
Ruotsi, kesä 1967
Olin rahoittanut opinnot kauppakoulussa ja -opistossa kesä- ja joululomatöillä juurikaspelloilla, Plastipak-muovitehtaassa ja varastossa. Sokerijuurikaspellot tulevat vieläkin joskus uniin. Lisäksi olin saanut Hiiden osuuspankista kahden maanviljelijän takaamana 2000 markan lainan. Heille Vilho H ja Tuure L olen ikuisesti kiitollinen. 18 opintokuukaudelle siitä riitti 197 nykyeuroa kuukautta kohden. Siitä viimeisenä vuotena meni alivuokralaiskimppahuoneen vuokraan 195 nykyeuroa kuukaudessa. Ei ollut opinto-, asumis- eikä sosiaalitukia. Ajattelimme ”Täältä tullaan elämä” omin voimin.
Halusin muutosta elämään ja nähdä, millaista on muualla. Siitä alkoi ensimmäinen ulkomaan matkani.
Pohjola-Norden-yhdistys järjesti suomalaisille nuorille työpaikkoja Ruotsiin ja siihen liittyen kahden viikon kielikurssin. Kurssi pidettiin Östra Greviessä, Folkhögskola´ssa lähellä Malmöä. Sunnuntaina tehtiin opiskelijaporukassa laivamatka Kööpenhaminaan, jossa oltiin pari tuntia.

Nyt me ollaan jo Malmössä ja tarttis löytää jostain se Östra Grevie. Kaipa se löytyy kun aika ettii. Kyl ton kielen kanssa on kovilla kun puhua osaa, muttei ymmärrä toisten tarinaa. Mutta hyvin on mennyt tähän asti.
Trelleborg 24.6.1967
Tervehdys välillä Trelleborgistakin. Mä kirjoitan pian kirjeen. Kaikki todella hyvin. Täällä on niin hienoa, etten lähtis pois ollekaan. Tämä kaupunki on lähellä Saksaa eli meri vieressä.
Asuimme kuvan rakennuksessa (oikealla ylhäällä)


Koulussa oli töissä ihana Gunilla, johon kaikki nuorukaiset ihastuivat.
Kylällä oli perheen pitämä kioski kotinsa edustalla. Siellä tuli käytyä joka ilta kun kello tuli kuus, tosin ilman uutta olkihattua, ostamassa karkkia, ei olkihattua. Syy ei ollut karkit, vaan kioskin myyjä. Kun kerran katsoin hänen silmiinsä, kaikki karkit olisin ostanut mä niin. Lauantai-iltana otin rohkeutta (yhden oluttölkin verran) ja menin kioskille tekemään treffejä. Nyt oli äiti pitämässä kioskia ja sanoi, että Hän on sisällä talossa. Mene sinne vaan hänen huoneeseensa. Ja minä menin. Ja Hän oli alusvaatteisillaan pukeutumassa iltaa varten. Häkellyin hirmuisesti ja katselin seiniä. Onneton ruotsin kieleni katosi lopullisesti. En osannut sanoa mitään, kieli kuivasi suuta ja päätä huimasi. Lähdin nolona pois. Ja sinne jäi rakkauteni.
Sunnuntaina oli jo matka Tukholmaan töihin. Kurssin jälkeen tultiin sunnuntaina junalla Tukholmaan ja heti maanantaiaamuna kello 7 töihin pesulaan. Nordiska Tvätteri AB tuli tutuksi. Ruokatunnilla syötiin eväitä pesulan katolla ja nautittiin kesän auringosta.
Ruotsi eli monikulttuurisuuden ensi aikoja. Työpaikalla oli paljon suomalaisia, mutta myös jugoslavialaisia ja italialaisia nuoria miehiä. Työnjohtajina oli kokeneet suomalaiset naiset. Ruotsalaiset olivat fiinimpää väkeä. Yksi heistä oli pesulatilojen pomo, disponent Sundblad. Konttorissa kaikki olivat ruotsalaisia. Jotenkin samanlaista kuin tänään Suomessa. Maahanmuuttajat siivoavat, työnjohtajina maahanmuuttajia ja pomoina suomalaiset. Erona oli se, että meille nuorille suomalaisille tämä oli välivaihe aikuistuessa.
Paskaduuneista ei oltu kuultukaan. Tosin yksi meistä Liperin Pekka oli pyykin vastaanotossa. Se oli likaista työtä, mutta hän ansaitsi meitä muita paremmin, koska likaisten vaatteiden taskut piti tyhjentää ja usein niissä oli Ruotsin kruunuja, kolikoita ja seteleitä.
Minä jouduin mankeliin kolmen muun pojan kanssa. Mankelissa oli laskurit ja pojat kilvoittelivat, kuka saa päivän aikana eniten mankeloitua pyyhkeitä ja servettejä. En lähtenyt kilpailuun mukaan ja disponent siirsi minut taittamaan mankeloidut pyykit. Vika mera, vika mera, hän komensi. Pyörittelin päätäni: Jag förstår inte.

