Venäjä

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olen käynyt Venäjällä Petroskoissa kaksi kertaa Pohjois-Karjalasta käsin Timon autolla 2010 ja 201*. Ensimmäisellä kerralla paluu Aunuksen kautta. Jälkimmäisellä kerralla kierrettiin Laatokka, nähtiin mm. Käkisalmi ja Veikko Hakulisen synnyinpaikka Kurkijoki.

Vuonna 2016 kävin toukokuussa junalla Helsingistä Petroskoihin. 2016 elokuussa omalla autolla Sortavalan kautta Petroskoihin ja sieltä surkeita metsäteitä pitkin Syvärille isäni sotatantereille. 2018 omalla autolla Viipuriin ja sieltä paikallisjunalla Pietariin jalkapallon MM-kisoja katsomaan.

2010 Äijämatka Karjalassa

20. syyskuuta 2010

On sitä jotakin minäkin nähnyt, mutta Venäjällä en ole ollut, ja Suomelta anastetuista alueista on tullut nähtyä vain Viipuri ja Terijoki. Neuvostoliitto toki tuli tutuksi etenkin perestroikan aikana, jolloin kävin usein Moskovassa työasioissa.

Torstaiaamuna Markku, Timo ja Pauli lähtivät Niiralan raja-aseman kautta Suomen Karjalaan. Rajalta ei mennä yli noin vaan, vaikka rekkajonoja eikä kesäturisteja ollutkaan. 1,5 tunnin odottelun jälkeen rajan yli päästiin. Suurin osa ajasta oli odottelua.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Öljymäki, paikka jossa Itä-Suomen asukkaat käyvät tankkaamassa halpaa bensiiniä. Vaihdoimme ruplia mökissä, jossa oli kolme humalaista miestä rahatukkojensa kanssa. Vasta lauantaina ymmärsin, etteivät rahanvaihtajat olleet mitään pankin virkamiehiä eikä forexin työntekijöitä.

Öljymäen jälkeen oli autiota ja tyhjää.

Teimme matkalla kaupunkikierroksen Impilahteen, jossa on Stora Enson Impilahden saha. Jostain syystä tuli tehtyä roundtrip, sillä tulimme 10 km kierroksen jälkeen lähtöpaikkaan.

Petroskoi (Petrozadovsk)

Rajalta Niiralan raja-asemalta matkaa oli 280 km.

Illalla tulimme Petroskoihin, eli Suur-Suomen Äänislinnaan.  Petrozadovsk on rakennettu Pietari Suuren lomakaupungiksi. Siellä on iso bulevardit, paljon puistoja ja puutalot hyvässä kunnossa. Heti keskustaan tultuamme olin ilahtunut. Tämähän on upea paikka.

Huomasin myös heti, että venäläiset naiset ovat naisia. He pukeutuvat hyvin ja kovin kauniita, naisellisen kauniita. En nyt tahdo loukata ihania suomalaisia naisia, mutta pakko sanoa, että uranainen pukeutuu vähän kuin mies, venäläinen nainen kuin haluttava naisellinen nainen.

Yövyimme Pohjola-hotellissa. Pohjola, Severnaya luki talon huipulla. Hyvä hotelli.

Halusin helliä itseäni tukanpesulla ja leikkuulla. Liikkeet ovat auki 21 asti, mutta jo klo 20 minulle sanottiin, ettei nyt enää leikata. Aamulla kaupat avautuvat kello 10. Jos avautuvat. Puoli 11 pääsin parturiin, mutta minulle ei tullutkaan nuorta kaunista kampaajaa vaan eläkeikää lähestyvä rouva, joka ei halunnut ymmärtää viittomiani tukan pesusta. Ja kun Aunuksen kylmällä vedellä ei tohtinut pestä, aloin muistuttaa jo rasvalettistä peikkoa.

Venäläinen elämänmuoto näkyy monella tavalla. Työpäivän aamuna hotellin aamiainen avautuu klo 7.30. Suomessa matkatyöntekijät viilettävät jo silloin työpaikoilleen aamukahvit juotuaan. Ennen kello kymmentä ei juuri mikään ole auki. Samaa se oli kommunismin aikana. Tai ei ihan. Kun tein töitä silloin venäläisten kanssa, opin nopeasti ettei ennen kello 11 kannata edes yrittää mitään veli venäläisen kanssa.

Petroskoissa on 280.000 asukasta ja koko Karjalassa 700.000 asukasta. Petroskoin asukasmäärä tuntuu suurelta, koska kaupunki on avara ja talot matalia. Missä he kaikki oikein ovat?

Tie Petroskoihin oli hyvässä kunnossa. Aunuksen tie oli surkeassa jamassa monin paikoin. Meidän piti ennen Petroskoita käydä Karjalan Klondykessä eli Suojärvellä, mutta tie sinne oli niin huono, että käännyimme takaisin. Onneksi, sillä varmaan olisimme vieläkin matkalla Suojärvelle. Venäläiset ovat kyllä oppineet tekemään teitä. Paikka paikoin tiet on tehty paremmin kuin Suomessa. On vaan huomattava, että tietöitä Venäjällä riittää ja Laatokan pohjoinen Karjala on takamaata, jossa ei ole mitään. Miksi sinne tehtäisiin ensimmäiseksi hyvät tiet.

Illalla söimme karjalaisessa ravintolassa, jossa suomalainen kokki on tehnyt menut. Ruoka oli tosi hyvää. Harmiksemme meitä huijattiin punaviinipullon kanssa. Ruokajuomaksi ostettu espanjalainen punaviinipullo maksoi 2100 ruplaa, ainakin kolminkertaisesti ylihintaa. Emme hoksanneet vaatia viinilistaa etukäteen ja näin pääsi käymään tyypillinen matkailijan moka. http://suomi-karelia.ru/

Suur-Suomi

Matkalla Petroskoista Aunukseen tajusin, että meidän sukupolvellemme on syötetty valheita Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta ja sen taustoista.

Suomalaisjoukkojen päähyökkäys Laatokan Karjalaan ja Aunukseen alkoi heinäkuussa 1941. Vanha raja ylitettiin 22.7.1941. Hyökkäys Petroskoin eli Äänislinnan valtaamiseksi alkoi 17. syyskuuta. Valtaus suoritettiin 1. lokakuuta. Kesän 1944 torjuntataisteluissa suomalaisjoukot joutuivat vetäytymään 1941 saavutetuista rintamalinjoista kaikkialla muualla paitsi ns. Rukajärven suunnalla. Petroskoi oli siis suur-suomalainen kaupunki lähes kolme vuotta.

