Reppumatkan edellinen maa Saint Vincent&Geradines – seuraava Saint Lucia

Barbados

Barbados on Atlantin ja Karibianmeren välissä sijaitseva saarivaltio. Maa kuuluu Kansainyhteisöön ja on esimerkiksi Maailmanpankin määritelmien mukaan kehitysmaa. Maa on perustuslaillinen monarkia, jonka nimellinen hallitsija on Yhdistyneen kuningaskunnan valtionpäämies. Asukkaita on 275.000. Pääkaupunki on Bridgetown. Maan talous pohjautui 1980-luvulle asti sokeriteollisuuteen. Sen jälkeen turismi ja offshore-pankkitoiminta sekä kevytteollisuus ovat tuoneet vaurautta. 

Bridgetown, Barbados

Jeee! Ruokaa. Lopultakin. Ravintoloita joka lähtöön näin taksin ikkunasta. Hieno maa. Vaatteiden vaihto ja syömään.

Kauppoja! Kameran ostoon.

Monica: Nyt nauti !👏  Hyvää kannattaa odottaa 🤩🤩🤩

Päivi: Laitahan sitten kuvia millaista ruokaa syöt.

26. tammikuuta 2020

Ruokapainajainen jatkuu, koska sunnuntai

Kone lähti klo 11, halusin lähteä hotellista jo klo 8, vaikka kuljettajana toimiva hotelliperheen mies sanoi 9 olevan OK. Sanoin, että mitä tahansa voi sattua, ja siksi lähdemme aikaisemmin.

Ja sattuihan sitä. Nyt oli vastassa niin kova kenttävirkailija, nuori nainen, että jäin kakkoseksi. Reppu oli jo mennyt ruumaan kun hän alkoi vaatimaan poistumislippua Barbadokselta. Oltiin siis lähtömaassa Saint Vincentissä. Helvetin kotka. Hän väitti, etten pääse maahan ilman lippua. Sanoin että se on minun asiani. Puolen tunnin väännön jälkeen annoin periksi. Sanoin naiselle, että olet sitten minun internet ja hae vaihtoehtoiset lennot keskiviikolle Saint Luciaan. Ostin lipun, ja se oli jopa halvempi kuin netistä ostettuna.

Tällainen pakko-osto saa minut huonolle tuulelle. Haluan itse valita, minne lähden ja milloin lähden. Jos on huono paikka, lähden aikaisemmin. Jos kiva, olen pitempään. Ja kukaan, ei kukaan, Barbadoksen kentällä kysynyt mitään poislähdöstä. Kentällä oli lentoyhtiön virkailija, joka sai kuulla kunniansa. Hän olisi vaihtanut lipun, mutta ei se mitään auta, koska en ole nähnyt maasta vielä mitään.

Mielenkiintoinen maahantulo. Koneesta poistumisen jälkeen oli alue, jossa oli pienen miehen mittaisia työasemia, joissa tehtiin maahantuloselvitys itse. Passi skannataan ja sen jälkeen kysytään samat ja vielä enemmän kuin niissä iänikuisissa paperiläpsyköissä, joihin sullotaan tietoja tullitarkastusta varten. Pönttö myös valokuvasi tulijan. Lähemmäs lähemmäs lähemmäs se vaati ja sitten naps. Laite antoi kaksi lippua, jotka vietiin ihmiselle. Hän otti toisen ja löi leiman passiin. Sitä se itsepalvelu ei osaa vielä tehdä. Kaikki automatisoidaan itsepalveluksi samaan aikaan kun maapallon työttömäksi jäävän liikaväestön määrä kasvaa räjähtäen.

Sen jälkeen ilme kirkastui, Aivan kuin Hawaiilla, oli vastassa kauniiden nuorten naisten joukko kansallispuvuissa. He tarjosivat tulijoille kylmää mehua ja vettä. Vain lei jäi puuttumaan. Hawaiin lei on vieläkin tallella, onko Sinulla Anssi, joka meidät Honoluluun vei yli 30 vuotta sitten.

