Intia

Intia – lokakuu 2007

21.10.2007

Finnairin kone lähtee sunnuntaina 21.10 klo 20. Aamukuudelta olen Mumbayssä Intiassa. Matka kestää 14 tuntia.

Perjantaina tein metsätöitä ja löin viidakkoveitsellä sormeeni. Saa nähdä, miten sen kanssa käy. Vesihoito olisi ok, mutta ei intialainen vesi. Ehkä otan repullisen vettä mukaan.

22.10.2007

No niin. Perillä ollaan. Matka kesti 7,5 tuntia. Aikaero on 2,5 tuntia. Ja Mumbai onkin länsirannikolla.

Tulin katsomaan Räikkösen MM voiton tietoja netistä. Semmoista puhuttiin lentokoneessa, enkä oikein tiennyt oliko vitsi.

Ensivaikutelma on ahdistava. Afrikkakin on valoisampi kuin tämä entinen Bombay. Ihmisiä on aivan hirmuinen määrä. Jotenkin alkaa naurattaa puheet ilmastomuutoksen torjunnasta. Täällä on nimittäin hirmuinen savusumu kaikkialla ja välillä on henki tukossa sen takia. Suomen tupakkakiellot alkavat olla vitsi kun katsoo elämää täältä käsin.

Pieniä katkuisia takseja miljoonittain. Ja likaa, roskia. Ostin äsken pienen sämpylän leipäkaupasta. se laitettiin siististi sanomalehtipaperiin. No silmät kiinni ja syömään.

Kulttuurishokki tämä on.

23.10.2007

Huh huh. Toinen päivä Intiassa. Pahin järkytys on ohi. Ehkä tästä vielä matka tulee.

Miikka oli katsonut minulle hotellin nimen netistä, jotta heti eka päivänä ei joutuisi etsimään yösijaa. En kuitenkaan varannut mitään. Aamulla oltiin vartti myöhässä Mumbain kentällä, josta sitten aloin hakeutua kaupunkiin. Kiirettä en pitänyt. Otin taksin, joka piti maksaa etukäteen. 325 rupiaa eli noin 10 euroa. Ja kun olin ollut nukkumatta yön koneessa, en ollut tarkkana, ja huomasin että heti oli perskärpänen iskenyt kiinni. Luulin sitä taksikuskiksi mutta se olikin vain apulainen, joka halusi 150 rupiaa siitä, että näytti minulle taksin. En antanut mitään.

Matkan piti olla 23 km, mutta se tuntui ikuisuudelta. Ainakin tunti siinä meni. Ehkä 1,5. Ei ollut kelloa. Ja perillä alkoi kuski pyytämään ruokarahaa. Annoin 100 rupiaa, vaikkei se taksaan kuulunut. Luulin että minulla on eka kertaa kaikki mukana. Kelloa ei ollut. Ostin juuri äsken sellaisen herätyskellon 60 rupialla, eli 2 eurolla. Tuo unohdus oli ainakin halpa.

Hotelli oli West End. Valitsin 4 tähden hotellin, koska tuo sormi ei ole ok. Ajattelin ettei uskalla mennä vielä halpaan paikkaan. Ei tämäkään kallis ollut, 85 us dollaria yö. Mutta ei se myöskään ollut 4 tähden hotelli, siis aidosti, paperilla kyllä. Vastaanotto sanoi ettei ole huonetta vapaana. Valehteli, varmaan lahjuksen toivossa. Kun selitin, että juuri Suomesta katsottiin että on vapaana, lupasi että ehkä vapautuu, jos odotan. Kun aloin vinkata taksia vaihtaakseni paikkaa, huone löytyikin. Tiesin sen, enkä maksanut lahjusta. Olen tämän oppinut vuosien mittaan.

Hotelli on niemellä. Kaupunkihan on meren rannalla ja tässä on joku niemen nokka, jonka keskellä asustelen. Vasemmalla on Back Bay. Oikealla on rautatie ja sitten iso satama Harbour Bay. En ole vielä ollut meren rannalla ja syy on tässä.

Mutta sitten olen pulassa. Täällä on niin hirmuisen likainen ilma, että minulle tuli paha olla taksimatkan jälkeen.

Olen siksi levännyt 2 päivää, mikä tarkoittaa, etten ole koko aikaa kulkenut kaupungilla, vaan nukkunut myös iltapäivänokoset. Olo on edelleen huono, mutta vähän parempi kuin eilen. Mietin, että jos ei parane torstaiksi, lähden pois ihan vaan saadakseni puhtaampaa ilmaa. Ei koko Intia voi olla näin savusumun alla. Likaa ja paskaa varmaan on kaikkialla, mutta tuskin savusumua. Hellekään ei ole hankala, vaikka on 35 astetta, koska aurinko peittyy savusumuun.

