Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikan tasavalta eli Etelä-Afrikka on tasavalta. Lesothon valtio sijaitsee enklaavina Etelä-Afrikan sisällä. Maan ilmasto vaihtelee alueittain. Läntisessä Kapmaassa on välimerenilmasto, ja sisämaa on aroa, jossa sataa kesäisin. KwaZulu-Natalissa on subtrooppista vyöhykettä. Maa on maailman johtavia mineraalien viejiä.

Etelä-Afrikassa on 63 miljoonaa asukasta. Maalla on kolme pääkaupunkia: Kapkaupunki (lakiasäätävä), Pretoria (hallinnollinen) ja Bloemfontein  (oikeudellinen). Kapkaupungissa on 5,1 miljoonaa asukasta.  Vuonna 1950 asukkaita oli 600.000.Kasvu kertoo Afrikan suurimmasta ongelmasta: väestöräjähdyksestä.

From : <pvahtera@welho.com 

Sent : Tuesday, October 31, 2006 7:29 PM 

To : 4 vastaanottajaa 

Subject : Johannesburg 31.10.2006

Täällä sitä sitten ollaan. Matka meni sinänsä ok. Hauskaa oli, että Miikan tilintarkastaja oli samassa koneessa menossa Englantiin johonkin koulutukseen. Olin aamulla Suomen aikaa ennen klo 11 Johannesburgissa. Jopa tuli nukutuksi monta tuntia koneessa, kun jalkatila ei ollut ihan surkea tällä kertaa.

Tämä on vähän hämmentävää. Aika kallis maa. Ja heti alkoi turistin huijaus. Sain matkatoimistosta yhden turvallisen hotellin nimen ja menin sinne taksilla. Taksin otin turisti-informaatiosta kentältä, mutta ei sillä mitään taksikilpiä ollut. Netin mukaan matka olisi 25 km, mutta se kesti kyllä kauan, jotta hän saisi enemmän rahaa. Mittaria ei tosin ollut. Otti 280 paikallista rahaa, joka on rand, ja taksimatka oli noin 30 euroa. Maksoin Myyrmäestä lentokentälle vain 22 euroa, ja matka on vähän lyhyempi.

En sitten päässyt siihen hotelliin, täynnä kai se oli. Veivät taksilla, 50 paikallista rahaa, sisarhotelliin, josta sain savullisen huoneen, joka ei nyt pahasti haise.

Täällä on moottoritiet 6-kaistaisia ja ajetaan vasemmalla puolella. Pirusti on autoja, joten ei ainakaan täällä Afrikan köyhyys näy. Tai siis tällaisella alueella, jossa kaikki on aitojen ja vartijoiden takana, kuten hotellikin. Tämä on joku bisnesalue, jossa on hirmuisen iso mall, jonne oli pakko mennä, kun paikallisia pikkukahviloita ei tullut vastaan yhtään. Ei edes hedelmäkauppaa tai muuta pientä. Eikä siellä tavaratalossakaan ollut ruokakauppaa.

Menin kahvilaan, ja kahvi oli hyvää ja appelsiinimehu ihan tuoreista tehty. Sitten otin sellaisen pienen välipalan ja sekin oli hyvää. Se maksoi 62 randia. Laitoin laskuun 100 randia ja toivat vain kolikot 8 randia. Kun nostin asiasta metelin, sain 30 randia lisää. En jättänyt kolikoita tarjoilupalkkioksi kostoksi.

Olen täällä pari yötä. Sitten yritän jatkaa matkaa. Selvitän sitä tässä netissä. Pimeä tuli jo ennen kuutta illalla, enkä viitsi lähteä enää kaupungille. Etenkin kun olen aika väsynyt. Tein pirusti töitä ennen matkaa. Maanantaina nousin klo 4 tekemään viimeiset työt ja ne kyllä onnistuivat. Sain kerrankin pöydän puhtaaksi.

Kyllä tämä tästä alkaa sujua. Monta asiaa ihmettelen. Lentokone oli iso ja täynnä. Mustia oli tosi vähän. Myyrmäen ostarilla heitä näkee paljon enemmän. Samoin se iso tavaratalo oli aivan täynnä kaikenlaista, oli intialaista, valkoista ja vähän mustia. Mustat oli kyllä töissä, mutta eivät maleksineet kuten Itäkeskuksessa tekevät. En ole varma, että tämä on hienoa kansainvälisyyttä, joka pitää saada myös Suomeen. Lentokoneessa luin kun Evan johtaja Risto EJ Penttila kirjoitti, että vierastyöläiset eivät tulekaan maksamaan eläkkeitä, vaan menevat tappiolle. Silti se on kuulemma pirun hienoa, että tulee paljon ulkomaalaisia Suomeen. Itse olen sitä mieltä, että sellainen Suomi ei ole enää Suomi, tai maa-alueen nimi on Suomi, mutta siellä ei enää asu Suomen kansa, vaan kaiken maailman ihmiset kaikkialta. Tällaisia paikkoja on paljon, tämä Johannesburg, on Hollanti, Saksa, Malmö ja Ruotsi laajemminkin, Lontoo, New York. Kyllä maailmaan mahtuisi vanhoja kansallisvaltioitakin. Näin ajattelen.