Olin tarkastanut valuuttakurssit. Nyt on helppoa, 1 USD on 2 Barbadoksen dollaria. ATM oli jotenkin huolehtivampi kuin missään aiemmin. Ja huolenpito jatkui. Taksiperskärpäsiä ei ollut lainkaan, vaan mentiin lentoaseman taksitiskille, joka antoi taksipaperin määräpaikkaan ja ohjasi taksiin. Nyt ei ole pelkoa taksiryöstöstä. Hintakin oli merkitty paperiin, mutta se maksettiin kuljettajalle.

Kentältä lähtevä tie oli meren vieressä. Palmupuita tietä reunustamassa. Näin kaunista kenttätietä en ole nähnytkään.

Hotelli on kiva, siisti ja isot huoneet. Mutta ei täällä olekaan ravintolaa, joten ei aamiaistakaan. Siispä heti suihkuun, vaatteiden vaihtoon ja kaupungille syömään. Ravintoloita riittäisi.

Heti löytyi creolilainen ravintola. Suljettu sunnuntaina. Sitten toinen. Avoinna sunnuntaina vain klo 13 asti, olin muutaman minuutin yli kolkuttamassa ovea. Kolmas, avataan illalla. Neljännen listalla oli kivantuntuinen annos. Se oli aamiainen eikä enää saatavilla. Saisi kuitenkin burgereita tai fish and chips.

Sitten löytyi kiinalainen, nehän on aina auki. Olihan se, muttei ketään, ei asiakkaita ei henkilökuntaa. Löysin keittiöstä vanhan naisen, joka ei osannut lainkaan englantia. Siis tosi kiinalainen paikka. Konstaapeli Reinikaisen konsteilla (kun hän meni Ailin kanssa kreikkalaiseen ravintolaan Tampereella) sain tilattua kalakeiton ja kala-aterian. Vettä en osannut näytellä, mutta sain kuin sainkin olutpullon. Lopultakin ruokaa. Tosin tämän olisi voinut syödä Helsingissäkin. Samanlaisia kaikkialla. Tätä varten kannatti odottaa.

Kun lähdön aika tuli, oli paikalle tullut nuorempi nainen, joka osasi rahastaa ilman kielivaikeuksia. Hän kirjoitti laskun, jonka maksoin. Osasiko englantia jäi kokeilematta.

Sunnuntain takia lähellä oleva Mall on myös kiinni. Turha edes yrittää löytää kameraa tänään. Hortoilen jonkun aikaa ja tulen takaisin hotelliin. Täällä on paljon katulapsia. Jalkakäytävän vieressä on pensaita, joiden juurella kanaemot pöyhivät maata. Joillakin on vain mustia tipulapsia, joillakin harmaita ja yksi musta joukossa. Näin vain yhden kukon. Monitaituri.

Katujen varsilla on takseja riesaksi asti. Pitävätkö ne vanhaa miestä tyhmänä, kun jokainen tyrkyttää taksikyytiä. Tosi kiusallista.

Hotellihuoneessa ei ole tuolia, eikä mitään pöytää, paitsi tiskipöytä. Kirjoitan siis tätä seisten tiskipöydän ääressä.

Tämä ei ollut minun päiväni.

Katselin kuitteja. Barbadoksella kotimaisten hedelmien arvonlisävero on nolla. Ostin omenia ja banaaneja.

Pauli: Reppu on hankala ruumaan laitettava kun siinä on jos jonkinlaista nauhaa, joka voi tarttua mihin vain. Helsingissä Finnair laittoi repun muovisäkkiin. Otin sen perillä talteen ja se oli nytkin matkassa, reppu sisällä. Tosi kätevää. Toki alkaa olla rähjääntynyt, mutta kyllä se vielä muutaman lennon kestää.

Barbadoksen virallinen kieli on englanti. Se on niin murteinen, että pitää pinnistellä, jotta sen ymmärtää. Puhuvat tosi nopeasti, mikä lisää vaikeutta. Jos muistaa Pokka pitää sarjan veljen puhetyylin, tietää mitä tarkoitan. Pitäisi olla tekstitys.

