Namibia

Namibian tasavalta on valtio Lounais-Afrikassa, Atlantin rannalla. Etelä-Afrikan tasavallan hallinnasta Namibia itsenäistyi vuonna 1990.  Etelä-Afrikan vallan aikaisesta sissijärjestö SWAPO:sta kehittyi maan hallitseva puolue. Kuivassa ja kuumassa Namibiassa on useita luonnonpuistoja, jotka houkuttavat matkailijoita. Maan vientituloista puolet saadaan kaivostoiminnasta: timantteja, kultaa, sinkkiä, lyijyä ja uraania. Asukkaita Namibiassa on 2,5 miljoonaa. Pääkaupunki Windhoek, asukkaita 430.000.

Namibia marraskuu 2006. 14.11.2006 – 25.11.2006

14.11.2006

Ja taas bussiin. Namibiasta taisteltiin vuosia. Ja täällä ei ole mitään. Vain aavikkoa, jossa kasvaa kitukasvuisia pensaita. Syy ei ole maa eikä ihmiset, joita on vain 2,5 miljoonaa. Syy on timantit, joita maaperässä on.

Kun tätä kuun maisemaa on katsonut muutaman tunnin, tähän turtuu. Ei jaksa katsoa. Torkun bussissa ja iltapäivän helle on karmea, lähes 40 astetta.

Tultiin lopulta Fish Riverin camping-alueelle. Ei täällä mitään muuta olekaan satoihin kilometreihin. Tosin tiellä on muutaman kilometrin välein pysähdyspakko. Ylitetään, ei töyssyjä, vaan ritilöitä. Ne ovat jotain eläinaitoja. Eläimet eivät ylitä tuota rallia. Siis täällä on oltava jossain ihmisiä.

Teltat nopeasti pystyyn ja taas menoksi. Olin jumiutunut vessaan. Täälläpäin ei mikään vessa toimi, on se sitten isossa hotellissa, baarissa tai leirintäalueella. Minut haettiin vessan korjaustöistä bussiin, joka vei kanjonialueelle. Muuten ne puolalaiset putkimiehet olisivat täällä tarpeen.

Fish River kanjoni on hieno paikka illalla kun aurinko laskee. Mistä ihmeestä sen pohjalla kilometrin syvyydessä voi olla vettä tässä kuivuudessa. Mutta kun on nähnyt Grand Canyonin USA:ssa, tämä ei säväytä.

Kun tultiin pimeässä takaisin, oli kokki loihtinut hyvän keiton. Sen jälkeen saatiin perunaa, kukkakaalia ja hyvää paistettua kalaa. Yksi kala jokaiselle.

Olen oppinut luistamaan hommista. Täällä pestään ennen syömistä kädet saippualla, sitten on toinen vesivati virutukseen. Ja vielä kolmas vati. Teen sen kohteliaisuudesta meille, vaikka pesen aina ensin kädet. 

Astiat tiskataan itse samalla tavalla. Siksi otin keittolautaselle myös kalaruoan; ainoana porukasta. Vähemmän tiskattavaa.

Jatkuva pesu on todella tärkeää, koska pöpöt kulkevat juuri käsien kautta ruokaan ja tarttuu koko porukkaan. 

Ruoka saatin vasta klo 21, joten menen kohta nukkumaan. 

Tätä menoa ollaan vain bussissa ja paikallista ruokaa ei saa, kahvitauot saa unohtaa ja kosketuksen paikallisiin.

Leirintäalueen nimi on HOBOE.

Keskiviikko, 15. marraskuuta 2006

Aamulla noustiin klo 7. Teltan purku, suihku ja aamutee, 2 paahtoleipää. Mansikkahilloa päälle.

Klo 9 taas lähdettiin. Taas sitä bussissa istumista autiomaa ympärillä. Käytiin kusitauolla puskissa ja syötiin voileipiä jossain aavikon keskellä.

Tiellä meni kahden aasin vetämänä kolme miestä ja nainen. He tulivat ihmettelemään seuruettamme. Menin juttelemaan. Nuori kaunis nainen puhui hyvää englantia. Miehet eivät. Se siitä, että annetaan naisille koulutusta. Siinä hän istuu aasien vetämissä kärryissä ja sanoi asuvansa tuolla jossain.

Nuoret olivat uteliaita juttuseurastani. He tulivat ottamaan valokuvia ja näyttivät alkuasukkaille digikamerasta heidän kuviaan. Toivat omenan jokaiselle ja leipää. Ovat lapsellisia. Mielestäni tuo on jotenkin alentavaa.

