Intia

Intia – lokakuu 2007

21.10.2007

Finnairin kone lähtee sunnuntaina 21.10 klo 20. Aamukuudelta olen Mumbayssä Intiassa. Matka kestää 14 tuntia.

Perjantaina tein metsätöitä ja löin viidakkoveitsellä sormeeni. Saa nähdä, miten sen kanssa käy. Vesihoito olisi ok, mutta ei intialainen vesi. Ehkä otan repullisen vettä mukaan.

Mumbaista Maduraihin suorinta tietä 1500 km. Kaikki välit bussilla, koska junalippuja oli mahdoton saada päivän varoitusajalla. Sri Lankaan lentokoneella.

22.10.2007

Mumbai. No niin. Perillä ollaan. Matka kesti 7,5 tuntia. Aikaero on 2,5 tuntia. Ja Mumbai onkin länsirannikolla.

Tulin katsomaan Räikkösen MM voiton tietoja netistä. Semmoista puhuttiin lentokoneessa, enkä oikein tiennyt oliko vitsi.

Ensivaikutelma on ahdistava. Afrikkakin on valoisampi kuin tämä entinen Bombay. Ihmisiä on aivan hirmuinen määrä. Jotenkin alkaa naurattaa puheet ilmastomuutoksen torjunnasta. Täällä on nimittäin hirmuinen savusumu kaikkialla ja välillä on henki tukossa sen takia. Suomen tupakkakiellot alkavat olla vitsi kun katsoo elämää täältä käsin.

Pieniä katkuisia takseja miljoonittain. Ja likaa, roskia. Ostin äsken pienen sämpylän leipäkaupasta. se laitettiin siististi sanomalehtipaperiin. No silmät kiinni ja syömään.

Kulttuurishokki tämä on.

23.10.2007

Huh huh. Toinen päivä Intiassa. Pahin järkytys on ohi. Ehkä tästä vielä matka tulee.

Miikka oli katsonut minulle hotellin nimen netistä, jotta heti eka päivänä ei joutuisi etsimään yösijaa. En kuitenkaan varannut mitään. Aamulla oltiin vartti myöhässä Mumbain kentällä, josta sitten aloin hakeutua kaupunkiin. Kiirettä en pitänyt. Otin taksin, joka piti maksaa etukäteen. 325 rupiaa eli noin 10 euroa. Ja kun olin ollut nukkumatta yön koneessa, en ollut tarkkana, ja huomasin että heti oli perskärpänen iskenyt kiinni. Luulin sitä taksikuskiksi mutta se olikin vain apulainen, joka halusi 150 rupiaa siitä, että näytti minulle taksin. En antanut mitään.

Matkan piti olla 23 km, mutta se tuntui ikuisuudelta. Ainakin tunti siinä meni. Ehkä 1,5. Ei ollut kelloa. Ja perillä alkoi kuski pyytämään ruokarahaa. Annoin 100 rupiaa, vaikkei se taksaan kuulunut. Luulin että minulla on eka kertaa kaikki mukana. Kelloa ei ollut. Ostin juuri äsken sellaisen herätyskellon 60 rupialla, eli 2 eurolla. Tuo unohdus oli ainakin halpa.

Hotelli oli West End. Valitsin 4 tähden hotellin, koska tuo sormi ei ole ok. Ajattelin ettei uskalla mennä vielä halpaan paikkaan. Ei tämäkään kallis ollut, 85 us dollaria yö. Mutta ei se myöskään ollut 4 tähden hotelli, siis aidosti, paperilla kyllä. Vastaanotto sanoi ettei ole huonetta vapaana. Valehteli, varmaan lahjuksen toivossa. Kun selitin, että juuri Suomesta katsottiin että on vapaana, lupasi että ehkä vapautuu, jos odotan. Kun aloin vinkata taksia vaihtaakseni paikkaa, huone löytyikin. Tiesin sen, enkä maksanut lahjusta. Olen tämän oppinut vuosien mittaan.

Hotelli on niemellä. Kaupunkihan on meren rannalla ja tässä on joku niemen nokka, jonka keskellä asustelen. Vasemmalla on Back Bay. Oikealla on rautatie ja sitten iso satama Harbour Bay. En ole vielä ollut meren rannalla ja syy on tässä.

Mutta sitten olen pulassa. Täällä on niin hirmuisen likainen ilma, että minulle tuli paha olla taksimatkan jälkeen.

Olin ottanut mukaan Hesarista sivun jutun Intiasta. Se oli joskus syksyllä. Siinä sanottiin, että kulttuurishokki on takuuvarma, vaikkei sitä uskota ennenkuin näkee. Minulle kävi samalla lailla. Olen nähnyt niin monta persläpeä maailmassa, etten uskonut että vielä pahempaa on olemassa.

Olen siksi levännyt 2 päivää, mikä tarkoittaa, etten ole koko aikaa kulkenut kaupungilla, vaan nukkunut myös iltapäivänokoset. Olo on edelleen huono, mutta vähän parempi kuin eilen. Mietin, että jos ei parane torstaiksi, lähden pois ihan vaan saadakseni puhtaampaa ilmaa. Ei koko Intia voi olla näin savusumun alla. Likaa ja paskaa varmaan on kaikkialla, mutta tuskin savusumua. Hellekään ei ole hankala, vaikka on 35 astetta, koska aurinko peittyy savusumuun.

Kiersin Afrikassa 8 maata, enkä missään nähnyt tällaista. Afrikka on siis oppinut tekemään köyhyydestä bisnestä, koska ei kukaan kerää rahaa Intiaan, vaikka täällä asiat on paljon huonommin. Jalkakäytävillä on ihmisiä nukkumassa yöt ja päivät tässä 4 tähden hotellin edessä. En ole koskaan nähnyt näin monen sortin vammaisia. On silmättömiä, siis sokeita ilman silmiä, on jalattomia, kädettömiä, kaikkea. Yksi jalaton ajeli surffilaudalla perässäni edes takaisin kerjäten rahaa. Pääsin karkuun vasta juostessani liikenteen sekaan.

Kaatopaikat ovat talojen nurkilla. Lapset pestään keskellä katua. Haju on paikka paikoin kuin pistäisi nenän ulkohuusin reiästä sisään. Koko ajan ulkona kävellessä lemuaa.

Nuoret neidot ovat täälläkin kauniita kuin kevään kukat. Kaikilla naisilla on puhtaat vaatteet päällään, myös kadulla asuvilla. Miten se on mahdollista. En ymmärrä.

Ja sitten kesken kaiken tulee vastaan pieni ravintola parhaasta päästä. Söin chicken tikka masalan sen takia että halusin verrata sitä Suomen intialaisravintoloitten vastaaviin annoksiin. No ero oli suuri. Sama kun ottaisi Suomessa karjalanpaistin kaikki maut pois, niin tietää mikä ero on tikka masalassa täällä ja Suomessa.

Ja maksu luottokortilla, jossa oli tuo sirulukija. Ei niitä paljon vielä Suomessakaan ole.

Minun piti käydä tutkimassa paikan päällä näitä globalisaatiotehtaita, ja kysellä paikallisilta lehtimiehiltä, maksavatko nämä rikkaat firmat mitään maista ja tehtaista ja ihmisten kouluttamisesta täällä. Mutta jos olo on tällainen, on pakko lähteä pois Mumbaista. 

Sormi ei ole vielä reagoinut tähän paskaan. Minulla on Suomesta ilmatyynysuojukset, siis laastaria ei saa käyttää, ja toin mukanani myös vettä Suomesta puhdistukseen. Olen testannut pullovettä juoden sitä ja kokeillen tuleeko maha sekaisin. Ei mitään ongelmaa, joten varmaan voin käyttää pullovettä puhdistukseen. Kaikista paikoista piti tulla juuri tänne kun ensin lyön sormen hajalle viidakkoveitsellä Suomessa.

Minulla ei ole näillä matkoillani ollut vielä koskaan ongelmia terveyden kanssa, ei edes vatsa ole ollut koskaan sekaisin. Nyt eka kerran vähän pelottaa. Siis miten käy sormelle.

Enhän minä osaa muuta työtä kuin kirjoittaa 10 sormella. Kelpaakohan syyksi sairauseläkkeelle. Tosin sen jälkeen en saisi arvostella Suomen touhuja, joten iso osa elämästä tippuisi pois, joten kyllä tulen takaisin 10 sormella.

Lohdutan itseäni sillä, että Afrikassa olisi mennyt kaikki sormet. Niin kävi yhdelle australialaiselle, joka lähti pelastamaan tyttöä naimakaupalta, eli juuri kuten minäkin tein ja olin menossa vielä kerran Afrikkaan, mutta enhän uskaltanut kun olen ollut vasta vajaan 2 viikkoa isoisän virassa. Pitää mennä pojan kanssa kalastamaan ja siinä tarvitaan sormia, jotta saa kalan koukusta.

Kun en vielä uskalla ottaa täysillä, menen varmaan illalla katsomaan intialaista elokuvaa vieressä olevaan teatteriin. Näytös alkaa vasta kymmeneltä illalla. Täällä on eri lippuluukut kalliille lipuille. Menen varmaan sellaiseen kallispaikalle.

Olen miettinyt paljon Ecuadoria, Panamaa, Costa Ricaa, Chilea, Argentiinaa… Siellä oli niin ihanaa.

Voi mennä katukahvilaan illalla ja nauttia elämästä muutoinkin. Ei täällä ole mitään sellaista tullut vastaan. Vain ihmisiä ja likaa. Hullua on hakea koko ajan onnettomampaa maailmaa, jotta voisi tuntea olonsa Suomessa jotenkin hyväksi.

