
Kanada
Kanada (engl. ja ransk. Canada) on Kansainyhteisöön kuuluva liittovaltio Pohjois-Amerikassa. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli vuonna 2019 melkein 37,8 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa, jossa on noin miljoona asukasta.
Paleointiaanit saapuivat Kanadaan noin 16 000 vuotta sitten, ja nykyisten inuitien edeltäjä Thulen kulttuuri muodostui noin vuonna 1000. Viikingit asuttivat itärannikkoa hetkellisesti samoihin aikoihin. Ranska alkoi asuttaa maata 1530-luvulla ja Britannia kiinnostui alueesta sen turkismaiden ansiosta. Ranska menetti 1763 Kanadan Britannialle. Kanada itsenäistyi 1931. (Wikipedia)
Kanada on Vahteran perheelle tärkeä maa. Kanadan lipussa vaahteran lehti – Maple Leaf. Paulin kirjankustannusyhtiön nimi oli Paul Maple Leaf Oy (Tilintarkastajien Kustannus Oy). Pauli toi matkamuistona Montrealista Kanadan lipun, jonka avulla pojat tekivät koulussa seinäkellon mökin terassioven päälle.

Kesäkuussa vuonna 1985 pidettiin KMG International tilintarkastusyhteisön Computer Conference-kokous Ottawassa. Edustin siellä Suomea, olin hienosti Information Technology Partner. Itse kokouksesta ei ole jäänyt paljoa mieleen. Osanottajia oli 54 kaikista maanosista.
Erityisesti muistan kanadalaisen Ray Healeyn, jonka olin tavannut jo Knokkessa Belgiassa. Ray sanoi, että hän tiedostaa, että osaan atk:sta ja tilintarkastuksesta hirmuisen paljon, mutta en osaa puutteellisen kielitaidon takia ilmaista ajatuksiani riittävästi. Vuosi oli 1985. – Vuonna 1992 sain kutsut Phoenixiin Arizonaan ja Washington D.C.:hen luennoimaan. Kovan kieliharjoittelun jälkeen pystyin pitämään luennot englanniksi. Washingtonissa sain jopa kunniamaininnan. Niin kansakoulun käynyt Pauli aloitti maailmanvalloituksen eri puolille maailmaa.
Lensin Montrealiin, jossa kongressin alkua edeltävänä iltana olimme ruotsalaisten IT-asiantuntijoitten kanssa kuluttamassa aikaa ravintolassa. Huomasin siellä kuurojen pöydän. Kävin hakemassa yhtä kuuroa naista tanssimaan. Tanssimme ja viitoin tanssin aikana tietoja siitä, miksi olen Kanadassa. Oli siinä ruotsalaisilla ihmettelemistä.

Montrealista siirryin lentokoneella Ottawaan.
Ottawassa juoksin joka aamu hotellista länteen 10 kilometrin lenkin. Vasta viimeisenä aamuna lähdin juoksemaan itään. Idässä oli kaikki luonnonkauneus. Se oli suurenmoinen kokemus juosta kauniissa luonnossa aamulla. Länsilenkit olivat mitä olivat.
Tuliaisina toin ison Kanadan lipun. Sen avulla pojat tekivät koulussa puusta seinäkellon, jonka profiili oli kopioitu lipusta. Kello on edelleen mökkimme seinällä kunniapaikalla terassin oven yläpuolella.

1992 ajoimme perheemme kanssa autolla Chicagosta New Yorkiin. Ajoreittimme kulki Lake Erien USA:n puoleista rantaa pitkin Niagaran putouksille Kanadan puolelle. Kävimme tietenkin ikimuistoisesti putouksilla. Silloin laitettiin sadetakit päälle, koska putousten kuohut kastelevat katselijat perusteellisesti.
Putouksilta ajoimme yöksi Buffaloon ja sieltä New Yorkiin, jonne auto jätettiin vuokrayhtiölle. Tosi kätevää vuokrata auto toisella puolen Amerikkaa ja palauttaa se toiselle puolelle.

Kuvat matkaesitteestä ja elokuvasta Niagara
Kuvia skannataan paperikuvista myöhemmin