Täällä on pirun kuuma. Etenkin iltapäivällä paahtoi, ja kun oli lippis jäänyt kassiin huoneeseen, tuli vähän paha olokin. Mutta se meni ohi kun sai vettä juotavaksi. Iltapäivällä oli varmaan 30 astetta.

Semmoinen alku täällä. Menen illalla syömään hotellin ravintolaan, niin ei tarvitse pelätä varkaita.

P

Stanton City

Tämä on hurja maa. Ehkä hurja maanosa, jos uskallan katsoa tätä enemmän. Johannesburg on sellainen kaupunki, jossa rotuerottelu hoidetaan rahalla. Olin Stanton Cityssä kortteerissa ja siellä isossa tavaratalossa oli vähemmän mustia kuin Itäkeskuksessa Helsingissä. Siis ei-töissä olevista, asiakkaista ja ostoskeskuksessa luuhaajista. Kaikki siivoojat, tarjoilijat jne olivat toki mustia. Paikalliset ihmiset, myös mustat, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, varottavat minua kaikesta. Älä mene junalla. Älä mene siten, älä täten. Varo illalla. Ole varovainen päivällä. Tämä ei siis ole ennakkoluuloisuutta ja suvaitsemattomuutta, vaan aitoa turvattomuutta.

Stanton Cityn aidatun ja vartioidun kaupunginosan ulkopuolella alkoi toinen maailma. Mielenkiintoista oli uusien ammattien kehittyminen. Autojen ikkunanpesijat ovat oma ammattikuntansa kaduilla ja ajoteillä, mutta nyt näin ikkunanpesun estajia eli vartijoita, jotka haativat pesijat pois ja saivat siitä kolikkonsa.

Kun menin paikalliselle linja-autoasemalle, oli se aivan musta. Tuhansien ihmisten joukossa oli valkoisia minä ja yksi nuoripari.

At 11:52 1.11.2006,

Lähden keskiviikkona Mooi Riveriin. Se on kaupunki Johannesburgin ja Durbanin välillä. Durban on meren rannalla oleva kaupunki. On jotenkin helpotus päästä Johannesburgista eteenpäin. Tämä on kyllä ihan mielenkiintoinenpaikka, mutta turvattomuus näkyy kaikkialla. Kun joka paikassa on rauta-aitaa ja vartijoita, niin ei oikein huvita kuljeksia yksin, etenkään viiden jälkeen, jolloin tulee jo hämärä. Mooi Riveristä menen Lesothon rajalle, ehkä uskallan käydä hakemassa yhden uuden maan itselleni. Siitä eteenpäin ei ole mitään tietoa.

Mooi River on zulujen asuma-alueella. Lesothoon mentäessä on iso vuoristoalue kansallispuistoineen. Huomenna tiedän enemmän.

Eilen oli vähän paniikkinen olo, mutta tänään ovat asiat alkaneet selvitä. Kyllä tämä ihan ihmisten paikka on. Kahvikin on todella hyvää. Ruoka on toistaiseksi ollut pettymys, mutta ehkä sekin puoli vielä korjaantuu.

From : pvahtera@welho.com 

Sent : Tuesday, November 7, 2006 6:20 PM 

To : paulivahtera@hotmail.com 

CC : 5 vastaanottajaa

Subject : Kapkaupungissa 

Mooi River ei, Durban kyllä

Kaikkien varoittelujen jälkeen olin jo valmiiksi kauhuissani. Kun minun piti jäädä bussista pois eräässä pikkuvuoristoon vievässä kaupungissa Mooi Riverissä, oli bussi 2 tuntia myöhässä, ulkona pilkkopimeää, kaatosade ja minä ainoa poistuva matkustaja. Kantti ei kestänyt mennä ulos. Menin bussin pääteasemalle Durbaniin ja sieltä luikin yöllä mustien asuttamaan hotelliin, jossa olin ainoa ulkomaalainen. Kaikkea sellaista kun koki, alkoi tilanne mennä hallinnasta.

Tuli mieleen ne kaiken maailman toimittajat, kehitysaputyöntekijät jne, jotka kulkevat vartioiduissa autoissa omine autonkuljettajineen, tulkkeineen ja aseellisine vartijoineen. Turistit kulkevat aidatuissa paikoissa, vartioiduissa hotelleissa ja heitä viedään paikasta toiseen ovelta ovelle. Aito kosketus elämästä Afrikassa on varmaan aika ohut.

Menin Durbaniin, bussin päätepysäkille. Siellä oli sellainen Formula One hotelli, jossa olin ainoa valkoinen asukas. Loikin sinne ennen kymmentä illalla kun bussi tuli perille. Se oli turvallisempaa kuin hakea jotain toista hotellia.

Aamulla kun tuli valoisaa, yritin hakea lähistöltä aamupalapaikkaa. Ei sellaista ollut lähimaillakaan. Menin takaisin hotelliin ja ostin 20 randilla eli noin 2 eurolla aamupalan, joka oli pussiteetä, pienenpieni sämpylä ja corn flakesia. Kallis se oli paikallisille. Minulle riittämätön.

