Malawi

Malawin tasavalta (entinen Njassamaa) on 19 miljoonan asukkaan sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Idässä rajana on yli 500 kilometriä pitkä Njassajärvi. Järvi on 7 kertaa suurempi kuin Saimaa ja siellä on eniten kalalajeja maailman järvistä. Maa itsenäistyi brittien siirtomaavallasta vuonna 1964. Pääkaupunki on Lilongwe, jossa on noin miljoona asukasta.

Malawin väestöstä 90 prosenttia elää kotitarveviljelystä, ja maatalous tuottaa tärkeimmät vientituotteet, ennen kaikkea tupakkaa, teetä ja sokeria. Kaivannaisista esimerkiksi uraani kuuluu keskeisiin vientituotteisiin. Kuivuus on aiheuttanut siellä suuria ongelmia. Maa lukeutuu Yhdistyneiden kansakuntien vähiten kehittyneiden maiden listalle. Huomattava enemmistö väestöstä kärsii äärimmäisestä köyhyydestä. (osin Wikipedia)

Fri 8 Dec 2006 Lusakasta Malawiin

Tulimme rajalle. Muodollisuudet meni muuten sutjakkaasti, mutta Malawissa piti kirjoittaa jokaisen vuorollaan henkilö- ja passitietoja isoon kirjaan. Siinä meni aikaa.

Tulin Malawiin. Heti näki, että maa on köyhä. Talot olivat rähjäisempiä. Mutta ihmiset ihania, mikä tuli viikonloppuna nähdyksi.

Malawissa tiet ovat paremmassa kunnossa. Tulimme maan pääkaupunkiin Lilongwe´hen.

Yritin vaihtaa Zambian rahat pois, mutta ei kelvannut. Rahaa jäi yli kun sairastamisen takia en voinut ostaa mitään Lusakassa. 100.000 Z rahaa, noin 20-25 USD. Annoin ne Bernardille.

Tulimme Malawi-järven rannalle. Kaunis iso järvi. Vastarannalla näky Mosambik. Kännykkä toimi, mutta huonosti.

Telttani laitoin mango puun alle sateen varalle. Se oli viisasta, vaikka mangot putosivat päälleni yöllä.

Sat 9 Dec 2006

Otin reppuni ja lähdin kylään kävelemään. Käännyin liian aikaisin oikealle ja tulin kalastajakylään. 

Mikä erehdys. Ihana paikka. Ihania ihmisiä. Kerronpa teille yhden tarinan. Minulle sanottiin että Malawin kalastajilla ei ole mitään, ei yhtikäs mitään. Okei.

Yksi nuori kalastaja lyöttäytyi mukaan, mikä oli hyvä juttu. Hän oli tehnyt uuden punaisen tiilitalon itselleen. Kalastajanuorimies kutsui minut kotiinsa. Juteltiin maailman menoista. Tajusin, että hän on 20 vuotias nuorimies, jolla on 14 vuotias vaimo, 2 vuotias tytär ja naimisissa on oltu 3 vuotta. Siis tyttö on ollut 11 vuotias naimisiin mennessään. 12 vuotiaana tullut äidiksi. Tuossa iässä pitäisi leikkiä nukeilla, eikä hoitaa omaa lasta. Tulin surulliseksi. Tätäkin on Afrikka.

Minut esiteltiin koko suvulle. Äiti, isoäiti, veljet. Vaimo 14-vuotias lapsiäiti kantoi tytärtä selässään.

Punainen tiilitalo järven rannalla. Mustan mullan muhevassa maassa kasvoi vihanneksia ja kassavaa. Pihan puusta sai suoraan otetuksi mangoja, banaaneja ja ananaksia. Naapurissa isovanhempien punainen tiilitalo. Ja tiilitalon isäntä 20 vuotias kalastaja. Kassava on juurikasvi, jonka juuri raastetaan ja kuivataan. Se on kuivana ihan valkoista. Kassava kasvaa siten, että varsi katkotaan paloihin ja palat istutetaan maahan. Helppoa.