Olin ottanut mukaan Hesarista sivun jutun Intiasta. Se oli joskus syksyllä. Siinä sanottiin, että kulttuurishokki on takuuvarma, vaikkei sitä uskota ennenkuin näkee. Minulle kävi samalla lailla. Olen nähnyt niin monta persläpeä maailmassa, etten uskonut että vielä pahempaa on olemassa.

Kiersin Afrikassa 8 maata, enkä missään nähnyt tällaista. Afrikka on siis oppinut tekemään köyhyydestä bisnestä, koska ei kukaan kerää rahaa Intiaan, vaikka täällä asiat on paljon huonommin. Jalkakäytävillä on ihmisiä nukkumassa yöt ja päivät tässä 4 tähden hotellin edessä. En ole koskaan nähnyt näin monen sortin vammaisia. On silmättömiä, siis sokeita ilman silmiä, on jalattomia, kädettömiä, kaikkea. Yksi jalaton ajeli surffilaudalla perässäni edes takaisin kerjäten rahaa. Pääsin karkuun vasta juostessani liikenteen sekaan.

Kaatopaikat ovat talojen nurkilla. Lapset pestään keskellä katua. Haju on paikka paikoin kuin pistäisi nenän ulkohuusin reiästä sisään. Koko ajan ulkona kävellessä lemuaa.

Nuoret neidot ovat täälläkin kauniita kuin kevään kukat. Kaikilla naisilla on puhtaat vaatteet päällään, myös kadulla asuvilla. Miten se on mahdollista. En ymmärrä.

Ja sitten kesken kaiken tulee vastaan pieni ravintola parhaasta päästä. Söin chicken tikka masalan sen takia että halusin verrata sitä Suomen intialaisravintoloitten vastaaviin annoksiin. No ero oli suuri. Sama kun ottaisi Suomessa karjalanpaistin kaikki maut pois, niin tietää mikä ero on tikka masalassa täällä ja Suomessa.

Ja maksu luottokortilla, jossa oli tuo sirulukija. Ei niitä paljon vielä Suomessakaan ole.

Minun piti käydä tutkimassa paikan päällä näitä globalisaatiotehtaita, ja kysellä paikallisilta lehtimiehiltä, maksavatko nämä rikkaat firmat mitään maista ja tehtaista ja ihmisten kouluttamisesta täällä. Mutta jos olo on tällainen, on pakko lähteä pois Mumbaista. 

Sormi ei ole vielä reagoinut tähän paskaan. Minulla on Suomesta ilmatyynysuojukset, siis laastaria ei saa käyttää, ja toin mukanani myös vettä Suomesta puhdistukseen. Olen testannut pullovettä juoden sitä ja kokeillen tuleeko maha sekaisin. Ei mitään ongelmaa, joten varmaan voin käyttää pullovettä puhdistukseen. Kaikista paikoista piti tulla juuri tänne kun ensin lyön sormen hajalle viidakkoveitsellä Suomessa.

Minulla ei ole näillä matkoillani ollut vielä koskaan ongelmia terveyden kanssa, ei edes vatsa ole ollut koskaan sekaisin. Nyt eka kerran vähän pelottaa. Siis miten käy sormelle.

Enhän minä osaa muuta työtä kuin kirjoittaa 10 sormella. Kelpaakohan syyksi sairauseläkkeelle. Tosin sen jälkeen en saisi arvostella Suomen touhuja, joten iso osa elämästä tippuisi pois, joten kyllä tulen takaisin 10 sormella.

Lohdutan itseäni sillä, että Afrikassa olisi mennyt kaikki sormet. Niin kävi yhdelle australialaiselle, joka lähti pelastamaan tyttöä naimakaupalta, eli juuri kuten minäkin tein ja olin menossa vielä kerran Afrikkaan, mutta enhän uskaltanut kun olen ollut vasta vajaan 2 viikkoa isoisän virassa. Pitää mennä pojan kanssa kalastamaan ja siinä tarvitaan sormia, jotta saa kalan koukusta.

Kun en vielä uskalla ottaa täysillä, menen varmaan illalla katsomaan intialaista elokuvaa vieressä olevaan teatteriin. Näytös alkaa vasta kymmeneltä illalla. Täällä on eri lippuluukut kalliille lipuille. Menen varmaan sellaiseen kallispaikalle.

Olen miettinyt paljon Ecuadoria, Panamaa, Costa Ricaa, Chilea, Argentiinaa… Siellä oli niin ihanaa.

