät, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos täällä ei olisi kirjaimellisesti islamia noudattavia muslimeja eikä kommunisteja.

Suomessa nuo liit ja paavot ovat harmittomia, koska heillä ei ole valtaa. Mutta täällä Nepalissa kommunismin tuska näkyy joka päivä. Suomi jaksaa olla huolissaan huijaavien irakilaisten nuorten miesten oloista, mutta tulkaa tänne Nagarkotiin, niin tiedätte, mitä elämä on. Ei riitä, että täällä on maanjäristykset, täällä on jotain vielä pahempaa, vallassa olevat kommunistit. Viimeinen huhti-toukokuun maanjäristys kesti kaksi viikkoa, mutta kommunistien jakamasta tuhosta ei täällä pääse eroon vuosikymmenissäkään.

Lähdimme Rajun (driver) kanssa kohti Nagarkotia. Oli vaikuttavaa nähdä auton etupenkiltä, mitä kaikkea Kathmandu ja sen jälkeiset alueet ovat. Linja-autojen katoilla istuivat nuoret miehet. Pelkäämättä putoamista. (Kathmandu-Nagarkot etäisyys 32 km).

Kun tulimme korkeuksiin vievälle tielle, tajusin ettei tästä tule kolmen yön ulkoilureippailua. Tiet olivat kapeita ja surkeita. Jopa Afrikan teitä surkeampia. Jokainen vastaantuleva auto oli seikkailu. Etenkin bussit, kuorma-autot ja pakettiautot. Kerran jäimme kuoppaan, mutta kuin ihmeen kaupalla Raju peruutti siitä pois.

Nagarkot olikin köyhyyden mallikylä. Auringonlaskuja en tulisi näkemään, sillä savusumu peitti kaiken kauniin. Ei täällä ole ihmisiä tekemässä noin sakeaa savua. Suurin osa tulee Kathmandusta, jonka lika täyttää kaiken tilan.

Intia ei hyväksy Nepalin uutta perustuslakia ja on katkaissut kaasutoimitukset. Täällä 2 km korkeudessa se näkyy, ettei ole sähköä. Ruoka tehdään puita polttamalla. Savusumu pahenee.

Täällä eletään turisteista. Mutta maanjäristysten jälkeen turistit katosivat. Eivätkä ole palanneet. Tuskaa lisää Intian painostus.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Nagarkotissa on kymmeniä tyhjiä hotelleja. Hotellit ovat rinteellä ja valmiit putoamaan rotkoon maanjäristyksessä. Kuin ihmeen kaupalla suuri osa on vielä pystyssä, ainakin jotenkin.

En ole ainoa vieras täällä, mutta ei täällä meitä ole montaa. Kaksi näin kun kävelin muutaman tunnin vuorta alas ja takaisin ylös. On pieniä kioskeja, joissa kaikissa sama tarjonta, vettä, ja jotain snackseja. Viinaa. Muutamissa kioskeissa viimeisen myyntipäivän ohittaneita hedelmiä ja vihanneksia. Tyhjää kuin Ceaucescun Romaniassa.

En koskaan maksa mitään etukäteen, koska kaikkea voi sattua. Siksi en maksanut huonettani etukäteen matkan järjestäneelle miehelle. Jätin maksun tänne paikan päälle. Hotellin respassa ihmeteltiin, että tännekö olen tulossa. Pudotin saman tien kolmannen yön suunnitelmista ja sovimme, että kuljettaja hakee minut päivää aiemmin. Sitten halusivat maksun ja kysyin, että voiko maksaa kortilla. Eeeei. Näin, että kuski oli juuri kääntynyt ja lähdössä takaisin. Juoksin pihalle ja koputin ikkunaan. Tulekin jo huomenna aamulla hakemaan minut. Se oli päivän paras päätös. Minun käteiset rahani eivät olisi riittäneet huoneen maksuun, mutta päätöksen autuus selvisi vasta illalla.

Kuski jäikin yöksi Nagarkotiin, koska turhaan hän olisi ajanut tuota kurjaa tietä edestakaisin. Söimme illalla yhdessä ja aamulla lähdemme yhdessä takaisin.

