Puerto Rico

Santo Domingosta San Juanin satamaan on matkaa laivalla 470 km. Siis pitempi kuin Helsingistä Tukholmaan (397 km). Matkaan lähdettiin alkuillasta ja perillä oltiin aamulla. Ja laiva oli kovin tuttu. Ikään kuin olisin ollut siinä aiemmin. Selvitin laivan historian ja se oli aiemmin kulkenut 1960-luvulla Suomen ja Ruotsin välillä. Ehkä olin ollut juuri tällä laivalla kun menin Turusta Tukholmaan töihin 1967.

Vanhalla Ruotsin laivalla Puerto Ricoon

Yksi reppumatkojeni mieleenpainuvimmista tapauksista sattui Puerto Ricossa. En löydä siitä kirjoittamaani viestiä, mutta kirjoitan sen tähän alkuun, koska muistan kaikki kuin eilisen päivän.

Rankkasateella bordellissa Arecibossa

Lähdin San Juanista bussilla Arecibon kaupunkiin. Tarkoitus oli olla siellä yksi yö ja tulla takaisin pääkaupunkiin. Vaikka kaupunki on rantakaupunki, siellä ei silloin ollut hotelleja. Ainoastaan monikerroksisia taloja, joista oli ostettu huoneet tai vuokrattu pitemmäksi aikaa. Ikään kuin lomaosakkeita. Kyselin kaikilta takseistakin, mutta kukaan ei tiennyt, minne voisin mennä yöksi.

Lemmenpesä sateensuojana

Päätin lähteä bussilla takaisin San Juaniin, mutta päivän viimeinen bussi oli jo mennyt. Alkoi kaatosade. Se kesti tunteja. Olin aivan läpimärkä. Lähdin kävelemään tietä San Juaniin päin. Katselin paikkoja, jos voisin nukkua palmupuun alla pahimmilta sateilta suojassa. Reppuni oli läpimärkä. Oli pimeä, kello oli jo 20.30. Näin tieltä auton valot. Hyppäsin auton eteen ja se onneksi pysähtyi. Sanoin, että viekää minut minne tahansa, jossa saan olla sateelta suojassa.

Autossa oli nuori mies ja hänen tyttöystävänsä. Mies sanoi pitkän miettimisen jälkeen, nyt hän keksi. Ja hän vei minut johonkin lemmenpesäalueelle, jossa oli bordelli ja seksihuoneita vieraille. Sain huoneen yöksi. Ovessa ei ollut lukkoa. Laitoin kaikki vaatteet kuivumaan ja rahat suojasin papereilla suurimman veden poistamiseksi. Oikeastaan aika hieno huone, jossa oli telkkarikin jossa pyöri pornofilmejä. Kiersin passit ja muun tärkeän siten ympärilleni, että olisin herännyt, jos joku olisi alkanut viemään rahojani ja passia. Huone oli siten syrjässä, etten nähnyt yhtään maksullista naista koko aikana.

Rahojen kuivatusta

Aamulla sade oli lakannut. Maksoin 60 US dollaria yöstä ja lähdin bussilla takaisin pääkaupunkiin.

Ja sitten Ruotsin laivasta Puerto Ricon pääkaupunkiin matkan alkuun

San Juan

Maanantai 8.11.2004

Olen nyt Puerto Ricossa. Kaikki on mennyt pieleen. Hotelli oli muka hyvä, ja olikin, mutta laskutti 20 % ylimääräistä sillä kurssitempulla. Sitten laittoivat 300 markan puhelinlaskun minulle. Vaadin laskuerittelyä, ja sitten se kyllä pyyhittiin pois noin vaan. Eivät tajunneet, että olen tilintarkastaja ja lasken pesoluvusta alle sekunnissa, onko minua huijattu. 

Tässä lyhyet perustelut sille, etten jaa kirjoituksiani muuta kuin perhepiiriin. Selvitän tässä, miten pääsen järkevästi pois Karibialta. Kyllä tämä on jo nähty. 

Se, ettei minulta kuulu mitään ei siis tarkoita, että menisi vielä huonommin, vaan että samanlaista pakertamista kuin tähänkin asti.

Ja neuvo, reppumatkalle Karibialle ei kannata lähteä. Sehän on mahdotonta, koska pitäisi olla kaikki liput ja hotellit valmiina jo Suomessa. Ei se ole reppumatkailua. Sikakallista tämä lippujen pakkomyynti. Ja koko ajan joku rahastaa, eilenkin kun menin noin 15 tarkkailupisteen ohi, piti siellä täällä työntää rahaa, jotta pääsi eteenpäin. Yksi vartiomies vaati kivääri kädessä rahaa, mutta silloin heittäydyin ymmärtämättömäksi, enkä antanut mitään.

