Uganda

Ugandan tasavalta sijaitsee itäisessä keski-Afrikassa. Maan historia on ollut väkivaltainen Idi Aminin ja Milton Oboten hallintokausilla. Ugandan suurimpia matkailuvaltteja ovat luonnonkohteet ja villieläimet sekä kalastusmatkailu.

Ugandassa on asukkaita noin 46 miljoonaa (2020). Pääkaupunki on Kampala, jossa asukkaita 1,7 miljoonaa.

11.12.2011

Uganda on kuin kappale kauneinta Suomea

Jos ei itse hallitse elämäänsä, joku muu määrää tekemisesi. Tämän karvaan opetuksen sain tänään Ugandassa. Lähdin tänne kun en oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä etiopialaisen ystävyyden kanssa.

Eron tunne oli jo eilen illalla. Kun tehtiin halauksia, aloin itkemään. Etiopiassa ei ymmärretä että mies itkee. Jouduin selittämään, että ilostahan minä itkin. Siitä sain päähäni että tilaan yöllä menolipun Kampalaan. Ja kun lippu oli tilattu tajusin, että luottokorttimaksamisen tietoturva on yhtä tyhjän kanssa. Nyt alkaa vahtiminen siitä, ettei kortille tule vääriä ostoja. Näppäinvakoiluohjelmat voivat kopioida kaikki luottokorttitiedot, eikä salattuun sanomaan tarvitse kajota lainkaan. Miten voi olla näin surkeaa.

No, virheen tein kun pidin itsestään selvänä että Entebben kentältä on bussiyhteys kaupunkiin, kun matka on 42 km. Kävelin kenttärakennuksesta ulos, ja kun heti tajusin ettei busseja ole, vaan pitää selvittää, mitä sitten, en päässyt enää takaisin. Ihan hullua. Tällainen sääntö on muutamilla kentillä, ja vaikka rakennuksessa on selvä raja laukkujen vastaanotolle ja sitten näille pankeille ja turisti-infolle, ei sisään ollut asiaa.

Sitten olin taksimiesten pyöriteltävänä. Jos olisin varannut hotellin kentältä, olisin saanut kimppataksin, nyt piti ottaa oma. Suolaisella hinnalla 35 usd. Kerron tämän, jotta uudet reppumatkailijat eivät mokaisi kentillä. Aina pitää pelata varman päälle. No, kun minulla oli reppu, taksimies luuli, että haluan reppumatkailijoiden hostelliin ja vei sellaiseen. Enhän minä semmoiseen. Haluan keskitason hotellin keskeltä kaupunkia. Taksimies vei minut johonkin uskonnolliseen guest houseen korkealla vuorella. Tämä oli vielä huonompi valinta. En jaksanut selittää enempää ja sanoin, että jään tänne.

Yritin hakea vettä ja jotain purtavaa. Kävelin vuoren alas, mutta alue oli täynnä kaikkea, mutta ei ruokakauppaa. Shellin huoltoaseman shop oli tyhjä. Viereisestä huoltoasemasta sain pullon vettä. Kävelin takaisin vuoren ylös. Melkein perille päästyäni näin teltan ja katsoin, mitä siellä oikein on. Teltassa avoimen seinän puolella istui paljon naisia, jotka alkoivat huutaa ja heiluttaa käsiään. Luulin, että minulle, kun minua katsoivat. Vaan se olikin jonkun uskonlahkon hurmostilaisuus. Menin lähemmäs ja naiset viittoilivat tule sisään. Menin istumaan ja viereeni tuli heti nuori ugandalainen nainen, joka alkoi tulkata minulle hurmoshenkisiä puheita. Pappi oli kuin pelle hermanni, simo salminen ja jari tervo samassa persoonassa. Näin ne kirkonkin jäsenet saadaan, kauniiden naisten houkuttelemina. Pelle Hermanni hyppeli välillä kuin jänis ja yleisö kirkui hallelujaa ja nousi seisomaan.

Alkoi tulla pimeä ja oli pakko lähteä pois, kun en oikein tiedä missä olen. Naiset viittoilivat, että jää jää siis halusivat että jään sinne, ja yksi katsoi minua suu auki kuin minä olisin tilaisuuden pappi. Tämänkin houkutuksen vältin ja sitten olen täällä ankeassa huoneessani.

