Seychellit
Seychellien tasavalta on saarivaltio Intian valtameressä noin 1.600 kilometriä Afrikan mantereesta itään. Seychellit koostuu noin 115 saaresta, joista 33 on asuttuja. Se on väkiluvultaan Afrikan pienin valtio, noin 100.000 asukasta.
Maa alkuperäiseltä nimeltään Sesel oli Iso-Britannian siirtomaa vuoteen 1976.
Seychellit – Sesel
3. – 5. tammikuuta 2014
Tänne ei tulla kuin hollitupaan. Asyyliä on turha huudella, sillä ennenkuin pääsee passitarkastukseen, pitää osoittaa keltakuumerokotustodistus. Ensimmäisen kerran sen näytin ja se on nyt kolme kuukautta yli 10 vuotta vanha. Kelpasi, onneksi. Kaikilla ei ollut todistusta, ja heidät otettiin erikseen ja varmaan joutuivat paluulennolle.
Matkatavarat valaistiin ja jokaisen laukun ja housunlahkeen syynäsi huumekoira. Olin pettynyt, kun koira nuuhkaisi minua ja ikäänkuin tylsistyneenä heilautti päätään ja lähti pois.
Sitten alkoi huoneen etsintä. Halusin beach alueelle, jossa oli TripAdvisorissa ylistetty majatalo. Vaan kaikki muutkin sen näkevät eikä sinne mahtunut. Taksikuski vei paikasta toiseen, tavarat olivat taksissa ja juoksin kaatosateessa majatalojen respoihin. Olin aivan läpimärkä, vaikka en tehnyt muuta kuin juoksin taksista majatalopaikkoihin, jotka olivat kaikki täynnä.
Otan aina vanhan taksimiehen, jos sellainen on saatavilla. Nyt oli. Hän oli tosi ystävällinen ja kun olimme kulkeneet yli 10 paikassa turhaan, hän keksi soittaa Victorian kaupunginosaan johonkin pieneen majataloon ja siellä oli tilaa.
Tulin tänne koska Afrikan väenpaljous alkoi ahdistaa. Ja koska tännekin on tultava, jos maailman kaikki maat haluaa nähdä. Tämä on turistipaikka, ei häiritsevästi. Hienot rannat, mutta mitäpä siellä kaatosateella tekee. Tai tulehtuneiden kampitushaavojen kanssa.
Sesel (maan omakielinen nimi) itsenäistyi vasta 1976. Lentokenttä tänne saatiin 5 vuotta aiemmin, minkä jälkeen turismista on tullut tärkeä tulonlähde. Täällä on vain 83.000 asukasta ja saaria on useita. Miten ihmeessä Suomessa puhutaan kuntajaosta ja siitä kuinka tarvitaan suuria yksiköitä. Miten nämä pienet maat voivat olla vauraita ilman teollisuutta.
Kadut ovat kapeita. Etenkin nämä vuorille menevät tiet ovat kapeita, mutkikkaita ja vaarallisia. Illalla kun kuljen takaisin mäellä olevaan hotelliin, käytän taskulamppua heijastimen korvikkeena. Olen palannut lapsuuden rekisterien keräämiseen. Tosin vain kahden. Pienin auton rekkari on S244 ja suurin S21753. Siis ainakin joka neljännellä on oma auto. Tänään näin auton S34. Uusia nämä ovat. Numerointi aloitettu uudestaan?
Turistipaikaksi tämä on outo. Sunnuntai kaupungilla on aivan tyhjä. Muutama ravintola auki. Kaupoista vain pienet minimarketit ovat auki, mutta niistä ei meikäläiselle ole muuta kuin vettä ostettavaksi. Aamulla torielämä on vilkas. Hedelmiä, vihanneksia, salaatteja, kalaa. Iltakuuden jälkeen pimeyden tultua kaikki sulkeutuu. Ei ole rihkamakauppiaita, ei katukauppiaita. Ehkä tämän maan viehätys onkin siinä, ettei täällä ole mitään. No koralliriuttoja olisi, mutta haavaisena en voi mennä katsomaan.
Jatkuvasta puhdistamisesta huolimatta kampitushaavat ovat ärtyneet. Lauantai-iltapäivällä sain kovan kuumeen, mikä varmaan tappoi osan bakteereista, koska sunnuntai oli levottoman yön jälkeen parempi. Jos nämä eivät kohta parane, joudun palaamaan Suomeen ennenaikaisesti. Huomenna kokeilen netin ohjetta siitä kuinka auringonsäteet tappavat bakteereita. Lääkekuuri ei kuulemma näihin tehoa, vain puhdistukset.
