Thaimaa

Thaimaassa on tullut käytyä kolme kertaa, koska sinne on hyvät lentoyhteydet Suomeen. Olin Australiassa luennoimassa 1995. Menomatkalla oli yöstoppi Singaporessa, paluumatkalla 3 yötä Bangkokissa.

Vuonna 2008 menin Thaimaasta Malesiaan. Vuonna 2009 lähdin ikimuistoiselle matkalle Thaimaassa junalla pohjoiseen mm. pitkäkaulaisten maahan ja sieltä muutaman yön jälkeen Laosiin.

Thaimaa 2008

13.11.2008, torstai Vantaa 

Viimeinen päivä oli raskas. Tein töitä loppuun kello yhteen yöllä. Nousin taas viideltä jatkamaan. Kirjoitin asiakkaiden muistioita. Kello 10 pidin kahvitauon ja katsoin onko passit ja paperit olemassa. Jouduin viemään paperipostiin kirjeitä, mikä on nykyään harvinaista. Kello 16 aloin pakkaamaan. Sitten viimeinen puserrus klo 17. En jaksanut enää. En oikein muistanut mitä pitikään selvittää ja oli pakko lopettaa. Yksi työ jäi siis tekemättä. Soitan matkalta. Vähän ennen klo 18 lähdimme Juhan kanssa kentälle. Kone lähtisi vasta 20.15. Mutta mitä sitä jättää viime tinkaan. 

Koneessa sain viereeni tosi läskin naisen. Olen itsekin lihava, mutta mahdun kyllä koneen istuimeen. Vierustoveri ei mahtunut. En löytänyt ruokapöytääkään, koska se oli käsinojassa, ja naisen ihrat peitti sen. Onneksi lentoemäntä tuli auttamaan. Aina kun se nainen rojahti istumaan, koko lattia jyrisi allani. Ei siinä voinut nukkua lainkaan. Miten tuokin nainen oli saanut kaverin, joka istui hänen vieressään? Koska sopivan isoa miestä ei voi löytää, oli mies kuin hiiri ison myyrän vieressä. Rakastuneita silti olivat. On siinä miehellä tekemistä. Varmaan hukkuu naisen syleilyyn. 

14.11.2008 perjantai Bangkok Thaimaa 

Olin aika väsähtänyt kun kone laskeutui Thaimaahan aamulla 10.50, noin puoli tuntia myöhässä. Aikaero on 5 tuntia. Passitarkastuksessa jouduin vaikeuksiin. En ollut merkinnyt mitään hotellia kaavakkeeseen, koska en sitä tiennyt. Jouduin kahden naisen kuulusteltavaksi. Vastasin nenäkkäästi, että tässä maassa on tuhansia hotelleja. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta varmaan joku minut ottaa. Naisia tuli lisää. Jouduin näyttämään kaikki matkalippuni ja muut paperini. Hälinä lisääntyi. Sitten minut vietiin jonkun ison herran luo, joka löi leiman passiin. Varmaan käsikirjasta puuttui sääntö tällaisen matkailijan kohtaamisesta. 

15.11. Thaimaa lauantai 

Prinsessan hautajaiset. Aamulla heräsin hirmuisiin pamauksiin klo 8. Pakko nousta ylös. Menin aamupalalle hotelliin. Aamupala oli niin pieni, että sitä tuskin näki lautaselta. Pirkan mininakit ovat jättinakkeja nyt nähtyyn kahteen nakin miniatyyrikuvatukseen verrattuna. Siispä kadulle hakemaan ruokaa heti aamusta. Kävelin vastavirtaan. Musta-asuisia naisia tuli vastaan tuhansittain. Käännyin ja lähdin naisten perään. Thaimaan lippu oli puolitangossa. Siis joku kuollut. En tohtinut kysyä keltään. Kukaan ei itkenyt. Yksi thainainen tuli pyytämään minua valokuvaan kanssaan. Se olisi ollut kivaa, paitsi että kuvaaja oli hänen aviomiehensä. 