Sitten piti miettiä mitä tehdä. Mooi Riveriin ei takaisin ollut halua, vaikka kauniit vuoristokylät jäivätkin näkemättä. Korkein vuori oli 3,5 km. Lesotho olisi ollut vuoren takana, mutta mahtaako siellä mitään teitä kulkea noin korkealla. Yritin sitten päästä lähemmäs rannikolle. Vaan kaikki pitkän matkan kaupunkibussit olisivat perillä vasta yöllä, enkä halua kokeilla tuuriani pimeässä. Olin pulassa. Sadetta oli tulossa lisää. Sitten päätin lähteä suoraan Cape Towniin eli Kapkaupunkiin. Se bussi olisi perillä aamulla klo 9, joten olisi hyvää aikaa hakea hotellia valoisalla.

Tultiin perille pari tuntia myöhässä, mikä olikin selvää, koska lähtökin myöhästyi 1,5 tuntia. Itse ajo ei sitten niin huonosti mennyt.

Olin jo nälissäni. Maanantaina olin syönyt kotona Saarioisten maksalaatikkoa. Lentokoneruoat on mitä on. Stanton Cityssa Johannesburgissa söin vain välipaloja kahvin kanssa kun ei siellä ollut ravintoloita. Luulin että saan hotellin ravintolasta illalla syödäkseni, mutta sekin oli semmoista burger-ruokaa. Bussissa ei ollut paria banaania kummempaa matkassa.

Cape Town – Kapkaupunki

Kapkaupunki ei ole mikään gourmet kaupunki. Täällä on vain näitä curry paikkoja, eli riisiä, curry mössöä, jossa on muutama kananpala. Sillä pitäisi pärjätä. Pakko sitä oli jotain syödä. Ostin sitten torilta hedelmiä hotelliin syötäväksi, mutta ne olivat aamulla jo pilalla, vaikka katsoin tarkkaan mitä ostan.

Sitten tuli sunnuntaiaamu.

Kaupungista löytyi hotellin neuvomana Lulun cafe, josta sai aamupalan. Yksi kananmuna, pari paahtoleipää, ja sieniä paistettuna. Otin appelsiinimehun oheisjuomaksi. Ja sitten katsomaan mikä kaupunki tämä on.

Kapkaupunki on turistirysä. Täällä on turisteja enemmän kuin alkuperäiskansaa, ainakin sunnuntaina. Menin Waterfront-alueelle, jota kehutaan. Se on alkuperäistä Kapkaupunkia, mutta nyt rakennettu isolla rahalla turistirysäksi. Oli kahvilaa ja kuppilaa, käsityömyymälää, ja kaikkea sellaista, mitä turisteille myydään. Olisin mennyt sieltä katsomaan Nelson Mandelan vankilasaarta, mutta kaikki liput oli loppuunmyyty 4 vuorokaudeksi. En tiedä mitä teen torstaina, joten en varannut mitään lippua itselleni. Jää nuo näkemättä.

Viimeinen valkoinen presidentti Botha kuoli juuri kun olin tullut Etelä-Afrikkaan. Eipä häntä kunnialla muisteltu television uutisissa. Eikä ollut syytäkään. Bothaa haukuttiin viimeiseksi krokotiiliksi. Kyllä rotuerottelun jäljet tässä maassa ovat vielä vuosikymmeniä näkyvissä. Alkuperäiskansalla ei ollut juurikaan mahdollisuutta täällä päästä elämässään eteenpäin. Hänen jälkeensä mustat ottivat vallan ja presidentiksi tuli vankilasta vapautettu Nelson Mandela. 

Kun oli pakko lähteä sieltä muurien ja aitojen ja vartijoiden turvasta pois, muuttui maailma. Menin Johannesburgin bussiasemalle. Taksikuski pelotteli ja varoitteli minua monin tavoin. Kielsi menemästä Mooi Riveriin, se on pieni paikka, ei sinne voi mennä, ellei ole joku vastassa. Toivoi Jumalan siunausta matkalleni.

Bussiasema oli aivan mustanaan mustia. Näin vain yhden valkoisen nuoren pariskunnan kaikkien mustien joukossa. Siis köyhät käyttävät bussia. Ja Pauli. Se on sama asia.

Siellä oli aika paljon vartijoita, joten en osannut pelätä kun alkuhämmennys oli ohi. Tosin joka paikassa olevat vartijat eivät tuo turvallista oloa, koska tulee mieleen että rikollisuutta on oltava paljon, koska vartijoita on noin paljon.

Bussin ikkunoista näin niitä slummeja. Ruostuneista peltikasoista kyhättyjä taloja vieri vierekkäin. Minulla oli mukana Kanava-lehti. Ja kuinka ollakaan siellä oli tarina suomalaisesta tutkijasta, joka oli tutkinut Kenian slummien sosiaalisia suhteita (no kaikenlaista sitä tutkitaan veronmaksajien rahoilla). Hän kertoi, ettei sinne voi mennä ilman omaa autonkuljettajaa, pitkävartisia saappaita, joissa on nappulapohjat, koska muuten hukkuu paskaan siellä kävellessään. Pitää olla tulkki ja vielä kaksi vartijaa mukana. Joopa joo. Olipa kiva lukea sellainen tarina tätä matkaa varten.

