Nicaragua

Nicaraguan tasavalta (esp. República de Nicaragua) on Keski-Amerikan kannaksella sijaitseva tasavalta. Se kuuluu maantieteellisesti Pohjois-Amerikkaan. Se on Keski-Amerikan alueen suurin mutta harvimmin asuttu valtio. Maan nimi tulee sanojen nicarao ja agua yhdistelmästä. Nicaraot olivat suurin alkuperäisväestöheimo, kun espanjalaiset valloittajat saapuivat maahan. Agua on espanjaa ja tarkoittaa vettä, mikä viittaa maan kahteen suureen järveen, Managua-järveen ja Nicaragua-järveen. Asukkaita 6,5 miljoonaa (2019). Pääkaupunki Managua, asukkaita 1 miljoona.

29. lokakuu 2003

Jotkut ovat varoitelleet minua liian kovasta kilpajuoksusta. Totta, tämä on minullekin yllätys, että matkaan menee näin paljon aikaa. Eilen oli kyllä maailman ennätys, lähdin klo 5.30 San Salvadorista, ja olimme perillä vasta 21 jälkeen täällä Managuassa. Jos olisi ollut meen Erkin express bussi, oltaisiin oltu perillä jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Vaan kesken kaiken Hondurasissa bussikuski pysäytti jonnekin persläpeen, jossa oli muutama talo ja piti tunnin paussin. Taisi käydä naisissa. Sitten tullit ovat ihan ryssän aikaisen tehottomia ja kun niitä oli monta, meni paljon aikaa, siis peräti neljä tullia päivässä. Mitään TIR leimaa emme saaneet kun kuskikin meni naisiin. Illalla oli varsinainen episodi. Päätie Managuan keskustaan oli lyöty poikki ja kaikki liikenne kierrätettiin sellaiselle pikkukujalle, joka näytti kaatopaikalta ja lehmäpolulta. Isot rekat tulivat vastakkain, enkä uskaltanut istua ikkunan vieressä kun pelkäsin että tulevat sisään. Monta tuntia siinä jonotettua kuski päätti tehdä kesken kinttupolun U-käännöksen ja onnistui. Sitten kierrettiin toista kautta ja tuntui, että mentiin kyllä pitempään kuin kehätiet päästä päähän yhteensä. Sekin ihmetytti, että ihmiset kävelivat kotiin valtatietä, tuhansia tuhansia ihmisiä tuli kuudelta kotiin töistä. Ajan taju minulla menee sen mukaan, että aamulla kuudelta alkaa valjeta ja illalla kuudelta hämärtyä, muuta tässä ei kellosta tiedä.

Nälkä Managuassa

Ei tarkoitukseni ole juosta kilpaa bussien kanssa. Vaan nämä Guatemala, Salvador ja Nicaragua eivät ole paikkoja, jonne viitsii jäädä moneksi päiväksi. Luonto on sademetsää, eikä siellä ole kuin muutama talo siellä täällä. Managuan vei hurrikaani 70-luvulla ja täällä ei ole vanhaa keskustaa lainkaan. Eniten tässä pelottaa nämä myöhäiset tulot kaupunkeihin kun ei tiedä mistään mitään. On pilkkopimeää ja kukaan ei osaa englantia. Sitä pitää vaan luottaa tuuriin. Eilen sain kyllä ihanan taksin, joka vei pikkuhotelliin, jossa oli todella hyvää ruokaa, etenkin kun koko päivä oli oltu vedellä ja kahdella leipäpalalla. Aamupäivän tein yhden taksin kanssa kivan matkan ja kun emme ihan kaikkea aku ankka-espanjallani saaneet selväksi, hän ajoi hotelli Intercontinentalin pihaan ja haki sieltä kaverinsa tulkiksi. Hän halusi viedä minut kirkkoon, joka oli rakennettu hurrikaanin tilalle. Se oli hirmuisen iso ja valettu sementistä, jotenkin ei oma uskoni siitä lisääntynyt lainkaan. Kirkoissa kai kiehtoo se, että tuhat vuotta sitten osattiin rakentaa paljon paremmin kuin tänä päivänä, vaikka ei ollut mitään työkaluja eikä nostureita. Tämä on ison järven rannalla ja tuossa lähellä on vielä suurempi järvi. Sellaisiakin löytyy. Täällä sataa muuten niin paljon, että näin riisiviljelystä matkalla.

