Ghana
Ghanan tasavalta (engl. Republic of Ghana) on 31 miljoonan asukkaan valtio Länsi-Afrikassa Atlantin valtamereen kuuluvan Guineanlahden rannikolla. Maa on entinen Britannian siirtomaa, jonka aikaisempi nimi oli Kultarannikko. Se itsenäistyi vuonna 1957 ensimmäisenä Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtomaista. Nykyisin maa tunnetaan erityisesti kaakaon, kullan ja öljyn tuottajana. Pääkaupunki on Accra, jossa on 1,6 miljoonaa asukasta. (Osin Wikipedia)
26. joulukuuta 2011
Ghanan korruptiota alkuunsa
Olen nyt Accrassa. Piti lähteä hotellista Arushasta 3.30 yöllä Kilimanjaron lentokentälle. Täällä on noita tietöyssyjä ihan hirmuisesti, joten ajaminen on sellaista jarruta kiihdytä, jopa 45 km matkalla kentälle keskellä maantietä. Etäisyydet ovat pitkiä Afrikassa. Ei sitä tajua kun kartalta katsoo Afrikkaa. Se on paljon suurempi kuin voi mieltää.
Jouduin simputetuksi lentokentällä. Tullissa passintarkastaja alkoi vaatia 150 dollarin visa maksua. Ei minulla sellaista rahaa ole enää mukana. Sanoin ettei ole totta, haluan nähdä dokumentin. Minulle näytettiin joidenkin ukkojen vartioimaa visakonttoria, jonka ulkoseinällä luki paperille tulostettuna 150 usd. Ja enpä usko, mutta pakko on. Tämä on ihan ryöstöä. Piti mennä automaatille, ottaa Ghanan rahaa ja vaihtaa Forexissa dollareiksi.
Tullissa ollut nainen oli varmaan välillä katsonut maahantulokaavakkeen ammattia tilintarkastaja kun sanoi että armahtaa minua ja ottaa vain 100 dollaria. Vaadin kuittia, jota en saanut. Oli tosi ikävää etsiä rahaa eri taskuista kun tiesi, että varkaita vahtii kaikkialla mzungun tekemisiä.
Kun pääsin passintarkastuksesta 100 usd köyhempänä, olisi pitänyt saada rauhoittua. Mutta ei, koko ajan kimpussa virallista ja epävirallista hotellikauppiasta ja taksijärjestelijää. Tuli olo, että Afrikka on nyt nähty, ei tällaista jaksa joka rajalla. Jos joskus en saavuta 200 maan jalalla-astumisrajaa on syynä kyllästyminen näihin huijareihin ja perskärpäsiin, jotka käyttävät turistia hyväkseen juuri silloin kun on heikoimmillaan, ei tiedä mitään maasta, ei tiedä valuuttakursseista mitään. Tavarat ovat matkalla jne. Miksei mafia laita näitä perskärpäsiä kuriin, koska turistit kaikkoavat paikoista, joissa varastetaan jo rajalla.
Minulle sanottiin, etta kyllä se nainen yritti huijata minua. Ilmeisesti pelästyi jotain kun otti vain 100 usd. Ne tullin virkamiehet ovat kimpassa ja huijaavat turisteja. Tämä ei siis ole kehitysapua, vaan varastamista. Tai sama asiahan se on. Koko visamaksu on ihan lapsellista, koska kaikki pääsevät maahan. Tosin Afrikkaan on varmaan EU rahoilla ostettu joka paikkaan sormenjälkitunnistimet. Tansaniassa jouduin laittamaan kaikkien 10 sormen jäljet sekä tullessa että poislähtiessä. Mitä ne luulevat niin löytävänsä.
Otin sitten hotellin, jonka nimi oli tuttu netistä. Se oli virhe, sillä tämä on kaukana kaikesta. Pelastavaksi enkeliksi tuli respan superkaunis ghanalaisnainen, jolta kysyin, mistä voi II joulupäivänä ostaa sukkia ja paitoja, kun vaatteet olivat huvenneet. Reppu painoi enää 7,5 kg. Neidon työpäivä päättyi ja hän lähti kanssani kävelemään oppaaksi malliin, siis tavaratalojen ryhmään. Kävelimme pari kilometriä ja juteltiin matkalla niitä näitä. Ja tavaratalo oli kuin Stockmann jouluviikolla. Joulun paniikki, jota olen täällä piilossa, näyttäytyi kaikessa karuudessaan. Ihmiset ostavat hullun lailla, ollaan sitten Afrikassa tai Euroopassa.
