Malesia

Malesia

Malesia on muslimivaltio, mutta sitä ei juurikaan huomannut. Tosi mielenkiintoinen maa, jonne voisin vaikka muuttaa asumaan.

16.11.2008

Reppuni painoi koneen ruumaan laitettaessa 7 kiloa, olkalaukussa on tekniikkaa parisen kiloa. Ihminen ei paljoa tarvitse. Tästäkin vähästä osa jää matkalle, sillä pyykinpesua en harrasta. En voi ymmärtää näitä viikonloppumatkalaisia, joilla on monta matkalaukkua risteilylle mennessään. 

Kuola Lumpur tuntui heti kotoiselta. Täällä minä viihdyn. Lentokentältä on 70 km matkaa keskustaan. Koko matkan satoi, mutta sade loppui kun oltiin perillä. Lähimmät hotellit näyttivät vähän nuhjuisilta. Siksi menin parempaan paikkaan. Siellä oli niin hyvä palvelu, että 25 minuutin kuluttua sain kuulla, että seinällä mainostettujen hintojen mukaiset huoneet on loppu ja on vain tuplahintaisia jäljellä. Siispä pois pois. Ja löysin sivukadulta tosi kivan Swiss Inn hotel nimisen paikan. Ystävällisiä. Huone tosi siisti ja viihtyisä. Aamiainen hyvä. Ilmainen nettiyhteys tunnin päivässä (se PIN koodisekoilu ja hitaus on toinen juttu). Tänne minä jään. Ja sitten katsomaan paikkoja. Olen kiinalaiskorttelissa ja elämä on sen mukaista. 

Mitä unohtui tällä kertaa. Lippalakki, sen huomasi heti tulopäivän paahtavassa helteessä. Muovipussit. Sen huomasi Kuola Lumpurin kaatosateessa. Herätyskello. Kahdella eurolla sai uuden, mutta taas tuli ostettua sellainen, jonka viisarit siirtyvät kassissa. Kännykän kelloon ei voi yksin luottaa, jos ei saa ladatuksi. Sakset. 

17.11.2008

Kuola Lumpur 

Olen aamulla vähän väsynyt. Käyn aamupalalla. Ja se on ihan hyvä, tosin länsimainen. Nukun vielä pari tuntia ja sitten lähden kaupungille. Aamupalalla luen paikallista lehteä. Jos se ketään lohduttaa niin ihan kuin olisi Hesaria lukenut. Pääkirjoitussivun jutut ovat tuttuja. Pääjuttuna on lasten huono olo ja siitä syytetään ihmisten uhrautumista työlle. Sitten keski-ikäiset ja ikääntyneet naiset saavat huonoa kohtelua työelämässä. Ja maahanmuuttajat olivat taas tehneet aseellisen ryöstön. Poliisi oli ampunut neljä ryöstäjää. No sellaista ei Suomessa saa tehdä. Ryöstäjät olivat indonesialaisia. Siis uskonveljiä. Mitä tekevät vääräuskoisille. 

Kuola Lumpur kiinalaiskortteli

Urheilu-uutisissa oli Malesian Ernst & Young voittanut Aasian mestaruuden maahockeyssä. Siis entinen tilintarkastustoimistoni. 20 vuotta sitten kirjoitin ihmetystäni kun kansainväliset tilintarkastustoimistot konsultoivat kaikkea puutarhanhoitoa myöten. Hullummaksi on mennyt. 

Lähdin kaupungille. Asun siis kiinalaiskorttelissa. Kävelyllä tuli vastaan intialaiskortteli. Ennen sitä pyrähdin syömään jotain pientä. Itse asiassa olisin halunnut vain kahvia, mutta paikka olikin ruokala. Siellä ei ollut yhtään turistia. En tiennyt menun nimistä mitä ottaisi, joten näytin kauneimman naisen annosta ja sanoin samanlainen. Ja se maksoi yhden euron, vaikka otin vielä sitruunajuoman kyytipojaksi. Ruoan hinta romahti kun tulin pois turistirysästä. Hyvää oli, aivan kuin malliruokailijani oli kaunis. 

Sitten alkoi sataa. Taidankin olla monsuunikaudella täällä. No sateen jälkeen tulee pouta. Siispä odotin. Kesti aika kauan. Sitten näin taivaalla kulkevan metron. Sen alla olisi hyvä kävellä sateelta suojassa. Kun taivasmetro teki ison mutkan, olikin kohdalla kahvila. Menin sinne juomaan mokkakahvin. Ja jopa sade loppui. Oli pakko olla tarkka, sillä minulla ei ollut mitään muovipusseja passien ja tietokoneen suojana, joten en viitsinyt ottaa riskiä. Muutoinkin olen oppinut elämään rauhallisesti maailmalla. Ei ole kiire. Jos sataa, sataa, jos ei sada. Otetaan lippalakki auringon suojaksi. 