• 

• 

• 

Uganda on vehreä kuin Suomi kesäkuussa. Talot ovat kauniita ja huolella hoidettuja. Vaurautta näkee kaikessa, myös autot ovat parempia kuin Etiopiassa. Paljon parempia. Joku sanoi jo vuosia sitten, ettei Uganda tarvitse kehitysapua, se parjaisi omillaan. Mutta kehitysapukorruptio on niin laajaa, ettei sitä lopeteta mistään. Ja täällä rikkaat eivät maksa veroja, koska Euroopan maiden köyhien veronmaksajien rahoilla rahoitetaan tätäkin luksuselämää. Vehreys tulee varmaan Victoria järvestä, jonka rantaviivoja tie Kampalaan vie. Varmaan maassa on köyhiäkin alueita, mutta ei Suomikaan saa kehitysapua, kun Helsinki on niin vauras.

Täällä lentokenttämaksu eli visa on 50 dollaria, joten se kyllä riittäisi minun osuudekseni kehitysavusta rikkaalle maalle. Etiopiassa maksu oli 20 dollaria.

Olen nyt aika ihmeessä, mutta mietin sitä huomenna. Tässä mäellä on muuten kuurojen yhteisö, aika isolla tontilla, ja menen sinne vierailulle huomenna. Se minun hihhulikirkkoni kokoontuu uudestaan ensi sunnuntaina, enkä silloin ole täällä enää. Olisin ottanut teltasta kuvan facebookiin, mutta kielsivät. Sanoivat että kun tulen seuraavan kerran, saan ottaa kuvia. Kiristystä sekin jumalan nimissä.

Kampalan tähtitaivas

Istuin tuossa kirkonmiesten terassilla ja katselin pikimustan yön täysikuuta taivaalla. Tähdet näkyvät mustalla taivaalla. Tämän vuoden kirkkokiintiöni tuli päivällä täyteen, joten en ala jutella, vaikka vieressä ugandalainen mies yrittääkin aloittaa keskustelun. Huone on niin ankea, että menen sinne vasta kun uni alkaa tulla silmistä ulos. Sain sen halvalla, joka kompensoi päivän suuria kuluja. Eihän siellä tarvitse kuin nukkua, eikä nukkuessa erota onko Sheratonissa vai tässä tylsassä huoneessa. Netti ei läppärissä täällä toimi, joten tulin tänne toimistoon jatkamaan naputteluja.

Tilastot eivät voi olla totta. Etiopian bkt per asukas on 1030 usd ja Ugandan 1240. Asukkaita Etiopiassa 83 miljoonaa ja Ugandassa 33 miljoonaa. Ei Etiopian elämä Addis Ababassa näytä noin köyhältä, eikä Uganda mitenkään voi olla näin alhaisella tasolla kun katsoo taloja ja autoja. Ei Suomessakaan vain Westend ja Eira ole rikkautta, kyllä sitä on koko maassa. Tilastoja tehdään varmaan tarkoituksella virheellisiksi. Ihan kuin Suomen inflaatio, jonka jokainen tietää lompakossaan, että luvut eivat ole tottä. Ja selvää on joka tapauksessa että jos väestönkasvua ei saada kuriin, on turha unelmoida mistään bkt luvuista.

Nyt huomaan kuinka ihmiset tekevät hyvän olon. Naurut, juttelut, kosketukset, halaukset. Ilmaista iloa ja paljon parempaa kuin rahalla voi saada. Nyt kun olen hukassa täällä Kampalan illassa, on tylsää. Jokainen päivä ei voi ollakaan ihana, kun on huonoja päiviä, osaa arvostaa hyviä. Jos minulla olisi pelle pelottoman aikakone, palaisin Addis Ababan lauantaihin.

Yöstä voi tulla jännittävä. Portilla oleva pyssymies kysyi, miksi jätin reppuni huoneeseen. Paraskin kysyjä. Jos jotain tapahtuu, on se hänen vikansa. Ovessa näkee kirveen jäljen lukon kohdalla, eikä kyse ole mustasukkaisesta ugandalaismiehestä, joka on tullut kirveen kanssa sisään. Täällä on sitäpaitsi kielto tuoda naisystäviä alueelle. Uskonto antaa vain ankeaa iloa. Laitan sängyn oven eteen ja nukun pää väärinpäin. Varmaan huomaan, jos joku tulee sisään. Ja sitten huudan perkele niin kovaa kuin jaksan. Perussa joku yritti varastaa nettikahvilassa reppuni, huomasin vilauksen, juoksin perään ja karjuin perkele tapan sinut, suomeksi, ja nuorukainen pudotti repun kadulle.