Ihan kurioseettina. Olen kulkenut Afrikassa kolmeen otteeseen yhteensä yli 5 kk ajan. Ensimmäisen kerran näin miehiä peltotöissä Afrikassa bussimatkalla Tansaniassa. Tosin työtahti oli niin verkkaista, että luulin ensin että pellolla on samanlaisissa oranssivaatteissa jotain patsaita kun ne eivät lainkaan liikkuneet. Kun tarkkaan katsoi huomasi käsien työstävän jollain kuokalla maata.
Ghanassa lämpötila oli iltapäivällä reilusti yli 30 astetta
Keskiviikkona 29. joulukuuta 2011
Säikähtipä Suomi poika lopultakin
Sovin tiistai-illalla ghanalaisten ystävieni kanssa, että menen heitä tapaamaan bussilla. He asuvat Sunyanin kaupungissa 300 km Accrasta. Tiedän rajojen ja bussiasemien vaarallisuuden, mutta eka kerran pelkäsin todella. Olen kerran elämässäni pelännyt yhtä paljon. Minut kaapattiin rautatangolla uhaten Tukholman Brommassa kun yöllä oikaisin metsän halki asuntolaan. Olin silloin 17 v ja pesulassa töissä.
Nyt pelkäsin enemmän. Pelkäsin niin paljon, etten uskaltanut nousta taksista ulos. Linja-autoasema oli varsinainen persläpi. Heti portin jälkeen alkoi saalistus. Toinen toistaan rumemmat miehet syöksyivät auton kimppuun. Oli 35 asteen helle ja ikkunat auki. Jokaisesta ikkunasta syöksyi ruma pää auton sisälle. Laitoimme ikkunat kiinni ja ne perskärpäset alkoivat vetää ovia auki. Laitettiin takalukkoon, mutta minun puoleista takaovea ei saatu kiinni. Perskärpäset vetivät ovea auki ja minä henkeni edestä vedin ovea takaisin kiinni. Pelko antaa jättiläisen voimat. Taksi huusi minulle. Pidä laukustasi kiinni. Mene vain isoon bussiin, älä missään nimessä pieneen bussiin.
Olin kauhuissani. Taksi eteni etanan vauhtia ja perskärpäset vaihtuivat. Ne hakkasivat nyrkeillä taksin kattoa.
Taksi olisi tullut suojaamaan minua autoon, mutta bussit voivat lähteä monta tuntia myöhässä. Kuka minusta huolehtii sen ajan. Jos pääsen elävänä Sunyaniin, miten ihmeessä pääsen takaisin. Päätin lennossa, etten mene tapaamaan ystäviäni. Ehkä he tulevat Accraan. Soitan illalla.
Hiki virtasi taksimieheltäkin. U-käännös minitilassa. Bussit parkkeerasivat tulitikkuaskin kokoisiin läntteihin kolhimatta mitään. Olen odottanut 4 tuntia bussia Johannesburgin bussiasemalla ja pari tuntia Durbanissa. Ne ovat päiväkoteja Ghanaan verrattuna. Ghanan piti olla paras Länsi-Afrikan maista. Jos tämä on tällaista, mitä olisi Abidjanissa, Norsunluurannikolla, aseellisten välikohtausten maassa, jonne olin matkalla Ghanasta.
Mietin tämän illan, mitä teen. Ehkä menen takaisin Etiopiaan, ehkä tulen Eurooppaan. Rakkauteni Afrikkaan ei tästä vähene, mutta yksin matkaaminen ei sittenkään ollut hyvä idea. Ehkä saan myöhemmin matkaan muutaman suomalaisen ja kierretään Länsi-Afrikka porukalla.
Koti jonne kutsuttu 
Veli 
Mom 
Otin uuden hotellihuoneen vilkkaammalta paikalta. Katuruokalan pitäjä otti hihasta kiinni ja alkoi juttelun. Kun oltiin naurettu ja puhuttu yrittämisestä Ghanassa, Nora sanoi että haluatko seksiä. Hänen Ester serkkunsa, jonka kanssa pitivät kuppilaa, tykkää minusta ja haluaa pitää lepotauon. Ester tuli esittäytymään. Sanoin, että olet kaunis Ghanaian, mutta olen niin vanha, etten enää muista mitä seksi on. Ei se mitään. Hän tykkää vanhemmista miehistä. Toki tiedostan, mistä on kyse. En tiedä kumpi on Suomi pojalle vaarallisempi: bussiaseman perskärpänen tai Ester serkku. Kierrän kaukaa molemmat.
