Costa Rica

Costa Rican tasavalta on 5,1 (2020) miljoonan asukkaan valtio Keski-Amerikassa. Idässä maa rajoittuu Karibianmereen ja lännessä Tyyneenmereen. Pääkaupunki on San José, jossa asukkaita 340.000 (2017). Costa Rica luopui armeijasta vuonna 1949, ja se on alueensa vanhin demokratia. Sen viidakoissa elää harvinaisia kissaeläimiä ja apinoita, ja se on suojellut suuremman osan pinta-alastaan kuin mikään muu valtio. (Pääosin Wikipedia)

30. lokakuuta 2003

Sitten päästiin Costa Ricaan, ja siellä paistoi aurinko, vaikka eroa Nicaraguan sateiseen tulliin oli vain parisataa metriä. Ei ollut kauppiaita. Vaan kuski meni pelaamaan korttia ja kun se kyllästyi kannettiin ihmisten tavarat näytille tullille. Minä en kantanut mitään eikä kukaan perään huutanut. Aivan sekopäistä tullitouhua täällä.

Kaikki on vauraampaa ja tämä San Josen kaupunki on kovasti rikkaan oloinen, täällä on sivistyneet liikenneruuhkatkin. Varmaan saan matkakassini täyteen tähän asti etsinnässä olevista tavaroista.

Ja jälleen kerran meni sadan kilometrin matkaan 3 tuntia ja taas oli pimeä. Näin Holiday Innin valot, ja syöksyin sinne. Olin nähnyt tien vieressä tarjouksen, jota käytin. Kivaa olla jotenkin siisti edes yhden yön.

Huomenaamulla lähden selvittämään, miten pääsen paikallisbussilla Tyynen meren rannalle, ajattelin olla siellä jossain kalastajakylassa viikon lopun yli ja jos on kivaa, niin pitempäänkin. Ehkä lähden oikein merelle kalastamaan, katsotaan nyt.

Muuten nämä bussijutut on aika rankkoja täällä. Costa Rican puolella poliisi tuli 3 kertaa matkan aikana tutkimaan sisätilat. Minä sain olla rauhassa. Salvadorissa tutkittiin kaikki käsilaukutkin ennenkuin päästettiin sisälle bussiin – ja kaikkialla on ollut myös vaatteiden tarkistus. Kun minulla on nyt sellainen pieni varakassi, en saanut ottaa sitä sisätiloihin kun lähdin Nicaraguaan. Vain 1 laukku sisälle ja siksi rahalaukku oli se tärkeämpi. Ei se meen Erkki tehnyt tuollaista tarkistusta.

Meen Erkki oli minulle tärkeä autonkuljettaja kouluaikana kun oli rahat tiukoilla. Joskus kun maksoi markalla, hän antoi kaksi viisikymmenpennistä takaisin. Siksi nämä vertailut aina lämmöllä Erkkiin.

Laitoin eka kerran matkalla oikein deodoranttia kun on niin puhdas olo. Nyt lähden hakemaan oikein kivaa ruokapaikkaa ja nautin elämästa.

Pauli

31. lokakuuta 2003 19:42

Rikas rannikko, Costa Rica

Olen ollut liikenteessä aamukuudesta, ja nyt istahdin kahvilaan klo 11.

Nyt olen löytänyt sen Amerikan, jota lähdin hakemaan. On niin ihmeellistä, ettei hotellin edessä ole poliiseja, eikä pamppuvahteja aseineen. Ja on ihmeellistä, että ihmiset puhuvat kanssani englantia. Saan hoidetuksi asioita.

Äsken tein minulle hassun harvinaisen tempun, lähdin kimpparetkelle. Siis varasin matkan. Kaksi yötä ja 3 päivää lauantaiaamusta maanantai-iltaan kestävä matka, jossa tutustutaan Costa Rican hienoihin luonnonalueisiin, koilliseen pääkaupungista ihan Karibian rannalle asti. Matkan hinta ruokailuineen on sama kuin mitä maksan täällä erikoistarjouksena yöpymisestä Holiday Innissä. Otan tavarat mukaan ja katson minne nokka näyttää. Vain kerran aikaisemmin olen ollut maksetulla retkellä, kun joskus juoksin Roomassa maratonin, mentiin Ullan kanssa Pompeijaan katsomaan tuhkan alta kaivettuja yleisiä saunoja sun muita päiväretkelle. Tämä on elämäni toinen.

