27. marraskuuta 2009 · 

Myanmar – here I come

Onnistuin puhumaan pikaviisumin Myanmariin. Lähden sinne lauantaina lentokoneella. En käytä paluulippua, vaan menen bussilla Yangoonin (Rangoon) kautta Pohjois-Thaimaahan, jossa mm on niitä pitkäkaulaisia naisia. Sitten katson miten jatkan, ehkä bussilla Laosiin. Päätöksen tein kun kysyin matkatoimiston sinkkunaiselta, mikä hänestä on kivointa Thaimaata. Hän näytti valokuvan itsestään pitkäkaulaisen naisen kanssa.

Myanmar tuli vähän kalliiksi, koska piti ottaa hotelli etukäteen, mitä en ole muuten koskaan ennen tehnyt reppumatkoillani. Minulle hyvin sopivat hotellit olivat täynnä, ja piti ottaa kalliimpi. No, varmaan köyha maa tarvitsee rahansa, enkä minä antanut silloin sen tsunamin jälkeen mitään. Niistä rahoista suuri osa on varastettu ja suuri osa mennyt pörssipeleihin, joten tällainen konkreettinen apu ylihintaisen hotellin hintana on paljon fiksumpi tapa auttaa.

Matkapäivä Myanmariin

Matkalla on aikaa ja sitä kannattaa tuhlata. Varmuuden vuoksi. Kone Myanmariin lähtee 13.00.

9.00 lähden halvasta hotellistani

9.10 olen lentokenttäbussin pysäkillä. Rahaa minulla oli 600 bahtia ja bussi maksaisi 150. Bussista näkee enemmän eikä tarvitse yrittää keskustella. American? No, Finland. Ou, Ingland. Finland. Ou, Finland, in america.

9.40 läheisen luksushotellin portieeri tulee sanomaan, että voi olla että kestää. Kehotti menemään taksilla.

10.05 otan taksin. Se maksoi 400 + moottoritiemaksut. Hiki tuli otsaan, jos vielä tulee yksikin moottoritiemaksu, olen pulassa.

10.35 kentällä.

10.45 laittavat reppumiehen premiere-asiakastiskille, vaikka intän ettei minussa ole luksusta. tukanleikkuu kai auttoi

11.15 menen passin tarkastukseen. Se on hitaampaa kuin tulotarkastus. Huomaan ettei minulla olekaan paluulippua. Takaisin premiere jonoon. Saan paluupaperit. Portit avataan 12.20. Tulee kiire. Uusi passijono. Onneksi jonossa oli joku terroristin näköinen, joka ei päässyt tarkastuksesta. Hänen perässään 7 samannäköistä kääntyi suosiolla. Ja näin minäkin ehdin 12.10 tarkastuksesta kävelemään tosi pitkän matkan gatelle.

Kone oli myöhässä. Yangonin kentällä kaikki sujui tosi helposti. 5 minuutissa olin poistunut koneesta ja passintarkastuksesta.

Aikaero Thaimaahan puoli tuntia ja siis Suomeen 4,5 t.

Ja heti oli perskärpänen kimpussa. Hätistin. Lentokentällä ei ole rahanvaihtoa eikä maassa ole pankkiautomaatteja. Menin infoon kysymään rahasta. Sanoivat että infon mies vaihtaa 900 kyatia Myanmarin rahaa yhteen dollariin. Pankin kurssi olisi 450. Taksin voi maksaa dollareilla, joita menisi 6. Perskärpäset ovat samalla tunkiolla. Otin taksimatkaa varten lapun. Taksit olivat 60-luvulta. Menin taksiin ja perskärpänen livahti etupenkille kuskin viereen.

