Saint Kitts&Nevis

Saint Christopherin ja Nevisin federaatio eli Saint Kitts ja Nevis on kahden pienen Karibianmeren saaren muodostama liittovaltio Leeward-saarilla. Tuliperäiset saaret erottaa kolme kilometriä leveä The Narrows-salmi.

Saint Kitts ja Nevisin pinta-ala on 261 neliökilometriä (Karkkilan kokoinen) ja asukasluku noin 53.000. Pääkaupunki on Basseterre, jossa on 10.000 asukasta. Matkailu on saarten tärkein elinkeino. Saaret itsenäistyivät vuonna 1983. Nevisillä on itsehallinto.

Antiguasta Saint Kitts&Nevis´iin

Lauantai 15 helmikuuta 2020

Päivän alkutekstit Antiguan kohdalla.

Nousu Antiguasta vai lasku St Kitts´iin? (Tarkistan kamerasta)

St Kitts´n lentokenttä on pienempi kuin Antiguan. Ihmettelin, että kaikki BA:lla tulijat ovat valkoisia. Lentäminen on siis hyvin vahvasti länsimaisten ihmisten hallitsema. Kone oli puolityhjä, joten näitä lentoja voisi tehdä harvemmin ja saada koneet täyteen.

Olin katsonut netistä inn-yöpymispaikan, joka oli alle kilometrin päässä Basseterren keskustasta. En varannut huonetta, koska Booking väitti, että vain 7 jäljellä vielä puolelta päivin lauantaita. Myös Antiguan paikka oli Inn ja siellä respa auki klo 20 asti ja sen jälkeen yövartija.

Tämä on aavehotelli. Aika uusi, mutta täällä ei ole ketään. Talon ympäri on istutettu kauniita kukkia ja pensaita. Taksi soitti seinässä mainittuun numeroon, ja joku lupasi tulla 5 minuutin kuluttua. Tosin en tiedä varmasti, koska puhui kroelia. Koputin oviin, eikä minkäänlaista elämää. Puolen tunnin jälkeen menin naapuritaloon kysymään onko tämä joku aavehotelli. Äidillä oli vauva sylissään, eikä hän voinut auttaa. Pimeys tulee pian, ei ristin sielua edes tiellä, joka menee tämän talon ohi. En osaisi mennä minnekään. Pilvet näyttivät siltä että kohta sataisi.

No, vauvan äiti lähetti ilmeisesti siskonsa apuun, ehkä he säälivät minua. Sisko soitti numeroon ja sieltä tulisi joku nainen avaamaan oven. Olin odottanut melkein tunnin ja tuli mies autolla. Antoi avaimen ja opetti ulko-oven numerolukon avaamisen. Ja toden totta olen ainoa talossa. Siirrän tämän seisomakirjoituspöydän oven eteen kun olen saanut tämän kirjoituksen valmiiksi.

Huone on kyllä hyvin siisti, samoin kylppäri. Mikä tämän bisnesidea oikein on. Ei ole aamiaista, ei mitään. Kahvinkeitin ja mikroaaltouuni huoneessa. Mutta eihän minulla ole mitään.

Olin odottanut, että St Kitts huipentaa matkani ja olisin täällä 4-5 yötä. Mutta tämä on sikakallis maa turistille. Tämä huone maksaa alle 100 euroa, mutta oikeat hotellit maksavat 200-400 euroa yöltä. Toki huoneet ovat isoja, mistä johtunee että koneessa oli useita 3-5 lapsisia perheitä, valkoisia lapsia.

Maps me on paljon parempi hotellin etsinnässä kuin nämä bookingit ja hotelsit ja trivagot. Löysin keskustasta läheltä meren rantaa kivan guesthousen, joka maksaa vain 75 dollaria. Lähden kävelemään sinne maps meen offline opastamana heti aamulla kun tuo mies on tullut tänne, tulee rahastamaan korttilaitteella, joten varmasti tulee. Tosin on sunnuntai, joten voi viipyä.

Booking ja vastaavat tekevät selvästi saman kuin kotitalousvähennys siivouksen hinnalle. Booking palkkio laitetaan huoneen hinnan päälle ja samoin kotitalousvähennys siivouksen tuntihinnan päälle. Sitten joku trivago laittaa nuo yhteen ja väittää, että heiltä saa halvimman.