Matkakohteemme Aunus kuului myös Neuvostoliittoon. 1920-luvun alussa aunuslaiset haikailivat Suomeen, ja siellä kävivät myös suomalaiset asiaa auttamassa. Neuvostoliitto pisti kapinalliset järjestykseen samaan tapaan väkivaltaisesti kuin Tsetseniassa. Siitä alkoi Aunuksen alamäki.

Mutta mutta. Mitä ihmettä suomalaiset tekivät näin kaukana. Isänikin oli sodassa Syvärillä, ja Syväri oli kaukana Neuvostoliiton puolella. Isän muita paikkoja olivat Vehkaselkä, Varloi, Saarimäki, Utkinanmäki ja Koivumäki. Luulivatko suomalaiset johtajat todella, että pieni Suomi voittaa sodassa suuren ja mahtavan Neuvostoliiton ja valtaavat itselleen koko Karjalan alueen. Suomen päättäjät todella ovat hakanneet päänsä Karjalan mäntyyn. Niin hulluja he eivät ole voineet olla, joten taustalla on ollut yhteistyö natsi-Saksan kanssa. Olimme siis aseveljiä.

Meille on vuosikymmenet valehdeltu, ettei Saksan kimpassa oltu. Enää en siihen usko.

Lähempänä Aunusta tiet olivat surkeassa kunnossa, joten automatka oli hidasta. Oli aikaa katsoa metsiä. Mietin matkan pituutta ja metsiä. Hyväkuntoisen miehen olisi tehnyt tiukkaa edetä juoksemalla Petroskoihin asti. Sotilaamme kuljettivat mukana tykkejä, aseita, konekiväärialustoja. Se matka on ollut karmaisevan kurjaa, rankkaa, hirveää. Koko ajan sai pelätä henkensä puolesta. Ja miehiä on tarvittu paljon. Karjalan Kannas, Aunus, Syväri, Rukajärvi, Petroskoi. Mittasuhde on järkyttävä, vaikka kuinka yksi suomalainen olisi vastannut kymmentä ryssää.

Jos Suomen sodanjohto ei olisi vallan himossaan sekoittanut päätään, olisimme jääneet jatkosodassa vanhalle 1939 Suomen rajalle. Sen ylittäminen oli karmea virhe, jonka takia miehemme kuolivat ja vammautuivat turhaan. Monet, jotka jäivät henkiin, kärsivät koko loppuikänsä painajaisista ja sodan kauhuista. Sodan jälkeen syntyneet lapset jäivät ilman isän rakkautta, koska he eivät sitä kyenneet osoittamaan. Jos Suomen sodanjohto olisi tullut itse eturintamaan, olisi tämä suuri virhe jäänyt tekemättä. Turvassa kaukana kaikesta on helppo määrätä nuoria miehiä tapattamaan itsensä suur-Suomen puolesta.

Mietin myös, mitä olisimme Karjalan alueella tehneet, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että Suomen Karjala pitäisi palauttaa takaisin. Eihän siellä ole kuin metsää ja autiutta. Jos metsä olisi suomalaista, puun hinta olisi niin korkeaa, ettei sitä kannattaisi viedä tehtaille, vaikkei puutulleja olisikaan. Metsäteollisuus muutoinkin on alasajossa Suomessa. Mutta metsä oli tosi hyväkuntoista. Sieltä on kerätty tuhannet ja taas tuhannet ämpärit puolukkaa, karpaloa ja sieniä, joita mummot myivät tien poskessa. Hyvinvointivaltion yksi tuska on se, että marjat jäävät metsään, jos ulkomailta ei tuoda poimijoita Suomeen. Kun on tiukkaa, elannon lisää haetaan metsästä.

Aunus (Olonets)

Petroskoista Aunukseen matkaa oli 150 km.

Aunuksen talot ovat aitoja karjalaismallisia taloja, joita on etenkin Olonkajoen (Aunusjoki) varrella.

Aunuksessa päästiin kokemaan millainen Suomi meillä tulee olemaan silloin kun kunnat ja valtio ovat vielä nykyistäkin velkaisempia. Alueella on kunnallisia sähköväliyhtiöitä, jotka ovat jättäneet laskut maksamatta tuottajalle. Asiakkaat maksavat laskunsa yhtiölle, joten johonkin rahat katoavat matkalla. Yhtiöt on ensin laitettava konkurssiin ja vasta sen jälkeen perustetaan uusi tilalle. Sähköä saatiin, mutta lämmin vesi on katkaistu. Sähkö on katkaistu 150 pannuhuoneelta, jotka eivät voi lämmittää vettä. Siksi hotellissa ei ollut lämmintä vettä, ja yöllä oli kylmä nukkumassa lämmön puutteessa. Suihkussa oli käytävä, ja vaikka olen uinut syksyllä pitkään Ristiinassa, nyt tuli matkatuliaisena vilustuminen, joka onneksi alkoi vasta kotimatkalla junassa.

Kylmävesihotellin nimi oli Hotel Olonga (tarkoittaa Aunusta). http://217.16.195.184/fi/htlpopup.asp?closewindow=true&id=59

Aunuksen vanhat karjalaistalot olivat huonokuntoisuuden takia niin rumia, että ne olivatkin kauniita. Suomalainen talonomistaja kulkee joka päivä kotiin tultuaan vasara kädessä talon ympäri. Venäläinen ei semmoisesta välitä. Kaikki repsottaa ja perustukset romahtavat. Mutta silti taloissa elettiin. Pelargonioita oli vähän joka ikkunassa. Suomalaiset Karjalan kävijät murehtivat kaiken rappeutumista. Olisiko ollut parempi, että Suomen bisnesmiehet olisivat pistäneet kaiken sileäksi ja rakentaneet elementeistä hometaloja tilalle.

Aunuksessa oli yksi ravintola hotellissamme ja toinen nuorten paikka muutaman sadan metrin päässä. Oikeastaan paljon, koska asukkaita on vain 9500.

Sortavala (Sortavala)

Aunuksesta Sortavalaan on matkaa 200 km.

Laatokan pohjoispuolella ei nimiä ole vaihdettu venäläisiksi kuten Kannaksella. Siksi opin nopeasti venäjän kieliset kirjaimet ja matka sai uutta sisältöä. Salmi, Pitkäranta, Kurkijoki (Veikko Hakulisen syntymäkunta), Rautalahti.