Afrikassa ja myös täällä Seselissä on paljon valkoisia heteromiehiä yrittäjinä. Kaikilla heillä on paikallinen vaimo. Niin myös hotellissani, joka on Bel Air, vuorille vievän tien ja ilmeisesti myös vuoren mukaan.
Sesel tv:n lähetykset loppuvat jo klo 23 jälkeen kansallislauluun, jossa kuvana maan sateenkaarilippu liehuu sinitaivasta kohti. Ikeen, Iso-Britannian, alla ollut maa tuntee itsenäisyyden merkityksen. Toisin kuin Suomi. Yöllä esitetään CNN uutisia.
Kansa on perimältään enemmän intialaisia kuin afrikkalaisia. Sekin selittää suuremman varallisuuden. Raha on rupee intialaisittain. Väki selvästi rotevampaa kuin Intiassa ja Afrikassa. Elintasolisää?
Olin aamulla tunnin aurinkokylvyssä haavojeni kanssa. Selvästi näkyi paraneminen. Illalla uusiksi, ehkä tämä tästä. Apteekki antoi betadinea, samaa Suomessa.
Tämä on kallis paikka. Etenkin netin käyttö turistille maksaa maltaita, 8-9 usd tunti. Bussi halpaa. Tulin tänne rannalle vuoristotietä, 0,40 usd. Kävelen takaisin. Olin meressä haavoihin asti. Suloista vettä. Ja sen päälle kaatosade.
Hämmästelen näiden turistipaikkojen suosiota. Vaikka tämä Sesel. Joka päivä alkaa sataa klo 14. Sade kestää parisen tuntia. Olin mennyt bussilla beach-alueelle ja siellä oli kivan oloisia ruokapaikkoja. Mutta kaikki sulkevat klo 14 avatakseen pimeän tultua dinnerille klo 19.
Täällä jännä arvonlisäverosysteemi. Perusruoka on ilman alvia, mutta herkkuihin lisätään 15 pros. Herkkuja ovat esim. mehut ja makeiset.
Sadeaika olisi kiva käyttää lounaaseen, mutta sellaista ei saa mistään beach alueella. Jotain pikaruokia olisi. Olen vaan niin kyllästynyt siihen, että kaikki ruoka, myös hyvissä paikoissa on aina sitä samaa riisillä tai ranskalaisilla perunoilla. En varmaan tänä vuonna halua syödä kumpaakaan, en ehkä enää koskaan.
Kun sade loppuu, ei aurinko enää paista pilvien takaa. Turistit varmaan nukkuvat huoneissaan odottaen illan pimenemistä. En jäänyt selvittämään.
Olen siis ollut nälässä. Hedelmät tulisi ostaa aamupäivällä, jos haluaisi syödä edes jotain aamupalan jälkeen.
Pääkaupunki Victoriasta pääsee bussilla saaren eri paikkoihin. Menin siis beachille. Tämä saarivaltio ei ensimmäisten joukossa huku. Malediivit, jossa olen ollut, on matalaa kauttaaltaan. Sesel on up and down. Kun kävelin takaisin beachilta, huomasin sen hyvin.
Intialainen veri näkyy autoilussa. Intiassa kadun yli pääsi turvallisesti kun seurasi lehmää. Niiden yli ei ajettu. Täällä ei ole lehmiä, joten on leikittävä elämän kanssa. Tie oli mutkikas ja mutkan takaa voi tulla mitä vain, kuinka lujaa vain. Jalankulkijan on väistettävä, autoilijat eivät edes hiljennä. Kaksi bussia ei mahdu vastakkain, jos jalankulkijaa ei työnnetä syrjään. Vaan minne menet. Ei ole jalkakäytäviä, paikka paikoin on jatkuvan sateen takia tarvittavat ojat, kävin niissäkin, mutta ne ovat liukkaita kuin syksyinen lehtikasa junaraiteilla. Bussipysäkit on maalattu keskelle ajotietä. Kun bussi pysähtyy, muut odottavat. Teillä ei ole mitään kaiteita, vaikka tien reunasta alkaisi rotko tai puolen metrin syvyinen oja.
Yhden mäen harjalta näkyi valtaisan kaunis merimaisema. Pysähdyin katsomaan ja astuin vaistomaisesti askeleen verran pois tien reunasta lähemmäs tuota kauneutta. Se meinasi olla kohtaloni. Tällä kertaa autoilija sentään soitti torveaan.