Suljen koneen ja yritän etsiä unen päätä. Aikaero on tunti Suomeen, me kuljemme edellä.

12.12.2011

Kuurojen työpajalla

Kävin Kampalan kuurojen yhteisön koululla ja työpajalla. Koulu on lomien takia suljettu. Työpajalla tekivät tosi hienoja huonekaluja käsikayttöisillä työkaluilla, sahalla, höylällä, taltalla, vasaralla ja hiomapaperilla. Huonekalut lakattiin tai maalattiin pensselillä. Tällaisia huonekaluverstaita alueella on useita.

Kehitys tarkoittaa sitä, että huonekalut tehdään automaattisilla koneilla Ikea tyyliin itse koottaviksi. Huonekalujen teon ammattitaito katoaa ja nämäkin nuoret menettävät tulolähteensä.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Extra King Elegant of Ethiopia

Siivosin laukkuani papereista ja aloin ihmettelemään saamaani hotellilaskua. Siinä luki, että huoneeni oli Extra King Elegant. Mielestäni se oli Very Small and Simply. Näin siis hoidetaan se kaksihintajärjestelmä valkoisille. No hyvä, kehitysapua tämäkin. Nimi on enne. Oloni Addis Ababassa oli niin autuaan kuninkaallinen etten halua näyttää minusta otettuja kuvia. Ainakin yli vuoden jatkunut ylikierroksilla käynti on alkanut hiipua.

Etiopia ja Uganda ovat miltei rajanaapurit. Siksi tämä kansojen erilaisuus hämmentää yhä enemmän. Ugandalaiset ovat selvästi rotevampia ja mustempia kuin etiopialaiset. Kun riiuumatkat on tehty jalan, eivät kansat ole sekoittuneet. Eikä ole täällä Suomen sossua maksamassa matkoja maasta toiseen.

Etiopiassa naisten katseet kohtasivat minut. Täällä ei juurikaan. Täällä minusta ovat kiinnostuneita miehet. He jopa kääntyvät taaksepäin mopoja ajaessaan ihmetellessään valkoista miestä. Ei nämä kuitenkaan kaikki voi homoja olla, koska täällä on paljon lapsia. Ehkä ovat kiinnostuneita laukustani. Monet varoittavat minua varkaista.

Täällä uskonto on kaikkialla. Siksi katsoin, että ugandalaisista 85 % on kristittyjä, ja puolet heistä katolisia, toinen puoli Ugandan omaa kristinuskoa mitä se sitten onkaan. Muslimeja on 12 %. Etiopiassa kristittyjä on vain 63 % ja muslimeja 34 %. Muslimit todella ovat integroituneet koska katukuvan mukaan heitä olisi ollut vain kourallinen. Jotenkin vaikeaa ymmärtää, miten uskonto on niin paljon suuremmassa asemassa kuin Euroopassa, koska sehän on täällä tuontitavaraa. Tämän suuren vaaran, ei siis ole mikään vuori, huipulla on iso St Paulin katedraali. Ja sen alla rinteessä on tämä kirkollinen motellini, kuurojen koulu, vammaisten koulu, useita tyttöjen oppilaitoksia jne ja kaikki kirkollisia. Kuuroilla on jopa oma kirkkorakennuksensa.

Victoria järven koko on 68.800 neliökilometriä. Saimaa on 4400 neliökilometriä. Saimaa on siis pieni lampi täältä käsin katsottuna. Ilmankos järvi heijästuu niin voimakkaasti luonnon rehevyytenä. Victoria järvihän on kuuluisa siitä, että jotkut kahjot maahanmuuttajat istuttivat järveen Niilen ahvenia, jotka tuhosivat luontoisen kalakannan.

Lähdin aamulla bussilla Kampalan keskustaan. Hyppäsin vain johonkin bussiin ja toivoin parasta. Kun kohdalle tuli oikea bussi näiden tuhansien bora bora bussien sijaan, menin siihen. Matka maksoi 40 eurosentin verran. Suomessa maksu olisi ollut 4 euroa. Eli tässä yksi selitys bkt mittarin virheisiin. Ja tuskin siellä on tätä torikauppaa ja muuta bisnestä tilastoitu. Olin ainoa valkoinen. Vielä orvompi olo tuli vanhassa Kampalassa, jossa oli satoja bora bora busseja kaduilla ja ne toivat yhä lisää ja lisää ihmisiä keskustaan. Siellä minä yritin kulkea ja löytaa jotain levähdyspaikkaa. Ihmisiä oli hirmuisen paljon, autoja kadut tukossaan. Jos tämä kehitys vielä kehittyy Ugandassa, mihin ne autot oikein mahtuvat.