Kuudelta tuli pimeä. Täällä ei ole sähköä, ei vettä, ei mitään. Saisinkohan ruokaakaan mistään. Sovimme kuitenkin Rajun kanssa, että mennään yhdessä syömään klo 18.30. Oli pilkkopimeää. Hotelli vuoren rinteellä ja jyrkkiä rappuja ylös ja alas. Onneksi sain matkaan lahjaksi taskulampun. Sille tuli käyttöä. Se pelastaisi minut putoamiselta.

Menimme lamppuni kanssa ravintolaan, joka oli typötyhjä. Pari kynttilää paloi. Sinne tuli kuitenkin mies, joka lupasi järjestää ruokaa, jos nepalilainen ruoka kelpaisi. Kanaa, riisiä. Ja annos oli tosi iso, niin iso että osa jäi syömättä. Ihan hyvää olosuhteet huomioiden.

Raju kertoi perheestään. Hänellä on 20 kk ikäinen tyttö. Näytti kuvia iPhone 5:stä. Tosi kaunis vaimo. Iphone on tässä olennaista. Hänen palkkansa hotellin autokuskina on 10.000 rupiaa kuukaudessa eli 80 euroa. Sillä elää perhe, johon kuuluu myös äiti. Kaksi veljestä. Mistä ihmeestä siis iphone. Hän kysyi maksaako oma kuutosmallini 700 dollaria. Hintataso siis tiedetään.

Puhuimme paljon maailmasta, mutta emme juuri mitään kommunismista, koska seinillä voi olla korvat, vaikkei sähköä ja valoa olekaan. On aivan ihmeellistä, miten ihmiset täällä jaksavat, vaikka heillä ei ole mitään. Ei edes toivoa. Hindu-uskonto kai lohduttaa. Pisti vihaksi nuo Suomeen tulleet muslimit, joille ei riitä mikään. Heillä on sentään ilmaista ruokaa joka päivä kolme kertaa päivässä, terveydenhoito, lämmin asuminen, ja jatkossa valtion maksamia sirkushuveja. Kehtaavatkin. Tulisivat turvaan tänne Nepaliin. Tänne on lyhyempi matkakin.

Tämä on kirjoitettu yöllä näytön valossa. Kynttiläni on sammunut ja kuukaan ei enää valaise. Julkaisen tämän tultuani Kathmanduun, enkä muuta tätä, vaikka pahoittaisinkin Paavon ja Lin mielet. On ainakin kirjoitettu sydämestä.

Nepal saa paljon kehitysapua. Paras apu olisi, jos kommunistit menettäisivät täällä valtansa. Sillä kaikkeen, mihin kommunismi koskettaa, muuttuu ikäväksi. Neuvostoliitto. Kuuba. Pohjois-Korea. Venezuela. Afrikan kommunistiset yritelmät. Afganistan.

Timo: Hienoa, että joku vielä kutsuu kommunistia kommunistiksi. Kommunistit itse yrittävät häivyttää kommunismin kaikenmaailman vasemmistoneuvostoliitto, vasemmisto jne. nimien taakse. Aate, joka on aiheuttanut maapallolla käsittämättömän määrän ruumiita, ympäristökatastrofeja, kurjuutta, perheiden hajoamisia, vainoa, sotia, jne. Persuissa on muuten myös hyvin kommunistisesti ajattelevia sosialisteja.

Janne:  Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2016 Pauli Vahtera!

Päivi: Olipa valaiseva matkakertomus, kiitos Pauli. Kyllä se tosiaan pistää vihaksi nuo elintasopakolaiset. Mutta nythän niitä alkaa kuulema palailemaan kotiinsa (mikäli mediaa on uskominen) kun ei olekaan niin luksusta, ja hyvä niin. Mitä se kortookaan! Voi s…na. Mutta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ps. täälläpä odottelen lisää tekstiä sinulta.

Pirkko: Kiitos Pauli näistä lukuelämyksistä. Ajattelin avata yhden lukemattoman kirjani joulunpyhinä, mutta luulenpa että sinun matkakertomuksesi riittää joululukemiseksi minulle. Hyvää Joulua sinne ja ole kuitenkin terveellisen varovainen <3

Paula: On hienoa saada lukea näitä upeita matkakertomuksia, kiitos siitä Pauli!!! 😀 Olet sä melkoinen seikkailija!! Hyvää erilaista joulua sinnekin…

Marjukka: Hyvää joulua! Turvallista ja antoisaa reissua!