Kiinalaiskorttelin pääkatu on päivällä jalankulkukatu ja aika tyhjä. Illalla se on täynnä jostain siirrettyjä tossu-, laukku- jne putiikkeja. Kävelijät on ahdettu kahdelle kapealle polulle, joissa ei mahdu kahta vierekkäin kävelemään. 

Malesia on muslimivaltio. Silti täällä ei tule vastaan säkitettyjä naisia. Huiveja näkee, mutta kyllä niitä on nukkumalähiössäni Vantaalla enemmän. Miten me saammekin kaikenlaiset oudot maahanmuuttajat naapureiksemme. Kyllä minä syynkin taas näin. 

Suomessa puhutaan, että maahanmuuttajat pitää sekoittaa kaikkiin asuntoalueisiin. Niin ei ole käynyt täällä Malesiassa, eikä paljon muuallakaan. Ei, koska täällä joudutaan maksamaan itse asuminen. Silloin ei voi kranttuilla ja helpoimmin työllistyy oman porukan lähellä asuen ja omilleen oikeita töitä tehden.

Elämää Melakan kivassa kaupungissa

18.11.2008 Kuola Lumpur, tiistai 
19.11.2008 Kuola Lumpur – Melaka, keskiviikko 

Malesia on vauras maa. Kansantulo per asukas on yli 6000 euroa. Se on paljon kun huomioidaan että joka kolmas on lapsi. Täällä ei näe Intian kurjuutta. Asukkaita on 28 miljoonaa ja kasvu puoli miljoonaa vuodessa. Myös täällä tehdään väestöräjähdystä. Kansasta puolet on malajeja, joka neljäs kiinalainen. Loput on kaikkea sorttia. Muslimeja on 60%, kristittyjä 9 %.

Energiankulutus on holtitonta. Bussi voi olla paikallaan tunninkin ja moottori päällä. Ilmastointia paljon ja myös julkisissa tiloissa. 

Menin tiistaina taivasmetroon. Lipun hinta yksi markka. Ajoin päätösasemalle. Eivät meinanneet päästää minua pois asemalta. Jouduin taas kuulusteluihin. Mitä täältä haen. Kahvilaa sanoin. Kolmas mies päästi pois. Eipä siellä mitään ollutkaan. Varmuuden vuoksi kävelin takaisinpäin yhden asemanvälin. 

Kävely oli kuluttanut tossuni viimeisilleen. Kaksi maailmanmatkaa nämäkin kestivät. Ostin ne masaikylän reissua varten ja syksyllä kuljin Intiassa. Menin ostamaan kiinalaiskorttelista uudet. Eipä ole ihan helppo löytää sopivia, vaikkei minulla Juha Miedon jalkateriä olekaan. Jostain kaukaa kävi kauppias isommat hakemassa, koska istuin pitkään hänen kojussaan. Niken merkki tossuissa oli, muttei ihan oikean näköinen. Kun sitä protestoin sanoi kauppias, että luuletko hänen myyvän näin halvalla aitoja tossuja. No, ei ihan sopivia löytynyt, mutta ei sellaisia ole löytynyt kun maratontossujen kulutus loppui. 

Ostin ison nipun muovipusseja. Kahta kokoa. Näin saan kaikki paperit ja laitteet sadesuojaan. Jos täällä joutuu rankkasateeseen, voi passi olla pian entinen. 

Melakaan lähdin aamubussilla klo 10. Lipun oston avuksi tuli nuori huivipäinen neito, joka vei lippuluukulle ja bussilaituriin. Parin tunnin matkan jälkeen oltiin perillä, mutta missä? Vain busseja, kioskeja ja tyhjää. Yritin lähteä eri suuntiin, mutta olin aina väärässä suunnassa. Kyselin centrumia, joka on tässä, siis Melaka Sentral. Sehän on vähän kuin Pasilan asema. Onneksi tajusin kysyä cityä. Joo, city on 7 km päässä. Taksi maksaisi 15 markkaa. Otin bussin, se maksoi vain 1 markan, Minulle tämä raha on markka, koska yksi ringgit on yksi vanha markka suurin piirtein. Tällaisilla matkoilla ei voi tuhlata rahaa joka paikkaan koska ne loppuisivat alta aikayksikön. En anna kerjäläisille, enkä muutoinkaan suuresti jaa tippejä. Ylimääräistä rahaa menee muutoinkin koko ajan eri syistä. 

