Tanska

Tanskan kuningaskunta (tansk. Kongeriget Danmark) eli Tanska (Danmark) on perustuslaillinen monarkia Pohjois-Euroopassa. Tanskassa asuu 5,8 miljoonaa asukasta, ja se on Pohjoismaista selvästi tiheimmin asuttu. Tanskan pääkaupunki on Kööpenhamina, 630.000 asukasta. Varsinaisen Tanskan lisäksi kaukana erillään sijaitsevat Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle. Tanskan kuningaskunta on kolmesta autonomisesta osasta Grönlannista, Färsaarista ja Tanskasta koostuva perustuslaillinen monarkia. Tanska on yksi maailman vanhimmista monarkioista, ja vuodesta 1849 lähtien se on ollut perustuslaillinen monarkia. Tanska on perinteinen maatalousmaa, joka tuottaa sianlihaa ja maitotuotteita. Se on myös pitkälle teollistunut. (Wikipedia)

DX-maalaskennassa Färsaaret ja Grönlanti ovat omia maita. Färsaarilla olin Niilon kanssa. Grönlanti lasketaan Pohjois-Amerikkaan ja se on vielä näkemättä.

17-vuotiaana olin kielikurssilla Östra Greviessä lähellä Malmöä vuonna 1967. Menimme muutamien oppilaiden kanssa omalle sunnuntaireissulle Malmö´öseen ja sieltä laivalla Kööpenhaminaan. Kuljimme Köpiksessä pari tuntia ja lähdimme takaisin. Matkalla tuli otettua kaksi valokuvaa.

Ensimmäinen autolomamatka – Tanska 1981

Kööpenhaminassa oli tietotekniikan pohjoismainen kongressi NordDATA. Menin sinne koko perhe mukana. Asuimme kongressin ajan leirintäalueella, josta ajoin kolmena päivänä kongressipaikalle Tippa-Rellulla. Muu perhe jäi campingille, Sundbyvester Camping Kööpenhaminassa. Oli kesäkuu. Miikka oli täyttänyt 7 vuotta, Jukka täytti heinäkuun lopussa 3 vuotta ja Juha oli vaippaikäinen, 1,5 vuotias. Autonamme oli Volvo 343, kiilahihnavetoinen

Hieno paikka lapsille ja aikuisille

Kuvat hakusessa.

Kolme viikkoa kuljettiin Tanskaa ristiin rastiin.  Campingit siistejä ja laadukkaita. Yhtenä päivänä tehtiin koukkaus Saksan puolelle Flensburgiin. Saksan moottoritieltä saatiin tuntumaa vauhtiin seuraavan vuoden matkaa varten.

Tanskassa jouduttiin käyttämään parkkikiekkoa kaupunkien keskustoissa. Suomessa ei sellaisia siihen aikaan vielä ollut. Ensin oltiin ihmeissämme, mutta sakkoja ei saatu.

Oheinen reittikartta on piirretty muistinvaraisesti heti mieleen tulleista kaupungeista, joissa kävimme.  Paikkoja tarkennettu tallella olevien matkamuistokuvien avulla. Tukholmasta ajoimme Helsingborgiin, josta laivalla Helsingör´iin. Tulimme Flensburgista takaisin Tanskaan ja sieltä eri paikkojen kautta Malmöön Ruotsiin, josta Tukholman kautta Turun Siljan laivalla Suomeen.

Kerteminde oli ihana merenrantakaupunki, joka jäi lähtemättömästi mieleen. Roskildessa oli hieno camping ja viikinkilaivamuseo, joka oli lasten mieleen.

Erityisen hyvin mieleen jäivät Roskilde ja sen viikinkilaivat, Legoland Billundissa, Forupin kesäpuisto, Loveparkenin eläintarha Givskudissa sekä Tivoli Kööpenhaminassa.

Kuva Viking Line. Vaihdetaan kun omat kuvat löytyvät

Matkakirjan teko 40 vuoden jälkeen on mielenkiintoista palapeliä, sillä kaikkia paikkoja ei voi mitenkään muistaa. Matkamuistolaatikosta löytyi auton ikkunaan kiinnitettävä käyttämätön tarra, jonka tekstit oli hankala peilikuvana lukea. Postinumero 6792 oli selkeä ja niin löytyi paikan nimikin. Olimme olleet telttailemassa Rømø´n saarella, Kommandørgårdens camping´issä. Paikka on saari, johon vie monen kilometrin pituinen silta. Saksan läheisyys kertoo, että olemme olleet siellä ennen päivämatkaa Saksan Flensburgiin.

1982 ja 1998 autolla Tanskan halki

1982 Göteborgissa oli NordData-kongressi. Sieltä ajettiin uudella Volvo 343-autolla Helsingborgiin, josta laivalla Helsingöriin. Muutaman päivän ajomatka leirintäalueilla yöpyen Tanskan kautta Keski-Eurooppaan.