Suomalaiset nuoret maksavat jotain kerrostalokaksiotaan 30 vuotta ja ovat 55 vuotta vanhoja vanhuksia saatuaan viimeisen erän maksetuksi. Ei siinä voi haaveilla tiilitalosta järven rannalla, hyvä kun saa pankin annuiteettierät maksetuksi. Nyt astuu kuvaan hyysäri, joka sanoo, ettei kalastajalla ole internettiä eikä matkapuhelinta. Kylässä oli yhteinen matkapuhelin. Fiksua. Ja 10 vuotta sitten Suomessa monikaan ei tiennyt internetistä mitään, joten tuskin se on maailman tärkein asia. 

Kylän juopot oli ajettu kylän laidalle. Hieno idea, ei hylättyinä, mutta pois silmistä. Kylän kaupassa ei ollut mitään, paitsi Coca Colaa. Ei vettä, ei karamelleja, ei mitään.

Oli hiostavan kuuma ja minulla oli jo tuskainen olo. Keskipäivällä alkoi kaatosade ja menin takaisin leirintäalueelle. Siellä oli ravintolassa teevee ja sieltä tuli maailman paras elokuva Casablanca. Ihanaa nähdä todellista rakkautta. Olen alkanut kypsyä näitten nuorten puheisiin. He rakastavat kaikkea, elefantteja, seeproja, jäätelöä, kokista, riippuliitämistä. Sana love on kärsinyt inflaation. Onneksi rakkaus-sana on sen verran karski ettei sitä viitsi käyttää yhtä huolimattomasti kuin englannin kielen vastaavaa sanaa.

* Maniokki kasvaa 5 metriä korkeaksi ja kukkii syyskuusta marraskuuhun. Tätä vanhaa hyötykasvia on viljelty ainakin 5 000 vuotta. Maniokki tekee 30–60 cm pitkiä mukuloita. Niissä on runsaasti tärkkelystä mutta vain vähän proteiinia.

Kaupungeissa on muuten ihania puhelinkioskeja, joita naiset pitävät. Ne on tehty pahvista ja ne voi kasata illaksi kotiin mukaan. Parturikin on pahvinen, tosin pahvilaatikko on paljon isompi, koska tukanleikkuu tehdään laatikon sisällä.

Sateen loputtua otin karkkimuovipussini ja lähdin joulupukkikierrokselle. Jostain ilmestyi aina hirmuinen parvi lapsia kun yhdelle antoi karkkia. Isoäidit olivat aivan persoja karamellille ja jouduin antamaan heille kaksi, kun muille aikuisille annoin vain yhden. jotta lapsille riittäisi kolme.

Minulle näytettiin, miten tehdään kassavan juurista valkoista haketta, josta keitetään soppaa ja juotavaa. Hake kuivatetaan auringossa.

Rannalla nuoret tytöt kalastivat harsokankaalla pikkukaloja. Kalat olivat niin pieniä, muutaman sentin mittaisia, ettei niitä voinut puhdistaa. Ne keitetään ja syödään.  Karamellit loppuivat kesken. Mutta sain kokea uutta ystävyyttä.

Illalla oli kamala meteli myöhään yöhön. Kenian suunnasta oli tullut 25 nuorta, jotka olivat ostaneet hulluja vaatteita matkalla ja pitivät karnevaalit. Nuo nuoret eivät tule kuulemaan mitään 60 vuotiaina.

Sun 10th Dec 2006

Aamulla minulle tuli kummallinen olo. Kello oli 7. Oli mentävä leirintäalueen portille ja siellä oli aamukuudesta alkaen neljä lasta odottanut minua. He halusivat nähdä joulupukin, josta kylällä oli kerrottu. Onneksi minulla oli karkkia. Otin pienimmän syliini. Hän oli aivan resupekka. Koska täälläkin uusi lapsi saa edellisten vaatteet ja koska lapsia on 10, viimeisen kohtalo on pitää vain riekaleita. Pienin resupekka Patson 4-v tuli syliin arasti ja koetteli pienillä käsillään partaani samalla tavalla kuin lapset Suomessa. Ei varmaankaan aitoutta epäillen, vaan siksi että se oli niin erilainen.

Otin jokaisen vuorollaan syliini, paitsi halasimme 15-v tytön Millamu´n kanssa. Annoin heille ison kourallisen karkkia jokaiselle ja isolle tytölle 50 paikallista rahaa oman ostamista varten. Ja kamera ei toiminut.