Tämä on paratiisi. Täällä on rauhallista ja verkkaista. Kaunista. Romanttisia taloja. Kun astuin bussista, torilla oli kukkaispolkupyörät vastassa. Täällä ei juurikaan ole autotakseja. Maailmassa olisi paljon rauhallisempaa, jos kaikkialla tunkeilevat taksimiehet saataisiin hiljennettyä. No, täällä on siis ihan yes kukkaisriksoja. Mutta kun kuskit on minua vanhempia miehiä, ei sitä voi mennä ylipainoisena vanhaa miestä rasittamaan. Nämä on kuin kalastajat Suomessa. Kuolevat sukupuuttoon. Nuoria ei tule riksahommiin. 

Täällä ovat portugalilaiset ja hollantilaiset sohlanneet vuosisatoja. Se näkyy rakennuksissa. Laitan kuvia niin ei tarvitse selittää. Kaupungin halki mereen laskee joki. Salon joki on leveämpi. Silti suistossa on satama kantosiipialuksille, joilla pääsee Indonesiaan 1 t 45 minuutissa. Kuin Tallinnaan menisi. 

Ihmettelin, miksi kaikki on niin verkkaista. Esimerkiksi mitään kauppakeskuksiakaan ei näytä olevan. No sehän selvisi torstaina. Tänne on maan alle rakennettu varsinainen jumbo. Monta jalkapallokenttää taitaa olla tilaa. Kauppiaat näyttivät varsin yksinäisiltä kun kävelin jumboa ristiin rastiin. Konkursseja varmaan tulee. Paikka on avattu tänä syksynä. Tätä ajanvietettä en Suomessa tekisi. Mutta täällä saa hieman levähtää koska ilmastointi on tehokasta. Ulkona on koko ajan yli 30 astetta. 

20.11-21.11.2008 torstai perjantai

Melaka

Nuoret neidot alkoivat laulaa joululauluja minulle. Jaha, taas se joulupukkijuttu. Päätin mennä parturiin siistiytymään, jos vaikka laulut loppuisi. Se ei olekaan ihan helppo juttu. Kaikenlaista väriä saisi hiuksiin mutta kukaan ei suostu parran trimmaushommiin. Lopulta yksi leikkuri sanoi että hän lainaa trimmikoneen, jos teen sen itse, Malesiassa miehillä ei parta kasva ja siksi he eivät tätä osaa. No, sanoin ok, mutta leikatkaa nyt edes hiukset. Yksi nuori miesparturi uskaltautui ja lupasi laittaa parrankin, jos en ole vihainen, jos hän epäonnistuu. Hyvä. Hiukset pestiin kaiken jälkeen. Sitten paikan naisparturi halusi kuivata hiukset, koska ne on niin jännät. Se on aika paljon, koska ei täällä naiset kosketa vääräuskoisiin vieraisiin miehiin. Ai niin, eihän nämä partureita voi olla, kun parta ei kasva. 

Menin täälläkin perheen pitämään kuppilaan, Otin nasi gorengin merielävillä. Merihän on tuossa kivenheiton päässä. Sain talon kissasta kaverin. Nämä kotiruokalat on hyviä paikkoja. Annokset suuria. Meren eläviä on enemmän kuin hienoissa paikoissa ja hinnat jopa vain kolmanneksen hienomman paikan hinnoista. Kaksi naista siivosi vihreitä ja punaisia tulisia paprikoita. Lupasin syödä kerralla kourallisen. Siitä vasta ilo alkoi. Kun juttelujen ja ilakoinnin jälkeen lähdin pois, halusin vaistomaisesti koskettaa naisia kevyesti olkapäälle, koska minulla oli hyvä mieli. Toinen hymyili kosketuksesta. Toinen säikähti. Vasta silloin tajusin, ettei täällä saa koskettaa musliminaisia. 

Tämä kosketus. ja huivikielto ovat naisen alistamista, Miehet haluavat omia kokonaan naisensa, minkä vuoksi naiset säkitetään kaiken muun alistamisen ja silpomisen päälle. Asia sanotaan hienosti kulttuuriksi. Tosin ei täällä Malesiassa säkitetä pahemmin. Tästä aiheutuu kovia paineita, minkä vuoksi nämä miehet herkemmin raiskaavat kuin me eurooppalaiset. Etenkin vääräuskoisen raiskaaminen on jotenkin hyväksyttävää. Tämä keskustelu näköjään velloo Suomessa Vihreitten naisten käynnistämänä typeränä tutkintapyyntönä. Miten vihreät voivatkaan olla pihalla. 

