Botswana

Botswanan tasavalta on 2,3 miljoonan asukkaan sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Botswana on afrikkalaisittain sangen vauras maa, eikä siellä ole köyhyyttä ja nälkää samassa mitassa kuin monissa muissa Afrikan maissa. Talouskasvun perustana ovat timantit ja muut kaivannaiset. Kalaharin autiomaa peittää lähes 85 prosenttia Botswanan pinta-alasta. Pääkaupungissa Gaborone´ssa on asukkaita 240.000. (Osin Wikipedia)

Sat 25 Nov 2006 From Namibia to Botswana

Sitten rajan yli (Namibiasta Botswanaan). Ei ollut mitään kontrollia. Tulli ei katsonut mitään. Leima passiin ja seuraava. Botswanan tulli ei katsonut mitään. Sitten oltiin Botswanassa. Jokainen rosvo olisi tuosta päässyt läpi. Rajalla ei ollut edes vartijoita.

Matka alkoi kyllästyttää. Taas bussissa. Savannien kuoppaisia teitä 100 km tuntivauhdilla. Kun tuli lehmiä tai aaseja eteen, soitettiin torvea. Jos olisi käynyt jotain, olisi tullut pahaa jälkeä.

Muuten on normaalia, että matkassa on vain yksi kuski. Mutta nyt on kaksi, koska toinen on opettelemassa reittejä. Hengenvaarallista ajamista. Ei ne EU:n ajoaikarajoitukset ihan hulluja olekaan kun niistä leikkaa ylilyönnit pois.

Muut lähtivät jonnekin viidakkomelonnalle ja ovat poissa 2 yötä. Jouduin nopeaan pakkovalintatilanteeseen. En halunnut Okawango Deltalle, joka on viidakkovaellus kapealla puuveneellä moskiittojen ja virtahepojen seassa. Englantilainen jäätelökauppias jäi Botswanan hotelliin ja tein oman ratkaisuni siinä 5 sekunnissa kun näin hotellissa Internet Cafe-mainoksen. Ajattelin omaa rauhaa. Kaksi yötä. Vaihtoehto olisi ollut olla campingalueella kuskien ja kokin kanssa 15 kilometriä kaupungista. Päätin hypätä pois autosta.

Oltiin puhuttu Malingan kanssa, että juodaan yhdessä olutta ja jutellaan leirintäalueella, jonne he jäivät, koska en ollut menossa viidakkoon moskiittojen syötäväksi. Malinga tuli perääni hotelliin katsomaan että todella jäinkin matkasta ja oli surullisen oloinen. Minulle tuli paha olo. Voi juku, olin saanut todella hyvän ystävän, jonka jätin jonkun toimimattoman internetin takia. Mitenkä tämän voi vielä korjata. Mutta kääntyäkään ei enää voinut. Ja netti meni kiinni nenäni edestä, joten se siitä. Illan kruunasi hotellin ravintolan ruoka. Olimme tehneet Malingan kanssa paljon parempaa.

Kaiken kruunasi rahapula. Botswanan raha on pula. Eli minulla oli rahapula. Viikonvaihteessa on kaikki kiinni. Hotellin vaihtokurssi on surkea. Mutta eipä mitään voi ostaakaan. Ruoan söin hotellilaskuun.

No tärkeää on, että kerrankin saa nukkua lakanoiden välissä. Kolme ruhtinaallista yötä. Laitoin kaikki vaatteet likoamaan yöksi kylpyammeeseen.

Sun 26th November

Sunnuntaiaamuna pyykkivesi oli likaista. Huh, kuinka likaisena olen ollut viimeisen viikon.

Aamupala oli kohtuullinen hotellissa. Söimme sen yhdessä jäätelökauppiaan kanssa.

Illalla muuten katsottiin uima-altaan viereisessä ravintolassa jalkapalloa jäätelökauppiaan kanssa, otettiin oluet ja syötiin. Ensin Hyypiän Liverpool voitti Man Cityn 1-0 ja sitten Jääskeläisen Bolton Arsenalin 3-1. Hyvä Suomi.