Vaan eivät nämä päättäjät Suomessa tajua mitään. Otamme afrikkalaisia köyhiä asumaan Suomeen, mutta intialaiset ovat niin köyhiä, ettei heillä ole lentolippurahaa tulla pakolaiseksi. Syitä olisi, sillä tapellaan täälläkin eri puolilla milloin mistäkin asiasta. Siksi suljemme silmämme tälta surkeudelta ja otamme kummilapsia Afrikasta. Kyllä se hyvä ihminen on teennäinen. Pakko sanoa.

Täällä on muutettu kadun nimetkin. Siksi Calcutta on saanut uuden nimen ja tämä Bombay on Mumbai. Haluavat eroon koloanilismista nimiä myöten. Niinhän uudet hallitsijat aina tekevat. Eihän Terijokikaan ole enää Terijoki. Paitsi suomalaisten sydämissä.

Kirjoitan tätä 9 sormella. Se on taas uutta opettelua kun äät ja öötkin puuttuvat. Meneehan tämä. Varon siis sormeani kaikkialla. Toivon ja uskon että tästä selvitään. Jos ei, tulen suomalaisen puhtaan veden ääreen. Siellä se kaikki paranee.

Pitää katsoa wikipediasta, mihin oikein olen tullut. Lohdutonta tietoa. “Mumbai (Bombay vuoteen 1995) on suurkaupunki Intiassa. Mumbai on Maharashtran osavaltion pääkaupunki ja väkiluvultaan Intian suurin kaupunki. Kaupungin väkiluku on noin 10 miljoonaa, metropolialueen noin 19 miljoonaa asukasta (2006). Mumbai on Tokion ja Méxicon jälkeen maailman kolmanneksi suurin kaupunkikeskus.

Asukasluvultaan Mumbai on yksi maailman nopeimmin kasvavista suurkaupungeista. Mumbai on Intian talouselämän ja viihdeteollisuuden keskus. Useiden finanssiyhtiöiden pääkonttorit ovat Mumbaissa. Kaupungin elokuvatuotanto tunnetaan kautta maailman nimellä Bollywood. Kaupungissa on myös Aasian suurin slummi, Dharavi, jonka arvioitu asukasluku on 2,2 – 5,5 miljoonaa.

Luonnonkauniilla niemimaalla sijaitseva kaupunki sisältää myös suuren luonnonsuojelualueen, Sanjay Gandhin luonnonpuiston. Mumbaissa vastakohtaisuudet elävät rinnakkain ehkä kärjistyneemmin kuin missään muualla.”

Siinä sitä on päästöoikeuksien ostajilla miettimistä. Ja sähköveron nostajilla. Täällä on hirmuisesti sellaisia vanhan Anglian oloisia autoja, jotka saastuttavat urakalla ilmaa. Jos Intia vaurastuu, se tarkoittanee että Angliat vaihtuvat isompiin autoihin. Ei se ole mikään ratkaisu, jos väestönkasvulle ei tapahdu mitään. Tämä on maanjäristysaluetta ja paras ratkaisu olisi maanjäristys, joka veisi tämän kaiken mukanaan. Sanon näin, vaikka se tapahtuisi huomenna, kun olen vielä täällä. Intiassa on 1,1 miljardia asukasta, siis enemmän kuin afrikkalaisia. Finnprolla on täällä Mumbaissa toimisto, no kyllä täältä varmaan riittää Suomeen vanhusten pyllyjen pesijöitä. Sarkastinen vitsi.

24.10.2007

Olen nyt kulkenut 3 päivää ristiin rastiin. Kävin jo beachilla, mutta sottaista oli sielläkin. Jotkut kuitenkin uivat. Ei ole tullut vastaan ruokakauppaa, josta voisi ostaa hedelmiä. Tarvitsen myös veitsen ja sakset, joita ei lentokoneeseen saa viedä. Ei tule kauppaa vastaan. Afrikassakin oli ruokakauppoja, täällä ei. Tai on kai jossain supermarket rikkaille, ei ole vaan tullut kohdalle. En uskalla ostaa hedelmiä kadulta.

Jotenkin tähän alkaa tottua. Rikkauden ja köyhyyden ristiriita on suuri. Tosin kadulla asuvillakin joillakin on kännykät. Sellainen pitää olla, vaikka ei ole yösijaa. Intia käyttää rahaa ydinaseisiin, ja rikkaat ovat satumaisen rikkaita. Maksakoot siis veroa ja laittakoon maansa kuntoon. Kehitysapua tänne ei pidä antaa, koska se menisi ydinaseisiin.

Söin äsken makean lounaan. Se oli jännän makuinen. Siis tehty samaan tapaan kuin intialainen ruoka, mutta hedelmistä. Lisukkeena naan leipää. Teetä olen juonut paljon, se helpottaa kuumassa.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Huomasin kiukuttelevani Intialle pahasta olostani. Eilen illalla alkoi tuulla, ja tuo savusumu hieman hälveni. Samalla heikko oloni poistui. Se siis johtui likaisesta ilmasta. Tänään olin koko päivän liikkeellä. Mumbai alkaa tulla tutuksi. Ihmisten määrää ei pysty käsittämään. Jalkakäytävätkin on paikoin niin täynnä, että on pakko mennä autokadulle, koska muutoin sinne työnnettäisiin ja vaikka mitä voisi tapahtua. Ja autot soittavat koko ajan torvea. Ajavat miten sattuu. Kolareita ei kuitenkaan tule. 

Jalkakäytävillä kasvatetaan lehmiä. En ymmärrä, mistä ne saavat ruohoa, jota niille syötetään. Suomen ulkoministeriön ohjeissa sanotaan, ettei saa käyttää täällä lyhyitä housuja. Hyvin on ohje luettu, sillä olen ollut ainoa shortseissa. On niin kuuma, enkä uskalla käyttää sandaaleja, koska likaa on niin paljon. Ihan sontaakin paikka paikoin. Siksi taistelen uskontoa vastaan ja kuljen shortseissa, jotka onneksi ovat pitemmän malliset.

25.10.2007

Olen yrittänyt miettiä miten täältä eteenpäin. Delhiin en voi mennä, koska siellä on ilma vielä huonompaa kuin täällä. Olisi outoa kuolla likaiseen ilmaan ulkomailla! Pohjoiseen kun menee, tulee tappelualueet. Lonely Planet sanoo ettei Intian puolelta voi ylittää Pakistanin rajaa ilman konsulien apua. Etelästä tulee Goa, kaikkien turistien rysä. Ehkä menen vain 200 km etelään ja katson, onko siellä parempi hengittää.

Tänään otin taksin, sillä päätin mennä ruokakauppaan. Ajeltiin samalla Mahatma Gandhin talossa ja katsomassa pyykinpesupaikkaa. Kamalan näköinen paikka. Kuvaa en tällä kahvilan vanhassa matkalaukussa olevalla koneella saa siirretyksi facebookiin. Mutta auton takapenkiltä alkoi Mumbai näyttää kauniimmalta. Rikkaiden alueilla ei ollutkaan likaa eikä kerjäläisiä. Ne on sieltä häädetty pois. Muutoinkin se rantatie, jonka eilen kävelin, näytti kauniilta. Johtuiko se paremmasta feeliksestä, vai siitä että kaukaa kaikki on kaunista. Siksi ministereilläkin on pitkät autot

Mutta ruokakauppaa ei löytynyt, vaikka moneen kertaan selitin, mikä on supermarket. Köyhät eivät täällä osaa englantia, eivätkä taksikuskit varmaan tiedä mikä sellainen kauppa on. Hän vei minut isoon kauppahalliin, jossa oli yksityisiä kauppiaita. Otin kuutta eri hedelmää yhden kutakin. Mutta hintapyyntö oli 12 euroa. Meni maku. Jätin ostoksen siihen ja lähdin pois. Kauppias juoksi perässä ja pudotti hinnan 2 euroon. Oli jo paha mieli, enkä ostanut mitään. Tarvitsen kaupan, jotta voin ostaa puhtaita hedelmiä ja oikealla hinnalla. Ehkä sitten Suomessa. Hedelmäthän ovat Suomessa halvempia kuin täällä. Siis minulle.

Täällä kaikki räkivät ja sylkevät. Tuberkuloosia on, eikä ihme. Taidan ostaa sellaisen hengityssuojaimen. 

Söin chiliannoksen. Kysyi tarjoilija, syönkö noin tulista. No täytyy sanoa, että se oli aika vaisua kun vertaa mökillä tekemiini intialais-thaimaalaisiin ruokiin. Kerran länsi-intialla minua kutsuttiin ravintolassa intialaisemmaksi kuin he itse ovat.

26.10.2007

Pune

Lauantaipäivä Punen kaupungissa. Tulin tänne eilen. Junalla en päässyt, koska ei ollut ennakkovarausta. Otin kimppataksin. 10 euroa. 2 miestä ja kuski. Melkein 200 km. Ja melkein 4 tuntia. Bensa maksaa melkein euron litra. Eli ihmistyö on ilmaista. Ei tässä muuten mieltä ole. Ei ilma täälläkään ole puhdasta. Päinvastoin. Kaikki taksit mopotakseja. Katku kauheaa.

Hirmuinen älämölö. Joku imaami huutaa ja ulisee moskeijassa. Se ylittää kaiken muun melun. Täällä paljon muslimeja. Toivottavasti tällaista ei Suomessa sallita. On kotirauhan pilaamista.

Yritin hotellin avulla löytää ruokakauppaa. Sain marketin nimen ja kadun nimen. Sillä kauhealla taksilla pääsin perille. Kukaan ei tiennyt supermarketista mitään. Pakko alkaa uskoa. Intiassa kaikki ostetaan kadulta. Ainakin ruoka.

Liikenne on hirmuista. Täällä ei yksikään suomalainen pärjäisi. Ei edes Räikkönen. Ja niin paljon kuin meitä haukutaan liikenteestä. 

