Sambia – Zambia

Sambian tasavalta on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Väestö on keskittynyt etelään pääkaupungin ympäristöön sekä luoteeseen kuparivyöhykkeelle. Asukkaita on 17,5 miljoonaa. Sambian pääkaupunki Lusaka sijaitsee maan kaakkoisosassa. Siellä asukkaita on 2,8 miljoonaa.

Sambiaa ovat asuttaneet tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijät ja vaeltavat heimot. 1700-luvun lopulla Sambia liitettiin osaksi brittiläistä imperiumia. Vuonna 1923 Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen hallinta annettiin Britannian hallitukselle. Alue itsenäistyi 1964 alueen läpi virtaavan Sambesi-joen mukaan Sambiaksi nimettynä. Sambian taloutta on perinteisesti hallinnut kuparin louhintateollisuus. (Osin Wikipedia)

Matkaraportteja ei ole tullut, koska netti ei ole toiminut. Siellä on nettikahviloita, mutta ei sattunut kohdalle, ei edes lähelle.

Mon 4th Dec 2006

Aamupala jo kello 5.15. Kello 6 lähdimme Zimbabwesta Zambiaan.

Rajat meni nopeasti ja viisumimaksua ei tullut, koska tulimme tuhlaamaan rahaa Zambiaan. Mielenkiintoista.

Zambia tuli ja meni, enkä siitä paljon saanut irti.

Livingstonen kaupungissa olin hetken rikas. Otin ensin 80.000 Z dollaria, mutta sitten tajusin, ettei se riitä mihinkään ja otin 600.000 lisää. Rahasta meni yli puolet laivaristeilyyn, jota en haluaisi tehdä, mutta en kehtaa taas olla poikkeus, joka sekoittaa kuviot. Risteily maksoi 440.000 Z$.  Yksi USD on suunnilleen 4000 Z$,

Yllättävää oli havaita, että taas oltiin ihan erilaisessa maassa. Ihmiset mustempia. Kamerani rikkoutuminen harmittaa, koska ihania kuvia jäi ottamatta. Saan räpellettyä kameraan eloa, mutta sitten tilanteet ovat jo ohi. Pirun tietokoneet.

Ostin katutorilta neljä appelsiinia ja siinä meni kaupan vaihtorahat 5300 Z$ eli pojat vedättivät minua. Mutta taas oli kiire.

Tulimme Kariba-järven rannalle. Houseboat. Joo. Ihan kiva, mutta näitä on Saimaallakin. No, kaksi yötä on pärjättävä. Menin Kariba-järvelle kahdeksi yöksi laivaristeilylle, mikä oli matkani suurin virhe. Ei mitään tekemistä. Ei kerrassaan mitään. 

Tue 5 Dec 2006

Mitäpä tästä sanoisi. Aamulla klo 7 alkoi sataa. Otin paidan pois ja menin aurinkokannelle tunniksi sateeseen nukkumaan. Kivaa kaiken helteen jälkeen. 

Zambiassa on 10 miljoonaa asukasta. Se on kaksi kertaa Suomen kokoinen.

Malawissa 11 miljoonaa asukasta ja se on kooltaan 1/3 Suomesta. 

Tanzania 3 kertaa Suomen kokoinen asukkaita 33 miljoonaa.

Zimbabwe Suomen kokoinen, hieman suurempi, 12 miljoonaa asukasta.

Ensimmäisen kerran alkoi tehdä mieli valittaa. Täällä ei niin kauniin lahden pohjukassa ollaan ja ollaan. Mitään ei voi tehdä. Onneksi oli onkia. Heittelin onkea, vaikka keskellä päivää kala ei syökään. Meni paha mieli pois.

Sitten lopultakin lähdettiin. Maisemat oli kuin Saimaan saaria. Kiviä rannoilla. Täällä pensaita, Saimaalla puita. Kaukaa katsottuna näytti samalta.

Sitten tultiin kauniin saaren rantaan tutkimaan elefantin jälkiä.  Muu porukka oli laivassa ja mietti krokotiilejä. Nyt tajusin, miksi olen erilainen kuin muut. Olen utelias. Toiset haluaa kokea seikkailuja tylsyyteen ja kalkattavat niistä koko päivän. Minä en jaksa puhua turhia, mutta haluan nähdä uutta.

