Laos
Laos on virallisesti sosialistinen maa, jossa buddhalaisuuden vaikutus on vahva. Sosialismi ei mitenkään tullut esille elämässä eikä kaupunkikuvassa.
Thaimaan rajanylitys Laosiin
10. joulukuuta 2009
Laosin puolella vaihdan kaikki bahtit ja saan hirmu kasan arvotonta rahaa. Yksi euro on 12.000 Laosin rahaa, jonka nimeä en vielä tiedä.
Bussit eivät huoli minua, yksinäistä kulkijaa. Vientianeen on matkaa 25 km. Näen lavallisen naisia mopotaksissa. Avolavalla on 12 naista. Änkeän mukaan. Avolavassa on pressu parin rautatangon varassa kattona. Reppuni heitetään sinne sitomatta, koska se veisi yhden siron naisen tilan.
Naiset pälättävät koko matkan. Minua vastapäätä istuu kaunis, noin 50 v nainen. Iho on sileä, mutta sormet ja kädet kertovat raskaasta työstä. Hän katsoo minua ruskeilla silmillään. Näen vain hänet. Hymyilimme vai vihkaa toisillemme. En malta edes tarkkailla, pysyykö reppuni pressun päällä.
Kun tuk tuk pysäytti matkustajan jättääkseen, minut komennettiin kuskin viereen. Siis kuski määräsi, vaikka tilaa ei siinä edes ollut. Kaikki miehet ovat mustasukkaisia omistaan. Kun tuktuk tyhjeni, lähdin minäkin. Etsin naisen ja esitin yhteistä kahvihetkeä. Meillä ei ollut yhteisiä sanoja, vain katseet, viittomat ja kohtalo. Nainen ilahtui, että olin hänet noteerannut. Hän rohkaistui osoittamaan omaa kiinnostustaan säilyttaen kuitenkin kauko-idan naisten kauniin etäisyyden.
Nainen oli matkassa jonkun nuoremman naisen kanssa. Kun romanssi huomattiin, tuli paikalle puoli tusinaa auttajaa ja tulkkaajaa. Kaikki sohivat sinne tänne. Nainen otti minua lämpimästi kädestä ja vei minut ystävättärensä kanssa toiseen tuk tukiin, jonne menivät kahdestaan. Hän piti vieläkin minusta kädestä. Hän taputti kolmeen kertaan penkkiä ja osoitti minua viereensä. Yksikään Tertun opettama thaisana ei tullut mieleen. Joku tuli solkottamaan Thailand, thailand. Menin sekaisin, siis mehän tultiin Thailandista, en voi mennä sinne takaisin. Emmin 15 sekuntia liian kauan. Tuk tuk lähti. Nainen ojensi kätensä minua kohti ja lähetti hentoja lentosuukkoja. Minulla välähti, hän oli thai nainen, ei mikään thailand. Juoksin tuk tukin perään, mutta he olivat liian kaukana.
Potkin kaikki kivet ympäriltäni. Ja jatkoin kävellen matkaa. Ehkä tämä vielä tapahtuu minulle elämässäni joskus, tai sitten ei.
12 joulukuuta 2009 ·
Mekong, Vientiane ja Suomi poika taas pulassa
Ihmisen elo on sattumuksia täynnä. Torstai-illalla olin vähän nälissäni ja menin katsomaan Mekong-joen rantaelämää. Olen siis Vientianessa, Laosissa. Siellä oli aivan viehättävä perheen pitämä paikka, siis ihan vaan hietikolla. En oikeastaan uskaltanut syödä muuta kuin grillattuja rapuja. Tarjontaa olisi ollut enemmänkin. Halusin muutaman kuvan ruokapaikan ravuistani grillissä ja hyvästä hengettärestä, naisesta, jonka iästä en pääse perille. Nainen tuli juttelemaan kanssani kun pahin kiire oli laantunut.
No, tein saman kierroksen perjantai-iltana. Perhe otti minut lemmikikseen. Jostain syliini tuotiin muutaman päivän ikäinen musta koira. Kun olen hoitanut Juhan ja Johannan kahta koiraa, on minusta kai tullut jonkinlainen koiraihminen. Ajattelin että koira pissii rapuni ja laitoin sen viereen tuolille ja vähän rapsuttelin. Olikohan koira joku ihmistesti.
