Kazakstan

Actau

25. syyskuuta 2019

Kerron lähinnä perheelleni, että klo on 4.40, Suomessa 2.40, ja tulin juuri Holiday Inn Actau-hotelliin. Ei oikein saa heti unta, joten kirjoitan tuosta lentokenttäkokemuksesta.

Oltiin tunnin lähdössä myöhässä. Kun tultiin kentälle, piti taas täyttää tyhjänpäiväinen paperi, johon ei tullut kuin nimi, matkan syy, kansalaisuus ja allekirjoitus. Olin reippaasti kävellen ekana passijonossa, mutta tämän pumakan takia jäin hännille. Georgiassa tuota kirottua paperia ei ollut.

Sitten oli maahantulovalaisu. Sellaisia on tosi harvoin ollut. Nyt ongelmani oli se, että t-paidan alta näkyi, että minulla on turvalompakko ja vieläpä kaksi. Vaativat niiden poisoton ja valaisun. Lisäksi piti ottaa pois askelmittari. Turhautuneena otin ne vähän liian vauhdilla pois ja passini tipahti turvakukkarosta, koska en ollut sulkenut kukkaron vetoketjua. En edes itse sitä huomannut, mutta turvamies sitä alkoi tiukkaamaan. Olisi matka katkennut tähän suutuspäissä tehtyyn riuhtaisuun.

Eikä siinä vielä kaikki. Läksin harmeissani pois turvatarkastuksesta ja huomasin olevani taksimiesten ahdistamana. Reppu olisi pitänyt ottaa heti turvatarkastuksen jälkeen. Ne on usein tiukkoja paikkoja yrittää päästä takaisin, mutta kun ekat tulivat laukkunsa kanssa, livahdin ovesta sisään, eikä kukaan huomannut.

Olin laskenut valmiiksi, että otan rahaa noin 50.000 paikallista automaatista, mutta tuli taksin kanssa kiire ja painoin vahingossa ehdotusta 100.000. Näin sain 250 euron edestä käteistä. Onneksi sain maksaa hotelliyön käteisellä, koska ei tuollaista määrää täällä tule käytettyä.

Hotelli ei antanut alennusta aamuyöstä tulleelle. Georgiassa eka päivä oli puoleen hintaan. Väänsin kättä pitempään, mutta hävisin. Työntekijöille on annettu tiukat ukaasit, eivätkä he uskalla joustaa. Näin kaikkialla.

Tämä paikka on jäänyt Neuvostoliiton jäljiltä syrjäkyläksi. Lentokenttä sentään. Matka kimppataksilla oli aika ankea. Toivottavasti aamu valkenee kauniimpana.

Yölennot on kyllä harmillisia. Yritän niitä välttää, mutta tällä kertaa tämä oli jo toinen. Nuorempana tämä olisi seikkailua, mutta iän myötä ei jaksa hypätä jokaisen käskyn perään väsyneenä.

Mitenkähän täältä pääsee pois. Sitä alan miettiä heti aamiaisen jälkeen. Mutta olen tyytyväinen, että tulin tänne syrjäkylille. Islam-maista saisi väärän kuvan, jos pyörisi vain pääkaupungeissa.

Aqtaw (kaz. Ақтау) tai Aktau. 

Kaupungin nimi katukylteissä kirjoitetaan Aktay sellaisella y:llä, jossa on väkänen y:n haarassa.

Back in the USSR

25. syyskuuta 2019

Olen kulkenut koko päivän kaupungilla ja päässäni on soinut Beatlesien Back in the USSR. Tuo laulu tuli luonnostaan, sillä jollain lailla täällä kokee olevansa Neuvostoliitossa. Se johtunee ”ryssän” mallisista, huonokuntoisista, korkeista ja pitkistä kerrostaloista, jotka hallitsevat kaupunkikuvaa. Kaikki muu Neuvostoliitosta on siivottu, mutta silti joku paha henki tänne on jäänyt.

Kommunismi ei ole saanut mitään hyvää aikaan missään, mutta silti kommunismin perilliset ovat Suomen hallituksessa määrittelemässä meille suuntaviivoja ja viemässä rahamme yhdessä muun vihervasemmiston kanssa.

En osaa selittää, miten tämän koen. Kaupunki on jotenkin apaattinen. Islamin merkkejä en ole nähnyt missään, ei yhtään kaapua, ei yhtään huivipäistä. Piti oikein tarkistaa, kyllä tämä on muslimivaltio. 18 miljoonasta asukkaasta 70 % on muslimeja, 25 % kristittyjä. Etnisiä kasakkeja on kaksikolmasosaa, venäläisiä 21%. Kasakeissa on kiinalaisten piirteitä, mutta selvästi eivät ole kiinalaisia. Silmistä näin päättelin.