Alkoi kaupanteko. Kieltäydyin. Alkoi maanittelu. Asiakkaiden kehukirjan esittely. Olin pulassa. Dollaripiiloa en näytä. Minulla oli lompakossa 20 euron seteli. Kysyin, jos maksan euroilla ja otan vaihtorahan kyatina. Ok, taksiin 5 ja saisin 1300 yhdestä eurosta. Laskin rahat ja niitä oli vain 15.000. Kun aloin nostaa meteliä, huomasin että auto oli rahat laskiessani viety kolkolle sivukujalle. Pakko oli hyväksyä ja sitten ajoivat takaisin oikealle tielle ja veivät hotelliin. Näin minulta varastettiin 4-5 euroa. Ok, henki tallella. ja päivä pilalla. Taas onnistuivat. 5 euroa ei ole konkurssi, mutta alkaa pikku hiljaa kyllästyttää tämä kusetuksessa oleminen. Suomessakin kaikenmaailman puliveivarit ovat yhteiskunnan suojeluksessa ja me keskiluokka maksamme kaiken,

Ja hotellin vaihtokurssi dollarille oli 950. Kadulla tarjottiin 1000, jopa 1100. Kävin muuten pankissa. en nähnyt valuutanvaihtoa, joten virallinen kurssi jäi näkemättä. Pankissa oli ainakin 30 tiskiä ja ihmisiä hirmuisesti. Työllistävyys hyvä.

Kallis maa turisteille, mutta etenkin kansalle. Kaupungilla katukuppilan annos maksaa 400.

Ostin hotellin lähellä olevasta kaupasta omenan, Luulin hintaa 700 kilohinnaksi, mutta se olikin yhden omenan hinta. Kadulta sain 3 omenaa ja 3 mandariinia 1000 kyatilla.

Yangon

Mikähän nimi on. DX kuunteluni aikaan oli Burma ja Rangoon. Bangkokissa oli Jangoon. Hotellissa lukee Yangon.

Aamiainen oli haaleaa. Osin tutun oloista. Osin tosi extremen oloista. Keskityin tutumpaan osaan. Vaisua oli ja hinta 10 USD. Hintalaatusuhde ei ole kohdallaan, mutta maksan nyt tiunami velkaani.

Sunnuntaiaamulla lähdin ennen yhdeksää liikkeelle. Otin bussin, vaikka niissä ei ole edes numeroa. Oli vain myanmarin kielisiä tekstejä. Arvasin että menee kaupunkiin. Ilmansuunnan toki varmistin ensin. Iso säästö koska lippu maksoi 100 kyatia. 10 km matka, joten takaisin oli pakko tulla taksilla: 3000 kyatia eli 3 usd.

Voisimme tuoda Suomeen myös paljon enemmän myanmarilaisia, jotta Thorsin tavoite monikulttuurisesta Suomesta toteutuisi nopeammin. Perusteet ovat hyvät, täälläkin sotilaat pitävät valtaa. Ihmiset ovat afrikkalaisiakin köyhempiä, jos mittarina on vaikka kännykät. En sunnuntaina nähnyt yhtään. Maanantaina kaksi.

Vaan on täällä kannettavia lankapuhelimia. Näin usealla katukauppiaalla lankapuhelimen kojussaan. Piti oikein selvittää, miten se toimii. Kaduilla kulkevat puhelinjohdot pylväissä kuten Suomessa joskus. Johdot ovat noin 2,5-3 m korkeudessa. Oma johto on kytketty sinne lankaan. Varmaan ilmaiset puhelut.

Naisilla ei ole lainkaan meikkiä. Sen sijaan useilla on poskissaan haalean keltaista maalia, kuin Neuvostoliiton ylijäämävarastoista hankittua. Kaikilla sama väri, joillakin oli koko naama tuhrittu.. Sitten tuli vastaan nainen, jolla oli huulipunaa. Arvasin heti naisen roolin. Hän tuli vaihtamaan rahaa. Hänelläkin oli maalia poskessaan, tosin muita vähemmän. Sanoin etsiväni kahvilaa, se ei ollut ihan helposti löydettävissä, jos ei juo katukahvia. Hän lupasi näyttää. Ok, minä lupasin tarjota kahvit.