Bhaktapur

23 joulukuuta 2015

Maailma on kaunis ja hyvää elää sille … Ja mielen vapaus

Aamulla heräsin Nagarkotissa 5.30 odottamaan auringonnousua. Se tuli vasta kuuden jälkeen. Yö oli ollut kylmä, koska autojen ikkunat olivat jäässä. Teiden varsissa oli kuuraa. Ihme, etten palellut lainkaan yöllä. Kun olin saanut kommunistivuodatukseni kirjoitettua, tuli sähköäkin, mutta vain muutamaksi minuutiksi.

Auringonnousukin meni pilalle, koska savusumu kantoi taivaaseen asti. Mihinkä se yön aikana olisi mennyt.

Jostain henkilökunta teki meille aamiaisen, pari paahtoleipää, paistettuja perunoita ja paistettu muna, mustaa teetä. Nyt ei tarvinnut hapuilla teekuppia, koska päivä oli auennut. Henkilökuntaa oli neljä miestä ja minä ainoa maksava asiakas. Ei kovin hyvä bisnes.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Paluumatkalla menimme Bkahtapurin historialliseen kaupunkiin. Se oli Nepalin pääkaupunki 1500-luvulle asti ja tärkeä etappi Intian ja Tiibetin kauppareitin varrella. Kävelin historiallisen kaupungin keskustassa ja muutama kuva kertoo siitä, että tämän vuoden. Maanjäristys vaurioitti kaupunkia pahasti. Vanhimmat rakennukset ovat 1500-luvulta.

Minut otettiin Kathmandun hotellissa riemulla vastaan. Ensimmäiseksi menin lämpimään suihkuun. Mikä ylellisyys. Eipä päivästä sen kummallisempaa kerrottavaa ole.

Järjestin itselleni matkaa pois Nepalista ja siihen meni monta tuntia. Erityinen vaikeus tuli siitä, miten pääsen Papualle kätevästi. Lennot sinne maksaisivat Itä-Timorista yli 1000 euroa, eikä laivareittiä löytynyt. Menin välillä kahville ja sitten välähti. Mitä maksaisi Balilta Papualle. Ja sehän maksaisi vain pari sataa dollaria. Olen taas vapaa. Lennän täältä Balille (vaikka inhoan rantalomakohteita), ja sen jälkeen voin vapaasti päättää teenkö tripin Itä-Timoriin (itsenäinen maa) menopaluu parilla sataa, vai jätänkö sen suosiolla väliin ja lennänkin suoraan Papuaan.

Irwin lauloi yhdessä hienoimmista lauluistaan: Maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus, mielen vapaus. Juuri tällainen tunne minulle tuli.

Netin kanssa matkojen varaaminen ei ole niin helppoa kuin halutaan uskoa. Minulla oli alunperin vaihtoehtona mennä Singaporeen, mutta vaihtoaika Diliin, Itä-Timoriin, vähän pelotti. Jos myöhästyn koneesta, jään kolmeksi yöksi panttivangiksi Singaporeen, jossa olen ollut jo monta kertaa. Siksi päädyin mennä Balille, jonne oli kätevä ja edullinen lento Kuala Lumpurin kautta. Lipun varaus onnistui hyvin maksamiseen asti, mutta sen jälkeen palvelusta ei tullut mitään tietoa. Yritin toisen kerran, mitä ei saisi koskaan tehdä. Ja sama tulos. Nyt pitää tarkkailla, ettei näitä yrityksiä ole veloitettu kortilta. Oli pakko pitää tauko, jotta näkisi, tuleeko mitään vastausta.