Muuten, sen jälkeen kun kenkälusikka jäi Surinamiin, olen joutunut joka kentällä lähtiessä ottamaan tossut pois jalasta. Ostin soppalusikan, mutta ei sitä voi laittaa käsimatkatavaroihin. Voi kuinka monta kertaa olen miettinyt, että Petteri Orpo määräisi sotilaat kantamaan reppuani. Ja ihmetellyt, miksi kaikkialla maahantulo on tiukasti valvottua, paitsi EU:ssa. Siellä kun sanoo asylum, mitään kontrollia ei ole. Paitsi kysytään, mitä kaikkea tulija haluaa.

Anssi: Ei ole lei tallella enää, meni lasten leikkeihin. Kun välillä on vastatuultakin, niin osaa nauttia niistä myötäisistä…

Bridgetown, Carpe diem

Maanantai 27. tammikuuta 2020

Anssi maailmaa nähneenä tiesi. Kun tulee huono päivä, hyvä päivä tuntuu paljon paremmalta. Mutta ennen hyvää oloa tarvittiin vielä päivän tuhlaus kauppakeskuksessa, Mall´issa.

Aamulla vaihdoin ensin tärkeimmät salasanani. Ne pitää salakoodata johonkin paperille, koska on mahdollista että iPad varastetaan tai hajoaa.

Sen jälkeen aamiaiselle. Hyvä, mutta liian tukeva. Suomen hotelliaamiaisiin verrattuna kuitenkin kevyt.

Yritin lähteä kävelyretkelle. Uskallus loppui kesken. Ei tarvinnut mennä kuin 300 m rannasta ylöspäin alkoivat huonokuntoiset talot, joita asustivat huumehörhössä olevat nuoret ja vanhemmatkin miehet. Heti alkoi huutelu. Käännyin takaisin. Kapealle kadulle oli tullut roskalava-auto, paljon suurempi kuin Suomessa käytetään. Henkilöautot eivät mahtuneet ohittamaan eikä vastaan. Toki hermostuivat. Jalankulkijan tila on muutoinkin ahdas ja jonkun auton peili osui käteeni. Se vain hieman raapaisi, mutta ei mitään sattunut. Silti kuski huolestuneena pysähtyi ja kysyi, sattuiko jotain.

Itse kylä/kaupunginosa on tyypillinen turistien valtaama rantalomapaikka. Aika suuri osa on nuoria 25-40 vuotiaita. Eläkeläisiä vähän. Vanhoja eläkeläisiä ei lainkaan, koska ei risteilysatama. En viihdy tällaisessa lainkaan, mutta yritän unohtaa puitteet ja ihmetellä olevani Barbadoksella.

Otin taksin ja ajoin lähimpään Mall-kauppakeskukseen. 25 paikallista, eli 12,50 USD, tiesin ylihinnan, mutta en nostanut ääntä. Tippiä en tietenkään anna.

Mall on täynnä kauppoja kuten Suomessakin. Ihmiset viettävät siellä aikaansa ostaen sitä sun tätä ja syöden pikaruokaa. Minä ostin muistiinpanovihon kun ainaiset laput menevät sekaisin. 0,40 euroa.

Oli Apple-kauppa. Puhelimet olivat kalliita. Halvin malli, johon digi-SIM käy, olisi maksanut yli 900 euroa. Sitten mietin varalle mini-iPadia, mutta sekin maksaisi 400 euroa. En ostanut, keksin että kun muistan Apple IDn, saan sen itselle personoitua, jos joudun ostamaan uuden. Vaikka vanha ei enää olisi käytössä. Mini iPad on liian iso taskukameraksi.

