Georgia
Ennen matkaa selvitin mahdollisuudet mennä samalla Georgiasta irrottautuneisiin Etelä-Ossetiaan (53.000 asukasta) ja Abhasiaan (245.000 asukasta). Järjestelyt Ossetiaan olisi pitänyt tehdä ainakin kuukautta aikaisemmin. Abhasia vaatii jotain ryhmää tai saattajaa. Georgiasta ei pääse kumpaakaan maahan, mutta Venäjän kautta niihin pääsee.
Matkan aikana huomasin vielä Vuoristo-Karabahin (146.000 asukasta). Siitä kiistelevät Armenia ja Azerbaidẑan. Sinne pääsy olisi vaatinut erilaisia järjestelyjä, joten en edes yrittänyt.
Georgia on my mind
Tbilisi 18 syyskuuta 2019
Mielessä on soinut Ray Charlesin hieno laulu Georgia on my mind. Tosin Ray lauloi USA:n Georgiasta. Georgia on pieni 3,7 miljoonan asukkaan kristitty maa, jossa joka kymmenes on muslimi.
Muslimit eivät täällä juurikaan erotu väestöstä. Aamiaisella ruokasaliin tuli niqab-asuinen nainen, jonka silmät juuri ja juuri näkyivät. Vasta aamiaisen oltua ohi tajusin että olisi pitänyt mennä katsomaan, miten nainen pystyy syömään aamiaisella. Elämäni tilaisuus, jonka missasin.
Reppumatkailu sopii minulle. Ja tällainen yksin kulkeminen. Voi keskittyä vain elämän tarkkailuun. Vailla huolta ja huolehtimista.
AirBaltic on tosi hieno lentoyhtiö. Se lähti Helsingistä 13 minuuttia etuajassa. Riikassa oltiin 20 minuuttia ennen aikataulua. Olin luullut että välilasku olisi kiireinen siirryttäessä Tbilisiin koneeseen. Minulla on vain menolippu, ja sen hinta 240 euroa.
Riikan kenttä toimii hienosti. Vaikka Tbilisi on EUn ulkopuolella, oli vain passintarkastus. Kaikkialla muualla olen joutunut uuteen syynäämiseen. Olen sitä ajatellut, miksi. Latviassa ovat viranomaiset miettineet samaa. Tosiaan, eivät ihmiset käy välilaskun aikana vessassa ostamassa pommeja. Aikaa jäi runsaasti. Tbilisin iso kone oli aivan täynnä. Helsingistä lähteneessä pienkoneessa oli tilaa, mutta niitä lähteekin päivässä viisi. Tbilisiin vain tämä yksi, joka samalla noutaa takaisintulijat Riikaan.
Tbilisin kone oli minuutilleen perillä. Minuutilleen kun lasketaan myös siirtyminen terminaaliin. Kello oli yöllä 3.30, Suomessa tultiin tunti perässä. Samaan aikaan oli tullut ainakin yksi kone Istanbulista. Hirmuinen tungos ennen passin tarkastusta. Itse tarkastus oli sujuva. Väenpaljouden takia aikaa meni 40 minuuttia.
Kun kello on yöllä neljä, on aika lailla taksihuijareiden armoilla. Kaupunkiin ei yöllä kulje busseja. Taksit pyytävät, mitä kehtaavat. Jostain syystä täällä kelpaavat eurot, vaikkei tämä enää mikään Neuvostoliitto ole. Suomessakin taksit ovat halvemmat. Läksivät 50 eurosta. Kun en suostunut maksamaan, hinta aleni 45:een, sitten 40:een. Nakkelin niskojani ja läksin kävelemään. Yksi juoksi perään, 30 euroa. Olin aivan poikki, joten sanoin olkoon.
Olin ottanut netistä kolmen hotellin tiedot ja lähdettiin niistä keskihintaiseen. Ja mies veikin jonkun kaverinsa läävähotelliin. Sanoin, että mennään sinne minne sovittiin. Se olikin täynnä. Respa soitti hotelleja läpi ja pääsin nukkumaan kello 6.
—-
Hotelli on Seppo Rädyn kivenheiton matkan päässä Tkvari-joesta. Mitenkä tuon joen nimi lausutaan. Joessa on enemmän muovipulloja kuin lintuja. Pieniä jokilaivoja kuljettaa turisteja.