Tultiin Bethanien kaupunkiin. Siellä oli paljon mustia miehiä lokoilemassa helteessä. Kuorma-auto tankattiin. Huoltoaseman pumppumies poltti tupakkaa tankkiinsa nojaten. Ajattelin, että tähän tämä matka loppuu.

Kaupasta sai juotavaa, mutta kunnon kauppaa vielä odotan. Tarvitsen pyyhkeen ja paljon muuta, mutta en tiedä mistä saisi.

Camping on hyvä. Täällä on iso uima-allas. Nuoret eivät saaneet olutlaatikkoonsa jäitä ja joivat lämmintä olutta altaalla. Järjestin kaikille kylmät oluet, kun hain alueen hyvän hengettären esiin.

Illallinen oli perunamuusia, vihanneshöystöä ja springbokin lihaa. Todella hyvää lihaa ja hyvin maustettu.

Springbok-ilta jatkui ravintolassa.  Namibiassa on sellainen coctail, joka juodaan kerralla kuten koskenkorvapaukku. Siinä on jotain piparmintun makuista likööriä ja päälle paikallisesta hedelmästä tehtyä likööriä. Niitä ei sekoiteta, koska sekoitus tehdään suussa. Ja sitten juodaan kerralla kuten koskenkorvapaukku. Kun norsut syövät näitä maahan pudonneita hedelmiä, ne humaltuvat. Ja heti muut innostuivat minun juomistani. Siksi tehtiin sringbok leikki.

Baaritiskillä oli 10 paukkua. Menimme muutaman metrin päähän tiskistä. Jokainen laittoi sormensa päähän. Sitten laulettiin. Springbokilla on jano. Pelkää leijonaa. Katsoo oikealle. Katsoo vasemmalle. Päitä käännetään samaan tahtiin. Ja sitten kun mitään ei näy. loikitaan tiskille, ja juodaan lasi tyhjäksi koskematta siihen käsin lainkaan. Vain yksi lasi jäi kesken. Ei ollut minun. Niitä kitattiin useampia. Nukkumaan klo 23.

Thu 16 November

Alkaa tämä jatkuva meno ottaa voimille. Kello soi 5.15 ja kukko lauloi vasta sen jälkeen. Kaikki aamutoimet, teltan purku, suihku, pakkaus, aamupala ja bussiin 6.15. En enää pysy tässä vauhdissa. Aamupala jo kerättiin pois. kun ehdin sinne. Sain kuitenkin kaksi keitettyä munaa.

Ja taas mentiin lujaa. Tultiin leirintäalueelle lähelle Sossulvlei:n autiomaata. Teltat pystyyn ja sitten bussilla autiomaahan. Siellä mentiin hiekkadyynitietä jeepin lavalla autiomaahan. Paikallinen opas oli tutkinut yli 20 vuotta aavikkoaan. Siellä hän vieläkin oli nenä hiekassa  tutkimassa kun muut kömpivät uuteen paikkaan. Opas oli kuin Kipchoge Keino, se kenialainen olympiavoittaja, askelissaan. 

Opas näytti kuinka 10 vuotta levossa ollut kasvi heräsi henkiin alle minuutissa kun sen päälle kaatoi juomapullosta vettä. Piikkisten kasvien piikit suojaavat eläimiltä etteivät ne syö kitukasvuisia pensaita. 

Sisilisko tanssi kun tuli kuuma nostaen jalkojaan – kukin jalka vuorollaan saa helpotusta. Kun se käveli dyyniä ylös, tuli aina osan matkaa liukuen alas. Alas se tuli loikkimalla kuin springbok.

Oli beatleja eli koppakuoriaisia, kukkia, kuolleita paikkoja. Tuulen tekemiä suuntaviittoja pohjoiseen ja etelään. 

Takaisin tultiin kaikki 25 samaan jeeppiin ahdettuiuna, osa konepellin päällä, osa takalavalla roikkuen. 

Ja sitten syömään. Oli niin pimeää, että eksyin vessareissullani.

Friday 17th November 2006

Perjantaiaamuna nousin jo ennen viittä. Pimeässä taskulampun valossa pakkasin tavarani. Aamupala ja bussi lähti 6.15.

Käytiin 8 aikaan syömässä Afrikan paras ja suurin omenapiirakka. 

Kello 10 oltiin kauriin kääntöpiirillä, josta piti ottaa kuva totta kai. Se oli vain kyltti keskellä aavikkoa.