No, takaisin Waterfront´tiin. Siellä oli ihan kivaa katsella maailmaa, vaikka turisteja paikalla olikin. Juttelin pitkään yhden alkuperäismustan kanssa. Hän oli ylpeä siitä, että on nuorempi kuin minä, vaikka varmasti oli asia päinvastoin. Kehui tukkaani. Näissä juttuun tulevissa on aina se vika, että haluavat rahaa. Hän nosti kuin Perse-Arska Raid-elokuvassa housujaan ja näytti kuinka paha leikkausarpi hänellä on jalassa. Hän toivoi avustusta jalan operointiin. Minä nostin shortsieni alareunaa ja näytin oman leikkausarpeni 60-luvun Hiiden kylän ajoilta ja melkein pistin paremmaksi. Meni mies hiljaiseksi, ei puhunut enää rahasta, vaan toivoi jumalan siunausta.

Tuo olikin hyvä kikka. Kun palasin kaupunkiin, 3 nuoren miehenalun päämies tuli pyytämään rahaa. Sanoin, että olen vain köyhä mies, ja yllätys yllätys, se riitti. Toivotti hyvää päivän jatkoa, vaikka odotin saavani puukosta.

Yritän kokeilla maanantai-illalla noin 18 jälkeen Skype-yhteyttä Suomeen. Miikalla ja velipojalla on Skype ja parilla kaverilla. Katsotaan sitten onko kukaan linjoilla.

Lasken tässä jo randeja, sillä kaikki on ollut kalliimpaa kuin osasin kuvitella. Tämä on pirun kallis maa turistille, joten miten ihmeessä nämä ihmiset täällä pärjäävät, koska mitään kaksihintajärjestelmää ei ole. Toki paikoissa, joihin ei uskalla mennä, hinnat ovat alhaisemmat. Siis luulen niin. Se mustien kuppilan onneton aamiainenkin maksoi 20 randia eli yli 2 euroa, eikä siinä ollut juuri mitään, joten ei sellaista rahaa ainakaan slummien asukkailla ole.

Täällä ei ole sunnuntaina keskustassa mitään avoinna. Olin kyllä turistirysä-Waterfrontissa koko päivän, mutta ei tullut syödyksi siellä kahvivälipaloja lukuunottamatta. Nyt olen ihmeessä kun täällä ei ole auki kuin McDonalds ja sen kilpailija kanapaikka KFC. Afrikkalaiset eivät tee työtä sunnuntaisin, ja lauantainakin meni kaikki kiinni jo klo 15, mikä heille kunniaksi. Kysyin oikein poliisilta, että mistä löydän ruokapaikan. Hän tuli minulle näyttämään, ja näytti juuri nuo hampurilaispaikat.

Maanantaina oli todella kaunis päivä heti aamusta. Lämmintä ja pilvitöntä. Aamupalan hakuun meni taas aikaa ja pettymyshän siitä tuli. Englantilaiset toivat tänne vasemmanpuoleisen liikenteen ja huonon ruoan. Kahvit ovat todella hyviä, mutta ei niillä voi koko päivää elää.

Lähdin sellaisella pikkubussilla Hyvän toivon niemelle ja Cape Point´tiin, eteläisimpään paikkaan Etelä-Afrikkaa. Tunnin matka sinne oli. Oli hyvä mennä, mutta pettymyshän tuollainen bussimatka on. Hölöttävä kuski ja kuusi irlantilaista naista oli matkaseurana.

Tämä matka olisi ollut kiva tehdä yksin polkupyörällä, mutta se olisi kestänyt kauan, enkä olisi jaksanut koska matka oli kovin vuoristoinen. Enkä olisi ehtinyt reissua valoisan aikana tehdäkään. Siksi oli tärkeää päästä näkemään kaikki bussilla. Koko niemi on huonosti kasvavaa pikkupensaikkoa, eikä siellä ole ihmisiä asumassa. Se on vain turistirysä, jonne kaikkien on pakko mennä.

Illalla tulin sieltä ja kävin syömässä. Yritin hienoa ulkoilmaravintolaa, jossa oli päivän kala-annos esillä. Otin sellaisen. Kala oli hyvää, mutta lisukkeet aivan surkeata. Huh. No iso juttu oli se, että uskalsin syödä illan jo hämärtyessä. Siksi tulin kokeilemaan skype-istuntoa, mutta ketään ei ollut linjoilla. Kello on jo 20 illalla ja minä vaan olen ulkona.

Kello 21 kuljin vielä kaupungilla, mutta kaksi poliisia tuli määräämään minut hotelliin. Jos kuljen näin myöhään ulkona, minut mattivarmasti ryöstetään. Siispä kiirehdin hotellihuoneeseen.