Istun mopon tarakalla. Penkki ja pressukatos. Edessä kuorma-auto. Väliä 5 cm. Vasemmalla katkuinen bussi. Rakoa 10 cm. Takana taksijono, jossa kiilataan. Oikealle ahtautuu iso länsiauto. Ja tämä kuskini osaa kiilata kuorma auton eteen. Pidän kaksin käsin kiinni moposta. Ja kun pääsin pois moposta, viereisen mopon takaa tuli 7 ihmistä. Ja kun luulin että vain 2 mahtuu kuskin lisäksi.

Kävelen kaupungilla. Jotenkin tämä on mukavaa. Mutta toisaalta on ihan tyhmä olo. Mitä ihmettä teen täällä. Kurjuuden keskellä. Katukahviloita ei ole. Baareihin ei haluta mennä. Onneksi löysin sentään jotenkin kelvollisen teepaikan. Lähden tästä katsomaan paikkoja. Pakko ottaa mopotaksi.

Ihmispaljoutta ei voi sanoin kuvata. Kaikkialla kuin muurahaispesiä. Ja lisää tulee. Sanotaan että vakiluku alkaa maapallolla laskemaan kun se ensin kaksinkertaistuu 12 miljardiin. Siis täällä kolminkertaistuu, koska kaikki eivät sikiä kuin kanit. Vaurastu sitten täällä eli vaihda mopot autoihin.

28.10.2007

Pune viikonloppu

Lopultakin pääsin supermarkettiin. Piti täälläkin yrittää muutamaan kertaan, ja siinä se oli. Siwan kokoinen supermarket, josta ostin hengityssuojaimia, hammastahnaa, hedelmiä ja sellaista pientä matkalla tarvittavaa. 

Vastapäätä oli mall. Sinne pääsi kassintarkastuksen kautta. Siellä oli brändimerkityt vaatefirmat, kännyköitä ja sellaista. Ihmiset kuluttivat aikaa kuin Suomessa. Pieni tuokin oli. Nopeasti sen 2 kerrosta oli kävellyt ristiin rastiin. Oli McDonalds. Pakko käydä kokeilemassa. Ei siellä ollut big macia, mutta maharadja kanapurilainen. En ole huomannutkaan, ettei intialaisessa ravintolassa ole muuta lihaa kuin kananlihaa. Muistanko väärin. Täällä ei ole sianlihaa, koska on paljon muslimeja. Eikä naudanlihaa, koska lehmä on pyhä. Sitten kun joku keksii tänne uskonnon, ettei kanaa saa syödä, niin intialaiset ovat vegetaristeja. 

Myös me suomalaiset. Meidän tulee olla suvaitsevaisia, ja se tarkoittaa, että sopeudumme uusien asukkaiden tapoihin

Toisaalta ministeriö sanoo, että suomalaisten pitää ulkomailla elää maan tapojen mukaan. Ei se haittaa. Kohta yksikään maailman taksikuski ei osaa englantia. Ei sellaisia ole New Yorkissa, mutta ei täälläkään. Siksi on onnen kauppaa, pääseekö perille. Osaavat sentään 10-numerot kympistä sataan, sillä se riittää rahastukseen taksimatkasta. 

Juuri nyt tämä lika, hajut ja huono ilma tympii. Ostin hengityssuojaimet, mutta en saa niitä pysymään päässä, koska täällä olen kovin isopäinen. Pitää yrittää ostaa jatkonarut. Katukahviloita ei ole, mutta baareissa olen istunut. Eilen suuri kauppakatu Mg Road suljettiin liikenteeltä lauantai-illaksi. Oli ihanaa kävellä, eikä koko ajan joku ajanut mopolla päälle tai töninyt kadulle. 

Ravintolan löytäminen on toinen taiteenlaji. Olin saanut hotellista nimet ja ohjeet. Pyörin lähellä, mutta kukaan ei osannut auttaa kohdalle. Täällä ei ole taloilla numeroita. En uskalla edelleenkään syödä katuruokaa, joten kävelin 2 tuntia ravintolaa etsien. Mikä tahansa ruoka kelpaisi. Olin jo luovuttanut, ja siinä se oli. Sama ravintola, jossa olin perjantainakin ollut. 

Odotan nyt bussia. Klo 20 lähden Goaan. Yöbussi. Mitähän siitäkin tulee. Säästyy ainakin hotelliyön rahat. Jouduin täällä Punessa vähän vahingossa liian kalliiseen hotelliin, joten säästö on ok. Kävi niin, että kun menin karhua pakoon, tuli neuvosta susi vastaan. 

Kerjäläiset tulevat päivä päivältä vaikeammaksi kestää. He ovat toinen toistaan surkeampia. Ei mitään Romanian mustalaisia. Täällä on hirmuisesti jalattomia ja kädettömiä, varmaan jostain taudista se johtuu. Miksei Intian rikas väestö hoida heitä verorahoilla. Ei se voi olla turistien asia. Täällä tosin ei turisteja montaa näy. Jossain luki, että intialainen on hirmu itsekäs. Kastijärjestelmä toimii edelleen ja rikkaat voivat jättää köyhän väestön omilleen. Uskonto auttaa siinä. Se on karman syy, että menee huonosti. Mutta kuksia kyllä kaikki osaavat. Väestömäärästä päätellen.

Mitä hyvää Intiassa

Ruoka on hyvää ja laihduttavaa. En ole nähnyt yhtään liikalihavaa, enkä edes lihavaa ihmistä. Peiliä ei ole matkassa. Ilma on lämmintä yli 30 astetta, mutta ei hiostavaa. Ihmiset tulevat toimeen, eivätkä kerjää muiden maiden apua. Muslimimopokuskit ajavat rauhallisemmin kuin hindukuskit. Paikallisjuna täyttyy minuutissa tuhansista matkustajista. Ihmiset ovat perusrehellisiä. Myöhään illallakaan ei osaa pelätä. (Pimeys alkaa jo klo 18.) Ihmisillä ei ole sellaisia paineita pärjätä kuin Suomessa. Kaikki yrittävät jotain. Myös kerjäläiset. Vaatteet ovat puhtaita, vaikka muutoin on likaista. Naisetkin ovat alkaneet ajaa skootteria.

Yritin miettiä tätä ihmispaljoutta. Intian pinta-ala on 10 x suurempi Suomea. Täällä on 220 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa. Mutta pinta-alaan verrattuna vain 22 kertaa.

29.10.2007

Sunnuntai illalla menin taas kassieni kanssa mopotaksiin ja siihen likaan. En ole löytänyt narua, jotta saisin hengityssuojan päähäni. Oli jo pimeää. Kello 20 piti olla bussin lähtö, mutta bussi olikin eri ja tuli 21 jälkeen. Se oli nukkumabussi. 2 vierekkäin nukuttiin 2 kerroksessa. Minulle oli myyty tuplapaikka jonkun toisen kanssa. No siellä oli tyhjiä paikkoja takana, menin sinne, mutta vaativat tuplamaksun, koska sain paikan yksin itselleni. En jaksanut kinata. 

Yläpuolella nukkui joku hamepukuinen partamuslimi. Se kävi koko yön kusella. Minä en käynyt kertaakaan, koska join vettä säästeliäästi ja kävin juuri ennen bussin lähtöä puskissa siellä parkkipaikalla. Liikkuvassa bussissa huonolla tiellä ei osu kuin kinttuihinsa. Puskista tuli 2 isoa mustaa villisikaa, mutta kääntyivät pois. Eivät tykänneet tapella kusisuihkun kanssa. 

En nähnyt bussista mitään. Ikkuna oli kapea ja siitä näkyi vain puiden latvoja, jos sattui olemaan valoa kadulla. Tie oli aivan surkea. Vain selällään saattoi yrittää nukkua. Jos oli kyljellään, auto pompotti sinne tänne ja varmasti ei nukkunut. No hyvä ettei ollut partamuslimia vieressä.

Panaji, Goa

Aamulla 6 jälkeen oltiin Panajissa, Goassa. Täällä näkyi pilvet. Ei ollut savusumua. Ihmisiä oli vähän liikkeellä. Tämähän on pikkukaupunki. Kaikkialla ei olekaan liikaa ihmisiä. Mopotakseja oli tosin liiaksikin asti tyrkyllä. Kävelin ja tuli kaupungin paras hotelli vastaan. Siis sellainen, jossa ovessa munalukko ja sisäpuolella hakaslukot, jotka potkaisee auki. Yksi yö täällä, olkoon. Huomenna menen katsomaan, jos saisin jonkun rantahuoneiston meren rannalta. Täältä on 3 km matkaa. Turisteja näkyi vasta keskipäivän jälkeen muutama. 

Kävelin rantatietä. En meinannut päästä takaisin, koska suojatiestä ei täällä kukaan välitä. Autoja on vähemmän, mutta koska ne ajavat lujaa 70-90 km tunnissa, ei uskalla mennä väliin. Melkein vartin odotin, että pääsin kadun yli ja sekin piti tehdä kahdessa vaiheessa.

Tästä Intiasta alan jo pitää. Jos kaikki olisi samanlaista kuin 1. viikko, olisin tullut riemusta kiljuen täältä pois, mutta nyt täytyy katsella. Olin jo miettinyt hätäsuunnitelmaa Sri Lankaan, mutta jos täälläkin voi hengittää, voin hyvinkin kiertää Intiaa.

Nukuin bussissa huonosti tai oikeastaan en ollenkaan. Olen aika puhki, koska päivällä tein pitkän kävelylenkin ja eksyin. Täällä ei ole kaduissa kylttejä eikä taloissa numeroita. Keltään ei pidä kysyä mitään, koska eivät taida tietää, mikä on oikea ja mikä vasen englanniksi. Neuvoilla eksyin vielä pahemmin. Siksi en jaksa nyt illalla lähteä minnekään.

