Panama 

Panaman tasavalta on 4,3 miljoonan asukkaan valtio Keski-Amerikassa. Panama sijaitsee Karibianmeren ja Tyynenmeren välisellä kannaksella, joka yhdistää Etelä- ja Pohjois-Amerikan. Maan halki kulkeva Panaman kanava puolestaan yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin. Panamassa on Amazonin jälkeen läntisen pallonpuoliskon suurimmat sademetsät. Se tuottaa vientiin kahvia, sokeria, banaaneita ja katkarapuja. Pääkaupunki on Panamá, jossa on 500.000 asukasta. (Pääosin Wikipedia)

Perheviesti

8. marraskuuta 2003 03:32

Panaman bussi on täyteen buukattu ja odotan tässä vielä tunnin pääsenkö peruutuspaikalle. Eli lisää huomenna. Olen nyt takaisin San Josessa ja yritän päästä Panamaan.

7. marraskuuta 2003 02:17

Sade on tullut seuralaiseksi. Siispä täällä Panamassa ei paljoa muuta puuhaa nyt löydy kuin netissä käynti. Lisäksi pitää selvittää, miten pääsee Ecuadoriin, koska en uskalla lähteä Kolumbiaan. Harmi, minulla on siellä vuosia sitten saatu luentokutsukin, mutta en uskalla mennä maahan lainkaan. Eteläosa maasta ei ole hallituksen hallussa ja siellä matkanteko voi tyssatä laukaukseen. Siispä yritän lentokoneella yli. (Lisätty: vuonna 2012 kävin Kolumbiassa)

8 marraskuuta 2003 21:23

Panamassa ollaan

Hei kaikille. On taas iltapäivän nettikahvila-aika. Kirjoitan tässä itselleni matkakertomusta, sillä pikkuveli Matti pyysi sellaista käsin tehtynä. En jaksa kirjoittaa kynällä pitkiä tarinoita, joten kirjoitan nettiin ja samalla saan välitettyä pojilleni Suomeen että kaikki on ok. Samalla lähetän nämä viestit muutamille ystäville Suomessa. Ei heitä paljoa ole, mutta olen silti onnekas, sillä monella ei ole ystäviä lainkaan. Matilla ei muuten itse ole telkkaria eikä tietokonetta, joten hän kai kuulee sitten isoveljeltä terveisiä matkan aikana.

Pikkuserkkuni kirjoitti että minulla on täällä hauska matka. Mietin tuossa aamukävelyllä Panamassa, että mitä on hauska. Ei tämä ole missään nimessä hauska matka, mutta silti päivääkään en vaihtaisi pois.

Miksi lähdin tänne. Pikkupoikana 60 luvun alussa aikamme internet oli radion kuuntelu. Ihastuin latinalaiseen elämänmuotoon niin Espanjassa kuin täällä Amerikassa. Päätin että joskus näen tämän paikan päältä. Nyt sitä ollaan täällä ja monet pikkupojan haaveet ovat osoittautuneet vähän lapsellisiksi. Sellaistahän se on. Matkustusintoon vaikutti tietenkin myös Suomen tapahtumat, halusin saada etäisyyttä siihen virtuaaliseen tilitoimistoon, joka työ jäi kesken, vaikka se ihan toimiva onkin. Moni hieno juttu jäi kuitenkin toteuttamatta ja samalla sinne jäi korjaamatta suunnitteluvirhe, jonka poistamalla saisi myös isommat yritykset ihan toimivasti kokemaan internet taloushallinnon ihanuudet.

Monessa mielessä tämä on rankka matka, mutta samalla kuntoni on kohonnut paremmin kuin olisin jossain kuntosaleilla tai lenkeillä Suomessa tehdä. Joten se on plussaa.