Matka jatkui.

Tultiin Malazan kaupunkiin. Siellä oli iso market, jonne muut syöksyivät hullujen vaatteiden ostolle. Minä kiersin marketin ristiin rastiin. Kuivattuja kaloja, mm. pieniä ohuita tulitikun mittaisia kaloja. Tomaattia, pähkinöitä, mausteita, kananmunia, polkupyöriä, kaikkea.

Sunnuntaina mentiin Malawin markkinoille. Ihana markkinapaikka, jossa oli kaikkea. Kalaa suolattuna, kuivattuna, kärpäsen paskassa, oli tomaattia, pähkinöitä, polkupyöriä, juhlavaatteita, pieniä kojuja tulvillaan. Ja nuoret miehet olivat taas huutelemassa minulle. Tulin arvioon, että minulle on huudeltu tällä matkalla enemmän kuin somali saa Suomessa huutelua koko ikänsä aikana. Mutta ei ole Puumalainen minua pelastamassa. Siis se valtuutettu, joka puolustaa vähemmistöjä.

Ja taas kiire. Alan kyllästyä tähän hosumiseen. Sillä kiire ei ollut minnekään. Samanlainen camping kuin edellinen, aikaa kaksi yötä. Ei mitään tekemistä. Ei mitään.

Illalla joku sai hyvän idean. Lähdetään heti aamulla ja käytetään yksi päivä Zanzibarissa. Mutta Japanin nuori mies pisti vastaan. Miksi. Se ei selvinnyt. Rahapulako, sillä vaihto olisi maksanut muutaman dollarin.

Ja taas hirmuinen meteli ravintolan jukeboksista. Korvat halkeavat.

Mon 11th Dec 2006

Tapahtui hauska juttu järven rannalla. Neljä noin 10 v tyttölasta tuli pyytämään että saisivat laittaa minulle rastatukan. Oli siina Paulilla naama hymyssä kun tytöt kilvan pistivät hiuksiani solmuun. Valitettavasti uusi look ei kestänyt kuin seuraavaan päivään. Olisi pitänyt olla jotain apuvälineitä ilmeisesti.

Karamellit loppuivat heti aamusta. Pari muovikassillista karkkia meni hujauksessa. Lapsia tuli niin paljon, että karkit loppuivat kesken.

Maanantaina Puumalaisen puuhat saivat uutta sisältöä. Tapasin ihanan malawilaisnaisen ja aloin tarkkailla häntä enemmän. Totta mustilla naisilla on ihanat pusuhuulet. Niin ihanat, etta Puumalainen on varmaan kateellinen afrikkalaismiehille ja siksi haluaa pienentää Brunbergin pusujen huulia. 

Nainen oli paikallinen kauppias, mutta ei hänellä ollut muuta myytävänä kuin vettä. Ja kuka Afrikassa jossain tuppukylässä ostaa pullotettua vettä, Pauli, mutta ei kukaan muu. Siksi meillä oli aikaa jutella kaikesta. Hän keitti minulle kasawajauhoista tehtyä papaa, eli jotain jauhopuuroa, joka ei maistunut miltään. Puuron ohella hän tarjosi minulle keitettyä kalaa, joka oli hirmu suolaista. Tiilitalossa ei ole hellaa, vaan ruoka tehdään kivillä pihalla. Kun ruoka on tehty, vedetään jäljellä olevat puut syrjään, joten hiillos jää. Se on helppo aloittaa uudestaan.

Ruoka syötiin sormin. Suurin osa maailman ihmisistä ei tiedä haarukoista ja veitsistä yhtikäs mitään. Kädet pestiin ennen syömistä.

Jane rouva väitti olevansa ilman miestä, ja pyysi minua tulemaan illalla kylään. Hän kertoi, että Afrikan ongelma on miehet. Alan uskoa siihen itsekin.

Baddingin Paratiisi on yksi Suomen parhaista lauluista ja siellä on ajatus, että nyt juttu tää onnistuu. Vaan ei minulle onnistunut.