Kun lähdin pois, sain komennon tulla aamulla klo 9 samaan paikkaan. Minut haettaisiin perheen kotiin syömään. Mikä tämä juttu oikein on. Olin paikalla klo 9, ja ranta oli aivan tyhjä. Ei tänne ketään tullut. Ennen kymmentä luovutin ja läksin aamiaiselle. Olin pantannut sitä yhteisen aamiaisen nimissä. Läksin hotelliin ja aloin lähteä pois Vientianesta. Mutta sitten tämä enkeli käveli jostain edelleni. Käsissä 2 muovikassia, joissa oli eläviä rapuja ja elävä kala. No, pyyntö uusittiin. Otimme taksin ja matkasimme 10 km kaupungin ulkopuolelle. Maaseutua tämä oli tai pikku kylä. Loppumatka oli kuoppaista hiekkatietä. Ja tulihan sieltä omakotitalo, jonka pihalla kasvoi banaaneja, mangoja, papaijaa ja tietenkin väkeviä currypaprikoita. Talossa asui sukua, mutta ei kuitenkaan isää ja äitiä.
Kävelimme Nangin kanssa kahdestaan kylillä. Hän otti minua kädestä ja jossain vaiheessa halusi että pidän häntä vyötäröstä. Olin vähän ihmeissäni, sillä luulisi että enemmänkin kuljettaisiin eri puolilla tietä. Ehkä hän halusi näyttää löytäneensä miehen.
No sitten oli ulkona 12 hengen ateria. Minulta meni opetellessa, sillä syötiin sormin. Nang teki minulle ruokapallerot tuoreista yrteistä, nuudeleista ja kalasta. Itse laitoin lusikalla mausteita päälle niin että muut ihmettelivät suomipoikaa. Huomasin että kaikki ravut kuorittiin minulle estelyistä huolimatta. Tosi maittava ateria.
Lämminvesisäiliö auringosta 
Perheen omakotitalo
Sitten oli ruokalevon aika. Minut määrättiin lattialle nukkumaan ja Nang tuli viereen näyttämään hienoa videota, jonka perheen hammaslääkäriveli oli itse tehnyt lisäten mukaan videoita omasta perheestä. Sanat voi myös itse laulaa. Nang tulkkasi minulle sanoja. Yksi lauluista kertoi siitä kuinka kaikki ovat onnellisia, on perhe ja lapset. Vain hän on onneton ilman perhettä. Mutta kun hän otti asian puheeksi videon jo loputtua tajusin, ettei kyse ollutkaan tulkkauksesta. Hän kertoi asuvansa veljen talossa ja olevansa töissä vanhempien rantaruokapaikassa ilman omaa rahaa. Ilman miestä ja lapsia.
Voi olla, että Nang haki aviomiestä, mutta hänen tapansa tehdä tuttavuutta on tosi kaunis. Hellät hipaisut parrasta, tukasta, käsistä, sormet sormiani vasten ja vatsaan taputtelu on sellaista, jota Suomessa en ole kokenut. Edes silloin kun olin nuori ja komea, vitsi vitsi. Koko ajan huolenpitoa ruoasta, juomista. Kun laitoin Tansanian lippalakkini päähän, hän halusi tietää lakista. En kertonut sen olevan Judin ostama, mutta kai hän sen huomasi. Lakki meni hänen käsilaukkuunsa, enkä saanut sitä pitää helteessä. Kun erosimme illan suussa hänen mennessään töihin, hän sanoi pesevänsä lakin ja saan sen takaisin myöhemmin. Voi naisia. Ihania naisia.
No, nyt hän on töissä. Menen illalla tapaamaan häntä, syön varmaan taas rapuja ja olen paikalla siihen asti kun kaikki tavarat ja tuolit on purettu ja pakattu.