Sortavalassa on asukkaita 36.000, joista kaksi kolmasosaa vanhan Sortavalan alueella.

Sortavala on yksinäisten suomalaisten miesten tyhjennyspaikka. Kaupunki on viihtyisä ja rakennukset hyvässä kunnossa. Montaa suomalaista naista emme Sortavalassa nähneet, miehiä sitä enemmän. Nimenomaan yksinäisiä miehiä, jotka kaupungin huorat käyvät rahastamassa. Todella hyvätasoisessa Piipunpiha hotellissa http://www.travel.vbg.ru/catalog/hotel.php?id=105&l=fi on vastaanottoaulassa oikein huorien nurkka, jossa naiset esittäytyvät. Ihmettelin, kuinka vanhoja, siis yli viisikymppisiäkin, naisia oli kokeilemassa rahaonneaan. Kun koko päivä on juotu votkaa, riittää että kohde näyttää naiselta. Hotelli on rakennettu Laatokan rantaan vanhaan teollisuusrakennukseen, johon on jätetty seinät ja piippu.

Venäjällä on edelleen rahanvaihtoa kadulla. Ihmettelin kovasti, mistä on kyse. Markku selosti, että rahanvaihtajat käyvät ostamassa euroilla Pietarin liikemiehiltä ruplia. Ruplat on liiketoimista, jotka ovat rikollisia, joten rahoja ei voi laittaa pankkiin eikä muutoinkaan ostoksiin. Siksi ruplia saa ostaa halvemmalla. Rahanvaihtajat elävät erotuksella, vaikka heidän täytyykin vaihtaa rahat turistin euroihin edullisella kurssilla. Rikollisen ruplan arvo on noin 10 % alempi kuin rehellisen ja tämä erotus jakaantuu siis turistin ja rahanvaihtajan kesken. Kommunismin aikaisia moninkertaisia kurssieroja ei siis enää ole. Silloinhan virallinen rupla maksoi 7-8 kertaa enemmän kuin katurupla. Kommunismin aikana syynä kurssieroon oli se, ettei ruplakaupoissa ollut mitään myytävää, mutta valuuttakaupoissa tavaraa riitti.

Suomi – isänmaa

Sortavalasta Niiralan asemalle 60 km.

Sunnuntaina tulimme takaisin. Aamulla satoi, joten läksimme suosiolla Suomeen aamupalan jälkeen. Tie Sortavalasta oli ihan siedettävässä kunnossa. Oli kuin olisin ollut Suomessa, niin samanlaista luonto rajan takana on.

Rajamuodollisuudet menivät nopeasti. Kunnes. Muut menivät tullitarkastusten jälkeen tax freehin ostamaan ylihintaan Fazerin suklaata (K-kaupasta olisi saanut painokin huomioiden 25 % halvemmalla vaikka maksaa Suomen arvonlisäveron). Menin ajan kuluksi metsän reunaan, jossa toki oli verkkoaita. Suomalainen mies tyhjentää itsensä mieluiten puun juureen. Ja kun oli vielä yksi passitarkastus edessä, jouduimmekin takaisin kuulusteluun Venäjän alueen halveksimisesta. Hätä keinot keksii. Sovittiin että tulkkimme kertoo minulla olevan eturauhassyöpä ja hätä tulee yllättäen, enkä nähnyt passikontrollissa vessaa. Kun asiaa oli tarpeeksi pohdittu, pääsimme jatkamaan matkaa, kunhan olen jatkossa kunnioittavampi Venäjää kohtaan.

Hieman nauratti. Sortavalan hotellimme kuten koko kaupunki on päästänyt kaikki jätevedet suoraan Laatokkaan. Joku englantilainen ei sitä tiennyt ja hyppäsi laiturilta uimaan. Kun hän nousi vedestä, oli hänelle tullut kikkareista uudet kiharat hiuksiin. Laatokan vesi on likaista Sortavalan lähellä, mutta 10 kilometrin päässä puhdasta ja kalaista. Kaupunkiin on nyttemmin rakennettu jäteveden puhdistamo, tietenkin suomalaisten ja Euroopan Unionin rahoilla. Epäilimme, ettei kaikkea likavettä vielä kierrätetä puhdistamon kautta.

Karjalan kierrokselle tuli matkaa 810 kilometriä. Tosin venäläinen kilometri on pitkä.

Matka oli kiva. Mielessäni päätin mennä uudestaan. Yksinäisen miehen reppumatkaa Venäjälle ei kuitenkaan pidä tehdä. Riskit ovat suuret. Auto varastettaisiin alta aikayksikön, eikä hengestäkään niin tiedä. Jos ajaisi kolarin, tulisi paikalle auttajia, jotka auttaisivat hässäkässä   laukkujen kantamisessa. Niitä ei kuitenkaan enää itse näkisi. Rahat varastettaisiin viimeistään Sortavalassa, jos sattuisi kulkemaan illalla yksin. Jos vielä olisi alkoholia apuna, rosvot veisivät rahat ennenkuin huorat ehtivät huijata suomalaispoloisen.

Venäjällä mennään eteenpäin. Se on edelleen Puuhamaa (puuhastellaan, ei tehdä töitä) ja siellä mikään ei suju, mutta kaikki järjestyy. Siksi siellä on matkamiesten kiva kulkea.

Helena: Venäläisistä naisista sen verran, että he todella ovat kauniita. Varsinkin Pietarissa tuntee helposti olonsa nuhjuiseksi ja rumaksi persjalaksi, kun kaikki ovat järkyttävän kauniita, huoliteltuja ja pitkäsäärisiä 😉 Mutta sitten taas… itselleni on iskostunut mieleen Ensossa piripäissä zombiemaisina hortoilleet nuoret naiset, jollaisia en ole koskaan Suomessa nähnyt 🙁 Sortavalan vierailusta on sellainen muisto, että suihkusta loppui veden tulo just kun olin rätkässyt shamppoot päähäni. Ystävälliset miehet reissuporukasta sitten roskakoreilla yms. juoksivat minulle Laatokasta vettä, jolla ”pesin” pääni loppuun 😀 Että sen takia mie olen tämmönen.

Sarianne: Kiva matkastoori!

Rauno: Hieno matka! Loisto kertomus.

Riku: Hyvä Pauli! Seuraavaa matkakertomusta – ja Iltalehden blogia odotellessa!

