Trininad & Tobago

Trinidad&Tobago on saarivaltio. Valtion pääsaaret ovat Trinidad sekä Tobago, joista Trinidad on suurempi sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan. Kahden pääsaaren lisäksi valtioon kuuluu 21 pienempää saarta. Asukkaita on 1,2 miljoonaa. Pääkaupunki Port-of-Spain. Oma valuutta, dollari.

Maa on ollut itsenäinen vuodesta 1962 ja tasavalta vuodesta 1976 alkaen. Virallinen kieli on englanti. Asukkaista 40 prosenttia on afrikkalaistaustaisia, ja intialaistaustaisia on lähes saman verran. Entinen sokerin ja kaakaon tuottaja saa nykyisin tuloja öljystä ja maakaasusta. Se tunnetaan myös calypso-musiikin ja steelpan-soittimen kotimaana. (Lähde Wikipedia).

Matkalla Trinidadiin

7. tammikuuta 2013

Nyt odotan tässä lentoa. WiFi kentällä toimii hyvin, parhaiten kaikista tämän retken lentokentistä. Trinidad on kuulemma huumepesä, vähän kuin Bogota. Sinne on kuitenkin mentävä, jotta pääsen lähemmäs Surinamia, josta kotimatka alkaa ensi viikolla. Mietin Port-of-Spainissa mitä tehdä, sieltä olisi lento mys Georgetowniin, Surinamin naapuripikkuvaltioon. Jos uskaltautuu bussimutalautalle, saisi taas yhden maan kerättyä.

Karibian etäisyydet ovat pitkiä. Curacaosta Port-of-Spainiin 800 km, vaikka molemmat lähellä Venezuelan mannerta. Caracasiin matka lyhyempi.

Antillit tuli tutuksi jo pikkupoikana. Kuuntelin Bonairen radioasemaa, joka kuului Suomessa tosi hyvin taajuudella 15.185 MHz. Bonairesta sain QSL-kortin, jossa oli flamingo meressä. Jäi mieleen. Tämä on tällainen 4 saaren yhteenliittymä. Olen ollut myös Arubassa, mutta en Bonairessa. Neljäs on St. Maarten, joka on Ranskan kanssa jaettu saari Puerto Ricon vieressä.

Jostain syystä reppumiestä pidetään huumekuriirina. Jouduin jo Kolumbiassa kuulusteluihin ja nyt taas Curacaolla. Papa Noel huumekuriirina, ei hän siihen lentokoneita tarvitse. Huumeet kulkevat Petteri Punakuonon pulkassa rajojen yli kuin linnut Kimmo Kiljusen märässä unessa rajattomasta maailmasta.

Eipä tässä muuta. Hieman jännittää huumepesään meno. Sen verran kamala se Bogotan vanha kaupunki oli. Kuulemma Tobagon lomasaari osana tätä kahden saaren valtiota olisi turvallisempi. Kulkuri ei voi valita, koska en käytä matkatoimistojen lomamatkakohteita.

Ensi viikolla Suomeen. Matka meni aivan liian nopeasti. Oli kuin olisin eilen ollut Helsinki-Vantaalla matkalla Sao Pauloon. Elämä on yksi ohikiitävä pyrähdys maailmankaikkeudessa ja tällainen muutaman viikon reppumatka on siitä vain Juha Miedon sadasosasekunnin verran.

Loppiainen meni. En muista, että Suomella olisi koskaan mennyt Keski-Euroopan mäkiviikolla näin huonosti kuin tällä kertaa. Ei ole valoa edes tunnelin päässä. Kun ei ole ketään, ei ole esikuviakaan. Loppuiko suomalainen mäenlasku ja sen kultaiset perinteet tähän vuoteen. Aika näyttää.

Ei hätää. Saamme varmaan Umayya Abu-Hannan takaisin. Sen jälkeen voidaan olla itseruoskinnan maailmanmestareita. Kuulemma ei niin paska maata olekaan kuin Suomi, ainakin jos netin hyvien ihmisten ja Hesarin toimittajien aikaansaannoksia lukee. Sen verran olen maailmaa nähnyt, etten kyllä allekirjoita tätä suomalaisten syyllistämistä lainkaan. Kannattaisi mennä Hollantia kauemmas, vaikkapa Hollannin Antilleille saakka, niin käsitykset suomalaisuudesta muuttuisivat reilummiksi.

Hyvää lumista Suomea kaikille FB-lukijoilleni.