Tännekään ei voi jäädä. Neljän tunnin tauon jälkeen yritin toisen palvelun kautta. Sain saman lennon Kathmandusta ja jatkolennon aika oli sama Baliin. Hinta edullinen näin pitkäksi matkaksi 300 dollaria, mutta alkuperäinen olisi ollut vähän halvempi. Varaus hoitui muutamassa minuutissa ja vahvistukset tulivat sähköpostiin. Niin innoissani olin, etten huomannut, että jatkolennon aika olikin 9.20 pm, eikä kuten alunperin varaamassani 9.20 am. Nyt tuli ylimääräinen 12 tunnin luuhaus lentokentällä. Ja sen takia varmaan olen Balilla kaksi yötä.

Opin kuluttamaan aikaa ja ensimmäisellä reppumatkallani Etelä-Amerikassa. Muistan hyvin kun bussin lähtöön oli 4 tuntia, kaikki tavarat selässä ja istuin puiston penkille. Katselin ihmisiä ja elämän menoa ja niin se 4 tuntia meni huomaamatta. Silloin opin ennakkoon afrikkalaisen elämäntavan viisauden. Afrikassa ihmisillä on aika, meillä länsimaissa kello.

Jouluaattona otan yhteyttä Skypellä, Whatsupilla, Viberillä ja Messengerillä läheisiini. Erityisesti odotan soittoa Niilolle, 8 v ja Vendelalle, 2 v.

Kathmandu, Bagmati, Nepal · 

• 

• 

• 

Kathmandu, jouluaatto 24. joulukuuta 2015 ·

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Hyvää Joulua kaikille matkaseuralaisilleni!

Täällä jouluaatto on jo iltapäivässä. Olen nähnyt tänään, miten eri uskonnot voivat elää rauhassa yhdessä. Siitä enemmän kuvissa.

• 

Illalla kaduilla on joulumenoa ja laitan punaisen paitani päälle ja osallistun tunnelmointiin. Huomenna joulupäivänä jatkan matkaa, välistoppi on Balissa, josta kiiruhdan eteenpäin.

Täällä tänään +15 astetta.

• 

• 

• 

• 

Hyvää Joulua hyville suomalaisille: ”Miten 15 euroa voi parantaa Nepalin koulutusta?

Nepalilaisen lapsen näkökulma (juttu vuodelta 2010)

15 euron panoksella voidaan saada koulun ulkopuolelle jäänyt lapsi kouluun tai koulunsa keskeyttänyt lapsi takaisin kouluun.

15 eurolla voi

• ostaa koulukirjat yhtä lukuvuotta varten (luokat 1 – 10)
• ostaa 30 kouluvihkoa, mikä riittää kolmelle lapselle alakoulussa (Nepalissa monilla perheillä ei ole varaa ostaa koulussa tarvittavia vihkoja ja kyniä, jolloin lapsi joutuu jäämään pois koulusta.)
• ostaa kaksi koulupukua maaseudulla ja yhden koulupuvun kaupungeissa
• maksaa lapsen tukiopetus kolmeksi kuukaudeksi (miltei 40 % ekaluokkalaisista keskeyttää koulun tai jää luokalleen)
• maksaa viiden oppilaan koemaksut maaseudun kouluissa, joissa on vuodessa kolme koetta (Monet oppilaat eivät voi suorittaa koetta, koska heillä ei ole varaa maksaa koemaksua.)

Vertailun vuoksi: 15+1 eurolla voi maksaa yhdelle oleskeluluvan saaneelle nuorelle ulkomaalaiselle miehelle puolen päivän ajalta työttömyyspäivärahaa.

Pauli

Joulupäivänä, Nepalin köyhyys

Pohdin matkani Nepalin osuuden kokemuksia odottaessani lentokentälle lähtöä.

Nepal on maailman köyhimpiä maita. Löysin 48 köyhimmän maan listan, tosin aakkosjärjestyksessä. Olen käynyt noista maista 13:sta. Nepal on listalla. Mitään noista maista en pidä köyhänä, jos otan vertailukohdaksi 1950-luvun lapsuuteni Suomen. En pidä yhtään noista maista minään köyhyyden mallimaana.