Selvisi monta asiaa. Maali on heidän meikkinsä ja samalla antaa suojaa auringolta. Nainen on ensimmäinen, joka täällä puhuu hyvää englantia. Tai ylipäätään puhuu englantia. Hän oli ollut sihteerinä laivauksia hoitavassa yhtiössä. Siellä tarvittiin paljon englantia. Yrityksen omistaja otti sihteerinsä vaimokseen. Kun vaimolle tuli ikää, nyt yli 40 v, yrittäjä otti uuden vaimon ja taas sihteeristään. ´Hän joutui tyttärineen pellolle. Jutustelu oli ihan kivaa, kunnes hän sanoi haluavansa massage minut. Niinpä tietenkin. Kehittelin tarinan, että olen tosi väsynyt (ei tarvinnut valehdellakaan, koska olin kulkenut kaupungissa jo 7 tuntia). Nainen koki että torjun hänet iän takia. Hän sanoi, että mennään tapaamaan hänen tytärtään. Kysyin miksi. Hän olisi minua varten ja on nuori nainen. Voi tätä elämän surkeutta. Olimme jopa puhuneet, että hän voisi olla oppaanani seuraavana päivänä. Jotenkin alkoi asia ällöttää ja lähdin jonkun valheen varjolla omille teilleni kaupungille.

Suomalaisia aina syytetään rasismista. Nainen kertoi, että maassa asuvat kiinalaiset ovat paljon rikkaampia kuin alkuperäiskansa, eikä heistä siksi tykätä. Osataan sitä muuallakin. (Matkan jälkeen: Myanmarissa buddhalaisten ja rohingya-kansan muslimien välillä kyteneet ongelmat purkautuivat vuonna 2012.)

Maanantaina menin syömään myanmarilaiseen kansanpaikkaan. Tosin siistimpään. Seinä oli auki kadulle, joten istuin katse suoraan kadulle, Söin currytonnikalaa. Sain riisiä, keittoa ja jotain risoton oloista. En tiedä, missä se kala oli. Vihannekset, joista osa keitetty, olivat haaleita. Ravintolan eteen tuli pieniä ryhmiä uskovaisia, miehiä ja poikia. Jotain pinkkisiä munkkeja kai. Minä en kannata rahoillani tuollaista toimettomuutta. Koko elämä rukoilua ja kansa maksaa, tosin vapaaehtoisesti. Ruokailun aikana tarjoilija antoi 7 ryhmälle rahaa. Ruokani maksoi 2700. Jos jokainen kerjuuporukka sai satasen, meni iso osa ruokarahoistani munkeille. Siksi en jättänyt lainkaan tippiä.

Mutta tässä loistoidea hallitukselle. Maahanmuuttajat keräämään samalla tavalla rahansa kadulta. Sossusta ei euroakaan. Kaikki maahanmuuttoa haluavat antaisivat omistaan. Luulenpa, että ministeritkin lopettaisivat omien rahojensa jakamisen ennen kuin seitsemäs 20 lapsen perhe tulee kipponsa kanssa.

Yangon on rähjäinen, ihmisiä tulvillaan oleva kaupunki. Maan 47 miljoonasta asukkaasta 8 miljoonaa asuu täällä pääkaupunkiseudulla. Kadut ovat huonossa kunnossa. Jalkakäytävillä ei kaikkialla pysty edes kävelemään, niin huonossa kunnossa ne ovat. Paikoin hirvittää astua, koska sementtilaatat näyttävät olevan tyhjän päällä ja alla monttu. Jalkakäytävillä on tuhansittain pikkukojuja ilman katoksia. Eniten on erilaisia ruokakauppiaita. Rakennukset ovat surkeassa kunnossa. Hyvä kun pysyvät pystyssä. Ihmisiä on kuin muurahaisia. Ja väki kasvaa, 7 vuodessa tulee 10 miljoonaa lisää.