Olen paljon pohtinut, olenko suvaitsematon, vai mikä täällä oikein pelottaa. Kaikki varoittavat. Kun nähtiin juna, sanoi taksikuski, että tuo juna on ainoa johon uskaltaa mennä. Juna tuli hyvän toivon niemelle. Siis jos menen junaan, minun käy huonosti. Junamatkustajat ovat mustia. Olenko siis rasisti kun en uskalla mennä junaan. Toki suurin osa junamatkustajista on rehellisiä, mutta tuhanteen matkustajaan mahtuu jo monta rosvoa. Rosvo ryöstää valkoisen todennäköisemmin kuin mustan, koska valkoisella on varmaan enemmän rahaa mukanaan. Jos kierrän nämä kaukaa, olen suvaitsematon ja rasisti. Tämä on liian vaikeaa. Kai näillä joku oma vastuukin on elämästään.

Sen myönnän, että rotuerottelu tässä maassa oli kamalaa, kun valkoisilla oli omat vessat, bussit ja koulut. Ei siinä maailmassa voinut tulla mitään hyvää. mutta oikeuttaako se siihen, että jokainen valkoinen on rikollisen toiminnan kohde. Ei minulla ole asiaan mitään osaa eikä arpaa. Itse asiassa nuorena miehenä olin kovinkin tätä rotuerottelua vastaan. Mutta sekään ei näy päältä, siksi minut saa ryöstää.

Sain idean, että lähden safarimatkalle koko kuukaudeksi. Täältä lähtee matkoja, jotka päätyvät Victorian putouksille. Se oli täynnä, joten en pääse tähän parempaan matkaan, jossa nukutaan pikku mökeissä. Nyt mietin lähdenkö telttaretkelle, joka päätyy Tansaniaan. Sieltä tulisin Suomeen. Matka alkaa ensi viikolla ja päättyy kuukauden kuluttua. Se voi olla silti fiksumpaa kuin touhuta täällä yksikseen ja hakea turvallisia reittejä. Minua pelotti se, ettei Namibian matkatoimisto osannut sanoa pääseekö Namibian pääkaupungista Botswanaan, joka on rajamaa. Sanoi että varmaan sieltä pääsee, mutta hän ei tiedä, eikä esitteet kerro. 

Telttaretkellä olisi autot ja matkareitit valmiina ja seuraa. Yritän tutkia tarkemmin, montako siellä sitä porukkaa on, minkä ikäisiä ja minkä maalaisia.

Olin eilen sillä Cape Point-retkellä. No olihan se kiva nähdä pingviinit, mutta tuli olo, että vaikka olivat kyllä meren rannalla, että on kuin Korkeasaaressa kulkisi. Ei se ollut mieltä ylentävää nähdä satoja pingviinejä, joita sadat turistit paapoivat, onneksi sentään oli laitettu aita väliin. Pingviinit saivat olla vapaana meren puolella, ihmisillä oli aidatut käytävät kulkea.

Kyllä täällä ihan hyvä on olla, siis Kapkaupungissa, toivotaan että matka jatkuu edes näin hyvissä merkeissä.

pauli

Olen koko päivän järjestänyt telttamatkaa halki Afrikan, koska se on kuitenkin turvallisin tapa matkustaa. Lähtö olisi sunnuntaina täältä Kapkaupungista ja paluu 5 viikon kuluttua Tansanian pääkaupunkiin. Kiertäisin kuudessa maassa kuorma-auton lavalla olevalla turvabussikorissa. Nukuttaisiin camping-alueilla teltoissa. Bussiin mahtuu 25 ihmistä. Se olisi myös halpa tapa. Menen aamulla varaamaan paikkaa, jos se on loppuunmyyty niin sitten mietin uudestaan mitä tehdä. 

p

Subject : Maailman matka etenee

Olen sitten tehnyt yhden hulluimmista ratkaisuistani. Lähden sunnuntaina 20 hengen porukassa kiertämään autolla autiomaita, Victorian putouksia ja kaikkea sellaista viiden viikon ajaksi. Olen Zanzibarin kierroksen jälkeen Dar-es-Salaamissa joulukuun puolivälissä ja sieltä sitten yritän Suomeen jouluksi.

Tässä tulee nähdyksi Namibia, Botswana, Zimwambe, Zambia, Malawi ja Tanzania. Sadan maan kiintiö jää siten vajaaksi, että ensi vuonna se menee varmaan rikki.

Miksi näin. Tulin siihen tulokseen että yksin kiertaminen Afrikassa on liian vaarallista. Bussit kyllä kulkevat suurkaupunkien välillä, mutta aikataulut ovat mitä ovat ja usein bussit tulevat perille yöllä. Kerta kaikkiaan kantti ei kestä yrittää etsiä yöpimeällä hotellia, tai jotain nukkumapaikkaa.

Toinen ongelma on se, että bussiliikenne ei kulje suurten nähtävyyksien mukaan, vaan suurten kaupunkien mukaan. Jos ylipäätään pääsee hyvin perille, sitten on vielä etsittävä keino päästä katsomaan Afrikan ihmeitä.

Kuljimme Ullan ja pienten lasten kanssa paljon teltalla 20 vuotta sitten. Itse asiassa kiersimme koko Euroopan Marokkoa ja Turkkia myöten. Tiedän telttailun hyvät ja huonot puolet.