Venäläiset on mukavia 2012

Kiersin viime viikolla (syyskuun 1. viikko 2012) Laatokan kahden ystäväni kanssa. Paljon oli entisenlaista surkeutta, vaan paljon uutta ja hyvää. Venäläiset ihmiset tuntuivat entistäkin avoimemmilta, iloisilta ja yhteisöllisiltä. Yhden syyn sain kuulla. Venäläisillä on historian aikansa ollut paljon ikävää ja vaikeutta. Nyt kansalla menee paremmin. He pelkäävät, että tämä kaikki muuttuu jonain päivänä. Siksi on elettävä täysillä ja nyt.

Niiralan tullirajan jälkeen tie Petroskoihin on edelleen tyhjyyttä. Muutama pieni kylä matkan varrella. Huomaa hyvin, että päättäjille tämä alue on niin turhanaikainen, ettei sinne ole annettu mitään. Jopa paikannimet on jätetty alkuperäisen suomalaisiksi, toisin kuin Kannaksella. Tie Pietarista Muurmanskiin kulkee Petroskoin kautta ja se tie on hyvässä kunnossa.

Kylien talot ovat ulkoapäin surkeassa kunnossa. Useimmissa sentään on pieni kauppa, ja koulujakin näin. Ensimmäisen kahvitauon voi pitää vasta parinsadan kilometrin ajon jälkeen. Kahviloita ei yksinkertaisesti ollut matkan varrella eikä käymissämme kylissä. Täällä olisi ABC-asemilla markkinarako (bensa-asemia toki oli useita).

Petroskoi on kaunis kaupunki. Taloja on remontoitu. Kaupungin vihreys ja Äänisen aallot ovat entisellään. Ja Petroskoissa pääsin viettämään syntympäpäiviä, venäläisiä ja muutaman päivän myöhässä omia. Siihen iloon myöhemmin.

Aunus. Siellä oltiin viimeksi yötä. Nyt käytiin kääntymässä. Aunuksen joen rannalla olevissa taloissa on koko Karjalan historia. Kommunismi säilytti ne. Tuskin olisivat pystyssä kapitalistisessa suur-Suomessa.

Syvärin joki on valtava. Joen yli menee silta, jossa on kaapelien varassa toimiva nosto. Silta vaan nostetaan ylös isoja laivoja varten. Täällä isäni oli tekemässä suur-Suomea. Yhä enemmän ihmettelen, miksi. Mikseivät he jääneet vanhalle rajalle. Miksi piti valloittaa Petroskoi, Syväri, Aunus. Nehän eivät meille kuuluneet. Saksa varmaan kiristi, mutta so what. Olisivat saaneet marssia vaikka Uraliin asti, mutta ilman suomalaisia.

Lotinapelto oli hiljainen kaupunki. Kaupungissa on ollut laivatelakka.

Uusi Laatokka on kaupunki, jonne pietarilaiset tulevat pakoon kaupungin liian kiivasta elämää. Ei siis ihme, ettei sieltä saatu yösijaa.

Olhava on kaunis puistokaupunki. Ja niin hiljainen. Kaupungissa oli perjantai-illalla vain yksi ajanviettoon sopiva paikka ja siellä vähän asiakkaita. Hotelliamme vastapäätä oli Leninin patsas. Jotkut rakastavat kurjuutta.

Pähkinälinnasta Kiviniemeen menee tie, joka on huonompi kuin Afrikan kuopat, joita peräkkäin laitettuna sanotaan maanteiksi. Kuoppia väistellessä auto putosi tien penkalta veden täyttämään kuoppaan ja Volvon valuraudasta tehty tukivarsi päästi karmean äänen. Oikea etupyörä repesi ja tyhjeni ja jouduttiin renkaan vaihtoon. Nykyajan pellistä tehdyt tukivarret olisivat jättäneet meidät metsätien vangeiksi.

Kiviniemen halki kulki raivoava koski. Rannalla on kahvila. Paras paikka kahvitauolle.

Käkisalmessa tuli niin suomalainen olo. Heti alkoi mielessä pyöriä Veikko Lavin Väärä vitonen. Kaunis kaupunki. Talot hyvässä kunnossa. Puistossa Leninin patsas. Miksi ihmeessä sitä ei ole kaadettu. Jos olisi ollut kanki mukana, olisin halunnut yrittää. Käkisalmen linnan historia on mielenkiintoinen. Se on rakennettu saarelle, mutta alueen suuret vedet ovat karanneet ja linna jäänyt turhanaikaiseksi. Tästä ei voi syyttää kommunismia, koska kaikki on tapahtunut satoja vuosia sitten.

Kurkijoella halusin nähdä Veikko Hakulisen patsaan. Se on ollut vireä paikkakunta Haku-Veikon syntymän aikaan. Kirkko oli ylimmän kallion päällä. Siihen ei pystynyt kommunismi, mutta vapaus pystyi. Vuonna 1991 kirkko paloi.

Lahdenpohja on pohjimmillaan. Kaupungissa on vaneritehdas ja kaikki näyttää kuoleman suudelmalta.

Sortavala on monen suomalaisen ilon kohde. Tällä kertaa ruokapaikat olivat varattu häihin ja muuhun tärkeään, ja jouduimme ilta-aterian syömään huoltoaseman snäkkärissä. Mutta eipä hätää. Ghanassa olin ryöstön jälkeen kaksi päivää ilman ruokaa, joten harjoiteltu on. Kotimatkalla menimme katsomaan venäjänkielineromme kotia. Viisi ikkunaa, joista kaksi oli ollut ystävän ja hänen nuorikkonsa kotina, kolmea emännöi Ljuba. Kommunismin romahtaessa asunnot siirtyivät asukkaille ja kun mies joi itsensä hengiltä, asuu rouva siellä yksin ison susikoiran vartioimana.

Ljuba tarkoittaa rakasta. Minä esitin pientä, jota Pauli tarkoittaa. Ja matkaevääksi sain Ljuban puutarhasta kurkut mukaan. Talo kaipaisi remonttia, mutta piha oli täynnä erilaisia kukkia loistossaan ja hyötyviljelmiä ruokaa varten.

Noin puolessa välissä Sortavalasta Niiralaan käytiin Naisten kaupassa. Siellä olisi voinut ostaa kaikkea polkupyöristä lähtien. Minä viinaa juomaton mies huomasin tulevani kaupasta pieni vodkapullo ja alkuperäinen shamppanjapullo kassissa. Vieläkin ihmettelen, kuinka loistavia kauppiaita naiset ovat parhaimmillaan.