Huh. Kello on 24. Lopultakin pääsee nukkumaan. Kone ei sitten tullutkaan, vaikka kuuluttivat. Olin täällä Trinidadissa vasta yöllä. Takseissa ei ole mitään tunnuksia, joten yritin odottaa shuttle-busseja. Ei koskaan tullut ja piti ottaa sitten taksi. Olisi vienyt minut downtowniin, mutta en keskellä yötä sellaista halua ja jäin tähän lähelle kenttää. Huomenna menen jollain konstilla keskustaan ja haen valoisana aikana hotellin. Nämä taksit osaavat vedättää kentälle juuri tullutta vierasta, siksi käytän mieluummin busseja ja shuttle busseja. Niin tämäkin aloitti puijauksen. No, hävisin ehkä 5 dollaria, ei enempää.

Nyt kumpikaan iPhone eikä iPad tunnista, missä ollaan ja kello näyttää Curacaon aikaa. Applen aikalista ei edes tunne Trinidadia. Tuo toinen saari on muuten Tobago, eikä mikään tupakki.

Kun laskeuduttiin kentälle näki värikkään kaupungin valot, jotka päättyivät rantaviivaan. Tosi vaikuttava näky. No, ajattelin kertoa pojilleni ja siskolleni, kun he ovat pian heräämässä ja minä vasta aloitan unet, että kaikesta huolimatta perille päästiin ja kaikki on hyvin. FB ystävät saavat saman tiedon tässä.

Vielä, nämä koneet täällä Karibialla ovat pieniä muutaman kymmenen hengen koneita. Halpoja kulkea saarelta toiselle. Jos saa yhden suunnan lipun. Pakkomyyvät kalliimpia 2 suunnan lippuja. Nyt osasin vaatia ja kun esitin Surinamin lipun Helsinkiin, sain ostaa halvemman lipun. Tämä on hyvä vinkki, jos joskus innostuu kulkemaan nämä saaret tästä yksi kerrallaan. Olin jo hyvässä vauhdissa 2004, muitta sitten piti keskeyttää matka. Matkustin silloin Kuubaan ja asuin yksinhuoltajaäidin yksityiskodissa. Pitää tehdä tämä trippi uudestaan ja osin käyttää myös laivoja, joita silloin 2004 myös käytin. Sanoo Vartiainen mitä tahansa, niin nämä maat ovat vauraita, vaikka asukkaita on vähän.

Jouduin taas kuulusteluihin lentokentällä, nyt täällä Port-of-Spainissa. Eivät meinaa mitenkään ymmärtää, että joku voi kulkea maasta toiseen, ilman mitään hotellivarauksia ja matkalippuja. Jos olisin nuori mies, varmaan laittaisivat tarkkaan tutkintaan huumeyhteyksistä. Onneksi oli se Surinamin matkalippu osoittaa, oli sen verran tiukkaa syynäämistä, etten ilman sitä olisi selvinnyt. Ei näille voi kiukutellakaan, koska sitten vasta vaikeuksia tulisi. Pitää vaan nöyrästi selittää kaikkea, mitä kysyvätkään.

Port-of-Spain

8. tammikuuta 2013

Olen tietoisesti kirjoittanut juttuni heti auki, jotta tilanteen hyvä olo tai turhautuneisuus tulisi läpi.

Lentokenttää lähellä oleva hotelli oli katastrofi. Palvelu jotenkin töykeää. Ilmeisesti kukaan ei ole tällaisessa hotellissa yhtä yötä pitempään, ja siksi saa kohdella huonosti. Aamiainen ei kuulunut hintaan. Ja se oli surkea. Piti suurennuslasilla etsiä syötävää. Laskuttivat vielä vedellä reilusti lantratusta appelsiinimehulitkusta erikseen kovan hinnan. Olin valmis lähtemään heti pois.

Vaan jäitä hattuun. Piti vaihtaa vaatekerta, mutta Curacaon lentokenttä oli onnistunut kastelemaan reppuni totaalisesti. Kaikki vaatteet ja tarpeet läpimärät. Olivatko pitäneet jossain vesialtaassa vai olisiko pitkittyneen lennon takia heittäneet tavarat ulos sateeseen. No, sitten likaisissa vaatteissa eteenpäin.

Samanlainen tilanne oli kerran masai-maassa. Yövyin savimajassa, jossa oli olkikatto. Aamulla kun heräsin, reppuni oli läpimärkä. Ihmettelin kun ei ollut satanut. Eikä ikkunoissa ja ovessa näkynyt murron jälkiä. Kun aamu valkeni lisää, huomasin että joku oli pitänyt reppua molemminpuolisena vessanaan. Onneksi olin ottanut kaikki tavarat illalla pois repusta. Tämä on minulle ikuinen arvoitus. Kävikö joku poppamies sotkemassa paikat vai mistä oli kyse. Ei ainakaan rasismista, koska vain valkoinen mies voi olla rasisti. Eikä ryöstöstä, koska mitään ei oltu viety. Onneksi paikan siivooja pesi reppuni, sehän oli ainoani.

