Chile

Kun tulin Chileen, heti rajalla näki, että tämä on toista maata. Ei ollut yhtään bisneksentekijää missään. Oli sellainen rento meininki ja silti pääsi nopeasti tarkastuksesta. Täällä tutkitaan kyllä kaikki matkatavarat sekä tullissa että vielä 50 km tullin jälkeen, mutta syynä on joku kärpänen, joka leviää elintarvikkeista ja siksi kaikki ruoka on kielletty tuoda rajan yli.

Mutta on uusi ihmetys. Olen 200 km etelään rajalta. Iquiquen kaupungissa. Tähän asti kaikki maa on ollut hiekkaerämaata. Oikeastaan pinta on hiekkaa ja alla on mannerlaattaa ja tulivuorten purkauksia. Täällä on vähän vihreää, mutta kaikki on kastelun tulosta. Mitä hauskaa voi tehdä Saharassa? Sitä tässä netin ääressä nyt yritän selvittää. Netti on oiva väline matkalaiselle, kun kaikista paikoista saa taustatietoa ja myös sellaista käytännön kokemustietoa, ei pelkästään virallista mainontaa.

Iquique, La Serena, Santiago

Täällä muuten kellot ovat 2 tuntia muita maita edellä. Se tarkoittaa, että voin viihtyä kaupungilla kaksi tuntia pitempään ennenkuin tulee liian pimeä.

No, löysin jo turisti-infopaikan, ja kaupungin keskustan puistot ja penkit ja kauppatorin, joten kyllä tästä Chilestä tulee vielä hyvä matka. Turisti info ehdotti minulle riippuliitoa, näkee paljon ja on hauskaa, heh, siihen en kyllä lähde.

Sitten vaan seikkailut jatkumaan.

Iquiqua

Chile – mielenrauhallinen maa

Iquique

27. marraskuuta 2003 01:54

Jäin tänne Iquiquaan, koska on niin helpottavaa, kun on niin rauhallista. Kukaan ei halua tehdä bisnestä, ei ole poliiseja, ei vartijoita, ei ristikoita ikkunoissa. Kahden tunnin aikaero muihin maihin on aika mielenkiintoinen juttu, koska näin voidaan puuhailla pitempään illalla.

Iquique jäi mieleeni kalamiehistä, linnuista ja karusta rannasta

Aamukävelytutustuminen alueeseen alkoi siten vasta kahdeksan jälkeen, koska myös aamu tulee myöhemmin täällä. Kävin meressä uimassa, vaikka minulla oli arvotavarat mukana. Jätin kaikki rantaan. Olin tosin ainoa uimari. Rantatietä kiersi paljon hölkkääjiä. Vesi oli oikeastaan kylmää, tai siltä se tuntui kaiken helteen jälkeen.

Eilen piti mennä farmasialääkärille hakemaan rohtoja. Sain voidetta niihin Machu Picchun hyttysenpuremiin. Myös kurkku on tullut kipeäksi, se alkoi Perun viimeisinä päivinä, ja siihen sain jotain desifiointipitoista lääkettä. Toivottavasti auttaa. Jos ei auta, niin pitää käydä oikealla lääkärillä hakemassa tehokkaampia rohtoja.

Paluulentoajatukseni ovat kadonneet rauhoittuneen tilanteen myötä. Sain myös viestin, jossä minua muistutettiin siitä, että Suomessa minua harmittaisi kaikki se mikä jäi näkemättä. Niin se varmaan on. En kuitenkaan jää tänne joulun yli, joten Brasilia jää kyllä tällä kertaa näkemättä. Onneksi olin kahden poikani kanssa Riossa 50-vuotisillallisella 4 vuotta sitten.

Kehitysapupohdintani matkan kokemuksiini verraten sai yhden matkaraportin lukijan, joka on itse ollut niissä hommissä Afrikassa, toteamaan että hän on täysin samaa mieltä. Hänen näkemyksenä perustuu siis vielä parempaan tietoon kuin omani. Siis en olekaan rasisti, vaan vähän enemmän asioita miettivä ajattelija. Helpotus sekin todeta.

Eilen kävin kauppahallilla. Siellä oli taas uusia hedelmiä tutustuttavaksi. Ostin kirsikoita, jotka ovat heikkouteni, yksi niistä. Elokuussa soin pikkuveljeni kirsikat suoraan puusta ja täällä sitten toinen sato.

Kävin tänään kalatorilla. Voi kuinka ihania ja erilaisia kaloja sitä maailmassa onkaan. Jos olisi mahdollisuus tehdä ruokaa, kävisin kyllä itse kalastamassa syömiseni täällä.

