Antigua&Barbuda
Sankt John´s
Torstai ja perjantai, 13 ja 14 helmikuuta 2020
Tämä on tähänastisista Karibian maista sydämellisin. Haluaisin jäädä tänne ja tutkin huomenna, voinko vaihtaa jatkolipun päivää. Tässä se nähdään Liat-lentoyhtiön kirous kun se pakottaa ostamaan paluu- tai jatkolipun. Olin jo luovuttanut. Se oli virhe, kukaan ei kysynyt jatkolippua Liat´in selvityksessä Guadeloupesta.
Tämä on köyhä maa, eikä täällä ole niin ihmeellistä katseltavaa, paitsi toki Barbudan saarella, joka on korallisaari. Maa on itsenäinen 90.000 asukkaan valtio, joka koostuu kolmesta saaresta, joista kahden suurimman nimet ovat valtion nimessä. Pääkaupunki on Sankt John´s ja täällä on 22.000 asukasta. Etelä-Savon maakunta ja Mikkeli ovat paljon suuremmat.
Yksi syy köyhyyteen ovat hurrikaanit, jotka aika ajoin tuhoavat saaren elämää. Esimerkiksi Barbudan saaren talot ja infran myrsky tuhosi miltei kokonaan syksyllä 2017.
Olin syönyt vain aamupalan hotellissa ja juonut kupillisen kahvia päivän aikana. Tulin tänne majapaikkaan klo 17 jälkeen. Respan nuori nainen sanoi, että hän voi tilata taksin ravintolaan, 3 minuutin ajomatka. Tai voit kävellä supermarkettiin, jonne on 10 minuutin kävelymatka. Lähdin siltä seisomalta, koska tunnin kuluttua olisi jo pimeä. Ja olipa iso supermarket jossain huitsin nevadan pellolla. Isompi kuin Mikkelin Graanin K-supermarket, kun jättää vaate- yms tavarat pois. Täälläon vain ruokaa ja kotitalouden tarvikkeita. Sain lopulta veitsenkin
Kun tulin kauppareissulta, respan neito huusi iloisesti, ai sinä tulit jo. Silloin loksahtivat yhteisöllisyyden palat kohdalleen.
Kävelin tänään hotellilta pääkaupunkiin, 3 km sinne ja sama takaisin. Kaupassa käydessäni minulle tultiin juttelemaan, että he näkivät minut kävelemässä ja ihmettelivät, miksen käytä taksia. Kävellen näkee paljon enemmän.
Inn – tie kaupunkiin 
Turvallisinta on kävellä kinttupolkua kaupunkiin
Tosin tie on tosi vaarallinen. Se on kapea, eikä mitään jalankulkijan tai pyöräilijän tietä ole. Jossain kohdin kävelin kapealla pientareella, jossain oli jotain valettua sementtialustaa, jossain kuljin valetussa sadeojassa. Suurin osa matkasta pitää kulkea ajotiellä. Oikealla puolella varoitti minua useampi, koska täällä on vasemmanpuoleinen liikenne. Mitä lähemmäs kaupunki tuli, sitä enemmän oli autoja. Autoja en niinkään pelännyt, vaan sitä kuinka polku pysähtyi pylvääseen, syvään haisevaan kuoppaan tai muuhun esteeseen.
Kaupungissa on samanlaista. Vaarallisia ja kapeita jalkakäytäviä, jotka keskeytyivät kuoppaan tai loikkaan kun sementtiin tuli yllättäen korokkeita.
Sisäänkäynti 
Pihan kasveja 
Respan kivat tytöt 
Baaritiski 
Maamerkki 
Ikkunalauta 
Respan aula 
Aamiainen 
Portinpieli ulos (ja sisään)
Sanon tätä maata köyhäksi monesta syystä. Tiet ja kadut ovat yksi. Toinen on se, etten ole nähnyt yhtään ylipainoista lasta tai nuorta, enkä aikuisiakaan. Täällä ei ole varaa ylensyödä niinkuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Näin kaksi nettikahvilaa. Sekin on köyhyyden merkki. Niitä en ole nähnyt aiemmin tällä kiertueella missään.
Enkä saanut mistään kahvia. Kahviloita ei ole. Menin kanafarmari KFC:henkin kysymään kahvia. No, my darling, vastattiin. Klo 11 näin kahden nuoren neidon pitämän ruokapaikan ja tilasin katkarapupastaa. No joo, ihan syötävää. Yksinkertaista ja maustettua. Kun läksin kaupungista pois, ajattelin ensin tankata, koska illalla saisi vain supermarketista ostettua evästä. Näin suositun kansanpaikan, jossa oli lihapullia. Ne olivat loppumassa, mutta olisi riittänyt minulle mainiosti. Eivät halunneet myydä minulle. Syy jäi epäselväksi.
Jotain oli pakko saada. Näin kahden irakilaisen/arabin karvaranteisen miehen pitämän noutopizzerian, jossa oli pari pöytää paikallista syömistä varten. Pizzaa oli 4 eri kokoa, ostin pienimmän. Miten ihmeessä nuo olivat tänne kauas tulleet. Turvapaikan hakijoitako? Tuskin. Pizzeria on kuuma paikka ansaita leipänsä. Voi mikseivät Suomeen tulevat arabit voisi olla tällaisia. Olisivathan he, jos ei olisi KELA Gold-korttia.