Kommentteja: Eeva-Liisa: Tule Eurooppaan, täällä on toistaiseksi vähemmän perskärpäsiä kuin siellä. Minä en mene enää koskaanAfrikkaan, olin tulla tapetuksi Windhoekin kadulla keskellä päivää. Eräs e-afrikkalainen nainen tuli autolla paikalle, pysähtyi, kun näki tilanteen ja ryöstäjä pakeni. Puukko oli juuri menossa vatsaani. Nainen oli enkelini, yleensä he ajavat ohi, eivät halua sekaantua mihinkään. Tule kotiin sieltä!
Riku: Tule pois sieltä, niin aloitetaan maratonharjoittelu Japaniin! Tätä sanoo myös Ulla-vaimoni!
Kaija: Pauli, täällä Suomessa on hyvin afrikkalainen meininki sähköt poikki ja teleyhteydetkin tökkii, mutta on huomattavasti vähemmän …..kärpäsiä. Tule heti kotiin!
Pauli Vahtera: Täällä kaupungilla on päivällä ihan turvallista olla. Toki kauppiaita riittää, mutta esitän taas kuuroa ja saan olla rauhassa. Täällä on aika paljon valkoisia, mutta he ovat aina kahden, kolmen, neljän kimpassa. Ja tuskin kulkevat bussilla hekään. Olen vähän ymmälläni, mitä tehdä. Hotellin netti on surkea, eikä täältä voi ostaa lippua. Matkatoimistoa en ole nähnyt. Haen jostain paremman netin ja yritän selvittää, mihin täältä oikein voi päästä. Bussilla matkustaminen sinänsä olisi turvallista, jos keksisi miten bussiasemat ja rajat selvittää. Viimeksi olin uuden vuoden aaton juhlissa Koreassa -14 asteen pakkasessa shortseissa. Vaikeaa kuvitella, että uskaltaisin mennä Afrikassa uuden vuoden juhliin. Täällä tulee pilkkopimeä jo 18 jälkeen. Tämä valkoisen heteromiehen saalistaminen ei muuten ole rasismia, koska vain valkoinen voi suomalaisen tulkinnan mukaan olla rasisti.
Pauli Vahtera: Rikulle ja Ullalle. Mikä parempaa maratonharjoittelua kuin kulkea repulla 35 asteen helteessä kilometritolkulla joka päivä. Katselin äsken peilistä, että kuka ihme Paul Newman tuo on. Ruoan kanssa on outoa, syön aika vähän ja silti on koko ajan olo ettei ruokaa kaipaakaan. Jatkuva hiki on vaikea hallita. Sain silmätulehduksen, onneksi oli kertakayttötippoja mukana. Nyt eka kertaa hotellissa ilmastointi ja heti kurkku kipeä. Muuten terveystilanne tosi hyvä.
Pauli Vahtera: Ugandassa oli hotellihuoneissa kielto, ettei kaksi miestä saa nukkua samassa sängyssä. Siellä vissiin homoudesta saa kuolemantuomion. Täällä on yllättävän paljon tullut vastaan valkoisia miehiä, joilla on seurana nuori ghanalainen poika. Tuskin ovat henkivartijoita. Ei se kaiken suvaitseminen pelkkää auvoista rakkautta ole. Valkoinen mies, afrikkalainen nainen pareja olen nähnyt vain yhden.
Pimeän tultua ei kaupungille kannata mennä kokeilemaan onneaan. Siksi illat on käytettävä miten kuten oleiluun. Istun nyt tässä surkeassa netissa, jossa facebook jotenkuten toimii. Täällä toimii telkkarikin. Katsoin Messin 50 maalin koosteen. Se on ilmiömäisen taitava, aivan ihmeellinen. On aivan fantastisen hienoa nähdä kun joku on tosi hyvä. Kimaran jälkeen tuli joku Italian serie An ottelu, ja peli näytti alokasmaiselta tuhraamiselta Messin jälkeen.
Marjukka: Turvallista matkan jatkoa, minne päin suuntaatkin. Pidä huoli itsestäsi!
1. tammikuuta 2012
Tavallisen surutoin poika
Uuden vuoden aattona minulla olisi ollut vientiä. Sain neljät kutsut juhliin ja olisi haettu hotellista. Sunyanin ystävät olisivat tulleet käymään, mutta sanoin heille että olen kipeä. Kuten olinkin, kurkkukipu oli muuttunut flunssaksi. Lounastin yhden Victorian kanssa. Hän pelasti minut hankalasta tilanteesta aamulla ja siksi tarjosin hänelle kiitoslounaan. Dianalle olin antanut puhelinnumeroni edellisenä päivänä ja hän soitti minulle eilen 142 kertaa. En vastannut, mistä tiesin soittojen määrän. Olen ostanut varapuhelimeeni Ghanan pre paid liittymän.