Ärsyttävintä matkassa on ollut taksit, jotka ovat erittäin hyökkääviä kaikkialla. Ei niille auta edes perkele, sen verran kiusallisia ne ovat. En halua edes kayttää niitä juuri tuon inhottavan tyylin takia, mieluummin kävelen tai kuljen bussilla. Ovat halpoja, mutta silti.

Yllättävintä on ollut matka-ajan pituus. Torstaina kuljin 37 km matkan bussilla 75 minuutissa, vaikka matkalla ei ollut yhtään liikennevaloa eikä kaupungissa käyty. Täällä pysähdytään mäkiin ja jopa 30 metrin välein kun pysäkkejä ei ole. Ihmisiä odotetaan ja ne juoruavat viimeiset jutut oven raossa naapurilleen, joka ei tule mukaan. Vähän sellaista meen Erkin aikaista kylätyyliä. Tiet ovat mitä ovat ja niissä on paljon niitä makkaroita vauhtia, jota ei ole, hidastamassa. Tauot ovat tärkeitä kaikkialla. Kun bussi suoraan San Joseen ei tullut, sanottiin että ota tämä, ja vaihda Nicoyassa. Vaihtoaika oli 2 tuntia. Olen oppinut vaan olemaan ja kaksi tuntia on pikkuaika. Mieli rauhoittuu täällä kummasti. Siellä on paljon muitakin odottamassa ja kehitin ensimmäisen flirtin siellä bussiasemalla. Tai oikeastaan paikallinen elämää kokeneempi nainen alkoi hypistelemään aurinkokukkaroani ja siitä sitä juttua piisasi. Hän ei osannut sanaakaan englantia, mutta silti halasimme eron hetkellä. Bussi meni San Joseen, mutta pääkaupungin nimeä siinä ei lukenut. Se kiersi kaikki kylät, ja meni ensin mihin meni ja 2,5 tunnin matkan jälkeen olin päässyt 50 km lähtöpaikastani kohti San Josen pääkaupunkia.

Että sellaista se on matkanteko. Panaman rajalla oltiin viideltä ja heti rajakahvila avasi ovensa. Luuhasimme rajalla yli 2 tuntia, ja vasta kuudelta aamulla ne alkoi katsomaan passia. Täällä oli myös rahakuulustelu. Minua EU:n kansalaisena kohdeltiin hyvin, mutta erästä paikallista nöyryytettiin näyttämään rahansa. Se veti taskustaan sellaisen pinkan dollareita että tullimieskin säikähti. En ole niin paljon rahaa kerralla nähnytkään.

Tänä aamuna alkoi sataa. Yleensä sateet tulevat illan suussa. Menin suojaan ja ajattelin, että kaikki sateet loppuvat. Ja niin sekin loppui. Sateeseen liittyy muuten toinen turvaongelma. Kun kaikki paperit ovat mukana, eivät ne saa kastua. Olen laittanut ne muovipusseihin, mutta silti kosteus on aika rankkaa. Täällä ei mikään kuivukaan kun ilman kosteusprosentti on korkea. Suomessa rakastin rankkasateita ja mökilla menin juoksemaan alasti rakeiden keskelle. Täällä ei uskalla kastella itseään lainkaan, jos haluaa, että passista saa vielä jotain selvää sateen jälkeen. Ajan merkitys on täällä saanut uuden sisällön. Tunti, kaksi, kymmenen, ne vaan kuluvat. Suomessa sitä hermostui kun nettipalvelun vastausaika ylitti 5 sekuntia.

Olen ihmetellyt että olen nähnyt paljon kauniita unia Suomesta. Viime yöna Helsingin olympialaisista. Ne eivät voineet olla omakohtaisia tuntemuksia, mutta silti kauniita. Monissa unissa on ollut Ulla vaimoni, joka onkin parasta mitä elämältä olen saanut. Valitettavasti en sitä aina itse tiedostanut. Tuo mukamas kansainvalinen menestyminen ja muu suuruuden hulluus välillä vei mukanaan liian vauhdikkaasti.