Viimeinen tankkaus. Kun Suomessa bensiini 95 maksaa jo 1,80 litra, saatiin tankki täyteen alle puoleen hintaan. Vain 75 eurosenttiä litra.

Laatokan eteläpuolella metsät olivat kuin monen Manta-myrskyn jäljiltä. Kukaan ei välitä. Onneksi Venäjällä on paljon metsäpaloja, jotka aikanaan armahtavat nämä hoitamattomat metsät. Tietä varjosti kilometreittäin isot ukonputket, nuo Suomeenkin tulleet viholaiset. Ajattelin, että meillä on sääntöjä puiden kaadosta ja siirrosta tuholaisten leviämisen estämiseksi. Ja Karjala on niin lähellä, että tarvitaan vain tuulen henkäys ja kaikki on meillä.

Karjalassa on suuri työttömyys. Työttömyyskorvaus on pieni. Kortistoon ilmoittautuneille annetaan tosi ikävät työt kuten ruumiin pesijän. Siksi kaikki eivät ilmoittaudu työttömiksi, vaan pärjäävät miten kuten. Siksi marjojen ja sienien myyjiä on koko Laatokan ympäri tuhansittain näin syyskuussa. Niin Suomessakin on ansaittu elantoa ennen sossun luukun avoimuutta. Ei tarvittu poimijoita Thaimaasta asti kun jokainen meni metsään pyörillä, kävellen ja kärryillä. Aivan kuten venäläiset tänään.

Presidentti Koivisto olisi saanut ostaa presidentti Jeltsiniltä Karjalan takaisin. Venäjä ei sitä tarvitse mihinkään. Ja kauppahinnan maksamme kuitenkin ostamalla sieltä, omasta metsästämme, puuta. Maksamme jätevesien hoidon mm. Sortavalassa. Entisöimme kirkot ja kaupungintalot. Viemme sinne vaatetta ja apua. Tyhjensimme inkeriläiset Suomeen. Kyllä sillä rahalla olisi Karjalan ostanut.

Ja takaisin Petroskoihin. Maittavan illallisen jälkeen tuli halu nähdä paikallista elämää. Ei sitä löytynyt. Vaan etsivä löytää. Kello oli jo yli puolen yön kun löytyi kivanoloinen paikka. Pöytään tuli Helena, joka pyysi avaamaan shamppanjapullon. Suomi poika on aina avulias. Kysyin, mitä juhlitte. Hänen syntymäpäiviään. Koko työpaikka oli tullut mukaan. Sanoin, että minullakin on synttärit. Jätin sanomatta, että oli viikko sitten, koska matka oli siirtynyt viikolla. Tule mukaan.

Siitä alkoi riemullinen juhla. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Minäkin innostuin skoolaamaan yhden punaviinilasin ja monta litraa vettä. Skoolattiin varmaan 50 kertaa erilaisille asioille. Peukuteltiin. Tanssittiin. Syötiin yöpaloja. Uudet ystävät ottivat kädestä, halasivat, pyörittivät hiuksia, joku innostui parran hellimisestä. Tanjalla oli huono englanti. Hän yritti sanoa minulle jotain ja sai sanotuksi vain, Pauli, I like you.

Venäläiset naiset ovat kauniita, suloisia, ystävällisiä. Tyylikkäitä. Ja heillä on taito olla huomaavaisia. Tulin pyytäneeksi Jelenalta puhelinnumeroa. Hän antoi, ja ajattelin hetken että tämän on oltava väärä, koska se oli lyhyenoloinen. Jos nainen sanoisi en anna numeroa, se pilaisi koko synttärit. Kun juhlat ravintolassa alkoivat loppua ja pimeä taksi jo odotti, kello oli 6.30, Jelena sujautti käteeni kaksi lappua. Toisessa oikean oloinen puhelinnumero, toisessa Venäjän Facebookin yhteystiedot.

Naisten työpaikka on 50 km Petroskoista pohjoiseen. Noin yhteisöllinen työpaikka olisi joskus nähtävä. Helena, Tanja, Tina, Jelena, Julia, Julia (2), Svetlana. Tulossa ollaan.

14-17. huhtikuuta 2016

2016 Oopperamatka Pietariin

Pauli paikassa Nevsky Prospect St.Petersburg / Невский проспект

Hitler ei päässyt Astoriaan juhlistamaan Leningradin valloitusta. Vaan Hiiden kylän poika pääsi juhlistamaan Pietarin oopperaa

Pietari on kiva ja kaunis kaupunki. Etenkin nyt yöllä kun kevät on vasta tuloillaan. Junalla 3,5 tuntia. Kaikki on edullista suomalaiselle. Tuhansia erilaisia tosi hyvää ruokaa tarjoavia ystävällisiä ravintoloita.

Yökävelyllä kaikkialla rauhallista – toisin kuin Helsingissä. Kolmessa päivässä tullut kaksi afrikkalaistaustaista vastaan. He ovat kaikki Suomessa.

Kaikkialta huokuu rauhallisuus. Ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä. Ei ole vastakkainasettelua eikä toimetonta toivottomuutta niinkuin Helsingissä.

Suomi purkakoot kaikki pakotteet.

Arre: Aika lähellä on tämä kuuluisa Suomi-talo. Muuten ei ole ongelmaa, mutta suomalaiset viranomaiset menivät tekemään aikoinaan järjettömän sopimuksen, jonka veronmaksajat nyt makselee. http://www.suomi-talo.fi/

”Suomi-talo on suomalaisen kulttuurin, tieteen ja elinkeinoelämän keskittymä Pietarin ydinkeskustassa. Pietarin kaupungilta on vuokrattu 49 vuoden ajaksi” Sieltä olisi löytynyt ihan järkeviä muita ratkaisuja ja tiloja, mutta kun viranomaiset ei näitä rahoja laske.

Sirpa: Noita valokuvia katsellessa vanhat kultaiset muistot heräsivät. Saslikin svittejä sisustaessa ravasin alvariinsa silloisessa Leningradissa. Avajaiset olivat 1977, joten ehkä oli vähän erilaista, mutta Astoria oli silloinkin maamerkkinä. Sen ravintolan ”vanhanaikainen” sisustus oli uskomattoman upea.

Rauno: Vierailin Astoriassa 1962.

