Räsymatto

Kesämökkimme lattialla on äitimme/isoäitimme Perttelin Hiidessä kutomat räsymatot (riepumatot).

Joka talvi äiti toi kangaspuut keskelle pientä huonetta ja alkoi kutomaan mattoja. Hän halusi kutoa kaikille lapsille omat matot. Paljon niitä räsymattoja tulikin, vaikka vaatteet käytettiin loppuun.

Pieni kotimme kovin ahdas kuukausien ajan kun mattoja kudottiin. Samassa huoneessa oli keittiö, astia- ja ruokakaappi, ruokapöytä ja tuolit sekä sängyt kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Vielä pienemmässä kamarissa nukkui kaksi lasta.

Huoneessa oli yksi valolamppu, josta sähkövalo valaisi koko huoneen. Neljä kouluikäistä lasta lukivat läksyt mahdollisuuksien mukaan. Osa kamarissa (jossa kodin toinen valopiste), osa kangaspuiden penkillä silloin kun äiti ei kutonut. Penkkiin mahtui kaksi lasta lukemaan. Muistan lukeneeni myös kangaspuiden sisällä.

Matonkuteita äiti leikkasi ympäri vuoden ja ne säilytettiin säkeissä. Loppuun kuluneet vaatteet hän pesi ennen leikkausta. Poikien vaatteet siirtyivät veljeksistä nuoremmalle ja olivat siten enemmän käytettyjä kuin tyttöjen.

Kangaspuiden loimilankojen asettaminen oli tarkkaa ja vaikeaakin työtä. Hiiden kylässä oli Bertta, joka kävi taloissa loimittamassa kangaspuut kutomista varten. Langat asetettiin siten, että kun kangaspuiden jalkoja painettettiin vuorotellen, loimilangat nousivat ylös ja toiset alas. Jokaisen maton rivin jälkeen vaihdettiin lankojen asento. Kuviolliset matot saatiin aikaan lankojen asetusten avulla. Maton päähän jätettiin lankoja niin paljon, että ne voitiin sitoa ryppäissä (ks kuva) kiinni toisiinsa ja näin matot eivät purkautuneet käytössä.

Ihmettelen nyt, mistä tulivat kaikki värikkäät raidat matoissa. En muista, että meillä olisi ollut punaisia vaatteita, ei ainakaan useita. Tosin kansakoulun alaluokalla kysyttiin mistä väreistä oppilaat pitivät eniten. Ainoana poikana vastasin punainen. Kuteita ei värjätty. Sen sijaan villalankoja värjättiin sipulista keitetyillä väreillä.

Nykyajan lapsille ja nuorille tämä kaikki on varmaan mahdotonta ymmärtää. Kotitalomme oli ulkomitoiltaan 40 m2 ja kun siitä vähennettiin eteinen, palomuuri, keittiön hella ja kamarin peltiuuni sekä eteinen ja vintille vievä tila, ei asuinpinta-alaa jäänyt kuudelle (ajoittain seitsemälle) hengelle 25 m2 enempää. Nyt kaukomailta tullut nuori geelitukka saa yksin asuttavakseen enemmän tilaa. Mutta me maksoimme asumisemme itse.

Yksittäinen vaate saattoi olla käytössä parikymmentä vuotta ennen päätymistään räsymattoon. Omat mattomme ovat nyt 60-70 vuoden ikäisiä ja edelleen käytössä kaikilla lapsilla. Tänään joku T-paita saattaa olla käytössä viikonlopun ja sen jälkeen se heitetään roskikseen.

Kun mikään ei ollut kertakäyttöistä ja rikkoutuneet esineet korjattiin, ei tarvittu kaatopaikkojakaan.

Georg Malmstenin laulu riepumatosta kertoo enemmän maton raidoista:

”Paljon vanhaa, hiukan uutta, monen muiston kirjavuutta yhteen riepumattoon kätkeytyä voi.

Tää on paita meidän ensimmäisen vauvan. Kuopus-kulta repi viimein rikki sen. Tuossa kuultaa kuva leikkipuvun hauvan. Myöskin se on ollut perinnöllinen. Tuokin lappu vihdoin viimein hyljättiin, ennen tärkeä on ollut, niinpä niin: ettei muuten toimeen tultu, lasten oma äidin kultu siinä vihjaa kaurapuurolautasiin.”