Kahvilat näyttivät sen verran erikoisilta, etten mennyt. Torilta ostin hedelmiä, ja muuta ruokaa ennen iltaa sitten en saanutkaan. Koko päivän aikana näin kaksi nuorta valkoista istumassa paikallisen mopokuskin takana. Ja sitten täällä kirkonmäellä heitä riittää. Kaikki lukevat raamattua. Heille ainakin jumala tuo leivan.

Tulin rättiväsyneenä takaisin vuoreni juurelle. Kiersin vielä kylää. Joka lähtöön oli yrittämistä. Autokorjaamon piha oli öljysta musta. Siis koko hiekkapiha. Kuinkahan monta metriä alaspain. Läksin kapuamaan guest houseeni. 35 asteen helle, ainoana varjona lippalakkini ja mäki oli jyrkkä. Olin aivan uupunut kun pääsin perille.

Ensivaikutelma Ugandan rikkauksista oli liian hyvä. On täällä köyhempää kuin Kainuussa, vaikka Victoria järven rantarakentaminen on rikkaampaa kuin meren läheisen Espoon. Silti lopettaisin kehitysavun. Miksi meidän ylipäätään pitää tuoda tänne kaikki se turha kuluttaminen, minkä laskuja koko Eurooppa tai ainakin euroalue nyt maksaa. Eikä Suomella voi olla enää varaa kehitysapuun eikä maahanmuuttoonkaan. Seuraavat vuodet, ja ainakin vuosikymmen tulee olemaan Suomessa lisääntyvän köyhyyden aikaa. Jos Uganda ei saavuta meitä kansantulossa, niin me voimme hyvinkin tulla alaspain vastaan.

Tekstistä näkyy että Etiopian lumo on muuttunut Ugandan arkeen. Mietin jo että tämä on nyt nähty. Yön yli nukuttuani joudun päättämään otanko lisää vuorokausia vai lähdenkö bussiasemalle. Se tulisi olemaan seikkailu. Tarkoitus on päästä bussilla Arushaan, Tansaniaan ja sieltä masai maahan. Jos joku katsoi telkkarista syksyllä tulleen elokuvan Valkoinen masai, tietää mikä minua odottaa. Matka on Kenian kautta. Ja tiet kurjia. Ja aikaa kuluu, hyvä jos vuorokaudessa selviän perille. Lentoyhteyksia ei Arushaan ole, eikä lento Keniaan montaa tuntia säästäisi.

13.12.2011

Järkytän lähetystyön rahoittajia

Odotan tässä taksia, joka vie minut bussiasemalle. En nyt lähde kokeilemaan onneani kadulle repun kanssa, joten kirjoitan pari riviä näkemistäni kirkon ihmisistä.

Aiemmilla matkoilla olen törmannyt yli 30 v kummilapsiin, joilla on kolmas kummilapsikierros menossa. Ja paikallisiin mafioihin, jotka piirrättävät koulussa lapsilla kuvia kummivanhemmille lähetettäväksi.

Nyt huomaan, että lähetystyö on osittain myös hyväpalkkaista turismia, jota rahoitetaan verorahoilla ja keräysrahoilla. Täällä ainoat valkoiset ovat kirkon lähettejä, jotka istuvat terassilla ja lukevat raamattua. Useimmiten mukana on yksi paikallinen. Raamatusta tehdään käsin muistiinpanoja. Aamulla tulee hieno taksiauto, johon valkoiset menevät muutaman paikallisen kanssa. Varmaankin lukemaan raamattua johonkin kouluun tai piiriin. Aivan turhanaikaista hommaa. Raamattua lukee jokainen omalla tavallaan, eikä tarvitse lukemiseen apua.

Lähetystyöntekijät, enkä sano että kaikki, ovat selvästi ihmisiä, jotka haluavat helpon elämän, jossa on hyvät luontoisedut ja palkka, ja jotka haluavat nähdä vähän muailmaa toisten rahoilla.

Sitä paitsi monessa Afrikan maassa on kristittyjä enemmän kuin Suomessa. Mitä me olemme heille enää opettamaan. Suomessa kirkkomme päinvastoin haluaa vähentää kirkkoon kuuluvien osuutta tukemalla voimakkaasti muslimien maahanmuuttoa. Se on vähän samaa kuin Jokerien valmentaja kävisi neuvomassa IFKta, miten heitä vastaan pitää pelata.