Kaupungissa on myös kauniita kultakupolisia rakennuksia. Kun maa oli köyhempi ja asukkaita vähemmän, rakennettiin hienoja palatseja. Tämän huomaa katsomalla netistä Mandalayn kaupunkikuvia. Nyt köyhyys lähtee väestön määrästä. Kolmasosa kansasta on alle 15 vuotiaita. Netin tieto kuulostaa uskomattomalta. Tsunamiavun sijasta olisi pitänyt jakaa kondomeja. Se olisi parasta kehitysapua kaikkialla maailmassa. Tosin Myanmar on ollut avun vastaanotossa nihkeä. Haluavat tulla toimeen omillaan. Kunnioitettavaa.

Autoja täällä on tuhottomasti. En ymmärrä, miksei kerätä bensaveroa ja laiteta katuja kuntoon. Siis ajopääväylät on ok, jotta voivat hurjastella. Sivukadut ja jalkakäytävät surkeita.

Halusin joelle. Keskustan joenvarsi on täynnä laivabisnesalueita, eikä rannalle ollut asiaa. Yhden raon löysin ja sain nähdä tosi leveän joen, jossa isot laivat kulkevat.

Maanantaina näin ensi kertaa turisteja. Rautatieaseman lähellä on turistihotelli. Yritin mennä sinne kahville. Takeaway nescafe kahvimuki maksoi 4 USD. Jätin ostamatta. Minne ihmeessä nämä turistit häviävät kun heitä ei kaupungilla näe. Ovat varmaan kiertueilla.

Maanantaina näin myös meikattuja naisia. Ei monia.. Ovat varmaan toimistoissa töissä. Hyvin kevyt meikkaus. Kauniita ja hoikkia. Vähän kiinalaisen oloisia, mutta ei kuitenkaan. Osin on tiibetiläistä sekoittumista. 2/3-osaa on han-burmalaisia, loput muuta väestöä. 85 % asukkaista on buddhisteja. 4 % muslimeja. Siihen nähden moskeijoja on paljon. Näitä kokoburkhanaisia ei juurikaan näe. Myyrmäen raitilla heitä on moninkertainen määrä.

Lupia ja kieltoja

Sähköpostia ei voi hoitaa, koska sekä Welho että Hotmail olivat kieltolistalla. Jostain syystä Facebook postia pystyi lähettämään.

Netti on täällä tosi hidas. Ja viruksia riittää.

Maanantaipäivä meni kaupungilla etsiessäni tapaa päästä bussilla Thaimaahan. Täällä voi kulkea raja-alueita lukuun ottamatta vapaasti. Tosin raja-alue voi olla parikin sataa kilometriä. Olisin saanut luvan rajanylitykseen, mutta sen saisi 2 viikon kuluttua. Voisin kulkea vapaasti maassa ja lupa lähetettäisiin minulle sähköpostissa. Koska virkailija oli ystävällinen, en tohtinut sanoa hänelle, että minun pitäisi siis mennä ensin Thaimaahan lukemaan posti ja sitten tulla takaisin näyttämään sitä.

Vaaran viikot

Tällä matkalla on monenlaista vaaraa. Nuo naiset ovat oma lukunsa ja niistä selviää kun ei kuuntele heidän seireeninlauluaan. Sikaflunssa on oma juttunsa. Sain ystävälliseltä lääkäriasiakkaalta tamiflu-reseptin. Sillä on pärjättävä. Täällä Yangonissa moskiitot ovat ongelma, jopa niin että hotelli kielsi menemästä parvekkeelle illalla ja avaamasta ovea sinne. Koska matkani tuli äkkiä, aloitin malarialääkityksen vasta lähtöpäivänä. Se alkaa purra vasta keskiviikkona toisen tabletin jälkeen. Ulos on 18 jälkeen turha mennä kun pimeys tulee. Siksi on aikaa lukea kirjoja ja kirjoittaa tätä raporttia.