No, kaikki olisi kohdallaan. Mutta sitten aamulla klo 9 (Suomen aikaa klo 11) se tapahtui. Kaupunki oli hiljainen uuden vuoden juhlien jälkeen, ja olin laittanut Ghanan futispaidan päälleni. Ihmiset hymyilivät ja huutelivat kannustuksia. Vaan Ghana paita oli liian pieni, minkä vuoksi molemmat turvalompakkoni näkyivät paidan alta. Kaulassa roikkui passi, toinen luottokorteista ja iPhone puhelin. Vatsassa taas pari matkashekkiä ja toinen luottokortti sekä malarialääkkeeni. Olin helppo saalis hiljaisella kaupungilla. Nyt minulla ei ole mitään. Käteistä rahaa oli vain 40 euron verran. Laukku ei kelvannut, siellä olisi ollut kamera. Ja kaikenlaista paperia, arvotonta muille paitsi itselle.
Löysin hotellihuoneesta puolen euron verran kolikoita, joilla sain pienen vesipullon. Lääkelaukussa oli 25 euroa, mutta nekin ovat arvottomat kun kaikki pitävät uuden vuoden päivän vapaata. En saa niitä vaihdetuksi. Ja mikä pahinta, myös maanantai on Ghanassa vapaapäivä. Pankit kiinni. Täällä Western Unionin konttorit ovat pankkien yhteydessä, joten nekin ovat kiinni, enkä saa Suomesta rahaa.
Ilman rahaa vieraassa maassa onkin seikkailu. Kaikki pitää hoitaa kävellen kun taksirahaakaan ei ole. Kävelin ensin paikalliselle poliisiasemalle. Hurja ilmestys, kun putkat ovat välittömästi palvelutiskin takana. Minut ohjattiin toiselle asemalle, joka on monen kilometrin päässä eri suunnassa. Sinnekin piti kävellä. Se oli vielä hurjempi paikka. Putkat ovat pimeitä loukkoja, ja sinne sullotut huutelivat kaikenlaista. Naisten putka oli vieressä. Se oli niin täynnä, että yksi naisista oli laitettu nukkumaan penkille poliisien taakse.
Ghanassa eivät nettipalvelut ole Suomen tasolla. Suomessa rikosilmoituksetkin ovat nykyään itsepalvelua, jotta kaikki poliisivirat voidaan käyttää nettikirjoitusten jahtaamiseen ja poliisitutkintaan. Ghanassa poliisi kirjoitti käsin asiakirjan ja sitten minut ohjattiin ulos. Vieressä ollut naispoliisi kirjoitti käsin selostuksen poliisikirjaan. Mitään kopiointivälineitä, ei edes kalkkeripaperia ole. Ghanan poliisi ja Suomen poliisi ovat kuitenkin samalla palvelutasolla. Kummassakin maassa oikeat rikokset vain kirjataan, eikä niitä tutkita. Suomessa sentään poliisi tutkii neekeriukko-sanan käyttöä rikoksesta epäilynä. Mehän olemmekin sivistysmaa.
Helle on tehnyt tehtävänsä. Puolen litran vesipullo on tyhjä. Kello kaksi iltapäivällä, eikä penniäkään ruokarahaa. Aamulla sentään söin vaatimattoman aamiaisen hotellissa. Ja sama ankeus jatkuu koko huomisen päivän. Olen kulkenut Ghana paidassa lähikatuja etsien EU-lahetystöjä, joista saan maasta poistumisasiakirjan. Jos uskaltaisi luottaa, että paperin saa jo tiistaina, voisi ottaa yölennon. Ghanasta pääsee kätevästi Suomeen 14-15 tunnin kokonaismatka-ajalla ja lippujen hinnat ovat 600 eurosta ylöspäin. Välilaskupaikkoja mm Lissabon, Istanbul ja Bryssel.
Ensin vitutti, mutta se meni ohi muutamassa minuutissa. Kun olen kulkenut Essein pelaajan Ghana paidassa olen saanut hirmuisesti iloisia uuden vuoden toivotuksia ja pikkupojat tulevat lyömään kättä. Sellainen ystävällisyys poistaa harmit. Itse asiassa nyt on helppo olla. Minulta ei enää voi viedä mitään, joten ei tarvitse koko ajan tarkkailla kuka minut ryöstää.
Eli etenkin Arja-siskolle sanon. Kaikki hyvin. Pikkuveli pärjää kaikkialla. Ja suhtautuu elämään siten, että kaikki otetaan vastaan, mikä annetaan. Tämä on Afrikka.
Sarianne: Tosi harmillista. Mutta sinulla on hyvä asenne. Sillä pärjää pitkälle. Laita kuulumisia.