Jo klo 12.10 oltiin perillä Swakopmundin kaupungissa.

Swakopmund

Swakopmund (”Swakopin suu”) on kaupunki Länsi-Namibian rannikolla. Se on Erongon hallintoalueen pääkaupunki. Siellä on 75 921 asukasta. Swakopmund on suosittu rantalomakohde, jolle on ominaista 1800-luvun saksalainen siirtomaa-arkkitehtuuri. Kaupunki perustettiin vuonna 1892 Saksan Lounais-Afrikan pääsatamaksi.

Kun lopultakin on toimiva netti ja täällä ollaan useampi yö, on aika tehdä yhteenveto tähän astisesta.

Hei, nyt sitä on oltu kuukausi reissussa ja vasta nyt olen päässyt Afrikkaan. Perjantaina tämä suuri hetki oli kun päästiin Länsi-Namibiaan. Kaikki muuttui hetkessä. Savannien pensaat olivat pitempiä. Savimajoja alkoi näkyä pilvin pimein. Oli kuin tarinassa kolmesta pienestä porsaasta ja pahasta sudesta. Oli oljesta tehtyjä majoja, oli savesta tehtyjä majoja ja oli tiilestä tehtyjä majoja. Kaikissa olkikatot. Tosin jäin ihmettelemään, että kun joissain oli peltikatot, joita pidettiin kivillä kiinni tuulelta, niin onko se vaurauden vai köyhyyden merkki.

Savimajan ympärillä oli useampia majoja ja kaikki aidattu olkiaidoilla. En osaa sanoa, onko kyse isosta perheestä vai jopa kylästä, mutta jotain yhteistä pitää olla, jos asuu saman aidan sisällä. Haluaisin päästä sisälle noihin kyliin. Kun oli majoja, oli myös paljon lapsia. Niitä oli joka lähtöön. Ja miehet eivät tehneet mitään. Mutta osaan nyt ymmärtää heitä. Jos itse joutuisi tekemään töitä 40 asteen helteessä, en tekisi mitään. En jaksaisi mennä edes varjoon suojaan.

Mutta naiset silti tekivät hommia, he kantoivat isoja kantamuksia päänsä päällä ja selässä oli lapsosia. Jollain oli vesikannut, jollain motti puita päänsä päällä.

Olkiaidatut yhteisöt muodostivat yhdessä isompia kyliä, ja niissä ainoa tiilitalo saattoi olla kylän kauppa. Sen ymmärtää, ettei kauppaa voi tehdä savimajaan. Sillä kyllä täällä sellainen jatkuva ilmapiiri on, että jotain voi sattua. Se ei niinkään johdu ihmispaljoudesta, joita jossain pikkukaupungeissa oli. Ei, vaan siitä, että joka paikassa on varoituksia varkaista. Ja kaupoissa on kylttejä, etteivät he vastaa henkilökunnan rehellisyydestä. Ja kaikki on varmistettu. Rahaa ei saa liikkumaan ilman montaa kuittia ja montaa rahavahtia. Tämänkin nettikahvilan edessä on aseistettu vartija. On turvallista kirjoittaa matkakertomusta. Aamulla olin pankkiautomaatilla. Sitäkin vartioi aseistettu vartija. Sellainen on Afrikka.

Sunday 19th November 

Sunnuntai-iltana olin syömässä hienossa vanhassa paikassa. Siellä oli paljon vanhoja esineitä. Otin aluksi parsakeittoa ja sen jälkeen namibialaisen lihapöydän, jossa oli maistiaisina kolmea eri eläintä, springbok oli yksi niistä. Maku oli vaisumpi kuin leirikokkimme tekemä springbok aiemmin.

Kun tulin klo 20 jälkeen hotelliin, olivat muut syömässä italialaisessa ravintolassa pizzaa. Menin seuraksi ja otin jäätelöannoksen.

Olen kävellyt täällä kaksi päivää aamusta alkaen. Tunnen pikkukaupungin kaikki korttelit. Jotenkin on hassua, että täällä asuu saksalaisten jälkeläisiä, jotka asuvat luksusasunnoissa, joiden pihat ja ikkunat ovat suoraan merelle. Tämän jälkeen alkaa taas arki. Lähdemme maanantaina paikkaan, jossa ei ole kuulemma edes vessoja saatikka suihkua. Afrikan arki alkaa.

Mon 20th November 2006

Aamupäivän vielä vietimme Swakopmundin merenrantakaupungissa. Sain tarkistettua luottokorttitiedot netistä ja kaikki oli ok.