Voi mennä katukahvilaan illalla ja nauttia elämästä muutoinkin. Ei täällä ole mitään sellaista tullut vastaan. Vain ihmisiä ja likaa. Hullua on hakea koko ajan onnettomampaa maailmaa, jotta voisi tuntea olonsa Suomessa jotenkin hyväksi.

Vaan eivät nämä päättäjät Suomessa tajua mitään. Otamme afrikkalaisia köyhiä asumaan Suomeen, mutta intialaiset ovat niin köyhiä, ettei heillä ole lentolippurahaa tulla pakolaiseksi. Syitä olisi, sillä tapellaan täälläkin eri puolilla milloin mistäkin asiasta. Siksi suljemme silmämme tälta surkeudelta ja otamme kummilapsia Afrikasta. Kyllä se hyvä ihminen on teennäinen. Pakko sanoa.

Täällä on muutettu kadun nimetkin. Siksi Calcutta on saanut uuden nimen ja tämä Bombay on Mumbai. Haluavat eroon koloanilismista nimiä myöten. Niinhän uudet hallitsijat aina tekevat. Eihän Terijokikaan ole enää Terijoki. Paitsi suomalaisten sydämissä.

Kirjoitan tätä 9 sormella. Se on taas uutta opettelua kun äät ja öötkin puuttuvat. Meneehan tämä. Varon siis sormeani kaikkialla. Toivon ja uskon että tästä selvitään. Jos ei, tulen suomalaisen puhtaan veden ääreen. Siellä se kaikki paranee.

Pitää katsoa wikipediasta, mihin oikein olen tullut. Lohdutonta tietoa. “Mumbai (Bombay vuoteen 1995) on suurkaupunki Intiassa. Mumbai on Maharashtran osavaltion pääkaupunki ja väkiluvultaan Intian suurin kaupunki. Kaupungin väkiluku on noin 10 miljoonaa, metropolialueen noin 19 miljoonaa asukasta (2006). Mumbai on Tokion ja Méxicon jälkeen maailman kolmanneksi suurin kaupunkikeskus.

Asukasluvultaan Mumbai on yksi maailman nopeimmin kasvavista suurkaupungeista. Mumbai on Intian talouselämän ja viihdeteollisuuden keskus. Useiden finanssiyhtiöiden pääkonttorit ovat Mumbaissa. Kaupungin elokuvatuotanto tunnetaan kautta maailman nimellä Bollywood. Kaupungissa on myös Aasian suurin slummi, Dharavi, jonka arvioitu asukasluku on 2,2 – 5,5 miljoonaa.

Luonnonkauniilla niemimaalla sijaitseva kaupunki sisältää myös suuren luonnonsuojelualueen, Sanjay Gandhin luonnonpuiston. Mumbaissa vastakohtaisuudet elävät rinnakkain ehkä kärjistyneemmin kuin missään muualla.”

Siinä sitä on päästöoikeuksien ostajilla miettimistä. Ja sähköveron nostajilla. Täällä on hirmuisesti sellaisia vanhan Anglian oloisia autoja, jotka saastuttavat urakalla ilmaa. Jos Intia vaurastuu, se tarkoittanee että Angliat vaihtuvat isompiin autoihin. Ei se ole mikään ratkaisu, jos väestönkasvulle ei tapahdu mitään. Tämä on maanjäristysaluetta ja paras ratkaisu olisi maanjäristys, joka veisi tämän kaiken mukanaan. Sanon näin, vaikka se tapahtuisi huomenna, kun olen vielä täällä. Intiassa on 1,1 miljardia asukasta, siis enemmän kuin afrikkalaisia. Finnprolla on täällä Mumbaissa toimisto, no kyllä täältä varmaan riittää Suomeen vanhusten pyllyjen pesijöitä. Sarkastinen vitsi.

Hei, tänne kelpaa vain 1000 merkkiä. Aloita lukeminen ensimmäisestä osasta ja etene kohti tätä viimeistä osaa. Innostuin kirjoittelemaan liikaa, kun ei oikein jaksa olla ulkona koko aikaa tässä saasteisessa kaupungissa.

24.10.2007

Olen nyt kulkenut 3 päivää ristiin rastiin. Kävin jo beachilla, mutta sottaista oli sielläkin. Jotkut kuitenkin uivat. Ei ole tullut vastaan ruokakauppaa, josta voisi ostaa hedelmiä. Tarvitsen myös veitsen ja sakset, joita ei lentokoneeseen saa viedä. Ei tule kauppaa vastaan. Afrikassakin oli ruokakauppoja, täällä ei. Tai on kai jossain supermarket rikkaille, ei ole vaan tullut kohdalle. En uskalla ostaa hedelmiä kadulta.