Sosiaalidemokraatti olisi tässä vaiheessa huutanut, kuka vastaa, kuka korvaa, kuka maksaa. Missä on yhteiskuntavastuu siitä, että matkalla tuli paha mieli. Paljonko valtio maksaa mielipahakorvausta likaisista vaatteista. Pitää perustaa joku matkailukuraattorin virka kaikkiin maailman kaupunkeihin, jotta suomalaiset voivat mennä vaatimaan yhteiskunnan apua. Tuli mieleen se yksi mulqvist, joka Thaimaan tsunamissa pelastettiin valtion rahoilla koti-Suomeen. Sitten hän alkoi vaatimaan valtiolta korvausta matkalaukkunsa tuhoutumisesta. Tällaisia tilanteita varten tarvitaan kuraattorien valtion virat.

Kun demariyhteiskunta on tuhonnut ihmisten oman vastuun omasta elämästään, halusin olla eri mieltä. Jos on kelju olla, se on vain oma vika. Ja sen voi korjata itse.

Katsoin siksi netistä hulluimman hotellin, mitä kaupungista löytyi. Ja sinne. Heti kun avasin laihoille ihmisille tehdyn portin, minua alkoi hymyilyttää. Hymy muuttui nauruksi kun pääsin respan eteen. Aivan sekoboltsi hotelli, vai mikä ilotalo tämä oikein on. Värejä, rapistuneita huonekaluja, iloisia ihmisiä, kulttuurin havinaa. Ei olisi matkailukuraattori löytänyt yhtä iloista hotellihuonetta minulle.

Yritän katsoa matka-arkistoistani, mikä oli hotellin nimi. Mielikuva on, että se olisi ollut Forty Winks Inn, mutta ulkoseinät olisi sen jälkeen maalattu. Yritän varmistaa.

Kuljin iltapäivän kaupungilla ja päätin. Tänne jään. Ainakin Trinidadissa olon ajaksi.

10. tammikuuta 2013

Trinidadissa pohdiskelua

Trinidadista olisi paljon opittavaa EU:n päättäjille.

Maan BKT on puolet Suomesta. Kun maa ei jaa rahaa ulkomaalaisille, eikä elä velaksi ja sen asumis- ja terveydenhoitomenot ovat paljon Suomen tason alapuolella, maa on vauras. Kerjäläisiä ei näykään. Huumeveikkoja jonkun verran.

Täällä ei ole juuri muuta kuin turismi. Sokeriviljelmiä oli. Niitä hoitamaan tarvittiin intialaisia orjuuden loputtua. Siksi maassa on 40 % afrikkalaistaustaisia orjien jälkeläisiä ja 40 % intialaisia. Loput ovat sekoittuneista parisuhteista syntyneitä. Alkuperäiskansa on käytännössä tuhottu, mikä on vielä monen eurooppalaisenkin maan kohtalo. Kaasua täältä saa ja vähäiset öljyvarat ovat loppumaisillaan.

Tuo intialaisten sokeriviljelmätyöntekijöiden tuonti maahan on kyllä mielenkiintoista. Tänne jääneet afrikkalaiset eivät siis halunneet tehdä palkalla töitä sen jälkeen kun pakkotyö orjana oli loppunut. Vähän samaa kansanluonnetta olen Afrikan matkoillani havainnut. Kirjoitin tämän haihtuvalla musteella, koska eihän näin saa sanoa. Suomeenhan on tullut ahkeria koneinsinöörejä, joiden paperit ovat jääneet kotimaahan, ja he janoavat päästä koneinsinöörityöhön.

Trinidad on turistille kallis. Söin juuri currykalaa, aika vaatimaton annos, jonka Suomessa olisi saanut paljon halvemmalla. Hintaa tulee kun listahinnan päälle tulee lasku vedestä, 10 % palvelupalkkio ja 15 % arvonlisävero. Tuo vaatimaton kala-annos maksoi 23 euroa. Kalleuden todellinen syy on valuuttakursseissa. Kun täällä ei ole mitään riistettäviä luonnonvaroja, on maa voinut asettaa itse valuutalle arvon. Yksi USD on noin 6,5 Trinidad&Tobagon dollaria, TTD.

Eli ei tämä oman maan kansalaisille ole näin kallis, vain turisteille, mikä on ihan oikein. Jos Afrikan luonnonvaroista rikkaat valtiot ja nämä köyhät Etelä-Amerikan maat asettaisivat valuuttakurssitason oikeammalle tasolle, ne saisivat enemmän rahaa myymistään luonnonvaroista ja palveluista. Sehän poistaisi suurelta osin kehitysavun tarpeen, jos kursseja tuettaisiin vielä korkeilla vientitulleilla. Myös veroparatiisien kautta tapahtuva ryöstäminen muka vuokratuista kaivos- ja muista laitteista pitää laittaa aisoihin.