Papukaijoja, perhosia, vulkaanisia kaivantoja, sademetsää, venematkaa, kaikkea kivaa on edessä, trooppista uintiakin, jos saan rahakätköni jonnekin turvaan uinnin ajaksi.

Maanantai-iltana otan bussin ja matkustan San Josesta palattuamme Tyynen meren rannalle. Siellä on joku Donnan pensionaatti, jonne pääsen erikoisvieraaksi. Toivottavasti tämän yösijan järjestänyt ei ymmärtänyt väärin näitä pensionaattitarpeitani. Se on ihana pikkukalastajakaupunki, jossa olen muutaman päivän, jos ennakkotiedot paikasta ovat ok.

Eilen illalla menin japanilaiseen ravintolaan ja söin sushia. Pakko myöntää, etten ole niin hyvää sushia saanut mistään, en edes Tokiosta. Se oli tuoretta, mausteet juuri oikeat ja riisi pehmeää.

Istuin tuossa kahvilla ja mietin, miten on mahdollista, että maat, jotka ovat toistensa naapureita, historia samanlainen, espanjalaiset riistivät ja sekoittivat kansan perimän, puhuvat samaa kieltä, luonnonvaroja kaikilla vähän, sademetsää trooppista aluetta kaikki, miten on mahdollista, että tämä Costa Rica on sivistynyt ja siisti ja sitten joku Guatemala kuin persläpi. Guatemala ja Nicaraguakin ovat molemmat saaneet paljon kehitysapua, mutta tämä osoittaa, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Ihmiset omillaan pärjäävät paremmin kuin kehitysapuautetut ihmiset. Niin se vaan on. Mielestäni koko kehitysavun voisi lopettaa ihan kuin yritystuetkin. Niistä syntyy kuten Lassi sanoo, pullasorsia, jotka eivät pärjää yksinään. Apua voisi antaa esim kertomalla ymparistön hoidon sisällösta, joka noissa kaikissa maissa on surkeassa kunnossa. Onneksi eivät tehneet tehtaita Neuvostoliiton malliin, niin eivät ole saaneet yhtä lailla pahaa aikaiseksi. Kun on sivistynyt on kielitaitoakin, noista maista ei löytynyt mistään englannin kielen taitoisia ihmisiä, täällä se on yhtä normaalia kuin Euroopassa.

En tietenkään kadu, että näin nuo maat. Päinvastoin. Nyt se on tehty ja selvitty hengissä. Käytän niistä rumia sanoja, mutta kyllä se parhaiten kuvaa noiden maiden touhuja. Etenkin suomalaisen nuoren on varmaan vaikeaa ymmärtää mitä on köyhyys, joka ei ole sellaista kuin Intian tai nälkään kuolevia afrikkalaisia. Mutta ei se ole sellaistakaan kuin Hiiden kylän köyhyys. Ei meillä esim ollut roskia missään, ei kotinurkissa ei metsissä, eikä teiden varsilla. Mutta täällä roskat ovat olennainen osa ihmisten elämää. Oikeastaan paikat, joissa ihminen ei ole, ovat ihan kauniita, mutta ihmisen jälki on kuin tunkion jälki. Talot peltikasoja, autonromuja kaikkialla, ja kaikki jätetään vaan käsistä. Etenkin Salvadorin dieselkatku oli ihan tyrmäävä. Näin paljon lapsia, joiden jalat olivat samanlaisia likapinnan peittämiä kuin naapurimme lapset, jotka olivat ainoa tuntemani perhe 50-luvulla, jossa asiat olivat huonosti. Pentti tietää mitä tarkoitan. Silti oli myös vaurauden merkkejä, ihan kauniita vaatteita, kännyköitäkin, tämä on niin ihmeellistä tämä maailma.