Tbilisi on länsimainen kaupunki neuvostovuosien jälkeen. Mutta joku ryssän leima täällä huokuu. Tirana oli paljon puhtaampi kommunismista kuin Tbilisi. Näin koen. Mutta en osaa selittää, miksi. Yksi syy saattaa olla jalankulkijoiden menon esteenä olevat moninaiset kivetykset, portaat ja kuopat. Pitää katsoa alas, jottei kompastu. Myös joenrantaan pääsy vaati ihmettelyä ja rohkeutta autojen hallitessa kaikkea.
Kävelin yli 30 asteen helteessä näitä vaikeita polkuja. Innostuin lähtemään jyrkkää tietä kasvitieteelliseen puutarhaan. Olipa se rankka nousu. Alas pääsi helpommalla. Tuli mieleen eräs nuori nainen, joka houkutteli minut nousemaan jyrkkää rinnettä Mikkelin Laajalammella. Kun osin ryömien pääsin mäen päälle, hän sanoi että alasmeno on helpompaa. Ja totta siinä oli edessä leveä tasainen tie.
Gruusialaisen keittiön makuja kehutaan. Ja viinejä. Vielä en ole päässyt parhaita maistelemaan. Otin illallisen kanssa paikallista punaviiniä. Ok, mutta parempia varmaan on tarjolla.
Olen aika ymmällä. Olen Tbilisissä perjantaihin asti. Kazakstaniin pääsisi tunnin yölennolla. Armeniaan on turistibussimatkoja. Mutta kun katsoi noita oppaan perässä kuuliaisesti kulkevia turisitilaumoja, ei oikein innosta. Pakko jotain on tänään torstaina keksiä. Georgiassa olisi hienoja paikkoja ihmetellä, mutta matkani tarkoitus on käydä useassa maassa, eikä ihmetellä Georgian kauneutta.
Matti: Kyllä nuo paikat aina ”turistirysät” voittaa. Reipasta mieltä ja turvallista jatkoa.
Terhi: Tämä oli yllätys, että alat jo nyt jakaa kokemuksiasi meille! Iso kiitos siitä! Kivaa matkan jatkoa, ole varovainen – ja osta se paluulippu…
Pauli: Terhi Näin aina olen tehnyt. Ecuadorin viidakostakin. Pohjois-Koreasta ei voinut lähettää, koska ei ollut nettiä.
Anri: …katsoin tällä viikolla Yle Areenasta Brittiläisen tutkimusmatkailijan Levison Wood’n dokumentin, jossa käveli Venäjältä-Iraniin. Osan 4/5, jossa matkasi kävellen paikallis(t)en oppan (2 kpl) oli Azerbaidzahnissa ja Georgiassa. Todella hyvä, mielenkiintoinen ja avartava tv-kokemus myös kotisohvalla. Ensi viikolla on viimeinen osa tätä sarjaa. Suosittelen – jos on jäänyt väliin. Hyvää matkaa.
Päivi: Kiitos Pauli on taas kiva lukea reissustasi. Tuli mieleen semmonen huvittava mielikuva missä sinä menet tirkistelemään sen naisen olan takaa miten hän syö…
Sarianne: Mukavaa matkaa Pauli 🌸
Arja: Turvallista matkaa ole varovainen.
Tbilisi
torstai 19.9.2019
Kun täytin kirotun paljon vuosia ja tein perhematkan Hiiden kylän lapsuuden maisemiin, tuli sen verran hyvä fiilis, että halusin jatkaa tätä ihmettelyä maailmassa kauemmin. Päätin siksi kävellä joka päivä vähintään 10.000 askelta. Se on Suomessa vähän puuduttavaa kun pitää tahkota samoja maisemia päivästä toiseen.
Ulkomailla kaikki on toisin. Kaikki tulee niin helposti. Tiistaina 10.000 ylittyi vain lentoihin liittyvillä kävelyillä, täällä yli 30 asteen helteillä tuli eilen 15.000, tänään kävelin jo 23.000. No, kyllä sen tunteekin kropassa. Pullovettä menee paljon, monta litraa päivässä.
Georgiassa tupakka on vähän jokaisen aikuisen suussa. Myös nuoret neidot polttavat paljon. Varmaan Neuvostoliiton peruja.