Jotenkin tähän alkaa tottua. Rikkauden ja köyhyyden ristiriita on suuri. Tosin kadulla asuvillakin joillakin on kännykät. Sellainen pitää olla, vaikka ei ole yösijaa. Intia käyttää rahaa ydinaseisiin, ja rikkaat ovat satumaisen rikkaita. Maksakoot siis veroa ja laittakoon maansa kuntoon. Kehitysapua tänne ei pidä antaa, koska se menisi ydinaseisiin.

Söin äsken makean lounaan. Se oli jännän makuinen. Siis tehty samaan tapaan kuin intialainen ruoka, mutta hedelmistä. Lisukkeena naan leipää. Teetä olen juonut paljon, se helpottaa kuumassa.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Huomasin kiukuttelevani Intialle pahasta olostani. Eilen illalla alkoi tuulla, ja tuo savusumu hieman hälveni. Samalla heikko oloni poistui. Se siis johtui likaisesta ilmasta. Tänään olin koko päivän liikkeellä. Mumbai alkaa tulla tutuksi. Ihmisten määrää ei pysty käsittämään. Jalkakäytävätkin on paikoin niin täynnä, että on pakko mennä autokadulle, koska muutoin sinne työnnettäisiin ja vaikka mitä voisi tapahtua. Ja autot soittavat koko ajan torvea. Ajavat miten sattuu. Kolareita ei kuitenkaan tule. 

Jalkakäytävillä kasvatetaan lehmiä. En ymmärrä, mistä ne saavat ruohoa, jota niille syötetään. Suomen ulkoministeriön ohjeissa sanotaan, ettei saa käyttää täällä lyhyitä housuja. Hyvin on ohje luettu, sillä olen ollut ainoa shortseissa. On niin kuuma, enkä uskalla käyttää sandaaleja, koska likaa on niin paljon. Ihan sontaakin paikka paikoin. Siksi taistelen uskontoa vastaan ja kuljen shortseissa, jotka onneksi ovat pitemmän malliset.

25.10.2007

Olen yrittänyt miettiä miten täältä eteenpäin. Delhiin en voi mennä, koska siellä on ilma vielä huonompaa kuin täällä. Olisi outoa kuolla likaiseen ilmaan ulkomailla! Pohjoiseen kun menee, tulee tappelualueet. Lonely Planet sanoo ettei Intian puolelta voi ylittää Pakistanin rajaa ilman konsulien apua. Etelästä tulee Goa, kaikkien turistien rysä. Ehkä menen vain 200 km etelään ja katson, onko siellä parempi hengittää.

Tänään otin taksin, sillä päätin mennä ruokakauppaan. Ajeltiin samalla Mahatma Gandhin talossa ja katsomassa pyykinpesupaikkaa. Kamalan näköinen paikka. Kuvaa en tällä kahvilan vanhassa matkalaukussa olevalla koneella saa siirretyksi facebookiin. Mutta auton takapenkiltä alkoi Mumbai näyttää kauniimmalta. Rikkaiden alueilla ei ollutkaan likaa eikä kerjäläisiä. Ne on sieltä häädetty pois. Muutoinkin se rantatie, jonka eilen kävelin, näytti kauniilta. Johtuiko se paremmasta feeliksestä, vai siitä että kaukaa kaikki on kaunista. Siksi ministereilläkin on pitkät autot

Mutta ruokakauppaa ei löytynyt, vaikka moneen kertaan selitin, mikä on supermarket. Köyhät eivät täällä osaa englantia, eivätkä taksikuskit varmaan tiedä mikä sellainen kauppa on. Hän vei minut isoon kauppahalliin, jossa oli yksityisiä kauppiaita. Otin kuutta eri hedelmää yhden kutakin. Mutta hintapyyntö oli 12 euroa. Meni maku. Jätin ostoksen siihen ja lähdin pois. Kauppias juoksi perässä ja pudotti hinnan 2 euroon. Oli jo paha mieli, enkä ostanut mitään. Tarvitsen kaupan, jotta voin ostaa puhtaita hedelmiä ja oikealla hinnalla. Ehkä sitten Suomessa. Hedelmäthän ovat Suomessa halvempia kuin täällä. Siis minulle.

Täällä kaikki räkivät ja sylkevät. Tuberkuloosia on, eikä ihme. Taidan ostaa sellaisen hengityssuojaimen. 