Jotenkin kunnioitukseni näitä ihmisiä kohtaan nousee pilviin. He sinnittelevät vaatimatonta elämäänsä. Eivät ruikuta toisten apua. Hesarin netissä kerrotaan kuinka Suomen somalit haukkuvat meitä pahoiksi rasisteiksi. Kun kaiken saa ja liikaakin ilmaiseksi, ei anna mitään arvoa millekään. Se on yksi syy lopettaa humanitäärinen maahanmuutto. Enkä hyväksy kukkahattutätien väitteitä, että kaikki vika on suomalaisissa. Ja vaateita saada lisää rahaa aivan turhaan kotouttamisleikkiin, joka on epäonnistunut pahasti.
Takaisin tänne. Lääkärillä on vastaanottohuone kotona. Kuvasin 50 kuvaa hoidoista ja laitteista ja siirsin ne läppäriltä lääkärin muistitikulle. Näytin majakanvartijaeuroviisun ja sain aikaan ihmetyksen jäästä Suomessa. Vähän liioitellen sanoin vielä uivani tuossa jäässä. Kastelen kyllä, mutta perheen ainoa avantouimari on Jukka.
Nang hammaslääkärissä 
Kun tultiin Nangin kanssa kaupunkiin, ensin meidät tuotiin skootterilla hiekkatien osan. Pelotti tosi kovin. Loppumatka tultiin tuktukilla. Nang halusi koko matkan pitää kädestä.
Mitähän tästä nyt seuraa. Miten selviän koko perheen salajuonesta naittaa Nang. Anteeksi, typerästi sanottu. Jos karkaan, pää palaa, sillä Judin virkattu lakki on ainoa koko maailmasta, joka mahtuu päähäni. Tosi on, että Nang on ihastunut suomi-poikaan. Minua jarruttaa se kadonnut thai-nainen. Nang on niin nuorikin. Kädet nelikymppisen, mutta muutoin nuoremman oloinen. Ehkä 35. Valokuvassa hän näyttää nuoremmalta kuin luonnossa. Se johtunee silmien pilkkeestä. Ja jotta tulisi Suomessa selväksi, en ole tehnyt mitään aloitetta, ollut vain kohtelias. Tätä kyläkutsua pidin aluksi vain kohteliaisuutena.
Enkä minä kyllä enää koskaan mene naimisiin. Minulle yksi maailman paras vaimo riittää, suurin osa ei sellaista onnea saa koskaan kokea.
Laos on muuten hieno maa. Pienikin. Lääkäri sanoi täällä asuvan 6,8 miljoonaa ihmistä. Buddhalaisia olivat myös isäntäväkeni.
Kirjoitin tämän katukahvilassa. Kaksi cappuccinoa meni. WiFi-verkkokin on, mutta se ei löydä nettiä, vaikka aukeaakin. Näin käy useimmiten wifi-matkoillani.
Sirpa: Ainakin kuvassa kaunis on tuo nainen. Sitäpaitsi täällä, Helsingissä, on nyt niin kamalan ankeata ulkona, pimeätä, ei vielä lunta, mitä nyt muutma vesihiutale hassuttelee ja sitten taas sulaa. Eikä enää polvihousuissa pärjäisi.
Marita: Sykähdyttävä kertomus- aina kannattaa miettiä loppuelämänsä uusiksi.
Sarianne: Mikä tarina. Pidäpä pää kylmänä 🙂
16 joulukuuta 2009
Luang Prabang – Louang Phrabang
Tiistaiaamuna nousin varhain, jo ennen kuutta. Vientiane on kuin Helsinki, ennen klo 7:ää ei ollut auki aamiaispaikkoja. Muutoinkin oli tosi hiljaista. Löysin kuitenkin kahvilan, josta sai tosi erikoisen ja hyvän munakkaan. Ranskan valta indo-kiinassa näkyy siinä, että täältä saa herkullisia tuoreita patonkeja aamusta alkaen.
Indo-Kiina, mitähän se tarkoitti. Olen huomannut indo-china pankin. Laos oli Ranskan siirtomaa ja Thaimaata hallitsi Iso-Britannia. Se näkyy siinä kun bussi vie rajan yli. Kesken kaiken liikenne muuttuu oikeanpuoliseksi. Vietnam oli osa indokiinaa ja sieltä Ranska tuli häntä koipien välissä pois. Tilalle tuli USA, jolle kävi vielä huonommin. Indo-Kiina, ei Indonesia, eikä Kiina. Sitäkö se oli.