Löysin myös kaapelikanavan, jossa oli pikkuruutu, jossa viitottiin ohjelmassa puhuttu teksti. Sellaista esitimme Suomeen jo 1980-luvulla, mutta vasta kun joku Yleisradion iso johtaja saa kuuron lapsen, tällaiset asiat etenevat.

No niin, sitten vaan cervezalle. Ja lämmintä oli jo aamulla yli 30 astetta. Kun kuljen täällä jalkaisin paikasta toiseen koko omaisuus selässäni, niin ette enää tunne sitä Paulia, joka tulee takaisin. Toinen Pauli jää tänne Amerikkaan, toivottavasti parempi puoli tulee takaisin.

2. marraskuuta 2003 19:15

Voimamiehiä

Suomessa on sellaisia voimamieskilpailuja, joissa isot miehet vetävät perässään kuorma-autoa, ja kantavat kiviä. Lauantaina näin todellisia voimamiehia, kun Del Monten banaanifarmilla pienet kuivat miehet vetivät perässään banaaniterttuja, arvioin että niitä oli ainakin 1000 kg per mies, jos ei enemmän. Tertut olivat 3 m korkeudessa olevassa hihnakuljettimessa, jota mies veti perässään km tolkulla. En usko, että nämä Suomen voimamiehet jaksaisi täällä päivääkään. Hellettäkin oli 35 astetta.

Banaanipakkaamossa näki, ettei Suomessa enää tiedetä työstä mitään. Niin monen suomalaisen työ on vain leikkia ja puuhastelua. Siellä pistettiin banaanit laatikoihin sellaisella vauhdilla, että meikäläiselle tuli hiki jo pelkästä katselusta. Banaanit muuten ovat jo puissa sellaisessa sinisessä muovipussissa kasvamassa. Etteivät elukat syö niitä. Raa´at banaanit kasteltiin jossain myrkkyliemessä ennen pakkaamista. Ihmisillä oli kumikäsineet, joten vettä se ei ollut. Noin vaan tiedoksi kun seuraavan kerran ostatte reilun kaupan banaaneja.

Nämä paljon puhutut banaaniviljelmien koulut, terveydenhuolto jne on varmaan totta, mutta aika vaatimatonta se elämä täällä on. Tuli mieleen, että valuuttakurssit pitäisi laittaa uuteen uskoon. Juuri siksi minun on täällä helppo pröystailla euroillani, kun kurssitaso on sellainen, ettei se ole tasa-arvoinen paikallisten ihmisten kanssa. Olen muka parempi ihminen kun olen saanut rahani leikkityöstä. Tosin muistan, että Neuvostoliiton ja Suomen virallinen kurssi oli sellainen sovittu kurssi eikä se toiminut. Mutta ei tämäkään ole reilua. Mieluummin vaihtaisin rahat huonommalla kurssilla kuin leikkisin tekopyhää Suomessa ja ostaisin niitä reilun kaupan banaaneja. En kyllä enää kehtaa ostaa banaaneja erikoistarjouksesta, kyllä tämä sellainen kova opetuspaikka oli.

Huh, jo toisen kerran katosivat kirjoittamani viestit. Yritän vielä kerran. Tuon yläosan verran oli tallella. Täällä netti toimii näköjään miten sattuu.

Niin piti kertomani, että tultiin tänne sademetsäalueelle ensin bussilla ja käytiin matkalla Del Monten banaanialueella. Sitten loppumatka oli venematkaa. Matkalla krokotiili tuli rannalta veteen ja siirryin kauemmas veneen laidalta.

Bussi jäi matkalla lievään ylämäkeen kun moottori sammui. Kuski yritti peruuttaa bussia ja saada moottoria käyntiin. Ei onnistunut. Minä menin kreppavasti ulos ja työnsin autoa ja moottori käynnistyikin. Minusta tuli hetkessä matkan sankari. Bussi oli nuorien ihmisten kansoittama, eikä pelkäämiäni eläkeläisiä ollut lainkaan. En olisikaan jaksanut kuunnella heidän kolotusvaivojaan. Oli 3 alle 20 ikäistä nuorta naista Sveitsista ja Espanjasta. Pariskunta Sveitsista ja Saksasta, noin kolmekymppisiä.