Nepalin köyhyys kyllä näkyy kaikkialla, mutta ei täällä näe kerjäläisiä, eikä nälkään kuolevia. Kun palkat ovat pienet, voidaan ihmisiä työllistää kaikkialle. Hotellissanikin on kaikenlaisia vartijoita, autonkuljettajia, ovenavaajia, laukunkantajia, siivoojia, pihanlakaisijoita vaikka mitä. On ihmisille parempi tehdä pienipalkkaisia töitä kuin maata vuodesta toiseen sossun rahoilla pankolla. Suomessa sanotaan, etteivät suomalaiset enää tee kaikkia töitä ja siksi tarvitaan satoja tuhansia maahanmuuttajia. Kissan viikset. Kun rahaa ei tule automaattisesti taivaasta, kiinnostaa myös pihanlakaisijan työ. Siitä tässä on kyse, eivät ihmiset yhdessä sukupolvessa ole näin nirsoiksi muuttuneet.

Köyhyys näkyy myös kaikenlaisena yrittämisenä. Katukauppiaita ei täällä ole niin paljon kuin Afrikassa, mutta pientä kioskia ja Salattujen elämien Ismon kaupan kokoisia pikku myymälöitä on pilvin pimein. Polkupyörätakseja Kathmandun sykkeessä Thamelissa on enemmän kuin autotakseja. Kun työpaikkoja ei ole kaikille, silloin yritetään. Sellaiseen Suomeen olemme matkalla itse kukin.

Autamme ihmiset avuttomiksi. Se koskee niin kehitysapua kuin turvapaikan hakijoitakin. Ihmisarvolle parasta on saada elämisen edellytykset omien käsien kautta. Sitä iPhonea ei tarvitse saada tässä heti ja nyt sossusta vaan kun sen saa muutaman vuoden kuluttua oman työn kautta, sitä osaa arvostaa ja käyttää säästeliäästi.

Ihmisillä Nepalissa on ihan siistit vaatteet. Ryysyläisiä lapsia, joita Afrikassa näkee, ei täällä ole tullut vastaan. Toki täällä on sen verran kylmää, ettei täällä paljain jaloin vähissä vaatteissa voi kulkeakaan.

Kännyköitä näkee käytettävän kaikkialla niinkuin Suomessakin. On autoja, moottoripyöriä ja etenkin skoottereita. Meillä Hiiden kylässä oli muutama puhelin ja muutama auto, joten me olimme todellisia köyhiä, joiden perään ei kukaan itkenyt eikä kerännyt kehitysapua, eikä perustanut järjestöä meitä auttamaan eikä antanut hotellia VOKiksi, jossa olisimme voineet vaatia diskorahaa ja parempaa ruokaa ja tapella välillä aikamme kuluksi.

Onko koko köyhyys vain bisnestä, jolla kaikenlaiset kepat tekevät tiliä Suomessa kirjoituspöytiensä takana hyvällä palkalla. Nepalin kansantuote BKT (nominal) on 743 USD vuodessa (2012). Se nyt ei kerro yhtikäs mitään, koska työvoimasta 76 % on maataloudessa ja etenkin heidän työnsä tulokset eivät näy missään tilastoissa. Palvelut työllistävät 18 % ja siinä on mukana paljon yksityisyrittelijäisyyttä, joita ei tilastoida missään. Kun suomalaiset hakevat lisää särvintä ruokapöytään sienestämällä, kalastamalla ja marjoja poimimalla tai puutarhaa viljelemällä, ei tilastoihin tule mitään merkintää. Nuo BKT luvut köyhistä maista ovat täyttä huuhaata.

Nepalissa teollisuudessa ja vastaavissa töissä on vain 6 % työvoimasta. Kaikki saaste minkä täällä kohtaa savusumuna ja muutoinkin, ei tule teollisuudesta. No, Suomen teollisuus on tulossa alamäkeä, ja saavutamme Nepalin nopeammin kuin Nepal saavuttaa Suomen.

Nepalissa on kaksi suurta ongelmaa. Vallassa olevat kommunistit ja väestönkasvu. Maassa oli vuonna 1960 10 miljoonaa asukasta ja nyt 29 miljoonaa. Vuoteen 2050 mennessä väkimäärä kasvaa 46 miljoonaan. Millään keinoilla eikä kehitysavulla pystytä maata saamaan jaloilleen näissä olosuhteissa. Tätäkään maailmaa syleilevät puidenhalaajat eivät pysty ymmärtämään, koska numeroiden ymmärtäminen ei kuulu hyvien ihmisten osaamiseen.