Minulla ei ole mitään. Jätin omenapussin ja metwurstisiivuja Antiguaan kun periaatteessa on sääntö, ettei mitään ruokaa saa kuljettaa saarelta toiselle. Vettä on niukalti. Sain mieheltä 1,2 litraa ja puolet on jo juotu. Täällä ei ole mitään kauppaa, joten tällä pitää pärjätä kunnes pääsen uuteen paikkaan. Reppu painoi 11,6 kg. Minulla on enemmän vaatteita kuin koskaan aiemmin matkassa.

Katselin kyllä yhtä uutta hotellia, jossa on avajaistarjous. Jos olisin 1 yön vähemmän, voisin pröystäillä kuin kunnon turistit konsanaan. Katsotaan, mikä on mieli aamulla.

Saint Kitts ja Nevis on itsenäinen 53.000 asukkaan valtio. Minulle tämä on jäänyt mieleen vuoden 2003 yleisurheilun MM-kisojen 100 metrin juoksusta, jonka Kim Collins voitti. Tätäkin maata on orjuutettu kilvan ranskalaisten ja englantilaisten toimesta.

Tähän loppuu itäinen Karibia matkallani. Kaikilla mailla on sama kellonaika. Ja rahana itäisen Karibian dollari, ECD. Paitsi Martiniquella ja Guadeloupessa euro ja Barbadoksella oma dollari.

Pauli: Tämä hotelli on vankila. En pääse minnekään kun on maksamatta eikä mies tule, vaikka lupasi. Kohta lähden maksamatta. Ja laitan lapun, miten maksan muuta kautta. Vesikin loppuu pian. Kello on 10. Vaihdan toiseen paikkaan. Tällaista en ole koskaan kokenut.

Leena: Pauli, ovesta ulos vaan.

Pauli: Pitää varoa. Koska ilmoittavat poliisille. Heillä on nimi ja ilmeisesti myös passin numero. En pääsisi maasta pois.

Pauli: Nyt joku ohikulkija soitti heille. Lupasi tulla in 5 minutes. Vartti on jo mennyt. This Is Africa.

Pauli: Eka kerran löysin haluamani paikan map me offline kartalla. Kävellen reppu selässä. Ja sitten ruokaa etsimään. 21 tuntia vain vedellä.

JK. Aavehotelli ei koskaan lähettänyt tietoa yöstä maksamiseksi. Oli ensimmäinen kerta kun olen lähtenyt hotellista maksamatta.

Basseterre, Saint Kitts&Nevis

Sunnuntai 16 helmikuuta 2020

Yö yksin isossa talossa ei sen kummemmin pelottanut kuin Ristiinassa metsän keskellä kaukana ihmisistä viettämäni yöt. Siirsin kuitenkin ison kaapin oven eteen.

Tuli aamu ja minulla oli jäljellä vajaa 0,4 litran pullo vettä. Perjantaina olin syönyt lentokentällä sämpylän kello 15 jälkeen. Vettä olin juonut noin litran sen jälkeen.

Inn-vierastalon miehen piti tulla aamulla, jotta voin maksaa olemiseni hänelle luottokortilla. Ei tullut. 10 jälkeen aloin pakkaamaan ja päätin lähteä pois. Kirjoitin lapun, jonka laitoin tuolille toimisto-oven taakse iso kivi painona. Täällä tuulee koko ajan aika lujaa. Lappuun kirjoitin, että maksan pankkitilille tai Western Unioniin huoneen hinnan, kun he antavat tiedot sähköpostissa.

10.30 tuli aamun ensimmäinen kulkija kadulle. Pyysin häntä soittamaan seinällä olevaan puhelinnumeroon. Lupasivat tulla taas 5 minuutissa. Klo 11 sain tarpeekseni, muutin lapun kellonajan klo 11.00 ja jätin avaimen huoneeseeni. Kun kävelin tien loppupäässä pysähtyi auto, jonka naiskuljettaja arvasi minut vihaiseksi matkustajaksi. Sanoin lapun asiat hänelle. Oli joku kaveri, jonka mies oli pyytänyt minua katsomaan. Hän sanoi vievänsä minut autollaan kaupunkiin minne hotelliin haluan. Sanoin, että miksi auttaisit minua. Hän on kiltti ihminen ja haluaa vain auttaa. Sanoin, että kävelen mieluummin, jotta tiedän olevani itsenäinen.

Olin katsonut maps piste meen kartasta hotellin ja reitin sinne. Siihen meni melkein tunti. Pari kertaa katsoin iPadista sitä, missä olen ja minne pitäisi kääntyä. Tosi hieno palvelu. Se rahoitetaan mainoksilla. Pikkurahalla voi saada version, joka ei lähetä mainoksia. Kun pääsen Suomeen hankin tällaisen version.

