Papua Uusi Guinea

Matkalla Papualle 

29 joulukuun ilta 2015

Euroopan Schengen rajat olisivat vitsi, ellei niistä kävelisi läpi ilman papereita kuka tahansa, on sitten ISIS-tappaja tai syyrialaisena esiintyvä irakilainen.

Olen nyt odottamassa lähtöä Australian Brisbaneen. Vaan matka meinasi katketa alkuunsa. Papua ei päästä maahan, jos ei ole lippua ulos maasta valmiina. Enkä voi jäädä Brisbaneen, koska Australiaan on oltava viisumi etukäteen.

Hätä keinot keksii. Muistin DX-kuuntelusta, että täällä on Salomonin saaret. Ostin tiskillä lipun Papualta saarille. Ja niin sain lähtöluvan. Ei tarvinnut kuin näyttää iPadista, että lippu on hankittu. Pari sataa lippu maksoi. Mietin myöhemmin, mitä sitten tehtäisiin. Nordean turvatarkastus toimi tällä kertaa. Jos pankkitunnarit loppuu tai hukkuu, olen pulassa. Nordean uusi tunnistesysteemi ei toimi uusissa iPadeissa.

Brisbane on kaukana itärannikolla. Mutta muuta kautta Papualle ei pääse.

Kello on nyt 20 illalla. Ja puolen päivän jälkeen olen Papualla. Turhan kauan menee aikaa, koska linnuntietä olisi vain pyrähdys. Olo on hyvä. Päivän hellekävely teki hyvää.

Port Moresby, Papua and New Guinea

30 joulukuuta, 123. kulkijapojan maa

Huh huh, mikä yllätys. Ikävä sellainen. Muutaman tunnin hortoilun jälkeen alkaa ilta pimetä ja pitää ottaa aikalisä. Tämä on epäreilu kuvaus, mutta vähän on sellainen olo, että olen tavannut useita kehitysvammaisia tänään. En saa itseäni ymmärretyksi, enkä ymmärrä tästä touhusta mitään.

Minulle selitettiin lentokentällä, että hotellini olisi keskusta-alueella. Kysyin moneen kertaan, center centrum city center, downtown. Koska oli lentokenttäkuljetus, ajattelin että katson sitten yhden yön, missä ollaan.

Respassa yritin saada alueen karttaa, nuori mies tyrkytti paperista puhelinluetteloa. Kun en nähnyt mitään tosi elämää hotellin ulkopuolella, yritin kysyä, missä kahvila ravintola kauppa shop restaurant market, mutta ei. Ei ymmärtänyt hotellin henkilökunta, ei kadulla ihmiset. Aina joku epäselvästi puhuva mies lähti seuraamaan. Sanoin moneen kertaan, että haluan olla yksin, mutta niin seuranta jatkui kuin olisi kulkukoiria matkassa. Eivätkä he ymmärtäneet, että haluan kahvia, juoda vettä. Viittomakielikään ei tänään auttanut.

Monen hikisen hetken jälkeen näin aidatun alueen, jossa oli autoja enemmänkin. Se oli joku paikallinen jumbo. Sisään ei päässyt ilman turvaskannausta. Vartijoita joka puolella. Sain lopultakin kahvia, ja ostin kahvin oheen suolaista ja makeaa. Tarjottimen sijasta jokainen eri ostos laitettiin paperipussiin ja päälle muovipussi. Kiva jätevuori yhdestä kahvikupista.

Olen yrittänyt selvittää uuden vuoden juhlia. Respa ei tiedä mitään, mitä en enää ihmettele.

Tämä on erittäin kallis maa. Appelsiinit maksavat tuplasti sen minkä Suomessa. Kaiken ruoan saa Suomesta halvemmalla. Myös huoneet ovat kalliita. Kaikki johtuu tietenkin valuuttakurssista, mutta miten tällaisen kehitysmaan rahan arvo voi olla niin kallis. Sellaista kurssitasoa esitin ensimmäisen Afrikan matkani jälkeen. Mutta saisi se hinta olla eurooppalaista tasoa, miksi vielä kalliimpaa kuin Suomessa. Miten paikalliset elävät täällä?