EDIT2020: Ranskan Indokiina oli Ranskan siirtomaa vuosina 1887–1953. Alue käsitti nykyisten Vietnamin, Laosin ja Kambodžan valtioiden alueet.
Vientianessa oli paljon valkoisia heteromiehiä. He ovat huomanneet Laosin neitseellisyyden. Ja kauniit naiset, joita monilla oli kainalossaan. Turistit ovat kuin heinäsirkkaparvet, jotka tuhoavat kaiken altaan. Kanarian saaret eivät enää ole mitään, Thaimaa on pian pilattu ja sen jälkeen tuhotaan Laos. Jotkut VHM:t ovat laittaneet stopin länsimaiselle kulutusyhteiskunnalle. He pitävät laosilaisen naisen kanssa esim. kahvilaa. Ei mikään huono valinta.
Tällaisen monikulttuurin ymmärrän. On siedettävä määrä turisteja, rakastuneita maahanmuuttajia ja jonkun verran kansainvälisiä yrityksiä ja työntekijöitä. Ja kaikki pärjäävät omillaan. Kaikessa huokuu kuitenkin laolaisuus. Jos Thors tulisi tänne, hän toisi heti 100.000 maahanmuuttajaa pitämään rantaviivaa paikallaan ja sen jälkeen he hallitsisivat tätä keskustaa, kuten nyt siellä Helsingissä. Kaikki kaupungit halutaan samanlaisiksi, vaikka niiden ihanuus on juuri oman maan kulttuurin voima. Ei turistit tule tänne katsomaan monikulttuuria vaan laolaisuutta.
Rantaviiva pysyy pitämättäkin, mutta keskustan edessä joessa Vientianessa on hirmu työmaa, koska joessa on iso hiekkasärkkä, satoja metrejä pitkä. Kymmenet katepillarit ja kuorma-autot tekevät siirtotöitä 5 vuoden ajan 30 miljardin usd urakalla. Ei kai tämä ole joku hulluus Dubain tapaan. Siitä kerroin Intian matkallani. Räikkösenkin rahat ovat Dubain konkurssissa.
Minusta ei tullut sulhasta, vaikka houkutus oli kova. Minut kutsuttiin perheen yhteiseen jouluun, joka olisi Paksen kaupungissa etelässä. Sen olisin varmaan hyväksynytkin, ja lupauduinkin jo. Mutta sitten olisi pitänyt mennä ostamaan kihlat. Vauhti on aivan hurja. Ja siihen vauhtiin en halunnut mukaan. Otin aikalisän ja tulin tanne vuoristossa olevaan pikkukaupunkiin rauhoittumaan.
Maanantaina käytiin katsomassa isää uuden naisensa kanssa heidän kodissaan ja tehtiin simpukkaruokaa. En osannut millään avata sormillani pieniä simpukoita, joten todella tarvitsinkin vieressä istuvan avustajan. Ateria oli jo lopussa ja sinnittelin vielä. Sain auki ekan simpukan ilman apua. Ehkä minusta vielä tulee hyvä lao. Simpukat muuten tulevat Vietnamin rannikolta. Kalat saadaan Laosista Mekong joesta. Täällä kalat pidetään elävinä, koska mitään kylmäsäilytyssysteemiä ei ole.
Onkohan Suomen hyvinvoinnin ja tasa-arvon hinta ihmisten pahoinvointi. Ihmisen eloon kuuluvat vaikeudet. Nangin mielestä suurin ongelma on aviomiehen puute, vaikka minä suomalaisena ajattelen ongelmaksi liian vahvan sidonnaisuuden perheeseen. Perhe kontrolloi ja vie itsenäisyyden. Ei elämä helpotu, jos uusi kontrolli tulee aviomiehestä. Mutta perhe pitää myös huolta. Huomasin myös kontrollin vaikutuksen yhteisoloon. Kun perhe on läsnä, minua autetaan käytännön asioissa kuten simpukoissa. Täällä pestään käsiä koko ajan. Kun pesen ja pesen juoksevassa vedessä se ei riitä, Nang tulee ja pesee sormieni välitkin. Ymmärrän sen, koska syödään sormin. Kun muut eivät näe, alkaa rapsuttelu, paijaaminen ja hyväily. Autossa hän vetää peitteen eteen, kun saa hyväilynpuuskan. Olen jotenkin vaivaantunut tästä salailusta. Toisaalta, kukaan mies ei tällaista karkuun lähtisi. Paitsi minä nyt sen tein. Sanoin että tarvitsen omaa aikaa, eikä tämä kiire nyt kerta kaikkiaan sovi.