Hotelli Seaview Inn löytyi. Ihan siisti ja asiallinen hotelli ja hinta vain 75 euroa. Vastapäätä oli uudistettu hotelli, jossa yön hinta 175 dollaria. Kun päivittelin hintaa, respan nainen närkästyi, katsoi halveksien ja sanoi, että kadun toisella puolella on teille sopiva halpa hotelli. Siis juuri tuo Seaview.

Täällä ei ole ruokapaikkoja, eikä yhtään kahvilaa. Hotellini lähellä melkein vastapäätä oli kiinalainen pikkupaikka, josta ostin currykatkarapuriisi-annoksen. Melkein vuorokauden nälissä olon jälkeen se maistui hyvältä ja söin kaiken. Koronaviruksen takia sitä miettii, että onkohan noilla henkilökunnan miehillä jo tartunta. Epäilys kasvoi kun asiakkaaksi tuli kiinalainen 5 hengen perhe. Näin se ihmisen itsesuojeluvaisto toimii, eikä kyse siis ole rasismista.

St Kitts elää turismista. Siksi tuntui hurjalta kävellä rantaviivaa pitkin länteen. Roskaa roskan päälle. Välillä korkea siltarumpu, jonka alta meni likavettä suoraan mereen. Oli muovipulloja, lasipulloja, tuoli, polkupyörä, oli vaikka mitä. Pitävät rantaviivaa kaatopaikkana. (Samanlaista oli mm Panaman hienolla hiekkarannalla). Koko paikka alkoi kammottaa.

Talot ovat hoitamattomia ja huonokuntoisia.

Symbolinen viesti erään matkan seuralaiselleni

Läksin takaisin ja kävelin itään. Satamassa oli kaksi lemmenlaivaa. Menin niitä katsomaan ja heitä varten oli tehty oikein kortteli, joka päätyi lipuntarkastuspisteeseen laivaan pääsemiseksi. Kortteli oli siisti, siis vieraskorea, ja talot hyväkuntoisia. Mutta kaikki oli samaa krääsää myyviä kauppoja, joita on kaikkialla. Tutut tavaramerkit parfyymiä, laitteita ja mitä noita nyt on. Siis amerikkalaiset rikkaat kulkevat laivalla, tulevat muutamaksi tunniksi satamaan, ja ostavat joka päivä uuden parfyymin, t-paidan ja noita jääkaapin oveen kiinnitettäviä merkkejä kertomaan, että täällä sitä ollaan oltu.

Pakko siihen on uskoa, koska ei kai näitä kauppoja koristeena pidetä. Oli myös ruokakojukortteli, jossa erilaisia pikaruokia sushista pizzaan. Enpä nähnyt ostajia ja miksi olisi, koska laivassa on ilmainen ja yltäkylläinen ruokatarjoilu.

Korttelissa paikalliset ovat vain työntekijöinä, eikä heitä ole asiakkaina yhtään. Kaikki on tehty amerikkalaisille risteilyvieraille.

Lemmenlaivaristeilylle mennään kun parisuhde kyllästyttää.
No, sehän toimii osoittaa tämä kuva
Tällaisia elämään kyllästyneitä aviopareja risteilylaivat kuljettavat. Tämä ei ole 007 Roger Moore-elokuvien poliisi, mutta melkeini.

Amerikkalaiset istuivat tylsän oloisina penkeillä, jotkut joivat Budweiseria. Tulevat tänne asti ostamaan omaa oluttaan. Niinkuin suomalaiset Koffia Tallinnasta. Yksi pariskunta oli samanlainen kuin kahdessa Roger Mooren James Bondissa oli amerikkalainen suuta vääntävä lihava poliisi. Otin salaa kuvan taskukamerallani, eli en saa sitä nyt julkistettua.

Illan pimeyden tultua tulin hotellihuoneeseen ja aloin miettimään, miten tästä jatketaan. Olen ainakin yhden lisäyön tässä hotellissa huomisen jälkeen.

Yritin selvittää, miten saa lentolipun Haitiin San Marteenista. Windward saaren lentoyhtiö sinne lentää, mutta Haitiin lippua ei voi tilata netistä. Lähetin kyselyn, saako sen ostaa San Marteenin lentokentältä. Aloin ihmetellä asiaa ja tutkin matkustustiedotteita. En käytä Suomen ulkoministeriön tiedotteita, koska ne liioittelevat jokaisen paikan hengenvaaralliseksi. Olen käynyt monessa maassa, jonne UM ei suosittele mentävän, ellei ole pakko.