Illalla tuli jo klo 17 pimeää. Ruokailu oli klo 19 ja menin sveitsiläisten pöytään, vaan vaimo olikin Brasiliasta. He puhuivat keskenään portugalia, koska vaimo ei osaa englantia. Ihmettelin kieltä, ja mies selitti että Sveitsissä osataan paljon portugalia, ja siksi Brasiliasta tulee sinne työnhakuun ihmisiä. Näin hänkin tapasi vaimonsa. Se siitä pakkoruotsista. Kyllä Suomessa olisi tuollaiselle naiselle ottajia eikä tarvitsisi ottaa Thaimaasta naisia ja sitten olla hiljaa kotona. Keskustelu onnistui kun osasin välillä huutaa että goooool ja sanoa Ronaldo, Pele ja Romario.

Ruoan jälkeen juttelin isäntäporukan kanssa. Vaimo oli tullut Pohjois-Carolinasta USAsta tänne ja muuttanut Costa Ricaan ja piti nyt tätä paratiisia perheen kanssa. Vaan ennen yhdeksää kaikki menivät nukkumaan. Mitä helvettiä teen täällä pimeässä tuohon aikaan. Toimiston internet oli ainoa seuralainen. Näki ainakin Suomen jääkiekkotulokset, TPS oli pelannut tasan Ilveksen kanssa.

Tortuguero – Karibian rantaa

Aamulla lähdettiin viideltä katsomaan apinoita, lintuja ja papukaijoja veneellä. Koska tämä ei ole eläintarha, ei niitä tullut esiin kuin sattumalta. Muutama kymmen kuitenkin nähtiin.

Täällä tämä alue on suojeltu jo 30 vuotta sitten, ja tämä on kuin pikku-Amazon. Lähtivät juuri viidakkoretkelle mutta en uskaltanut mennä mukaan kun malarialääkitys on vasta pari viikkoa sitten alettu.

Kävin uimassakin eilen, vaan täällä on niin kosteaa etteivät uikkarit kuivu lainkaan. Vesi on niin lämmintä meressäkin, että Suomen viime kesänkin hellevedet tuntuivat vilpoisilta naihin verrattuna.

Yritän saada tämän viestin perille, en jaksa enää kirjoittaa neljättä kertaa, katsotaan miten käy

Pauli

3. marraskuuta 2003 16:28

Rikkinäisiä keksejä ja costa ricalainen kukko

Odotin aamiaista palmupuun alla. Se kesti, ja otin pöydästä valmiiksi yksittäispakatun voileipäkeksin. Se mureni avatessa ja jostain syöksyi kukko kanasineen ja poikasineen paikalle murusia syömään.

Lapsena 50 luvun Hiiden kylässä me pojat ostimme kyläkaupasta rikkinäisiä keksejä viidellä markalla. Silloin keksit olivat muutaman kilon laatikoissa ja kylän hienot rouvat eivät tietenkään ostaneet rikki menneitä. Kauppias säästi ne meille ja myi. Se oli käytännössä ainoa makean tuulahdus meidän poikien keskuudessa.

Siihen aikaan ei tarvittu kaatopaikkoja kun kaikki meni käyttöön. Keksin murusetkin. Varmaan ymmärrätte miksi en oikein tykkää siitä, että eri puolilta maailmaa tulee Suomeen nuoria terveitä miehiä ja vain syömään meidän pöydästämme aikomattakaan tehdä koskaan mitään vastineeksi.

Rahaa saimme eri konstein. Säästin vanhoja Turun Sanomia ja naapurin töissä käyvä poika kävi niitä lukemassa ja myin oikeuden lukea markalla per numero. Markka oli oikeastaan penni siihen aikaan. Kun harvensi sokerijuurikkaita ja teki vielä siistimisharvennuksen sai markan/markka 25 penniä metriltä. Kerran kesällä pidettiin Salon sokeritehtaan alueella oikein katselmus ahkerimmista harventajista. Vain neljä ihmistä pääsi 22.000 metriin, joka vastaa hehtaaria sokerijuurikkaita. Kolme aikuista ja Pauli neljäntentä. Olin jotain 12-13 vuotias tuolloin.