Alan arvostaa buddhalaisuutta päivä päivältä enemmän. Se ei ole uskonto siinä mielessä kuin kristinusko ja islam, se on filosofia, tapa elää. Siksi nämä ihmiset ovat niin suurenmoisia . Vaatimattomia kyllä, mutta naisilla on hyvä itsetunto. Sielua ei ole myyty kilpailulle ja mammonalle. Tulen kirjoittamaan tästä enemmän kun tulen Suomeen.
Maanantai-iltana oli Sea Games jalkapallo-ottelu Laos vs Malesia. Mikään ei ottelun aikana toiminut, koska kaikki katsoivat ottelua. Siispä minäkin. Kun huusin Laosin maalille ja taputin, minut hyväksyttiin porukkaan. Vaan Malesia voitti lopulta 3-1. Sea Games on jonkinlaiset kauko-idän olympialaiset. Lajeina mm potkulentopallo ja petankki. Olisin ostanut kisapaidan, mutta ei minun kokoani täällä tehdä.
Jouduin maanantaina evakkoon. Halpishotellini oli loppuunmyyty, enkä tee varauksia yöksi pitempään, Niin olivat lähistön useimmat muutkin paikat. Yksi uusi, eka päivää avoinna oleva guest house löytyi. Sieltä puuttuivat kaikki pyyhkeistä alkaen. Menin suihkuun ja ovesta tuli joku nuori siivoojanainen katsomaan tilannetta. Hän säikähti alastonta miestä ja kirkuen juoksi pois. Yritin huutaa perään, että tuo pyyhe ja hän säikähti vielä enemmän.
Luang Prabang
Bussi Luang Prabangiin lähti klo 8.00. Paikat oli numeroitu ja ahtaat. Menin takapenkille katsomaan jäisikö yhtään paria tyhjäksi. Siitä tuli loukku, koska auto tuli aivan täyteen. Kun tiet olivat surkeat ja kun noustiin serpentiinejä myöten 1800 metrin korkeuteen, matka kesti ja kesti. Vieressä lao tyttö oksensi. Bussi oli VIP, joksi se tuli tarjotuista vesipullosta ja oksennuspusseista. Varmaan MEP Korholalta tämä puuttuu, mutta en ottanut mukaan. Vain laolaiset käyttivät pusseja, me turistit olemme karastuneita. Luulin aikataulujen mukaan että tätä tuskaa kestää iltakahdeksaan, mutta vip bussi olikin perillä jo 17.30, melkein 10 tunnin ja 400 km:n vääntelyn jälkeen. Täällä on viileää, kaikilla paikallisilla takit ja pitkät housut. Suomi poika ei palele.
Täällä on turisteja enemmän kuin Vientianessa, vaikka kaupunki on pieni, 100.000 asukasta. Vientianessa alle puoli miljoonaa. Kävin monet guest houset läpi ja palasin ensimmäiseen. Minulle luvattu 18 usd huone oli mennyt ja isompi maksaa 25. Antaa olla sanoin ja lähdin pois. Tulivat perään, saat 20 usd:lla. OK, näin vahingossa opin tinkimään. Halvimmat huoneet saa täältä 10 USD:lla.