Samaran rantakylässä Costa Ricassa olin sellaisessa pikkuhotellin tapaisessa. Kun yöllä heräsin jä pistin välot, oli lättiä mustänaan jotain ötököitä. Lattialle oli tippunut käytetty nenäliina ja ne olivat sen kimpussa. Otin vaan kulmasta kiinni ja heitin roskiin. Ötököistä ei täällä välitä. Niitä on isoja ja pieniä ja niiden kanssa eletään. Kun tulen Suomeen heitän pihalla kaikki vaatteet, siis joita on jäljellä, roskiin ja menen saunaan. Siinä ovät ötökät.

Likaankin tottuu. Täällä on aina hiki, eikä paitoja voi koko ajan ostaa uusia. Siis vaan paita päälle ja nenä kiinni. Täällä on niin sottaista muutenkin, ettei se erotu.

Turvallisuushuoli on pahinta. Siksi en uskalla mennä Kolumbiaankaan. Senkin kanssa oppii elämään. Minulla on Sadulta saamani mahalaukku, joka on todella kätevä. Sitten passi on toisessa kaulapussissa. Kolmannessa aurinkopussissa on vähän rahaa rosvojen varalle. Viekööt ne. Ja sitten rahaa on sukissa ja tossuissa ja siellä täällä. Kuitenkin kaikki mukana. Kun niitä rapuja katseli ja ne menivät heti koloon kun lähestyi, ajattelin että olisipa minullakin tuollainen kolo suojaksi.

Ostin taskulampun aamulla. Täällä on sähkökatkojakin ja on se kiva jos yöllä ei ole valoja, eikä näe mitään. Pimeys onkin täällä niin sakeaa. Jo ennen kuutta iltapäivällä on ihan pimeää. Kun paikat ovat rähjäisia ja valoja vähän, illalla suoraan sanoen vähän pelottaa. Siksi en kulje paljoa iltaisin ulkona näissä kaupungeissa. Eilen olin syömässä todella ihanassa paikassa ja siellä oli paljon asiakkaita. Pääsin ravintolasta ennen kymmentä ja todella ripeästi astelin takaisin hotelliin. Ensimmäiset huorat näin vasta täällä, olen ollut niin aikaisin liikkeellä, ettei ole ennen näkynyt.

Hotellihuoneet ovat muuten aika mielenkiintoisia. Niihin ei enää kiinnitä huomiota. Jaha, tämä on sitten tämmöinen paikka. Olen nukkunut hyvin, tosin aina laitan yöksi oven taakse tuolit ja kaapit, mitkä irti lattiasta lähtevät. Eilen sain siirrettyä vain nojatuolin. Laitoin sen käsinojaan coca cola tölkin, että heräisin kolinaan, jos joku tulisi sisälle. Ei ole kolissut. Kun sitä oli hieno KHT ja liaision partner ja kaikkea krääsää, ei sitä olisi voinut tällaisissa paikoissa asua. Piti olla tähtiä paljon. Vaan olen nukkunut paremmin näissä rähjäisissä murjuissa kuin viiden tähden hotelleissa hienoissa paikoissa. Siksi näitä tölkkejäkin pitää viritellä, kun ei ole uni enää niin onnetonta kuin Suomessa viime ajat.

• 

• 

• 

• 

• 

Aamuhetket ovat turvallisimmat. Tosin olin aamulla Panaman kanavan järven rannalla ja tietenkin sinne tuli joku helvetin musta mies, joka höpötti että minun pitäisi pelätä häntä. En sanonut mitään. Ainoa joka puhuu englantia, alkaa uhittelemaan. Kyllä mustissa on omaa vikaakin, että niitä karsastetaan. Täällä Panamassa heitä onkin aika paljon, koska kanavan rakentajina käytettiin Jamaikasta tuotuja orjia.