Yritin tehdä viime ostoksia, mutta en löytänyt tarpeellisia tavaroita. Olkoon.

Klo 13 taas bussissa. Menimme pohjoiseen.  Ajettiin Atlantin rantaviivaa myöten. Yht´äkkiä tuli autoon hirveä haju. Ihmiset menivät rantaan. En ollut jaksanut kuunnella päivän ohjelmaa, minkä vuoksi tuli yllätyksenä, että olimme katsomassa tuhansia, varmaan kymmeniä tuhansia hylkeitä, jotka pitivät hirmuista meteliä. Kuin lehmien ammuntaa.

Kamala meteli kuin navetassa, jossa on tuhat lehmää. Meteli tulee siitä, että mustat hyljevauvat tunnistavat emonsa äänestä kun ne tulevat merelta ruokaa hakemasta. Minä en kyllä erottaisi mitään. Uskomatonta, että tuosta huutojen sekamelskasta löytyy oma hyljeperhe.

Illan camping oli suurten kallioiden keskellä. Ei ollut vettä, ei vessaa, ei mitään muuta kuin paikka nukahtaa. Taito sekin miten hoitaa asiansa niin etteivät muut näe ja vielä peittää jälkensä. Tarpeet tehtiin hiekalle, ja sitten raavittiin hiekkaa päälle. Kuin koirat. Ei vettä, ei valoa. Tämä on yksi syy, miksi Afrikasta ei pidä tuoda pakolaisia Suomeen. He eivät tiedä mikä on vessa ja siksi alkuviikot ovat aika kamalan hajuisia ennenkuin oppivat. Pakolaisneuvonta opettaa kyllä hakemaan rahaa ja valittamaan moneen kertaan hylätyistä ratkaisuista, mutta ei neuvo, miten vessa toimii.

Mereltä saatuja kaloja ei oltu kaikkia laskettu takaisin. Viisi isoa vonkaletta oli jätetty kokki Malingalle tehtäväksi. Ja hän grillasi tosi maukkaat kalat foliossa. Kalojen sisälle hän laittoi kaikkea valkosipulista inkivääriin. Loistava ateria. Suolaa oli kaloissa liikaa ja minulle tuli yöllä karmea jano, joka valvotutti. 

Kalat olivat niin isoja, että niillä olisi ruokittu koko afrikkalainen kylä kuten raamatun kertomuksessa viidellä kalalla tehtiinkin, vai oliko niita 2 ja viisi leivän palaa. En muista. Miten kalat säilyvät. Täällä myydään vähän joka paikassa isoja jääpusseja, joita laitetaan kylmälaukkuihin ihan kuin Suomessa kylmäkallet.

• 
  

  

  
  


• 
  

  
  
  

  
  


• 
  

  
  
  

  
  


• 
  

  
  
  

  
  


• 
  

  

  
  


• 
  

  
  
  

  
  


• 
  

  
  
  

  
  


• 
  

  
  
  

  
  

Springbok on hyppyantilooppi. 60-luvulla kuuntelin Etelä-Afrikasta Springbok Radio-asemaa.

Tue 21st November 2006

Tiistaina lähdettiin liikkeelle klo 8, mikä tuntui ruhtinaalliselta kun sai nousta ylös auringon jo ollessa ylhäällä. Kävimme bushmannien kalliopiirrosalueella. Samanlaisia piirroksia on mökkimme lähellä Astuvansalmella Ristiinassa. Meillä aiheena on hirvet ja täällä springbok. Siis ruoka on ollut aina tärkeää.

Twyfelfontein on kalliopiirrosalue Namibiassa. Alue on UNESCOn maailmanperintökohde. Piirrokset on tehty parintuhannen vuoden aikana ajanlaskumme alun molemmin puolin. Niiden tekijät olivat metsästäjä-keräilijäheimoja, joiden uskonnollisiin rituaaleihin kuvat kuuluivat. Ne esittävät sarvikuonoja, elefantteja, strutseja ja kirahveja sekä ihmisten ja eläinten jalanjälkiä ja abstrakteja kuvioita. Alueella on yli 2 500 piirrosta ja joitakin luoliin tehtyjä kalliomaalauksia.

Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa lähellä kesämökkiämme ovat 4 500 – 6 000 vuotta vanhoja. Maalaukset ovat Pohjois-Euroopan suurimpia: kallioihin on maalattu 65 kuvaa. Maalaukset on maalattu punamultavärillä, joka oli sen ajan ihmisille vahva elämän symboli.