Autot ovat selvästi pienempiä ja vanhempia kuin Bakussa, mutta silti lännen (ja kaukoidän) autokantaa. Neuvostoliiton romahdettua autosta tuli symboli vapaudelle ja esimerkiksi Baltian maissa ostettiin aivan liian isoja autoja, joka osaltaan johti Latvian rahan romahdukseen. Eikä ihme: Trabant, Mosse ja Lada vanhenivat samalla kun Berliinin muuri kaadettiin.

Etelä-Amerikassa minulle vakiintui matkustussysteemi, että jos oli tylsää lähdin seuraavana päivänä jatkamaan matkaa, jos oli kivaa olin 3 yötä, jos oli oikein kivaa, olin 4 yötä. Rytmi oli helppo hallita, koska liikuin busseilla. Pitkät matkat tein yöbusseilla, jolloin säästin yhden hotelliyön maksun.

Nyt olisi tällainen 1,5 yön kaupunki. Riittäisi, jos pääsisi jo huomenna pois. Ei täällä ole minulle mitään. Bakussa ja Tbilisissä ostin puolen litran kylmiä vesipulloja ja kun ne oli juotu, ostin uuden saman tien. Täällä ei ole pienten kioskien tai kauppojen ketjuja, joten jouduin kävelemään kuivin suin pitkiä matkoja tänään. Eikä siinä kaikki. Pankkiautomaatti antoi 5000 ja 2000 tengen seteleitä. Vesikauppaa ei voinut tehdä 2000 tengen (5 euroa) setelillä, joten alkumatka meni kuin Ateenan maratonilla. Silloin oli kova helle 28 astetta ja edessä juosseet kaatoivat juomavedet päälleen ja minä sain eka kerran vettä vasta 11 km kohdalla kun juoksua seurannut kreikkalaismummo näki hätäni ja pyysi kotipihalleen juomaan vettä. Ja tietenkin perässäni tulleet näkivät tarjoilun ja ryntäsivät mummon pihaan kukat ja pensaat talloen alleen. Koska oli kiire. Vieläkin harmittaa mummon puolesta.

Yö oli viileä, minkä vuoksi laitoin aamulla kaupungille ensimmäistä kertaa farkut tällä matkalla. No turhaan, iltapäivällä lämpötila nousi helteeksi +28 asteeseen.

Ruokapaikat eivät näytä houkuttelevilta. Ostin kadulta omenoita ja viinirypäleitä, niillä kyllä selviän huomiseen. Lähden varmaankin illalla katsomaan jotain pientä iltapalaa, mitä se sitten olisikaan.

Taas meni pieleen. Päivän pääateria ei tällä matkalla onnistu lainkaan. Menussa oli hieno valokuva kasvisruokavartaasta. Samalla sivulla oli vaihtoehtoina mm. lammasvarras, mutta ilman kuvaa. Otin sen. Eikä tullut mitään muuta kuin lampaan lihan paloja paistettuina. Eikä varrasta ollut lainkaan.

Paul Thomas Cook

Leikin sitten matkatoimistoa lopun iltaa. Aloitin loppupäästä. Selvitin miten pääsen Teheranista Iranista Suomeen, Kiovan kautta. Sen jälkeen selvitin miten pääsen Teheraniin Armeniasta. Pitää mennä Dubain kautta, matka-ajasta 11 tuntia puolet lorvimista Dubaissa. En varannut mitään.

Sen jälkeen selvitin, miten pääsen Armeniaan. Olisin voinut lähteä torstai-illalla, mutta en halunnut, koska oli juuri tuo yöseikkailu ja flunssakin oli (ja meni). Perjantain lento oli kokonaan täynnä. Taisi olla eka kerta matkailuni historiassa etten päässyt haluamalleni lennolle. Siksi lorvin täällä lauantai-iltaan. Tunnin lento Tbilisiin, koneesta pois puolen yön jälkeen ja jään lentokentälle, koska aamukahdeksalta lähtee kone Tbilisistä Yerevaniin. Olen näitä yökukkumisia lentokentillä muutamia viettänyt ja aika helposti se onnistuu (paitsi surkeilla kentillä).

Matka alkaa olla loppusuoran alussa. Kazakstan on kolmas maa ja kaksi vielä jäljellä Armenia ja Iran. Maiden keruu alkaa olla työlästä kun on joka puolella maailmaa jo pyörinyt. Ja näitä sotaisia pikkumaita jää kolme kokematta, ehkä lopullisesti. Mutta jos se siitä jää kiinni, niin tulen varta vasten uudestaan. Vuoristo-Karabahiin pääsee vain Armenian antamalla erityisluvalla, samoin Abhasiaan sen antamalla erityisluvalla. Etelä-Ossetia olisi helpompi Venäjän kautta.