Iltapäiväsade Managuassa. Katukuva Managua

Lähden huomenaamulla Costa Ricaan. Toivon, että lopultakin löytyisi paikka, jossa voisi olla monta päivää, veneillä, nauttia ruoasta ja vähän tutustua paikallisiin ihmisiin. Olen valmistautunut siihen, että sellainen löytyy vasta Ecuadorista.

Tämä on meinaan aika ihmeellinen alue, vieläkään en ole saanut karttaa muualta kuin internetistä. Eikä täällä ole printtereitä kiinni koneissa, jotta voisi tulostaa mukaan. Ei voi oikein mitään suunnitella, kun ei voi näyttää tuolla reaalimaailmassa minne haluaa. Mutta kyllä tämä tästä selviää.

Nyt tajuan mikä on numero uno tavara joka jäi Suomeen. Kouluaikani espanjan kielen oppikirja. Sen kun olisi lukenut pakollisilla lepotauoilla, olisin äkkiä saanut itseni tilaan, että selviäisin jotenkin näistä arjen jutuista.

Uskoni globalisaation ihanuuteen romuttuu täällä lopullisesti. Ei ihmiset voi toimia harmonisesti yhteisen hyvän eteen. Periaatteessa kansat kusettavat toisia kansoja ja ihmiset toisia ihmisiä, toiset joukot toisia joukkoja. Bush kusetti Englannin mukaan Irakiin, Venäjä kusettaa Suomen maksamaan Pietarin vedenpuhdistamon, Nicaraguakin sai aikoinaan 20 milliä rahaa Tarja Haloselta, mutta ei se täällä missään näy, koko ajan joku on kusettamassa, eilenkin bussineiti otti 14 usd passinhoitomaksua. Se on varsinaista pelleilyä, kun kukaan ei katso että olen olemassa edes. Catorce (14) sana tuli kyllä tutuksi kun en meinannut uskoa, että hän on tosissaan. Sitten kun sain passini takaisin, siellä oli 4 usdn eli cuatron kuitti. Pakko se oli maksaa, koska se otti kaikilta passit pois ja koska taidan olla ainoa ulkomaalainen koko Keski-Amerikassa, niin minua on helppo huijata.

Ei se nyt maailman loppu ole, mutta tämä kusetus kyllä vie matkakassasta ison loven. Aina joutuu maksamaan ylihintaa kaikesta. Siksi tulin opiskelijoiden nettikahvilaan kun täällä on puolet halvemmat hinnat.

Ei minua sitten nähtykään tv2:n ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina. On vissiin niin kuuma aihe, etteivät uskaltaneet julkaista. Kummallista, sillä kaiken piti olla ok, haastattelun annoin ennen matkaa ja se onnistui kyllä hyvin. Harmittaa, että Vanhanen tekee päätöksen yritysveroista tältäkin osin väärin perustein.

Ei saisi olla poissa Suomesta, miten huonoon kuntoon se joutuukaan kun en ole sitä vahtimassa. Heh heh. Suuret puheet.

31. lokakuuta 2003 20:22

Nicaraguan tullissa satoi, ja se oli sellainen kuraläjä koko paikka, virkamiehet sentään katoksen alla, mutta kun siellä oli itse niin katoksesta vuosi vettä niskaan juuri rappujen kohdalla ämpärikaupalla. Siellä oli niitä rahanvaihtajia ja kauppiaita enemman kuin matkailijoita. En enää jaksanut sitä jatkuvaa rahanvaihto- ja kaupustelushowta ja tiuskaisin että perkele, no no no no, ei – ja sain olla rauhassa. Yksi mies tuli selittämään että nämä kaupustelijat tienaavat paremmin kuin virkamiehet siellä sisätiloissa ja siksi ne ovat niin sitkeita.

Ja lopultakin löytyi sivistystä

Tänään kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Päätin lähteä aamulla Costa Ricaan, vaikka se Nigaracua alkoi olla jo siedettävä paikka kun tutustui pariin ihmiseen ja pääsi keskustelemaan oikein englantia.

Sain sitten lopulta kartankin, oikein koko Keski-Amerikkaa koskevan ja ohjeet englanniksi. Ja vielä ilmaiseksi. Se löytyi lopulta Managuasta, kun menin opiskelijoiden matkatoimistoon ja sieltä järjestivät minulle apua. En mä nyt tiedä millaiseksi opiskelijaksi luulivat, mutta kivoja olivat.

Tätä tulin tänne hakemaankin, ihmisiä, rauhaa, tavallista elämää. Ja nyt kilpajuoksu läpi vaikeiden maiden on ohi ja kaikki muuttuu kivaksi. Jos pitäisi luonnehtia näitä maita jotenkin muutamalla sanalla, niin tässä