Polttava aurinko voi olla yksi murhe. Aurinkovoiteet jäivät taas kotiin. Kuten moskiittoöljyt. Eipä ole kauppoja näkynyt. Naiset pitävät sateenvarjoja aurinkosuojana.

Yksi tosi vaaran paikka on liikenne. Täällä Yangonissa se on aivan sairasta. Ydinkeskustan monikaistaisten väylien vauhti on 50-60 km tunnissa. Hotellini kohdalla ajetaan tuhatta ja sataa. Kukaan ei jarruta jalankulkijan kohdalla. Suojateitä ei kunnioita kukaan. On pakko luikkia henkensä edestä kadun tai tien yli. Kun suomalaista miestä kaikessa haukutaan, niin muutaman oikosulun saaneen kaupunkikuskin takia me suomalaiset olemme tässäkin surkimuksia, joita pitää kurittaa isoin sakoin. Kun monikulttuuri on niin ihanaa, niin annetaanko myanmarilaisille kuskeille oikeus ajaa Suomessa kuten täällä. Monikulttuuristajien neuvo on ollut, opetelkaa uimaan. Uusi neuvo on, opetelkaa luikkimaan katujen yli autoja kunnioittaen.

Kaija Ahonen Muista pitää silmät selässäkin!

29 marraskuuta 2009

Pojille tiedoksi

Täällä ei ole kännykkäverkkoa, ainakaan en näe kellään kännyköitä, eikä Nokiani löydä mitään. Sähköposteja ei voi lukea, ei welhoa, ei hotmailia, ei mitään. Tätä facebook viestintää ei ole hoksattu kieltää. Kerron siis pojilleni ja kaikille muillekin että olen Mi Casa hotellissa, joka on 10 km keskustasta. Siinä on järvi ihan vieressä.

Kirjoitan hotellissa enemmän, mutta voin laittaa sen tänne vasta kun olen täältä lähtenyt pois. Olen nyt hellettä pitämässä. Lähdin jo aamulla bussilla kaupunkiin. Bussit ovat ihan rämiä, jostain 50 luvulta varmaan. Täällä on kyllä köyhää ja surkeaa. Kukaan ei osaa englantia. Paitsi perskärpäset osaavat, eli rahanvaihtajat. Minut kusetettiin taas oikein kunnolla kentällä, vaikka tiedän että huijareita nuo taksin tarjoajat ovat. Se on pitkä tarina, mutta olisin selvinnyt ihan ilman tappioita, mutta ajoivat tyhjälle kujalle taksin (siis taksinkuljettajan lisäksi perskärpänen tuli autoon rahaa vaihtamaan). Täällä on kaksirahajärjestelmä, us dollari ja paikallinen raha, jota kadulla vaihdetaan 1000 rahaa yhteen dollariin.

Kuitenkin viihdyn täällä jollain kummallisella tavalla. Ehkä tämä kertoo minulle Suomesta, joka meillä on 100 vuoden kuluttua kun maahanmuuttajat ovat vallanneet Suomen ja me olemme vain vähemmistönä omassa maassamme. Teollisuus on siirretty muualle Suomesta. Kun suomalaiset eivät enää pysty elättämään miljoonia maahanmuuttajia, on Suomikin samanlainen surkea paikka kuin tämä Jangoon.

Onhan tämä monikulttuurius hienoa, kunhan se pysyy alkuperäisessä paikassaan. Ei tämän maan köyhyys johdu tsunamista. Siitä ei täällä ole merkkiäkään. Suurin syy on tietenkin väen määrä. Ei mistään löydy järkevää tekemistä näin suurelle porukalle, joka vielä lisääntyy tuhottomasti.