Nuoria naisia onkin kiva katsella. Täällä kesän helteillä ei naisia, eikä edes nuoria neitoja näe shortseissa. Melkein kaikilla on olkapäät peitetty. Avonaisia puseroita ei näe. Naisten kauneus tulee kuitenkin hyvin esille. Täällä he ovat tummia, iho toki valkoinen. Tummat hiukset, tummat silmät. Yhtään mustaihoista ei ole tullut vastaan. Mitäpä he tänne, kun täällä ei ole hulppeaa sosiaaliturvaa. Joutuisi tekemään töitä elantonsa eteen.
Mtkvari-joen nimi kuulemma tarkoittaa savea. Ja totta, ihan savinenhan tuo joki on. Jokea ympäröi molemmin puolin jyrkät kalliot, mikä tekee liikkumisen raskaaksi. Jos ei kulje joen rantaa pitkin, on koko ajan up and down-meininkiä.
Metro on vähän nuhjuinen. Menin sillä rautatieasemalle selvittämään jatkoyhteyksiä. Takaisin tullessa ajoin pitemmälle. Se olikin mielenkiintoinen liike. Keskustan turistirysät puuttuivat, elämä oli köyhempää, mutta jotenkin siellä tunsi olonsa paremmaksi. Istuin pitkään yksinkertaisen kahvilan ulkopöydällä ja katselin elämänmenoa.
Olisin mennyt junalla Armeniaan, mutta perjantain juna oli täynnä. Tarkoitus oli mennä vain lähikaupunkiin, enkä löytänyt sinne bussiyhteyksiäkään. Siksi päähänpisto, lähdenkin yöjunalla Bakuun Azerbaidzaniin. Juna lähtee klo 20 jälkeen ja on aamulla klo 8 perillä. Ei tule öisiä taksiajeluja eikä hotellin etsintää. Lippuluokkia on kolme ja ostin komeasti ykkösluokan lipun. 33 euroa! Ja samalla säästän yhden hotelliyön maksamisen. Baku on vähän kaukana, mutta kyllä sieltä jonnekin pääsee. Viisumin unohdin kokonaan siinä tohinassa. Se oli hotellissa ja alkoi sopivasti juuri perjantaina.
En oikein ymmärrä, mitä ilmastonmuutospoliitikot oikein ajattelevat. Jos olisin jäänyt Suomeen, olisivat lentokoneet ja junat kulkeneet minusta välittämättä. Eniten ääntä pitävät vihreät kansanedustajat kehuskelevat samaan aikaan Facebookissa kuinka he lomalentävät kaikkialla maailmassa. Iiris-rukka. Demari-ministeri käy Etiopiassa tanssimassa verorahoilla. Minä kävin Pohjois-Koreassa tanssimassa omilla rahoillani enkä tarvinnut siihen järjestelyjä. Rohkeasti kävin pokkaamassa tanssiinkutsun. Kun tätä Georgian elämää tarkkailee, huomaa ettei ainakaan täällä kukaan välitä ilmastonmuutoksesta puupennin vertaa.
Vähän tulee seurattua Suomen tapahtumia, vaikka parasta täällä on se, etteivät ne juurikaan tule mieleen. Huomasin, että pääministeri Rinne on lyönyt luun kurkkuun Iso-Britannialle. Tosiaan Suomi on kokoaan suurempi, ainakin rahanjakajana. Ainakin puheissaan.
Täällä Georgia flirttailee EU:n kanssa, mistä ottamani kuvakin kertoo. Venäjä ei siitä tykkää ja siksi Abhasian ja Etelä-Ossetian irrottautumiset Georgiasta. Täältä noihin maihin ei pääse. Abhasiaan pääsy Venäjän kautta vaatii kuukauden järjestelyt, joten siitä olen jo luopunut. Etelä-Ossetiaankin pääsee vain Venäjältä, ja pientä toivetta vielä elätän, että sinne pääsisin. Minulla on 3 vuoden Venäjän viisumista vielä kaksi jäljellä, joten se ei olisi ongelma.
Tbilisi
perjantai 20 syyskuuta 2019
Tämän päivän huippuhetki oli jalkojen hoito. Näin kadulla mainostaulun, joka näytti olevan enemmän naisille tarkoitettu. Kysyin kuitenkin rohkeasti, saako täällä mies jalkojen hoidon. Ja sai. Ensin minut istutettiin muovisäkkiin, joka täytettiin kuumalla vedellä nilkkoihin asti.
Sitten kaunis nelikymppinen nainen pukeutui avaruuspukuun. Koko vartalon peittävä esiliina, moottorisahamiehen silmälasit ja hengityssuoja. Onneksi laittoi, ettei hoidon aikana voinut tulla mitään turhia ajatuksia.
