Uusi-Kaledonia
Uusi-Kaledonia on Ranskalle kuuluva yhteisö Tyynenmeren keskellä Melanesiassa. Maan asukasluku on alle 300.000. Maan pääkaupunki on Nouméa, jossa 100.000 asukasta..
19. tammikuuta 2016 ·
Ihanasta Vanuatusta ranskalaisen hillittyyn Noumeaan. Tosin ei täällä Pariisin ghettoja eikä maahanmuuttajia ole. – paikassa Nouméa.
19. tammikuuta 2016 ·
New Caledonia on kuin Ranska
Täällä eka kerran tällä matkalla näin kuinka kalatorilla käytettiin jäätä säilyttämiseen. Sekin tulee tietenkin Ranskasta. Kalavalikoima vähäinen, rapuja ei lainkaan.
19. tammikuuta 2016 ·
19. tammikuuta 2016 ·
Kävelin tänään 21.000 askelta. Maraton on 70.000. On tässä vielä matkaa.
Mont-Ravel
Nouméa, Etelä-Provinssi, Uusi-Kaledonia ·
20 tammikuuta 2016
Kirjoittelen vähän matkasta, joka on muuttunut leppoisalle vaihteelle. Vanuatu oli hyvä käännekohta. Liput menivät ihan sekaisin, koska omani peruttiin ja seuraavat lennot olivat täynnä koko viikoksi. Sain kuitenkin jonkun jämäpaikan kun en narissut päivästä.
Vanuatusta jäi hyvä maku, vaikka se olikin viikonloppuna australialaisille vähän kuin Tallinna suomalaisille. Viihdyin hyvin ja tutustuin paikallisiin kun lähdin pois kaupungista aussien tieltä. Se on juuri sellaista kulttuuria, jota itse haluan kokea. En tosiaankaan ole mikään museoissa liikkuva, vaan tässä päivässä. Tällä Pacificilla olisi paljon WW2 muistopaikkoja ja museoita, mutta eipä kiinnosta. Samanlaisia ne ovat kaikkialla. Toki ihmetyttää, kuka täällä oikein meuhkasi sodan aikana. Joka saarella on joku porukka pitänyt alkuperäiskansaa lujilla. Tutustun asiaan Suomessa, sillä näköjään tämä osuus sodasta on jäänyt kokonaan minulta väliin. Toki japanilaisten touhuista on tullut luettua, mutta ei näiden pikku saarien osuudesta.
Tulin yöllä Noumean lentokentälle, josta on 50 km matka kaupunkiin. Kaikki meni nopeasti ja niin muillakin ja huomasin taas olevani viimeinen lenkki ilman majapaikkaa. Kentältä oli shuttle busseja, jotka kiersivät hotellista toiseen tarpeen mukaan. Pääsin viimeiseen, jossa oli 2 muuta matkustajaa. Kun piti jotain keksiä, katsoin kiertolistasta nimen Hotel de Paris ja tökkäsin siihen. Kokeilin onneani. Ja taas meni hyvin. Tilaa löytyi ja tämä oli downtownissa. Suurin osa hotelleista olisi ollut beach alueella 5 km etäämpänä. Ja paljon kalliimpia.
Olin ollut koko päivän ilman ruokaa aamupalan jälkeen. Respan mukaan ainoa paikka auki tähän aikaan, noin 23, olisi McDonalds. Siispä sinne. Se oli täynnä väkeä ja jonottaminen oli oikeastaan aika hauskaa näin myöhään.
Nouméa on outo paikka. Kuin Ranska kaukana Australian takana. Eipä täällä puhuta kuin ranskaa. Puistoissa mummelit, useampi, halusi minut viereensä istumaan. No, minäpä kohteliaana Suomi-poikana menin, mutta sitten oltiin pulassa kun mummelit eivät puhu kuin sitä ranskaansa, eikä minusta ole ranskan puhujaksi.
Olen saanut olla rosvoilta rauhassa koko matkan ajan. Tänään tuli eka kerran uhkaava tilanne kun joku rastatukkainen musta mies alkoi vaatimaan rahaa. Sain miehen hämilleen kun esitin hänelle viittomakielelellä, etten ymmärrä mitään, kun en kuule mitään. Ukko antoi minun mennä ja huusi ranskaksi perään, rahaa rahaa rahaa.