Ritva: Hiiden poika on ehtinyt paljon sen jälkeen kun istuttiin Salossa koulun penkillä kauan sitten.

1. elokuuta 2016 · Yunanpya, Venäjä · 

2016 Sortavalasta Syvärille

Venäjällä ei ole kuoppaisia teitä, on vain kuoppia, joiden välissä on asfalttia tai pikkuteillä hiekkaa

On tullut ihmeteltyä Suomessa, miksi venäläiset tulevat tänne ökyautoilla. Nyt tämäkin ihmettely on loppu. Venäjällä on niin huonot tiet, ettei siellä pärjää kuin isoilla maastureilla. On aika lailla hulluutta mennä sinne pienellä Renault Meganella.

Navigaattori ei syrjäseudulla enää toiminut. Siksi piti pärjätä kartan varassa. Kartastakin loppuivat pienimmät tiet. Yritin päästä Syvärille pikkuteitä pitkin. Karjalassa jokaisen joen tai järven rannalla on kylä. Isompi tai pienempi. Mutta niiden välillä ei ole mitään.

Kartan mukaan Petroskoista pääsee Podporozhjen kaupunkiin. Asfalttitie loppui puolessa välissä, tie jatkui maapohjaisena. Ohjeiden mukaan löytyi Pain kylä, siellä sanottiin, ettei kannata jatkaa, koska kyliä yhdistävä tie on huonossa kunnossa ja siellä on metsätöitä ja ehkä puitakin tien poikki. Piti lähteä takaisin Tokarin kylän suuntaan, jonne oli matkaa 17,5 km. Huonokuntoisella tiellä tuli iso puurekka vastaan. Siitä selvisi vielä hengissä. Pahempaa oli edessä.

4 km ajon jälkeen tuli risteys. Vasemmalla oli paljon kaadettuja puita pinossa ja niiden välissä tie, oikealla näkyi marjastajan auto, mutta ei marjastajaa. Kun käveli molempia teitä jonkin matkaa, tuntui että parempi tie jatkuu halkopinojen välistä. Tiellä oli jopa kuoppamerkkejä, vaikkei se ollut tie, vaan kuoppakokoelma. Oli aivan karmeaa menemistä. Islannista ostetuille kävelysauvoille tuli käyttöä, koska mittasin niillä vettä täynnä olevien kuoppien syvyyttä. Oli hiekkakasoja kuoppien vieressä ja niistä piti ajaa ohi auton kyljet pöllyten. Tunnin ja 9 km ajamisen jälkeen tiellä tuli vastaan järeällä autolla nuorukaisia, jotka sanoivat, että tämä on umpikuja, pitää lähteä takaisin.

Onneksi jossain vaiheessa muistin ohjeet ajaa Islannissa purojen yli. Pitää ajaa vinosuuntaan. Muutamista kohdista selvisin kolisematta niillä ohjeilla.

Ihmettelin kuinka pysyin rauhallisena, vaikka pelotti ja hirvitti enemmän kuin Afrikassa, jossa minut on ryöstetty pari kertaa. Pelotti se, että jos auto hajoaa, tai jään kuoppien vangiksi, ei täältä pääse minnekään, kun täällä ei ole mitään eikä ketään. Enkä edes tiennyt missä kohdin maailmaa ollaan. Ei ollut mitään tienviittoja, ei merkkejä kulkusuuntaan.

Venäjä on suuri maa, ei asfalttia ja ihmisiä riitä kaikkialle. Tämä näkemys vahvistui kun näin Syvärin, jonne nostalgiamatkani isäni jäljillä vei. Syväri, Svirj on saanut nimensä ilmeisesti siitä, että se on syvällä ja se on syvä. Siellä kulkee jopa risteilyalukset, paljon suuremmat kuin Helsingin rannikolla kulkevat muut kuin Ruotsin laivat.

Isän jälkiä ei enää näkynyt, ei Lotinanpelloltakaan, joka oli yksi pysähdyspaikka. Eikä isä koskaan kertonut sodasta lapsilleen, joten kaikki jäi mielikuvituksen varaan. Mielikuvitus riitti paheksumaan Suomeen tulleita irakilaisia, jotka puhuvat ”kauhutarinoita” kokemuksistaan. He eivät tiedä peloista ja vaaroista yhtikäs mitään. Isän sota alkoi talvisodasta 1939 ja jatkui vuoden 1944 syksyyn. Jos Suomeen tulleet uhrautuisivat oman maansa puolesta yhtä paljon kuin isäni ja hänen sukupolvensa, Irak olisi vauras ja rauhallinen maa. Tekisi mieli kirota kaikki suvaitsevaiset helvetin tuleen.

Karjalaa aloin ymmärtää enemmän. Venäläiset ovat olleet kohteliaita ja säilyttäneet suomalaiset nimet, jotka kirjoitetaan venäläisin kirjaimin. Läskelä on Lyaskelya, Pitkäranta on Pitkyaranta. Karjala on ollut kuin Suomen jatke. Siksi Mannerheim havitteli Suur-Suomea, joka jatkuisi Petroskoihin asti. Mannerheim ajatteli väärin. Lipponen halusi Suomen EU:hun ja euroon, jotta olisimme mukana isoissa pöydissä. Karjala olisi pitänyt suosiolla jättää Neuvostoliittoon, jolloin olisimme olleet isossa Stalinin pöydässä. No olihan siellä Otto Wille Kuusinen, jonka patsas vielä muistuttaa petroskoilaisia yhdestä hulluudesta Suomen historiassa (eihän se ole vieläkään ohi – samalla tavalla Li A haluaa Suomen olevan osa jotain suurta monikulttuurista maailmaa – valitettavasti vain maksajana.)

Karjalan suomalaiskylät ovat enimmäkseen rappiolla. Mutta Pitkäranta on hyvävoimainen. Nimensä mukaan kyse on pitkästä rannasta, jonka varrella on elämää ja hyväkuntoisia kahviloita. Useimmista Karjalan kylistä ei kahviloita löydä mitenkään.

Hotellin ravintolassa oli paikallisten venäläisten syntymäpäiväjuhlat. Miten iso joukko pystyykin samaan aikaan keskustelemaan pöytätovereiden ja koko vierasjoukon kanssa. Meteli oli huumaava, kun muutamalla oli vielä soittimet mukana. Venäläisten juhlista olisi meillä opittavaa.