Juteltiin yrittämisestä Englannissa. Byrokratia on pientä, eivätkä pienet firmat maksa arvonlisäveroa lainkaan. Ja pienen firman raja on 400.000 puntaa. Joten hyvä Suomi tässäkin. Byrokratiaa on Suomessa paljon ja vielä isot rangaistukset. Ja molemmat EU:n jäsenmaita.

Kommentti: jäätelökauppias taisi muistaa väärin. Britannian raja 2024 oli 90.000 puntaa (106.400 euroa). Suomessa raja oli reppumatkani aikana 8500 euroa; nyt 2025 20.000 euroa.

Minun piti mennä nettiin. Tyttö lupasi avata sen sunnuntaina klo 10. Kello oli 11 ja paikka vielä kiinni. Kysyin vastaanotosta milloin internet-cafe avataan. Sanoin närkästyneenä ”African style”. Ja alkoi pitkä selostus ja makea nauru siitä, miten Afrikan asiat sujuvat. Mutta on sunnuntai. Poika sanoi, että joo hän tulee töihin jos huvittaa, ja jos ei tule niin tulee huomenna, ja ainakin tällä viikolla. Hyvä. African style ei ole negatiivinen asia. Kun nämä saksalaiset nuoret haluavat ohjelmoida iltansa, he kysyvät Malingalta, milloin on illallinen. Malinga vastaa, etta illallinen on sitten kun ruoka on valmista. Minusta se on hyvä vastaus, sillä eihän meillä ole minnekään kiire..

Näin, että nainen 4 lapsosen kanssa meni tien varteen. Ajattelin, että menevät bussiin. Lähdin perässä. Mutta he olivat väärällä puolella tietä. Eivät olekaan, koska täälläkin on vasemmanpuoleinen liikenne.

Menin pikkubussiin ja se oli jotain kleinbussin VW-oloista, mutta matalampi. Autoon tuli yhä enemmän matkustajia. Meitä oli varmaan parhaimmillaan parikymmentä sylikkäin. Rahastaja roikkui ovessa ja rahasti matkustajat. 5 pulaa.

Kun mamma lapsineen lähti ulos, lähdin minäkin. Ja olin kaupungin keskustassa. Näin sitä osataan kulkea maailmalla.

Kaupunki oli pieni, mutta oli elämää, vaikka oli sunnuntai. Kahvilaa en löytänyt. Ei ollut kuin yksi ravintola ja se oli kiinni. Olin kovin pettynyt hotellin ravintolan ruokaan, joten ajattelin että kaupungissa on ravintoloita, joissa saa parempaa. Mutta ei täällä mitään ole. On mäccäri tyyppisia paikkoja, joissa on kanaa ja ranskanperunoita ja colaa. Toisessa paikassa on ranskanperunoita colaa ja kanaa. Ja silleen. Taitaa tulla ikävä Malingan kokkauksia. Ostin punaisen T-paidan joulupukin vaatteeksi.

Olin netissä. Kaupoissa ihmiset tervehtivät minua. Tuli hyvä fiilis.

Takaisin yritin minibussilla, mutta en löytänyt sellaista. Hotelli oli kyltin mukaan 8 km päässä, vaikka minulle oli sanottu, että 2-3. African style. Pysäytin taksin. Siinä oli kaksi matkustajaa ja pääsin kolmanneksi. Halpaa kimppakyytiä.

Illalla ravintolassa piti syödä pizza, koska edellisillan Botswanan perinneruoka oli niin onnetonta. Minun piti tulla tänne maailman ääriin syömään pizzaa. Jossain on jotain vikaa.

Ravintolan tiskilla yksi paikallinen nainen alkoi jututtaa minua. Kun paljastui että olen sinkku, hän halusi minulle vaimoksi, ja sitten hän muuttaisi kanssani Englantiin. Hän ei erota Finlandia ja Englandia toisistaan. Kun naisen iäksi paljastui 26 v sanoin että ehken nyt sentään mennä naimisiin, vaikka ajatus kiehtova onkin. Yritin olla kohtelias ja sanoin, että hänen miehenään kuolisin kuukaudessa hymy huulilla. No ehkä hän sitä haluaakin.