Sirpa: Tsemppiä !!!
Riku: Todellista asennetta!
Pennitön uneksija
On kulunut ihmisen ikä siitä kun olen miettinyt, mistä saisi markan ja mitä sillä ostaisin. Kun olin törsäyspäällä, saatoin ostaa Repen nakista markan erikoisen, lihapiirakan ja 2 nakkia. Repen sinappi on vieläkin Salossa myynnissä. Repellä oli työnnettävä nakkikioski 60-luvun Salossa. Ensimmäisessä tehdastyöpaikassani tuntipalkka oli 70 penniä, joten Repen erikoiseen sai tehda silloisten verojen jälkeen reilut 1,5 tuntia työtä.
Nyt minulla ei ole markkaakaan, eikä sillä saisi Repen erikoista edes Afrikassa. Toki katuruokaloiden hinnat ovat halpoja, mutta en minä uskaltaisi niistä mitään syödä. Paitsi Kiinassa, jotain rotan oloista se oli kun Karin kanssa juhlittiin, mutta hyvää.
Kuljin kaupunkia ristiin rastiin, sillä minulle oli sanottu, että tässä olisi lähellä Hollannin lähetystö. En löytänyt, mutta samalla tuli mietittyä ruokapaikkojen ikkunoiden takana, mitäs tänään syötäisiin. Jos olisi rahaa.
Ja tuuli kuljetti kympin setelin. Kun on rahaton, kulkee silmät auki. Kadulla näkee enemmän asioita kuin silloin kun ei tarvitse kantaa huolta rahasta. Kymppi tätä paikallista cedista. Sen arvosta en ihan ole varma. Hotelli olisi vaihtanut 25 euroa 70 cediin, mutta mielestani se on paljon vähemmän kuin pankista olisi saanut ja siksi en uskaltanut vaihtaa. Jos ne antaakin minulle jotain roskarahaa. Kun olin yhden Forex toimiston ikkunan takaa katsellut aukioloaikoja, tuli paikalle nuori mies, jolla oli vaaksan mittainen nippu rahaa. Oma nippunsa 200 cedin seteleita, joita en ole nähnytkään. En uskaltanut hänenkään kanssa viimeisiä roposiani vaihtaa.
Olin äkkiä rikas. Kymppi. Ruokaa sillä ei saisi, koska kaikki ruokakaupat ovat kiinni. Ravintolaruokaa kympillä ei saa. Roskaruokaa kyllä. Pienin pizza maksoi juuri tuon kympin, mutta en saisi vettä. Hampurilainen ja cokis ranskalaisilla, en ostanut, tarvitsen vettä. Sitten oli kanahampurilainen kuusi cedia ja 1,5 l vesipullo 2 cedia. Onneton ostos, mutta jotain oli syötävä. Ja minulle jäi kaksi cedia törsättävaksi maanantaina kun pankit ovat edelleen kiinni.
Inventoin menetykset. Kassin pohjalta löytyi pieninä kolikkoina 1,19 cedia. Näitä senttejä ropisee aina jokaisen taskun pohjalle kaikissa maissa, kun niitä ei voi oikein maksamisessa käyttää. Ja sitten vasta tajusin, että meni ajokortti. Ensinhän oli ulosotossa lompakko, jossa oli juuri ne muutama kymppi euroina. Miksi ihmeessä kuljetan ajokorttia näissä maissa kun en kuitenkaan uskalla vuokrata autoa. Liikenne Afrikassa on kaaosmaista. Polkupyörähän minun piti ostaa täällä.
Rosvojen elämä on turhamaista. Kun vie passin, luottokortit, ajokortin ja lompakon, saa muutaman kympin rahaa ja puhelimen, jota ei voi käyttää. Korteilla ei saa mitään, koska ne kuoletetaan saman tien ja nyt kun on vielä uudenvuoden päivä, ei ostoja voi tehdä muutoinkaan. Mutta uhrilla on paljon murhetta. Ja kuluja. Uusi passi. Lentolippu Helsinkiin maksaa 300 euroa enemmän kun sen ostaa Suomesta kuin täältä, vaikka samoilla koneilla tullaankin. On säästöjäkin. Matka lyhenee, ja kulungit vähenee. Kun ei ole rahaa ruokaan, on käytettävä vanhoja varastoja.