Illalla tiistaina kävin syömässä vanhän mummon ja miehen pitämässä ravintolassa, tai kuppila se oli enemmänkin. En juurikaan käy hienoissa ravintoloissa, ei niitä kyllä kaikissa paikoissa ole ollutkaan. Kun en heti alkanut syömään alkupalaksi tarjottua sämpylää ja pestokastikettä siihen, tuli mummo oikein komentamaan minua, että pesto on hyvää, pitää syöda. Hyvää se olikin. Kala oli tehty jauhokuorrutuksen alle, joten vähän valikoin sitä haarukalla ja veitsellä. Mummo tuli heti paikalle ja kysyi, että onko jotain vikaa. Yritin syödä ripeämmin, ja oikein maiskuttelevasti, jotta saisin mummolta ruokarauhan. Hauska tapaus.

Olen tullut sillä tavalla nirsoksi näiden yösijojeni kanssa, että käyn aina katsomassa huoneen ennen päätöstä. Olin jo kirjoittautunut nimeni ja osoitteeni hotellissa, kun minulla tuli joku ahaa elämys ja sanoin tulevani takaisin. Menin lähellä olevaan toiseen hotelliin. Se olikin viisasta, koska huone oli isompi (pieni sekin), paikka oli siistimpi ja hinta puolet halvempi. Paikkaa pitävät jotkut rouvat, jotka eivät taida olla samanlaisia bisneksen perään kuin vieressä ollut miesten pitämä paikka. Nämä miespaikka naispaikka ajatukset perustuvat henkilökuntaan, joita on näkynyt.

Nyt ymmärrän, miksi naiset, ainakin jotkut, ovat niin iloissaan vaatteita ostaessaan. Menin tänään vaatetavarataloon ja pistin visan vinkumaan. Ostin kaupan kaikki xl kokoiset t paidat. Tosin niitä oli vain kolme, koska täällä ei juurikaan lihavia ihmisiä näe. Ei heille siksi tehdä vaatteitakaan. Uudet shortsit on kiva päällä jä myös kaikki sukat ja kalsarit saivat kyytiä. Eipä siinä nyt niin paljon vaatetta ollut, mutta kuitenkin kaikki meni vaihtoon, joten sillä tavalla se oli iso asia. Tuli oikein kiva olo. Kävin uudelleen oikein suihkussa ja kuljen nyt kaupungilla selvästi iloisempana. Myyjäkin ihmetteli, mitä minä oikein virnuilen kun sitä kauppaa tehtiin.

Turhaa tavaraa on silti minullakin. Kameran latureita ja liitäntäjohtoja en ole voinut käyttää, eikä olisi muutenkaan tarvinnut, koska patterit kestää digikamerassa todella hyvin. Toiset paristot on ollut käytössä vasta muutaman päivän. Mutta siinä ne sitten turhat jutut olivat. Yksi viisas juttu oli ottaa mukaan ristikkolehti, jota olen luppoaikoina täytellyt. Nyt on enää 3 sivua tekemättä. Toivottavasti jäävätkin ratkaisematta, sillä silloin olisi ollut muuta puuhaa tarpeeksi.

Niin uusissa vaatteissani lähdin uudelle kierrokselle. En ottanut riippuliitoa*) vaan varvastossuni. Ja löysin uimarannan, jossa oli paljon kansaakin. Oikein viehättävästi rakennettu ranta-alue. Kun kiersin sitä, löysin ison ruokakaupan ja päässä niksahti. Teen picnicin. Otin kaikkia juustoja ja makkaroita vähän, ja myyjä luuli minua saksalaiseksi. Makkaroiden takia. Sitten hedelmiä, yksi jokaista jota en ollut vielä nähnyt matkalla. Viinikin oli pahvitölkissä, kun ei ollut korkkiruuvia mukana. Patonkia. Loistavaa, mutta kyllä täällä tarvittaisiin makkaramestari. Se ei ole kulttuurissa. Yhdessä kaupassakin oli kyltti että makkaroita saa lauantaina ja sunnuntaina.

*) Nettikahvilan tietokoneet toimivat espanjaksi. Ne muuttavat virhekirjoitukseksi olettamia suomenkielen sanoja joskus oudoiksi. Tuo riippuliito on ollut lenkkarit tai lenkkitossut.