Kampala Uganda extra

Maanantai-ilta meni Ristikkosammon Jalmarin helppoja ristikkoja täytellessä. Söin buffetillallisen kirkon hotellin ravintolan terassilla. Tuli vähän tylsä olla ja siksi päätin lähteä. Olin kuullut paljon hyvää Ugandasta ja siksi omat kokemukset ovat olleet pettymys.

Kampalasta lähtisi bussi Arushaan iltapäivällä klo 15. Perillä bussi olisi seuraavana päivänä klo 13. Kiva yö tulossa. Nairobissa olisi tunnin pysähdys, muttä bussia ei tarvitse vaihtaa. Tilasin taksin, joka oli onnekseni 72 v mies. Ruuhkat Kampalassa ovat kamalat. Autossa ei ole ilmastointia, paitsi ikkunat auki, mutta eihän se auta kun autot ovat enimmäkseen päikallaan. Helle on 35 astetta. Suomi poika ei valita.

Bussi olikin täynnä. Ostin lipun keskiviikon bussiin. Sitten ihmettelemään mitä tehdä. Sinne kirkon vuorelle en halua takaisin. Uskonto olisi ok, mutta en jaksa kävellä sitä vuorta enää kertaakaan. Haettiin sitten uutta hotellia. Kaksi ensimmäistä alkoi hirvittää. Pappa haki minulle halpaa hotellia, liiankin halpaa. Yritin selittää, että turvallisuuden tunne on tärkeintä. No sitten ajettiin eteenpäin. Tuli G-one hotelli, jonne uskallan mennä. Huone on vielä respan vieressä, mikä lisää helpotusta. Hinta oli alle puolet kirkon hotellin hinnasta ja paljon parempi huone. Kirkon hinta voikin olla suurempi, koska siellä vierailevat lähetystyöntekijät, joiden olemisen maksavat veronmaksajat ja keräyksiin osallistuvat. Huoneeni maksaa vain 13 usd. Kirkon hinta oli 40 usd. Ja Raamattu luontoisetuna.

Hotellihuoneessa oli sängyn yläpuolella iso kyltti, jossa kiellettiin kahden miehen nukkumasta samassa sängyssä. Ugandassa sekä homous että lesbous on laitonta ja siitä voi saada ainakin vankeusrangaistuksen. Naisten nukkumista samassa sängyssä ei kuitenkaan ollut kielletty G-One hotellissa. Harmittaa, etten ottanut kyltistä kuvaa.

• 

• 

• 

Ajattelin etten toista iltaa ristikoita ratko. Päätin helliä itseäni. Läheinen hieroja oli jo lopettanut, mutta tulee aamulla klo 10. Siis silloin sinne. Menin pesettämään hikisen tukkani. Täällä miehet parturoivat miehet ja naiset naiset. Nuoruuden homon lähentely on vielä muistissa, enkä halua että mies koskee hiuksiini. Suvaitsevaisuus ei tarkoita, etteikö omia valintoja saisi tehdä. Vasta neljännessä paikassa nuori nainen sanoi, että hän pesee. Tosin piti mennä miesten puolelle. Ja se oli aivan autuaallinen huolto. Ensin lämmin vesipesu. Sitten kylmän veden pesu. Ja vielä lämmin vesipesu. Ja aina välissä hierontaa. Olat, otsa, posket, niska, korvat, pää. Poimi jopa takkuja hiuksista ihanilla sormillaan. Pesi parrankin kahteen kertaan. Olisi ollut kaunis nainen katsoa peilistä, mutta pidin silmät kiinni ja nautin hellästa huollosta. Eikä mitään suihkuvesiä, vaan kipolla vettä päähän kuten ennen kotona äiti pesi saunassa. Ja lopuksi öljyhoito. Tuoksuin kuin kukkaketo kun kävelin pois. Kehtaisiko tulla huomenna uudestaan.

Sitten oli kerran eräs hattukauppa, niin pientä kauppaa et löydä todella. Vaan nämä supermarketit ovat pienempiä kuin Ismon kauppa Salatuissa elämissä. Ja siella oli kaunis rouva kassalla. Ostin vain vettä, mutta istutti minut viereiseen tuoliin ja alkoi kysellä, mikä mies olen. Kävinkin sitten ostamassa kolme pulloa kaupasta päivän aikana. Yksi kerrallaan.