Kävin syömässä. Katsoin päältä päin kivan oloisen ravintolan talon 2 kerroksesta. Mutta mitä ihmettä. Ei yhtään alkuasukasta tullut illan aikana asiakkaaksi. Aurinkorannat olivat tyhjentyneet ja turistit tulleet pääkaupunkiin syömään. Ilmankos ruokalistalla ei ollut naanleipää ja se oli muutoinkin eurooppalaisen oloinen. Ja hinnat 1,5-2 kertaiset Mumbain ja Punen hintoihin

31.10.2007

Tiistaina kiertelin taksilla vanhaa Goaa ja Calangutan rantakaupunkia. Calanguta on turistirysa, joten en sinne halua jäädä. Mutta kiva nähdä pilvet taivaalla ja saada meren henkäys kasvoille. Mieluummin kuitenkin kävelen vesipullo kädessä paikasta toiseen, vaikka vähemmän toki siten näkee.

Intia alkaa tuntua kivemmalta päivä päivältä. Olisi pitänyt lähteä heti pois Mumbaista, mutta en tiennyt Intiasta tarpeeksi sen tajutakseni.

Olen keksinyt uuden tutustumisen Intiaan. Käyn päivässä useamman kerran teellä tai kahvilla ja otan aina listalta jonkun lisukkeen. Otan sellaisen, jonka nimestä en pysty päättelemään mitään. Mutta aina on tullut kivaa makua suuhun.

Aamulla olin niin väsynyt, etten jaksanut ajatella matkan jatkamista. Jäin vielä päiväksi tänne. Ostin sitten yöbussilipun Bangaloreen. Kun olen puhunut paikasta, kaikki ovat sitä kehuneet. Siis täällä Intiassa. Nyt harmittaa, etten lähtenyt Bangaloreen jo tänään. No päivä sinne toinen tänne.

Illalla lähden illallisristeilylle paikalliselle joelle, joten ei täälläkään tylsää ole.

Laitoin facebookiin muutaman kuvan. Parhaat kuvat saisi shari-kansallispukuisista naisista. Naiset ovat kauniita ja vaatteet värikkäitä. Erityisesti olen ihastunut keltaiseen naisten päällä. Mutta en voi heitä kuvata, se olisi sopimatonta. Köyhyyttä ja surkeutta en kehtaa kuvata. Joten kuvat ovat tylsiä, enkä niitä paljoa viitsi edes ottaa. Enää. Eihän niitä tule katsotuksi koskaan.

Calangutaan menin, koska poikani Juha oli siellä lomalla tyttöystävänsä kanssa. Nuoret varmaan viihtyvat tuollaisessa paikassa hyvin. Minä taas kaipaan paikallisuutta ja rauhallisuutta. Panajin kaupunki, jossa olen, kuuluu Goaan, joka taas oli Portugalin siirtomaa. Kun Intia itsenäistyi brittien vallasta paljolti Mahatma Gandhin ansiosta, myös Goa pääsi vapauteen ja liittyi Intiaan. Intiaan tuli sisällissota, joka päätyi Pakistanin irrottamiseen omaksi valtiokseen. Tämä johtui tietenkin paljolti uskonnosta. Muslimit tappelevat kaikkialla, ja jos vieraita vastustajia ei ole, he tappelevat keskenään, kuten Irakissa tapahtuu.

Taksikuskini sanoikin, että hän uskoo Jumalaan, mutta ei uskontoihin, jotka vain riitelevät keskenään. Minä sanoin, etten usko edes jumalaan, olen vain käytännöllinen ajatuksissani. Ei meistä vihollisia tullut, päinvastoin.

Täällä on paljon sähkökatkoja. Tuossa joku hieno valkoinen vanha rouva kirosi sitä että hän tilaa lippuja netistä ja tällaistako täällä on. Minä vaan naureskelin ja katselin nettikahvilan kaunista tyttöä, joka sai minulle kuvat siirtymään ja järjesti skypen toimimaan. Sähköt tulevat ja menevät. Tärkeintä on olla poissa hissistä kun katkos tulee. Rouva oli varmaan väärässä paikassa. Kyllä ilman sähköjä voi elää, mutta likainen ilma voi viedä vanhalta rouvalta hengen.

Anri ihmetteli, miksi en mene katsomaan Taj Mahalia. Varmaan menisin, mutta koska Delhi on netin mukaan vielä pahempi paikka kuin Mumbai, en lähde kokeilemaan onneani sinne.

Minä en ole oikein ollut kotonani turistinähtävyyksien äärellä, esimerkiksi täällä jouduin taksikuskin painostamana menemään kahteen vierekkäin olevaan kirkkoon. En voi kuin ihmetellä, miten hulluja ihmiset ovat olleet kun ovat rakentaneet valtavia monumentteja vieri viereen ilman rakennustyövälineitä käsityönä. Kauniita ne ovat mutta samalla muistomerkkinä pappien pahuudesta. Kirkkojen sisälle ovat papit muurauttaneet itsensä lähelle jumalaa, joten he ovat aina halunneet olla muita parempia.

Facebook juttuni ovat tylsiä, koska mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kirjoittelen näitä nyt lähinnä niille läheisilleni, jotka haluavat tietää miten täällä pärjään. Itse asiassa sormi ei ole pahentunut mutta ei parantunutkaan, ja voi olla että joudun tulemaan Suomeen ennen aikojaan sormen takia. Halpalippuni paluu on maanantaina 12.11., joten matka jäisi puolitiehen, mutta katsotaan nyt miten käy.

Intiassa on moni asia toisin kuin luulemme. Täällä on tietotekniikka huipussaan, mutta ihmiset kirjoittavat käsin kirjeensä, jotka nettikahvilan sihteeri laittaa puhtaaksi koneelle. Täällä miehet pesevät pyykit, siivoavat hotellihuoneet ja ovat myyjinä ja rahastajina. En ymmärrä hinnanmuodostusta. Eilen illalla perheravintolassa söin todella hyvää ruokaa. Asiakkaita oli minä ja yksi 3 henk intialainen perhe. Salissa oli 7 miestä tarjoilijana jne. Keittiössä varmaan muutama. Miten se voi kannattaa. Ihmistyö on ilmaista, täällä on hissipoikiakin vähänkin paremmissa hotelleissa. On oven avaajia ja kaikkea sellaista. Hotelleissa olen maksanut luksus-arvonlisäveroa kun Suomessa hotelleja tuetaan halvalla 8 % verolla. (2020 10 %) Tämä Intian vero on ihan oikein, niin se pitääkin olla. Suomessa työn hinta on laitettu pilviin ja siksi automaatio vie työpaikat. 

Käytän facebookia, koska Miikan mukaan tästä voi tehdä asiakkuusbisnestä. Pitää tietää miten tämä toimii, jotta osaisi keksiä, miten käyttää.

Intia marraskuu

2. MARRASKUUTA 2007

Shainila kirjoitti aikajanalle: ”Pauli, it is good to know that you are safe and enjoying your travels in India. I will have to wait until you get some time to translate your postings for me and in the meantime.. the photos will have to do !! namaste

To my Finnish friends.

I met Shainila last year (2006) in my African journey. She is young British lady, whose parents had to leave Uganda when Idi Amin got one of his big ideas. He pushed all Indian based people out of Uganda. Look the movie Last King of Scotland, which is one of my favourites.

You can be sure that we had long discussions with Shainila on the subject why so many Africans want to come to Europe. That is why we became good friends, although our opinions were so different.

3. MARRASKUUTA 2007

Anri: Moi. Noita sinun kuviasi olen jo katsellut ainakin 4 kertaa. Ole kiltti ja anna uusia ja unohda kuvatessasi hienotunteisuus. Älä kuvittele, että se voisi loukata heitä enemmän kuin hetken. Siis… lisää kuvia rohkeasti. terv. anri

Keskiviikkoiltani ravintolalaivassa oli pieni katastrofi. Aina sen tietää ja aina näihin sortuu. Musiikki ei ollut intialaista, vaan länsimaista poppia, ja melu oli aivan hirmuinen. En voinut olla kannella, koska korvat olivat kovilla, vaikka laitoin paperia korviin. Matka kesti 2 tuntia ja siinä ajassa oli oikein pikaruokailu. Ruoka oli ihan hyvää, mutta se syötiin miten syötiin. Pöytiä ei ollut. Saa olla viimeinen kerta. On aika hurjaa katsoa kun intialainen perhe sekoittaa ruoka-annoksen lautasella sormillaan ja sitten syö sormillaan. Täällä tuodaan ruokailun jälkeen vesiastia sormien pesua varten, mutta kertaakaan en ole saanut enkä nähnyt sellaista ennen ruokailua. Taitaa bakteerikanta olla jo terästä intialaiaisilla.

Sinänsä pimeä laivaretki joella on kaunis. Valoja siellä täällä ja muuten pimeää. Muutama laiva tulee vastaan. Pakko sanoa, että elokuinen kuutamoyö Ristiinassa Saimaan rannalla on 10 kertaa upeampi.

2 Sitä ei osaa arvostaa tarpeeksi, koska Saimaa on siellä aina minua odottamassa. Ja silloin voi mennä uimaankin. Täällä uintiajatus ei lämmitä. On tullut nähdyksi likaa niin paljon.

Aamupäivän kiersin Panajia kävellen. Puolelta päivin kävin kahvilassa ja söin vähän suolapalaa samalla. Se on tärkeä tieto, koska sitten en mitään ruokaa saanutkaan vuorokauteen. Piti syödä ennen bussimatkaa, mutta ravintolat olivatkin iltapäivällä kiinni. Tietenkin. Kuka sitä kuumassa syö päivällä.