Nämä naiset ovat täällä avoimen kiinnostuneita vanhasta vieraasta miehestä. Siis jotkut, ihan ilahduttavan moni, muttei tungosta ole. Suomessa kunniavieraisiimme ei saa mitään kosketusta. Säkitettyinä he eivät näe suomalaista miestä, vaikka päitä kolistelisi vastaan tullessa. Mutta täällä he huutelevat minulle hellouta ja hymyilevät ennen kuin itse tajuankaan kauniin naisen tulevan vastaan. Perjantaina yksi nainen tuli ja laittoi teepaitani rinnukseen hymymerkin. Sitä kannan koko loppumatkan. Kaksi naista tuli kysymään, kuljenko todella yksin täällä kaukana kotoa. Jos tämä tällaista on, tässä ollaan vielä ihmeessä ennen kuin joulu tulee. 

Perjantaiaamulla menin toiseen perhekuppilaan aamiaiselle. Sain tosi hellyttävää palvelua. Teetä. Hyvän makuisen aivan valkopintaisen sämpylän oloisen leivän. Taisi olla riisistä. Sisällä hienoksi jauhettua lihaa. Perheen isoäiti toivoi että tulen uudestaan. Ja hänen tyttärensä on hyvin kiinnostava. Hyvää englantia osasi. Isoäiti puhui vain omiaan, mutta hyvin pärjättiin. Varmasti menen lauantaiaamuna. 

Perjantaina oli puolelta päivin jo 35 astetta. Thaimaasta ostamani liian pieni lippis alkoi olla ongelma. Täällä on jalkakäytävät todella korkealla autotiestä. Käveleminen on siksi loikkimista. Kävin myös yhdellä kukkulalla ja sinnekin portaat olivat korkeat. Vettä menee päivässä litrakaupalla. Silti aloin olla puhki. Oli pakko tulla pariksi tunniksi hotellihuoneeseen lepäämään. Ja sitten taas menoksi. 

Illalla vietin pari tuntia Jonker-kadulla. Katu oli täynnä katukauppiaita. Talot ovat 200-300? v vanhoja. Onneksi illalla ei satanut koska kauppiaille olisi tullut äkkilähtö. Malesiassa on satanut joka päivä. Eniten keskiviikkona täällä Melakassa. Silloin satoi kaatamalla tuntikausia. Mutta onnistuin tulemaan hotelliin aika lailla kuivana. 

Velimies oli löytänyt jonkun suomalaisen avioparin matkakertomuksen Melakasta osana maailmanympärimatkaa. He olivat katsoneet paljon nähtävyyksiä. En ole kiinnostunut kwaijoen silloista (lähellä Bangkokkia) ja semmoisista. Haluan nähdä paikallista elämänmenoa ja jutella ihmisten kanssa. Voin istua katukahvilassa parikin tuntia ja vain katsella ihmisiä. Nuo nähtävyydet näkee netistä paremmin. En tätä omaa tapaani kenellekään suosittele, mutta minulle sen on pakko kelvata, 

On tästä tavasta kummallisia seurauksia. Sri Lankan neito soittaa jatkuvasti. Tänäänkin kolme kertaa. En vastaa, koska hänen rahansa menisi puheluihin. En myöskään ole soittanut takaisin, koska se olisi mahdoton tarina. Afrikan masai-rouva on soittanut matkan aikana kaksi kertaa. Sain ennen matkaa kauniin kirjeen Sri Lankasta. Afrikan äiti on luku- ja kirjoitustaidoton. En tiedä kumpi taito/taidon puute on viehättävämpi. 

Tämä muuten olisi hieno paikka muuttaa asumaan pitemmäksi aikaa ja kirjoittaa vaikkapa kirja. Jos saisi vielä kunnon nettiyhteyden. Turhaan ne itkevät Lapin kairojen hitaista verkoista. Täällä se vasta hidasta on. 

lauantai 22.11.2008

Melaka 

Lauantai meni paikkoja katsellessa. Mitään siitä ei pari päivää myöhemmin enää muista, joten ei kai se ollut muuta kuin hikeä ja hellettä. 

Matkalukemisena minulla on ollut Barrikadi sarjan Bushin perintö Paxamericana, jonka on kirjoittanut Keijo Korhonen. Kirja päättyy syyskuuhun 2008 ennen USAn presidentin vaaleja. Huikaisevan mielenkiintoinen kirja, joka kertoo jenkkilän touhuista suurella osaamisella. Kirja on nyt lopuillaan. 

23.11.2008 sunnuntai

Melaka – Dumai, Indonesia

Sunnuntaiaamuna lähdin ennen kahdeksaa satamaan. Ehdin syömään pari pientä letun näköistä leipää teen kanssa. Sitten laivaan. Tämähän on vene. Siis Intian merelle tällaisella purkilla. Vähän kuin ne laivat, joilla ajetaan Helsingin edustalla. No, merellä kyllä ollaan, mutta sitten vaihdetaan isompaan. Siis keskellä merta. Onko tämä nyt joku kaappaus.