Kävin kaikki noin 15 pienlaitekauppiasta läpi. Kukaan ei enää myy kameroita. Yhdellä oli viisikymppiä maksavia kameroita, joita voi käyttää veden alla. Ostinpa sen tyhmyyttäni. Kun avasin paketin kahvilan pöydällä huomasin, että se toimii pattereilla, vaikka myyjä sanoi ladattavalla akulla. Eikä muistikorttia ollut. Se pitää ostaa erikseen ja alustaa omalla tietokoneella. Eikä liitäntä iPadiin onnistuisi kuin toisen tietokoneen kautta. Hukkaostos. Raha ei harmita, vaan se etten raaski heittää roskiin ja tuo kasa johtoja ja kaapeleita (enemmän kuin kameran koko) pitäisi kuljettaa mukana. Yritän tuoda Suomeen. Ehkä joku lastenlapsista innostuu vedenalaisesta kuvaamisesta.

Mall oli niin sokkeloinen, että eksyin monta kertaa. Neljä kertaa piti mennä ulkoa ottamaan uutta vauhtia. Monelle kauppakeskus on toinen koti ja siksi sokkelot varmaan tuttuja.

Kyllästyneenä lähdin pois. Taksi olisi ainoa keino. Taksitolppa tyhjä. Mutta sitten eteeni ajoi taksi, jossa oli naiskuljettaja. Noin 55 v. Hän otti minut etupenkille ja taakse meni joku amerikkalainen aviopari, joka jäi ensin pois. Onneksi. Huomasin ensimmäiseksi, että nainen on tosi viehättävän oloinen. Eikä sormusta sormessa. Meillä oli sen verran rattoisa loppumatka, että pysähtyessämme pyysin puhelinnumeron. Vaikka minulla ei ole puhelinta. Hymyillen hän sen kirjoitti minulle.

Matkan hinnaksi oli sovittu 15, annoin 20. Mieskuski siis huijasi kympin. Dianan pisteet mielessäni nousivat, koska hän on rehellinen turisteja kohtaan. Hän on taitava kuljettaja, joka osaa luovia ruuhkaliikenteessä.

Sitten menin yksin syömään jamaikalaiseen creoli-ravintolaan. Tosi maukas rapupiirakka, ja ohessa perunamuusia sekä vihanneksia. Muusi oli hyvää kuin oman äidin tekemä. Syödessä keksin, että Diana, kuskini voisi näyttää minulle maata huomenna autollaan. Laitoin hotellin respan soittamaan ja niinpä hän hakee minut tiistaina klo 11.

Nyt toteutui se, minkä takia en olisi ostanut lippua. Jos huominen on kiva päivä ja miksei olisi, olisi lähtö keskiviikkona. Mutta ei, vaihdan lipun jollain konstilla ja jään tänne.

Mitä se Sannalle kävikään taksissa Turussa. Kaikki voi tapahtua hetkessä, jos elämänfilosofiana on Carpe Diem, tartu hetkeen.

Vihapuhefanaatikoille sanon, etteivät suomalaiset ole rasisteja. Päinvastoin. Jokainen rehellinen ulkomaalainen saa suomalaiselta hyväksynnän. Mutta kun he tulevat Suomeen valehdellen, väkivaltaa käyttäen ja rahamme tietoisesti huijaten, on selvää ettei suomalainen katso sitä hyväksyen. En minäkään.

Huomenna pitää nousta aikaisin jynssäämään itsensä puhtaaksi päästä varpaisiin ja etsien parhaat matkavaatteet. No ei ne kummoiset ole, mutta laitan paidaksi Baddingin mustan t-paidan. Pauli Badding.

Monica: Ihana kirjoitus. Mukavaa päivää tapaamiseen💖🤩👏🌞✨. Aurinkoa ja tähtiä. Turvallisuutta ykkösenä ! Rohkeus vastaanottaa uutta vie eteenpäin. Jännityksellä odotetaan seuraavaa kirjoitusta.

Pauli: Ensimmäiset 10 postikorttia ovat matkalla Suomeen. Täältä en lähetä enempää, ties vaikka tulisi eteen vielä kiehtovampi paikka.

Terhi: Kiitos taas aamun avauksesta. Hauskaa treffipäivää!