Kulkijan elämä maailmalla ei ole helppoa. Vaikka tällaista sattuu Kontulassakin, Suomessa saa heti apua, eikä ehdi muuta kuin vituttaa. Tätä on mahdotonta estää, koska useimmiten joutuu kulkemaan kaikki tavarat mukana. Minulla on ollut hyvä lisäturva kengänpohjat, jonne olen laittanut aina rahaa. Nytkin oli vielä eilen, mutta kun menin kauppaan ostamaan tarvikkeita ja iltasyömistä, olivat rahat loppu, ja oli pakko avata kenkäpankki kassalla. Koska oli jo pimeää, en mennyt nostamaan lisää rahaa kenkiin laitettavaksi. Mutta selvitän voisiko ostaa niin isot tossut, että sen välipohjaan voisi laittaa vahvaan ohueen murtumattomaan rasiaan varaluottokortin. Se auttaisi paljon.
Mietin Ghanassa tultuani, että valokuvaan kaikki passin sivut. Viimeksi meni Etelä-Amerikan ja Karibian kiertue Kiinan passijupakkaan. Nyt meni paljon enemmän. Ehkä 5 vuoden passi sopii minulle paremmin. Jää ehkä enemmän muistoja viisumeista ja leimoista eri maissa.
Jokaisen suvaitsevaisen tulisi tehdä reppumatka mustaan Afrikkaan. Luulenpa että jokaiselle tulisi tilanteita, jolloin miettii että vitun neekerit. Mutta samalla saisi ystävyyttä, lasten uteliasta iloa, perspektiiviä elämään. Kaikkea sellaista, jota jää kaipaamaan kun istuu lentokoneessa matkalla Helsinkiin.
Eeva-Liisa: Outs, nyt se tapahtui mitä täällä hiukan pelkäsin. Afrikka on entisensä, ehkä pahempikin. Tule pois sieltä!
Juhani: Hienosti olet pärjännyt pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Yksi oikaisu kuitenkin Suomen poliisin toiminnasta, joka selvisi itselleni viime kesänä. Olin tehnyt rikosilmoituksen netissä, mutta poliisi ei tuntunut tuntevan tapausta. Syykin selvisi. Kun ihminen tekee netissä rikosilmoituksen, niin poliisi Pasilassa manuaalisesti vie tiedot poliisin järjestelmään niin että se tulee poliiseille näkyväksi. Ja siihen menee muutama päivä. (Järjestelmää on pitänyt kehittää paremmaksi, mutta noin se on ollut 10 vuotta. Olisiko aika mennyt poliisin tietohallinnon hajasijoittamiseen).
Pauli: Ai jaa, systeemi on siis sama kuin täällä ilman tietokoneita. Miespoliisi kirjaa ja naispoliisi vie poliisin kirjaan. Tämä on halvempi kun ei tarvitse maksaa atk-toimittajille mitään. Ja nopeampi.
2. tammikuuta 2012
Ihmeiden aika ei ole ohi
Passini ja ajokorttini tuotiin hotelliin nyt kun kello on 23 Ghanan aikaa. Siispä pääsen kotiin tiistain yölennolla.
Eeva-Liisa: Oikein sanot; ihmeiden aika ei ole ohi. Afrikassa tapahtunut on ihmeiden ihme. Olisi kiva tietää, mikä varkaan päässä liikkuu.
Riku: Tervetuloa kotiin, täällähän se kuitenkin on!
Ehkä he ovat kompanneet minun Essein Ghana paitani ja ajatelleet ettei noin suurta maan jalkapallon ystävää saa laittaa liian suuriin vaikeuksiin. Tai poliisi toimii vaikkei nettiä käytäkään. Tai se, että eilen sanoin kaikille Happy new year, otin lapsia syliin kun halusivat kokeilla onko pukin parta oikea. Ihminen saa minkä hän menettää.
Sarianne: Loistava asia!
Pauli: Eräs ghanalainen nainen lupasi rukoilla koko illan puolestani. Se varmaan auttoi passin kanssa.
Marjukka: Hyvää kotimatkaa!
2. tammikuuta 2012
Afrikan väkivallasta
Huomenna hirvittää lähteä nostamaan käteistä rahaa Western Unionista. Pitää maksaa kolmen päivän hotellihuone ja lopultakin saada jotain syödyksi. Olin myös varautunut passikuviin ja poistumisasiakirjamaksuihin. Ja lentokentälle menoon. Vaikka kokonaissumma ei ole Suomessa suuri, täällä se on iso raha. Varmaa on, etta Western Unionin liepeillä on mzungun seuraajia. Yritän saada hotellista turvamiehen mukaan, onhan kyse heidänkin rahoistaan.
Suomessa pidetään hirmuista meteliä siitä, että jotkut maahanmuuttokriittiset lukevat raiskaustilastoja siten, että tietyt maahanmuuttajaryhmät raiskaavat suomalaisia enemmän. Oslossa kaikki puskaraiskaukset ovat EU:n ulkopuolisista maista tulleiden tekemiä ja niitä on ollut joka viikonloppu viime vuoden aikana. Yksi taisi jäädä väliin.