Mon 8/11/2004 11:28 PM

Viesti ystävälle Suomeen, joka moitti viestejäni rasistisiksi

Hei ***, piti palata takaisin.

Luin lähettämäni viestin uudestaan, ei se niin rasistinen ole. Hyvät ihmiset vaan näkevät rasismia kaikkialla.

En koskaan kirjoittanut, etta Lina ja Karla ovat mustia. Sulhaspojat, joiden kanssa kaulailtiin, ovat myös mustia. Kirjoitin että Karla piirsi minulle sydämenkuvan piirustukseensa. Kuusivuotias olisi nähnyt, jos olisin leikkinyt hyvää Paulia, jos olisin pitänyt häntä vain mustana. Minulle hän oli Karla.

Kaikkialla mustia ihmisiä, joka nyt ei vielä tee paikkaa kauheaksi. Kun ottaa vielä sanan pois, ei se ole rasistinen ollenkaan. Eli rasismi pakottaa ihmiset luonnottomaan oikeakielisyyteen, johon nettikahviloissa ei ole aikaa.

Ruma musta mies oli myös homssuinen. Halusin kertoa, että uskalsin heittäytyä vieraan ruman miehen kelkkaan. Ruma se olisi ollut, vaikka olisi ollut valkoinen, siis todella yksi rumimpia miehiä, mitä olen nähnyt, sanoo mies, joka tietää ettei ole Paul Newman, ei sinne päinkään. Kuka muu olisi uskaltanut

Ja totta on, että eniten minua on huijattu Suomessa. Jos sen jättää pois, nämä pereet, niin ulkomailla missään ei ole minua puijattu niin paljon kuin Dominikaanimaassa. Toki on sattumaa, että tämä samalla on mustavoittoisin maa, missä olen käynyt. mutta mikseivät he anna minun olla rauhassa. Ei tällaista kiusaamista ollut missään maassa viime vuoden matkalla. Rasismikeskustelu on sikäli luonnotonta, ettei heistä saa sanoa mitään pahaa. 

Tiedät hyvin, että inhoan sitä, että nuoret terveet miehet tulevat Afrikasta onneaan onkimaan, he ovat suurin sosiaalipummiryhmä maailmassa nykyään. sen toteaminen ei ole rasismia. Heidän velvollisuutensa on laittaa oma maansa kuntoon, eikä tulla tänne. Lääkäreitä tarvitaan enemmän Afrikassa kuin suomessa.

Eläkepommin räjähtämisestä olen kantanut huolta yli 10 vuotta kuten tiedät. pidän siis hyvänä asiana, että se romahtaa, koska nyt rahaa on liikaa, jos siitä riittää nuorten dominikaanityttojen ostamiseen. Ne miehet oli saksalaisia, mutta sama pommi siellä tikittää.

Lähetetty: 8. marraskuuta 2004 23:01

Aihe: Jumissa ollaan

Saan menna USAn alueisiin, joita Karibialla on muitakin, sekä USAan.

Mikä olisi USAssa kiva paikka, voisin vuokrata auton. Kalliovuoret ja San Fransiscon aluehan on kierretty ja myös itainen alue, NYCit, Washington sun muut.

Mun loppuu rahat, jos kaikki liput on ostettava kahdesti, täällä se  tarkoittaa juuri kahta hintaa, vähän voi saada alennusta. Tai sanotaan,  etten halua maksaa niin pirusti. voisin toki pyytää Luottokunnalta limiitin korotusta, mutta ei tämä niin hauskaa ole, että se kannattaa. yksi mahdollisuus olisi mennä takaisin vaikka USAsta bussilla Meksikoon, mutta se olisi viime vuoden matkan toistoa.

 Hirveä moka, en tosiaankaan osannut kuvitellakaan etta tällaista voi olla.  Tämä on sen sotahullu Bushin juttuja. ja valitsivat vielä uudestaan. 

8.11.2004 kello 23:01, Pauli Vahtera kirjoitti:

 Kävin matkatoimistossa. Selvitin sitä pakkolipun ostoa. En tosiaan pääse mihinkään ilman paluulippua tai jatkolippua. Jatkolipun pään pitää olla Suomi, tai viimeisen tulee olla menopaluu. Viime vuonna tällaista ei ollut. Lähetin Töölön matkatoimistoon kyselyn, koska he eivät sanoneet mitään tällaisesta, vaan päinvastoin sanoivat, että saan jatkoliput halvemmalla paikan päältä.