Illalla menin kylään. Naisella oii hieno värikäs hame päällä. Piha oli luudittu siistiksi. Mutta tuli kaikki kylän lapset, naapurit, nuoret ja tädit ja isoäidit jutustelemaan ja katsomaan pohjoisen ihmettä, eikä siinä seurustelusta tullut mitään. Treffeistä ei voi puhua. Pihalla oli kaksi pitkää penkkiä ja kaikki vieri vierekkäin istuen ihmettelivät Paulia.

Rouva tuli saatille ja toivoi kovin että kirjoittaisin ja tulisin uudestaan ja lupasi ettei seuraavalla kerralla ole näin paljon ihmisiä katsomassa minua. Mikähän meikäläisessä oikein kiinnostaa afrikkalaisia naisia. No, voisin pitää Janen kirjanpidon ja huolehtia vesipullovaraston inventaarista. Kyllä siinä olisi vihtorille töitä. Asuisin punaisessa tiilitalossa ja laittaisin rouvan ascona auton kuntoon. Ajelisin vasemmalla puolella tietä ja seikkailisin Botswanan ja Malawin väliä. Mikä ihana ajatus.

Vaan unelmiksi nuo jäivät. Aamulla taas bussiin kello 6 ja matka kohti Tanzaniaa alkoi.

Unelmiini oli tullut särö Janen kuiskuttelujen jälkeen. Kun kävelin illalla poispäin sulhasen roolista, tuli sillalla vastaan paikallinen mies, joka väitti olevansa Janen aviomies. Hän oli kovasti ystävällinen ja tiedusteli oliko minulla ollut kiva ilta. Hän myös kysyi sainko tiedot, jotta voin ottaa Jane-rouvaan yhteyttä.

Malinga on kertonut minulle paljon afrikkalaisista naisista. He eivät ole niin alistettuja kuin me Euroopassa luulemme. Nainen voi tehdä syrjähyppyjä aika vapaasti eikä ole tilivelvollinen miehilleen. Etenkin Botswanassa nainen voi sanoa illalla miehelleen menevänsä toisen luo ja palaavansa aamulla. Miehen on oltava hiljaa. Siksi monet Botswanan miehet eivät mene naimisiin lainkaan. Naiset siis pitävät jotenkin miehiä pihdeissä. Ehkä se selittää aviomiehen kiltteyden. Heillä kun on omat salaiset aseensa. Toisaalta täällä miehellä on oikeus pitää monta vaimoa, joka eurooppalaisesta tuntuu mahdottomalta. 

Kehitys- ja pakolaisavun uudistaminen

Nykyinen kehitys- ja pakolaisapu ajetaan alas. Lopetetaan puheet kiinalaisten ja muiden kouluttamisesta ilmaiseksi suomalaisissa yliopistoissa. Ja otetaan Suomeen ja Eurooppaan 15-30 vuotiaita nuoria koulutukseen ja työharjoitteluun 1-5 vuodeksi työstä ja ammatista riippuen. Afrikkalaiset nuoret osaavat hyvin englantia, joten kielimuuria ei ole. Ainakaan suurta. Ja tämän jälkeen he palaavat takaisin Afrikkaan. He eivät saa jäädä Eurooppaan, ei edes aviopuolisoksi. Jos joku rakastuu, eurooppalainen saa muuttaa Afrikkaan kuten teki parturini.

Koulutettu nuori saa tulla vierailulle Eurooppaan ja jatkokoulutukseen, mutta hän ei saisi 10 vuoteen tulla asumaan tänne. Jos joku huijaa opiskelun varjolla, hänelle annetaan 20 vuoden karanteeni EU:n alueelle. 

Eikä nuoria laiteta asumaan Vuosaareen uusiin asuntoihin, vaan he asuvat suomalaisissa kodeissa, jotta näkevät miten täällä eletään ja kunnioitetaan naisia. Itsekin voisin ottaa yhden nuoren kotiini asumaan, jos tällainen systeemi perustetaan. Se olisi todellista auttamista, eikä verorahoilla hyysäämistä, mitä nykysysteemi on. 

Miksi näin. Yli puolet senegalilaisista miehistä haluaa Eurooppaan. On selvää ettei sellaista vainoa voi olla, vaikka he tulevatkin tänne turvapaikkaa hakemaan. Emme voi siirtää Afrikkaa Eurooppaan. Siinä ei ole mitään järkeä. Eikä aktiiviväestöä pidä tuoda tänne, ja jättää Afrikka almujen varaan. Olen jo kirjoittanut, etta afrikkalaisten saamat rahalähetykset Euroopasta pistävät lopettamaan vähäisenkin oman yrittämisen.

