Marokko

Marokon kuningaskunta (arab. المملكة المغربية‎, berberiksi Kingdom of Morocco in Tifinagh.svg) on valtio Afrikan luoteisosassa. Marokolla on pitkä rantaviiva, joka ulottuu Atlantin valtamereltä Gibraltarinsalmen kautta Välimerelle asti. Marokon eteläinen raja on kiistanalainen. Marokko pitää Länsi-Saharan aluetta omanaan ja on pitänyt hallinnassaan suurinta osaa alueesta vuodesta 1975 lähtien. Marokko on maailman neljänneksi suurin arabimaa, ja berberit muodostavat merkittävän vähemmistön. Marokko on Ranskan entinen siirtomaa ja ranskan kieltä käytetään yleisesti muun muassa hallinnollisissa asioissa. Marokon kuninkaalla on laajat valtaoikeudet. Marokossa on asukkaita 37 miljoonaa. Pääkaupunki on Rabat, jossa on 600.000 asukasta. (Osin Wikipedia)

Marokko, Tanger

15.7.1986

Aamulla oli herätys jo 8.30. Hotellissa tukanpesut + teetä ja muuta continental aamiaista. Lauttasatamassa oltiin jo klo 8.15, kun taksi oli meidät sinne tuonut. Odoteltiin ja tuli muitakin. Kello 9 jälkeen myöhässä lähdettiin kantosiipialuksella 1,5 tunnin matkalle Tangeriin.

Lauttarannassa kulttuurishokki. Mitä ihmeellisimpiä arabeja oli hihassa tarjoutumassa oppaaksi. Vaihdoimme 100 DM 406:ksi Marokon dinariksi. Yksi valkokaapu seurasi meitä riesaksi asti. Kun siitä ei päästy eroon, annettiin sen pölpöttää. Onneksi, sillä Tanger on kamala paikka. Emme olisi sinne edes yksin uskaltautuneet. Nyt nähtiin kaikki kujat, kirkot ja torit. Käsityöläispajassa oli työkaluja, joita Suomessa ei ole 1900-luvulla käytetty. Ihmisillä oli koti työpajassa ja jopa rappujen mutkassa.

Juha (6 vuotias) itki kun ihmiset ovat niin köyhiä. Jouduttiin oppaan järjestämiin kahteen mattokauppaan. Kunta oli pudonnut 550 dinarista 120:een, lopetimme empimisen ja lähdimme pois. Pääsimme vielä ruokapaikkaan, jossa maailman pienin lihakebab kertaa viisi maksoi yli 100 markkaa minttuteen ja cokiksen kanssa. Huh. Annoimme oppaalle palkaksi 100 dinaria eli 50 markkaa ja hän oli ikionnellinen (pyysi 15 markkaa). 

Omin voimin uskaltauduttiin ravintolasta rantaan keskelle hiekkamyrskyä. Laivasatama oli täynnä mitä ihmeellisintä veijaria, mutta niistäkin päästiin. Ulla osti 30 markalla kamelinnahkalaukun. Loput rahat tuhlattiin Pepsiin.

Ja sitten tuli yllättävä tieto. Ehkä emme pääse lainkaan pois Tangerista. Myrsky oli niin kova. Viimeistä tietoa odotellessa kirjoitan tähän pisteen.

Paulilla on jo kolmatta päivää karmea nuha, eikä tämä yllättävä käänne tee matkaa yhtään helpommaksi. Apinakallion vuoristoratakin jää näkemättä, sillä matkaan päästiin vasta 18.05 1,5 tuntia myöhässä. Matka on autolautalla Algecirasiin ja sekin piteni tunnilla. Vielä ei ole tietoa miten päästään illalla Gibraltariin ja mistä saadaan ruokaa!

Odotellessa pojat alkoivat leikkiä espanjalaisten 20 vuotiaitten poikien kanssa. Kello 18 päästiin autolauttaan, joka kuskaa marokkolaisia Välimeren yli suurta tulevaisuutta hakemaan.

Matka kesti yli 2 tuntia, minkä jälkeen jonotus ulos, tulli, ja passintarkastus veivät toista tuntia. Meidät vietiin bussilla Algecirasista Gibraltariin ja perillä oltiin kello 22, 5,5 tuntia myöhässä. Saman kohtalon kokeneilla oli hyvä yhteishenki – pikkupoikien leikki jatkui laivassa, jaettiin päänsärkypulveria ja ihailtiin punaista marokkolaisten hattua.

Kello oli niin paljon, ettei jaksettu enää lähteä telttaa etsimään. Päästiin uudestaan Caleta-hotelliin, nyt 3 huoneen ja kylppärin perhehuoneistoon. Käytiin vielä syömässä rantaravintolassa. Ruoka oli englantilaiseksi (Gibraltar) todella hyvää.

Kuvat paperilla. Etsin ja skannaan myöhemmin