Aloin miettimään, että venäläiset menevät suomalaisten ohi hyvinvoinnissa. Venäläiset eivät ota vastuulleen koko maailmaa ja keskittyvät omiinsa. Venäläisten elämisen laatu paranee ja samaan aikaan suomalaisten heikkenee. Jonain päivänä tapahtuu se, mitä jo Hrutshev ennusti hakatessaan kengällään puhujapöytää. Neuvostoliitto ohittaa USA:n.

Oikeastaan boikotti ei näy missään. Kaupat ovat täynnä ruokaa. Suomi tuhoaa itsensä. Kun Venäjän boikotti joskus loppuu, ei Valiolla ole enää asiaa Venäjälle. Siellä on kaupunkien ruokakaupoissa esimerkiksi herkullisia juustoja, rahkaa ja jugurtteja yhtä paljon kuin Ristiinan K-marketissa. Netti ei oikein toimi missään. Osin syynä on Putinin määräämä rekisteröintipakko. Minullakin on nyt pre paid sim-kortti Pavel venäläiselle.

Samalla rahalla Sortavalasta sai parhaasta Relax-ravintolasta oluen, eturuoan, pääruoan, jälkiruoan ja itse sekoitetun cocktailin ginistä, karpalo- ja puolukkalikööreistä kahdelle. Venäjällä on menossa nousukierre, Suomessa alamäki. Kun tarjonta on huonoa ja kallista, asiakkaat katoavat ja alamäki syvenee. Jonain päivänä huomaamme, että olisi kuitenkin ollut fiksumpaa olla Venäjällä Suomen tasavalta (yhdistettynä Karjalan tasavaltaan) kuin EU:n rappiolle mennyt syrjäkylä. Sillä Venäjällä on öljyrikkaudet, luonnonvarat, metsiäkin silmämääräisesti arvioiden pelkästään Karjalassa enemmän kuin Suomessa. Ja suomalaiset ovat maksaneet sotakorvaukset ja vielä senkin jälkeen lähialueyhteistyörahat viime vuosiin asti. Ja Uralin takaisten voimalaitosten uudistamisen maksaminen. (Ok, jonkinlaista sarkasmia, mutta olen surullinen Suomestamme.)

Suomessa oli Jyväskylän suurajot. Kun matka Suomen rajalle jatkui kuoppien ryydittämänä, opin ajamaan kuoppia kiertäen oikealta, keskeltä ja vasemmalta. Ehkä pian pärjäisin Latvalalle, joka aina ajaa jonkun puskan kautta kilpailunsa pilaten. Minä selvisin hengissä. Vien kuitenkin auton Ruhasen huoltoon Ristiinaan tarkistettavaksi, onko pohjiin ja akseleihin tullut vaurioita. Sen verran sentään paukkui ja rytisi kun kaikista kuopista ei ohittamalla selvinnyt.

Uskoni Suomeen on sen verran koetuksella, että olen viime ajat voinut huonosti. Kun olin Venäjän puolella, olin kuin nuori poika (malenkij maltshik). Sain siitä uskoa, pitää yrittää selostaa Suomen tilaa entistäkin paremmin, koska muutos on mahdollinen ilman suurta romahdusta.

From Russia with Football Love – Viipuri, Pietari

29. kesäkuuta 2018

32 maata, 11 kaupunkia ja 64 ottelua. Jalkapallon kauneutta parhaimmillaan koetaan joka neljäs vuosi MM-kisoissa. Isänmaallisuus olisi tärkeä lisä jalkapallon viihdyttävyydessä. Kun Suomen puolesta ei ole voinut hurrata sitten vuoden 1980 Moskovan olympialaisten (ja silloinkin säälistä mukana), pitää olla joku muu erityistä iloa tuova joukkue. Minulle sellainen on Islanti, joka kuitenkin jäi alkulohkoon tasapelillä suurmaata Argentiinaa vastaan. Siksi takaisin Brasiliaan, joka vuonna 1958 hurmasi radiossa ja Salon Seudun Sanomissa Hiidenkylän pikkupojan 17-vuotiaalla Pelellä ja muilla taitureillaan.

Näitä erityisiä pelaajia tarvitaan kisahurmoksen saavuttamiseen. Portugalilla Cristiano Ronaldo ja Argentiinalla Messi. Brasilialla Neymar Jr.

Allegro-juniin ei mahtunut. Siksi oli lähdettävä omalla autolla maanantaiaamuna Viipuriin. Rajalla Suomen puolella tuli valittua opasteiden puuttuessa venäläisten jono ja siinä meni tunti turhaa aikaa. Suomalaisten jonossa olisi päässyt heti. Maat kiusaavat toistensa kansalaisia. Venäjän puolella suomalaiset odottavat ja venäläiset pääsevät nopeammin.

Viipurissa odotti pilvinen päivä, minkä vuoksi kaupunki näytti nuhjuisemmalta kuin yleensä. Venäläiset eivät tarvinneet Viipuria mihinkään, minkä vuoksi se rapistui pahasti. Eikä kommunismista luopuminen enää ehtinyt pelastaa Viipuria.

Paikallisjuna Viipurista Pietarin Suomen asemalle vei yli kaksi tuntia, koska juna pysähtyy jokaisella asemalla. Erityistä kaihoa tunsi Terijoella, mutta yhtä lailla tunteet nousivat pintaan Kanneljärvellä, Ollilassa, Raivolassa ja Kuokkalassa. Junaradan varsi on kymmeniä kilometrejä suota molemmin puolin. Esimerkiksi Leipäsuo on niin soiden keskellä, että sen nimikin on säilytetty alkuperäiskielellä.

Pietarissa odotti tosi kiva hotelli. Suuremmat olivat onneksi täynnä, jolloin pääsi valitsemaan pienistä. Kolmen tähden hotelli, joka on maailmanmatkaajan silmin parasta luksusta. 66 euroa vuorokaudesta MM-kisojen aikaan ei ole mitään. Hotelli on alun perin ollut kauppiaitten talo, joka neuvostoaikana oli jaettu pieniksi kommuuniasunnoiksi. Huone perhettä kohti, yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Juuri sopivan kokoisia hotellihuoneiksi, jonne oli sijoitettu omat kylppärit. Tosi siistiä. Henkilökunta ihanan kivoja.

Suomessa korvataan makasiinien jäljelle jäänyt tiiliseinä taideteoksella – Expo hotellissa jokainen huone, käytävä ja aula olivat taideteoksia, koska niissä on näkyviin säilytetty osia alkuperäisestä tiilimuurauksesta.