Siksi katson Britannian tiedotteita. Haiti on tosiaan kamala paikka turisteille ja etenkin naisille. Tappajien, aseelliseen varkaiden ja raiskaajien lisäksi siellä on vaarallisia kulkutauteja, joita mm. hyttyset levittävät. Jamaikaa ei kuvattu yhtä julmin sanoin, mutta sinnekään ei tunnu turvalliselta mennä, etenkään kun ei ole Usain Boltin taitoja juosta karkuun.

Olen ollut pahoissa maissa Afrikassa ja Amerikassa mm Kolumbiassa, mutta sen jälkeen on ikä tehnyt tehtävänsä, enkä ole enää yhtä ketterä kuin vielä 5-10 vuotta sitten. Jos minut kolkataan, en osaisi kuin kiroilla suomeksi.

Yritin ottaa Sauli-uuteen ystävääni mesessä yhteyttä. Hän ei vastannut ja siksi kirjoitin viestin kysyen, mitä hän miettii asiasta. Aamulla pitää tehdä pari mese-puhelua, koska tämä asia vaatii keskustelua. Itse tietenkin päätän mitä teen, mutta kun puhuu toisten kanssa asiasta, selkenee oma mielipide.

St Maartenista pääsee Pariisiin kätevästi, täältä St Kittsistä ei niinkään. St Maarteniin on puolen tunnin lentomatka. Nyt tulee vaihtoehdoksi myös Bahamas, josta pääsee 600 eurolla Pariisiin. Ainoa ongelma on, että Bahamakselle ei kätevästi pääse. Se maksaa turhan paljon ja joutuu lentämään USA:n kautta. Välilaskut vievät enemmän aikaa kuin itse lentäminen. Aamu on iltaa viisaampi.

Basseterre, St Kitts

Maanantai 17 helmikuuta 2020

Tästä maanantaista ei jää mitään muistettavaa. Kävin aamulla uteliaisuuttani katsomassa lemmenlaivakorttelin. Siellä ei ollut enää oikeastaan mitään, koska molemmat laivat olivat yön aikana lähteneet. Muutama turisti oli, nämä olivat ilmeisesti lentokoneella tulleita. Mutta esimerkiksi ruokakioskit olivat suljetut.

Lähdin kävelemään pohjoisen suuntaan. Tuli vastaan 1949 perustettu leipomo-kahvila, joten koska ollaan samanikäiset, menin kahville. Eivät ole oppineet vuosikymmenten aikana miten kahvilan myynti kannattaa järjestää. Asiakkaille oli valintoja toteuttamassa kolme henkilöä, mutta kassoja oli vain yksi. Ja hänkin oli afrikkalaiseen tyyliin rauhallisen hitaasti toimiva. Melkein ehti kahvi jäähtyä maksuvuoroa odottaessa.

Sitten jatkoin menemistä. Olin jo aika kaukana, kun alkoi sataa. Menin kolmen koululaisen kanssa pieneen koppiin pitämään sadetta. Pahimman sateen loputtua me kaikki neljä jatkoimme matkaa. Ja alkoi oikea sadekuuro. Kastuin hetkessä läpimäräksi, koska ei ollut mitään suojaa lähellä. Luovutin ja lähdin takaisin hotelliin. Olin kylmissäni, joten menin keskustassa olevaan itämaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan, jossa ostin tulisen Tom Yam-keiton. Sen jälkeen vaihtamaan vaatteet ja märät tossut läpsyköihin.

Enää en kastunut. Kävelylenkin jälkeen palasin keskustaan ja istuin tunnin puiston penkillä odottaen pimeän tuloa. Olipa turha matkapäivä.

Berkeley Memorial Clock, The Circus, Basseterre

Täällä ei ole mitään katseltavaa. Suuri pettymys. Siksi ostin lipun tiistaille Sint Maarten-saarelle, joka kuuluu Hollannille. Olisin ollut siellä pari päivää, mutta Jamaikalle lennot ovat vain keskiviikkoisin ja lauantaisin, enkä halua olla siellä viikonloppuun asti. Siksi katsoin lentokentän läheltä hotellin, johon menen yhdeksi yöksi. Luotan, että saan huoneen, enkä tehnyt varausta.

Koko loppuilta (nyt kello on 1 yöllä) meni jatkovaihtoehtojen selvittämiseen. Olin jutellut muutaman ystävän kanssa asiasta. En tietenkään odota muilta neuvoa, mutta pelkkä keskustelu selvittää omia ajatuksia.