Mon 27th November 2006

Maanantaina olimme aamupalalla jäätelökauppiaan kanssa klo 8. Kello 10 lähdimme pikkubussilla kaupunkiin. Taas bussi ahdettiin täpötäyteen. Nyt taksiin sullottiin enemmän väkea kuin eilen, mutta tämä onkin korkeampi eli aito VW kleinbuss. Menin pankkiautomaatille. Jono oli hirmuinen ja aurinko porotti jo yli 30 asteen voimalla. Joka toinen sai rahaa, joka toinen ei. Jono liikkui hitaasti. Sitten tuli visakorttini vuoro. Sain rahat heti ja olin koko porukan vikkelin. Ehkä se johtui siitä että visaluottoa on vielä jäljellä ja toisilla oli rahat tiukemmalla.

Menin parturiin. Katsoin parturin, jossa oli kymmenkunta kaunista naista eikä yhtään miestä, kun ajattelin etten ole tottunut miesparturiin. Vaan soittivat paikalle miehen. Partani siistittiin ja tukkaa lyhennettiin vähän. Se olikin jo saavuttamassa olkapäät. Olin ostanut sunnuntaina punaisen paidan, joten nyt alkaa joulukuu iloisesti. Vaan parturi tulikin perääni. Hän oli valkoinen britti, joka näytti minulle kaikki saamansa joulukortit täksi jouluksi. Katsottiin hänen vaimonsa valokuvat, ja vaimon pikkusiskon kuvat. Kertoi tavanneensa vaimonsa Lontoossa ja päättivät muuttaa tänne. Oikeastaan hän on automekaanikko, mutta parturin homman sai helpommin täällä kun vaimo on mukana parturiliikkeessa. Ilmankos hänen leikkuunsa vaikutti jakoavaimen vääntämiseltä.

Tällaisen maailmankansalaisuuden hyväksyn. Sitä muutetaan Afrikkaan tai Afrikasta Suomeen, mutta elätetään itsensä vaikka jossain muussa ammatissa. Mutta ei mennä sossuun vaatimaan elatusta. Alkoi harmittaa ammatinvalintani. Olin joskus kauppaopiston loppupuolella ajatellut mennä Amerikkaan puutarhaan töihin. Se olisi ollut paljon antoisampaa kuin tilintarkastajan homma. Puutarhurina voi olla vaikka missä maailman kolkassa, tai ei nyt sentään Grönlannissa, vielä, jahka ensin napajäätikkö sulaa.

Sitten menin nettiin, mutta se oli down. Kävin apteekissa. Ihana apteekkarinainen neuvoi tarkoin, miten jalkahaavani paranee.

Sitten olikin netti auki. Kirjoitin Suomeen matkaraportin. Yritin löytää kameran muistikorttia. Yksi pieni löytyi, mutta sitä ei voinut maksaa luottokortilla. Kävin kanaburger lounaalla ja pyysin extra hot-annoksen. Myyjä päivitteli, mutta antoi.

Kiva noin 16-17 vuotias tyttö istui puun alla kavereidensa kanssa. Hän pyysi juotavaa. Ensi kertaa hellyin ja menin kauppaan ja ostin 5 colaa ja annoin ne tytöille.

Nyt osasin minibus-systeemin. Ne keräävät auton täyteen kaupungin parkkialueella ja lähtevät. Ahtauduin mukaan.

28th Nov 2006, Tuesday

Tiistaiaamuna menin uimaan klo 6 kun jalan haava näytti hyvältä. Se oli virhe, sillä pusikon piikeistä saatu haava paheni uudestaan.

Klo 8 oli aamiaisen aika. Söin hyvin. Sitten otettiin walesilaisen jäätelökauppiaan kanssa taksi leirintäalueelle. Internet cafe ei ollut koskaan auki, vaikka sen piti avautua klo 8. 

Leirintäalue oli katastrofi. Hirmuinen pettymys. Valkoisten lakanoiden välistä tällaiseen läävään. Otin cabinin, pienen mökin kuten myös Glenn. Mutta mökissä oli isoja ötököitä ja Glenn pakeni niitä bussiin nukkuen siellä. Mökin vuoteessa oli moskiittoverkot, joten minä en pelännyt jättikokoisia ötököitä. Pikkusormen mittaisia. 