Kun tutkin minne mennä Ghanasta, siis joulun jälkeen, luin ulkoministeriön tiedotteita eri maista. Norsunluurannikolle ei pidä mennä, jos ei ole pakko. Liberiasta ei sanottu mitään, mutta kehotettiin lukemaan muiden EU maiden tiedotteita. Ja yllätys yllätys. Etenkin brittejä varoitettiin erityisesti Länsi-Afrikan raiskauksista, etenkin valkoisia naisia kohtaan. Suomen ulkoministeriö ei raiskauksista puhu eikä pukahda, koska se ei sovi suvaitsevaisen eliitin ajatuksiin. Pitääkö siis tulkita siten, että jos valkoisia naisia pitää raiskata, raiskataan sitten suomalaisia.
Raiskausten pelosta Mary tyttökin oli laitettu tyttöjen sisäoppilaitokseen kauas savannille.
Raiskaaminen on kulttuurisidonnaista. Siihen liittyy naisen huono asema, naisen alistaminen ja myös moniavioisuus, koska niin monet miehet jäävät ilman naista. Kulttuuriperinteet eivät muutu sillä, että saa ilmaisen täysihoidon Suomessa. Hullua tässä kaikessa on se, että vaikka monikulttuuriraiskauksia sinänsä ei tapahdu pilvin pimein, vaikka yksikin on liikaa, niin oikean turvapaikan saaneita on monena vuotena ollut vähemmän. Kumpaa siis pitää suojella, suomalaista naista ja tyttöä, vai tervetta nuorta (afrikkalaista) miestä.
Jaa, lukeekohan Mika Illman Facebook sivujani. Ei ainakaan ole FB ystäväni. Keskiviikkona sen sitten näkee, onko lentokentällä vastassa poliisi selvittämässä FB postauksiani.
Hanna-Maria: Kun tänne tuotaisikin/pääsisikin Maryn kaltaisia tyttöjä, jotka saisivat toipua ja sitten opiskella ja sen jälkeen heillä olisi edes jonkunlainen mahdollisuus parantaa/vaikuttaa kotimaansa asioihin. Mutta ei, perheestä lähtee aina ”vahvin uros” jatkamaan sukua, joka parhaiten voisi tehdä työtä kotimaassaan.
4. tammikuuta 2012 ·
Mieli haikeana
Pitäisi olla jo koneessa matkalla Amsterdamiin. Mutta KLM lähtee vasta aamulla klo 8 ja meidät tuotiin Novotel hotelliin Accraan. En ole ollut vuosiin herrana, joten on tässä ihmettelemistä, miten esimerkiksi suihkut toimivat. Vessahuonekin on erikseen. Katsoin poikani vinkista Accran lentokentan departure tiedot. Sen mukaan KLM lento olisi aikataulun mukaisesti lähdössä klo 23. Ja minä olen täällä hotellissa ihmettelemässä hanojen ihmeellisyyksiä. Pakko sanoa, että Tämä on Afrikka. Mitäs minä muutakaan osaisin sanoa.
Maanantai illalla kuljin vielä rahattomana kaupungilla. Uskalsin kävellä jo pimeällä, koska minulla ei ole mitään varastettavaa. Tai olisi se palautettu passi, mutta sehän on nähty, ettei se kelpaa rosvoille. Mitäpä Afrikassa tekisi valkoisen miehen passilla, jos rikoksia mielii.
Minulle tuli tosi haikea olo. Mikä tässä Afrikassa viehättää, en osaa sanoa. Ei varmaankaan vaarat, eikä naisten heikko asema. Kun koko päivän lämpötila on 30 astetta ja yli, on selvää että työtahti ei kovin ihmeellinen ole. Elämännautinto sekin ettei tarvitse hiki hatussa töitä tehdä.
Ihmiset ostavat matkamuistopaitoja, joita sitten käytetään kotona, jotta naapurit näkisivät, missä kaukana on oltu. Minä huomasin eka kerran, että kun laittaa ylleen jalkapallomaassa maan tähdistöön kuuluvan nimikkomaajoukkuepaidan, saa ystäviä yllin kyllin. Oikein harmittaa, että ääni on mennyt, enkä pysty juttelemaan jokaisen kanssa, joka haluaa tulla keskustelemaan. Erityisesti olen ihmetellyt, että tämä paita mzungun päällä vetoaa nuoriin kaksikymppisiin naisiin ja sitten elämää kokeneisiin upeisiin 50-60 vuotiaisiin naisiin. Missään aikaisemmin eivät omaikäiset ole niin innokkaasti tulleet iholle kuin täälla Accrassa viimeisten päivien aikana. Ja näiden naisten hymy on paljon kutsuvampi kuin nuorempien. Siksi mina rakastankin omaikäisiä naisia ja ihailen nuorempien kauneutta.