Bussin piti lähteä klo 19. Kaupungilta en löytänyt matkaevääksi mitään, koska tarjolla oli vain kadulta hedelmiä ja kioskeista pähkinöitä ja perunalastuja. Byääh. Matkan alku oli kiva. Minulla oli todella hyvä fiilis. Nyt tämä alkaa. Intian matka. Harjoittelu on ohi. Bussi oli hyvä ja tilaa löhöillä. Sitten joskus yöllä bussi hajosi. En tiedä oltiinko sitä 2, 3 vai 4 tuntia, koska nukuin suurimman osan ajasta. Päätin mennä puskiin. Ja kun tulin puskareissulta, bussi olikin jo lähdössä.

3 Jos olisi ollut pitempi hätä, olisin jäänyt sinne korpeen yksin ilman tavaroitani.

Bangalore

Bangaloreen tultiin vasta klo 14 vaikka piti olla perillä aamulla klo 7. Kun ei oltu ajoissa, jouduttiin ruuhkiin. Tämä on taas iso kaupunki. Mutta kun on nähnyt Mumbain, tämä on ihan hyvä paikka.

Päivät ovat sekaisin, koska olen ollut 2 yötä bussissa. Nyt on lauantai-iltapäivä. Olen kierrellyt koko aamupäivän kaupungilla. Ette usko, mutta kahvilaa ei minulle ole suotu, eikä nettiskypekahvilaakaan. Tämä hotellin lähellä oleva netti on ainoa, jonka olen tuntikausien kävelyjen jälkeen huomannut.

Bangalorelainen katu. Jätekasa suoraan kadulla. Jätteet laitetaan autoon sellaisilla koreilla, joita stockka myy joululahjoiksi herkkujen kera. Tosin ei ole kahvaa. Auton lavalla on mies, joka laittaa roskat kasaan lavalle. Kellään ei ole käsineitä, eikä kaikilla jalkineitakaan. Kuokka on, jolla jätteet revitään kadulta tai talon seiniltä. Aamuisin koirat tonkivat sieltä ruokaa ja tekevät merkkinsä. Päivällä lapset hakevat kaikkea tarpeellista.

Aamulla ilma oli yllättävän hyvä. Bangaloressa ei ole niin hellettä kuin aiemmin koin. Illalla satoi, joten ilma oli vielä sen jäljiltä raikas.

No löysin kahvilan, mutta siellä oli ruokaa. Maksoin kyllä teen ja juissin, mutta ne piti itse hakea toisesta baarista. Täällä on verkostoituminen viety pitkälle. Tee olisi pitänyt hakea 3. paikasta. Join mehun ja läksin pois.

4 Minusta tuntuu että Intiassa haen aina jotain. Bussissa hain vesipulloani ja Finncontainersin lippalakkia. Joku lukijani saattaa muistaa, että kadotin sellaisen lakin jossain Meksikossa vai oliko se Salvadorissa. Sarianne antoi uuden tilalle ja se on tallessa. Se on haluttu, koska lakissa on teksti FC, jonka ulkomailla luullaan tarkoittavan jalkapalloseuraa. Takana oleva nuori mies oli sen ominut ja laittanut jo päänauhankin itselleen sopivaksi. Antoi takaisin.

*

*

*

*

Eksyin tekstiilikauppojen talon. Aivan mielettömän kauniita asuja naisille. Onneksi, no jaa, minulla ei ole naisystävää, sillä olisin ostanut hänelle kaikki keltaiset asut. Rahasta se ei olisi kiinni, sillä täällä eivät asut maksa mitään. Mutta miten reppuuni mahtuisi niin paljon asuja. Ostin mökkinaapurini Jaanalle keltaisen huivin, koska hän sellaista on toivonut. Huivi on 6 metriä pitkä, joten enpä tajua, miten Jaana sen päälleen laittaa. Ehkä hän tekee siitä makuupussin Kaitsunsa kanssa.

5 Aamulla sitten pesin yhdellä kädellä tukkani. Olin monta päivää hakenut parturia, jossa se pestäisiin. Mutta missään ei ollut vesiallasta, ainoastaan hiusten leikkuuta. Naisten kampaamoissa oli, mutta ne eivät ottaneet miestä asiakkaakseen.

Aamun kävelyissä minulle valkeni iso juttu. Ei maailman ongelmista suurin ole köyhyys, vaan rikkaus. Rikkaus tuo mukanaan turhaa kulutusta, jota myös köyhät halajavat. Kaikki se tuhoaa ympäristön. Rikkaat haluavat lisää rikkauksia ja siksi he tuovat saastuttavat tehtaansa tänne, jossa ei ole ympäristönormeja.

Rikkaat eivät halua maksaa veroja, joten köyhissä maissa asiat jäävät puolitiehen. Jos esimerkiksi Intian kaupungeissa tehtäisiin roskienkuljetussysteemit kuntoon, se ei maksaisi rikkaiden kesken jaettuna veroina tuskin kymmentä, ei ainakaan sataa dollaria vuodessa. Työhän on täällä erittäin halpaa. Rikkaille riittää, että omat nurkat on siistit, eivätkä he tule tänne kansan keskuuteen likaa näkemään.

4. MARRASKUUTA 2007

Olen hukassa

En ole koskaan tuntenut tällaista hukassaolon tunnetta. Bangalorekin on täynnä ihmisiä. On iso ponnistus päästä kadun yli. Täällä jalankulkija on huonommassa asemassa kuin kadulla kulkeva lehmä. Jalkakäytävät täynnä bisnestä, skoottereita, katukauppiaita, tavaraa, likaa, jopa autoja. Luiki siellä sitten. Kadulta kynnys jalkakäytävälle on korkea ja on aina loikattava. Hukkaan koordinaatit kun energia menee tuohon selviytymiseen. Siksi olen aina eksyksissä. Jos haluaisi mennä pitemmälle, kukaan ei osaa neuvoa takaisin. Taksikuskit, siis mopokuskit eivät osaa englantia. Hotelleja on tuhansia, ei niitä kukaan tunne. Pitäisi ottaa koko päiväksi oma taksi, mutta en halua sellaista vankeutta olemiseen.

Matkakauppiaita on pilvin pimein. Kukaan ei osaa englantia. Kyselin lentolippua Sri Lankaan, jonne tiedän täältä olevan suorat lennot. Ei tule mitään. Yritän viittoa lentokonetta ja surisen ja sanon Sri Lanka. Vastaus ööö, Kuala Lumpur, yes yes.

Tässä kävi ohrasesti. Olin siirtämässä isomman erän kuvia kamerasta facebookiin. Piti painaa nappia, että siirron jälkeen tuhoa tästä koneesta, mutta painoinkin tarkemmin lukematta tuhoa kamerasta. Sitten tuli sähkökatkos ja kuvakansio oli tuhoutunut koneesta. Eli siinä sitä Anrille katsottavaa.

6. MARRASKUUTA 2007

Nyt minulla on varsinainen pulma. Luottokortin magneettijuova ei toimi. Millä ihmeellä maksan hotellin ja lentoliput. Ongelma tuli kun lähdin Bangaloresta Mysoreen aamulla. Onneksi sain rahaa automaatista, koska siru toimii. Vaan vasta toisessa automaatissa, joten siihen ei kannata luottaa.

Pitäisikö katkaista matka vai kokeilla onnea. Onhan näitä kansainvalisia rahansiirtosysteemeja kuten Western Union, jolla voi Suomesta saada rahaa. Yritin soittaa nettikahvilasta Visaan ja kysyä, kuinka nopeasti saan kuriirilla uuden kortin, mutta ei täällä ole puhelimia netissä kiinni. Ohjeet ovat netissä vain katoamisia ja varkauksia varten, eihän kukaan julkisesti tunnusta, että tekniikka voi pettää.

Olen ymmälläni. Tämä vaikuttaa pikkupaikalta. Netin mukaan täällä on 7,8 lakhtia asukkaita, mutta kukaan ei osaa sanoa minulle onko kyse miljoonista. Ei voi olla. En osaa lukea hindin kielisestä sanakirjasta, mitä tuo oikein tarkoittaa. Siis täällä ei ainakaan kannata odottaa uutta korttia

2 Minulla on ollut laukussani vuoden verran paperit valmiina toisen luottokortin hankintaa varten. Asia sitten jäi taas hoitamatta. Luotin, että kun pidän huolta yhdestä kortista, on siinä tarpeeksi. Naita ongelmia alkaa tulla kun korttien kayttöaikaa pidennetään.

Täällä ei kukaan osaa englantia. Minua puijattiin sanomalla, että bussin levähdyspaikalta on vain kivenheiton matka keskustaan. Jäin siihen hotelliin vaikka tiesin oppaan saavan bonusta asukkaista. Olin intialaisessa turistibussissa, jossa opas selosti jotain myös englanniksi. Otin mopotaksin, mutta ei se ymmärrä muuta kuin että näytän aja eteenpäin. Nettikahvilankin hain itse kun nuori mies ei tuntunut tietävän internetista mitään.

On minulla Bangaloresta kirjoitettavaa, jos vaan aikaa löytyy. Nyt soittelemaan Luottokuntaan kännykästä. Se maksaa 15 kertaa enemmän kuin skype puhelu. Kyllä Soneran on vielä pakko alentaa maksujaan EUn ulkopuolellakin.

Bangalore. Maanantaiaamu. Herään 6.30, aurinko oli juuri noussut ja katu on vielä hiljainen. Lähden heti aamupalan jälkeen kaupungille. On kiva kävellä, koska olo tuntuu mukavammalta. Ei surut suremalla lopu, laulelen vanhaa laulua. En enää katso jalkoihini ja liikenteen vilinää katua ylittäessäni, vaan menen joukon mukana. Siksi alkaa naurattaa. Ja nyt 40-50-ikaiset naiset huomaavat minut ja hymyilevät.

1 Otan paljon kuvia, koska eilen kävi se kuvatuho. Naiset eivät anna kuvata itseään, jopa närkästyvät. Paitsi yksi Manje-niminen liinakauppias. Hän tulee oikein keikistelemään kameralle ja haluaa nähdä, mikä tällainen ihme on. Ostan hänelle cokista.

