Grenada
Reppumatkan edellinen maa Guayana (Etelä-Amerikka) – seuraava Saint Vincent & Gredanines
Grenada on pieni valtio Karibianmerellä. Siihen kuuluu pääsaaren lisäksi useita Etelä-Grenadiinien saarta. Se on pinta-alaltaan läntisen pallonpuoliskon toiseksi pienin itsenäinen valtio, vain Saint Kitts ja Nevis on pienempi. Asukkaita on 112.000. Pääkaupunki St. George’s.
Grenada on ollut Espanjan, Ranskan ja Britannian siirtomaa ennen itsenäistymistään vuonna 1974. Grenada saa tuloja turismista ja maanviljelyksestä, lähinnä mausteiden (etenkin muskottipähkinän) kasvatuksesta. (Lähde Wikipedia)
Kunpa oppisi suojautumaan itseltä
Cayennestä Grenadaan tiistaina 21. tammikuuta 2020 – loppuyö ja matkan alku kohdassa Guayana (Etelä-Amerikka)
Paikassa SeaBreeze Hotel Grenada. 23. tammikuuta 2020 · Grand Anse, Saint George, Grenada ·
Susan, Sauli ja Pauli Grenadassa
Tiistai ja keskiviikko 21-22 tammikuuta 2020
Maailma on pieni.
Tulin Grenadaan aamulennolla klo 8.30. Hotellissa olin jo ennen yhdeksää. Nuori respaneito sanoi, että sääntöjen mukaan saat huoneen vasta iltapäivällä klo 2.30. Edellinen asukas oli lähtenyt jo aamulla. En alkanut rähistä asiasta.
Oli pakko soittaa Suomeen, messengerillä. Siispä menin ulos istumaan seinän vieressä olevalle tuolille. Muutaman metrin päässä istui aviopari ulkona juomassa kahvia oman huoneensa edessä. Mies huomasi minun puhuvan suomea, ja tuli puhelun jälkeen kysymään, olenko Suomesta. Niin hänkin. Hänen vaimonsa on kanadalainen. Sauli on minua pari vuotta vanhempi.
Olimme Saulin kanssa kuin vakka ja kansi. Maahanmuuttokriittisiä kuten kaikki fiksut ihmiset ovat. Mutta emme puhuneet maahanmuutosta, vaan siitä kuinka samanlaisia kokemuksia meillä on maailmasta. Sauli oli lähtenyt 16-vuotiaana pois Kemijärveltä, ensin Ruotsiin. Sitten kaikkiin maailman ääriin. Nyt he asuvat Vancouverissa. Kanadassa.
Samanlaisia ja kuitenkin aivan erilainen elämä. Sauli on tehnyt töitä paikoissa, joissa minä olen vain käynyt. Tongassa, Hondurasissa, Tansaniassa, Malesiassa, Kanadassa, kaikkialla maailmassa. Hänellä oli antaa käytännön kokemukseen perustuvia neuvoja Belizeen, joka jäi aikoinaan bussimatkaillessa väliin Keski-Amerikasta. Koko aikuiselämä poissa Suomesta ja silti enemmän suomalainen kuin yksikään vihervasemmistolainen ministeri.
Tongassa hän oli asunut suomalaisen yrittäjän kotona. Ja päässyt kuninkaallisen perheen lähipiiriin. Minä vain kävin Tongassa. Niin paljon jäi kokematta. Tongan peruskoulun järjestäjä oli ollut suomalainen nainen, joka oli tehnyt Suomen lasten aapisen perusteella polynesian kielellä aapisen, samat kuvat. Nainen on haudattu arvostetun kuninkaallisen suvun hautausmaalle. Olisi pitänyt käydä katsomassa.
Näytin matkakirjaani netistä ja hän luki sitä sieltä täältä. Aivan samaa mieltä Malesiasta. Monin kohdin häntä nauratti. Ilmeisesti matkakirjani on aika hauska.