Turistille täällä on tosi kallista. Ja varmaan kansalle on vielä kalliimpaa. 10 dollarilla ei saa juuri mitään. Katupaikkoihin en ole vielä uskaltautunut syömään, joten en tiedä niiden hintatasoa. Bankokista sai loistoaterian 3-4 dollarilla, täällä maksoin 13 usd aika surkeasta illallisesta. Mutta kuten sanoin, tämä on minun tsunami-avustukseni. Valitan vain noista perskärpäsistä.

Sotilaita ei juurikaan näy. Bussireitillä oli parin kilometrin välein vartiointipaikkoja, mutta täällä kaupungissa en ole nähnyt yhtään.

No niin, lepohetki on ohi. Uudestaan 35 asteen helteeseen. Onneksi on tällä kertaa kunnon lippis mukana.

30. marraskuuta 2009 · 

En löydä matkustuslupaa

Olen koko aamun yrittänyt saada bussilippuja Thaimaan rajalle. Pääsen täältä kahteen eri suurempaan paikkaan, mutta sieltä eteenpäin pitää olla erillinen matkustuslupa paikallisbussiin. Olen hakenut sitä lupatoimistoa koko aamun. Lähellä olen, mutta kenestäkään ei ole apua, kun yhteistä kieltä ole. Luulen löytäneeni paikan, mutta ne ajavat minut sieltä pois, kun puhun englantia.

Tulin tänne nettikahvilaan etsimään osoitetta turistiofficeen. Senkin paikan tiedän suunnilleen, mutta tarkkaa osoitetta ei ole netissäkään. Kohta on pakko luovuttaa. Olen ihan poikki, koska en uskalla syödä kansanpaikoissa ja muuta ei ole tullut vastaan. Ei edes ruokakauppoja. Vettä menee tuhottomasti. Ja kunto nousee. Siis tämä on todellinen kuntoilumatka.

Täällä on 47 miljoonaa köyhää asukasta. Sen verran valitan, että minua inhottaa tämä sylkeminen. Koko ajan joku räkii. Kadut ovat täynnä räkää ja koiranpaskaa. Mutta totta kai se hyväksytään sitten Suomessa kun tämä on kulttuuria. Ai sanotte, että oppivat siisteiksi kun tulevat Suomeen. Juuri viimeisenä Suomen päivänä yksi somalityttö 15 v sylki eteeni citymarketin ovella suoraan oven eteen. Sadasosasekunti myöhemmin olisi tullut päälleni. Kun pidin saarnan Suomen tavoista, pyysi sentään anteeksi.

Huh, no ehkä sitä jaksaa taas etsiä turistitoimistoa. Täällä on ollut tuuletin päällä, joten ihan ok olo.

Ai niin tänään on maanantai, työpäivä. Olen nähnyt 2 kännykkää ja muutaman lievästi meikatun naisen. Varmaan toimistotyöntekijöitä. Olen hoksannut myös kannettavan lankapuhelimen. Monilla katukauppiailla on lankapuhelimet. Katsoin tarkemmin. Puhelinlangat menee 2,5-3 metrin korkeudessa pylväissä kaupungin keskustassa. Kauppiaat ovat vetäneet kojustaan oman puhelinlinjan suoraan lankoihin.

Sirpa: Miten edistynyt maa Kiina onkaan, siellä seikkaillessasi et varmaan saanut käännetyksi risukasakirjaimin kirjoitettuja kieltokylttejä, Pekingissäkin, jonkunmoisten juomaloiden edessä: ”Sylkeminen ja aseiden tuonti kielletty” Ainakin yritystä oli.

Kaija: Pauli, keksin idean kielimuuriin; OTA JA PIIRRÄ! Esim: Talo, bussi ja passi = matkustuslupatoimisto! Toimisikohan!? – Sylkeminen yäk! Onko siellä puhuttu sikaflunssasta?

3 joulukuuta 2009

Myanmar, my love

Olen nyt lentokentällä lähdössä täältä pois. Haikea olo. Oikeastaan surullinen. Olisin halunnut olla täällä. No, tulen takaisin.