Menin sitten kahvilaan. Siellä oli paikallinen lehti luettavissa. Thaimaan kuninkaan sisar oli kuollut 84 vuotiaana 10 kuukautta sitten. Nyt pidettiin viikon mittaiset tuhkan maahanpanijaisjuhlat. Jos joku olisi sanonut minulle tuon, olisin luullut ettei osaa englantia lainkaan. Siis paljon suuremmat hautajaiset kuin Kekkosella, mutta kyse olisi siis ollut Kekkosen sisaresta. 

Bangkok turisteja täynnä oleva ahdas kaupunki. Täällä on niin hirmuisesti väkeä kantakaupungissa on sitten aamu ilta tai yö. Kävelemään ei mahdu, mutta muitten mukana voi hiljaa valua eteenpäin. Silti aina tulee jono skoottereita väliin ja heillä on kyydissä jopa kolme nuorta. Kuka ihme haluaisi tällaista säpinää Suomeen. Meidänhän pitää kuulemma monikulttuuriustua ja Suomeen pitää muuttaa pilvin pimein vieraita ihmisiä, jotta olisimme kuten muutkin sivistyneet maat. 

Bangkokin downtown alue on täynnä turisteja. Ja heidän vanavedessään myydään kaikkea mitä nyt myydä voi. Jotkut myyvät naisia, jotkut mehua, jotkut taksikyytejä. On mopotaksikyytejä. On katuruokaa, ravintolaruokaa. Hotelleja, motelleja, hostelleja. Kaikenlaista rihkamaa. Kukaan ei myy mitään tarpeellista. Jos nyt ei ruokaa sellaiseksi katso. Mitä ihmeen touhua tämä oikein on. Jokainen paikallinen yrittää huijata tai vedättää kuka mitenkin turisteja. Olen täällä minäkin. En osta yhtikäs mitään keneltäkään. No joo, huoneen, ruokaa ja vettä. Ja lippalakin ostin. Liian pieni se on, mutta en saa oikeaa kokoa mistään enkä koskaan. Polkupyöräkypäräpakkokin on Suomessa, mutta minulle sopivaa kypärää ei myydä. Olenko siis rikollinen kun en osta liian pientä kypärää. Tarkoitan vaan, että tämmöistäkö on monikulttuurien kohtaaminen. 

16.11.2008 Bangkok

Kaikki varastavat. Matkalaisen suuri harmi on, että miltei jokainen huijaa ja vedättää. Tai onko se sitä kulttuuria. Eka päivänä luulin olevani fiksu. Thaikeitto maksoi 135 bhatia, 3 euroa. Ajattelin etten maksa kahdella 100 bhatin setelillä, koska saisin väärin takaisin tippi huomioiden. Annoin 500 bhatia. Sain 320 seteleinä ja loput kolikkoina. Tarjoilija jäi norkoilemaan laskukansiotaan. Nappasin hätäpäissäni sadan bhatin setelit. Tajusin heti mutta 5 sekuntia liian myöhään että ruoka maksoi 200 bhatia. Hienossa ravintolassa ottivat isot tipit suoraan, jotta en voisi antaa vähemmän huonosta tarjoilusta. 

Hauskinta on huomata tulleensa huijatuksi huomaamatta. Kun menin ostamaan (Bangkokissa) Kuola Lumpurin lentolippuja, oli matkatoimistossa kaksi nuorta neitoa. Toinen oli punaiseksi värjätyssä tukassaan ja kaikenlaisine lävistyskoruineen aika huomiota herättävä thaineito, toinen tavallisempi. Lipun hinta oli satasen verran euroissa. Ei paha. Menin kahville ja palasin tunnin päästä tekemään kaupat. Se oli semmoista byrokraattista touhua ja siinä vierähti tunti. Kun odoteltiin vahvistusta ja sitä ja tätä, oli meillä oikein hauskaa ja liityttiin oikein facebook ystäviksi. Ja sitten maksoin kortilla ja oli oikein pin koodilaite. Ja taas tehtiin jotain. Yllätys yllätys. Matkan hinta olikin noussut kymmenen euron verran, koska netissä muka hinnat nousee kysynnän mukaan ja laskee myös. Nyt oli tullut muitakin ostajia. Lopullinen vahvistus tekemättä, Netissä muuten samat liput oli 300 euroa minun löydöissäni. No, voit maksaa 500 bhatia lisää, niin saadaan liput. Annoin käteisellä. Vasta seuraavana päivänä tajusin etten saanut kuittia lainkaan. Eihän tuollaista voi ollakaan, jotenkin sen tajusin koko ajan, mutta en voinut noin kivoille tytöille alkaa esittämään tilintarkastajaakaan. Siis en uskonut. En en. 