Päivän aikana olen nähnyt yhden kiinalaisen oloisen ja yhden valkoisen miehen, jolla oli kulkukortti kaulassaan. Indonesiassa ja myös täällä australialaiset omistavat paljon yrityksiä, kuten suomalaiset Virossa. Kahviloissa oli kylttejä, aussiomistus, indonesialainen henkilökunta. Ikäänkuin tämä yhdistelmä tosii parhaan makuyhdistelmän. Ainakin parhaat=korkeimmat hinnat.

Kaikki maan 7 miljoonaa asukasta ovat täällä alkuperäiskansaa. Sitä toki odotinkin, mutta ettei täällä ole edes uutena vuotena turisteja, se oli yllätys. Kansa jakaantuu pieniin muutaman sadan tai tuhannen ihmisen kyliin, ja nuo yhteisöt ovat nahistelleet paljon keskenään. Turistit ovat saaneet olla rauhassa.

Vaihdan aamulla paikkaa, vaikka en vielä tiedä, minne.

Minulla on aina ollut periaate, että kuljen fiilisten mukaan. Siksi en varaa koskaan matkoja enkä hotelleja etukäteen. Nyt jouduin tekemään poikkeuksen kun en olisi päässyt Papualle ilman matkalippua pois. Jos eka päivän perusteella pitäisi jotain tuntemuksia eritellä, niin minulle tulee tuskaiset ajat kulkea täällä odottaen matkapäivää. Yritän vaihtaa lennon aikaisemmaksi, ei täällä ole mitään. Tai mietin sitä illan ja yön aikana, voisiko täältä löytää jotain tekemistä.

Afrikka on aivan eri maanosa. Siellä voi kulkea bussilla maasta toiseen ja siellä on aina elämän sykettä kaikkialla. Tämä Papua vaikuttaa pystyyn kuolleelta, mutta toivottavasti ensimmäisen iltapäivän tuntemukset osoittautuvat virheellisiksi. Ikävöin uutta vuotta Addis Ababassa, hauskempaa ei ole ollut Suomessakaan koskaan. Ja se oli kaksi vuotta sitten.

Tänään ei paljon surffata. Huoneen sähkörasiaan kyllä adapterini sopii, mutta ei ota kontaktia, joten akkujen kanssa pitää olla säästäväinen. Aikaero Suomeen on 8 tuntia.

Piti vähän tutkailla, mistä tulee tunne että keskustelee kehitysvammaisten kanssa. Siis ei pelkästään puheen vaikeudet vaan myös olemus ja kasvojen piirteet ovat joillakin erilaiset. Täällä on vuosituhansia eletty pienissä kommuuneissa, joten serkusavioliittoja on paljon. Tämä on vaikea asia, koska myös Suomeen tulleilla muslimeilla on tällainen serkuskulttuuri. Mutta että se näkyy näin selvästi arjessa, se on minulle yllätys. Tämäkin on asia, josta pitäisi pystyä keskustelemaan avoimemmin Suomessa.

Nuorten miesten toimettomuus on täälläkin selkeästi nähtävissä. Se taitaa olla nykyään maailman suurimpia, ellei suurin ongelma. Juuri siitähän kumpuavat terrorismi ja myös ISIS saa joukkoihinsa näitä nuoria miehiä. Kansainvaelluksetkin ovat enimmäkseen nuorten miesten vaelluksia. Ja kun syntyvyys on suuri, puolet lapsista on pian toimettomia nuoria miehiä. Toinen puoli, tytöt, eivät erotu joukosta samalla tavalla.

Ulla: Huh huh. Eipä tee mieli tuonne.

Pauli: Kello on nyt 2 täällä. On pakko hoitaa asiat, kuten matkan jatkon selvitykset yöllä, koska netti on täällä tosi surkea illalla ja iltapäivällä. Aamusta en vielä tiedä. Ei riitä, että netti ei pysy pystyssä, myös sähkökatkoja oli koko illan.

Uudenvuoden aatto 2015, Port Moresby

Papua osaa hämmästyttää. Jotenkin tähän oloon alkaa sopeutua, ja ihan mielenkiintoistahan tämä on.

Ilta pimenee. Kello on pian 19, ja Suomessa vasta 11. Pian lähden uudenvuoden juhliin tuohon muutaman sadan metrin päähän. Sen verran kolkko matka juhliin on, että jätän kaikki rahat, luottokortit, puhelimen jne tänne tallelokeroon. Taskulampun otan mukaan ja juhlarahat käteisenä. Täällä ei katuvaloja juurikaan ole.