Ja sitten rantaan. Palmupuun alla katselin merta. Ajattelin että kun tuosta menen suoraan, tapaan Tokiossa ystäväni Akitomon. Mutta kun ottaa kaikkea vähän, on yhteensä liikaa. Kerrankin olisin voinut tarjota ylijäämistäni jollekin kerjäläiselle juhla-aterian, mutta yhtään kerjäläistä ei ole tullut täällä vastaan. Ruoat menivät siis roskiin. Surullista. Mutta hedelmät pesin punaviinillä, koska kylmä vesipullo on täällä tärkeämpää kuin punaviini. Myös kädet pesin punaviinillä. Ja totta, ainoa mikä loppui kesken, oli kylmä vesi.

Nyt vietän kivan illan. Löysin van Gogh tavernan, jonne menen oluelle ja vähän katselemaan ihmisiä.

Sitten netin avulla selvitin, että seuraava kohteeni on La Serenan kaupunki, jonne lähden torstaina lentokoneella. Sisäiset lennot ovat aika halpoja ja säästän paljon aikaa. Täältä bussilla Santiagoon menisi 24 tuntia, ja kun päivät alkavat vähetä, on alettava tuhlaamaan rahaa, jotta aikaa jäisi enemmän. Serena on ihana kaupunki ennen Santiagoa, jonne pääsen sitten jatkamaan bussilla.

Bussimatkat eivät muuten ole niin puuduttavia kuin sitä luulisi. Vain yöt ovat vaikeita. Matkalla näkee kaikenlaista, katselen paikannimiä, ja mietin mielleyhtymiä. esimerkiksi perulainen paikka Kusihata kuvaa hyvin sitä pissan hajua, joka oli kaikkialla. Ja kun Andien lumisilta huipuilta lähdettiin alas, tuli mukana pieni puro sulanutta lunta. Tie oli rakennettu joen varteen ja kun oltiin alhaalla, oli purosta tullut iso pauhaava joki. Vähä vähältä se suureni kun tuli uusia puroja mukaan. Se oli vaikuttava näky. Yksi yö oli kaunis ukkoskuuro, se oli todella juhlava ilotulitusnäytös ilman sadetta. Tähtiä näkee paljon yöllä. Näkee kaikenlaista. Silti lentokoneella eteenpäin.

28. marraskuuta 2003 02:20

Chile on lapsuuteni unelma latinalaisesta Amerikasta

Tämä ei ole matkaraportti, mutta kun osa lukijoista ei lue viestejä viikonloppuna, kirjoitan teille tiedoksi, että tämä on paratiisi.

En meinannut millään lähteä pois Iquiquesta, mutta veri vaatii kiertämään. Katsoin netistä Santiago de Chilen ja sen paikan väliltä jotain välisatamaa. Löysin La Serenan, joka muuten tuli googlella paljon sen vesipuisto-Serenan jälkeen täälläkin.

En ole nähnyt näin kaunista kaupunkia. Tämä ei ole mikään city. Ihmiset vaeltelevat illan kunniaksi. Kävin juuri syömässä kivan illallisen. Lentokentältä otin kimppataksin ja taksipoika toi minut kivaan hotelliin, joka on luksusta minulle, mutta ajattelin että menköön. Se on ihan keskustan solinan keskellä. Ei mikään amerikkalainen, vaan chileläinen hyvä hotelli. Hinta ei silti ole kahtasataa markkaakaan yö, mutta kuitenkin tuplasti sen mitä maksoin tähän asti Chilessä. Ja sitten oli ne kaikki markan hotellit matkalla, halvin on ollut viisi dollaria yö.

Kun lapsena mietin radiota kuunnellessa, millaista täällä voi olla, niin unelmathan ovat aina hyviä ja tämä paikka toteutti ne. Heti Chilen rajalla tuntui, että tämä on toista maata.

Täällä Serenassa on meri lähellä, lähden aamulla sinne päin, on vaikka mitä. Hienoja hiekkarantoja. Kauniita taloja.

Yli kuukausi piti matkustaa, että löysi sen mitä etsi. Nyt tätä osaa arvostaa enemmän, kun tietää mitä kaikkea matkalla on ollut.

Ja vielä on Santiago edessä. Nyt taas kadulle.

Muuten on vähän flunssainen olo ja lentokone teki välilaskun. Toista kertaa alas tultaessa meni korvat lukkoon, enkä kuullut mitään pitkään aikaan. Oli kiva selvittää minne mennä, ottaa taksi ja yrittää olla kohtelias kun ei kuullut mitään. Ajattelin, että tällaista Jukan ja Juhan elämä on Suomessa, pitää yrittää arvata, mitä ihmiset puhuvat. Hyvin pojat pärjäävät ja hyvin pärjäsin minäkin. Lukko aukesi vasta kuumassa suihkussa, enkä osannut edes kiittää taksipoikaa, koska olo oli juuri silloin niin kurja. Pitäisi aina olla joku lahja Suomesta mukana.