Thaimaa 2009

1. joulukuuta 2009

Bangkok

Bangkok on hyvä lähtöpaikka Kauko-Idän matkaajalle. Finnairin suorat lennot ovat hinnoiltaan kilpailukykyiset muiden yhtiöiden välilaskullisiin verrattuna. Siksi ad hoc lähtöni oli tänne. Hongkong olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta siitä olisi tullut siksakkia omiin ajatuksiin käydä Myanmarissa.

Bangkokin kentällä oli koneesta poistuttua lämpötilan kaukomittaus. Kuumeiset poistettiin tulijoiden joukosta. Toimiikohan tuo oikeasti. IT kauppiaat myyvät mitä tahansa isolla rahalla. Koska yhteiskunta ostaa.

Kyllästyin torstaina hotellin etsintään. Koneessa ei tullut unta, joten piti päästä kadulta pois. Kuljeksimisen jälkeen tuli vastaan hotelli, joka oli aivan liian kallis. Mutta kun hinta oli kolmasosa Porin Satakunnan huoneesta, menin sinne. Samana päivänä huomasin kulkeneeni ohi yli puolta halvemman ihan siistin paikan. Vaihdoinkin perjantaina sinne.

Halusin Myanmariin. Matkatoimisto sanoi, että pitää olla viisumi ja sen saa vasta maanantaina. Oli torstai-ilta. Olin huomannut Myanmarin lähetystön kävellessäni. Rouva sanoi, että kokeile itse. Vaikeinta oli aamulla löytää kuvaamo kahta valokuvaa varten. Sitten lähetystöön. Puhuin kauniisti ja lupasin maksaa kaikki ekstra kulut pikatoimituksesta. Maksoin 2500 bahtia, en tiedä oliko oikea hinta (70 euroa). Kuittia en saanut. Ja kello 15.30 sain viisumin. Heti matkatoimistoon.

Matkatoimiston naiset ovat mukavia. Täällä toimiston omistaja oli noin 50 v nainen, joka oikein korosti olevansa sinkku (tämä siis ennen parturissa käyntiä). Apunaan hänellä oli kaksi nuorta neitoa. Lentolipun ja hotellin varaamiseen meni yli 2 tuntia. Välillä kaikki kolme olivat yhdessä ainoan tietokoneen ääressä naputtelemassa. Olin varmaan heidän päivän ainoat asiakkaat, joten aikaa oli rupatteluun. Olin kovasti pettynyt kun toimiston omistaja ei ollutkaan paikalla, kun myöhemmin hain liput. Hän oli kuulemma lepäämässä (koti ja toimisto samassa). En tohtinut herättää. No, on minulla hänen antamansa sähköpostiosoite. Ehkä kirjoitan.

Bangkokin jäljiltä olen kuin kynitty kana. Siellä on siis niitä massage paikkoja vieretysten. Kun yksi kävi kadulla miltei ihoon kiinni, sanoin että tarvitsen hiusten ja parran trimmauksen, enkä muuta. Joo heillä on parturi. En uskonut. Joo joo, look. Menin katsomaan ja tosiaan siellä oli vähän vanhempi rouva ja ihan oikeat parturin työkalut. OK. Oikein porukan englannin kielen taitoisen avulla väänsin rautalangasta että vain 2 cm ja parran trimmaus. Alku menikin hyvin. Yritin sanoa, että ok, nyt riitti. Hän alkoi kuitenkin siistiä ja se näytti toimivan. Mutta rouva innostui oikein kunnolla, enkä edes huomannut kun tukka oli lyhyempi kuin 20 vuoteen. Pah. Tänä vuonna lapset ei juokse joulupukin perässä. No Yangonissa joku huusi minulle Bond 007. Tarkoitti varmaan harmaantunutta ja kaljuuntunutta, komeaa Sean Conneryä.