Täällä ei ole katuvaloja, vain talojen ja kauppojen valot valaisevat. On oudon pimeää. Silti löydän kivan ravintolan. Täällä on tosi pitkä iltakatukaupustelupaikka, jossa 4 jonossa sadat yrittävät myydä kauniita tuotteitaan. Monissa paikoissa äidit imettivät vauvojaan kaupankäynnin ohessa. Markkinatalous on julmaa. Ensin pitää tehdä kauniita tuotteita. Sitten sadat myyvät samoja tuotteita, lähinnä turisteille. Jostain syystä suomalaiset maahanmuuttajat tulivat taas mieleen. Suurin osa heistä ei tule koskaan tekemään mitään hyödyllistä ja saavat paremman elintason kuin nämä ahkerat ihmiset. Ainoa, mikä heitä vainoaa, on omassa maassa oleva vastuu omasta elämästä. Sitä paetaan hölmöläisten maahan, Thorslandiaan, Suomeen. Nyt Thors oli keksinyt että Ruotsi kaksinkertaistaa tuen, minkä vuoksi Suomi ei voi alentaa korkeaa tukea nimellistä enempää. Miksi Ruotsi sen tekisi? Kilpaillaanko nyt mamuista ja pelätään, että ne loppuvat kesken, ennen kuin heitä on tarpeeksi Suomessa. Kuka lohduttaisi Astridia ja kertoisi, että Afrikassa on syntyvyys niin suuri, että mamuja riittää vähän pienemmälläkin kohkaamisella.
Keskiviikkona vuokraan polkupyörän ja katson vähän enemmän muailmaa. Buddhalaiset ovat hienoja ihmisia. Pitäisikö Suomeen rakentaa näitä, eikä mitään moskeijoita ja minareetteja. Saadaan parempi maailma.
Kaija: Huh, huh tuo bussimatka jää varmasti lopuksi ikää mieleesi! Thorslandia – mistä noita sanoja Sinulle oikein pulppuaa!!!???
Sarianne: Kivaa lukemista perjantain ratoksi.
Haikeat jäähyväiset Laosille Luang Prabangissa
20 joulukuuta 2009
Lauantai iltapäivä Mekong joen rannalla. Luang Prabang. Odotan viimeistä lao-ateriaa. Klo 15 pitää olla lentokentällä, josta menen Hanoihin. Itku silmässä. Ehkä näin pitääkin olla. Jos lähtee pois silmät tihrussa, se tarkoittaa että osa sydämestäni jää tänne, mutta mukaani otan palan laolaisuutta sellaisena kuin olen sen kokenut. Jos lähtisin innoissani täältä pois, olisi matka epäonnistunut.
Hanoi, miksi sinne. Kotimatka on Japanin Osakasta. Kerään maita ja haluan mennä Taiwaniin. Hanoista pääsee. Näin vältän myös hankalan bussimatkan. Vientianessa odottaa Nang, mutta sieltä ei pääse Taiwaniin. Minulla on haikea olo Nangista. Hän on soittanut joka päivä ja pyytänyt minua takaisin Vientianeen. Soitot ovat halpoja, koska minulla on Laosin pre paid sim kortti. Sydän huutaa, mene mene. Järki sanoo, ei. Kehitin itselleni selityksen muurin. Voin aina tulla Laosiin uudestaan. Vain Laosia varten. Tapaamaan tuttuja. Huono selitys, mutta saa nyt kelvata.
Hyvään ja samalla haikeaan olooni on monta syytä. Nang toki päällimmäisenä. Mutta olen kävellyt täällä joka päivä tuntitolkulla. Pyöräillytkin. Syönyt hyvää ja terveellistä ruokaa. Kuntoni on noussut kohisten. Myös mieleni on keventynyt. En nyt kanna mukanani kaikkia Suomen tekemiä virheitä, vaan olen jättänyt osan Vanhasen ja Kataisen kannettavaksi. He eivät siihen pysty, mutta saavat sentään palkan asiasta. Herrat eivät tajua, että jos velkaantuminen lopetetaan veronkorotuksilla, olisi arvonlisäveroprosentin oltava lähemmäs 50. Nyt korotetaan 1 %.
Ainoa keino on vähentää valtion ja kuntien menoja rajusti. Aloittaa voitaisiin lopettamalla humanitäärinen maahanmuutto. Pelkästään Helsinkiin kaavailtujen uusien yli 100.000 tulijan asunnot maksavat 6-7 miljardia euroa. Kaupungin verotulot ensi vuonna ovat 1,9 miljardia. Vai aiotaanko Helsingistä ajaa pois 100.000 suomalaista, jotta tavoite monikulttuurin määrästä saavutetaan rakentamatta uusia asuntoja. Ei tarvitse olla rasisti kun tajuaa kuinka päättäjämme tuhoavat Suomen leikkiessään hyvää ihmistä.