Monet hänen kertomuksistaan sai minut tuntemaan pelkoa. Belizessä on pankki, jossa amerikkalaiset pyssyllä varustetut tarkastajat kannettiin ulos ja sanottiin, ettei ole tulemista takaisin. Kaksi rotevaa amerikkalaista tutkijaa ja kaksi vielä pitempää creolia. 24 tunnin kuluttua pitää olla poistunut maasta, jos vielä haluaa nähdä Amerikan Yhdysvallat. Belizen pankeissa on varmasti myös suomalaista rahaa, mutta sieltä on turha kuvitella saatavan mitään tietoa ulkomaille. Belizen pääkaupunkiin ei pidä jäädä, vaan mennä bussilla pienemmille paikkakunnille.
Hän oli kerran matkustanut bussilla Belizestä Guatemalan pääkaupunkiin ostoksille. Vasemmistosissit olivat pysäyttäneet bussin. Aseina Kalašnikovit. Hän oli ainoa ulkomaalainen bussissa. Kaikkien rahat vietiin. Sissien pomo oli ottanut rosvojoukon löytämän passin ja katsonut, Suomesta. Ja antoi passin takaisin. Pari sissiä oli vielä tullut ihmettelemään ja Sauli oli huitaissut ja kironnut suomeksi. Miehet olivat horjahtaneet rinteeseen ja heidän kömpiessään takaisin, tuli paikalle miliisipartio. Miliisit ampuivat kömpivät vasemmistosissit siihen paikkaan.
Osa arvoisista lukijoistani muistaa levyn Lautanen Guatemalan verta, jonka tunnetuin kappale on Kristiina Halkolan laulu 20 perheestä. On kaksi asiaa laulaa vasemmistolaisin äänenpainoin Guatemalasta tai olla paikalla kokemassa, mitä laulujen takana on.
Juttelimme tiistaina monta tuntia ja keskiviikkona koko illan.
Pääkaupunkialueen asukasluku on 37.000 ja pääkaupungin noin 5.000.
Harmi, että olin ostanut lentolipun torstaiaamuksi St Vincent & Grenanidesiin. Se on valtio kivenheiton päässä Grenadasta. Syyn kerron eri viestissä. Täällä on lähisaarella isot karnevaalit, jonne he menevät. Ja juttua riittäisi moneksi viikoksi. Harmi ettei ollut nauhuria matkassa. Tuosta olisi saanut paljon mielenkiintoisemman matkakirjan kuin omani.
Me tapaamme vielä. DX-kuuntelijat laskevat Alaskan omaksi maaksi. Samalla matkalla voi käydä Vancouverissa. Ja/tai tapaamme Turussa, jossa hän silloin tällöin käy.
Arja: Hienoa, ei ois uskonu. Toivottavasti tapaatte vielä.
Reijo: Hieno reissu. Täynnä kekemuksia, joita voi joskus kiikkustuolissa muistella.
Terhi: Kiitosta taas! mä jo ehdin luulla, että olet tullut kotiin, kun ei kirjoituksia ollut eilen…..
Marjatta: Tosi hieno juttu taas.Päivi: Minäkin luulin, kuten Terhi että olet jo palannut kun ei eilen ollut kirjoitustasi. Mutta hyvä kirjoitus ja tässähän sitä voi sanoa että kyllä maailma on pieni….varmaan mahtava kokemus tavata toisenne noinkin kaukana kuten sinä, Sauli ja Susan.
Matti: Kiitos kirjoituksesta. Tuli simmonen olo että sun matkakustannukset tuli korvattua tuon pienen yhteensattuman johdosta. Tunteja hyvähenkistä keskustelua tuntemattoman kanssa jonka kuitenkin tunsi, ”henkisesti”. Nuo on niitä juttuja joista ymmärrän sinun halusi mennä noihin ”persläpi” maihin. Ihan varmasti askel on taas huomattavasti kevyempi kun on saanut hyvän mielen ja vielä ilmaiseksi noin pienestä yhteensattumasta. Asian ei tarvitse olla suuri ja sitten kuitenkin se on sitä. Jatkoja!!!!…
Anri: …varsin mielenkiintoinen ”kahden pallonkiertäjän” kohtaaminen. Yhteistä juttua varmasti teillä riittäisi paksummallekin kirja-eepokselle. …ongelmatonta matkaa teille molemmile – matkakertomustasi odotellen.