Porukka tuli Deltasta väsyneenä, mutta tyytyväisenä. Menimme kaupungin lentokentälle, josta kaikki menivät viisipaikkaiseen (+ pilotti) pikkukoneeseen. Lennettiin 45 minuuttia yli deltan. Suota, palmuja, ja kovaa maata. Minuutissa sen olisi nähnyt. Iso norsulauma, flamingoparvi jne olivat lentokoneesta katsoen kaukana. 

Lenkkitossuni ovat aivan lopussa. Menin tiistaina Maun´in kaupungissa tossukauppaan. Minun oli käydä kuin Tapio Rautavaaran isoisälle kun hän meni ostamaan olkihattua. Varmaan kaikki hatut olisi hän ostanut niin. Tossumyyjä oli niin ihana 40/45 v botswanalaisnainen, että tossut unohtuivat. Lähdimme virvokkeille lähikahvilaan. Olin tyhmyyksissäni maksanut 60 dollaria lentokonesafarista yli Obawango deltan. Kaikki muut matkalaiset lähtivät mukaan enkä oikein viitsinyt olla yksin poissa. Jos olisin tiennyt, mikä minua tossukaupassa odottaa, olisin jättänyt lipun ostamatta. 

Maun

Nyt olen Maun´in kaupungissa. Tulin tänne pikkubussilla. Olen ylpeä itsestäni. Kun kysyin hotellista, miten pääsee kaupunkiin, kehotti soittamaan mobiilipuhelimeen. Jaha. No sitten lähdin katsomaan ulospäin.

Maun (engl. Village Maun) on asutuskeskus Botswanan pohjoisosissa. Vuoden 2022 väestönlaskennan mukaan paikkakunnan asukasluku oli 85 350(vuonna 2011: 60 263 as., reppumatkani oli 2006.) Maun sijaitsee Okavangon suiston eteläisimmillä reuna-alueilla, ja sen läpi virtaa Thamalakane-joki. Kaupunki on levittäytynyt muutamien kilometrien alueelle, mutta siltä puuttuu varsinainen keskusta.

Vaan olen tyytyväinen että olen täällä. Tämä on juuri niin hullua kuin olin ajatellut. Tänne on länsimaisten kehitysapuihmisten turha tulla neuvomaan ja isottelemaan. Ja miksi tuoda sitä meidän kiirettä ja hulluutta tänne, kun täällä ihmiset ovat onnellisempia kuin me olemme kaiken kiireen keskellä. Olkoon edes jossain onnellisia ihmisiä.

Savimajassa asuminen voi tuntua suomalaisesta oudolta. Mutta kun täällä ei tarvitse lämmitystä, ja ainoastaan sateensuojaa ja nukkumapaikka, niin miksi tänne pitäisi tuoda Euroopasta rahaa ja rakentaa jokaiselle omakotitalo. 

Se koko kehitysapuhössötys alkaa päivä päivältä tuntua hullummalta. Juuri italialainen nainen kertoi, että hänellä on afrikkalainen ystävä Roomassa. Tämä on töissa ja elää kituuttaa asuen huonosti ja jatkuvassa vuokrarästikierteessä, koska lähettää rahansa Afrikkaan perheelle. Ja kiroo sukunsa, joka ei kuulemma enää viitsi tehdä yhtään mitään, koska heidän lapsensa Italiassa elättää heidät. Mitä helvetin järkeä tässä oikein on. Ei mitään.

Vaan alkaa matkalaisistakin tulla esille mielenkiintoisia asioita. Eka viikko oli sellaista puheenpälätystä ja naureskelua koko ajan. Toisella viikolla bussi on aika hiljainen koko päivän. Mutta iltanuotiolla minulle kerrotaan kaikenlaista. Matkanjohtaja Robin onkin australialainen kirjanpitäjä, joka on kyllästynyt numeroihin. Eilen vieressani istui kiva 35 v nainen, joka kertoi olevansa liikejuristi, mutta pettyneensa niin pahasti liikejuridiikan toimintatapoihin ja ihmisten hyväksikäyttöön, että lopetti juristin työt ja päätti lähteä kiertämään maailmaa, jotta keksisi itselleen uuden ammatin. Hyvä Pauli. Sitä samaa sinäkin täältä jatkuvasti haet.