Ensin jätin Haitiin menemättä ihan suosiolla. On selvää, etten millään tule pääsemään kaikkiin maailman maihin tässä elämässä. Vaikka se on toki tavoite edelleen. Siksi yksi maa enemmän puutelistallani ei ole maailmanloppu.

Sitten tiputin Bahamas-saaret pois. Toki sinne haluan mennä, mutta sinne on kätevintä mennä USA:n kautta. Sinne pääsee esimerkiksi laivalla Floridasta päivämatkalle ja se on paljon kätevämpi tapa kuin rämpiä tuntitolkulla odottamassa vaihtolentoa USA:ssa.

Enkä mene myöskään Belizeen. Sekin olisi kallis kiepautus ja lentoaika melkein sama kuin Eurooppaan tulisi. Belizeen varmaan menen, jos ja kun toteutuu Alaskan käynti.

Belize on nykyään hurja paikka. Olisi pitänyt mennä sinne 2003 kun kuljin busseilla Meksikosta alas Uruguayhin asti. Hyppäys sinne ei olisi ollut kummoinenkaan silloin ja sen olisi voinut tehdä bussilla.

Sain Saulilta seuraavan osviitan:

”Belize City on erittäin vaarallinen hämärissä ja yöllä varsinkin, taksikuskit ryöstävät hinnoilla ja ensimmäinen matka on kentältä kaupunkiin esim. linja-autoasemalle, josta kyllä pääset sitten esim. Placensiaan, San Pedroon tai pienpiin ylämaan kaupunkeihin, jotka ovat turvallisempia.

B.C:ssä tapahtuu useita murhia ja tappoja viikottain. Paikalliset, jotka joutuvat asioimaan kaupungissa käyttävät turvallisia (tuttuja) takseja jopa päiväsaikaan.

The Keys saaret kaupungin ulkopuolella, jonne pääsee nopeilla yhteysveneillä kaupungin keskustasta, on erittäin turistinen ja kallis. Siellä on nuoria sukeltajia, jotka haluavat sukeltaa vanhaan kraatteriin (Blue Holes) mm:ssa. Jenkkimafialla on siellä rahaa sijoitettuna ja on siksi turvallisin paikka Belizea ajatellen...”

Suomi on ollut hieno ja rauhallinen maa – tähän asti. Suomessa vielä 1980-luvulla oltiin kuin lintukodossa. Lapsen voi jättää ikkunan alle päiväunille ulos, koulumatkat olivat turvallisia, eikä yöllä kukaan pelännyt kulkea Helsingin katuja. Jostain syystä Suomen päättäjät haluavat tuhota tämän idyllin.

Luin viikonloppuna Hesarista jutun, jossa toimittaja maalasi sisällissodan kauhuja ja 30-luvun Hitlerin saksaa tulevaksi muutaman kansanedustajan puheenvuorojen perusteella. Sanat ovat kuulemma vaarallisempia kuin pyssyt, pommit, puukot ja viidakkoveitset. HS ei koskaan tee tällaista analyysiä maahan tulleiden tekemistä murhista ja tapoista, eikä sadoista tyttöjen ja naisten raiskauksista. Nehän ovat vain monikulttuurin ilmentymiä ja monikulttuurinen Suomi on Ylen ja Hesarin toimittajien unelma. No, varmaan mieli muuttuu kun jonain päivänä hekin joutuvat oman turvallisuutensa takia kulkemaan asioillaan taksilla keskellä kirkasta päivää.

Minä myönnän, että Haitiin menemättä jättäminen perustui pelkoon siitä, että minulle käy huonosti. Jos ei pyssystä tai puukosta, niin ehkä kärpästen ja hyttysten pistoista. Toki Haitissa on ollut myös suomalaisia avustustyöntekijöitä, mutta heillä on ollut pyssymiehet vartioimassa.

12 vuotta sitten olin Johannesburgissa. Mutta olin silloin paljon ketterämpi ja reaktiokykyisempi kuin tänään. Ja aika paljon naivimpi siitä, millainen yhteinen maapallo meillä kaikilla on.

No, maalistani lyheni illalla kahdella maalla. On ollut tarkoitus mennä Ceutaan ja Melillaan, jotka ovat Afrikassa DX-maita, jotka kuuluvat Espanjalle. Mutta molemmissa on 85.000 asukasta, joten voin jättää menemättä 100.000 asukkaan säännön perusteella. Etelä-Ossetian pidän listalla, vaikka siellä on vain 54.000 asukasta, koska se on julistautunut itsenäiseksi ja 4 maata on sen tunnustanut.