Tultiin cheetah maatilalle, jossa yövyttiin. Cheetah ei ole Tarzan elokuvien apina, vaan leopardin kaltainen eläin. Mikähän sen nimi on Suomessa, en tiedä. *Gepardi. Ei se leijonaltakaan näyttänyt. Mentiin sitten kiertämään jeepillä cheetah metsää. Ja alkoi kaatosade. Satoi aivan hirmuisesti. Minulla oli sentään mukana sadepusero, kun näytti synkältä, mutta monilla nuorilla miehillä ei ollut paitaa lainkaan. Sade oli kuin raekuuro, joka hakkasi miesten ihot rakoille.

Olimme siis tulleet savanneille. Ero aavikoiden kuivuuteen oli suuri. Kasvillisuutta on enemmän. Ihmisiä on edelleenkin vähän.

Autoin kokkia tekemään paistinperunoita. Itse teen samalla tavalla perunoita, keitän ne ensin, sitten pilkotaan ja paistetaan. Mangela käyttää enemmän öljyä. Yöllä oli niin pimeä, että kun jouduin  käymään puskissa, eksyin, enkä löytänyt telttaan takaisin. Aikani hortoiltuani löysin takaisin nukkumaan. Puskiin menosta onkin tullut rituaali, jolla on merkitys. Puska on Bush ja ajattelen aina Amerikan Irakin politiikkaa kun siivoan sisuskalujani.

Wed 22nd November 2006

Keskiviikkona olen huonolla tuulella, eka kerran matkalla. Herätys oli klo 5. Oli pimeää, enkä löytänyt edes vessaa kun puskiin ei enää kehdannut mennä. Klo 7 oltiin taas matkassa. Teltat kasattiin märkinä. Olin pyykännyt edellisenä päivänä ja jouduin sullomaan märät vaatteeni muovipusseihin. Kun ne illalla purin, oli niissä märän haju. Uusiksi meni kaikki.

Oltiin jossain pikkukaupungissa aamupäivä. Mutta iso osa ajasta meni rahanvaihtoon, se kun ei Afrikassa ole nopeimpia hommia. Puoli tuntia rahanvaihtoon. 

Etosha Park

Tultiin Etosha Parkin alueelle. Matkalla oli paljon kirahveja, oryxeja (keihäsantilooppi), yksi iso norsu mennä löntysteli keskellä tietä, isoja lintuja. Ja illalla tehtiin vielä game drives eli ajettiin autolla ympäri aluetta, jolloin näin paljon seeproja, gnuita, shakaaleja, ja suuren määrän eläimiä, joiden nimet jäivät arvoituksiksi. 

Oli jopa netti campingilla, mutta en päässyt lukemaan posteja, kun tyttö sanoi, että hän ottaa 3,5 euroa joka tapauksessa, vaikka joutuisi sulkemaan netin sateen takia. Sade oli taas tulossa. Säästin rahat olueeseen.

Illalla tehtiin taas Malingan kanssa ruokaa ja hän nimittikin minut viralliseksi kokin apulaiseksi. Meistä on tullut hyvät ystävät, ja hän kertoo minulle asioita, joita muut eivät saa tietää.

Auringon laskiessa menimme vielä katsomaan kun eläimet tulivat arvokkaasti ja hitaasti kävellen juomaan lähteelle. Ne joivat nopeasti kuin formulatankkauksessa ja lähtivät pois samalla tavalla arvokkaasti. Opin siitä seepra walkingin, joka on hidas tapa kavella. Näin saan itselleni enemmän aikaa kun muilla on aina niin kiire. Eivät kehtaa hoputtaa kun minä tulen viimeisenä arvokkaasti kävellen. Myös energiaa säästyy.

Thu 23th November 2006

Torstaina noustiin jo klo 4.30. Lähtö oli klo 6, koska piti nähdä eläimiä, jotka aamulla ovat aktiivisia. Piru vieköön, miksi nuo nuoret haluavat kuvata jokaisen seepran, mikä savannilla tulee vastaan. Tähän se digikamera-aika on vienyt. Koko ajan kuvaa kuvaa kuvaa. Ja koskaan niitä kuvia ei ehdita katsomaan.

Sitten tultiin maailmanloppuun. Kuussakin on kohoumia. Tällä yli 10 km suuntaansa alueella ei ole mitään, ei jalanjälkiä, ei kiviä, ei varjoja, ei ruohonkortta, ei mitään. Kaukaa se näyttää vihreältä, läheltä savelta, joka on kuivunut ja halkeillut. Sellaista on siis joskus miljardin vuoden kuluttua, mutta ennen sitä on paljon pahempia näkymiä tulevilla sukupolvilla.