Näin kadulla poljettavan singerin ja naisen, joka ansaitsi leipänsa neulomalla. Minuun iski piru, ja menin istumaan viereiseen tuoliin kysyäkseni, neulotaanko täällä napin lisäksi sydämensä siin. Ennenkuin ehdin istuä, kemikäalikaupasta juoksi nainen, joka otti tuolin pois. Siinä oli vain 3 jalkaa. Ja takana monttu. Minulle tuotiin ehjä tuoli. Ja niin tutustuin ompeluun, kemikaalikauppaan, kananmunakauppaan ja mikä se neljäs olikaan. Olisin ostanut moskiittosuihketta, jonka Italian pska tullimies oli ottanut pois. Vaan minut ohjattiin apteekkarille, jossa niitä myydään.

Apteekki oli vielä pienempi. Mahduin sinne ainoaksi asiakkaaksi. Muita ei tullutkaan sen yli tunnin aikana, jonka jäin suustani kiinni apteekkarin kanssa. Hän oli aivan valloittava. Meillä oli tosi häuskaa. Apteekkari oli jotain viisikymppinen, rehevän kaunis nainen. Olisi laittanut mukaan aspiriinia, jota kuulemma tarvitsisin sydäntäni varten. Sanoin ettei sydäntä vaivaa mikään, jos saan laittaa hänet taskuuni ja viedä mukaan Suomeen. Vaan sitten tuli ikkunan taakse, ei mitäan lasia, joku mies vittuilemaan omalla kielellään. Ei osannut englantia. Siksi rouva sanoi kylmän rauhallisesti, että tule huomenna uudestaan. Hän opettaa minulle ugandan kielta. Oli hänen ukkonsa. Ne ovat samanlaisia kaikkialla. Ei vaimon kanssa juttele kukaan muu.

Menin syömään paikallista kalaa. Ensin sienikeittoa, joka oli erikoisesti tehty, mutta hyvää. Kala oli ruotoja täynnä. Ja lisukkeeksi otin makeita perunoita, minkä olisi voinut jättää tekemättä. Palvelu oli tosi hidasta, joten oli aikaa miettiä, mitä kehitysapu on saanut aikaan. Ei mitään hyvää. Singeritkin joutuvat pois käytöstä kun kehitysapuprojekteilla tuodaan automaattiompelimoja. Lasten kuolleisuus on saatu vähenemään länsimaiden tasolle kehuvat YK järjestöt. Totta, kun seksuaalinen käyttäytyminen on tabu, lapsia tulee entiseen malliin, joten väkiluku kasvaa hurjaa vauhtia koko Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa. Pakolaisina esiintyviä tulee riittämään.

Tarja Halonen voi eläkkeellä ollessaan olla iloinen saavutuksistaan. Somalien virta Suomeen tulee olemaan ehtymätön nykysysteemillä, mikä tekee Suomestä monikulttuurellisen paratiisin. Vaan Afrikka on ihana täällä paikan päälla. Ei tätä pidä Suomeen tuoda. Koskahan Suomen eliitti tämän ymmärtäisi kun rahojen loppuminenkaan ei järkeä päättäjille tuo.

Eeva-Liisa: Raamattua tulkitaan juuri niin monella tavalla kuin on lukijoitakin. Afrikkaan on viety kristinuskoa jo 150 vuotta, kyllä nyt jo voisi jättää heidät lukemaan omatoimisesti Raamattua. Parasta olisi säästää lähetystyöntekijöiden evankelioimiseen kuluttamat rahat vaikka kotimaiseen diakoniatyöhön ja auttaa täällä seurakuntien kautta pulassa olevia. Niitä riittää. Mutta mieluummin he tekevät ko. työtä siellä, auringon alla, eikä täällä. Siellä on eksotiikkaa, täällä tylsää.

Riku (huumoria): Ulkoministeriöstä lähti tarkastaja Nigeriaan katsomaan tarvitaanko siellä apua. Mies saapui Abujan lentokentälle ja astui ulos terminaalista. Ulkona mies näki katuojassa krokotiilin, jonka suussa pilkotti mustan miehen pää. Tarkastaja lähti seuraavalla lennolla Suomeen ja ilmoitti esimiehilleen: ”Ei ne siellä mitään apua tarvitse, niillä on Lacosten makuupussit.”