Soin chiliannoksen. Kysyi tarjoilija, syönkö noin tulista. No täytyy sanoa, että se oli aika vaisua kun vertaa mökillä tekemiini intialais-thaimaalaisiin ruokiin. Kerran länsi-intialla minua kutsuttiin ravintolassa intialaisemmaksi kuin he itse ovat.

26.10.2007

Pune

Lauantaipäivä Punen kaupungissa. Tulin tänne eilen. Junalla en päässyt, koska ei ollut ennakkovarausta. Otin kimppataksin. 10 euroa. 2 miestä ja kuski. Melkein 200 km. Ja melkein 4 tuntia. Bensa maksaa melkein euron litra. Eli ihmistyö on ilmaista. Ei tässä muuten mieltä ole. Ei ilma täälläkään ole puhdasta. Päinvastoin. Kaikki taksit mopotakseja. Katku kauheaa.

Hirmuinen älämölö. Joku imaami huutaa ja ulisee moskeijassa. Se ylittää kaiken muun melun. Täällä paljon muslimeja. Toivottavasti tällaista ei Suomessa sallita. On kotirauhan pilaamista.

Yritin hotellin avulla löytää ruokakauppaa. Sain marketin nimen ja kadun nimen. Sillä kauhealla taksilla pääsin perille. Kukaan ei tiennyt supermarketista mitään. Pakko alkaa uskoa. Intiassa kaikki ostetaan kadulta. Ainakin ruoka.

Liikenne on hirmuista. Täällä ei yksikään suomalainen pärjäisi. Ei edes Räikkönen. Ja niin paljon kuin meitä haukutaan liikenteestä. 

Istun mopon tarakalla. Penkki ja pressukatos. Edessä kuorma-auto. Väliä 5 cm. Vasemmalla katkuinen bussi. Rakoa 10 cm. Takana taksijono, jossa kiilataan. Oikealle ahtautuu iso länsiauto. Ja tämä kuskini osaa kiilata kuorma auton eteen. Pidän kaksin käsin kiinni moposta. Ja kun pääsin pois moposta, viereisen mopon takaa tuli 7 ihmistä. Ja kun luulin että vain 2 mahtuu kuskin lisäksi.

Kävelen kaupungilla. Jotenkin tämä on mukavaa. Mutta toisaalta on ihan tyhmä olo. Mitä ihmettä teen täällä. Kurjuuden keskellä. Katukahviloita ei ole. Baareihin ei haluta mennä. Onneksi löysin sentään jotenkin kelvollisen teepaikan. Lähden tästä katsomaan paikkoja. Pakko ottaa mopotaksi.

Ihmispaljoutta ei voi sanoin kuvata. Kaikkialla kuin muurahaispesiä. Ja lisää tulee. Sanotaan että vakiluku alkaa maapallolla laskemaan kun se ensin kaksinkertaistuu 12 miljardiin. Siis täällä kolminkertaistuu, koska kaikki eivät sikiä kuin kanit. Vaurastu sitten täällä eli vaihda mopot autoihin.

28.10.2007

Pune viikonloppu

Lopultakin pääsin supermarkettiin. Piti täälläkin yrittää muutamaan kertaan, ja siinä se oli. Siwan kokoinen supermarket, josta ostin hengityssuojaimia, hammastahnaa, hedelmiä ja sellaista pientä matkalla tarvittavaa. 

Vastapäätä oli mall. Sinne pääsi kassintarkastuksen kautta. Siellä oli brändimerkityt vaatefirmat, kännyköitä ja sellaista. Ihmiset kuluttivat aikaa kuin Suomessa. Pieni tuokin oli. Nopeasti sen 2 kerrosta oli kävellyt ristiin rastiin. Oli McDonalds. Pakko käydä kokeilemassa. Ei siellä ollut big macia, mutta maharadja kanapurilainen. En ole huomannutkaan, ettei intialaisessa ravintolassa ole muuta lihaa kuin kananlihaa. Muistanko vaarin. Täällä ei ole sianlihaa, koska on paljon muslimeja. Eikä naudanlihaa, koska lehmä on pyhä. Sitten kun joku keksii tänne uskonnon, ettei kanaa saa syödä, niin intialaiset ovat vegetaristeja. 

Myös me suomalaiset. Meidän tulee olla suvaitsevaisia, ja se tarkoittaa, että sopeudumme uusien asukkaiden tapoihin

Toisaalta ministeriö sanoo, että suomalaisten pitää ulkomailla elää maan tapojen mukaan. Ei se haittaa. Kohta yksikään maailman taksikuski ei osaa englantia. Ei sellaisia ole New Yorkissa, mutta ei täälläkään. Siksi on onnen kauppaa, pääseekö perille. Osaavat sentään 10-numerot kympistä sataan, sillä se riittää rahastukseen taksimatkasta. 