Autoja on aivan hirmuisesti. Laskin noin klo 17 sata vastaantulevaa autoa. Siihen meni 8 minuuttia. Minut ohitti saman verran autoja. On hullunrohkeutta lähteä patikoimaan, ei ainakaan julkisille teille. Miten kaikki maan autot kulkevatkaan samaa tietä, jota minä kerran elämässäni patikoin.
Tämä raihnaisuus vie paljon iloa. Beach-alueella joku nainen tervehti minua iloisesti. En osannut kuin vastata. Kun päätin, että jotain on pakko syödä, menin samaan ja ainoaan keskustan ruokapaikkaan, joka oli auki klo 18. Ja tervehtijä sanoi, seuraatko minua. Vähän aikaa löi tyhjää. Mutta en halunnut flirttailla takaisin, se on vähän samaa kuin Vatikaanin paavi flirttailisi nunnan kanssa.
Söin salaattia, näin ei minulle tyrkytetä ranskalaisia perunoita tai riisiä.
Kun tulin väsyneenä ja märkänä 10 tunnin reissultani hotelliin, huomasin, että kyynärpää ei enää vuoda ja polvi on melkein kiinni. Siis se aamuinen aurinkokylpy todella auttoi. Sama huomenaamulla ja elämä alkaa taas hymyillä.
Katrina: Pihkavoide auttaa, jos muusta ei ole apua. Toivottavasti olo paranee ja matka voi jatkua.
Iiro: Hyvä käydä katsastamassa mestat, ennenkuin Seychellit jäävät merenpinnan alapuolelle.
Ulla: Voi kun saisit haavat kuntoon, niin pääsisit katsomaan koralleja ja kaloja. Siinä mieli lepää ja aivot saa uutta eloa.
Maja: Hej Pauli, Vet du att det är bara ett land (Africa!) mellan dig och mig? Jag är nu i Cran Canaria med lillasyster 🙂 Hoppas du mår bra och har roligt!! Kram!!
Enten tentten teelikamentten – Paras päivä Seselissä
7.1.2014
Aamulla ei paistanutkaan aurinko ja haavahoito auringossa jäi haaveeksi. Polvi vielä vihoittelee.
Menin postiin ja hoitelin muutamia asioita. Sitten ajattelin, että pitää jonnekin mennä. Kello oli 11. Linja-autoasemalla ei ollut karttaa, ei mitään opastetta, mihin linjat vievät. Kun karttoja ei tarvitse, joka sormella on yksi katukarttakauppias. Alkoi sataa. Mietin, että nyt en anna surkuttelulle sijaa.
Menin ison infotaulun eteen ja aloin laskea entten tentten teelikamentten. Lorun lopussa oli joku vuoro ja menin sen pysäkille. Ajattelin, että ajan loppuun asti, kyllä minä jotenkin takaisin pääsen. Matka kesti tunnin. Ja se maksoi 5 rupee, eli noin 0,3 euroa. Tämä on todellista tasa-arvoa ja tehokkuutta. Ei tarvita matkakortteja, ei aluejakoja, ei eri hintoja, ei lippua siihen ja tähän. 5 eurosta on kolikko, joten se on kätevin matkan hinta. Tämä on kallis maa, joten matkalipun hinta hämmentää. Suomessa systeemi maksaa lippua kohti enemmän kuin täällä on lipun hinta.
Koko matka oli yhtä kauniiden maisemien tulitusta. Hiekkarantoja. Vuoristoja. Vehreää kasvustoa. Välillä kauniita taloja.
Kun tulin perille, oli vastassa paratiisi. Siellä olisivat korallit, ja värikkäät kalat odottaneet minua. Viheliäinen polvi esti menemästä veteen. Mutta löysin turisteille tarkoitetun alueen, jossa ihmiset asuivat pienissä majoissa, ei yhtään isoa rakennusta. Ravintolassa oli kerrankin ruokaa, jota oli kiva syödä. Toki riisiä, mutta sahramilla kellastettu ja maustettu hyvin. Kallishan se oli, mutta laadusta on maksettava. Lounas olisi ollut täydellinen ilman chipsejä. Vaan naapuripöydän poika oli tilannut kalan ja chipsejä. Onneksi olin jo syönyt, muutoin olisin huutanut.
Aloin ymmärtää Tobakon Ullaa, Mattia ja Sirpaa. Ehkä joskus tunkeudun mukaan. Sillä maailmankaikkeuden kauneutta ei mikään voita. Sen miljardeja, biljoonia yksityiskohtia. Ihminen ei koskaan voi pistää paremmaksi, vain turmella.
Ja koko iltapäivän pysyi sade poissa. Se loppui aika pian matkan alussa. Siis olen saanut väärän kuvan Seselin viehättävyydestä. Suren sadetta. Ei ihme, ettei Victoriassa ole hotelleja, eihän sateeseen kukaan tule.