Niitä lehtirahoja voi yrittää korottaa pelaamalla korttia naapurin poikien kanssa sekä naksimalla eli rahaa heittämällä koulussa toisia vastaan.

Kun menin tehtaaseen töihin muutama vuosi myöhemmin 14 vuotiaana sain tunnista 70 penniä palkkaa, siis 70 markkaa keksirahoja.

Mietin, että en ole päässyt elämässä pitkälle, mutta kyllä kauas. Ennen piti syödä kylän hienojen rouvien keksinmuruset ja maksaa niistä vielä, ja nyt voin pudottaa murusia costa ricalaiselle kukolle.

Sellaista, nyt lähden veneelle ja matka jatkuu Tyynen meren rannalle.

Pauli

4. marraskuuta 2003 22:44

Samara – Tyynen meren rannalla

Taas hotmail sanoi, ettei onnistu, joten laitan uudestaan. Voi olla, että tulee 2 kertaan.

Olen vähän sumpussa täällä Tyynen meren rannalla. San Josen matkatoimisto antoi vääriä tietoja siitä miten bussit kulkevat ja en pääsekaan täältä rantoja pitkin alas Panamaan. Pitää mennä takaisin pääkaupunkiin päin ja sitten yrittää alas. Yritän kyllä hypätä bussista vauhdissa pois ennenaikaisesti ja lähteä sitten omia teitäni alaspäin. San Josen pääkaupunki on nimittäin keskellä mannerta ja aika korkealla, ei sinne viitsi mennä takaisin. On se jännää, että eilen aamulla olin Karibian meren rannalla polskimassa Atlantilla ja nyt Tyynen meren rannalla. Etäisyydet ovat lyhyitä, mutta aikaa saa kulumaan. Katsoin kartasta, että yksi 450 km matka vei 15,5 tuntia aikaa. Suomessa siihen olisi mennyt bussillakin 4 viiva 5 tuntia, mutta täällä kaikki toimii niin kummallisesti.  

Parempi ottaa omat konstit kayttöön ja jättää nuo neuvontapaikat väliin. Se rouvakin, jonka piti minusta pitää huolta asui semmoisessa rotiskossa, että käänsin kelkkani ja menin tavalliseen hotelliin. En edes uteliaisuuttani käynyt katsomassa olisiko sisältä päin kauniimpaa kuin ulkoa. Sinne piti kävelläkin 1 km jotain hiekkatietä, ja aloin jo uskoa, että taas ymmärsin espanjankieliset ohjeet väärin, mutta löytyihän se Donnan paikka. Huh huh.  

Tapasin yhden saksalaisen, joka matkustaa ylöspäin kun minä tulen alaspäin. Hän varoitti menemästä Kolumbiaan lainkaan, siellä ihmisen henki ei ole minkään arvoinen. Katsoin ulkoministeriön varoitukset ja kyllä alkoi pelottamaan ja nyt otankin varmaan Panamasta lentoreitin alas, joko Ecuadoriin tai Chileen suoraan. Ecuador on ollut mun tavoitteena yhtenä tärkeimmistä maista, mutta sekin pelotellaan aika pahaksi maaksi, joten en tiedä mitä nyt oikein pitää tehdä. Sain pikkupoikana Ecuadorin Radio Quiton kuuntelemisesta palkkioksi bambusoittimen ja haluaisin nähdä miten sellaisia tehdään. Kolumbiassa on alueita, joissa tiet on poikki rosvojen takia, joten turha sinne on lähteä yrittämään onneaan.