Pietarissa oli hyvä tunnelma. Kaupunki oli siisti. Kukkia oli kaikkialla. Ihmiset hymyilivät. Todellista monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä, koska paikalla oli paljon jalkapallofaneja ympäri maailmaa. Etenkin Nigeriasta ja Argentiinasta, jotka ottelivat keskenään tiistai-iltana Pietarissa.

Poliiseja oli tietenkin paljon turvaamassa ihmisten elämää. Mutta ei mitenkään häiritsevästi. Kaupungissa oli rentoa ja iloista aamusta myöhään yöhön. Ainoa pelko oli fanialueiden taskuvarkaista, mutta sidoin lompakkoni vetoketjulliseen taskuun ja metalliketjulla housuihini kiinni, joten yrittämisen olisi huomannut. Muuta pelkäämistä ei ollut.

Jalkapallokisojen yhteyteen rakennetut fanialueet olivat tosi mukavat. Isot screenit mahdollistivat ottelun näkemisen paremmin kuin itse stadionilla. Yleisö oli haltioissaan ja tunnelma käsin kosketeltavaa kun kaikki olivat niin ahtautuneet toisiinsa kiinni.

Pietari on suurenmoinen kaupunki. Vesibussiajelu kanavissa on sinänsä turhauttavaa, koska opastus on venäjäksi, mutta sen aikana voi ihmetellä, miten koko Pietari on mahdollinen. Sehän oli alun perin suo- ja suistoaluetta, jossa asui suomalaisia kalastajia. Jokainen kivi on tuotu kaupunkiin kaukaa, mm. Karjalasta. Yksitellen, olihan tietulliverona kaupunkiin ison kiven mukanaan tuonti. Pietarissa asuu nyt yhtä paljon asukkaita kuin on koko Suomessa. Ihmettelyssä on mukana paljon kauhistelua, koska kaupungin rakentamiseen on uhrattu hirvittävä määrä orjatyötä ja ihmishenkiä.

Osasivat kommunistit jotain tehdä itsekin, vaikkei Pietarissa juuri kommunismin tuhoja näy. Pietarin metron rakentaminen on aloitettu 1940, ensimmäinen väli otettiin käyttöön 1955. Se on tosi syvällä, koska se alittaa Neva-joen. Liukuportaat vievät syvälle melkein sataan metriin. Entiselle suoalueelle!

Pietarissa kaikki on vanhaa, tsaarien aikaista. Yksittäisiä uudisrakennuksia on siellä täällä. Hitlerin yrityksistä näkyy muutama ammuksen jälki Iisakin kirkon pylväissä. Hitlerin piti pitää voitonjuhlat Astoria hotellissa. Se on edelleen niin hieno paikka, ettei Suomi-pojalla ollut varaa muuhun kuin käydä ilmaisessa hienossa vessassa. Pietarin vessat olivat kaikki siistejä. Niistä voisi esimerkiksi Mikkelin Graanin kauppakeskus käydä hakemassa oppia.

Pietarissa hyviä ruokapaikkoja ja kahviloita on tuhansia. Uutena kivana paikkana tuli kokea iltapäivälounas Mozart-kahvilassa Pietari Paavalin linnoituksen lähellä. Linnoitus oli tsaarin aikana vankila, jonne joutui myös kuuluisa kirjailija Maksim Gorki. Nyt vankilarakennus on museona, ja huoneet tuunattu ilmeisesti Suomen vankilahotelleista mallia ottamalla.

Autoni oli matkan ajan Druzhba-hotellin vartioidulla paikalla Viipurissa. Hinta neljältä päivältä 800 ruplaa eli 11 euroa. Ennen kotiin lähtöä lounas Pyöreän Tornin hämärässä, pöydässä niin hilpeässä. Kalaruoka oli erinomaista. Aurinko paistoi torstaina Viipuriin ja kaupunki näytti kauempaa katsottuna kauniilta.

Matka olisi ollut täydellinen. Mutta kotimatkalla tuli haettua tuliaisia, josta jälleen kerran aiheutui ylimääräistä harmia. Kaikki tuliaiset oli tarkoitus ostaa Viipurin Karuselli-ostoskeskuksesta, jota ei kuitenkaan ajaessa löytynyt. Tuli kilometrien jälkeen T-risteys, jossa ei ollut lainkaan opastetta. Kun huomasin suomalaisen auton kääntyvän vasemmalle, lähdin perään. Ja niinpä vastaan tuli Vaalimaan rajanylityspaikka, vaikka piti mennä Nuijamaalle. Halvan bensan tankkausetu hupeni ylimääräisiin kilometreihin.

Bensiinilitra Rättijärvellä rajan jälkeen maksoi 52 ruplaa. Tankki oli tyhjä, joten ei voinut odottaa Viipurin 45 ruplan Neste-asemaa. Erinomaiset ruoka-annokset hyvissä ravintoloissa alkuruokineen noin 10 euroa.

Bussilippu ja metrolippu Pietarissa maksavat 40 ruplaa eli noin 30 euron senttiä. Lyhyempi matkani Helsingistä Vantaalle maksaa 5 euroa.

Torstaina Brysselissä EU-herrat ovat muka löytäneet ratkaisun turvapaikanhakijoiden tulvaan. Sen sijaan, että Suomi jatkaisi avoimien ovien aikaa se voisi perustaa Venäjän puolelle täydellisen turvapaikkaprosessin maihinnousupisteen. Tilaa siellä riittää ja kustannukset olisivat murto-osa Suomen hinnoista. Hallitus saisi samalla rahalla hoidettua 10-kertaisen määrän laittomia turvapaikan hakijoita.

Pietarissa oli ulkomaista väkeä, jotka kisojen aikana tulevat Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Fiksu ajatus, koska Venäjälle pääsee fanipassilla ilman viisumia. Maassa on halpaa kuljeksia pitempiäkin aikoja, koska passilla voi matkustaa ilmaiseksi niin kisakaupunkien välillä kuin kaupungeissakin. Ei tarvitse maksaa Välimeren salakuljettajille mitään ja pääsee suoraan kotoaan lennolla Venäjälle. Suomi kuulemma on varautunut tulijoihin. Varmaankin on palkattu lisähenkilökuntaa laukunkantajiksi rajoille. Ministeri Mykkäsen harmiksi Venäjä ei päästä laittomia kulkijoita noin vain tulemaan Suomeen.