Pääsin pakoon paikasta sanomalla, että nyt on kiire matkatoimistoon hakemaan lippuja. Kaljuna nyt kulkisin, jos tätä en olisi keksinyt.

Ruoka Thaimaassa on parasta maailmassa. Söin mm Tom Jum merellistä keittoa. Se on tosi tulista täällä. Kun ateria oli ohi, silmät tihkuivat vettä kuin Vantaankoski keväällä.

Bangkokin kaikki tuntevat, joten ei siitä sen enempää. Olen laittanut itseäni matkakuntoon. Eilen olin jalkahieronnassa ja manikyyrissä ja tänään parturissa. Parturissa huolenpito on kyllä ylitsevuotavaa, johtunee varmaan siitä, että palkkataso on mitä on, joten aikaa voidaan käyttää vanhemmankin miehen saamiseksi siistiin kuntoon. Täällä on muuten varmaan maailman eniten paljon massage paikkoja. Yleisin yritys on katukauppa/katuruokakoju, ja toiseksi eniten on hierontapaikkoja. Miten ihmeessä täällä niin paljon hierottavaa. Itse asiassa turisteja ei ole niin paljon, että niihin koko ajan törmäisi. Turistit ovat uimarantapaikoissa.

Sirpa: Jukra, vau! Hirmusen monta vuotta sitten olin Korumessuilla Bangkokissa. Tylsistyin timanttien välissä, kun en edes ymmärtänyt, mikä oli feikki ja mikä aito, piti näyttää sormella ja kysyä hintaa, jotta jotain älysi. Joten ostin lentolipun, muistaakseni Chiang Mai’hin. Tuntuvatkohan tutulta?? Ehkä juuri siellä? Pitkä, kapea, hauska markkinakatu koko keskustan läpi. Pitkäkaulaisia en nähnyt, mutta kuurot myivät kivoja pieniä hiekalla täytettyjä neulatyyny-kilpikonnia. Viimeistä en ole vielä hukannut. Burmaan olisi tehnyt mieli, mutta ei ollut enää aikaa, rahaa eikä viisumia. Nyt pelkkänä silmänä Facebookin suunnassa…

6. joulukuuta 2009 · 

Chiang Mai ja pitkäkaulaisten maa

Kertakäyttöinen läppäri tuskastuttaa sen verran, että tuskin jaksan kirjoittaa matkakertomuksia jatkossa. Pienen näppäimistön kanssa vielä voisi tulla toimeen, mutta tämä kaatuilu, sekoilu, näytön sammuminen ja muu vie kirjoitusajasta jo neljä viidesosaa. Windows jotenkin tuhoaa itse itsensä. Tällä vielä soittaa Skype puhelut, mutta ei esimerkiksi voi enää katsoa Ylen ohjelmia kuten vuosi sitten. Vein koneen vuosi sitten takuuhuoltoon, mutta siellä ei näköjään tehty mitään. Kone on nyt entistäkin huonompi.

Seuraavana päivänä: Ihminen on kekseliäs. Kun läppärini kaatuu, se toipuu saman tien kun kantta kääntää yli 90 astetta. Pääsisipä flunssasta yhtä helpolla. Jään vielä päiväksi toipumaan.

Kirjoitan nyt koska muutakaan tekemistä ei ole. Sain eilen pahan flunssan ja kärvistelen tässä hotellihuoneessa vankina. Ei tämä sikasellaiselta vaikuta, minkä vuoksi en ole aloittanut tamiflu lääkitystäkään. Pitäisi mennä Laosiin, mutta varmaankaan nuhaisena eivät päästä minua rajan yli.