Lisää rokotuksia

Internetin ihanuuksia tuli taas lisää. Eilen juttelin yhteensä 1,5 tuntia poikani, veljeni ja yhden tutun kanssa. Ilmaiseksi, tai siis sama nettimaksu kuin tästä sähköpostin kirjoittamisesta aiheutuu. Päivällä huomasin että minulla on mukana vanha rokotustodistus. Eipä hätää. Olen jo saanut uuden keltaisen pdf-todistuksen Helsingin lääkärikeskuksesta. Pitää vain tulostaa se paperille!

Menen kuitenkin ottamaan vähän lisää piikkiä huomenna. Täällä on sellainen turistien rokotuskeskus, joka on hienompi kuin useimmat Suomen terveyskeskukset. Saan sieltä jonkun piikin, en tiedä mitä se on suomeksi, mutta se estää saamasta sairautta vedestä ja esimerkiksi vedessä pestyistä vihanneksista. Ei ole hepatiittirokote, jollainen minulla on valmiina.

En tiedä miten viidakkomatkan aikana nettiyhteyksiä saa. Ongelma on se, että nyt on elettävä ryhmäkurin mukaan, jolloin ei ole itsestään selvää, että voi istahtaa nettikahvilaan kirjoittelemaan viestejä. Jos taukoa on pitempään, yritän lähettää pojille tekstiviestejä siitä, missä mennään.

Kapkaupunki on osoittanut parhaat puolensa. Olen uskaltanut kulkea jo illalla 22 asti kaupungilla. Illalla on rauhattomuutta, mutta niin on muuallakin. Nyt on ulkona yli 30 asteen helle, joten tämä kirjoitustauko on helpotusta.

Kun sain matkavarauksen tehtyä, menin paikalliseen viinimaistajaisiin ja otin juhlan kunniaksi ensimmäisen lasini viiniä matkalla. Etelä-afrikkalainen punaviini on todella elämän makuista. Olen kyllä ottanut yhden pullon paikallista olutta päivittäin ruokailun yhteydessä, mutta en juo enempää, koskä on syytä pitää itsensä tarkkana kun kulkee kaupungilla.

Olo paranee päivä päivältä kun on tällainen pakollinen treeni helteessä. Kuljen mieluummin matkat kävellen, niin ei tarvitse miettiä onko taksikuski rehellinen tai ei. Jotain iloa siis epäilevästä luonteestakin on.

P

Sent : Wednesday, November 8, 2006 3:57 PM 

Subject : Pauli Etelä-Afrikassa

Ruokakulttuuri on tähän asti ollut vaatimatonta. Englantilaiset toivat tänne mauttomuutta ja vasemmanpuoleisen liikenteen. Currya ja riisiä, riisiä ja currya, ja sitten snackesja chipseja lettuja täytteellä jne. Mutta kertaakaan en ole vielä ollut pääruokaan tyytyväinen. Nälka on mennyt pois, enkä minä valita ruoan tavallisuutta, mutta mauttomuutta valitan. Ja toisaalta suolaa käytetään kamalat määrät. Kahvi on todella hyvää kaikissa paikoissa. Vaikka tässä on kaksi valtamerta risteyksessa, Atlantti ja Tyyni valtameri, kalaa ei juurikaan saa ravintoloista. Se on myös paljon kalliimpaa kuin muu ruoka.

On vaikeaa ymmärtää miten paikallinen asukas voi täällä elää. Se Durbanin hotelliyö maksoi 20 euroa, joka on täällä iso raha. Aamupala maksoi 2 euroa, ja siinä oli vain pieni sämpylä, teepussi ja jotain naksuja pieni annos. Täällähan on paljon työttömyyttä ja surkeutta, mutta mitään kaksihintasysteemia ei ole. Enkä nyt puhu slummeista, joita olen nähnyt vain bussiauton ikkunoiden kautta.

Elämänmeno on rauhallista. Lauantaina kaupat menee kiinni klo 15 ja sunnuntaina ei Kapkaupungin keskustassa ollut juuri mikään paikka auki. Jos halusi päivällä syödä, piti mennä Mcdonaldsiin. Illalla sentään joku currypaikka avautui. Sanon tämän hyvällä, sillä miksi tänne pitäisi tuoda jotain eurooppalaista tehoelämää, jossa kaikki puuhaavat koko ajan jotain kiireellistä.

Olen kiertänyt Hyvän toivon niemen, ja Cape Pointin eli eteläisimmän pisteen Afrikassa. Kyllä minä täällä viihdyn, tällä hetkella todella hyvin. Ihmiset ottavat minut oikein kivasti vastaan, joku kysyi, että olenko professori. Vasta yksi on luullut joulupukiksi.

Matkaan kuorma-autolla halki Afrikan

Matkalle otetaan 2 matkakassia. Yökassi ja päiväkassi. Ostan makuupussin, ja jätän sen sitten Afrikkaan kun matka on ohi. Nettimuistojen sijasta ostan paperikirjan, johon kirjoitan tunnelmia päivittäin. Ostan myös pienen korvakuulokeradion, jolla saan vähän yksityisyyttä. Uudessa puhelimessani on radio, mutta en haaskaa sen akkua sellaiseen.