Lemmenlaiva satamassa, mutta matkustajia en juurikaan nähnyt kaupungilla
Kuljin myös kaupungin ulkopuolelle itäsuuntaan. Lännessä tuli satama vastaan. Siellä oli lemmenlaiva. Siihen nähden kaupungilla näkemiäni nuoria turistin oloisia oli vähän. Vanhempia näin vain yhden pariskunnan kirkon sisäpihalla. Ilmeisesti laivan matkustajat olivat katsoneet kaupungin esitteitä ja jääneet laivaan päivän ajaksi. Onneksi he eivät tiedä, mitä menettivät. Täällä ei ole turistirihkaman myyntipisteitä lainkaan, satama-alueella ei ollut oikeastaan mitään. Se selittää myös, miksei tänne päässyt laivalla Guadeloupesta.
1. 
2. Kiva tyttöjen lounaspaikka 
Internet-kahvila, niitäkin vielä on 
6. Antigua Anglican Cathedral of St. John
2. Katkarapupastaa minulle tarjonneen ravintolan kaksi neitoa välillä tiskin asiakkaan puolella pitämässä taukoa.
6. Kirkko täälläkin korkeimmalla (toki matalalla) paikalla. Vuodelta 1910, onkohan hurrikaani tehnyt vuosikymmenten aikana tuhoja.
Askeleita tuli kaupunkireissulla 25.000. Tämä kaupunki oli muutamassa tunnissa kuljettu päästä päähän ja lännestä itään. Se oli yhtä nopeaa kuin 60-luvun Salon kaupunki, jossa oli yksi katu Turuntie, joka joen kohdalla muuttui Helsingin tieksi.
Kun paluumatka oli lopuillaan ja olin parinsadan metrin jälkeen menossa ostamaan supermarketista vettä, minut pysäytti autollaan viehättävä noin 60-v nainen. Pyysi kyytiin. Sanoi huomanneensa minut aiemmin. Huomasin, ettei autossa ollut muita. Mikä minuun meni ja sanoin, että kävelen mieluummin. Nainen paijasi autonsa ikkunasta kättäni niin lämpimästi, että muutin mieleni. Totta kai, carpe diem. Mutta hän oli jo kaasuttanut pois. Koko illan harmitti. Tyhmä tyhmä tyhmä. Ovatko vihervasemmistolaiset minua solvaavat idealistit sittenkin oikeassa.
Katsoin hotellin respassa matkailuesitteitä. Olisi täällä hienoja paikkoja, sukellusta, luonnon ihmeitä retken kiehtovat paikat, uintia koralleilla, päiväretki 5000 asukkaan Montserrat-saarelle, jonne alunperin olin menossa. Jos kohtalo taikoisi tuon naisen takaisin, jäisin tänne ainakin viikoksi. Satasen lentolipun käyttämättä jättäminen olisi pieni hinta siitä. Ja ehkä lipun voisi vaihtaa.
Unelmat eivät toteudu, siksi aina pitäisi tarttua hetkeen. Ihmisellä on yksi elämä, eikä siitä saisi hukata minuuttiakaan.
Karibialainen aamupala 
Kaikkialla kukkia
Tämä on matkani ensimmäinen maa, jota jään kaipaamaan. Vaikka tämä on köyhin Karibian kierrokseni maista, tämä on sydämellisin paikka, jossa muistan olleeni. Hyvä esimerkki siitä, että parhaassa elämässä ei ole yltäkylläisyyttä. Ihmiset, joilla on toisensa yhteisössä, ovat rikkaita.
Todelliset vaikeudet, kuten tuhansien kotien tuhoutuminen myrskyn kourissa kasvattavat ihmiset ymmärtämään elämän arvot eri tavalla kuin hyvinvointivaltion asukkaat, joilla ensimmäinen ajatus tsunamissakin oli kuka korvaa matkalaukun, jonka menetin.
Hups. Täällä on aamu ja sataa kaatamalla. British Airways ilmoitti, että hirmumyrsky Dennis voi estää lennon, mutta kehotti silti tulemaan kentälle. Menee mielenkiintoiseksi. Ei minulla ole edes sateenvarjoa.
Lauantai 15 helmikuuta 2020
British Airways lähetti sähköpostia, että lento Antiguasta voi peruuntua kokonaan hirmumyrskyn takia. Kehoitti silti menemään kentälle. Hihkaisin riemusta, nyt voin siirtää lipun päiväystä eteenpäin ja saan jäädä Antiguaan.
En kuitenkaan löytänyt netistä keinoa, miten päivän voi vaihtaa. Ja puhelinta minulla ei ole, joten soittaakaan ei voi. Sovittiin hotellissa, että pitävät huoneeni varalla muutaman tunnin, sillä yritän tulla takaisin. Taksimatka lentokentälle vei pikkuteitä läpi kylien. Voi kuinka olisi paljon käveltävää ja ihmettelemistä. Hoksasin taksissa, että menen lentoyhtiön lipputoimistoon ja vaihdan lipun.