1982 otimme katolla olevan suksiboksin lisäksi pienet peräkärryt. Kotimatkalla meillä oli peräkärryissä säkki tanskalaisia perunoita, joita ei olisi saanut tuoda jonkun perunataudin takia Suomeen, mutta Turun tullimies teki poikkeuksen kohdallamme.

1986 Tanskan kautta Keski- ja Etelä-Eurooppaan

20.6.1986

Ruotsin halki pikapikaa – Helsingör – Roskilde

Laivarannassa Ruotsin puolella oltiin noin ½ 6 illan suussa. Helsingörin lautta oli vuosien kuluessa kasvanut isoksi ruoka- ja karkkikaupaksi. Ylitys vei 20 minuuttia ja sitten oltiin Tanskassa! Viisi vuotta oli kulunut, mutta Roskilden kotikaupunki oli entisellään. Kaljan juontia ja remuamista emme muistaneet entisiltä matkoilta. Ja ruokakin oli silloin halvempaa vai oliko aika kuultanut muistot? Pikkuteltta pystyyn, nakkikioskilla käynti ja nukkumaan.

21.6.1986

Roskilde – Vordingborg – Marielyst

Suihkut, kahvinkeitto ja kaupungille jo ennen kymmentä. Paulille T-paita, ruokaa retkelle loma-kaupasta ja Roskilden naturparkkiin ja kesämaahan. Pikkupojat olivat tohkeissaan: pomppulinna, intiaanikylä, joutsensoutelot, ratsastusta (kamerassa ei tietenkään filmiä), musta sika, polkuautoja, makkaragrillausta ja … pomppulinna. Pienoisgolfia 12 radalla. Pauli, Miikka ja Ulla ensimmäistä kertaa.

Matka etelään alkoi. Olemmeko nähneet liikaa? Vordingborgin 4 kilometrin silta näytti nyt niin pieneltä! Kakkossillan välissä oli saari, jossa käytiin jäätelöllä. Ei ollut kartaa, ei camping-kirjaa, joten eksyttiin tai oikeammin harhailtiin.

Marielystin kaupungin keskeltä löytyi camping. Rantaan 150 m. Siis sinne isolla teltalla. Oli pieni paikka ja alkoi harmittaa. Kaikki muut olivat keskenkasvuista nuorisoa. Uimarantaan sentään voisi mennä – aiemmin päivällä nähty ***strand (Bøtø Strand??) haisi ja oli niin likainen, ettei sinne iljennyt mennä. Vähät kruunut laskettiin ja taas kevyt iltapala: pienet pizzat ja vastaavat. Illalla löytyi kuopiolainen maailmanmatkaajaperhe, jonka pikkupoika pelasi Jukan ja Juhan kanssa palloa ja heitti frisbeetä. Sitten keksittiin: Brasilia – Ranska. Ja matka-TV esille. Kohta oli toistakymmentä vierasta ja tunnelma kohosi rangaistuspotkukilvassa. Suosikkimme Brasilia putosi. Ulla tyhjensi kirsberry-pulloa ja nukkumaan.

22.6.1986

Marielyst

Aamulla 7.30 Pauli kahvinkeittoon. Bakeriin (leipä- ja pullakauppa) ja ruokakauppaan juusto-ostolle. Oli sunnuntaiaamu. Olimme vaihtaneet edellisenä päivänä Ruotsin kruunuja Tanskan kruunuiksi kurssiin 1:1 leirintäalueella. Siksi jätettiin aurinkoöljy ostamatta. Vaihtokurssi on turhan kova, etenkin kun aurinkovoidetta on kotona Vantaalla keittiön pöydällä täysi pullo. Ruokakauppa ja bakeri olivat auki jo klo 7:00. Monta tuntia uitiin rannalla, vaikka vesi olikin vähän likaista. Ruoka tehtiin itse: uusia perunoita, silliä ja makkaraa (kruunut olivat vähissä). Illalla käveltiin rannalla 5 km ja ihailtiin kokkoja. Niitä oli koko ranta täynnä 100 m välein. TV:stä tuli Argentiina – Englanti ja suosiota oli vähemmän kuin edellisenä iltana.

23.6.1986

Marielyst – Gedser – Travemünde

Teltan purku alkoi jo 6:40. Aamutoimet veivät kaksi tuntia pesuineen, kahveineen ja pakkaamisineen. Kuten kaikki muutkin suomalaiset, mekin ajettiin sivutietä ja tie loppui – siis kierto Familjelandin takaa. Laiva lähti Gedser´istä klo 9:30. Arvailtiin oliko laiva vanha Viking vai ei. Laivalta löytyi 2 litran pulloa Wildberry-viiniä 28 Dkr pullo. Mummot varasivat puoli ravintolaa bingoon ja ranskan perunoiden kanssa seilattiin ulos.