Juuri nyt tämä lika, hajut ja huono ilma tympii. Ostin hengityssuojaimet, mutta en saa niitä pysymään päässä, koska täällä olen kovin isopäinen. Pitää yrittää ostaa jatkonarut. Katukahviloita ei ole, mutta baareissa olen istunut. Eilen suuri kauppakatu Mg Road suljettiin liikenteeltä lauantai-illaksi. Oli ihanaa kävellä, eikä koko ajan joku ajanut mopolla päälle tai töninyt kadulle. 

Ravintolan löytäminen on toinen taiteenlaji. Olin saanut hotellista nimet ja ohjeet. Pyörin lähellä, mutta kukaan ei osannut auttaa kohdalle. Täällä ei ole taloilla numeroita. En uskalla edelleenkään syödä katuruokaa, joten kävelin 2 tuntia ravintolaa etsien. Mikä tahansa ruoka kelpaisi. Olin jo luovuttanut, ja siinä se oli. Sama ravintola, jossa olin perjantainakin ollut. 

Odotan nyt bussia. Klo 20 lähden Goaan. Yöbussi. Mitähän siitäkin tulee. Säästyy ainakin hotelliyön rahat. Jouduin täällä Punessa vähän vahingossa liian kalliiseen hotelliin, joten säästö on ok. Kävi niin, että kun menin karhua pakoon, tuli neuvosta susi vastaan. 

Kerjäläiset tulevat päivä päivältä vaikeammaksi kestää. He ovat toinen toistaan surkeampia. Ei mitään Romanian mustalaisia. Täällä on hirmuisesti jalattomia ja kädettömiä, varmaan jostain taudista se johtuu. Miksei Intian rikas väestö hoida heitä verorahoilla. Ei se voi olla turistien asia. Täällä tosin ei turisteja montaa näy. Jossain luki, että intialainen on hirmu itsekäs. Kastijärjestelmä toimii edelleen ja rikkaat voivat jättää köyhän väestön omilleen. Uskonto auttaa siinä. Se on karman syy, että menee huonosti. Mutta kuksia kyllä kaikki osaavat. Väestömäärästä päätellen.

Mitä hyvää Intiassa

Ruoka on hyvää ja laihduttavaa. En ole nähnyt yhtään liikalihavaa, enkä edes lihavaa ihmistä. Peiliä ei ole matkassa. Ilma on lämmintä yli 30 astetta, mutta ei hiostavaa. Ihmiset tulevat toimeen, eivätkä kerjää muiden maiden apua. Muslimimopokuskit ajavat rauhallisemmin kuin hindukuskit. Paikallisjuna täyttyy minuutissa tuhansista matkustajista. Ihmiset ovat perusrehellisiä. Myöhään illallakaan ei osaa pelätä. (Pimeys alkaa jo klo 18.) Ihmisillä ei ole sellaisia paineita pärjätä kuin Suomessa. Kaikki yrittävät jotain. Myös kerjäläiset. Vaatteet ovat puhtaita, vaikka muutoin on likaista. Naisetkin ovat alkaneet ajaa skootteria.

Yritin miettiä tätä ihmispaljoutta. Intian pinta-ala on 10 x suurempi Suomea. Täällä on 220 kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa. Mutta pinta-alaan verrattuna vain 22 kertaa.

29.10.2007

Sunnuntai illalla menin taas kassieni kanssa mopotaksiin ja siihen likaan. En ole löytänyt narua, jotta saisin hengityssuojan päähäni. Oli jo pimeää. Kello 20 piti olla bussin lähtö, mutta bussi olikin eri ja tuli 21 jälkeen. Se oli nukkumabussi. 2 vierekkäin nukuttiin 2 kerroksessa. Minulle oli myyty tuplapaikka jonkun toisen kanssa. No siellä oli tyhjiä paikkoja takana, menin sinne, mutta vaativat tuplamaksun, koska sain paikan yksin itselleni. En jaksanut kinata. 

Yläpuolella nukkui joku hamepukuinen partamuslimi. Se kävi koko yön kusella. Minä en käynyt kertaakaan, koska join vettä säästeliäästi ja kävin juuri ennen bussin lähtöä puskissa siellä parkkipaikalla. Liikkuvassa bussissa huonolla tiellä ei osu kuin kinttuihinsa. Puskista tuli 2 isoa mustaa villisikaa, mutta kääntyivät pois. Eivät tykänneet tapella kusisuihkun kanssa. 