No, on tässä aikaa vielä miettiä. Kun lukee ulkoministerion sivuja niin oikeastaan ainoa maa, jossa uskaltaa matkustaa on Suomi. Siellä pelotellaan Paraguay, Bolivia, Venezuela, Ecuador ja etenkin Kolumbia ja Brasilian suurkaupungit, joten ei tässä jää mitään matkustettavaa, jos niiden neuvoja seuraa. Tarja Halonen se kuulemma täällä pyörii tekemässä minulle tilaa, mutta hänellä on tietenkin satoja poliiseja vartiossa, eikä Halosen tarvitse kuljettaa rahaa ja luottokorttia mukanaan. On siksi niin helppo pitää puheita siitä kuinka Suomi taas tukee sitä ja tätä. Sanoisi, ettei markkaakaan tule ennenkuin on pyssyt pistetty pois käytöstä, siinä sitä olisi kehitysapua ihan riittamiin. Saisivat asiansa kuntoon, kun ei tarvitse tapella keskenaan. Eika ostaa pyssyja. Omat rahat riittaisivat mainiosti maan kuntoon saattamiseen. Eli kyllä täällä alkaa miettiä näitä eurooppalaisten touhuja ihan uudella silmällä. Vaikka olen aina ollut kehitysapua vastaan, tai tarkkaan ottaen viimeiset 20 vuotta, niin silti ajattelen sen merkitystä konkreettisemmin täällä kun joutuu elämään tämän kaiken keskellä. Toki Afrikka olisi ihan oma maailmansa, siellä miehet eivät edes yritä tehdä mitään, paitsi sotia nekin osaavat.  

Täällä on hiekkarannat kuin jossain Espanjassa. Erona on se, ettei täällä ole mitään hotellirivistöjä, ja ihmisiä on aika vähän. On kuulemma joku välisesonki, mutta mikä väli sellainen on kun oli niin kuuma aamupäivällä, että oikein veti mehut, plus 35 tai jotain sellaista oli parhaimmillaan.  

Telkkuohjelmaterveisetkin tulivat. Ohjelmaselostuksesta näin että siellä on koko verouudistusta käsitelty enemmänkin, joten olipa harmi etten päässyt siihen soppaan sanomaan totuuksia. Silloin kun olin Suomessa oli vain tämä minun juttuni esillä. Ovat innostuneet näköjään enemmänkin. Ensimmäiset terveiset osoittivat, että turhaan tulin tänne asti maanpakoon, voi olla että siellä olisi kuitenkin jonkinlaiset oltavat. Voisiko joku kertoa, miten asia on ns piireissä otettu vastaan. Perheyritysten Liitto varmaan laittaa minut ei toivottujen ihmisten persona non grata listalle, mutta sinne menen mielelläni. Ei tässä kannata rikkaita ja hyvinvoivia vanhoja yrityksiä auttaa, ei ne mitään apua tarvitse. Pienyrittäjät tarvitsevat kaiken avun, mitä minä ja muut samalla tavalla ajattelevat voivat antaa.  

Tänään muuten olin eka kerran sellaisessa school bussissa, joita amerikkalaisissa elokuvissa näkee. Keltaiset korit ja ikkunat auki, joten läpiveto oli aivan huima. Täällä tiet ovat sellaisia perunapeltoja, joten aika koville tuo bussissa istuminen ottaa, kun kuskit eivät ollenkaan ajattele, miten matkustajat niistä pompuista selviävät. Välillä pitää oikein haukkoa henkeä.  

Täytyy mennä vielä tänään uimaan tuonne Tyynelle merelle ja sitten etsiä joku ruokapaikka illaksi.  ja sitten valumaan huomenna alaspäin.  pauli

5. marraskuuta 2003 22:43

Samara – sadetta paossa

Ulkona alkoi sataa ja koska tähän aikaan päivästä ei voi juoda olutta, tulin nettikahvilaan kirjoittelemaan.

Ostin banaanin. Se maksoi pikkukaupassa 2 eurosenttiä. Kun kiloon menee noin 5-6 banaania, niin kilohinta on sitten 0,15 eurosenttiä. Suomessa banaania myydään 1,5 eurolla kilo, joten hinta 10 kertaistuu matkalla. Arvonlisavero on moninverroin enemmän kuin täällä viljelijä saa banaanista, joten se siitä reilusta kaupasta.