Illalla tehtiin pastaa Malingan kanssa. Muut olivat taas ajelulla. En jaksa enää juosta seeprojen perässä. Pastan lisäksi teimme keittoa, joka jäi minulle epäselväksi, mitä se oli kun tehtiin pussikeittoa. Hyvää se oli. Pastan päälle kananpojan reisi.

Fri 24th November 2006 – Rundu

Ja sitten tuli perjantai. Meikäläinen on koko ajan halunnut tutustua Afrikkaan. Missä se oikein on? Eilenkin löysin lounaspaikalla 100 metrin päässä namibialaisia naisia, jotka kantoivat päänsä päällä kaikenlaista. Parilla oli motti puita, toisilla vettä. Menin sekaan. Myivät minulle kaksi kovaa hedelmää, joista en tiennyt mitään. Ne hakattiin halki kuin kookospähkinä. Sisällä oli kuin mustan naisen peppu, siis sen näköinen ja vielä ruskea kuin Afrikassa. Se oli tosi hyvän makuinen; siementen ympärillä oli syötävää hedelmää.  Toin ne muun porukan maisteltavaksi, koska maistui hyvältä, mutta ulkonäkö karkotti. Useimmat eivät edes maistaneet.

Ja sitten alkoi Afrikka. Tulin hyvälle tuulelle. Nyt se matka sitten alkaa. Oltiin Rundun*) kaupungissa iltapäivä. Mentiin sen lähellä olevaan campingiin. Rundu on afrikkalainen kaupunki, ihmisiä hirmuisesti. Osa myi hedelmiä ja kaikkea mitä muuallakin teiden poskissa. 

Paljon pieniä poikia turistien perässä. Eivät kerjänneet, olivat uteliaita. Pelasimme parkkipaikalla jalkapalloa lasten kanssa. 

Menin nettikahvilaan lukemaan viikon postit. Minut oli unohdettu. Vain vähän postia. Eräs taiteilija halusu minut tilintarkastajakseen. Kehotti olemaan varuillaan, sillä Paula Koivuniemi on tulossa tänne etelään.

Illalla teimme perunamuhennosta. Porukalla revittiin papuja ja sitten meillä oli lihaa. Todella maukas paisti. Malinga laittoi vielä enemmän mausteita kuin minä lihaan. Otan opiksi.

Lähdin kävelylle. Oli valkoisten namibialaisten nuorten juoppoilta. Heillä oli kokonainen lammas vartaassa. Pyysivät minua mukaan. Ottivat maskotiksi. Piti syödä lammasta ja viinaa olisi pitänyt ottaa seuraksi, mutta kieltäydyin. Lammas oli tosi hyvää.

Yksi seurueesta oli aito krokotiili-Dundee. Hänen toisen kätensä oli krokotiili syönyt. Sanoi olevansa elossa, koska työnsi toisen kätensä sormet krokotiilin silmään. 

Juopot ovat juoppoja kaikkialla. Mutta jostain syystä tykkäsivät juuri minusta.

*Rundu on lähellä Angolan rajaa. Jos olisi ollut omatoimimatka, olisin kävellyt sinne.

Sat 25th November 2006

Lauantaiaamuna noustiin taas 4.30. Kukko oli herättänyt minut jo aiemmin, joten mitä sitä enää nukkumaan. En enää jaksanut murehtia aikaisia herätyksiä. Olin niin hyvällä tuulella Afrikassa olostani, että aamutoimet tein laulaen kaikki laulut Eldanka-järven jäästä alkaen. Ja olo oli niin hullu että aloin hokea Beatlesien vähän tunnettua tuotantoa: I am the walrus, minä olen mursu diu dau, olen apina diu dau. Aamu oli mukava aikaisesta herätyksestä huolimatta. 

Silleen meni viimeinen aamu Namibiassa. Suihkun tulitikkulaatikon kokoiset koppakuoriaiset eivät enää inhottaneet. 

Ja matkaan. Ennen rajaa pysähdyttiin rähjäiseen kauppaan tuhlaamaan viimeiset Namibian dollarit. Sain tölkin limua ja loput rahat annoin kaupan edessä olleelle pikkupojalle. Koska hän ei kerjännyt.

Lauantaina lähdettiin Botswanaan.