Pauli: Jos kaikki menee hyvin tulen Suomeen samoihin aikoihin kuin Sauli. Susan menee töihin Kanadaan. Sovimme jo tapaavamme Turussa tai hänen kotiseudullaan Lapissa.
Grenada
Tämä on tyypillinen turistipaikka, enkä siksi täällä viihtynyt. Ruokaa, siis muuta kuin ranskalaisia ja hampurilaisia en saanut mistään. Ostin ruokakaupasta syömiseksi leipää ja ensin makkarasiivuja (yök jäi syömättä), toisena päivänä leivän kanssa juustoa, OK. Ostin porkkanoita, koska Juha Pyyn porkkanat Ristiinassa ovat niin maukkaita, että niitä syö kuin karkkia. Mutta nämä oli aivan mauttomia, oikeastaan pahoja. Jäi syömättä.
Päätin, että jatkan ruoan etsimistä muualta ja siksi ostin eilen lipun St Vincent & Geranidesiin. Lähtö on tänään klo 11. Tuskin ehdin kirjoittaa puhelintarinaa ennen sitä.
Aurinko paistaa täydeltä terältä. Kuvatessa ei näe mitään heijastuksen takia. Kummallisen pimeät kuvat.
Täällä kadut ovat kapeita ja jalankulkijoille on varattu pieni kaistale, johon ylipainoinen Pauli ei mahdu. Monin paikoin jalkakäytävän korvaa kapea oja, vesikanava, joten on pakko kävellä autojen seassa. Autot ovat nykyään isoja kaikkialla, joten vähän tylsä olo on etenkin kun autot tööttäävät koko ajan kulkuria syrjään.
Hotellin edessä on jyrkänne, johon taksit pysähtyvät vieraita tuodessaan. Kiva poistua sivuttain vinossa olevasta autosta.
No, tapani mukaan hyppäsin pikkubussiin eli tilataksiin. Tietämättä minne mennä. Kun näin paljon ihmisiä kulkevan jalkakäytävällä hyppäsin pois. Kaikki kulkijat ovatkin yli 80 v valkoisia amerikkalaisia. Sen selitti merellä oleva lemmenlaiva.
Tuli sääli ja tuli kauhu. Jonakin päivänä minäkin olen niin raihnainen, että jos haluan nähdä maailmaa, pitää mennä tuollaiseen laivaan joka kulkee satamasta toiseen ja yöt käyttää siirtymiseen. Kaikesta maksetaan ylihintaa, eikä paikallista rahaa juurikaan oteta vastaan.
Näin ravintolan ja ajattelin mennä syömään myöhästyneen aamupalan. Hinnatkin tuntuivat kalliisti kohtuullisilta, appelsiinimehu 5 dollaria, tee 4 ja kun mitään aamupalaksi sopivaa ei ollut, otin makkaran ja ranskalaiset, hinta 10. Heti kun mehu oli tuotu, tultiin rahastamaan. Luulevat turisteja varkaiksi. Kun sanoin, että syön ensin, kävi tyttö kysymässä neuvoa ja tuli uudestaan. No otin taskustani 20 Itä-Karibian dollarin setelin, mutta ei se kelvannut. Pitää maksaa Amerikan dollareilla. Tuli paikan pomo, joka vaati USD, mutta kortilla ei voi maksaa. Sanoin ettei ole USD. Euroja olisi. Koska oli vain 50 euron seteli lupasi maksaa erotuksen euroina. Antoi 31 euroa, joka on liian vähän. 32-33 olisi pitänyt saada. En jaksanut vääntää.
Yhdellä USDlla saa kolme Karibian dollaria. Ne ovat paikallista rahaa useammassa maassa. Ovatko yhtä surkeita kuin eurot? Ainakin aamupalalle tuli hintaa.