En nähnyt bussista mitään. Ikkuna oli kapea ja siitä näkyi vain puiden latvoja, jos sattui olemaan valoa kadulla. Tie oli aivan surkea. Vain selällään saattoi yrittää nukkua. Jos oli kyljellään, auto pompotti sinne tänne ja varmasti ei nukkunut. No hyvä ettei ollut partamuslimia vieressä.

Panaji, Goa

Aamulla 6 jälkeen oltiin Panajissa, Goassa. Täällä näkyi pilvet. Ei ollut savusumua. Ihmisiä oli vähän liikkeellä. Tämähän on pikkukaupunki. Kaikkialla ei olekaan liikaa ihmisiä. Mopotakseja oli tosin liiaksikin asti tyrkyllä. Kävelin ja tuli kaupungin paras hotelli vastaan. Siis sellainen, jossa ovessa munalukko ja sisäpuolella hakaslukot, jotka potkaisee auki. Yksi yö täällä, olkoon. Huomenna menen katsomaan, jos saisin jonkun rantahuoneiston meren rannalta. Täältä on 3 km matkaa. Turisteja näkyi vasta keskipäivän jälkeen muutama. 

Kävelin rantatietä. En meinannut päästä takaisin, koska suojatiestä ei täällä kukaan välitä. Autoja on vähemmän, mutta koska ne ajavat lujaa 70-90 km tunnissa, ei uskalla mennä väliin. Melkein vartin odotin, että pääsin kadun yli ja sekin piti tehdä kahdessa vaiheessa.

Tästä Intiasta alan jo pitää. Jos kaikki olisi samanlaista kuin 1. viikko, olisin tullut riemusta kiljuen täältä pois, mutta nyt täytyy katsella. Olin jo miettinyt hätäsuunnitelmaa Sri Lankaan, mutta jos täälläkin voi hengittää, voin hyvinkin kiertää Intiaa.

Nukuin bussissa huonosti tai oikeastaan en ollenkaan. Olen aika puhki, koska päivällä tein pitkän kävelylenkin ja eksyin. Täällä ei ole kaduissa kylttejä eikä taloissa numeroita. Keltään ei pidä kysyä mitään, koska eivät taida tietää, mikä on oikea ja mikä vasen englanniksi. Neuvoilla eksyin vielä pahemmin. Siksi en jaksa nyt illalla lähteä minnekään.

Kävin syömässä. Katsoin päältä päin kivan oloisen ravintolan talon 2 kerroksesta. Mutta mitä ihmettä. Ei yhtään alkuasukasta tullut illan aikana asiakkaaksi. Aurinkorannat olivat tyhjentyneet ja turistit tulleet pääkaupunkiin syömään. Ilmankos ruokalistalla ei ollut naanleipää ja se oli muutoinkin eurooppalaisen oloinen. Ja hinnat 1,5-2 kertaiset Mumbain ja Punen hintoihin

31.10.2007

Intia alkaa tuntua kivemmalta päivä päivältä. Olisi pitänyt lähteä heti pois Mumbaista, mutta en tiennyt Intiasta tarpeeksi sen tajutakseni.

Tiistaina kiertelin taksilla vanhaa Goaa ja Calangutan rantakaupunkia. Calanguta on turistirysa, joten en sinne halua jäädä. Mutta kiva nähdä pilvet taivaalla ja saada meren henkäys kasvoille. Mieluummin kuitenkin kävelen vesipullo kädessä paikasta toiseen, vaikka vähemmän toki siten näkee.

Olen keksinyt uuden tutustumisen Intiaan. Käyn päivässä useamman kerran teellä tai kahvilla ja otan aina listalta jonkun lisukkeen. Otan sellaisen, jonka nimestä en pysty päättelemään mitään. Mutta aina on tullut kivaa makua suuhun.

Aamulla olin niin väsynyt, etten jaksanut ajatella matkan jatkamista. Jäin vielä päiväksi tänne. Ostin sitten yöbussilipun Bangaloreen. Kun olen puhunut paikasta, kaikki ovat sitä kehuneet. Siis täällä Intiassa. Nyt harmittaa, etten lähtenyt Bangaloreen jo tänään. No päivä sinne toinen tänne.

Illalla lähden illallisristeilylle paikalliselle joelle, joten ei täälläkään tylsää ole.

Laitoin facebookiin muutaman kuvan. Parhaat kuvat saisi sharipukuisista naisista. Naiset ovat kauniita ja vaatteet värikkäitä. Erityisesti olen ihastunut keltaiseen naisten päällä. Mutta en voi heitä kuvata, se olisi sopimatonta. Köyhyyttä ja surkeutta en kehtaa kuvata. Joten kuvat ovat tylsiä, enkä niitä paljoa viitsi edes ottaa. Enää. Eihän niitä tule katsotuksi koskaan.