Ensimmäisen kerran pinna paloi matkalla. Kun olin kävellyt monta tuntia, ajattelin mennä teelle. Näin kuppilan, jonka ovessa oli kyltti coffee/tea. Mutta se oli samanlainen paikka kuin kaikki muutkin. Syödä voi, kuten täällä aamuisin tehdään. Tai onhan kello jo 12. Yritän selittää tea, black tea ja sitten jonkun pienen palan kakkua tms mukaan. Miten sana tee voi olla niin vaikea. Kun sitten vastapäätä istuva mies tulee apuun ja selittää hindiksi että haluan teetä, alkaa höpötys milkista. No milk, no milk, black. Ja sitten alkavat puhua kahvista. Kolme tarjoilijaa kilvan molottaa jotain. Hermostun ja huudan, teetä, please. Ja tulihan se tee sieltä.

2 Pitää ottaa hotellista lunttilappu, jossa on kirjoitettu tee maan 1600 eri kielella, ehkä se tulee helpommaksi. Afrikassa sentään sai baareissa kahvin tilattua englanniksi, mutta ei täällä.

Täällä on hirmuisesti hotelleja. Ravintoloita on ehkä vähemmän, sillä kaikissa hotelleissa ei ole ravintolaa ja itsenäisiä ei juurikaan tule vastaan. Sitten on paljon erilaisia kioskeja. Nokian täältä saa helpommin ostettua kuin kahvikupillisen. Kaikenlaisia pieniä elintarvikekioskin tyyppisiä kopperoita on, joista saa ruokamaista syötävää, ei kahvia eikä teeta. Pullovetta on helppo saada. Ja tekstiilejä.

Katukauppiaat myyvät vaikka mitä, mutta ei niiltä uskalla mitään syötävää ostaa. Äsken hedelmäkauppiaan hedelmiä putosi sateen jälkeen kuraiselle kadulle ja siitä vaan takaisin lavalle myytäväksi.

3 Matkalippujen ja –pakettien myyjiä on hirmuisesti, ehkä eniten kaupoista. Lippuja ei rekisteröidä tietokoneelle, vaan myydään lippu ja sitten puhelimella varmistetaan varaus. Näin ennen meilläkin tehtiin. Firman voi perustaa kun on puhelin, pöytä ja 2 tuolia. Toinen asiakkaalle.

Keskiviikkoaamuna nousen jo 5.30, sillä nyt lähden turistibussissa Mysoreen. Se on 140 km päässa. Ajattelin että pääsen pienempään kaupunkiin. Tosin siellä on asukkaita noin 1,5 miljoonaa eli 15 lakhtia. Netti tietää paljon vähemmän. Intialainen poika sanoo minulle, että netti ei ehdi perässä kun täällä tulee niin paljon lapsia.

Jätän aamupalan väliin, koska sitä ei klo 7 ole vielä tarjolla. Bussin pitäisi tulla 7.15 naapurikadulle. Se tulee 8 jälkeen. Sitten mennään vielä hakemaan bussiasemalta matkustajia ja matkaan lähdetään klo 9. Kaikki ovat paikallisia, olen ainoa turisti bussissa. Ja tietenkin rengas hajoaa. Sitä korjataan yli tunti.

Mysore

Torstai 8. MARRASKUUTA 2007

Löytyi hieno netti, minkä vuoksi päivitin facebook sivut. Tänään on tapahtunut paljon, mutta kirjoitan niistä myöhemmin. On Suomessa näköjään ammuskeltu. Kyllä sen täällä asti näki tvssä. Kun tappaa miljoona ihmistä, on USAn presidentti. Eli missa se raja menee?

Huomenaamuna lähden bussilla Ootyn kaupunkiin, jonka oikea nimi on Udagmandalam. Lähestyn Keralaa, josta lennän tai menen laivalla Sri Lankaan. Keralassa on isoja moskiittoja. Ostin myrkkyjä mukaan.

2 Keskiviikkoaamuna heräsin Mysoren kaupungissa klo 7. Yön rankkasateen jälkeen ilma oli raikas. Menin hyvätuulisena naapurihotellin ravintolaan aamiaiselle, koska tämä hotelli oli virhe ja täällä oli huono ruoka. Naapurissa kaikki hyvin

Kävelin pitkin raittia ja tajusin olevani jossain kaupungin laitamilla. Siksi täällä on lehmiä niin paljon, koska täällä on enemmän syömistä. Mutta on Mysoren keskustassakin lehmiä, tosin yksittäisiä. Uskonnot ovat hulluja. Ne tekevät lehmästä pyhän, ja siksi lehmä jää heitteille. Näin että keskustassa lehmät syövät jätteitä, eihän täällä mitään ruohoa ole. Mutta mistä ne saavat vettä? Lehmänpaskaa on niin paljon eri paikoissa, että niitä pitää oikein tarkkailla. Kaikki eivät välitä, ja siksi monesta kasasta lähtee paljaitten jalkojen jäljet paskottuna.

Liikenne täälläkin ihan sekoa. Etenkin kun pimeä tulee on meno hengenvaarallista. Ainakin minulle. Kaikilla ei ole ajovaloja ja ajavat kuin hullut. Näin lehmälauman ja kuljin sen perässä kadun yli, koska silloin autot pysähtyvät. Lehmän henki on isompi juttu kuin ihmisen. Ehkä se niin on. Jos maailmassa jotain on liikaa, niin ihmisiä. Etenkin Intiassa. Hullut auto- ja mopokuskit tekevät tilaa uusille intialaisile.

Tajusin yhden asian. Minulla on hyvä olla aamulla. Mutta kun kuljen täällä, tulen vihaiseksi. Kestän jo paskat, köyhyyden, liikenteen hulluuden, kuumuuden. Mutta perskärpasiä on aivan liikaa. Jokainen haluaa vähät rahani ja haluaa myydä mitä ihmeellisimpiä asioita. Tuossa noin 8 v pikkupoika halusi viedä minut isolle marketille, jossa hänen äitinsä tekee suitsuketikkuja. Sen piti olla ihan lähellä. Mutta ei se ollut ja lopulta olimme pojan kotona, jossa äiti pienessä nurkassa lattialla istuen teki myytäviään. Hän otti bambutikun ja pyöritti sen ympärille erilaisia tuoksuja.

Kieltäydyin menemästä sisään, jossa isä oli myymässä tikkuja ja öljyja. Poika sai kohtauksen, huusi ja repi. Ihmisiä ei pidä huijata. Lähdin pois enkä antanut rupiaakaan. Pakko antaa opetus.

3 En ole vihainen siitä ettei kukaan ymmärrä minua. Ja jos joku puhuu englantia, ei siitä saa mitään selvää. Paras englanti oli tuolla pikkupojalla. Ajattelin että Jukan ja Juhan elämä on aina samanlaista. Ei heidän viittomakieltään valtaväestö ymmärrä. Se antaa perspektiivin hyväksyä tämä tilanne ja innon selviytyä. En minä tänne aio jäädä, vaikka täällä matkatoimistoja taas ei olekaan. Yhden näin ja se riittää. En tarvitse enempää.

Olin hyvin vihainen sen jälkeen kun tulin tuktuk mopolla pois sieltä ja heti kun pääsin tuktukista, alkoivat muut rikshakuskit huutamaan tarjouksiaan. En saanut olla rauhassa, joten levitin käteni ja huusin no no no, ei ei ei. Ajattelin pois täältä hulluudesta.

Onneksi täällä on kahviloita. Menin sellaiseen, vaikkei katukahvila ollutkaan. Istuin ja kelasin mitä tehdä. Päätin jatkaa. Menen etelään ja sieltä jostain lennän Sri Lankaan. Raha asiat selviävät jotenkin, uskon.

4 Uutta luottokorttia en tilaa, koska sitä pitäisi odottaa jossain käytännössä ainakin viikon. Mistä löydän paikan, jossa olisi kivaa kokonainen viikko. Seuraavalle matkalle otan 2 korttia, mutta en avaa toista tiliä, vaan otan rinnakkaiskortin. Sillä tämän sotkun olisi estänyt.

Mysore on maharadjojen ja sulttaanien kaupunki. Täällä on iso palatsi, jonka näen hotellin ikkunasta. Vaihdoin siis aamulla hotellia. Katsastin niitä, ja tulivat perään antamaan alennuksia. Kappas tämä onkin hieno tapa matkustaa halvalla. Nyt maksan yöstä noin 16 euroa, ja on tämä ihan ok.

Eilen näin sulttaani Tippun palatsin. En mennyt sisään, koska olisi pitänyt mennä paljain jaloin. Sulttaanin britit tappoivat valloittaessaan Intiaa 1700-luvun lopulla. Mitä ihmettä britit tekivät täällä keskellä ei mitään. Ei tässä ole lähellä edes jokea. Tosin hulluja nuo sulttaanitkin ovat olleet kun ovat itselleen isoja taloja pykäneet. Orjatyövoimalla tietenkin.

5 Ja kirkkoja tietenkin joka lähtöön. Tuossa näin ison moskeijan. Sen viereen olivat britit rakentaneet vielä isomman. Uskontojen välistä kateutta kai taustalla.

Tämä maharadjan palatsi tässä lähellä on illalla hienossa valaistuksessa. Menen katsomaan ja kuvaamaan. Mutta en minä ole mikään museoiden kiertäjä. Niitä ahneuden merkkeja on kaikkialla joten niihin on jo turtunut. Mitä minä sulttaanin aarteiden näkemisestä saan, en mitään. Haluan tarkkailla tavallisten ihmisten elämää.

Sulttaani Tippun palatsi Mysoressa. Britit tappoivat hänet saadakseen vallan ja rikkaudet. Että sellaisia britit ovat olleet. Nykyinen Englanti maksaa kovan hinnan esi-isien ahneudesta.