Luang Prabang on hieno paikka. Tosin kolme yötä olisi minulle ollut sopiva aika. Ylimääräinen yö tuli siitä, että eilinen Hanoin kone oli täynnä. Tämä on pieni paikka ja toki olisi kaikenlaista tekemistä norsuista alkaen, mutta en ole turistirysistä kiinnostunut. Minua kiinnostaa ihmisten arki.
Tarkkailin Night marketin menoa. Ja vertailin elämisen eroja. Täällä saisi kauniin käsin tehdyn kaulahuivin 4 eurolla. Helsingin torilta vielä kauniimman saisi 30-40 eurolla. Kummatkin tekijät sinnittelevät työllään, eivätkä rahat tahdo riittää. Jännää, että 4 ja 40 euron ero tulee oikeastaan valuuttakurssista. Molempien työhän on yhtä arvokasta. Ja molempien elintaso omassa maassaan sama. Ongelma tulee siitä kun suomalainen tulee rahoillaan tänne, hän voi samalla rahalla ostaa 10 huivia. Siinä on se globalisaatio. Siksi Suomen työpaikat siirtyivät tänne kauas Kiinaan. Mutta millä rahalla jatkossa huivimme ostamme. Metsäteollisuuden kulta-ajatkin ovat menneet. Käy päinvastoin. Kiinalaiset tulevat ostamaan sen vähän mitä jää jäljelle.
Näin valuuttakurssilla turisti on muka rikkaampi kuin lao. Katin kontit. Oikeastaan laolainen huivitaiteilija kohtaa globaalin kilpailun katukilpailun lisäksi. Heinäsirkkaparvethan kulkevat maasta toiseen ja heillä on kaapit täynnä samantapaista matkamuistoja kaikkialta. Uuden ostaminen turhauttaa ja siksi laolaisen kauppiaan tilanne on huonompi kuin paikallisen Las Palmasissa 10 v sitten.
Ostin minäkin, vaikken mitään koskaan osta. Ostin mökin pöydälle oranssisen liinan ja siihen 6 ruokasuojaa vai mitä lautasliinaa ne ovat lautasta jne varten. Kaikki oranssikuvioisia. Aamulla 3 pikkutyttöä tuli myymään rihkamaa, enkä voinut olla ostamasta avaimenperää, jossa on pieni lao-nukke.
Pyöräilypäivä oli kiva. Pääsin kauas kaupungista. Tämä on vuorella, joten menomatka oli helppoa alamäkeä. Ylös oli sitten raskaampaa. Yhden kylän kioskilla ostin vettä. Kysyivät mistä olen. Otin lapparini pyörälaukusta ja näytin majakanvartijaeuroviisuni, josta näkyi Suomenlahti jäässä. Sain kylän lapset perääni ja jouduin näyttämään videon uudestaan.
Torstai-illalla päätin kokeilla miten kestän katuruokaa. En syönyt muuta kuin katukojuista kaikenlaisia käristettyjä ja grillattuja ruokia. Mitä hullumman näköistä, sitä varmemmin ostin. Yhden sieltä, toisen täältä. Eikä mitään tapahtunut. Onkohan Suomessa menty liian pitkälle kun kalakukkoakaan ei saa enää myydä kuin kylmäkaapeista.
Tämä patonkien ylivalta hämmentää. Ranskan perintö Laosille, mutta missä on paikallinen leipä. En onnistu näkemään. Mitä jos joskus Suomesta ei saa enää ruisleipää, eikä Mikkelistä Siiskosen kauraleipää. Vain pitaleipää kaikkialla.
Luang Prabangin lentokenttä on pieni. Olenko koskaan ollut näin pienellä kentällä. Mutta niin ovat koneetkin. Kuitenkin tämä on international ja täältä pääsee Hanoihin ja Bangkokiin. Vielä voisin ostaa lipun Vientianeen. Vasta täällä olen puhelujen myötä tajunnut, että Nang todella tykkää minusta. Mutta se olisi tuhoon tuomittu juttu. Miksemme saa elää montaa elämää. Miksi vain yksi, joka on niin lyhytkin. Mihin uskontokuntaan pitäisi liittyä, että saisi uskon monesta elämästä.