Itse asiassa tällainen porukkamatka on hyvä juttu minulle. Ei tule murehdituksi maailman menoa, suomalaista yrittajyytta eika verotusta, ei sahkoista taloushallintoa, koska kukaan ei ole niista kiinnostunut. Olen asunut täällä televisiottomassa hotellissa, ja se on ollut kivaa kun ei tarvitse hakea cnn-uutisia eikä etsiä vanhoja leffoja kanavilta. Katsoin kyllä Korvolan Kongo-ohjelmanA-pisteestä Internetistä, joten kyllä täällä tietää missä mennään. Huomasin myös että kiinalaiset ymmärtävät Afrikkaa paremmin kuin eurooppalaiset. He tekevät aidosti yhteistyötä, ostavat kaiken isolla rahalla, eivätkä leiki hyväntekijää ja paapojaa. Kas kun tata ei kaikkien kymmenien vuosien kehitysapuseikkailujen jälkeen tullut kenenkaan mieleen. No ei tietenkään, koska kehitysapu on oma bisnes sinänsä, eikä sen tuloksista olla niin kiinnostuneita kuin itse rahan käytöstä.

Ties kuinka seurallinen minusta tulee viiden viikon tehokuurin jälkeen. Ainakin teltan pystytys onnistuu alta aikayksikon.

Kapkaupunki on osoittanut parhaat puolensa. Olen uskaltanut kulkea jo illalla 22 asti kaupungilla. Illalla on rauhattomuutta, mutta niin on muuallakin. Nyt on ulkona yli 30 asteen helle, joten tämä kirjoitustauko on helpotusta.

Eipä sitten muuta tällä kertaa. Luen postia lauantaina-illalla ja sen jälkeen en tiedä, miten seuraavaksi. Hyvää valkoista ja kylmää sinne koti-Suomeen.

P

Sent : Saturday, November 11, 2006 6:42 PM 

Subject : Cape Town, lähtötunnelmia

Viimeinen ilta Kapkaupungissa. Tulin juuri matkaselostuksesta. Matkalla on 20 ihmistä, joista suurin osa noin kolmekymppisia nuoria pareja. On kaksi yli 50 v paria, yksi vanhempi mies ja yksi noin 50 v meksikolainen nainen. Kaikki ovat valkoisia, paitsi yksi ilmeisesti japanilainen. On Australiasta saakka porukkaa.

Tein ostoksia päivällä, mutta en löytänyt mistään kumimattoa makuupussin alle. Sillä voisi nukkua ulkona, sillä kaikki on kuulemma turvallista. Paitsi aurinko, en ole ostanut lainkaan auringonsuojaa, mutta pitää ostaa vielä maanantaina kun olemme Etelä-Afrikan puolella ja kaupat on taas auki.

Namibiassa käydään paskalla puskissa koko porukka, sillä autiomaassa ei ole vessoja. Opin ihan Afrikan tavat. Vettä pitää kuulemma juoda 2- 3 litraa joka päivä.

Osa porukasta jää jo Namibiaan, suurin osa jää pois Victorian putouksilla. Noin puoli tusinaa jatkaa Tansaniaan ja siitä vielä pari Keniaan asti. Tämä on siis tällainen matka, josta hypitään välillä pois. Jos tulee suuria ongelmia, niin minäkin voin sitten hypätä pois. mutta vain jos tulee jotain sairautta tms murhetta.

On tämä jännä matka. Itse asiassa tästä voi tulla ihan hauska juttu. Huomenna joudun antamaan vielä jotain paikalliskuluja varten dollareita matkanjärjestäjälle ja sen jälkeen ei ole paljoa huolta varkaista kun on 5 viikon ruoka ja majoitus valmiina. Autossa on kuulemma rahoja varten turvakaappi ja autossa on aina joku matkanjärjestäjän edustaja, joten tuskin tästä mitään katastrofia tulee.

No nyt menen syömään viimeiset sapuskat Kapkaupungissa. Ai niin kävelin päivällä sen vuoren yli toiselle puolelle. Kaupunki on hieno. Tosin vain loivasta kohdasta kävelin, koska Table Mountain, näkyy varmaan skype-kartalla (2020 GoogleMaps), on korkea ja jyrkkä, ja siitä pääsisi vain vuoristokiipeilyvarusteilla jos osaisi. Se on niin korkea, että pilvet tippuvat vuorenhuipun alapuolelle kun ylittävät vuoren. Komea näky.

Hyvää vointia kaikille. Matkalla on kuulemma paljon internet-cafeita, mutta jos sinne syöksyy 20 ihmistä bussista kertomaan kuulumisia, voi olla, ettei ehdi väliin. mutta jotain viestiä tulee varmaan silloin tällöin.

Löysin arkistoistani käsin kirjoittamani matkapäiväkirjan kuorma-automatkasta Cape Townista Zanzibariin. Edellä olevat tekstit on kirjoitettu nettikahviloissa sähköposteiksi perheelleni.

Lauantai 11. marraskuuta 2006

Kävelin Cape Townin halki kulkevan vuoren itälaidalta Green Pointiin, missä oli seurueemme tapaaminen. Olin 2 tuntia etujassa, joten ehdin vielä syömään välipalan viereisessä ravintolassa.