Aamulla tulee jännä väittely kahdesta lisäyöstä Holiday Inn-hotellissa. Jäi hampaankoloon se koko maksu eka yöstä. Netissä on hotelliin 20 USD:n yöalennus, jos ostaa netistä. Jos en saa sitä, tilaan lisäyöt netin kautta ja hotelli joutuu maksamaan 30 % provision näille nettihotelliveijareille.

Täällä ei ole mitään, mutta kävelen sitten kaksi päivää katselemaan ryssän mallisia kerrostaloja muista suunnista. Kaspian meren ranta tuli katsastettua. Ummehtunut haju. Ja ranta kiviröpellystä täynnä. Kalastajia oli muutama, mutta kukaan ei käynyt uimassa, vaikka oli niin kuuma päivä.

Bakussa ja täällä on paljon kissoja, osa selvästi kesän poikasia. Eivät ole nälkiintyneen näköisiä. Kummassakaan paikassa ei ole kulkukoiria, Tbilisissä niitä on liiankin kanssa.

26. syyskuuta 2019

Tänä aamuna oli kiva herätys (Suomessa vielä nukutaan, aikaero 2 tuntia). Mökin hälytysjärjestelmä oli lähettänyt kymmeniä tekstiviestejä siitä, että GSM-signaali on huono. Järjestelmää voi ohjata myös täältä Kazakstanista, mutta ei kuitenkaan 24/7 päällä olevia ominaisuuksia kuten juuri tuo signaalin vahtiminen. Hauskaa, että ohjaus onnistui, vaikka signaalin piti olla huono. No, ei ollut ohjekirjastakaan apua. Sitten keksin poistaa puhelinnumerot laitteesta. Ja loppui viestit. Nuorin poikani menee tänään mökille ja saa samalla ihmetellä, miten vikaa voi korjata.

Miten ihmiselämä voidaan täysin laittaa tietokoneiden varaan. Ihmisen kyky on rajallinen järjestelmien suunnittelussa ja aina jää tällaisia vikoja systeemeihin. En siksi oikein usko itseohjautuviin autoihinkaan, ainakaan täysin ilman ihmisen tekemisiä.

Aktay

28. syyskuuta 2019

Viimeinen päivä Kazakstanissa. Niin outoa kuin se onkin, jollain kummallisella tavalla viihdyn täällä. Se on sama kuin sanoisi viihtyvänsä Suomessa takahikiällä, jossa ei ole mitään.

Eilen ei tullut kirjoitettua mitään, koska oli niin paha mieli Suomen omista asioistani, eikä ole mieltä siirtää pahaa oloa eteenpäin. Se ei vähennä omaa harmitusta, mutta saattaa ihmiset kiusalliseen tilanteeseen.

Tämä on omanlaista extremeä. Täällä ei englannin taitajia ole tullut vastaan muualla kuin hotellin henkilökunnassa. Ravintoloiden, mitä ne nyt ovatkaan, ja kahviloiden listoilla ei englannin kielistä sanaa näy. Kaikki menee arvauksella, kun kuviakaan ei ole. Eilen yritettiin saada minulle ruokaa tarjoilijan kännykän google-kääntäjällä, ja niin pieleen meni, etten syönyt kuin pienen palan. Saavat taas viherpiipertäjät ja presidentti paheksumisen aihetta kun lautaset pitää syödä tyhjiksi.

Kävelin perjantaina pitkään Kaspian meren rantaa toiseen suuntaan. Ihmisiä ei juurikaan näkynyt. Yksi vanha mamma käveli vastaan, oikein pysähtyi ja niiasi minulle kolme kertaa.

Kun meni kauemmas, olivat rakennukset uudempia, mutta edelleen tylsän oloisia. Kaikki uudet kerrostalorakennuksetkin oli ympäröity korkealla aidalla ympäri tontin. Livahdin yhden pihalle ihmettelemään, ja muuta ulostietä ei ollut kuin livahtaa takaisin. Vartijoita ei kuitenkaan porteilla ole.

Teiden reunustoja siivottiin roskista ja kasveista lapio-kuokka-juuriharja-menetelmällä kuten Pohjois-Koreassakin.

Poliiseja ei täällä näy, mutta ei ole mitään pelättävääkään. Vieläkään en ole nähnyt yhtään moskeijaa, en kuullut minareettien mölinää enkä nähnyt Mekkaa kumartavia rukoilijoita. Ne ovat ilmeisesti kaikki Euroopassa. Muutamia uskonnon mukaan pukeutuvia naisia olen nähnyt, mutta heidät voi laskea yhden käden sormilla. Yhtään täyshunnutettua ei ole näkynyt.