Illalla olin jutellut jäätelökauppiaani kanssa paljon maailmanmenosta. Hän ei hyväksynyt lainkaan sitä siirtolaisuutta, mikä Britanniaan kohdistuu. Samanlaista siellä on kuin Suomessa. Hyssytellään. ja annetaan vastikkeetonta rahaa. Olen lukenut matkalla vähän Suomen uutisia. On se kiva nähdä kun Turku muuttuu Suomen Malmöksi. Turussa säästetään kaikessa. Kouluja ja päiväkoteja suljetaan, vanhustenhoidosta leikataan, jopa luistinradat jätetään hoitamatta. Mutta maahanmuuttajille tehdään omia päiväkotiryhmiä, jotta saavat somaliankielistä päivähoitoa, mikä tarkoittaa etteivät integroidu koskaan, kun eivät opi suomea missään. Tämä on suuri skandaali tämä maahanmuuttotouhu ja toinen samanlainen on kehitysapu. Kehitysapu tuhoaa paikallisen yrittämisen, pilaa hinnat, omat viljelijät eivät voi kilpailla ilmaista viljaa vastaan, ihmiset korruptoituvat, ja heidän oma elämäntapansa yritetään pakkomuuttaa eurooppalaiseksi.

Käsitykseni näistä asioista on jyrkentynyt matkan aikana. Vaikka tykkään afrikkalaisista. Äsken olin sairaanhoitajan luona hakemassa apua kun puskissa saamani haava ei ala parantua. Hoitaja oli niin kiva ja ihana, etta ajattelin mennä puskiin juoksemaan lisää haavoja jalkoihini, jotta voisin tulla uudestaan hoidettavaksi.

Mutta on kaksi aivan eri asiaa. Afrikkalaiset ovat oma maailmansa ja ihmiset ovat monella tavalla fiksumpia kuin me eurooppalaiset. Etenkin asenteessaan elämään. Mutta sitten on tämä hyysääminen, jolla eurooppalaiset yrittävät muuttaa Afrikkaa sekä afrikkalaisia Euroopassa. Hyysärit siis pitävät afrikkalaisia ali-ihmisinä, jotka tarvitsevat apua ja hoitoa kuin pienet lapset vuosikymmenestä toiseen. Minä taas pidän heitä samanarvoisina ihmisinä, ja haluan että he tekevät itse oman elämänsä ratkaisut kuten parhaaksi näkevät. Mielestäni se on aitoa kunnioitusta, vaikka tiedän että monet leimaavat minut rasistiksi.

Tiistaina matka jatkuu. On kiva nähdä onko kaikilla kädet tallella, sillä viidakoissa on myös krokotiileja. Ja kuinka moskiittojen syömiä he ovat. Minä menen taas kadulle hakemaan elämyksiä, juttelemaan ihmisten kanssa, juomaan vettä ja hakemaan jotain syötävää. Jotain muuta kuin kanankoipea ja ranskanperunoita.

Matkanteko on alkanut sillä tavalla hirvittää, että täällä ajetaan tuhatta ja sataa huonoilla teillä. Täällä ei ole eläinaitoja, vaan lehmät aasit hevoset ja villieläimet ovat tien vieressä syömässä. Jos jotain sattuu, on jälki varmaan hirveä. Ensi kertaa kaipaisin bussiin turvavöitä. Normaalisti kuulemma matkassa on vain yksi kuski, jonka työurakka on mahdoton. Ja kaikille hengenvaarallinen. Onnemme on, että mukana on harjoituskuski, joka opettelee samalla paikat ja tiet. Ja ajaminen voidaan jakaa kahdelle.

Viikon kuluttua olenkin jo Victorian putouksilla. Siellä ollaan muutama päivä. Kymmenkunta matkalaista lopettaa siellä telttamatkailun. Ruoanlaitto tulee helpommaksi, vaikka eihän muuten mikään muutu siitä että porukkaa on vähemmän. Ja tulen yhä enemmän suuntaamaan mielenkiintoni afrikkalaiseen elämänmenoon. Tämä on todella mielenkiintoista ja jollain kummallisella tavalla kivaa matkustamista. Ehkä masokismista voi nauttia.