Stockholm 10.7.1967
Kyllä muuttui elämä siitä ihanuudesta. (Kielikurssilla Östra Greviessä)
Puhdasta, mutta yksitoikkoista ja kuumaa työtä. 5.30 ylös ja 17.30 takaisin kämpillä. Vapaat lauantait. 20 % verot ja 175 kruunua (110 markkaa) vuokraa. Tosin on kaikki ruoanlaittomahdollisuudet. On kuljettava tunnelbanalla (maanalainen) ja se maksaa 2,80 kruunua päivässä. Syömme säilykeruokaa, jonka valmistaa helposti ja ruokaan on mennyt keskimäärin 12 kruunua (8 markkaa) päivässä. Kuvassa kuuluisa Kungsgatan, olin sielläkin ja äsken tulin uimasta. Älkää toki huolehtiko, on tämä elämä sentään melko mukavaa. Pauli **1967 Suomessa oltiin töissä lauantaisin puoleen päivään.
Pesulassa oli kuuma ja kesäinen aurinko lämmitti lisää. Jotkut naiset olivat tehneet reiät työtakin kainaloon, mutta syynä ei ehkä ollut kuumuus vaan se, että italialaiset miehet kävivät kutittamassa kainaloa. Itse otin usein paidan pois, vaikka se oli kiellettyä. Kerran disponent tuli hakemaan minua tulkiksi suomalaiselle työnhakijalle. En tajunnut heti mistä on kyse, ja lähdin hänen perässään ilman paitaa. Mentiin konttorin halki ja ruotsalaisilla naisilla oli hauskaa.
Asuimme oppilasasuntolassa Ulvsundavägenillä, Brommassa. Parakkeja, joissa oli kahden hengen huoneita, joihin ei mahtunut juuri muuta kuin laverit.
Parakkiasuminen oli aivan ihmeellistä, sillä kotona meitä oli asunut kuusi pienessä mökissä. Vuokra oli puolikkaasta kopperosta 175 kruunua. Palkkaa sain kuukaudessa 600 markkaa Suomen rahassa. Vuokra taisi olla Suomen rahassa satasen verran.

Parakissa oli yhteiskeittiö, jossa me yritimme pitää itsemme hengissä tekemällä itse ruokaa. Näin säästimme rahaa. Ostin usein pyttipannua peltitölkissä. Se maistui surkealta, jos vertaan sitä äidin tekemään pyttipannuun.
Parakeissa asui myös poika Pohjois-Karjalasta. Hänkin osti säilykepurkkiruokaa. Hän söi kerran nautinnollisesti lämmittämäänsä purkkia. Huomasin hänen ostaneen koiran ruokaa, mutta sanoin vasta hänen syötyään kaikkien kuullen, että taisit syödä koiran ruokaa. Hyvä etten saanut turpiini saman tien.
Pelon hetkiä
Tukholman keskustassa olevaan pesulaan mentiin ensin bussilla ja sitten vaihdettiin metroon. Ja sama takaisin. Kerran menimme lauantai-illalla Gröna Lundiin huvittelemaan. Tulimme takaisin vasta puolelta öin. Oikaisimme bussipysäkiltä metsän halki parakille. Tulin omaa tahtiani viimeisenä metsäpolulla. Minut siepattiin. Rautatangolla uhkaileva mies otti minut kiinni ja vei autoon. Auto oli taksi. Minua syytettiin ikkunan hajoittamisesta jossain. Yritin selittää surkealla ruotsin kielelläni, että me tultiin juuri Gröna Lundista, ja näytin huvipaikan lipun ja metrolipun, jossa oli kelloaika. Mies otti ne ja repi. Taksi ei puuttunut muutoin tilanteeseen kuin sanomalla ”En finne igen”. Paikalle tuli poliisi ja keksitty rikokseni kirjattiin. Sain sen jälkeen mennä.
Olin hukassa. Mietin, että karkaan takaisin maitojunalla Suomeen. Kerroimme asiasta pesulan suomenkieliselle työnjohtajarouvalle. Muut pojat todistivat, etten ole voinut olla lähimaillakaan. Ilmeisesti mies oli nähnyt meidän nousevan bussiin metroasemalla ja lähtenyt perään. Työnjohtaja soitti poliisiasemalle ja asia haudattiin mappi ööhön.
Tuo yö on edelleen pelottavin matkojeni koettelemuksista, vaikka minut on ryöstetty kolme kertaa (Kiinassa, Keniassa ja Ghanassa) ja uhkaavia tilanteita on ollut useitakin. Mutta ikä on tuonut uskoa elämään. Niin huonosti ei minulla ulkomailla voi käydä, ettenkö selviäisi.
Hyvä palkka
Pesulatyöstä maksettiin hyvää palkkaa ja kun eli säästeliäästi rahaa jäi viimeisen vuoden opintoihin ruhtinaallisesti. Kaikkien vuokra-, matka- ja elinkustannusten jälkeen rahaa jäi käteen kolme kertaa enemmän, mitä olisin saanut osuuskaupan varastossa kesätyöstä.
Uusi paita – den nya skjortan