Jalkojen hoito on yksi hienommista kokemuksista matkoillani. Ja kaikkialla niin erilaiset. Nepalissa oli kantovesi ja silti kaikki järjestyi hyvin. Täällä tuo muovisäkki. Varpaiden puhdistus ja kynsien leikkaus. Jalanpohjan harjaaminen. Tunnin jälkeen kaikki oli ohi. Tunsin olevani nuori varsa hoidon jälkeen.
Palkkio hoidosta oli suomalaisille symbolinen. Sitä se valuuttakurssi teettää. Annoin hoitajalle saman verran tippiä, mitä hoitola veloitti. Kaikille hyvä mieli.
Istun nyt odottamassa juna-asemalle lähtöä. Ei jaksa enää mennä minnekään. Siksi muistelen kokemuksia Georgiasta.
Täällä on paljon poliiseja jalkautuneena vanhan kaupungin alueella. Mitään tunnetta, että minut voitaisiin ryöstää ei ole. Pimeä täällä tulee 19 jälkeen ja klo 20 on jo pilkkopimeä. Silti olen kulkenut puiston halki hotellille pelkäämättä.
Kirjaimet ovat todella outoja ja pyöreitä. Kielessä on 33 kirjainta. Maan nimi georgian kielellä on საქართველო
საქართველო
Täällä on paljon nuoria miehiä, joita Suomessa sanoisin geelitukiksi. Ovatko nämä Irakista tulleita, en osaa sanoa. Täällä en ole nähnyt yhtään huivipäistä naista, joten jos ovat irakilaisia, on vaimot jätetty sodan jalkoihin kotiin. Sarkasmia.
Kadulla myydään maan omia hedelmiä ja vihanneksia laatikoista. Myyjinä on usein vanhoja naisia, jotka ilmeisesti hankkivat lisätuloja pienen eläkkeen päälle. Myyntipaikkoja on pilvin pimein, mutta mieleni ei jostain syystä tee hedelmiä. Autojen pakokaasut. Autoja täällä on paljon, aivan liikaa ja niitä pysäköidään mihin sattuu. Täällä on pysäköinnin ohjaajia ihan katuvarsipysäköintiä auttamassa. Eivät rahasta. Vain ohjaavat.
Täällä myydään paljon erilaisia leivonnaisia. Pakko niitä oli maistaa, mutta en sisäistänyt makua ja kokeilun jälkeen sai jäädä. Makkarat ovat aika mauttomia, joten Arilla olisi täällä makkaramestarin paikka tarjolla. Leivonnaiset ovat aika isoja. Sisällä mm perunaa, kanaa, lihaa, vihanneksia.
Nuoret alle 30 vuotiaat puhuvat tosi kaunista englantia. Vanhemmat eivät juurikaan osaa. Ero tulee Georgian itsenäisyyden ajasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Sen jälkeen on kielitaitoon satsattu kouluissa.
Täällä on vähän kaikkialla netti. Kaduilla ja bussipysäkkien lähellä, jopa puistoissa. WiFi-verkon nimi on ”Tbilisi loves you”. Yhteydet ovat kuitenkin Suomeen verrattuna huonot, ja esimerkiksi Whatsapp-puhelut pätkivät paljon.
Mika: Varmasti hieno reissu. Kiva kun jaat kokemuksia 👑
Päivi: Kun reppureissaajana kävelet paljon niin jalkahoito on varmasti paikallaan. Montako viikkoa ja maata on vielä tällä reisullasi jäljellä?
Pauli: Päivi En tiedä edes sitä, minne seuraavaksi. Tarkoitus on olla vain lyhyellä matkalla. Vaan löytyi taas uusi maa Vuoristo-Karabah Armenian ja tämän Azerbaidzanin välissä. Sinne ei oikein ole yhteyksiä ehdin katsoa. Unelmani käydä kaikissa maailman maissa alkaa hiipua. Mutta väliäkö sillä. Tavoite on hieno ja lähelle ainakin pääsen. Somaliaan en ehkä mene, mutta Somalimaahan kyllä. Ei tänä vuonna. Unelma hiipuu mahdottomuuteen. Miten mennä Vuoristo-Karabahiin tai Abhasiaan. Liian vaikeaa. Mutta jos vain nämä 2 jäljellä joskus, keksin kyllä jotain.