Aamiaisella näin jättimäisen kilpikonnan laskeutuvan rinnettä alas. Juoksin hakemaan kameran. Huomasin, että kyse olikin aidatusta alueesta, jossa asui useampia jättikonnia. Eikö konnat ole merieläimiä, miksi ne on tuotu tänne vuorelle.
Evoluutio ei tapahdu turhan takia, joku syy kaikella on. Mietin, miksi täällä on niin paljon naisia, joiden lantiot ovat isot, en kehtaa sanoa enemmän. Ja kun lantio on iso, tarvitaan valtaisat reidet lantiota kannattamaan. Ylväästi naiset kilonsa kantavat. He eivät ole liikalihavia, vaan luonnostaan reheviä.
Olin maanantaina saanut sateesta kyllikseni ja tilannut netistä liput. Keskiviikkona matka jatkuu. On jo lopun tuntua. Seuraavaksi joudun jo miettimään, miten kuljen, jotta pääsen kätevästi Suomeen.
iPad kosketuksia
Minulla on iPad ajalta, jolloin niitä ei vielä myyty Suomessa.
Kysyisin iPad-käyttäjiltä miten teillä muilla laite tottelee sormea. Joudun joskus painamaan 5-6 kertaa ennenkuin eloa syntyy. Entä miten voisi saada sormen osumaan paremmin kohdalleen. No suurempi ongelma on iPhonen kanssa. Olisiko joku sormen kosketuksen oloinen tikku tai kynä keksitty. Sillä tökkisi sormea nopeammin. Newtonissa oli kynä, se oli aikaansa edellä ja jäi kuitenkin museoesineeksi.
Onko minulla liian isot sormet nykyajan tietokoneisiin. Lupaan kyllä peitota jokaisen miespuolisen lukijan kirjoitusnopeudessa. Kun ei tökitä vaan käytetään ulkoista näppistä. Nopeasta ja virheettömästä konekirjoitustaidosta on elämässäni ollut eniten hyötyä, se mahdollistaa kirjoitukset, kirjat ja nämä matkakertomukset. Huiskis ja valmis. Vaan ilman Maccia en olisi ollut niin paljon muita tehokkaampi.
Ongelma vaivaa etenkin tällaisissa paikoissa, joissa netin käyttö on kallista ja siihen joutuu ostamaan tunnin kortteja. Tunti menee asioiden hoidossa nopeasti ja jos vielä tök tök tökkii, aika loppuu kesken. Tällaiset rajoitukset ovat silkkaa rahastusta, 10 usd tunnista!
Katson uuteen paikkaan mennessä kartan, hotelli- ja b/b vaihtoehtoja, lentokentän ja pääkaupungin etäisyyden, valuuttakurssin, ainakin nuo. Joskus katson UM:n maatiedotteen, mutta jos niitä seuraa, ei minnekään voi mennä. Reppumatkailun alussa sitä vaan mentiin ja toivottiin parasta. Netti on muuttanut reppumatkailua merkittävästi.
Täällä on paljon kauniita asuja, joissa kuviot ovat sateenkaaresta. Ovatko nämä naiset ja miehet isänmaallisia vai ovatko he homoja/lesboja? Vai sekä että. Jos ministeri Arhinmäki tulisi tänne lippunsa kanssa, koettaisiinko hänet Seseliläiseksi patriootiksi vai miksi.
Ulla: Kyllä me otetaan sut mukaan TObagolle. Syvä Sininen koralleineen ja kaloineen kutsuu.
Sesel -> vaikeuksien kautta Mauritiukselle
8. tammikuuta 2014
Aamu
Aurinko on näyttänyt aamusta asti parhaat puolensa. Kun ei sada, Sesel on varmaan maailman kaunein maa. Haavatkin ovat parantuneet. Hätiköin lipun kanssa.
Mietin kuinka suuri harha on illuusio hyvinvointivaltiosta Suomessa. Mitä hyvinvointia on maksaa koko ikänsä asuntolainaa korkeitten verojen jälkeen. Verorahoja käytetään kaikkeen humpuukiin. Huuto.netissä joku myi Vantaan kaupungin maksusitoumuksen. Afrikkalaiset tulevat ympärivuotisesta paratiisista sossun eläteiksi Suomeen. Ihmiset eivät näe omaa parastaan. Totta, Somalian hiekkarannat ovat upeat.