Olen nyt Chiang Maissa, koillis-Thaimaassa. Tulin tänne kun se matkatoimiston rouva sai minut houkutelluksi katsomaan pitkäkaulaisia naisia. Naisiin ei voi pieni poikanen luottaa. Olen sanonut elämässäni monta kertaa: ei enää koskaan järjestetylle matkalle. Nyt sanon sen vihoviimeisen kerran. Lähdin siis neljän muun turistin, oppaan ja pikkubussin kuskin kanssa pitkäkaulaisten maahan.

Minut piti noutaa hotellilta 7.15. Noutaja tuli 8.30. Lähtö oli monen mutkan kautta 9.30. Ensin piti käydä kahdessa kylässä, jossa asui köyhiä ihmisiä. Jäin omiin oloihini ja annoin muiden kiertää. Miksi. Pylväiden varassa olevien bambuseinäisten talojen alla oli mustia sikoja lieassa. Oli myös parin päivän ikäisiä sikavauvoja. Ja kanoja. Toisessa paikassa tuli nuori poika kysymään minulta, miksi en mene muitten mukana. Sanoin, että kun olin lapsi, olimme myös köyhiä. Meilläkin oli sikoja ja kanoja. Isäni ja äitini tuskin olisivat olleet iloisia, jos ulkomaan rikkaat olisivat tulleet pikkubussilla paikalle ihmettelemään ja kuvaamaan köyhyyttämme.

Sitten oli lounas. Opas komensi minut pöydän päähän. Kieltäydyin, koska en ole täällä puheenjohtajana. Nainen komensi moneen kertaan, ja lopuksi kirkui, etten saa ruokaa lainkaan, jos en tule pöydän päähän. Muut 4 istuivat vastakkain, minä parittomana heidän vieressään. Nousin ylös poistuakseni, mutta sitten tuli paikan isäntä tuomaan minulle ruokaa.

Sitten oli tietenkin pakolliset ostospaikkakäynnit. En tarvitse mitään, joten en semmoisissa paikoissa viihdy.

Mae Hong Son

Lopultakin oltiin pitkäkaulaisten maassa. Nämä ihmiset olivat alun perin burmalaisia, mutta niitä siellä kohdeltiin huonosti ja hakivat turvapaikkaa Thaimaasta. Harmi, ettei Thors ollut tarkkana. Olisi voitu ottaa heidät ja asuttaa Korkeasaareen. Sillä sitähän se on. Nuoret kauniit tytöt kaularenkaissaan ovat turistien töllisteltävänä. Kylän portin pielessä oli avustuslaatikko. Vaikken koskaan anna minnekään rahaa, laitoin sinne setelin. Huomasin olevani ainoa. Ja vaikken koskaan osta krääsää, läksin pois kylästä puinen kaulaveistos mukanani. Kaikkeen on selitys. Kauan sitten tiikeri oli tappanut kylän tyttöjä puraisemalla kaulan auki. Tyttöjen turvaksi kaulaan laitettiin rautarenkaita. Mitä enemmän, sitä suurempi turva. Moniin ihmisen typeriin rituaaleihin liittyy joku alkukantainen selitys.

Chiang Mai on turistikaupunki

Olen luullut, että turistit ovat rannoilla. Tämä on kaukana kaikesta. 15 tunnin junamatkan päässä Bangkokista. Ehkä ihmetykseeni on selitys. Tämä on pienempi kaupunki, miksi turistit pakkautuvat pienemmälle alueelle.

Jouduin vaihtamaan hotellia, koska lauantaina täällä oli kuninkaan 82 vuotisjuhlat, päivää ennen Suomen itsenäisyyden 92 v juhlia. Molemmat ovat rapistuneet. Kuningas piti puheensa rullatuolissa istuen ja puhuen kuin Kekkonen viimeisinä vallan päivinään. Suomen itsenäisyys on annettu EU:n suurelle byrokratiakoneistolle ja se lahjoitetaan pala palalta maahanmuuttajille. Kukaan ei kohta enää muista kuinka isämme ja isoisämme pysäyttivät edelliset maahanmuuttajat 5 v sodassa.