Eilen kun torit ja muut touhut tuli koettua, hyppäsin bussiin ja jäin pois paikassa, jossa suurin osa matkustajista jäi. Olinkin Ranskan Rivieran kaltaisella ökyrikkaiden rannikolla, jossa oli luksushotellia toisensa perään. Kuljin rantatietä ja paljain jaloin meressä. Tuuli tuiversi sen verran ettei yli 30 asteen helle tuntunut missään. Illalla auringon laskettua täällä on ollut 29, saman verran plussaa kuin Ristiinassa on miinuksia.
Tämän matkan tärkein anti minulle on kunnon kohennus. Siksi oli iloista mennä illalla syömään kun mittarissa oli 21000 askelta. Ei sillä määrällä vielä puolimaratoniakaan pääsisi maaliin, mutta hyvä alku. Ja olo on koko ajan keventynyt sen viikon flunssakuurin jälkeen.
Tänään keskiviikkona lähdin kävellen katsomaan luonnonpuistoa. Suunta meni vähän pieleen ja olin jossain köyhän oloisessa työläisalueella, jossa ei ollut oikein mitään. Onneksi yksi korttelileipuri, jolta sain vesipullon.
Vaan sitten piti kavuta meren pinnan tasolta korkealle kukkapuistoon. Lähdin polulle, johon oli puusta tehty raput. Harmi ettei tullut katsottua askelmittarista lähtöä. Mutta koville se otti. Helle pahimmillaan. Ja askelmat jyrkät, 100, 200, 300, enemmän, ehkä 500. Jos minua ei olisi kesällä houkuteltu kiipeämään Mikkelin kallioita, olisin varmaan luovuttanut. Mutta ei, tahdon voimalla tulin korkeuksiin. Askeleita tuli tänään 16.000, mutta ne olivat eilistä rankempia.
Huomenna siirryn liharuokaan. Olen syönyt koko matkani ajan kalaa, ja tänään kala oli ihan ok, mutta jotenkin niin vaisua. Koska vertaan kalaa aina Islannissa saatuun kalaruokaan. Huonoin Islannin kala-ateria oli parempi kuin täällä on ollut paras kala-ateria. Merta kaikkialla, mutta ei osata tehdä kalaa. Ehkä Islannin koleudessa kalan käsittely on helpompaa kuin Pacificin helteissä.
Matka on sitten loppusuoralla. Ostin äsken lipun Tahitilta Helsinkiin. Lento yhdellä pysähdyksellä Pariisissa. Minulla on perheen yhteinen juttu helmikuun alkupuolella ja haluan olla paikalla. Perjantaina aamulla aikaisin lähden Aucklandiin Uuteen Seelantiin. Siinä välissä on reilut 2 viikkoa, jotka ovat ihan auki. Kerrankin voin tällä matkalla kulkea vapaana kuin taivaan lintu.
Lipun ostoon meni 2 tuntia. Halvin tarjous oli jotain ukrainalaiselta, ja jätin väliin. Ostin suoraan Air Francen netistä. Se oli tosi tuskaista. Kun olen täällä Noumeassa, ei voinut mitenkään vaihtaa palvelua englanniksi. Kun esitin, että olen Suomen palvelun piirissä, ei minulle myyty lippua Tahitilta. Oli pakko yrittää ranskaksi. Pääsin todella pitkälle, mutta sitten tuli 2 virheilmoitusta, joihin en osannut vastata. Google kääntäjää ei saanut avuksi, kun iPad ei antanut kopioida ilmoituksia.
Sitten aloin narrata. Esiinnyin ensin Tahitilaisena, mutta sitäkään ei voinut hoitaa englanniksi. Sitten esiinnyin aussina ja niinpä sain liput hankittua englanniksi. Ne virheilmoitukset jäivät ihan ufoiksi, koska englannin kielinen palvelu oli suppeampi kysymyksiltään kuin ranskan kielinen. Ranska on ikuisesti ranska, vaikka kuinka oltaisiin monikulttuurisessa EU:ssa.
Alkavat vaatteet olla pestävässä tilassa kaikki. Mutta tultuani puutarhasta huomasin paikallisen anttilan. Sain 10 paria sukkia hinnalla, jonka yhden parin pesu olisi maksanut. 3 t-paitaa maksoi vähemmän kuin yhden pesu. Oui!
Niin on maapallo pyöreä että Amerikan yli lentäen kotimatka on puoli vuorokautta lyhyempi kuin Aasian kautta olisi ollut.