Olen toki edelleen sitä mieltä, että kehitysapu on vain haitaksi, mutta eliitti, joka sitä haluaa jakaa, saisi tästä ajattelemisen aihetta. Nyt luonnonvarojen riistosta hyötyvät aivan eri tahot, jotka maksavat riistämisen aiheuttaman köyhyyden ongelmat. Korkeammat luonnonvarojen hinnat toki korottaisivat kännyköiden ja monen länsimaissa tärkeäksi koetun tuotteen hintoja, mutta onhan se paljon oikeudenmukaisempaa kuin keinotekoisen alhaiset hinnat, jotka luovat tarpeetonta eriarvoisuutta maailman ihmisten kesken.

En siis valita Trinidadin ruoan korkeista hinnoista, vaan valitan Paraguayn ja Bolivian liian halvoista hinnoista ulkomaalaisille.

Täällä on muutakin opittavaa. Ostin hedelmiä ja juotavaa marketista sekä hellin itseäni jäätelöllä. Kaikki muu ruoka oli arvonlisäverotonta, mutta jäätelöstä maksoin 15 % alvin, sama mikä menee kaikesta ravintolaruoasta.

Tästä saan mielenkiintoisen Iltalehti-blogin kunhan jollain konstilla pääsen takaisin koto-Suomeen.

Suomen ulkoministeriö tiedottaa, että väkivaltaiset ja aseelliset ryöstöt Trinidadissa ja myös Tobagon saarella ovat kasvussa. UM varoittaa myös kytevistä kansanryhmien välisistä kiistoista. Eipä siis ole täälläkään monikulttuurista onnelaa. Miten ihmeessä se Suomeen saataisiin, jos tämä 40-40 tasajakokaan toimi, vaikka sitä on ryyditetty 20 %:n sekoittumisella.

UM kehottaa noudattamaan suurta varovaisuutta. Nämä varoituksen sanat kaikuivat mielessäni kun eilen illalla 21 jälkeen kävelin illallisravintolasta hotelliin. Pimeäähän täällä on, onneksi, sillä se esti näkemästä minua vaanivia rosvoja. Vitsi.

Katsoinpa mitä Iso-Britannia neuvoo kansalaisiaan Suomesta. On vähäinen terrorismin uhka. Turistiaikoina taskuvarkaat vievät rahat, muina aikoina rikollisuus on vähäisempää.

Suomessa velloo rasismikeskustelu. Huudetaan toisten yli, eikä kukaan kuuntele. Kulkuri ei ajattele ihmisten ihonväriä, uskontoa, eikä tapojakaan. Kaikki kohtaamani ihmiset ovat olleet minulle ihania ja olen hymyssä suin ollut takaisin heidän ihanuutensa veroinen. Tämä on aitoa monikulttuurisuutta – kohtaa ihmiset heidän omalla maaperällään. Suomeen tuotu monikulttuurius on keinotekoista, tekopyhää ja epäaitoa. Tohtori Eero Paloheimo on sanonut hyvin viisaasti: kansojen sekoittuminen on kuin sekoittaisi kylmää vettä ja lämmintä maitoa. Siitä tulee vain haaleaa litkua, joka ei ole minkään makuista.

Näissä haikeissa tunnelmissa joudun jo laskemaan, milloin pitää missäkin olla.

Trinidad, tarkemmin Port-of-Spain, oli minulle hyvä ja lämmin kokemus. Kuljin joka päivä eri suunnissa, downtownissa eniten. Kulkuri hakee aina jotain. Downtownissa hain kahvilaa. Kahtena päivänä eri paikoissa kulkeneena en löytänyt yhtään, paitsi McDonaldsin kahvilan McCafe. Syykin kai selvisi. Oli leipomoita, mutta niiden myynti oli kaltereiden takana. Kahvia ei saanut edes mukaan. Oli pikaruokapaikkoja samalla konseptilla. Olisi pitänyt jostain taikoa kahvi ja leipomosta jotain syötävää ja mentävä puiston penkille kahville. Ilmeisesti downtownissa on niin paljon ryöstöjä, ettei avointa kahvilaa voi pitää.

Paikalliset kertoivat minulle, että he ovat pieni maa, joten heillä ei ole varaa laittaa poliiseja kaduille niin paljon kuin Etelä-Amerikassa muualla on.

Trinidadin twin-hotelleistani jälkimmäinen oli vielä kivampi kuin ensimmäinen, josta jouduin pois kun huoneet oli varattu 2 yöni jälkeen. Vanha paikka oli kulttuurimpi, ja huoneet pieniä. Uudessa paikassa ihmiset olivat vielä ihanampia, vaikka tykkäsin kovasti eka paikan henkilökunnasta. Kirjoitan molemmista tarinan Trip Advisor-palveluun. Donna ilahtuu kun huomaa, että mainitsen erityisesti hänet paikan hengen luojana.