Tulopäivänä olin kulkenut rannalla. Siellä ihmiset istuivat rantatuoleillaan kuten Kanarialla konsanaan. Yritin löytää vain ruokaa. Rannan kuppilat olivat pieniä koppeja, ja tuntui kurjalta syödä sellaista mössöä. Pyysin nimittäin nähdä ruoan ennen kuin tilaan. Huh huh. Onko tämä rantalomailu todella tällaista. Maataan rannalla ja syödään roskaruokaa. Grenada kertoo satsaavansa turismiin. Jos se on tätä, niin kiitos ei.
Hyppäsin toiseen bussiin ja se vei päättärille, joka sekin oli amerikkalaisten turistien valtaama lemmenlaivasatama. Tosin bussiasema oli iso, sieltä lähtivät bussit kaikkialle Sipoon kokoiselle saarelle.
Tietenkin laivaterminaalissa oli Mall turisteja varten. Halusin pienen herätyskellon, mutta sellaisia ei varmaankaan enää tehdä. Ilman kelloa olen ollut 25 vuotta, mutta kellon on korvannut kännykkä. Pakko on tietää ajasta, ja ostin sporttikellon, jonka sai maksaa paikallisella rahalla, 17 USD:n määrän. Kortti ei kelvannut, vaikka oli koru- ja kellokauppa. Etsin taas ruokapaikkaa. Oli Subway, mutta pimeän oloinen. Toinen paikka oli taas hampurilaisia varten, mutta kun meni ovesta sisään, jo tuoksu karkoitti pois.
Vanhat turistit ostivat tarjouksesta Grenada paitoja. Ehtivätkö käyttää vai laitetaanko hautaan mukaan. Kauhistutti yhä enemmän vanhuus. Ollaan joko laitoksessa hylättynä vaipoissa tai sitten kuljetaan huijattavana lemmenlaivoissa, tai Suomessa eläkeläisbusseissa. Tai puhelinmyyjien huijattavana. No, siihen on omat ratkaisunsa. Reilu yliannostus verenpainelääkkeitä. Mutta vielä on nähtävänä niin paljon maita, ettei mitään kiirettä ole. 10-15 vuotta tässä on hyvää aikaa ja sitten katsotaan missä mennään.
Kun lähdin loppuiltapäivällä takaisin hotelliin, olin vähän hakusessa. Suunnan tiesin, eikä muuta tietä ole kuin rantatie. Mutta tässä kohdin kaupunkia ei tullut busseja kaduille, joissa kuljin. Noin 25 v mies näki hämmennykseni ja vei minut bussipysäkille. Kilometri käveltiin, myös yli 100 metriä pitkän pimeän tunnelin läpi. Ja perille tultiin. Tosi ystävällistä.
Siihen voi luottaa, ettei Sanna Marinin hallitus uskalla kieltää lentämistä, autoilua eikä laivaristeilyjä. Uhota voi mitä vaan, mutta jossain vaiheessa huulipunahallituksen on tunnustettava reaaliteetit.
Terhi: Sulle tapahtuu kauheesti kaikenlaista. Joudutko ostamaan sieltä jostain uuden puhelimen? Tuo huulipunahallitus on hieno veto, meillä mies puhuu pissiksistä….
Pauli: Sattuu ja tapahtuu. Pitää elää hetkessä. Carpe diem. Minulle tämä sopii. Jollekin muulle auringonotto. Tai täällä sukeltaa vedenalaista maailmaa katsoen. Minä olen siihen liian vanha.
Päivi: Onpa sinulla ollut huono tuuri, ei pelkästään puhelimen kadottaminen vaan ruokapuoli. Muistan kun kerran montakymmentä vuotta sitten olimme Agios Nikolauksessa niin erään ravintolan omistaja kutsui meidät keittiöönsä katsomaan ruokia mitä halusimme syödä. Siellä sitten oli hyvät ruoat, silloin ei vielä ollut kamalasti meidän kaltaisiamme, siis turisteja. Miksi niille ei kelpaa paikallinen valuutta?