Taksissa arvailin että haluavat tietää mistä olen ja selitin ummet ja lammet Suomesta ja tästä matkasta Meksikosta Perun kautta paratiisiin. Ilmeistä päätellen tykkäsivät solkkaamisestani. No nyt tropille eli konjakille.

30. marraskuuta 2003 19:49

Päivä kansanvillitsijänä Chilessä

Tämä Chile on niin kiva paikka, että vessankin nimi on banjo. Siis bano, jossa n kirjaimessa on kiharat päällä. Nokia toimii, mutta kenelle minä nyt soittaisin täältä. On viileää, vaikka asteita on 16-20, jopa vähän vilunoloista, mutta vielä en ole ostanut takkia. Santiagossa on 28 astetta, ehkä en ostakaan. Luottokortilla en saa käteistä rahaa, ja ei voi koittaa eri pankeista, koska täällä on sama kuin Suomessa, on yhteinen automaattijärjestelmä. Pääsen kyllä pin koodilla rahamäärän merkitsemiseen asti, mutta sitten tulee kielto, ei tällä kortilla rahaa, pin on muka väärin, en usko.

Torstaiaamuna tein vielä yhteen suuntaan aamukävelyn Iquiauassa. En mennyt uimaan, koska yskä ei ole tullut paremmaksi. Sitten menin Lanchilen toimistoon ostamaan lentolippua La Serenaan. Se ei ihan helppo juttu ollutkaan, mutta sain lipun pitkän sähläämisen jälkeen. Ja sekin tuli espanjaksi ymmärrettyä, että minut haetaan hotellista. Jostain syystä sen automatkan aikana sain kovan flunssan, se oli kyllä jo varoitellut Perusta asti tuloaan. Enpä olisi kestänyt 24 tuntia bussissa siinä kunnossa.

Lentokoneessa menivat korvat lukkoon, enkä kuullut mitään toisen nousun jälkeen, en taksimatkalla hotelliin, enkä hotellissakaan ennen suihkua, jossa korvat aukesivat. Taksikuski osasi hyvin viittoa että nukkumapaikkaako haluat, ja hän minulle tämän kivan hotellin etsi. Ja matkalla höpötin ihmisille, mikä olen, miksi kuljen ja missä kuljen, vaikka en itse kuullut kysymyksiä. Arvasin vaan, että sellaisia kysyvät, kun minua osoittelivat.

Perjantaina tein aamukävelyn esikaupunkialueelle ja merelle. Siellä kirjoitin päässäni valmiiksi sen kasvutarinani, jonka olen lähettänyt tiedoksi. Tämä on Chilen 2. vanhin kaupunki ja erittäin kaunis, rakennukset hyvässä kunnossa. Paljon katseltavaa, ihmisiä, puistoja, puistokonsertteja, kirkkoja, japanilainen puutarha (¡), ja sellaista. Siinä kaikessa meni perjantaipäivä. Ravintoloita ei ole, tässä lähistöllä on vain 3, yksi näyttää liian isolta minulle, toisessa kävin torstaina ja kolmas, jossa olin, avattiin vasta klo 20. Olipa minulla nälkä, mutta en viitsinyt käydä kahviloiden pizzoja syömässä.

Lauantaina lähdin Coquimbon kaupunkiin. Olin ihmetellyt, miksi täällä keskustässä käveli ruotsalaisia eläkeläisiä, minun paratiisissani turisteja. Syy selvisi. Hyppäsin nuorten perässä pois bussista, kun luulin että menevät konserttiin. Oli muuten Chilen musiikin juhlapäivä, minkä vuoksi tarjontaa oli enemmankin. Mutta jäinkin pois kalasataman edessä. Ihana paikka. Ja iso. Oli kalaa, rapua, simpukkaa, isoa ja pientä. Oli ravintoloita, joissa oli suoraan merestä nostetusta kalasta tehtyä ruokaa. Oli pelikaaneja, ja oli hylkeitä, jotka siinä edessä näyttivät temppujaan kalanperkuujätteitä saadakseen.