Henkilökultit ovat samanlaisia kaikkialla. Kuninkaan kuva seteleissä on 30 v miehen kuva. Kaikkialla julisteissa esiintyy 40-50 vuotias kuningas. Mutta kunniaksi thaimaalaisille. Täällä synttärit ovat kansanjuhla. Suomessa eliitin juhla. Minäkin nousin seisomaan kun isolle näyttötaululle tuli kuva kuninkaan juhlista. Juhlia oli puistoissa. Ilotulituksia kautta koko maan.

Junamatka Bangkokista oli mielenkiintoinen. Vaunut ovat tosi vanhoja. Istuintuolit olivat vastakkain. Illan tullen niistä tuli sängyt ja yläpeti tuli ylhäältä. Matka alkoi 19.30 ja perillä oltiin aamulla 10 jälkeen.

Thaimaa on ystävällinen paikka, mutta täälläkin jo näkyy turistimassojen turmellus. Monesti huomaan turisteille olevan omat hinnat ja kusetus on suht yleistä. Pitäisi pyykätä, puhtaat vaatteet saisi parilla dollarilla, mutta kun on epävarmaa miten eteenpäin, ovat vaatteet vielä tuossa odottamassa. Jouduin ostamaan uudet shortsit, koska ainoani olivat sietämättömän likaiset. Sainkin hyvät shortsit 5 eurolla. Taskuja on moneen lähtöön. Ainoa puuttuva on solki varmuusketjulompakkoani varten,

Seuraavaksi yritän nukkua tämän flunssan pois.

Kaija: Pitkäkaulanaisten elinkaari – saitko siitä tietoa? Muista hoitaa flunssa kokonaan pois, ennenkuin jatkat matkaa! / Pauli: ei selvinnyt kun 2020 tutkin sitä uudestaan.

7. joulukuuta 2009 · 

Chiang Mai – ja elämä voittaa

Aamulla flunssan kolmas päivä oli jo voiton puolella. Päätin kuitenkin jäädä vielä päiväksi. Matka olisi varmaan mennyt, mutta bussin kaikki muut kulkijat olisivat kauhuissaan katsoneet sikaflunssaista miestä. Täällä kun joku vähän yskäisee, kansa lakoaa ympäriltä. Siksi kuljeksin niin eilen kuin tänään itsekseni verkalleen kaupungilla, enkä tehnyt tuttavuutta. Kolme tuntia kerralla ja sitten huoneeseen lepäämään ja ei kun takaisin. On hyvä, että tämä on uusi hotelli, jossa on langaton netti. Sairaan aika kuluu paremmin kuin telkkaria katsomalla. Hinta ei ole ihan paha näin hyväksi hotelliksi, 30 eur per yö. Sakorn Residence.

Aamiainen on yllätys. Joka aamu erilainen. Se tuodaan vähän kerrallaan, vain tee otetaan itse. Näin turistit ei rohmua päivän annostaan heti aamulla.

Aamulla lähdin pyykkärin hakuun. Kaupungilla niitä on itsepalveluna vieri vieretysten, mutta täällä tois pual jokkee piti oikein hakea. Toivottavasti osaan löytää paikan huomenna. Pyykkärin työ on raskasta koneista huolimatta. Tiedän sen myös työkokemuksesta. Olen ollut Tukholmassa pesulassa. Siksi nämä työt Suomessa olisivat paskaduuneja, joihin luomusuomalainen ei koske. Löysin vanhan talon, jonka pihalla pyykit kuivuvat. Pyykkärirouva ei osaa sanaakaan englantia. Keskustelemme siis viittomin. Selviää, että pyykit saisi huomenna kello 17. Silloin olisin jo kaukana. Ei se voi noin kauan kestää. Näin silitysraudan. Viitoin, että pyykit koneeseen, rumpu pyörimään, pyykit narulle ja ei ei silitystä. Näytin ryppyisen paitani ja sanoin, hyvä näin. Hyvä, klo 10 saan aamulla. 118 bahtia, eli 2,5 eur kahden viikon pyykeistä. 2 muovikassia. Pitäisikö neuvoa veroparatiisi rouvalle (viittaan tv2:n ohjelmaan Hullu Juttu marraskuussa, jossa selvitin asiaa siivoojille).