Ihastuin monin tavoin Myanmariin. Maata on paheksuttu ihan turhaan. Sotilaat pitävät valtaa, mutta ei heistä ole häiriötä. Päinvastoin, turvaa. Helsingissäkin saisi olla poliiseja pitämässä huolta vilkkaasta elämästä esimerkiksi Kaisaniemenpuistossa. Olisin ilman muuta jäänyt tänne ja tullut maarajalta pois, jos tätä 2 viikon lupa-aikaa ei olisi.

On mukavaa kulkea maassa, jossa ei näe yhtään McDonaldsia. Cokista myydään, mutta mainoksia ei näe. Ostin paikallista juomaa ihan piruuttani.

Täällä on oma kulttuuri, jota globalisaatio ei ole pilannut, Suomi luulee, että siirtämällä kaikki kulttuurit sinne, olisimme jotenkin parempia. Miten inkeriläisyys näkyy Suomessa. Ei mitenkään. Eikä näy Inkerinmaallakaan. Suomi onnistui siinä, missä WW2 ja Stalin epäonnistuivat. Tuhoamaan inkerikulttuurin.

Täällä on moskeijoita, mutta ei minareetteja. Olen ollut muslimimaissa. Sitä iänikuista aaabuurahhhahhaaallaaa tuli jatkuvasti. Aloin laulaa mukana, koska Ismo Kallion 60-luvun laulun mukaan se on arabiaa ja tarkoittaa nasta pimu. Käännösvirhe. Se tarkoittaa 70 neitsyettä.

Luonto on tarkoittanut, että myanmarilaiset ovat eri näköisiä kuin thait ja eri näköisiä kuin kiinalaiset. Afrikkalaisten musta ihon väri johtuu auringonvalosta. Tämän suurenmoisen luonnonihmeen haluavat eurooppalaiset sekoittaa. Ovatko kaikki ihmiset 100.000 vuoden kuluttua samannäköisiä.

Suomessa rajat vuotaa kuin seula. Kaikenlaiset kansanmurhaajat pääsevät ilman papereita maahan. Partaa kasvavat miehet esiintyvät lapsina ja pääsevät maahan lapsina ilman papereita. Kontrolli on vain oman maan kansalaisille, joilta vaaditaan biopasseja ja siruja, joilla todistaa olevansa oikea ihminen. Vaan tänne ei tulla ilman viisumia ja ilman papereita. Kumpi siis on luopiovaltio, Suomi vai Myanmar.

Kävelin tiistaina ja keskiviikkona noin 20 km hotellin ympäristössä, aika kaukanakin. Tässä on joku maatalousministeriön alue, ja siksi asutusta vähemmän. Tässä on myös iso järvi. Paljon isoja vihreitä rakennuksia, Paljon nuoria naisia, ilmeisesti opiskelijoita. Kaikilla valkoinen paitapusero ja vihreä kietaisuhame. Suurin osa naisista hymyilee minulle, Ja katsovat silmiin, Meikkaamaton nainen on kaunis, kun kaikki ovat meikkaamattomia, ovat naiset samalla viivalla.

Tarkistin sähköpostit ja täällä cafessa posti toimi. Hotellin lankaverkon posti ei toimi.

Kaksi poikaa, noin 7 ja 4 v tulivat juttusille. Ja tietenkin alkoi rahan ruinaaminen. Kun en muuta keksinyt, otin pahan ilmeen ja karjaisin pööö. Se vasta riemun lykkäsi. Pääsin heistä eroon kun näin pojan taskussa rahaa. Aloin itsekin mankua rahaa.