Täällä tulee väkisin pelokas olo. Taksi pitäisi tilata aina hotellin respan kautta, kadulta voi tulla rosvokuski, vaikka sillä olisikin taksin katon valomerkki, tuo yön ainoa valopilkku. Vartijoita on kaikkialla, kaupoissa, ovilla, ja korkeat aidat on joka paikassa. Mihinkään ei pääse noin vaan. Kunpa samanlaiset vartijat olisivat Suomen rajoilla. Eila Kännöä on tullut kunnioittava ikävä.

Kävin hotellikuljetuksella lentokentällä selvittämässä jatkomatkan aikaistamista. Se olisi onnistunut, mutta minulla ei ollut e-lippua, ainoastaan varaus. Olisin purkanut varauksen, mutta kun lipun hintakin oli varattu luottokorttitililtä. Soitan kohta matkanjärjestäjälle, joka tällä kertaa on romanialainen nettimatkatoimisto.

Olisin lähtenyt pois Port Moresbystä, mutta sepä ei olekaan ihan helppoa. Täällä ei ole julkista liikennettä (kaupunkibussit toki), eikä teitäkään kaikkialle. Mielenkiintoisiin paikkoihin olisi mentävä lentokoneella. Sisäinen maan lippu maksaa enemmän kuin matkan jatkaminen ulkomaille. Eikä hotellien hinnat ole halvempia tämän alueen ulkopuolellakaan. Enää en ihmettele, miksei kansanryhmät ole sekoittuneet. Ei sitä vuosituhansiin päässyt edes riiuureissulle lentokoneilla.

Ihmiset ovat toistensa näköisiä. Useimmista jotenkin tulee mieleen se Krokotiili-Dundee elokuvan alkuperäiskansan mies, joka ilmestyi puskista täydessä maalauksessa. Ei näillä maalauksia ole, paitsi kaikki matkailuesitteet tulvivat maalattuja miehiä ja naisiakin, mutta oloisuus heillä on samanlainen.

Yhä enemmän ihmettelen, mitä ulkomaalaiset täältä ovat halunneet. Papuan nimikin oli ennen ensimmäistä maailmansotaa Saksan Uusi Guinea. II maailmansodan aikana täällä oli paljon joukkoja, mm. Australiasta. 60 km bussimatkan päässä olisi alue, jossa joukot temmelsivät. Sinne pääsee vain kävellen ja koko paikallinen karhunkierros veisi urheilijakuntoiselta 4 vuorokautta. En voi mennä sinnekään.

Löysin sitten downtownin kartoista itse. Minusta on tullut turhamainen. Vielä edellisellä matkalla olisin mennyt sinne bussilla, mutta nyt otin taksin. Matka maksoi hotellin ja taksin huijauskertoimella 50 guineaa, eli 15 euroa. Takaisin tulin downtown hotellin vahtimestarin avustamana 30 guinealla. Huomasin, kuinka taksi antoi rahaa vahtimestarille. Bonuksia siis täälläkin. Onkohan tuo pelottelu taksin vaaroista vain turistien huijaamiseksi.

Downtown oli kummallinen paikka. Ei vanhoja taloja. Muutama hotelli, joiden hinnat vielä korkeammat kuin tämä eilen ottamani, jonne jäin. Up and down, tämä on yhtä mäkeä koko Port Moresby. Ainoa paikka, mistä sain kahvikupposen oli kalliin hotellin ylin kerros. Täällä ei ole lainkaan kahvilakulttuuria.

Kävin taas kaupassa. Ostin vettä ja vettä. Huomasin, että täällä kaikki on kuin hidastetussa elokuvassa. Täällä on ostoskorin kerääjänä kääpiöitä. Mutta kassa ensin rahastaa ja sitten pakkaa kaiken asiakkaan puolesta muovikasseihin. Kaikki tehdään hitaasti kuin Suomessa italialainen lakko. Edellinen asiakas oli ostanut pakastelihaa ja kassa kääri ne sanomalehtiin. Kuin torilla kalakääröt. Sitten alkoi rahojen järjestely ja vasta sen jälkeen oli minun vuoroni.