Täällä on järvessä paikka paikoin paljon puun runkoja pystyssä. Kuten Lapin tekojärvissä. Mutta täällä on ollut joskus metsää ja puu niin kovaa, ettei ole lahonnut, vaikka on tullut järvi metsän tilalle.

2025: Vasta nyt selvisi, että Kariba on tekojärvi. Kuin Lokka ja Porttipahta.

Koko laivamatka oli paha virhe. Otin sen kun väitettiin, että jos kaikki tulee, henkilökunta voi tulla laivalle. Sain kapteenin hytin, jota kaduin katkerasti myöhemmin. Laivalla porukka ratkoi sodukoja kun ei ollut mitään tekemistä.

Wed 6 Dec 2006

Suomen itsenäisyyspäivä. Kello 24 yöllä alkoi tuulla. Sen jälkeen oli mahdoton nukkua. Apuvene hakkasi hyttiini ja aallot olivat pudottaa minut moneen kertaan sängystä. 

Mutta pahempaa oli tulossa. Viiden jälkeen laiva irrotettiin kotimatkaa varten. Aallot olivat niin korkeat ettei Tallinnan laivoille olisi annettu lupaa mennä merelle. 

Tulin merisairaaksi. Olin varautunut kaikkeen, mutten sentään Afrikassa merisairauteen. Neljä tuntia tuskaa ja valitusta. Ja kun laiva tuli rantaan, se loppui kuin veitsellä leikaten. Siis merisairaus. Mutta olin aika väsynyt ja voipunut kaiken jalkeen, joten Lusakassa vietetty päivä meni pilalle. Kuin pisteenä iin päälle jouduin vessan vangiksi. 10 minuuttia huusin ja hakkasin kunnes joku tuli auttamaan. Ovi oli takalukossa, eikä sitä saanut käyttäjän puolelta auki.

Mutta sen päälle valvotun yön jälkeen huonoja teitä pitkin satoja kilometrejä Lusakaan.

Lusaka olisi ollut hieno kaupunki, jos ei oksentaisi nurmikolle ja jäisi lukittuun vessaan vangiksi. Huusin ja metelöin ja vartin jälkeen joku tuli auttamaan. 

Minun piti juhlistaa Suomen itsenäisyyspäivää tarjoamalla vodkapaukut kaikille matkalaisille, mutta jouduinkin olemaan syömättä koko päivän. Menin nukkumaan jo klo 20 illalla.

Olin ottanut pankkiautomaatista liikaa paikallista rahaa, koska en voinutkaan tehdä ostoksia lainkaan Lusakassa. Paikallinen raha on roskarahaa naapurimaissa, eikä sitä kukaan takaisin vaihtanut. Annoin 100.000 Zambian rahaa autonkuljettajallemme. Tänään raha on sentään 20-30 euroa, mutta toivottavasti Bernard saa tammikuussa tullessaan edes yhden oluen rahoilla.

Zimbabwen rahan kohtalokin selvisi. Se on tosiaan täysin arvotonta ensi kesänä. On alettava nollasta, jos on sattunut jäämään paikallista rahaa taskuun. No pankkitalletukset eivät sentään nollaudu.

Thu 7th Dec 2006

Aamulla olo oli jo parempi, joskin voimat olivat poissa. Lähtö oli taas kello 6. Yritin katsoa ikkunasta kaikki Afrikan piirteet muistiini, koska kamera reistailee.

Oli naisia peltotöissä, mutta ei miehiä. Oli savimajoja, tiilimajoja, olkikattoja. Naisilla kauniin värikkäät vaatteet. Suurissa mangopuissa miljoonia hedelmiä.

Kylien edustat paskaisia kuin kaatopaikat.

Tiet huonokuntoisia. 

Ei missään ole niin paljon rahaa, että Afrikkaan saataisiin vesivessat ja muut jutut. Tuskin he itse niitä edes haluavat.

Lusakasta siirryttiin maaseudun rauhaan. Tultiin lähelle Malawin rajaa. Camping on kylätien varrella. Menin ainoana kävelemään kylän raitille. Ostin pojilta mangoja; saivat taskurahaa. Toinen poika kiipesi korkealle puuhun ja toinen otti koppeja maassa.

