Alankomaat (Hollanti)

Alankomaat eli Hollanti (holl. Nederland) on valtio, joka yhdessä Curaçaon, Sint Maartenin ja Aruban kanssa se muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan. Belgian ja Luxemburgin kanssa se muodostaa niin sanotun Benelux-maiden alueen. Väkiluku 17,3 miljoonaa. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam (1,1 miljoonaa asukasta), valtionhallinto sijaitsee Haagissa (550.000 asukasta). Maantieteellisesti Alankomaista suuri osa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella (maapinta-alasta 20 prosenttia ja 21 prosenttia väestöstä). Alankomaita kutsutaan myös usein nimellä Hollanti, joka tarkasti ottaen tarkoittaa kahta Hollannin maakuntaa, Etelä- ja Pohjois-Hollandia, jotka kuuluvat maan kahteentoista maakuntaan.

Hollannissa kävin ensimmäisen kerran 1979 seminaarivieraana. Se oli neljäs ulkomaani Ruotsin 1967, kahden tunnin Tanskan matkan 1967 ja Kanarian kihlajaismatkani 1972 jälkeen.

Hollannissa on sen jälkeen tullut käytyä moneenkin kertaan työn merkeissä. 1982 keväällä Ulla oli mukanani työmatkalla ja vuokrasimme auton ja ajoimme maan halki Antwerpeniin asti. Tosi kaunista tulppaanien aikaa.

Paluumatkalla teimme käynnin Waardenburgin kylään Hollannissa. Tripin syynä oli Jukan ja Juhan kuurous, jonka syy on Waardenburgin oireyhtymä, joka on saanut nimensä hollantilaisen silmälääkärin P.J. Waardenburgin mukaan.

Emme saaneet selville, asuuko Waardenburgin sukua kylässä, mutta halusimme uskoa niin.

Saimme myös loppumatkalla ajatuksen ajaa 32 km pitkän sillan/padon Afsluitdijk kautta Amsterdamiin. Näin matkasta tuli 600 km pyrähdys kolmena päivänä. Ehti noina pitkän viikonlopun päivinä tehdä paljon muutakin kuin ajaa autolla. Koska kyse oli työmatkasta, päivärahat ja hotellimaksun sain kahdelta päivältä sekä edestakaiset lennot. Ulla maksoi oman matkansa. Autoreitin yöpymiset menivät omista rahoista. Hollannin silloin KMG maksoi lounaani ja hienon illallisen molemmille. Laillista verosuunnittelua.

Amsterdamissa olin luennoimassa 1996 seminaarissa ”Aiming for the High Ground”. Seminaarihotelli oli Amsterdam Grand Hotel Krasnapolsky. Saman nimisessä hotellissa olen asunut kaksi kertaa Surinamissa (maa oli aiemmin Alankomaiden siirtomaa). Surinamissa hintataso halpa.

Matkakertomus vuodelta 1986 

Pohjois-Saksan kaupungista Weener lähellä Hollannin rajaa omalla autolla Hollantiin.

24. kesäkuuta

Weener – Amsterdam – Duinrell

Sitten Hollannin tulliin – passeja ei edes vilkaistu. Rahanvaihto 300 Smk. Välillä rankkasateessa ajettiin 30 km pitkälle meritielle. Tie oli pettymys, vaikka se muistettiin neljän vuoden takaa hienoksi. Parkkipaikalla ammuttiin tykillä – kahvinjuonti meni pipariksi. 

Sitten suoraan iloiseen Amsterdamiin. Kaupunki oli entisensä – mutta parkkipaikka löytyi vahingossa Punaisten lyhtyjen takaa. Miikka oli päivällä ihmetellyt kirjasta Hollannin ainoaa camping-aluetta – hän kun luki nakurantaosaa. Poliiseja – mustia – muita värillisiä – päivän valon rumentamia tyttöjä huh huh.

Käytiin katsomassa videokameraa. Suomen hinta 10.000 oli täällä 9.400 miinus 16 % arvonlisävero. Ei halpa. Visalla saisi maksaa, mutta päätettiin miettiä. Vaatekaupasta Paulille shortsit, t-paita ja farkut.

Tuli nälkä. Mentiin indonesialaiseen ravintolaan. Tilattiin kahden hengen Rijstaffel ja lapsille kaksi taffelia kolmeen pekkaan. Huh-huh kun oli maustettua. Jukka viittoi, että äiti tekee parempaa ruokaa, eikä Kiinan riisikään kelvannut. Juha maisteli uteliaana ja Miikka söi hyvin. Mutta toinen lasten annos oli liikaa. Tytölle vähän riksaa ja kadulle jäätelön ostoon. Italialainen myyjä pölpötti ja sitten soitettiin mummille. Jo oli aika lähteä.

Mieli olisi tehnyt jäädä Amsterdamiin kunnes nähtiin, että auton lukko oli murrettu. Ovi oli jäänyt avaamatta, mutta silti poliisiasemalle. Ratsupoliisit neuvoivat tien ja pian oltiin Punaisten lyhtyjen poliisiasemalla. Siellä oli valmiit pumakat, johon vaan nimet ja leima vakuutusyhtiötä varten. Päästiin vähällä, mutta videokamerahaave haudattiin. 

Matka kohti Haagia, jonka esikaupungista löydettiin paras kämppäri miesmuistiin. Pikkuteltan ääressä tyhjeni toinen Tanskasta ostettu Wildberrypullo.

25.6.1986

Duinrell – Breda – Vlissingen – laivalla Knokke, Belgia

Herätys klo 8.30. Ulla oli yön autossa, muut pikkuteltassa. Ilma oli kaunis. Saadaksemme 25 %:n alennuksen leirintäalueesta oli lähdettävä ennen klo kymmentä. Klo 10.04 parkkeerattiin hienon kesämaan parkkipaikalle. Kamppareille oli tiedossa ilmaiset huvit.

Ennen sitä oli käyty kaupassa ja ostettu 16,96 NLG:llä (Hollannin gulden, 34 mk) 1 litra suklaajuomaa (0,99), 3 * karkkeja á 1,95, 2 tomaattia (6,80), 6 jugurttia (2,98), juustoa (2,09), 6 sämpylää (1,95) ja 5 donitsia (2,30).

Duinrellin huvipuisto oli mahtava – pojat eivät tienneet minnä mennä – kaikkea oli liikaa. Pomppusali, autoja, juna- ja kanavaristeily, tietokonepelejä, nukketeatteri, kummitushuone, hieno peilisali (mm. 1000*perhe), uima-allas. Paras jäi kokematta. Lähtiessämme olisimme halunneet laskea kerran maailman suurimmasta vesiliukumäestä. Mutta kun hinta olisi ollut 32 mk (Paulista), ajattelimme että se on liikaa yhdestä laskusta. Matkaa jatkettiin. Yht´äkkiä tuli päähänpisto – laivalla Belgiaan. Siis suunta rannikolle.

Ensin rahanvaihetuksessa. Sieltä ajettiin linnan läpi. Laiva löytyi Vlissingen´istä, josta oli puolen tunnin laivamatka. Siellä käytiin kaupassa. Guldenit käytettiin niin tarkkaan, ettei Aku Ankkaan jäänyt rahaa. Tullissa ei näkynyt ketään – siis yli. Olisi siinä Viljolla (ystävämme Tallinnassa, Neuvostoliiton aikaa) ihmettelemistä.

Matkan kuvat paperi- ja diakuvia. Skannataan myöhemmin.