Panama täyttää nyt 100 vuotta. Ne erosivat 1903 Kolumbiasta, joka on ollut varmaan viisas teko. Se näkyy kaikkialla. Puolet autoista pitää Panaman lippua ulkona. TAlot ja ravintolat on verhottu lippuihin. Hyvin kansallismielistä näkyy olevan.

Sunnuntaina menen itse kanavalle ja sitten lähden jonnekin rantapaikkaan päiväksi. Maanantaiaamupäivällä lähden lentokoneella Quitoon Ecuadoriin. Sitten alkaakin se vielä vaikeampi jakso. Sillä englantia osataan vielä vähemmän siellä Etelässä kuin täällä Väliamerikassa.

Miksi siis tulin tänne, jos tämä ei ole hauskaa. Juuri siksi. Oppii nakemään, että sitä elää aika vähällä. Olin tuossa pari päivää matkan päällä ja söin tuskin mitään, mutta se ei haitannut. Minulla on repullinen tavaraa ja reppu painaa vähän, koska ei ole huolia kannettavana turvallisuushuolen lisäksi. Ei sitä ihminen paljoa tarvitse. Sitä on onnellinen kuin sain ostetuksi tänään viittomalla neulan ja lankaa, sillä toiset shortsit repeytyivät bussin penkin kahvaan. En ole nähnyt sopivia uusia, joten otan neulaa ja lankaa illalla käteen ja harsitaan kokoon.

Costa Ricassa tutustuin viimeisenä iltana mukavaan mieheen. Tarjosin hänelle jopa iltapalan. Minulla oli Mika Häkkinen paita päällä, ja siitä sitä juttua piisasi. Ei hän englantia osannut, mutta kummasti surkealla espanjallani ja viittomakieltä apuna käyttäen saatiin selville, että molemmilla on 3 poikaa. Ja Räikkönen on kovä poika, parempi kuin Montoya, joka on täältä katsottuna lähin kuski. Jalkapallon tila Suomessa osoitettiin peukalolla alaspäin. Costa Ricassa taas palloilu menee peukalo ylöspäin, sillä he ovat kovia pelimiehiä. Ja silleen meni pari tuntia rattoisasti. Hän toi minut ticabussin bussiterminaaliin, jonne olikin sen verran pitkä matka, etten olisi enää itse uskonut olevani oikealla kadulla.

Olen turvallisen köyhän näköinen. Eilen kun yritin päästä keskustaan bussiterminaalista, informaatio sanoi että sinne pääsee taksilla. Sitten se katsoi minua tarkemmin ja vei minut bussin luo. Ajatteli ettei tuolla raukalla ole taksirahaa. Bussi tuli äkkiä täyteen. Istuin pussini kanssa takapyörän päällä olevassa kolossa. Täällä ei juurikaan ole lihavia ihmisia, ja vaikka vieressä oli tyhjä paikka, ainoa näkemäni lihava nainen änkesi siihen koloon, muka toiseen paikkaan. Eihän siihen kaksi lihavaa mahtunut pusseineen. Syöksyin ulos maksamatta bussista ja toivoin että ollaan jossain järkipaikassa. Seistäkään ei voinut, koska bussi kulki niin rajusti, että heiluin sinne tänne siinä muitten seisovien kanssa. Ja se olikin käytännössä ihan hyvä paikka hypätä ulos.

Tietoyhteiskuntaa pitää joskus katsoa etäältä, niin näkee, ettei se nyt niin tärkeää ole. Suuri osa tietoyhteiskunnastamme on vain hössöttämistä ja puuhastelua. Mutta sitä ei näe, kun on itse siinä touhussa mukana. Se oli yksi syy tulla tänne. Pois kaikesta sivistyksestä. On tämäkin sivistystä, mutta enemmän elämän sivistystä kuin tietokoneajan puuhastelua.

Turvasta vielä

Vielä jatkan pari sanaa turvasta. Katson pari kertaa viikossa, mitä ostoja on tullut luottokorttitililleni. Sen nakee suoraan solopalvelusta netistä.