Junalippuja en taaskaan saa, sillä lähipäivien junat on täyteen myyty. Täytyy tämä paljon kehuttu Intian junakokemus näköjään jättää rautatieaseman katseluun.

Eilen illalla menin naapurihotelliin syömään illallista, koska se oli paljon hienompi kuin omani. Katselin hintoja. Luottokortti oli vähän sekoittanut päätä ja nyt 100 rupian annokset tuntuivat kalliilta. Sitten järki sanoi, sata rupiaa ei ole edes kahta euroa, joten pistin pöydän koreaksi.

6 Vastedes syön vain kaikkein kalliimmat annokset kerran päivässa. Kahvitauot ovat sitten erikseen.

Aamun linturetken jälkeen taksikuskini oli palveluhaluinen. Hän lupasi järjestää minulle jopa naisen. Sanoin että riittää kun viet paikkaan, jossa voin katsoa intialaisia tansseja livenä ja juoda samalla teetä. Mutta 1,5 miljoonan asukkaan paikasta löytyi muka vain yksi tällainen paikka, jonne mentiin, mutta se oli uuden turistihotellin yökerho. Pah.

Tämä kuski on ovelimmasta päästä. Kun kysyy hintaa, hän sanoo että päätä itse. Tällaiset kuskit tietävät että turisti antaa enemmän kuin itse kehtaa pyytää. Kun iltakierros osoittautui vesiperäksi, maksoin ihan kohtuullisen iltamaksun. Päivämaksuni oli ruhtinaallinen. Ja silti oli otsaa kerjätä lisää kun on lapsiakin elätettävänä. Annoin, vaikka mieleni teki juosta karkuun. Taas meni Pauli halpaan.

Ooty

Perjantai 9.11.2007

Ooty oli sitten vuorella. Janetin mukaan se oli hieno kaupunki brittien aikaan. Nyt se oli surkeassa kunnossa. Ainoa paikka Intiassa, jossa en iljennyt mennä syömään enkä teelle.

Onneksi siellä oli iso markkinatori, jossa sadat maalaiset myivät paikallisia vihanneksia ja hedelmiä. Niillä kyllä pysyi hengissä.

Täällä ei ole turvallista. Kapealla kadulla, juuri hotellihuoneeni edessä pikkupojat paukuttivat tuntitolkulla papatteja ja pommeja. Raketit laitettiin taivaalle keskeltä katua. Meteli esti yöunet.

Odotin karnevaalia, koska täällä piti olla kansanjuhla. Mutta vain pieniä harrastelijaorkestereita kulki koko yön kadulla. Viimeiset klo 6 aamulla. Kadut olivat yöllä muuten tyhjät.

Matkalla Kodaikanaliin ihastelin vesiputousta.

Ootyssä oli niin huonot ravintolat, etten tohtinut mennä lainkaan syömään, enkä edes teelle. Onneksi siellä oli vanhan ajan super-iso halli, jossa tämä mies myi minulle hedelmiä ruoaksi. Opetin hänelle numeroita. Hän pyysi joka sortin ostoksestani 25 rupiaa, annoin 50 ja hän antoi 5 takaisin. Kun asiaa tarkasteltiin tarkemmin, huomasin, että hän tarkoitti 45, mutta ei osannut sanoa.

Ootyssä oli joku juhla, mutta en mitään karnevaalia nähnyt. Nuoret pojat pommittivat hotellin ikkunan alla papatteja iltapäivästä yöhön kahteen asti. Sen jälkeen tunnin välein joku orkesteri tuli soittamaan ikkunan alle. Lähdin pois, koska melu jatkuisi viikonlopun ja koska täällä ei voi syödä.

Kodaikanal

11. MARRASKUUTA 2007

Kodalkanalin kapealta serpentiinitieltä otettu mielettomän kaunis kuva. Järven ja metsän välissä on riisipeltoja. On kuin olisi paratiisissa.

Olen nyt Kodaikanalissa. Lähdin vuorella olevan Ootin melua karkuun ja tulin toiselle vuorelle. Matkan aikana ohitettiin kymmeniä kaupunkeja, jotka olivat toinen toistaan surkeamman oloisia.

Aamulla tapasin yli 70 v englantilaisen rouvan, joka kulkee myös yksin. Molemmat olimme yllätetyt hotellin kanssa, ja hänkin vaihtoi samaan hotelliin kuin minä. Meistä tuli parhaat ystävät heti. Siinä sai kuulla Toni Blairkin kunniansa. Hänen kirjarahansa menevät Cayman-saarille ja hän omistaa 6 asuntoa pienen perheensä tarpeisiin. Ei niitä ministerin palkoilla osteta, sanoi hän.

Kodaikanal. Veljeksille ja sisarille muistoja. Oma äitimme pesi Koskelan rannassa pyykkiä aika samalla tavalla 50-luvulla. Silloin ei ollut muovisaaveja, vaan puusaavit. Äidillämme oli muuripata, jossa keitti pyykkiä, tällä naisella ei ole kuin rantakivi, jossa pesee pyykit. Rankkaa oli elämä Suomessa silloin ja täällä vieläkin.

Tulin vahingossa Kodaikanaliin. Piti mennä rannikolle Keralaan. PRH oli tehnyt minulle ikävän tempun asiakascasen kanssa ja olin niin vihainen että sekoitin kaupunkien nimet. Piti mennä johonkin Kodikozeen. Huomasin virheen vasta aamulla juuri ennenkuin bussi tuli, ja ajattelin että ok, mennään sitten Kodaikanaliin.

La ja su 10-11 marraskuuta Kodaikanal

Lopultakin sain tytön kuvaan. Tämä herttainen nuori neito oli Kodaikanalissa utelias, mikä tuo iso mies on. Ja tässä tulos. Kodaikanal on esimerkki tulevasta myös Suomessa. Tämä ei ole Intiaa, vaan rikkaitten reservaatti, jossa ei ole kerjäläisiä, no yhden näin, ja jossa likaa on intialaisittan vähän. Tänne tuloon oli pääsymaksu, mikä selittää miksei täällä ole rutikoyhiä pahemmin.

Olin siis väärässä paikassa. Kodikozeen olin menossa. No maa on oikea. Kodaikanal on 2 km korkeudessa ja täällä ei ole tuktuk takseja, koska ne eivät jaksaisi mennä mäkeä ylös kaupungin keskustaan, ainakaan jos minä olen kyydissä.

Matka tänne oli vaarallinen. Turvavyö ei ollut eu-mitoitettu. Neljä kertaa laitoin ohitustilanteessa kädet silmilleni. Kerran huusin suoraa huutoa NO NO NO. Mutkikas serpentiini oli kapea. Erääseen mutkaan oli bussi keikahtanut kyljelleen kun ei ollut kääntynyt riittävästi.

Kaupunki on yllättävän siisti jä kerjäläisiä ei ole. Poikkeus vahvistaa säännön. Ehkä koska tänne tullessa piti maksaa pääsymaksu, 2 euroa.

Toki täällä on köyhiä, koska rikas ei voi olla rikas, jollei joku pese hänen pyykkejään. Täällä naisen työ on halvempaa kuin koneellinen pyykinpesu, siksi hotellien lakanat pestään joessa käsipesulla kiviä vasten.

Ihana kahvila Kodaikanalin huipulla. Siellä sai jopa Cafe Moccan, sen suklaisen kahvin. Paikan pitäjä on eurooppalainen nainen, joka kuvassa takana.

Illastimme yhdessä britti Janetin kanssa.

Kodaikanal. Hotellistani on 2,5 km matka tällaista ylämäkeä kaupungin keskustaan ja kahvilaan. Kävelin sen aamulla tänne cityyn tullessani ja huomasin, etta maratonajoista on kulunut liian paljon aikaa. Autot menevät tämän 1-vaihteella ylös.

2 Yli 70 vuotiaana hän kulkee pyörillä olevalla matkalaukulla paikasta toiseen. Laukku on pienempi kuin reppuni. Hänellä on etukäteissuunnitelma ja hotellit maksettu Englannissa valmiiksi. Se rajoittaa paljon menemistä.

Janet on paljon pahempi rasisti kuin minä. Hän siunailee sitä kuinka Englanti muuttuu muslimienemmistöiseksi jo vuonna 2040. Hän muistelee kovin Churchillin aikaa, jolloin politiikot olivat rehellisiä. Blair saa kuulla kunniansa moneen kertaan. Churchill oli sanonut, että intialaiset eivät osaa pitää Intiaa kunnossa. Delhi on muuttunut paratiisista maailman saastuneimmaksi kaupungiksi, jossa talot ränsistyvät.

Olen samaa mieltä kaikesta. Miksi isäni taisteli ryssää vastaan Suomen vapauden puolesta, jos kerran nykypoliitikot myyvät kaiken bisnesmiehille ja loput annetaan maahanmuuttajille ilmaiseksi. Naisten asema tulee olemaan surkea tulevassa muslimi-Suomessa. Onneksi ensimmäinen lapsenlapseni on poika, ei tarvitse pelätä hänen puolestaan kiikkustuolissani.

Polkupyöriä, mopotakseja, mopoja ja yksi auto.

*

*

*

*

*

*

*

*

*

*

*

*

Täällä netin käyttö on hidas, koska ei ole kunnon työkaluja. Kirjoitan juttuja kunhan saan kunnon netticafen. Siirrän kuitenkin muutaman kuvan, ja enemmän kun saan kunnon koneen.

Ei pidä valittaa. Tämä on 2 km korkealla, joten hyvä kun netti ylipäätään on käytettävissä.