Eeva-Liisa: Oikean Afrikan näkee ja kokee juuri noin. Jalkaitumalla kansan joukkoon tasavertaisena ihmisenä. Elämällä heidän kulttuurissaan ja kunnioittamalla heidän tapojaan. Lähetys- ja kehitysaputyössä on monesti vikana työntekijän asenne auttamiseen. Mennään nk. parempana ihmisenä ojentamaan ja neuvomaan toisia. Se tuntuu paikallisista alentavalta, kun auttajat tulevat viisastelemaan. Auttaminen on hienovarasta työtä, siinä pitää mennä herkällä korvalla. Sinä teet siellä tehokkaampaa auttamistyötä, kuin verorahoilla elelevät palkalliset turistit, kuten heitä nimitit.Ja onko sana auttaminen oikea kuvaamaan sitä mitä siellä pitäisi tehdä? Vai pitääkö siellä tehdä ko. työtä ollenkaan, he ovat onnellisia omassa elämässään. Kohta juttuni aiheesta on Iltalehden blogissa. Hyvää ja turvallista matkaa

Minareetista Säkkijärven polkkaa

Heräsin yöllä klo 4.10 kun jostain kaikui aalaahiihaaalypaabaabuu. Mitä helvetin järkeä on herätä keskellä yötä pyllistelemään jumalalle. Täällä joka yhdeksas on muslimi ja kaikki herätetään pyllistelyn takia. Kohta suvaitsevaiset rakentavat minareetteja Suomeenkin. Silloin minä teen Suomen sotaveteraanien kunnioitususkonnon ja alan soittamaan Säkkijärven polkkaa minuuttia ennen muslimien kutsua. Ja suuremmalla volyymillä. Nuoremmille kerron, että Sakkijärven polkka oli tärkeässä asemassa kun Suomi edellisen kerran esti maahanmuuttajia tulemasta Suomeen sodassa Neuvostoliittoa vastaan.

15.12.2011 klo 17.36

Matkalla bussilla täyden kuun valossa

Keskiviikkona lähdin sitten bussilla Kampalasta Arushaan. Aamulla söin kahvin kanssa pari pientä suolaista piirakanpalaa. Seuraava ruokapala tulikin sitten vasta torstaina iltapäivällä kuuden aikaan. Suomi poika on joutunut nälänhätään matkallaan. Tuleeko YLE ottamaan kuvia Afrikan kurjuudesta.

Aamulla satoi, enkä päässyt kaupungille kävelemään. City olisi ollut parin kilometrin päässä. Täällä sateella kaikki on likaa ja kuraa täynnä, vaikka kastuminen sinänsä ei ole ongelma. Kyllä kesä sen kuivaa minkä kastaakin. Kävin sanomassa apteekkarille, että lähden Arushaan. Hän sanoi tulevansa mukaan. No mitä mies sanoisi. Ei mitään, hän sanoo lähtevänsä seminaariin. No, en minä matkaseuraa kaivannut, joten livahdin karkuun. Ties mitä lemmenrohtoja olisi syöttänyt minulle.

Klo 13 tuli taksimies hakemaan. Se vanha 72 v mies. Hän vannotti, että soitan kun olen perillä. Bussiterminaalissa ei ollut sähköä. Istuimme pimeässä odottamassa. Liput tarkistettiin kynttilän valossa. Tänne ei voi tehdä nettisysteemejä koska sähköä ei aina ole. Bussi tulee kun tulee. Sen piti lähteä klo 15, mutta lähti vasta klo 17.

Täällä ei ole teitä. On vain kuoppia, isoja kuoppia, pieniä kuoppia, töyssyjä, reikiä. Se side, mitä Suomessa sanotaan asfaltiksi tai soratieksi on täällä koriste, joka tarvitaan ettei kaikki olisi kuoppaa. Kuoppatie. Bussissa ei ole vessaa koska se olisi kuoppien jälkeen kamalassa kunnossa. Bussissa matkustettiin ilman valoja. Olimme kuin kummitusjunassa. Kaksi valkoista ja loput paikallisia afrikkalaisia. Toinen valkoinen on Amerikasta tullut nuori neito, jolla on kainalossaan ugandalainen Idi Aminin oloinen mies, tosin paljon lyhyempi. Ainoa valo tuli vastaantulevista autoista.