Kommunismi tuhoaa kaiken, mihin se koskettaa. Nepalilaisia kurjistivat etenkin maolaiset kommunistit. Jos olisimme fiksuja, vaatisimme kommunistien eroa vallasta ehtona kehitysavulle. Ero auttaisi enemmän kuin raha, jonka annamme.

Suomen kehitysapuhömppä Nepalille

Suomi antaa vuonna 2015 kehitysapua 18 miljoonaa euroa Nepaliin ja lisäksi 3 M maanjäristysten aiheuttaman tuhon hätäapuun. Kun Suomen avun pintaa raaputtaa, tulee joko hymynkare huuliin tai voimattomuuden raivo.

Vuosina 2015-17 annetaan 4 miljoonaa naisten taloudelliseen voimaannuttamiseen!!!. Vuosina 2013-15 1,6 miljoonaa työelämään valmentavien taitojen kehittämiseen. Naiset, Rauha ja turvallisuushankkeeseen 1,3 M (nuo rahat tarvittaisiin paremminkin Suomessa muslimi-invaasion aiheuttaman naisten ja tyttöjen turvallisuuden heikentymisen estämiseksi). Vuosina 2010-15 on UNICEFin WASH-ohjelmaan laitettu 9,8 Miljoonaa.

Opetusministeriö on antanut 15 M USD 10.000 tyttöjen vessan rakentamiseen. Lisäksi täällä opetetaan suomalaisten voimin ja rahoin käsien pesua. Eikö se ole nepalilaisen kodin ja koulun tehtävä, eikä suomalaisten.

Yhden vessan hinta on 1500 USD, mutta täkäläisen rahan arvoon suhteutettuna kyse on ainakin 10.000 euron vessoista. Mikä vimma Suomella on rakentaa luksusvessoja ympäri maailmaa. Ja mikseivät nämä maat kuten Sambia ja Nepal osaa vuosituhansienkaan jälkeen rakentaa itse omia vessojaan. Suomalaiset pykäävät itse sellaisen kesämökilleen viikonlopun aikana, eikä rahaa mene montaakaan euroa.

Kun on vähän nähnyt maailmaa, kuten meikäläinenkin, osaa suhteuttaa asioita suurempaan kokonaisuuteen. Jotenkin meistä on EU:n jäseninä tullut tyhmiä ja olemme kadottaneet sen talonpoikaisjärjen, jolla Suomi nostettiin omin voimin sodan jälkeisestä köyhyydestä hyvinvointivaltioksi. Ihmiset tuijottavat omaan napaansa, nostavat itseään muita paremmiksi (nimenomaan suvaitsevaiset syyllistyvät siihen) ja teemme itsemme niin toistaitoisiksi. Suomalaiset peruskoulun ala-asteen lapset eivät enää osaa edes juosta, eivätkä kulkea metsässä, kun elämästä on tehty pumpulia. Jotenkin tuntuu siltä, että köyhänä ihmiset ovat onnellisempia kuin kaiken krääsän keskellä. Näin jouluna on hyvä miettiä myös tätä puolta ihmisen elosta.

Maarit: Onpa taas omaa ajattelua avartava kirjoitus, kiitos Pauli kun jaat näitä kokemuksia medän kanssamme. Kuulostaa todella hölmöläisen touhulta suomalaisten rakentaa vessoja Nepaliin, sillä onhan niiden pitänyt kautta aikojen rakentaa omat vessansa. Miksi niitä on nyt niin mahdoton rakentaa itse lisää??

Pauli: Kommunismin merkityksen ymmärtää jos ajattelisi että Li ja Paavo päättäisivät Suomen asioista. Suomi olisi konkurssissa parissa viikossa.

Harri: Toivottavasti kirjoitat Pauli tästä blogin. Haluaisin kovasti jo nyt jakaa tämän lukukokemuksen myös niille muutamille, jotka eivät Facebookissa ole.

Päivi: Onpas taas mainio blogi, kiitos Pauli!

Taitoin lentokentällä odottaessani koneen vaihtoa eilisen blogini jutuksi Iltalehteen. Kirjoitin siihen lisää pohdintaa.