Täällä banaania syödään kuten perunaa. Vihreä banaani keitetään ja se maistuu tuolla tavalla raakana ihan perunalta. Tosin jäi kesken syöminen, sen verran outoa se perunaksikin oli.

Ulkoministeriön sivuilla sanotaan, että älä pidä rahaa mukana, älä pidä passia mukana, älä pidä arvotavaraa mukana. Kaikki pitää olla turvasailössä hotellissa. Eivät varmaan ole kuulleet tällaisista reppumatkailijoista mitään, enkä mä nyt sentään ainoa ole, edes suomalaiseksi. Tosin varmaan ainoa yli viisikymppinen suomalainen reppumatkailija Etelä-Amerikassa.

Lähdin aamulla viideltä aamukävelylle rannalle. Takaisin tulin puoli kahdeksalta, jolloin sai aamupalan majapaikassa. En enää tuntenut itseäni peilistä kun tulin huoneeseeni. Alkaa kilot rapista ja kunto kohista.

Rannalla oli paljon elämää. En ole ennen huomannutkaan kun rantahiekka on täynnä hämähäkkejä, rapuja, ja kaikenlaisia ötököitä. Ne syöksyvät heti koloonsa kun niitä lähestyy. Näin myös iguaaneja, ja otin kuviinkin. Tosin komein pröystäili kiven päällä ja juuri kun laukaisin se hyppäsi kiven koloon. Rapuja oli pienellä alalla sadoittain. Jännää menoa.

Illalla menin ruokailemaan kello 8. Vaan ravintolat olivat jo kiinni. Oli yksi espanjalaistyyppinen auki, mutta kävin siellä päivällä välipalalla ja se oli sen verran kammottava kokemus, etten mennyt uudestaan. Illallinen oli sitten kuitattava yhdellä oluella.

Tämä on outoa, turistipaikka periaatteessa, mutta vähän porukkaa, enemmän pensionaatteja kuin hotelleja ja paljon tätä bed and breakfast yrittämistä. Hiekkarannat paljon hienommat kuin jossain Espanjassa.

Mittailin veden korkeuden muutosta. Rantaa tuli lisää yön aikana yli 100 metria. Ajattelin, että tämä meri on kuin lautanen. Kun lautanen on täynnä keittoa tai vettä ja sitä heiluttaa reunasta toiseen, keitto tulee mukana ja toinen puoli vapautuu. Eli kun meri on iso lautanen ja maapallo pyörii niin välillä vesi siirtyy toiseen laitaan ja palaa taas takaisin aamupäivällä. Vaan en oikein ymmärrä, miten veden pinta voi olla kaareva ylöspäin, jota se kai on jos maapallo on pyöreä.

Aloin tekemään matkasuunnitelmaa Kolumbiasta pelästyneenä. Huomasin, että olisi pitänyt tulla tänne jo elokuussa, sillä en millään ehdi näkemään kaikkea mitä piti matkalla käydä katsomassa. Itse asiassa tulee kiire, joten jätän ne pahimmat maat valiin, jotta ei yhdeksi juoksuksi mene matka.

Kävin paikallisessa kirkossa. Täällä kirkot ovat aina auki. Suomessa kirkot ovat yleensä kiinni. Aika merkillista. Juha Vainiokin laulaa, että miksi apteekit on auki yöllä, mutta kirkot ovat lukossa. Sitä samaa sitä alkaa ihmettelemään, että Suomen uskonnossa on jotain tiukkapipoista.

Täällä ei ole lainkaan pankkia. Ihmettelin mistä ihmiset saavat rahaa. Kunnes paikalle ajoi pankkiautomaattiauto. Daltonin veljesten ei tarvitse täällä repiä automaattia seinästä sen kun ottaa auton. Vaan ei se ole helppoa, sillä paikalla on koko ajan konepistoolimies ja auto on parkkeerattu poliisitalon eteen.