Onneksi täällä ei ole tietokoneita joka lähtöön. Lentokenttävero 10 usd, mikä ihana vero myös Suomeen kopioitavaksi, maksetaan vähän hitaasti, koska kaikki kirjataan käsin, mutta ei lentokonetta kukaan joka päivä käytä. Suomeen tulee täyskatastrofi vuoden alussa verotilin myötä. Ilman tietoyhteiskuntaa ei niin pahaa jälkeä saa aikaan. Palattaisiin mekin käsipeliin, eivät viranomaiset ehtisi rangaista niin paljon kunnon kansalaisia.

Mielenkiintoista, mutta Thaimaa ja Myanmar eivät halunneet tsunamiapua. Johtuu varmaan buddhalaisuudesta. Sen sijaan muslimimaa Indonesia otti ja suuri osa rahoista vain katosi. Ja muslimit ne Helsingin kaupungin rahakirstun ovat tyhjentäneet. Luin netistä, että Helsinki tekee valtavia säästöjä, mutta vain han-suomalaisten palveluihin. Muslimeille aletaan järjestää 20 lapsen asuntoja. Yksi maksaa ainakin 2 miljoonaa euroa. Ja Thors haluaa lisää avustettavia. Meillä kun on perinne auttaa muita, ei omia.

Suomesta on tullut ruikutusyhteiskunta. Mitään ei voi tehdä, jos valtio ei maksa. Tämä koskee myös vuorineuvoksia. Somalien rahatkin kalpenevat kun Pekkarinen sysää miljoonia sohvien ja kelkkojen väliin.

No, ei siis ole ihme että Olli Rehnistä tulee talouskomissaari. Hän on osoittanut osaavansa pistää miljoonat sileäksi. Voiko parempaa meriittiä olla. Serkkuni asuu paljon Bulgariassa ja kirjoitti pitkän selvityksen maan tekemistä EU-rahahuijauksista. Siellä uskotaan maailman tappiin, että EU kaataa sinne ikuisesti rahaa. Ja jutun pääarkkitehti oli Rehn.

Arvostan ihmisiä, jotka yrittävät pärjätä itse. Muistan kuinka avustusjärjestöt ovat paheksuneet sitä, ettei Myanmar anna auttaa. Siis ei anna tuhlata toisten rahoja.

Ilmankos täällä asuu kansa, jonka naisilla on hyvä itsetunto. Minua katsotaan silmiin. Kun somalinainen tulee raitilla vastaan, ei hän noteeraa minua, vaikka kävelisin päälle. Koskaan somali ei ole minulle hymyillyt. Ehkä sossu ei ole antanut tuoda viidettä vaimoa elätettäväksi Suomeen, vai miksi ovat niin tylyjä.

Myanmarilaiset ovat luonnonkauniita ja siroja. He syövät paljon kasviksia. Ja syövät vähän. Kurjaako. Ei, ovat terveempiä kuin me ylipainoiset länsimaiset. Ja tuhoavat maapalloa vähemmän. Kun vielä saisi tänne kondomeja, olisi asiat mallillaan.

Entä kännykät. Täällä on enemmän kännyköitä kuin Suomessa 20 v sitten. Olimmeko onnettomia suomalaisia 1989 kun ei ollut kännykkää. Tuskin.

Sähköpostin kanssakin on täällä niin ja näin. Joopa joo, 12 v sitten tuli Ernst Youngin Lontoon toimistosta joku motkottamaan nettiyhteyksiäni kun muilla ei ollut ja minulla oli omat työpaikalla. Onnellisia kollegani olivat kun saivat faksata paperinsa.

En voinut maksaa hotellin lisäpalveluja luottokortilla. Onko kamalaa. Ei, onko se kamalaa, ettei voi elää velaksi.

Olen oppinut arvioimaan taksimatkoja. Hotellista lentokentälle olisi 2 usd matka. Kentälle kuitenkin maksaisi 3-4 usd. Tullessa huijari otti 5 eur ja muuta. Vanhalla miehellå oli ikäisensä taksi. Annoin 5 usd. Vanha mies tarrautui minuun kaksin käsin ja itki.