Klo 23 tultiin Kenian rajalle. Tosi pelottavan oloista. Pimeää kuin säkissä. Matkoilla inhoan eniten näitä öisiä rajojen ylityksiä. Vessaan meno on bussimatkoilla taidetta. Pitää juoda vähän ettei tule hätä ja aina pitää mennä puskiin tai vessaan kun on mahdollisuus. Ihmettelen, ettei ollut lainkaan näitä pysähdyksiä, kahvin ostamista ja muuta varten. Odotussalissakaan ei voinut mennä vessaan, koska olisi pitänyt mennä käsikopelolla. Rohkeutta ei riittänyt. Vessan edessä oli nuorten rahastus, rakennuksen ulkopuolella. Huijausta. Mutta pakko antaa rahaa Idi Aminin oloisille miehille.

20 dollaria läpikulusta. Kun rajalta päästiin tuli kuutamo. Oli tosi kaunista ajaa kuutamolla koko loppuyö. Mietin kaikkea, koska uni on mahdotonta näissä kuopissa.

Aamulla klo 9 oltiin Nairobissa. Kun astuu bussista, alkaa perskärpästen surina. Inhottavaa. Menin taas vessaan ja katselin vähän kadun elämää. Bussi lähti ilman minua, mutta onneksi huomasin ja sain juostua kiinni. Olisi mennyt reppu mukana. Reppu muuten painoi lentokonevaa ´alla 9,5 kg. Naiset ottavat Ruotsin risteilylle monin verroin enemmän kenkiä ja vaatetta.

Afrikkalaisilla ei ole mittakaavan tajua. Jo Rooman kentällä ihmettelin kun he ahtaavat koneen sisälle isoja laukkujaan ja luulevat että ne mahtuvat hattuhyllylle. Jos ei mahdu, koettavat metrin päästa uudestaan. Sama bussissa. Yritin vähän siirtää laukkuja tieltäni, mutta ne on varmaan täynnä kiviä, koska painavat niin paljon. Tulee kaaos, kun kaikki kulkevat samaan aikaan käytävillä edes takaisin ja isot laukut täyttävät käytävän. Suomessa eläkelaisten ryntäys on samanoloista, mutta ei näin kaaosmaista.

Klo 13 oltiin Tansanian tullissa. 50 usd rahastus. Dollarit hupenevat rajamaksuihin.

Ja klo 15 nälkäinen, likainen mies on lopulta perillä Arushassa.

Tällainen öinen bussimatka eri puolilla maailmaa on aina ollut sykähdyttävä kokemus. Siinä säästää myös yhden hotelliyön maksun. Mutta yksi vuorokauden reissu saa riittää. Ei näitä montaa jaksa yhdellä kertaa.

Alpo Rusi Ugandasta 2005 Helsingin Sanomissa:

5.6.2006

Maailmasta ei paha lopu koskaan, joten sen puolesta kaikkea hyvää työtä riittää ihmisille niin kauan kuin maapallolla ihmisiä on. Kaikki työ maailmassa on tarpeellista, jos itse saa sen omasta työstään sanoa.

Suora budjettituki kehitysmaille on rahan tuhlausta. Sitä ei pidä missään nimessä antaa millekään maalle.

Alpo Rusi kirjoitti vuosi sitten Hesarissa mielenkiintoisia tietoja kehitysavusta. Näitä faktoja on vaikea kieltää todeksi, koska Rusi on ollut mm. kehitysapua kannattavan presidentti Ahtisaaren läheinen avustaja.

Rusin mukaan Ugandan budjetista puolet muodostuu ulkomaisesta avusta. Samaan aikaan Ugandan rikkaat ja poliittisesti vaikutusvaltaiset ihmiset eivät maksa lainkaan veroja. Armeijan menot ovat moninkertaisesti yli tarpeen. Maalla on 68 ministeriä, 73 presidentin neuvonantajaa, stadionin kokoinen parlamentti ja paisuva paikallishallinnon virkamiehistö. Asiaa todella tuntevat ovat sitä mieltä, ettei Uganda tarvitse lainkaan ulkoista apua, vaan demokratiaa, korruption kitkemistä, harmaan talouden minimointia ja oikeusvaltiota.

Rusi kysyi, miksi yksikään hallitus ryhtyisi kiristämään veroja, jos saa saman rahan ulkomailta. Hänen mukaansa afrikkalaiset maat eivät edes pysty käsittelemään apua, vaan rahoja valuu vääriin käsiin ja tehottomiin projekteihin.

Kehitysapua lisää haluavat tahot eivät koskaan tuo esille avun varjopuolia. Eipä tietenkään, koska se saattaisi vaarantaa heidän omankin toimeentulonsa.