Sama rahojen järjestely oli paikallisen jumbon hampurilaispaikan kassalla. Piti ottaa jotain, koska en ollut syönyt mitään aamiaisen jälkeen. Paikan kassa järjesteli kassalaatikkonsa setelipinoa niin kauan, että tulin järkiini ja tajusin, mitä olin tekemässä. Kyllä tämän vuoden hampurilaiskiintiö tuli täyteen jo Kuala Lumpurin lentokentällä. Lähdin pois ja neito jäi laskemaan rahojaan ja takanani oli pitkä jono.

Olen outo lintu täällä. Turisteja ei taida montaa olla lisäkseni. Tänään en nähnyt yhtään valkoista, enkä kaukoidän näköisiäkään. Ehkä siksi elämää kokeneet naiset hymyilevät ja tervehtivät minua kaikkialla. Luulin, että olisin saanut jotain charmia matkallani, mutta pettymys oli suuri kun yksi hymyilevä nainen tuli vastaan pikkupojan kanssa, varmaan isoäiti. Hän kertoi sanoneensa pojalle, että joulupukki tulee vastaan.

Hyvää uutta vuotta Suomeen kaikille matkaseuralaisilleni!

Ps. Tiedoksi tutulle, joka välttämättä haluaa postikortin Papualta. Ei täällä ole sellaista ylellisyyttä missään.

Sarianne: Hyvää uutta vuotta Pauli ystäväin!

Ulla: Suomestahan ne joulupukit ovatkin kotoisin. Oikeaan osuivat. Olet niin ystävällisen näköinen.

Päivi: Hyvää Uutta Vuotta!

Hannele: Hyvää Uutta Vuotta Pauli!

Arja: Hyvää Uutta Vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta 2016, Minullapa on jo ollut puoli tuntia.

Oli tosi hienoa viettää ilta papualaisten kanssa odottamassa vuoden vaihtumista. Nyt olen todella iloinen, että olen täällä.

Loistava illallinen, mahtava ohjelma ja upea ilotulitus.

Harmi, etten uskaltanut ottaa puhelinta mukaan. Pimeä taipaleeni pois juhlapaikalta olikin täynnä iloa ja valoa juhlijoista.

Tulkaa perässä kun ehditte

Ninni: Hyvää uutta vuotta 🙂

Ritva: Hyvää Uutta Vuotta

Päivi: No kiva että nyt oli hauskaa, kun luin ikävästä alkutaipaleesta siinä maassa. Olisihan se ollut mukava jos oisit voinut lähettää meille kuvia niistä juhlista, mutta turvallisuushan on tärkeintä. HYVÄÄ UUTTAVUOTTA!

Riku: Jeeeeee, perässä tullaan ja kirsikankukkamaratonille 2017 tähdätään!

Pirkko: Hyvää uutta vuotta sinulle. 💥

Irene: Hyvää Uutta Vuotta!

Hannele: Hyvää uutta vuotta!

Ulla: Ihan loistavaa!

Port Moresby

lauantai 2. tammikuuta 2016

On aika lähteä, koska olen viihtynyt tänäänkin täällä hyvin. Iltapäivällä lämpötila oli 35 astetta ja oli pakko keskeyttää kävelylenkki ja jatkaa sitä illemmalla. Kun tulin jatkoreissultani klo 18 hotelliin, oli lämpötila vielä 30+.

Ykköstavoitteeni matkalla on kohottaa kuntoa, joka pääsi kesän sairastelussa rapistumaan. Siksi kävelen joka päivä vähintään 10.000 askelta, eli noin 6 kilometriä. Eihän se ole paljoa, mutta näillä lämpötiloilla se on, etenkin kun usein on kantamus mukana. Kun jouduin sullomaan kaikki tavarani yhteen reppuun, oli repullisen paino 12 kiloa.

Sen verran paljon on siirtymisiä, että tavoite on ylittynyt vasta kuusi kertaa, tosin neljä viimeistä päivää täällä Papualla jokainen. Burundissa kävelin 24000 askelta yli 30 asteen helteessä, eikä oikein tuntunut missään. Samaa tilaa tavoittelen kun matka etenee.

