Machu Picchu

24. marraskuuta 2003 16:29

Nyt se on sitten nähty, inkojen kadonnut kaupunki. Voi tätä pettymystä, voi tätä turhautunutta oloa. Turistirysät ovat turistirysiä täälläkin.

Mutta sitä ennen pari esimerkkiä siisteydestä. Seisoin kadulla ja yht äkkiä vieressä mätkähti. Pysähtyneen bussin ikkunasta joku heitti syömänsä pikaruoan kuoret styroxissa kadulle. Bussiasemalla oli roskis metrin päässä. Joku rouva heitti banaaninkuoren kadulle. Kun katsoin häntä pahalla silmällä, hän litisti kuoren jaloillaan. Hienot nuoret naisetkin sylkevät miten sattuu ja missä vaan. Eli kyllä nämä maat tarvitsevat jotain muuta kuin kehitysapua.

Se Machu Picchu oli inkakaupunki, jossa asui noin 1000 ihmistä. Siellä on kyllä hienot kanavasysteemit ja arkkitehtuuri. Auringonnousu aamulla tuli juuri tietyn temppelin ikkunasta ensimmäiseksi sisään jne. Mutta inkat hylkäsivät kaupungin, ehkä sen takia että siellä on hirmuisesti hyttysiä. Minä olen ihan paukamilla ja koko yö meni kutinassa. Sen takia espanjalaiset eivät saaneet tietää kaupungista mitään kun he kuulustelivat inkoja missä on taloja, jotka pitää hajoittaa.

Kaupungin muka löysi joku amerikkalainen professori ja arkeologi joskus 1915. Katin kontit. Silloin ei ollut lentokoneita eikä satelliitteja, eikä teitä. Ei joku proffa sitä ole voinut löytää, mutta hän on varmaan ollut jonkun etsijäjoukon pomona. esimerkiksi ryöstettyjen aarteiden vieminen usaan johonkin museoon on vaatinut kantajia. Miehestä tuli myös äkkirikas. Varmaan otti kullat ja hopeat päältä ja loput antoi museoon.

Kaupunki oli rakennettu 2400 m korkean vuoren rinteeseen. Siellä oli maataloutta varten omat alueensa ja sitten tietenkin temppeleitä useampia. Ymmärsin nyt myös eron, että tavalliset asunnot rakennettiin kivistä tekemättä hienoja saumoja. Vain palatsit tehtiin pikkutarkasti. Tämä on surullinen esimerkki siitä, että hyvää muka tekevät ihmiset ovat olleet samanlaisia rosvoja kuin nykyajan it miljonäärit. Esiintyvät hienoina ja saavat nimensä historiaan, mutta samanlaisia veijareita he ovat kuin kuka tahansa tallaaja tässä maailmassa.

Mutta minä kyllästyin koko touhuun alta aikayksikön. Tällaiset paikat on parasta lukea kirjoista ja jättää katsomatta. Turisteja pilvin pimein ja tietenkin 2 bussilastia japanilaisia. Ja hyttysiä. Ja kauppiaita. Erona on se että hatussa lukee Machu Picchu, eika las palmas. Vaikka oli kielletty kulkemasta yksin, jättäydyin joukosta ja tein oman retkeni. Kallein moka tällä matkalla. Raha meni tosin Perun rautatieyhtiölle, joka on yksityistetty. Se otti 90 dollaria 100 km matkasta, sisäänpääsy 20 dollaria on ok, koska paikkaa täytyy pitää kunnossa, ja ei siitä sitten paljoa jäänyt busseihin, takseihin ja järjestelyihin.

Söin paikalla buffeen, joka maksoi 22 dollaria. Sikahinta, mutta jotain oli syötävä. Samanlaisia nämä seisovat pöydät ovat kaikkialla maailmassa, mauttomia. Sai jäädä viimeiseksi turistirysäksi tällä matkalla. Ei niitä tosin ole kuin 2, se Panaman kanava ja nyt tämä.

Tulimme pikku hostelliin kello 8 illalla. Paikka oli aika synkkä pimeässä, katu kapea. En uskaltanut enää mennä ulos. On tämä aika rankkaa tämä pelko. Siksi päätin lähteä iltapäivällä maanantaina kohti Chileä, koska siellä on rauhallisempaa. Olin ajatellut mennä Bolivian kautta sinne, mutta junamatka täältä Bolivian rajan lähelle maksaa 14 dollaria kakkosluokassa ja 88 dollaria ykkösluokassa. Kaikissa kirjoituksissa varoitetaan junassa olevista laukkuvarkaista ja junaan nukahtaa helposti. Siksi en uskalla mennä sinne, vaan lähden kohti Chileä. Siinä on yksi Perun rajakaupunki välissä, josta pitäisi päästä kunnialla läpi. Rajathan ovat sellaisia perskärpästen paikkoja, jonne kaikenmaailman huijarit kerääntyvät.

Lauantai illan suussa luulin saaneeni kaverin, kun yksi 45 vuotias rouva istahti viereeni ja jutteli kaikenlaista. Ihan napsakan näköinen. Mies lähtenyt kävelemään 4 vuotta sitten, 2 lasta, 22 sukulaista ammuttu eri syistä jne. Mutta sitten hän alkoi myymään piirustuksia. En tee bisnestä, mihin minä reppuuni laitan taideteoksia. Sitten hän alkoi kerjätä ruokarahaa itselleen ja kahdelle bambinolleen. Tässä tuli hyvä esimerkki, pitääkö auttaa sitä joka valehtelee parhaiten, niinhän Suomen sossu tekee myös. Täällä ensimmäiset lapset hankitaan 15 vuotiaana, joten ei hänen lapsensa mitään ruokittavia bambinoita enää ole. Ja hän väitti piirustuksia omikseen, mutta kun nimi oli Nancy eikä teosten signeerauksessa löytynyt ännää, niin valetta sekin. Lähdin omille teilleni. Menin syömään, mutta oli huono omatunto. Miten minä voin syödä, jos toiset näkevät nälkää. Tällaista tämä elämä on.

Olen todella paukamilla. Turistioppaat eivät koskaan kerro, että paikoissa on ötököitä. Ei, koska sinne jättäisi moni menemättä. Mutta kyllä tämä kutina tästä lähtee. Onneksi minulla on malarialääkitys päällä, ties mitä olivat.

Kerään tässä rohkeutta. Bussi kohti Chilen rajaa lähtee iltapäivällä. Se on perillä aamulla tiistaina, joten yritän vielä tiistaina rajan yli, koska haluan mahdollisimman kauas rajoista nukkumaan mennessä.

• 

• 

• 

•