Riku: Huomaatko Pauli Hyvä, kuinka olo kevenee ja kunto kohenee, kun ei jatkuvasti kanna Suomen, Euroopan ja välillä koko maailman murheita mielessään!
Päivi: Kiitos taas Pauli, olipa kiva aloittaa tämä kylmä (-29,9) torstai-aamu lukemalla matkakertomuksesi.
Pai pai paitare(i)ssu (paikassa Paita)
21 tammikuuta 2016
Jos joku vielä kehuu ranskalaista keittiötä, niin ei se ainakaan ole aiheellista täällä Ranskan Nouvelle Calédoniassa. Aamulla päätin jättää hotellin aamiaisen väliin ja menin kaupungille etsimään aamupalaa. No sain ranskalaiseen patonkiin tehdyn voileivän ja teetä.
Laitoin aamulla Anttilasta ostetun euron valkoisen teepaidan päälleni ja juhlan kunniaksi päätin lähteä bussilla Paitaan. Sellainen kun olisi kiva paikka tutustua. Bussikuski oli nainen ja paljon reteempi kuin tähän astiset kuskimiehet ovat olleet. Sitten tuli kahden joen risteymä ja kaksi nuorta, reppureissaajan oloista, jäi bussista pois. Kysyin kuskilta, onko tämä Paita. Oui hän sanoi kirkkaalla ja selvällä ranskan kielellä. No, jäin sitten pois.
Mutta ei tämä mikään paita ollut, enemmänkin peppu. Ei näkynyt yhtään taloa, kauppaa, koulua, ei mitään. Oli iso vihreä niitty, jossa telmi parikymmentä alakouluikäistä lasta parin ohjaajan kera. Tajusin ettei tullut paitaa paulille, tuskin tuluskukkaroakaan. Iltapäivän helle raastoi ja oli lähdettävä etsimään vettä. Joen yli meni silta, josta mahtui nippa nappa kaksi autoa vastakkain yli. Jalankulkijoille oli aidattu karsina, jonka mannekiinina on ollut hoikka nuori neito, ei aikuinen suomalainen mies.
Tuli tienristeys, jossa taaksepäin oli kyltti Noumea, eteenpäin ei mitään ja oikealle usea kyltti, jossa oli golfkenttää ja ravintolaa. Siis sinne. Meni kilometri, meni toinen. Sitten näin golfkentän ja kojun, jossa tyttö myi virvokkeita. Kaksi ikämiestä istuivat ja pohtivat varmaan handicappiaan. Jos Lapissa on autiota, on täällä Kaledoniassa vielä autiompaa. Sen sain tietää, että Paitaan olisi matkaa tien risteyksestä 8 km. En lähtenyt seikkailemaan, vaan luotin siihen, että takaisin pääsee bussilla. Vajaan tunnin odotuksen jälkeen sellainen tulikin. Paitareissusta tuli paitaressu päiväksi. Sen verran harmitti, etten ottanut päivän aikana yhtään kuvaa. Mutta iloa tuli askelista, 15000 helteistä steppiä tekee hyvää kunnolleni. Sama se, ovatko turhia vai kulttuurellisia askeleita.
Jos joku ihmettelee, mitä mieltä on kulkea maasta toiseen, niin minä ihmettelen niitä ihmisiä, jotka päivästä toiseen hakkaavat sitä pientä valkoista palloa erilaisilla mailoillaan. Elämän ilot ovat erikoisia meillä ihmisillä.
Illalla menin sitten syömään lihaa, kun kala oli ollut kerta toisensa jälkeen pettymys. Mutta liha oli vieläkin surkeampi elämys. Niin alas vajosin, että menin tuhlaamaan viimeiset rahani McDonaldsin kahviin. Ei huvittanut juoda ravintolan kahvia, etenkin kun päivän cappuccino oli ollut enemmän litkua kuin kahvia.
Riemumielellä ajattelin huomista päivää. Uusi Seelanti. Lammasta ja kalaa. Kalaa ja lammasta. Kuin Islannissa. Loppuu tämä kärvistely ruoan kanssa. Täällä on muuten vähemmän asukkaita kuin Islannissa, vain 260.000. Alkuperäiskansa on mustaa, ei kuitenkaan tummanpuhuvaa.
Sanotaan, että eurosta hyödytään kun ei tarvitse vaihtaa rahaa rajoilla. Aika kovan välirahan siitä edusta suomalaiset maksavat. Jos saisi vaihtaa rahanvaihdon ja eurottomuuden, ottaisin rahanvaihdon ilomielin Suomeen palattuani.