Taksit ovat veijareita kaikkialla. Kun tulin tänne yöllä, oli taksissa neljä matkustajaa, joista jäin viimeisenä. Minulta pyydettiin 10 euroa ja muutkin maksoivat. Kun tänään menen kentälle ja hotelli tilaa taksin, maksaa se 5 euroa. No, eipä täällä takseja näy, joten hotellin kautta se on varattava.

Yöllä olen Tbilisissä muutaman tunnin lentokentällä ja aamulla lähden Yerevaniin. Lento kestää vain puoli tuntia, joten olen Armeniassa jo ennen aamuseitsemää Suomen aikaa.

Yritin seurata MM-kisoja Dohassa. Täällä tuli vain KHL-jääkiekkoa ja sen jälkeen nyrkkeilyä. Naisten maratonia en nähnyt lainkaan, mutta netistä sai lukea tulokset ja kommentit. Mietin sitä omaa 28 asteen hellemaratonia Ateenassa. Kyllä se ensimmäinen vedenjuonti oli vasta 18-19 km:n kohdalla, eikä 11 kuten aiemmin kirjoitin. Kun treenasin, juoksin 15 km:n lenkkejä juomatta mitään matkalla ja oli Suomessakin hellepäiviä. Kirjotin juoksusta tarinan Juoksija-lehteen. Selvitän mökillä arkistojani ja kun se tulee vastaan, laitan talteen matkakirjaani varten.

Tuli matkan ensimmäinen sadepäivä. Kuljin kyllä kylillä, mutta sade yltyi ja piti juosta kipin kapin hotelliin odottamaan taksin tuloa. Olisin toki ottanut taksin sateen takia, mutta ei täällä sellaisia näy. — Näin ensimmäisen ylipainoisen ihmisen Kazakstanissa. Täällä kaikki ovat hoikkia ja pitkiä suomalaisiinkin hoikkiin verrattuna. No eipähän Suomessa kohta hoikkia olekaan. Nyt yli 30-vuotiaista ylipainoisia on jo melkein 3 neljästä. Nuorissakin näkee tosi läskejä tyttöjä. No mikä minä olen sanomaan itsekin ylipainoisena, mutta olin kolmekymppisenä sentään aika hoikka poika. Suomen ”vauraudessa” on tämäkin puolensa. Köyhä Kazakstan ei kärsi lihavuussairausten kustannuksia.

Yerevanissa kirjoitettu osa

Kazakstan jäi taakse. Ne harvat, jotka osasivat englantia antoivat tosi sydämellisen kuvan maasta ja ihmisistä siellä. Mutta koska tulliin palkataan vain kusipäitä, liiallinen hempeys maata kohtaan laimeni kummasti poislähtiessä.

Minulla on passipussi ja rahapussi paidan alla. Jostain syystä tulli kiinnostui kummastakin. Minut vietiin oikein kuulusteluhuoneeseen näyttämään, että oikeaa rahaa se on, eikä mitään huumepusseja.

On hemmetin nöyryyttävää vaatia henkselien poisottamista, koska sen jälkeen housuni ei pysy ylhäällä. Kun en suostunut, alkoi se inhottava käpelöinti. Koska homous on nykyään ilmoitusasia, olisi voinut ilmoittautua homoksi ja kun kähmintä on ohi, ilmoittautua taas heteromieheksi. Tämä on irvailua ministerillemme, joka ei ymmärtänyt Halla-ahon kertomaa homoksi muuttumisesta. Ohisalon mukaan homoksi ei voi muuttua. Niin jääsalo hän on, ettei tajua että kyse on huijauksesta. Englannissakin joku afrikkalainen sai turvapaikan homouden perusteella ja sen jälkeen kävi heti raiskaamassa pikkutytön. Kun asiaa tutkittiin, oli tällä homolla kotimaassa vaimo ja liuta lapsia.

No. Kone oli jo lähdössä myöhässä 1,5 tuntia, joten tultiin Tbilisiin vasta klo 2 yöllä. Jotta olisi vieläkin raskaampaa, kello siirtyi tunnin taaksepäin. Kone tänne lähtisi klo 8.

Tällä kertaa nukkuminen ei onnistunut. Yritin jopa lattianukkumista kun penkeillä oli niin paljon käsinojia esteenä. Vasta tuntia ennen repun luovutusaikaa ja lipun saantia tajusin, että kentällä oli koristenurmikko muovista ja siinä muutamia koristekasveja. Viisi matkailijaa sai siinä hyvän nukkumapaikan. Olisin siihen mahtunut, mutta en enää lähtenyt kömpimään nurmikolle.

Tbilisin tulli oli jopa v-mäisempi kuin Aktaun. Kun eka kerran menin maasta junalla, tätä lentokentän vallankäyttöä en nähnytkään. Tästä kaikesta saamme kiittää muslimeja, joiden NYC:n tornien romuttamisen jälkeen lentomatkustamisesta tehtiin ikävää kaikilla maailman kentillä.