Pirkko: 👏💞

Päivi: No ompas kiva kuulla että sait lopultakin kunnon ruokaa. Hauskaa päivän jatkoa, vai liekö siellä jo yö, taallä on aamupäivä, klo 10.02.

Anneli: Mukava seurata sinun matkaasi Pauli🙂


Lentokentälle keskiviikkona 29. tammikuuta 2020 klo 10

Matkalla Saint Lucian pääkaupunkiin Castries´iin.

Matkakirjastani puuttuu tiistaipäivä, koska se oli minun omani. Sain tutulta naisystävältä Suomesta viestin, ettei ulkomaisten naisten kanssa ole tässä iässä mitään tulevaisuutta. Toki näin, mutta elän hetkessä, en tulevaisuudessa. Siksi en alkanut siirtämään lentolippua. Eteenpäin elävän mieli.

Olin tehnyt virheen matkasuunnitelmassa. Pitäisi katsoa tarkemmin, miten kulkea. Tämä reppumatkailu on samanlaista kuin kaikki matkani perheen telttamatkoista Euroopassa ja bussimatkoista Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. 2-4 yötä yhdessä paikassa ja eteenpäin. Erona se, että ennen mentiin paikasta toiseen omalla autolla, junilla tai busseilla, nyt lentäen. Vaan ei enää.

Olisi pitänyt mennä ensin Barbadokselle ja sieltä St Vincent Geradinesiin, Etäisyydet ovat niin lyhyet, että laivalla St Vincentistä olisi päässyt nopeammin kuin nyt lentokoneella Saint Luciaan. Laivaliput maksavat vain 50-60 USDollaria. Niinpä matkaankin Saint Luciasta laivalla Martiniqueen. Pääkaupunkien välin menee katamariinilla 1,5 tunnissa ja se menee lentokentällä pelkästään lähtöselvityksiin. Ja sieltä eteenpäin laivalla.

Olisi täältäkin päässyt laivalla St Luciaan, mutta kun pirun kotka pakotti ostamaan lentolipun. Sai varmaan provision pakkomyynnilstä.

Ruotsalaisten orjakauppasaari olisi matkalla kuin Ahvenmaa Tukholmaan mentäessä. Mutta sinne ei ole etelästä laivayhteyttä, joten jää kuitenkin väliin. Saaren pääkaupungin nimi on vielä Gustavia, eli Ruotsin kuninkaan mukaan nimetty. Näin kuningasperhe sai ikuisen muistomerkin orjakaupasta.

Vaikka Barbados on kuin Las Palmas, Rhodos, Teneriffa tai Pattaya, on täällä jotain sympaattista ja omaa. Aurinko nousi 6.30 ja koska olen pakannut kaikki valmiiksi, lähden aamukävelylle. Haluan saada mukaani meren aamutuoksut ja tuulet. Kello on nyt 7 (13 Suomen aikaa).

Minulla oli tässä huoneessa myös iso parveke, jossa tuoli ja pöytä. En saanut ovea auki, enkä yrittänyt voimalla, koska klo 18 alkaa pimeys ja moskiitot tulevat tartuttamaan kuolemantautejaan pimeyden tultua. Valoisana aikana en ole hotellihuoneessa.

Olisin kokeillut aamulla jamaikalaisen aamiaisen paikassa, jossa sain pitkästä aikaa oikeaa ruokaa. Paikka avataan vasta klo 9, joten tulisi liian kiire. Siispä syön tavallisen aamupalan kävelyretkeni lopuksi. Tilaisuuksia varmaan tulee jatkossa.

Terhi: Onko sielläpäin maanjäristys? Jotain luin Iltalehdestä—

Pauli: En huomannut. Oli pää pyörällä muutoinkin.

Pauli: Nyt tajuan miehen ja naisen eron. Ainakin yhden. Nainen on pikkutarkka sääntöjen noudattaja. Mies hahmottaa todellisuuden. Olin taas lentokentän kuulustelussa. Pitkä juttu .

Monica: Mä teen ristisanoja joissa maailmanpaikkoja ja tapahtumia. Oppia mitä sinä koet fyysisesti. 🌞