Päiväkävelyllä eksyin isolle hallitorille. Mikään ei ole kauniimpaa kuin kymmenet kukkakaupat vieri vieretysten. Täällä oli muutoinkin tarjonta runsasta. Muistin Yangonin pienen maalaistorin, jossa ei ollut oikeastaan mitään. Paitsi suloisia myyjiä, jotka kaikki hymyilivät minulle kauneinta burmalaista hymyään. Tänään olisin voinut uida burmalaisen ihmisoikeustaistelijan luo – voisin ottaa koko maailman taskuuni.

Uusien shortsien taskuihin mahtuu reppumiehen elämä. Siksi on hyvä, että otin matkaan henkselit vyön sijasta. Housut pysyvät yllä turvallisesti. Tosin lentokenttien turvatarkastukset eivät oikein helposti onnistu henkselimieheltä. Siitäkin kiitos erään uskonnon kiihkoilijoille.

Illalla olo oli sen verran hyvä, että päätin syödä kahden päivän edestä. Löysin rannan vierestä thaipaikan, jossa istuttiin puiden varjossa. Otin kaksi annosta nälissäni. Tarjoilija kauhistui, tämä toinen on niin iso. Sanoin, että olen big man. Annokset olivat hyvät ja olisi kolmaskin mennyt, mutten halunnut säikäyttää tuota ihanaa naista, joka oli nainen kukkeimmillaan. Noin 35-40 v, iho tummempi kuin yleensä täällä ja muutama lisäkilo sopivissa paikoissa. Jos olisin 10 v nuorempi, olisin kosinut saman tien. Tuli annettua paras palkkio selvin päin ja syystä kyllä. Minä siis lopetin alkoholin juonnin Afrikassa 3 v sitten peloissani. Suomeen tultuani ei enää maistunut. Nykyisin otan vain tilkat juhlien kunniaksi, enkä koskaan yksin. Tosi iso juttu elämän hallinnan kannalta.

Ilta oli jo pimeä. Joesta kuulsivat kaupungin valot. Kävelin hotellille päin ja lauloin ääneen itselleni I am a big big man, in a big big world. Olin iloinen, koska ei tarvinnut laulaa sikaflunssalle pig pig man.

Näin joen puolella ihanan ränsistyneen talon, joka näytti rojukaupalta. Sitä se olikin, mutta sain ostaa cappuccinon. Kaksi hentoa thainaista piti paikkaa. Minut vietiin rantaan laiturin viereen. Tuotiin kynttilänvaloa ja moskiittokarkotin. Pimeässä luulin kanelipurkkia ruskeaksi sokeriksi, jota annosteltiin lusikalla. Hyvin se kahviin sopi. Ihana ilta, vain juttuseura puuttui. Ehkä jo huomenna?

8. joulukuuta 2009 · 

Vapaa kuin lämmin kesätuuli

Reppumatkailun parhaat puolet alkavat näkyä tänään. Aamuherätys ilman flunssaa. Aamiaisyllätys tosi yes. Pyykit pesty ja silitettykin extrana (maksoin toki). Tuk tuk taksi bussiasemalle. Ilma vieno kuin kesäheinä. Kartta, kello ja lippukioskit. Vapaus mennä minne tuuli kuljettaa. Valitsin Udon Thani. Bussi lähtee tunnin kuluttua. Perillä milloin, en tiedä, enkä välitä, siis I do not care. Sitten on kun on. Yösija, arvoitus, mutta varmaan sellainen löytyy.

Yösijan saa vaikka palmun alta. Kerran kaatosateessa Puerto Ricossa olin jäädä sateeseen, mutta ystävällinen autoilija vei minut bordelliin nukkumaan. Sain rauhaisan huoneen ilman oven lukitusta. Reppumies selviää aina. Tänäänkin.