Antiguan kenttä on pienen maan kentäksi iso ja moderni. Se on paljon isompi kuin yksikään Suomen paikallisista kentistä Helsinki-Vantaan ulkopuolella. Siellä oli lipputoimistoja useita, mutta ei BA:lla.
Hyvästi Antigua itkuisin silmin
Kone oli lähtenyt Lontoosta ja lensi Antiguan kautta St Kittsiin. Eikä ollut myöhässä lainkaan, vaikka nettipalvelut sellaisesta varoittivat. No kun lähtee haikealla mielellä, on käynti ollut mieleenpainuva.
Oivallus ihmisten yhteenkuuluvuudesta
Pointe-a-Pitre, Guadeloupe ja Anchora, Antigua
Torstai 13 helmikuuta 2020
Tänään oivalsin, miksi täällä eriväriset ihmiset toimivat niin luontevasti yhdessä. Paljon paremmin kuin Afrikassa, jossa valkoinen mies on kävelevä pankki. Ja jossa klaanit rajaavat sosiaalista kanssakäymistä. Samanlainen yhteenkuuluvuus oli myös köyhässä Suomessa 1950-luvun lapsuudessa.
Täällä ei ole kummoistakaan sosiaaliturvaa, minkä vuoksi jokaisen on yritettävä itse luoda elämisen eväät. Suomessa ylenpalttinen sosiaaliturva on pilannut paljon ihmisten omaa vastuuta omasta elämästä. Myös suomalaisten. Se on tuonut elätettäväksi satatuhatta ulkomaalaista, jotka eivät aio laittaa tikkua ristiin oman elämänsä eteen. Koska kaiken saa vastikkeetta.
Tajusin sen äsken kun kävin pikakävelyllä supermarketissa. Täällä Anchora Inn-paikassa saa vain aamiaisen. Mielenkiintoisesti vaihtoehtoina continental ja Caribbean. Totta kai otan karibialainen.
Suomalaiset kokevat vääränä sen, että elätämme ulkomaalaisia kehdosta hautaan. Kukaan ei tarvitse elinikäistä turvapaikkaa. Jos turvapaikka olisi väliaikainen, ja tulijat todella kotiutettaisiin kotimaahansa, lopetettaisiin turvapaikkashoppailu ja valituskierre, loppuisi vihapuhe. Nyt tilanne vain pahenee kun eliitti presidenttiä myöten haukkuu suomalaisia rasisteiksi.
Kun jokainen yrittää parhaansa, ei kellään ole mitään syytä sanoa pahaa sanaa kenestäkään. Kun sotilaskarkureille, partalapsille ja kaikenlaisille onnenonkijoille sanotaan, että tervetuloa Suomeen, kunhan elätätte itsenne omilla rahoillanne. Muutoin voitte lähteä samantien takaisin.
Sen jälkeen jokaista tänne jäävää ulkomaalaista on helppo kunnioittaa ja heidän olemisensa Suomessa hyväksyä.
Jos jätän ne muutamat örveltäjät eli laitapuolenkulkijat huomioimatta, en ole kokenut Karibian kierroksella minkäänlaista rasismia (toisin kuin Afrikassa). Kahdesta naiskohtaamisesta toinen oli afrikkalaistaustainen, kuten myös eilinen minua iskemään tullut nainen. Olen ottanut kaikki avosylin vastaan, enkä mitenkään noteeraa ihonväriä, paitsi nyt kun pohdin tätä Suomen tilannetta. Respan tyttö on aika musta iholtaan, ja iloinen kuin peipponen.
Täällä afrikkalaistaustaiset ja selvässä vähemmistössä olevat eurooppalaistaustaiset toimivat hyvin yhdessä. Se on luontevaa, ja helppoa. Sellaista olisi Suomessakin, jos ulkomaalaisia ei elätettäisi vuosikymmenien ajan. Eikä mitään kanssakäymistä voi edes tulla, koska monet tulijat kohtaavat vain KELAn virkailijoita omiensa lisäksi. Ei työssäkäyvällä suomalaisella ja sosiaaliturvalla elävällä irakilaisella nuorella miehellä ole mitään aitoa yhteistä.
Suomen yhteisöllisyys on jo tuhottu, emmekä sitä enää takaisin saa, vaikka hallitus tekisi täyskäännöksen maahanmuuttopolitiikassa. Olisi pitänyt uskoa presidentti Koivistoa kun hän ei olisi halunnut vastaanottaa somaleja Neuvostoliitosta, ainoastaan kirjata ylös. Mutta käänsi kelkkansa, saammeko koskaan tietää, miksi.
Juttelin asiasta paikallisten kanssa. He kokivat, että suurin syy on se, että asukkaita on niin vähän. Siis Suomessa väki voisi vähentyä, kunhan meitä ei vaihdettaisi ulkomaalaisiin. Karibialla ei juurikaan ole muslimeja. Uskonto on yksi iso syy eurooppalaisten valtioiden ristiriitoihin.