On tylsä olo. Juuri nyt haluaisin jo kotiin. Viime päivät olleet tosi tylsiä ja ikäviä.

Huomenna Malawi. Malaria-aluetta niin kuin tietenkin tämä camping. Nyt sitä katsotaan, miten Suomi poika pärjää.

Fri 8th Dec 2006

Lähdimme kohti Malawia kello 6.30. Aamuherätys on taas aikainen. Olin jo kunnossa. Oikeastaan oikein hyvässä kunnossa. Merisairauden voipumiset oli voitettu. Ja mieli korkealla.

Aamu oli kuulas. Tarkkailin maaseudun kauneutta ja ihmisvirtaa. Ihmiset menivät kuka minnekin heti aamukuuden jälkeen. Töihin, pelloille, asioille. Naiset kävellen ja laulaen. Miehet kävellen, pyörällä, minibusseilla ja jotkut myös autolla. Polkupyörissä oli 4-5 hiilisäkkiä, kaksi metriä korkeita puukasoja, 2-3 metriä korkeita peltiputkia, lapsia, kaikkea. Tytöt menivät äitien kanssa pellolle kuokat olallaan. Pojat taisivat mennä kouluun, sillä heitä näki vähemmän. 

Tie oli aika surkea, mutta jotenkin autot siitä selvisivät: tarvittaessa mutkia tehden ja hidastellen.

Oikeastaan oli hyvä, että kamera on rikki, sillä nyt joudun tallettamaan kaiken näkemäni sydämeeni. Ja näin vaikuttavaa esitystä en ole kokenut edes Latinalaisessa Amerikassa. Afrikkalaista elämänmuotoa kaikessa karuudessa ja kauneudessa. 2025: Vieläkin muistan elävästi sambialaisen aamun hetken bussimme ikkunasta. Menimme autolla ylämäkeä ja vastaan tuli alamäkeä nainen, joka juoksi iso säkki selässään. Vieressään mies polkupyörällä ilman kantamuksia. Naisen piti juosta, että pysyi miehen vauhdissa.

Sukupolvien välinen ero

Huomaan olevani vanha (silloin 57 v). Seurueen nuorten touhut ovat alkaneet kummastuttaa. Toki täällä näkemäni ulkomaiset nuoret eivät todellakaan edusta tyypillistä nuorta, koska tyypilliset ovat opiskelemassa tai töissä. Mutta itsekkyys, ahneus ja turhan nauraminen ei minun sukupolvelleni kuulu. He santsaavat ruokaa. Koska afrikkalaista ruokaa ei voi syödä liikaa, he heittävät santsin pois. Afrikkalainen henkilökunta jää ilman ruokaa. Ei ole ruoan kunnioitusta. Musiikin pitää tuntua iholla. Ei riitä että sen kuulee. Ja siksi meteli on hirmuinen.

Koko ajan pitää olla kivaa. Kun itse tutustun paikalliseen elämään, nuoret kulkevat riippulentämässä, ratsastamassa, koskilaskuissa, kaikessa happeningissa. 

DDR:ssä lapsuuden viettänyt nuori nainen on tullut parhaaksi kaverikseni. Hän puhuukin olevansa minun adoptoitu tyttäreni. Ajattelemme samalla tavalla, koska lapsuutemme on ollut ankea, mutta onnellinen, vaikka olemmekin eri sukupolvea.

Minä nauroin etenkin jutuille laivareissusta, joka minusta oli katastrofi. Nuorilta kysyttiin, olitteko uimassa. Yes se oli ihanaa. Uitiin ja oli kivaa. Ja uimassa keskellä krokotiilijärveä oli minun lisäkseni vain kaksi nuorta, tosin eniten kehuvan mieskaveri oli toinen. Rannalta ei kukaan muu kuin minä käynyt uimassa. Nuoret: näimme elefantin, ihanaa. Kävin rannalla tutkimassa viidakkoa ja savannilla ollut elefantti tuli minulle näyttämään kuka on kuningas. Se oli nuorten ihana elefantti, jota he katsoivat laivasta käsin.