Tänään en katso uutisia edes siitä Jungerin tuutista. En halua tietää, mitä kauheuksia taas on tehty.

Huomenna Laosiin. Ehkä, ehkei, aika näyttää.

Vapaus. Isänmaa Suomi. Vastuu omasta elämästä. Pitää mennä kauas, jotta ne kaikki oikein oivaltaa.

Sirpa: Trallalaa. Kivalta kuulostaa. Onnea matkaan taas!

10. joulukuuta 2009 · 

Udon Than – Mekong – sodan ja rakkauden joki

Meille 60-lukulaisille, nyt 60-vuotiaille Mekong tuli tutuksi Vietnamin sodan kautta. Maailma ei ole paljoa muuttunut niistä ajoista. Vastustin Vietnamin sotaa ja halusin jenkit pois maasta. Nyt vastustan Irakin ja Afganistanin sotaa ja haluan jenkit pois maista. Ero on se, että nyt haluan myös suomalaiset pois Afganistanista.

Tällä puolen Thaimaa, tois pual jokke Laos. Kävelykatu rannalla, jonka varrella ravintoloita.

Istun Mekong joen rannalla Thaimaan puolella ja syön Tom Yum keittoa. Joki on mahtava, ja sen toisella rannalla on Laos. Koska joki on turistirysä, keitto on surkeinta thai keittoa, jota koskaan olen syönyt. Isot läskiset kalanpalat piikkeineen lilluvat mauttomassa liemessä. Jätän kesken ja siirryn muualle.

Matka tänne kesti iäisyyden. Bussi lähti Chiang Maista tänne Udon Thaniin klo 12.20. Se kiersi kaikki kyläpahaset ja olimme 5 tunnin jälkeen tulleet parisataa km. Ajattelin, että ollaan perillä seuraavana iltana. Minulla oli mukana vain pullo vettä. Bussiasemilla myytiin lähinnä perunalastuja. Jossain oli grillattuja kanan paloja. Oli pakko ottaa riski, nälissäni.

Loppumatka meni pimeässä vauhdilla. Kuljettaja ei varmaankaan nähnyt maitolaitureita pimeässä. Klo 1 yöllä oltiin jossain rakentamattomalla teollisuusvarikolla. Se oli bussin päättäri. Oli kylmä. Minulla oli onneksi pitkähihainen pusero mukanani. Se päälle ja mopopojan kyytiin. 5-6 km autiota tietä ja oltiin jonkun hotellirähjän pihalla. Hotelli 650 bahtia, 13 eur.

Löysin aamulla kivan aamiaiskahvilan, jossa langaton netti toimi postin lukemiseksi. Otin bussin Nong Khain kaupunkiin rajalle. 50 km. Ja siis illallinen oli tässä Thai-kaupungissa.

Kielitaidosta ei ole apua, jos ei pysty käsittämään asian laitaa. Tämä on varmaan monen maahanmuuttajan ongelma Suomessa. Minulla oli täysin mahdoton käsittää rajamuodollisuuksia. Menin visa-toimistoon. Laosin visan saa sille päivälle, jona lähtee. Jätän sinne valokuvan, 36 usd ja 400 bahtia jotain järjestelyrahaa. Tulen tuktukilla takaisin, koska lähtisin vasta aamulla. Aamulla tuk tuk vie minut samaan paikkaan. Siellä saan saattajatytön, jolla on visa ja rahani. Tuk tuk Thain puolelle rajaa, josta saan uuden saattajan. Menen tullin läpi ja tyttö antaa paperit ja rahat minulle. 1 usd puuttuu ja toki kaikki bahtit. Bussilla joen yli. Laosin tullissa annan kaikki paperit ja rahat ja saan ne takaisin 10 min kuluttua. Siis visa annettiin vasta nyt. Mikä tämä juttu on, en tajua vieläkään. Yksi selitys on rahastaa turisteja.