Matkamies häviää aina, vaikka rahaa sinänsä saa kätevästi automaateista. Rahanvaihtoa ei tarvitse tehdä. Olen cliirannut viimeiset rahat hotelliselvitykseen ja maksanut loput kortilla, mutta tämä Hotel de Paris otti rahat etukäteen. Siksi piti laskea, miten tyhjennän taskuni. Kiitokseksi huonosta illallisesta maksoin sen kolikoilla, enkä laittanut yhtään tippiä. Ja lopuilla siis kahvit Mcissä. Kun inventoin taskuni, oli minulle jäänyt 4000 vatua, eli noin 40 euroa kolikkokukkaron poimuun. Vaihdoin sen pankissa ja sain rahaa vain 28 euron verran paikallista. Pankkiryöstöt toimivat niin Suomessa kuin täällä kaukana. On sekin enemmän kuin arvottomat vatut Suomessa. Matkamuistoja en enää ole ostanut 10 vuoteen. En niitä koskaan katso Suomessa ja kun aika jättää, lapset heittävät roskalavalle kaiken muun elämän aikana kertyneen tavaran ohella. Sellaista elämä on.
Aamulla herätys klo 4. Toivottavasti shuttlebus tulee ajoissa, sillä marginaalia ei kentällä liiemmälti ole. Mutta kyse on eka bussista, joten en minä nyt mikään erityistapaus ole. Kaikki mennään samanarvoisina lähtöselvitykseen.
Muslimeja ei voi kuin rakastaa
Muslimeista ei pääse eroon vaikka menisi toiselle puolelle maailmaa. Täällä oli Ranskan tarkka turvatarkastus. Kiitos 9/11. Eka kerran jouduin ottamaan henkselit pois. Eihän laihtuneen paul newmanin housut pysyneet päällä. Mielenosoituksellisesti riisuin itseni kalsareihin ja pääsin läpi.
Sitä ennen oli ehtinyt tapahtua. Shuttlebus tuli hakemaan 5.30. Aikaa jäi niukalti. Jonotuksen jälkeen vaadittiin lipuista näyttöä. Näytin että minulla on lippu Tahitilta Suomeen. Ei kelpaa. Byrokraatti on tyhmyydessäkin tiukka. Koska pelkäävät muslimimatkustajien hakevan turvapaikkaa Uudesta Seelannista. Kun ketään ei saa syrjiä, kiusataan myös VHM:ää. Tuo on aivan sairas sääntö, koska voin jättää lipun käyttämättä.
Olisipa muslimi. Voisin repiä kaikki paperit ja sanoa olevani partalapsi Pahmed Vahmullah. Saisin lapsilisää ja ilmaisen elannon elämäni loppuun asti. Joku Spr:n vapaaehtoistyöntekijä ottaisi minut toy-pojakseen. Lait on tarkoitettu vain valkoisten noudatettaviksi. Kyllä siitä ilosta voisi 5 kertaa päivässä pyllistää suomalaisille. Tuo tietenkin kuulostaa sairaalta. Mutta juuri näin migri ja spr toimivat. Ne siis ovat sairaita.
No. Saisin ostaa lipun lentoyhtiön tiskiltä. Vapaus oli poissa. Piti miettiä milloin Tahitille. Lippu maksaisi 1400 dollaria. Paljon enemmän kuin lippu Tahitilta Suomeen. Minulle ei kannata v-lla. Otin ipadin ja ostin lipun verkosta. Alle 200 taalaa. Tosin päivänä jolle olisin lipun halunnut, hinta oli tupla. Olin niin harmissani, että se tuntui liian paljolta. Okei menen sitten Tongan kuningaskuntaan. Sitä eivät voi estää.
Vaan kiire tuli. Aula oli tyhjä. Mutta ehdin nipin napin saada boarding passin. Ja sen jälkeen alkoi kalsarien syynäys. Kirjoitan tämän lentokonetilassa kun kone on vielä maassa. Haluan välittää tarinan avulla miksi rakastan niin paljon muslimeja. Suvaitsevaiset sanovat minun haluavan Impivaaraan. Ehkä. Mutta suvakit haluavat Suomen kivikauteen 600-luvulle. On siinä vissi ero. Yli tuhat vuotta.
Naputin tämän töktök-kynällä, jonka sain kesällä lahjaksi. Tosi kätevä kirjoituskonesormille. Ja nyt lähdetään.