Olen myös varmistanut asiaa siten, että Miikka tutkii samaa tiliä Suomesta käsin silloin tallöin sen varalta, etten ole itse päässyt nettiin. Toistaiseksi nettiä on ollut kaikkialla, mutta ei varmaankaan Amazonin sademetsissa, jonne myös menen matkallani.

Muutama vuosi sitten korttini kloonattiin Rio de Janeirossa, ja huijarit jäivät heti kiinni netin avulla. Se on pirun hyvä systeemi ja kaikki jotka kayvat jossain Moskovassa tai Baltiassa, ja maksavat kortilla, tehkää samoin.

Vera Cruz

10-12 marraskuuta 2003 01:05

Jotenkin viihdyin Panama Cityn sekamelskassa. Kävin sunnuntaiaamuna pakolliset katselmukset eli kanavan katsomassa kun siitä meni pari laivaa. Olin ensimmäisenä paikalla, kun otin taksin kun en keksinyt mistä bussit sinne menee. Takaisin tulin tietenkin matkakassaa hellien bussilla.

On se toki maailman 8. ihme, mutta jotenkin hoopo sitä oli kun istuu lopulta 50 ihmisen kanssa ja katsoo konttien valuvan ohi.

Perjantai illalla olin löytanyt ihanan ruokapaikan. Se oli tupaten täynnä ja minut pistettiin baaritiskille syömään. Se olikin ravintolan paras paikka, sillä siinä hyöri todella kaunis ja verevä nainen, Jasmir nimeltään. Hän oli niin herttaisen flirtti, että minun oli pakko mennä lauantaina uudestaan sinne syömään. Soin alkupalat, ja pääruoan, ja pirtelön ja jälkiruoan ja kahvit ja olisin varmaan syönyt koko ravintolan, koska olin niin otettu siitä Jasmirista. Sitten tajusin etten voi jäädä Panamaan asumaan ja läksin pois.

Sunnuntaina kaupunki oli vilkkaimillaan. Kaikki ihmiset valuivat paikasta toiseen menemättä minnekään. Lopulta se alkoi väsyttää ja päätin lähteä taksilla Vera Cruzin rantakaupunkiin yöksi. Ranta löytyi, ja olihan se kaunis, mutta niin surullisen likainen ja täynnä roskaa. En voinut ajatellakaan uimista. Hortoilin edestakaisin ja sitten päätin mennä pikkuiseen motelliin. Se olikin hyvä juttu. Siellä oli uima-allas ja neljän hengen seurue ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa. He ottivat minut ottopojakseen.

Sally, joka mainosti olevansa solo eli yksinäinen kuten minäkin, lupasi ottaa minut viereensä nukkumaan. Mutta hän tuli niin huppeliin että unohti koko lupauksensa. Hyvä niin. Naiset eivät osanneet sanaakaan englantia, mutta hyvin tultiin juttuun. Mitä se turboryssä sanoikaan, hän opetteli venäjän kielen sängyssä, eli meni naimisiin Irinan kanssa ja sai kolme poikaa kerralla. Siitä nimi turboryssä.

Matkakassa on kovilla, sillä on tullut vähän yllätyksiä, mm tämä lento Kolumbian yli. Lisäksi Panamasta oli 20 dollarin poismenomaksu. Lentokentälle oli matkaa vain 17 km mutta silti oli kaksi tietullia, joihin meni 3 taalaa ja sitten vielä taksimiehelle sama takaisinmenoksi. Aika jännää, sillä Costa Ricasta Panamaan maksoi bussilla vain 15 taalaa ja matkaa oli lopulta 800 km, se vanha tieto 500 kmsta oli vain Panaman osuus, päälle tuli ajomatka Costa Ricassa. Täytyy taas elää monta päivää bambumajoissa, jotta pääsee tasapainoon.

Panamasta matka jatkui lentäen Ecuadoriin yli Kolumbian, jonne en uskaltanut mennä.