Ghanalainen nainen on vähän tanakampi. Sitten joukossa on hoikkia naisia, joiden vartalo on kuin alabasterista valettu. Niin muodokkaita naisia ei ole muualla näkynytkään.
Tämä Osun kaupunginosa, jossa olen viime päivät asustellut, on vähän kuin pieni kylä. Kaikki tuntevat toisensa. Minua tervehditään kuin vanhaa kaveria. Ja juttu mzungun ryöstämisestä on kulkenut. Tänään tuli iltapäivällä joku pikkupoika lappusen kanssa, että saisin puhelimeni takaisin, jos maksaisin 100 cediä, eli noin 50 euroa. Olivat rosvot huomanneet, ettei puhelinta voi käyttää, ja se on sillä tavalla suojattu, ettei mikään sim kortin vaihto auta. Puhelin olisi täällä arvoton, joten 50 euroakin olisi tyhjää parempi. Ja varmaan varastettujen puhelimien kaupankäynnissä ihan siisti hinta. No totta kai lupasin ostaa, koska se säästää niin monta vaivaa Suomessa. Illan pimennettyä sain kutsun tulla kadulle. Aika lailla pelotti, mutta menin kuitenkin yksin pääkadun sivukadulle. Ja siellä sitten samainen poika antoi puhelimen rahaa vastaan. Kiirehdin juoksujalkaa takaisin hotelliin iphonen kanssa.
Minulla on siis käynyt tosi mäihä. Meni luottokortit, mutta ne on heti kuoletettu, eikä niitä ole käytetty. Käteista rahaa meni tuon puhelinoston kera noin 100 euroa. Pieni hinta kummallisesta tapahtumasarjasta. Mietin, mikä tämä juttu on. Yksi selitys täytyy olla tässä Ghana pallopaidassa ja siinä että olen ollut ihmisille kiva, jutellut heidän kanssaan, enkä surrut turhia. Kauppiaat ovat olleet paidanvaihdon jälkeen maltillisia, eikä heitäkään ole tarvinnut häätää pois. On ollut helppoa olla kiva, kun on saanut kohdata niin paljon ystävyyttä.
Tilasin lentokentälle menoa varten saman taksin, joka pelasti minut bussiasemalla. Mies oli tohkeissaan. Han kutsui minut kotiinsa, jos tulen takaisin Ghanaan. Hän sanoi, että jos tarvitsen escortin oppaaksi kaupungille, hän tuo siskonsa. Voiko tällaisesta tarjouksesta kieltäytyä. Siksi mietin jo uutta matkaa Länsi-Afrikkaan.
Sirpa: Eli kaikki hyvin…! Ja lentomatkan aikana voit jo suunnitella uutta reissua.
Pauli: Flunssa vaivaa, enkä saa nukutuksi. Siinä mielessä matkan olikin syytä loppua, koska kurkkukipuun ja silmätulehdukseen ei täällä helteessä saisi apua.
Pauli: No niin, nyt sitä ollaan koti-Suomessa. En sano kotona, koska kotini on Ristiinassa, mutta täällä Vantaalla katselen näiden lähiöiden ankeutta. Ei ole afrikkalaista muurahaispesän kuhinaa, ei päänsä päällä kauppaansa kuljettavia naisia, ei tuttavuutta tekeviä afrikkalaisia. Ehkä minä kuulunkin Afrikkaan. Jännää on, kun menen huomenna raitille nostamaan pankkikortilla käteistä, on raitti täynnä afrikkalaisia, jotka eivät minua noteeraa mitenkään. Yksikään musta nainen ei huomaa, että olen olemassa. Olemmeko kotouttaneet afrikkalaiset pilalle tylyiksi omaan napaansa tuijottavaksi kansanryhmäksi. Sillä se ei tosiaankaan ole afrikkalaisuutta, se minkä näemme joka päivä rautatieasemalla ja niin monessa pääkaupunkiseudun lähiössä.
Pauli: Huomasin juuri, että FB ystävien määrä on tänä vuonna vähentynyt yhdellä. Joku on siis saanut tarpeekseen matkakirjoituksistani tai loukkaantunut jostain tekstistä. Sadankaan viiden vuoden aikana kertyneen ystävän nimen muistaminen on mahdottomuus, joten tämä poistunut jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. FB hauissa pitäisi olla vielä entisten ystävien haku.