Säästin kaikki rahat seuraavaa kouluvuotta varten. Se mitä ostin, oli vaatteita. Löysin hienon paidan, jossa riitti väriä joka lähtöön. Ajattelin, ettei tällaista ole Suomessa kellään. Ja kun menin syksyllä kouluun ylpeänä uusi paita päällä, istui samaan riviin seuraavalle pulpetille Heikki, joka oli ollut myös Ruotsissa kesän töissä. Hänellä oli aivan samanlainen paita. Voi sitä harmitusta. No, vielä enemmän olisi harmittanut, jos joku olisi sanonut, että ostitte sitten sateenkaaripaidat.
Finnkampen
Elokuun lopulla Tukholmassa oli Ruotsi – Suomi-yleisurheilumaaottelu. Sinne pienelle Tukholman olympiastadionille molempina päivinä. Tällä kertaa Ruotsi voitti. Sen verran olin oppinut ruotsia kesän aikana, että huusin voitosta mahtaileville ruotsalaisille katsojille ”Nästä år ska vi vinna”.

Muistelmia kesästä 1967 Martiniquella helmikuussa 2020
Kun olin Tukholmassa pesulassa töissä 17-vuotiaana oli työpaikallamme, sanotaan nyt tänään ”mixed”. En ollut aiemmin koskaan nähnyt tummaihoista ihmistä. Tuo neito oli minua 10-12 senttiä pitempi, runsas, mutta ei isokokoinen. Iältään ehkä 22-23-vuotias. Hän iski silmänsä minuun ja tuli työpöytäni vastapäätä ojentamaan minulle uusia pyyhkeitä taitettavaksi. Useampaan kertaan. Valkoisen työtakin ylänapit auki, eikä rintaliivejä ollut. Pöytä oli leveä ja hän joutui kurkottamaan. Kun ruokatunnilla mentiin kaikki katolle syömään eväitä ja ottamaan aurinkoa, neito onnistui tulemaan rappusille samaan aikaan.
Muut suomalaiset nuoret miehet huomasivat neidon kiinnostuksen ja alkoivat koulukiusaamaan minua. En oikein hallinnut tilannetta. Viikon-kahden jälkeen tajusin, että tämä on minun elämäni ja ajattelin, että muut olivat vain kateellisia. Yritin sen jälkeen ottaa kontaktia neitoon, mutta hän oli niin loukkaantunut siitä, etten ollut vastannut hänen kosiskeluunsa, että nakkeli vain niskojaan.
Kesä 1967 Tukholmassa oli hienoa aikaa. Mutta se olisi ollut taivaallista aikaa, jos olisin heti ottanut onkeeni ja viettänyt kesän hänen kanssaan. Myöhemmin minua asia on silloin tällöin vaivannut ja tuli taas mieleen istuessani puistossa ihmisten vilinää katsellen. Vuosia myöhemmin menin Tukholmassa käydessäni pesulaan Bergsgatan 35, mutta talo oli purettu, enkä enää saanut johtolankoja neidosta.