Suunnittelen tässä seuraavan päivän ohjelmaa. Mutta ei näiden nettisivut ole yhtä toimivia kuin Suomessa on totuttu. Löysin bussifirman, joka vie matkustajia Costa Ricasta Panamaan, mutta kun yritän ottaa aikataulua, se koko ajan palaa sivulle Costa Rica – Costa Rica, eika se auta mua nyt yhtään. Kun monen yrittämisen jälkeen sain matkan, olisi lähtö klo 22 illalla ja perillä oltaisiin klo 16 seuraavana päiväna. Huh huh. Bussissa koko vuorokausi. Hinta vain 25 taalaa. Matkan pituus on alle 500 km, siis tosiasiassa viiden tunnin matka meen Erkin bussivauhdilla. Täytyy koittaa noita matkoja pätkä kerrallaan

Tuossa on se meikäläisen ongelma. Matka-ajat ovat ihan älyttömän pitkiä, vaikka käyttää hyviä busseja ja menee pääteitä. Kun Etelä-Amerikassa on vielä pitempiä etäisyyksiä, ei tämä mun aikatauluni enää pidä, ellen karsi maita.

Seuraavaksi yritän löytää lentoreitin Panamasta yli Kolumbian. Firma löytyi helposti. Quitoon pääsee 250 dollarilla. Vaan kun yritin saada selville aikataulun, niin sitten ollaan taas niin tukossa, ettei pääse jatkamaan. Santiagoon Chileen pääsee 460 dollarilla, mutta aikatauluihin ei pääse käsiksi lainkaan. Täytyy jatkaa tätä yrittämistä Panamassa.

Netti matkalaisen apuna on vasta kymmenisen vuotta vanha juttu. Näin hyvää palvelua on saanut vain muutaman vuoden ajan. Sain esimerkiksi jo nyt selville, että pääsen Meksikoon joulukuun puolivälissä Argentiinasta tai Sao Paulosta, mikäli en saa suoraa lentoa Atlantin yli. Argentiina on paljon halvempi, joten sieltä varmaan yritän, jos on pakko, minulla oli menopaluu Mexicoon, jonne en halua takaisin, ellei ole pakko. Atlantin lennot ovat kaikki joulun tienoilla täynnä. Ja kaikkein halvin lento Meksikoon löytyi Perusta, joten siitä taisi tulla viimeinen paikka. Ellei sitten löydy niitä lentoja suoraan Eurooppaan jostain, mutta sen aika on sitten kuukauden kuluttua.

Sain juuri tietää, että Kansan Uutisissa on ollut koko sivun juttu tästä sukupolven vaihdosverotuksesta. Näin sitä palataan isoisän juurille, kun tätä juttua ei julkaissut kukaan, ei edes Salon Seudun Sanomat. Hesari, Suomen Kuvalehti, Taloussanomat kaikki olisivat pirstoneet jutun pilalle, jota ei tietenkään pidä antaa tehda, mikäli haluaa vaikuttaa. Pirstotut jutut eivät auta mitään. Joten alan sitten kirjoittamaan Kansan Uutisiin. Sitä lukevat politiikot, joten se on kyllä ihan hyvä kanava. Samaan tilanteeseen on ajettu toinen ajattelija, Ari Ojapelto. Suomessa itsesensuuri toimii nyt paremmin kuin Kekkosen aikaan. Pääomapiireja ei saa suututtaa, tai ne ottavat mainokset pois lehdistä. Siitähän tässä on kyse.

TV-ohjelmasta ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina on tullut muutamia kommentteja tänne asti. Ihan positiivisia, joskin yksi ihmetteli paitani kirkasta väriä. Ehkä oli värit säädetty telkassa väärin. Mulla alkaa olla aika hyvä rutiini tuossa tv-esiintymisessä, en enää poukkoile kuten vielä muutama vuosi sitten. Suorat ohjelmat antoivat rutiinia.

Ja sadekin lakkasi, joten taas liikkeelle.

Pauli

7. marraskuuta 2003 03:32

Perheviesti

Panaman bussi on täyteen buukattu ja odotan tässä vielä tunnin pääsenkö peruutuspaikalle. Eli lisää huomenna. Olen nyt takaisin San Josessa ja yritän päästä Panamaan.