Kun tulin tänne, automme pysähtyi ja huomaamattani reppuni ja laukkuni oli siirtynyt toiseen autoon. Autossa oli tunnus MP, ja ajattelin että se tarkoittaa sotapoliisia. Rynnäkkö oli sen verran agressiivinen, etten huomannutkaan kun miehet olivat valinneet minulle hotellin. Ne olivatkin MP firman kerberoksia, jotka ottivat turistit haltuunsa heti. Ja heti jatkui vyörytys sight seeing vaateilla. Olin jo toipunut yllätyshyökkäyksestä ja pistit miehet järjestykseen. Vaihdoin hotellia, enkä puhunut miehille enää mitään.

12. MARRASKUUTA 2007

Hoidin tuossa skype asioita ja minulta kysyttiin, miksi jo 3 viikon jälkeen pois Intiasta. Syy on yksinkertainen. Lauantain automatka etupenkillä kesti 8 tuntia. Sinä aikana näin kymmeniä samanlaisia kaupunkeja. Likaa, köyhyyttä, kerjäläisiä, hajoavia taloja. Mitta tuli täyteen. Sri Lanka ei välttämättä ole parempi, mutta ehtisin viela Malesiaan, joka kai sentaan olisi siistimpi paikka. Täällä lentoliput ovat tosi halpoja myös maasta toiseen. Minulla ei ole ihan vielä 100 maan urakka täynnä.

Monella tavalla olimme Hiiden kylässä köyhempiä kuin intialaiset. Mutta ei me missään sikolätissä asuttu. Kotimme oli aina siisti. Siksi puhtauden perinne on vahva ja tähän paskaan ja paskanhajuun kyllästyy, vaikka paikat ovatkin erilaisia. Hajut eivät muutu.

Muuten sekä Ootyssä että Kodaikanalissa yölämpötila meni alle 10 asteen. Nukuin silti ilman peittoja ja yöpukuja (joita matkassa ei olekaan)

Madurai

ma ja ti 12. ja 13.11.2007

Janetilla on oma kuljettaja kun hän lähti Maduraihin. Hän otti minut mukaan autoon. Tosin jouduin maksamaan kuljettajalle 10 euroa extra. Kaikki voittivat, sillä maksoin Janetin illallisen, 6 euroa. Oma auto tänne olisi maksanut 40 euroa.

Erosimme Maduraissa, koska hänen varaamassaan hotellissa ei ollut tilaa minulle. Vaihdoimme osoitteita. Janet lupasi opetella internetin kun pääsee takaisin Englantiin.

Varasin juuri lipun Sri Lankaan keskiviikoksi. Siksi tulin kirjoittamaan tiivistelmän Intian viimeisestä viikosta. Kaikki hyvin. Sormi parantumassa. Illalla moskiitot yllättivät. Kurkku on kipeä, ehkä tämä viikkojen lika on tuonut jotain pöpöä mukaansa. Menen apteekkiin.

Madurai

ma ja ti 12. ja 13.11.2007

Janetilla on oma kuljettaja kun hän lähti Maduraihin. Hän otti minut mukaan autoon. Tosin jouduin maksamaan kuljettajalle 10 euroa extra. Kaikki voittivat, sillä maksoin Janetin illallisen, 6 euroa. Oma auto tänne olisi maksanut 40 euroa.

Erosimme Maduraissa, koska hänen varaamassaan hotellissa ei ollut tilaa minulle. Vaihdoimme osoitteita. Janet lupasi opetella internetin kun pääsee takaisin Englantiin.

Varasin juuri lipun Sri Lankaan keskiviikoksi. Siksi tulin kirjoittamaan tiivistelmän Intian viimeisestä viikosta. Kaikki hyvin. Sormi parantumassa. Illalla moskiitot yllättivät. Kurkku on kipeä, ehkä tämä viikkojen lika on tuonut jotain pöpöä mukaansa. Menen apteekkiin.

En saanut kuvaa intialaisesta naisesta kaunis värikäs asu päällä. Yritin kovin, mutta eivät antaneet. En halunnut salakuvata. Nuoret tytöt kyllä meikäläistä naureskelevat ja antavat kuvatakin. Tässä yksi äitinsä kanssa rautatieaseman lattialta.

13.11.2007 Viimeinen ilta Intiassa. Minulla on haikea olo. Kaikesta valittamisestani huolimatta täällä on ollut hyvä olla, eka viikkoa lukuunottamatta. Minulla on kyllä monikertaviisumi, joten pääsen täkäisin, jos Sri Lankassa tulee intialainen olo. Täällä ihmiset ovat ystävällisiä ja rehellisia. Jos kielimuuria ei olisi, olisin kokenut vielä enemmän. Uskallan kulkea täällä puolelta öin, vaikka hotellini on ihan rautatieaseman vieressä. Helsingissä en taitaisi uskaltaa nykyään kun asemasta on tullut Mogadishun pääteasema.

Intian matkailijan vinkkejä

Puhelin ja sähkö

Intiaan haikaileville ja muuallekin tämä neuvo käy. Avatkaa skype tili, jonne laitatte rahaa 20 euroa. Sitten ostakaa heti paikallinen sim kortti. Suomeen jäävät voivat soittaa tältä tililtä matkapuhelimeen hinnalla 0,16 euroa minuutti. Eikä pääse Sonera valiin edes roaming maksuja keräämään.

Kommentti: Tuo oli 2007. Nyt 2020 on ilmaisia puheluja ympäri maapallon: FaceTime, Whats app, Messenger.

Samalta tililtä voi itse soittaa työpuhelut ja tuttaville, joilla ei ole tietokonetta. Kuten omalle kummitädilleni, 82 v. Ja Skype tutuille voi soittaa ilmaiseksi.

Jos hoitaa matkalla työasioita ja maksaa luontoisedun veron matkapuhelimesta, voi Skype maksun laittaa kirjanpitoon.

Ostin joka suunnan adapterin Helsingin lentokentältä. Aiemmin olin lainannut poikani härveliä. Vaan Intiassa suomalainen pistoke käy sellaisenaan.

Puliveivareista

Jos sattuu ottamaan tuktuk taksipalvelun ystävälliseltä mieheltä, joka odottaa hotellin edessä, hän saattaa jopa puhua englantia. Ensin mennään kiltisti asiakkaan ehdoilla. Kun yhteinen kahvitauko on pidetty, alkaa vyörytys. Tule nyt katsomaan silkkikauppaa, mennään luonnonyrttiöljyjen luo. Ei tarvitse ostaa, katso vain. Ei oikein kehtaa sanoa, että ei ja siinä sitä ollaan.

Pahinta ovat äkkirynnäköt kun tulee uudelle paikalle ja nousee bussista. Kun kaikki käyvät päälle, on vaikeaa pitää pintansa. Huonoimmin minulle kävi Kadalkodaissa, joissa jopa firman nimi oli tehty muistuttamaan poliisia ja univormut vahvistivat kuvaa. MP ei siis tarkoita Military Police vaan MP Tours yhtiöta. Hyvin valittu nimi.

Vuosienkaan kokemuksen jälkeen ei kaikista tilanteista selviä kunnialla. Aina pitäisi pitää pää kylmänä ja huutaa, että en ole lapsi, pärjään itsekin.

TV

Hotelleissa ei ole muuta tekemistä nukkumisen lisäksi kuin surffata telkkua. Täällä on tutut jenkkielokuvayhtiöt, jotka pyörittävät samoja leffoja päivästä toiseen. Jonkun Tom Cruisen Firman osasin ulkoa jo entuudestaan, mutta kyllä se täällä ainakin 5 kertaa viikossa esitetään.

Paikallisia kanavia on kymmeniä. Suurimmassa osassa näytetään intialaista kansanmusiikkia ja tanssia. Kauniit naiset tanssivat kauniissa vaatteissa ja laulavat jotenkin oudon kirkkaalla äänellä. Täältä Nightwish olisi saanut uusia Tarja Turusia vaikka sadoittain. Mutta mitä ihmeen järkeä siinä on. Musiikkia ja tanssia tulee yötä päivää. Se on sama kuin TV2 Suomessa alkaisi pyörittaa kansantanhuja 24/7 päivästä toiseen.

Kunniaksi intialaisille. Avoin seksi on leikattu leffoista pois. Samoin pahin väkivalta, mutta kyllä väkivaltaa riittää ihan liiaksi silti.

Englannin kielestä

Intia oli parisataa vuotta brittien hallussa. Maan IT osaajista jaksetaan kohkata. Toki yli miljardiin asukkaaseen mahtuu enemman neroja kuin Suomessa on. Mutta valtaosa kansasta ei puhu sanaakaan englantia, eikä muutkaan osaa ymmärrettävää kieltä.

Jopa tv uutisten lukijoiden englannista on vaikea saada selvää. Osin se johtuu vanhoista ja huonoista telkuista. Asioiden hoitaminen on keskimäärin hyvin vaikeaa, mutta kyllä täällä kuitenkin pärjää. Juttelin Junetin kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei hän edes brittinä ymmärrä, mitä ne puhuvat. Tosin kuulemma oppivat hyvän englannin muutamassa kuukaudessa Englantiin muutettuaan.

Suomen maineesta

Suomalaiset luulevat, etta kaatamalla rahaa sotia käyviin maihin ja diktaattoreiden taskuun, maine säilyy. Jos rahaa ei tuhlata, menee maine. Täällä on keskitasonkin hotelleissa tapana tuoda päivän lehti aamulla luettavaksi. Niistä on kiva seurata, mitä paikallisesti tapahtuu ja myös Intian tapahtumista.

Suomesta ei juuri ole mainintoja. Kimi Raikkönen toki näkyy vahvasti. Jokelan koulusurmat uutisoitiin. Ja kun Mikael Forssel oli tehnyt maalin jossain Englannin liigan ottelussa.

Nokian tuntevat kaikki ja yllättäen myös sen että se on suomalainen puhelin. Siis kehitysapurahaa menisi maineen pelastamiseksi vähemmän, jos rahaa käytetään vain jalkapallon maalintekijöiden hankkimiseen.