Juha Miedon kummilapsitouhukaan ei toimi. Tapasin nuoria aids orpoja, jotka olivat hirmu elämänhaluisia. Jos toinen pääsee kummilapseksi ja toinen ei, tapahtuu hirmuinen vääryys ja epäoikeudenmukaisuus. Aids-orpous ei ole niin suuri juttu kuin Euroopassa väitetään. Täällä isoisät, sisarukset ja serkut hoitavat nämä lapset. Se on enemmän kuin Suomessa, jossa kaikki on laitostettu.

Kun nuoret palaavat Afrikkaan, he voivat itse päättää miten saamiaan tietoja ja kokemuksia käytetään. Nyt kehitysapuintoilijat tuputtavat eurooppalaisuutta kaikkialle, vaikka sen turmiollisuus maapallolle ja intiaaneille ja eskimoille ja maoreille on jo nähty. Arvostamme siis afrikkalaisia ihmisinä, jotka saavat itse päättää asiansa. Me annamme koulutustukea, emme muuta. Afrikkalaisuudessa on paljon hyvää. Eikä meidänkään elämämme aina ole ollut tällaista. Esimerkiksi olemme eläneet suvun kanssa vielä 1960 luvulla. Vasta kaupungistuminen laitosti Suomen. Samalla tavalla käy Afrikan. Täällä kaupungit ovat aika kurjia paikkoja asua monille

Oletteko koskaan ajatelleet kehitysavun turmiollisuutta. Malawissa bruttokansantuote asukasta kohti on 180 usd. Siis 140 euroa. Tuolla rahalla Suomessa ei pärjäisi montaakaan päivää. Suomalaisten kehitysapu on keskimäärin vuodessa reilusti yli 100 euroa, ja se halutaan kaksinkertaistaa. Kun jokainen eurooppalainen antaa 0,7 % bktsta Afrikkaan, se tarkoittaa, etta kehitysapu on suurempi kuin maiden oma tuotanto. Sehän sekoittaa kaiken, hinnat, markkinat, yrittämisen. Tilalle tulee vain korruptiota ja riippuvuutta. Mitä ihmeen järkeä on elättää kokonaista maanosaa siten, etteivät he tekisi enää mitään itse. Paitsi lapsia, niitähän täällä on hirmuiset määrät.

BKT sinänsä ei kerro mitään. Malawilainen kalastaja siis ansaitsee noin 100 euroa vuodessa, koska BKT on muutakin kuin palkkoja. Sillä hän kuitenkin elättää perheensä ja asuu punaisessa tiilitalossa.

***

Lisäys 2025: Afrikka antoi perspektiiviä. Kirjoitin Iltalehteen 2010 jutun siitä, kuinka perheemme eli 1950-luvun Suomessa dollarilla päivässä. Julkaisin sen omassa blogissa uusintana 2023.

Afrikkalaisten köyhien elämä on aineellisesti enemmän kuin meillä sodan jälkeen. Kehitysapu tappaa sen omatoimisuuden, jolla suuret ikäluokat nousivat köyhyydestä Suomessa. Ilman kehitysavun turmiollisuutta myös afrikkalaiset voisivat kokea: tämän minä olen hankkinut omien käsieni työllä. Vastuunotto omasta elämästä johtaisi myös Afrikan väestöräjähdyksen tasaantumiseen.

AI: ”Dollarilla päivässä” viittaa köyhyyden ja vähimmäiselintason määritelmään, erityisesti kansainvälisessä kontekstissa. Köyhyysraja on tulotaso, jonka alapuolella oleva henkilö ei pysty hankkimaan välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi. 

Maailmanpankki käyttää kansainvälistä köyhyysrajaa, joka on alun perin ollut 1 dollari päivässä, sitten 1,90 dollaria, ja nykyisin se on 2,15 dollaria ostovoimakorjattuna. Tämä raja on sidottu kuluttajahintoihin ja se on tarkoitettu mittaamaan äärimmäistä köyhyyttä.