Jos olisin nuori, lähtisin töihin tai yrittäjäksi tällaiseen maahan. En mihinkään EU-maahan vaan Chileen, Seseliin, Intiaan, Uuteen Seelantiin, Etiopiaan. Saisi Katainen jakaa muitten rahoja humpuukikohteisiin. Olisi Tiliote jäänyt keksimättä. Nekin säästömiljardit on tuhlattu.
Päivä
Menin haikeana lentokentän lähtöselvitykseen. Vaan enpä päässytkään. Olin ostanut halvimman lennon Mauritiukselle, mutta vain yhteen suuntaan. Mauritius kuulemma vaatii menopaluun tai jonkun lipun, jolla lähtee maasta pois. Vaatimus on ihan sairas. Tuo lentoyhtiöiden kartelliin vai mihin perustuva sääntö ei ainakaan ole mitään turvallisuutta, eikä mitään muutakaan mielekästä.
Vähän aikaa kinasteltuani asiasta paikalle tuli lisää henkilökuntaa. Ja sitten alkoi kuulustelu, miten olen tullut Seseliin, kun minulla ei ole ollut paluulippua. Ostin Mauritius-lipun netistä pari päivää sitten. Tilanne muuttui uhkaavaksi ja sanoin tulleeni Etiopian lentoyhtiön lennolla. Ja kappas, meistä tiedetään kaikki. Minulla on kuulemma paluulento juuri tänään klo 16 Etiopiaan. Määräsivät, että menen sillä takaisin. Sanoin, että minulla on viisumi voimassa huhtikuuhun, en lähde minnekään. Myönsivät, etteivät voikaan pakottaa lähtemään.
Oli pakko ottaa aikalisä. Oli yksi tunti lähtöselvitysaikaa Mauritiukselle, 3 tuntia Addis Ababaan. Ensin mietin, etten mene minnekään, mutta se meni ohi nopeasti, koska seuraava pulma olisi, mistä löydän sen aurinkoisen paikan, jossa korallit ovat tulvillaan erilaisia kaloja. Olisiko sellaisessa paikassa tilaa kun tullessa olin beach alueella enkä päässyt minnekään sisään.
Sitten tuli suunnaton harmistus. Ajattelin, että millä ihmeen konstilla somalit pääsevät Suomeen. Ei ole papereita, ei rahaa, ei paluulippuja, ei passia, ei viisumia. Puhumattakaan keltakuumetodistuksesta. Suomi ottaa avosylin vastaan jokaisen ja kysyy, paljonko tarvitset rahaa, olisiko Kalasataman uuden talon ylin kerros sopiva asunnoksi, merinäköalalla. Emme tiedä heistä mitään. Ei nimeä, ei ikää, ei kotimaatakaan, ei sitä ovatko rikollisia vai koneinsinöörejä. Onko lait tehty vain itsensä ja omat asiansa hoitavia valkoisia heteromiehiä vhm varten.
Sitten mietin, että ovatko virkamiehet todella näin tyhmiä. Jos tulen Mauritiukselle jäädäkseni, kai voin ostaa menopaluulipun, joka maksaa 80 usd enemmän ja heittää lipun roskiin. Kuka valvoo, että käytän lipun. Ja mitä väliä sillä on. Ei täällä ole sossua, josta ulkomaalainen saa rahaa. Jokainen päivä toisi maan yrittäjille tuloa ja valtiolle arvonlisäveroa.
Vaan aika kului nopeasti vitutuksessa. Oli keksittävä jotain ja nopeasti. Onneksi taksi ei ottanut tarjoamaani ylimääräistä, joten löysin taskun pohjista sata rupeeta, jolla sain nettikortin. Raivasin kahvilan pöydistä yhden itselleni. Sitten peukut pystyyn, ettei netti kaadu. iPadissa oli virta vähissä. Mutta pitää yrittää. Ja keksin ostaa lipun Reunionille, se maksoi vain sata dollaria, joten kaipa tuollainen maa on lähellä.
Sitten syöksyin iPadin kanssa selvitykseen ja näytin, että minulla on lippu, mutta en voi sitä printata, vaikka kuinka vaatisitte paperille. Virkamiehet hölmistyivät, ihmettelivät joukolla lippua ja sanoivat, ok, päästetään tämä mies Mauritiukselle.
Kun pääsin selvityksistä gatelle, oli minulla vielä vartti aikaa. Yritin lukea mailit Suomesta, mutta iPadin poweri loppui. Onni siis suosi rohkeaa.
Ja lentokoneessa oli valittavana 103 leffaa. Ei ollut vaikeaa valita, Casablanca. Osaan sen ulkoa, ja siksi aloin itkeä etuajassa näitä surullisia kohtauksia.