Uudenvuoden juhlien jälkeen paluu arkeen oli edessä. Eihän täällä ole mitään ja huomasin eilen olevani taas samassa jumbossa kuluttamassa aikaani hellettä paossa. Juuri sitä, mistä ihmisiä Suomessa kritisoin – mitä järkeä on noissa hypermarketeissa käydä aikaa kuluttamassa. Ostin vettä ja mehuja ja rahat loppuivat. Viimeisen puolisen euroa kassa otti jostain laatikosta ja sain ostokset hoidettua. En enää ottanut käteistä, ja hyvin olen pärjännyt. Tehokkain laihdutuskuuri on näköjään olla ilman rahaa.

Olen joka päivä suunnistanut eri suuntaan ja tänään tärppäsi. Tulin paikalliselle torille, jotka aina ovat parhaita paikkoja kalatorien jälkeen. Ja taas elämää kokeneet naiset hymyilivät minulle niin kauniisti, että otin heidät kaikki syliini ja samaan kuvaan.

Juttelin myös kahden asunnottoman miehen kanssa. He kauhistuivat kun kerroin, että on heitä Suomessakin ja meillä on talvi ja pakkaset. Olivat tosi symppiksiä ja asunnottomia hekin.

Valkoinen ihminen on täällä harvinaisuus. Uuden vuoden juhlissa oli kymmenkunta ja sen jälkeen olen nähnyt yhden. On aika kummallista, ettei tänne pääse, jollei ole paluu- tai siirtolippua jonnekin. Jouduin siksi ostamaan Solomonin saarille lipun. Se on onnekseni mitätöity, joten ostin uuden sunnuntaiaamuksi. Parin tunnin lento edessä. Ja taas en pääse koneeseen, jos minulla ei ole jatkolippua. Ostin juuri sellaisen Nauru-saarille, joka on myös itsenäinen valtio.

Tännehän ei kukaan tule pakolaiseksi, koska kaikki on niin köyhää, joten tuo jatkolipun vaatiminen on turhaa ja ikävää. Se tekee kaiken vaikeaksi, kun ei voi kulkea tuntemusten mukaan. Lisäongelman tuo se, että saarien välillä kulkee vain yksi lento viikossa. Jouduin tekemään suunnitelman jatkoksi ja tulen Suomeen Uudesta Seelannista. Tosin päivästä en tiedä, koska kuljen saari kerrallaan. Oli pakko tinkiä unelmasta, ainakin toistaiseksi. En mitenkään ehdi käymään kuin muutamassa valtiossa.

Tästäpä hyvä vinkki Migrille. Ei ole tulemista Suomeen, jos ei ole lippua pois. Luin Timo Vihavaisen uusimman blogin. Hän on viisaimpia miehiä mitä tiedän ja hän pohti, mitä Euroopalle ja ilmastomuutokselle käy kun Afrikan 4 miljardia asukasta vyöryvät Eurooppaan. Nyt meitä on jo neljä huolestunutta, Linkola, Paloheimo, Vihavainen ja Vahtera. Hyvä alku järjen voitolle näissä asioissa. Kirjoitan vielä illalla karmean tositarinan asiasta ja laitan sen Facebookin Pauli Vantaalla-sivuille.

Nuo väliin jäävät maat ovat aina ongelma. 1984 ei vielä päässyt Albaniaan ja jouduimme sen kiertämään. Se on vieläkin käymättä. Belizeen olisi pitänyt koukata 2003, jäi tekemättä ja jääköhän sekin unelmaksi. Ja nyt jäi väliin Itä-Timor Indonesian v-mäisen tullin takia. Islantiin piti mennä maratonille 1980-luvulla, se jäi, mutta sinne pääsin 2014. Se on edelleen sydämessäni paras maa kaikista.

En oikein usko, että ne julkisuudessa olleet kaksi suomalaista, jotka ovat käyneet kaikissa maissa, olisivat olleet kaikissa näissä muutaman tuhannen asukkaan atollivaltioissa. Jotta tästä selviäisin, pitäisi täällä olla puoli vuotta. Joku kolmas netissä sanoi, että tavoitteensa 198 maata lähenee. Mutta minun laskurissani on 240 maata, joten näitä kai voi laskea monella tapaa. Olympialaisissa on muistaakseni ollut yli 220 maata.

Franziska: Happy and healthy travels Pauli! Wishing you an amazing New Year from Sri Lanka 😉

Pauli: Franziska, My Daughter in Africa: Sri Lanka is nice place to visit. I had there beauty contest for local women, but then husbands came to throw me away. Happy New Year to you.