Sunnuntai  12. marraskuuta

Sunnuntaiaamuna söin Lady Hamilton hotellissa hyvän aamiaisen, siis continental-tyylisen

Otin taksin ja sillä suhahdin tapaamispaikalle hyvissä ajoin ennen kello 9:ää.

Siellä kuorma-auto jo odotti meitä. Noin klo 10 päästiin matkaan. Ensin mentiin viinakauppaan ostamaan nuorille juotavaa. En ostanut mitään.

Sitten pysähdyttiin ottamaan viimeiset kuvat pöytävuorelta Table Mountain. Nimi tulee siitä, ettei vuorella ole huippua, vain pitkä tasainen jana kuin iso pöytä. Sitten matkaan.

Jossain tienposkessa syötiin voileipiä välipalaksi. Sitten tultiin campparille. Se oli vaatimaton paikka, mutta puolen kilometrin päässä oli 2 uima-allasta, joissa tosin vesi oli HOT. Melkein yhtä kuumaa vettä kuin kylpytynnyrissä Saimaalla.

Kokki teki illalla ruokaa. Olin perunateatterissa. Ensin perunat keitettiin ja sitten ne paistettiin runsaassa öljyssä. Kokki marinoi todella hyvät lihapalat, ohuet pihvit ja kastikkeena oli kurpitsasta, sipulista, tomaatista jne keitettyä kastiketta.

Olin väsynyt ja menin nukkumaan. Nuoret valvoivat nuotion äärellä.

Maanantai 13 marraskuuta

Herätys oli jo klo 5.30. Teltta on todella näppärä. Sen pystyttää 5 minuutissa ja purkaa yhtä nopeasti. Sain matkan vanhuksena oman teltan. Muilla on kahden hengen teltat. Ne ovat samaa mallia kaikki.

Aamupalan jälkeen lähdettiin pitkälle ajomatkalle klo 7. Tuntien ajon jälkeen oli 1. pysähdys huoltoasemalla, toinen voileipäkattaus tien poskessa ja kolmas Springbokin kaupungissa.

Maisemat ovat karut. Voi olla 100 km ettei ole yhtään asutusta. Siis kuin Lapissa. Puskia ja kuivuneita pieniä pensaita. Ei viljelystä, ei eläimiä.

Kun 1960-luvulla kuuntelin radiota oli hyvin kuuluva Radio South Africa. Sillä oli rinnakkaisohjelmaa nimellä Springbok Radio. Nyt sekin selvisi. Nimi ei tullut pienestä kaupungista vaan sprinbok on antiloopin kaltainen eläin, joka hyppii liikkuessaan (ks kuva reittikartassa).

Springbokissa oli viimeinen tankkaus, koska ennen Namibiaa ei olisi enää kauppoja. Minulle jäi randeja, mutta ne kuulemma käyvät sellaisenaan Namibiassa.

Sitten tuli kivikasavuoria toisensa jälkeen. Mikä tarkoitus luonnolla on ollut tehdä kivikasoja?

Tulimme leirintäalueelle. Ilta alkoi jo pimetä. Nopea telttojen pystytys. Sitten suihkuun. 

Nuoret olivat kiinnostuneita touhuistani, etenkin internetistä. Yksi 29 vuotias australialainen nainen on kiva. Hän nauraa käheästi koko ajan ja sen puhe, aksentti, on aivan suoraan Krokotiili-Dundee elokuvan saluunasta. to dai = today, eikä to die, kuolla. En saanut kaikesta selvää, niin vahvaa murre oli.

Ruoka viipyi. Kokilla on kamala homma. Ruokkia 20 nuorta ja vielä henkilökunta eli kaksi kuskia, ryhmänjohtaja ja sitten joku nuori mies, joka ottaa rahat. Ja vielä kokki syö itsekin.

Ostin camping baarista kylmän oluen. Se oli hyvää. Ilta oli jo pimeä kun saimme ruokaa, riisiä ja kastikkeena lihaa, perunaa, paprikaa, sipulia jne keitettyinä yhteen. Miksi kesti tehdä 2 tuntia kun perunat kuorittiin talkoilla. Näki, että Suomen armeija kouluttaa parhaat perunankuorijat. Kuorin yksin yhtä paljon kuin neljä saksalaista nuorta yhteensä. Ne eivät tienneet edes miten kuorimaveistä pidetään kädessä. Uusavuttomia on muuallakin kuin Suomessa.

Baarissa brändi ja yö**?. Nukkumaan menin 23.30.

Tiistai 14 marraskuuta

Orange River  –  Fish River Canyon

Aamulla nuoret lähtivät muoviveneillä melomaan joelle. Orange River on Etelä-Afrikan ja Namibian rajajoki. Se on Sambesin jälkeen suurin joki eteläisessä Afrikassa. Sen virta on voimakas. Itse olin aamupäivän leirintäalueella mitään tekemättä.

Puolelta päivin lähdettiin ylittämään rajaa. Ensin jonot poispääsemiseksi. Sitten kahden tullin kautta Namibiaan. Hommaan meni pari tuntia. Ihan vanhaan CCCP-malliin.