Anri kertoi etta Juice on kuollut ja Suomessa maansuru. Uutiset eivät ole koskaan hyviä, siksi on ollut hyvä olla kuukausi ilman uutisia. Mutta Juice oli syntynyt samana vuonna kuin minä, ja oppi lukemaan 4 vuotiaana kuten minä. Minä olen pitänyt erityisesti hänen Internet-sivujensa avaussanoista ”On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.” Juicen neuvoja kunnioittaen jatkan matkaani.

29th Wednesday Nov 2006

Aamulla herätys klo 6:00. Eikun lähtö. Meni vähän pasmat sekaisin ja jäin ilman aamupalaa. Hyvä kun ehdin bussiin (kuorma-auton lavalle).

Ajettiin 6 ja puoli tuntia vain pikku tauon kera. Huh, huh.

Tultiin kaupunkiin, joka on ihan yes. Siellä tunti pyörimistä ja sitten campingille, joka oli kerrankin ihan hyvä. WC toimii, ruoka ja ruoanlaittotilat ok. Täällä ollaan kaksi yötä. Syy selvisi: nyt meille myydään paitoja matkasta. T-paita, jota ei voi käyttää. En tilannut.

30th Thursday, Nov 2006

Muutin mieleni ja otin kuitenkin t-paidan. Kivanoloinen botswanalaisnainen tuli hakemaan tilauksia yllään paita, joka oli ihanan cool. 

Kerrankin aamu, jona ei ole kiirettä mihinkään. Osa porukasta meni maksulliselle aamueläinkierrokselle klo 6, minä nukuin puoli kahdeksaan. 

Iltapäivällä kävimme Sibuyun kaupungissa, josta palattiin taksilla.

Torstai-illalla olin parhaalla jokiristeilyllä koskaan. Oli kauniita maisemia, rauhaa, paitsi Pauliii tule kuvaan-enkelikuoro halusi kuvan, jossa minä olen kaikkien naisten keskellä. Siinä oli menoa kun parikymmentä kameraa räpsi kuvia. Niin kaikki oli täydellistä. Oli norsu 10 metrin päässä, oli krokotiili 5 metrin päässä, oli hippoja, oli norsulaumoja, oli jotain antilooppeja, oli korppikotkia täynnä olevia puita. Ja kamerani lakkasi toimimasta. Pattereissa ei ole vika.

Oli norsulauma, joka kylpi mudassa. Oli kuivunut puu täynnä korppikotkia. Oli jotain antiloopin tapaista. 

Sitten oli iso norsu ja hippoja useissa laumoissa. Yksi valtava hippo näytti mitä se ajattelee meistä. Se nosti ison takapuolensa eteemme, ja päästi muutaman sata kiloa sontaa itsestään ja vielä hännällä levitti kaiken meidän eteemme. Hyvä, eläimet ovat aika viisaita. Hieno iltapäivä auringonlaskuun asti. Harmi, että kamera hajosi. Näin krokotiilin melkein kosketusetäisyydellä. 

Illalla syötiin currykanaa. Hyvää.

1st December 2006, Friday Botswanasta Zimbabween

Perjantaiaamuna lähdettiin taas aikaisin, klo 7. Yöllä heräsin hippon huudantaan. Se oli telttojemme vieressä, välissä kuitenkin verkkoaita.

Botswanan tulli ei kauaa aikaa tuhlannut. Sitten kävelimme Zimbabwen tulliin. Piti ostaa 30 USD maksava visa. Raha menee tietenkin Mugaben rahastoon.

Palataanpa Botswanaan

Botswana on maa, jossa on vain 1,8 miljoonaa asukasta. Yllätys yllätys muuten on se, että vaikka tässä olen vasta rajan takana, ovat nämä zimbwablelaiset selvästi aivan erilaisia afrikkalaisia. Heidän mallinsa on erilainen ja ihonsa tummempi. Lisäksi he ovat enemmän sulkeutuneita kuin botswanalaiset. Erot ovat paljon suuremmat kuin suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. mielenkiintoista. Botswanassa on paras demokratia Afrikassa, sanotaan. 

Nuoret olivat huomanneet mikä flaksi minulla on Botswanassa ja halusivat jakaa suosiota. Minusta tuli viimeiseksi viikoksi nuorten naisten maskotti. Pauli and His Angels. Pauli, pauli, paulii, alkoi jo hämmentää. Mutta mukavaltahan se vanhasta miehestä tuntuu.