Coquimbon hylkeet, linnut, kalat ja kalastusveneet

Oli ihania pikkupurkkeja kala-annoksia, mutta kun ne olivat raakoja, en uskaltanut maistaa. En muistanut enää otinko jäykkäkouristusrokotuksen, piti ottaa, mutta kaikkea en saanut, kun olin niin myöhään liikkeellä. Menin ravintolaan, jossa oli eniten ihmisiä. Sain viimeisen 4 hengen pöydän ja pian siinä mukana istui 5 ihanaa chilelaista meikäläisen ikäistä naista. Selvästi naiset flirttaavat täällä minulle, mutta kun tulee selväksi, etten oikein osaa espanjaa, niin sitten se juttu jää aina kesken.

Otin kalakeittoa, tai ei se kalaa ollut, rapuja, simpukoita, mustekalaa, koko matkan paras ruoka-annos.

Kuljin kadulla ja yksi mies tuli laulamaan minulle kulkuset, kulkuset. Hän sanoi, että olen joulupukki Papa Noel. Ja pian paikalla oli parikymmentä pikkutyttöä 11-12 vuotiasta, jotka hullaantuivat ihan oikeasta Suomesta tulleesta joulupukista. Heidän esiliinansa nunna tuli komentamaan tytöt pois.

Okei, miksi näin. Minulla oli Chilen lippalakki, koska lopultakin sain melkein omankokoisen lakin itselleni. Ja, olin laittanut aamulla päälleni uuden punaisen t-paitani. Okei, ostan vielä helistinkellon, niin sitten voin alkaa chilelaisten joulupukiksi ja tehdä paljon rahaa.

Ruotsalaisten arvoitus selvisi. Tämä rantakaupunginosa oli aivan täynnä elakeläisiä, koska laivasatamassa oli lemmenlaiva. Jaha, mietin, nykypäivän eläkeläiset ovat etuoikeutettuja, he ovat tienanneet vain pienen osan eläkkeestään, ei 20 prosenttiakaan ja sitten moni, joka kuolee ennen aikojaan, antaa oman eläkeosuutensa niille, jotka porskuttavat täällä lemmenlaivoilla. Kun minun vuoroni tulee, ovat rahat loppu. No, en minä kyllä lemmenlaivaan suostuisi menemään, että ehkä se on hyvä vaan. On se jotenkin rivoa, ne on kuin heinäsirkkaparvet täällä Coquimbon kaduilla ja kaupoissa. Tämä on kuitenkin pikkupaikka.

Vaan paras oli vielä edessä, sunnuntaina lähdin heti aamusta pitkälle kävelymatkalle maaseudulle asti ja meren rannalle. Sielläkin ihmiset tulevat kättelemään ja juttelemaan vieraan kanssa. Ihania ihmisia.

Suomalaisen joulupukin kunniaksi paraati. En osannut zoomata, kädet tärisivät ja kamerakin oli ensin etsittävä laukusta. Elämäni huippuhetkiä

Kun tulin puolen päivän jalkeen takaisin oli keskustassa joku tyttöjen paraati. Samanasuisia, pikimustatukkaisia tyttöjä oli ainakin tuhat riveissä ja jonoissa kauniisti. Kävelin ja ihailin sitä naytöstä. Sitten joku osoitti minua ja kuiskasi vierelleen jotain, varmaankin joulupukki. Menin kuiskaamaan takaisin että olen Suomesta. Sen jälkeen alkoi hulina. Minulle hurrattiin kuin olisin voittanut kultamitalin olympialaisissa. Tyttöjen hienot jonot menivät sekaisin, kun otin kuvia todisteeksi, halusivat kaikki kuviin. Minulle hurrattiin ja laulettiin lauluja. Kaaos oli niin suuri, että minun oli pakko häipyä sivukaduille, koska emoina olleet opettajat eivät saaneet tytöille mitään järjestystä. Tytöt olivat 10-vuotiaasta johonkin 18-vuoteen.

Siis velipoikani, jotka olette samannäköisiä. Tänne vaan joulupukiksi. Minun on ehkä mentavä parturiin, muuten pistävät vielä vankilaan kapinan lietsomisesta. Mutta kun yskittää, muuten varmaan menisinkin.

Eli tällaista tavallista elämäa minä täällä vietän, käyn kahviloissa, katselen paikkoja ja vain olen. Enkä pelkää mitään. Kummallinen olotila.

Aamulla lähden Santiagoon, kuuden tunnin bussimatka. Onkin sitten jo joulukuu. Matkan loppusuora on alkanut. On jo pakko alkaa laskemaan, missä on milloinkin, jotta pääsee oikeasta paikasta kotiin. Haikea olo jo nyt.

Chilestä matka jatkui Argentiinaan