Sain Suomesta terveisiä thai naiselta, että buddha on niin vaativa ja haluaa koko ajan huomiota, buddhalaisten täytyy koko ajan pelätä ja lahjoa Buddhaa, jotta uskaltaisivat elää. Siksi Thaimaassa kai on niin paljon temppeleitä ja vielä kullattuja. Lisää lisää haluaa buddha. Otan tämän Laosin buddhan, koska täällä on vähemmän temppeleitä. Vai olisiko takana hieno puhallus. Temppeleissä asuu, oikeastaan loisii, tuhansia munkkeja, jotka eivät tee mitään leipänsä eteen. He tulkitsevat uskontoa ja vaativat itselleen ruokaa. Jos buddha saisi tarpeekseen, munkit nälkiintyisivät.
Minun suhteeni uskontoon on kovin käytännönläheinen. Juttuja en usko, mutta koen, että uskonto antaa ihmisille moraalikoodistoa elää parempaa elämää. Siksi se on ok. Muslimiuskontoon suhtaudun varauksellisesti, koska siinä on paljon tapoja, joita länsimaissa kasvanut ei voi hyväksyä. Se on myös valloittajauskonto. Netissä on runsaasti islamistien omia kirjoituksia, joilla uhataan ottaa muslimeille kuuluva Eurooppa muutamassa vuosikymmenessä ilman sotaa suuren maahanmuuton ja suuren syntyvyyden avulla. Osa kirjoituksista on korkeassa asemassa olevien kirjoittamia. Toki muslimeissa on paljon väkeä, joita Euroopan valloitus ei kiinnosta. Mutta he ovat hyviä työmuurahaisia valtaa hamuaville tahoille.
Kirjoittelen näitä juttuja ensisijaisesti omalle perheelleni, jotteivät kanna huolta minusta. Mutta saatan vielä tehdä kirjan siitä, kuinka vanhakin mies nivoi reppumatkustaa vähällä rahalla. Siksi tässä muutama muistiinpano. Minulla on tosi hyvä guest house huone. 14 euroa. Parivuoteessa nukkuisi toinenkin samalla rahalla. Tosi hyvän aamiaisen täältä saa 3 eurolla. Olen innostunut syömään aamuisin nuudelikeiton, jonka saa reilulla eurolla (15000 kip). Hyvän lounaan/illallisen syö 4 eurolla. Ja muuta ei tarviikaan ihminen.
Polkupyörän päivävuokra oli 2 euroa.
Matkat maksavat. Jos matkustaa yöjunalla tai bussilla, säästää yhden hotelliyön. 400 km/10 tunnin bussimatka Laosissa maksoi 10 euroa. Lentolippu Hanoihin alle 100 usd. Tuk tuk lentokentälle, 5 km, 4 euroa. Tuk tukit ovat oikeastaan kalliita, siis suhteessa muuhun. Enpä niitä pahemmin käytäkään
Flunssa yritti eilen perjantaina takaisin. Ostin apteekista jotain flunssalääkettä, joka oli niin ytyä, että flunssa katosi saman tien. Mitähän myrkkyä se oli.
On minua pelottanut eka kerran matkalla. Menin vanhan sillan kautta Mekongin sivujoen toiselle rannalle. sillalla sai ajaa skootterilla, ei tuk tukilla. jalankulkijan kaista oli hatara ja monet laudat lahot. Silta kestää kevyet laot, mutta ei oikein minua. ja piti tulla vielä takaisin tuo hatara kyhäelmä. Pudotus jokeen olisi ainakin 30 m.
Mietin, miksi Laos teki minuun niin suuren vaikutuksen. Samanlaisia tuntemuksia minulla on vuosien varrelta muitakin: Chile, Uruguay, Botswana, Cambodia. Työmatkoilta sävähdyttivät Japani ja Australia. Perheen automatkoilta kommunismin aikainen Unkari sekä Kreikka.
No nyt ottavat tavarani lentokoneeseen. Näkemiin Laos. Palaan takaisin.
En koskaan palannut. Pari vuotta myöhemmin soitin Nangille, mutta hänen puhelimensa ei enää toiminut. Ehkä hän oli löytänyt elämäänsä miehen. Ei ollut enää syytä palata.