Calangutaan menin, koska poikani Juha oli siellä lomalla tyttöystävänsä kanssa. Nuoret varmaan viihtyvat tuollaisessa paikassa hyvin. Minä taas kaipaan paikallisuutta ja rauhallisuutta. Panajin kaupunki, jossa olen, kuuluu Goaan, joka taas oli Portugalin siirtomaa. Kun Intia itsenäistyi brittien vallasta paljolti Mahatma Gandhin ansiosta, myös Goa pääsi vapauteen ja liittyi Intiaan. Intiaan tuli sisällissota, joka päätyi Pakistanin irrottamiseen omaksi valtiokseen. Tämä johtui tietenkin paljolti uskonnosta. Muslimit tappelevat kaikkialla, ja jos vieraita vastustajia ei ole, he tappelevat keskenään, kuten Irakissa tapahtuu.

Taksikuskini sanoikin, että hän uskoo Jumalaan, mutta ei uskontoihin, jotka vain riitelevät keskenään. Minä sanoin, etten usko edes jumalaan, olen vain käytännöllinen ajatuksissani. Ei meistä vihollisia tullut, päinvastoin.

Täällä on paljon sähkökatkoja. Tuossa joku hieno valkoinen vanha rouva kirosi sitä että hän tilaa lippuja netistä ja tällaistako täällä on. Minä vaan naureskelin ja katselin nettikahvilan kaunista tyttöä, joka sai minulle kuvat siirtymään ja järjesti skypen toimimaan. Sähköt tulevat ja menevät. Tärkeintä on olla poissa hissistä kun katkos tulee. Rouva oli varmaan väärässä paikassa. Kyllä ilman sähköjä voi elää, mutta likainen ilma voi viedä vanhalta rouvalta hengen.

Anri ihmetteli, miksi en mene katsomaan Taj Mahalia. Varmaan menisin, mutta koska Delhi on netin mukaan viela pahempi paikka kuin Mumbai, en lähde kokeilemaan onneani sinne.

Minä en ole oikein ollut kotonani turistinähtävyyksien äärellä, esimerkiksi täällä jouduin taksikuskin painostamana menemään kahteen vierekkäin olevaan kirkkoon. En voi kuin ihmetellä, miten hulluja ihmiset ovat olleet kun ovat rakentaneet valtavia monumentteja vieri viereen ilman rakennustyövälineitä käsityönä. Kauniita ne ovat mutta samalla muistomerkkinä pappien pahuudesta. Kirkkojen sisälle ovat papit muurauttaneet itsensä lähelle jumalaa, joten he ovat aina halunneet olla muita parempia.

Facebook juttuni ovat tylsiä, koska mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kirjoittelen näitä nyt lähinnä niille läheisilleni, jotka haluavat tietää miten täällä pärjään. Itse asiassa sormi ei ole pahentunut mutta ei parantunutkaan, ja voi olla että joudun tulemaan Suomeen ennen aikojaan sormen takia. Halpalippuni paluu on maanantaina 12.11., joten matka jäisi puolitiehen, mutta katsotaan nyt miten käy.

Intiassa on moni asia toisin kuin luulemme. Täällä on tietotekniikka huipussaan, mutta ihmiset kirjoittavat käsin kirjeensä, jotka nettikahvilan sihteeri laittaa puhtaaksi koneelle. Täällä miehet pesevät pyykit, siivoavat hotellihuoneet ja ovat myyjinä ja rahastajina. En ymmärrä hinnanmuodostusta. Eilen illalla perheravintolassa söin todella hyvää ruokaa. Asiakkaita oli minä ja yksi 3 henk intialainen perhe. Salissa oli 7 miestä tarjoilijana jne. Keittiössä varmaan muutama. Miten se voi kannattaa. Ihmistyö on ilmaista, täällä on hissipoikiakin vähänkin paremmissa hotelleissa. On oven avaajia ja kaikkea sellaista. Hotelleissa olen maksanut luksus-arvonlisaveroa kun Suomessa hotelleja tuetaan halvalla 8 % verolla. Tämä Intian vero on ihan oikein, niin se pitääkin olla. Suomessa työn hinta on laitettu pilviin ja siksi automaatio vie työpaikat. 

Käytän facebookia, koska Miikan mukaan tästä voi tehdä asiakkuusbisnestä. Pitää tietää miten tämä toimii, jotta osaisi keksiä, miten käyttää.