Kreikka

Kreikka (kreik. Ελλάδα, Elláda, kath.kreik. Ελλάς, Ellás, m.kreik. Ἑλλάς, Hellas), virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta (kreik. Ελληνική Δημοκρατία, Ellinikí Dimokratía), on valtio Välimeren eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin. Maa on ollut asuttu vähintään 200 000 vuoden ajan. Kreikka on Euroopan varhaisimman korkeakulttuurin minolaisen kulttuurin syntymäpaikka. Antiikin Kreikka oli koko länsimaisen sivistyksen kehto, ja länsimaisen demokratian, filosofian, tieteen ja taiteen syntymäpaikka. (Wikipedia)

Vuonna 1971 kesällä olimme aloittaneet seurustelun. Sitä ennen oli Ulla tilannut matkalipun Rhodokselle, jonne hän matkusti syyskuussa yksin. Pauli kirjoitti ikävissään kirjeen ja taiteili ilman tietokoneiden apua osoitetekstin kirjeeseen.

Kreikassa tehtiin automatka vuonna 1984. Kaikki matkan valokuvat tuhoutuivat kameran virheellisen asetuksen takia.

Vuonna 1985 juoksin ikimuistoisen alkuperäisen Ateenan maratonin Marathonin kylästä Ateenan vanhalle olympiastadionille (kuvat Maraton-sivuilla).

Sateisena Suomen kesänä lensimme koko perheen kanssa Kreikan aurinkoon heinäkuussa 1989. Kreikassa oli hirmuiset helteet matkan aikana, mikä teki matkan todella hankalaksi. Silloin nähtiin mm Akropolis ja vanha olympiastadion, jonne Pauli tuli maaliin.

Ihana Kreikka. Ja kaikki valokuvat tuhoutuivat.

Torstai 12.7.1984

Turkki – Alexandroúpoli, Kreikka

Hymyssä suin Kreikan tulliin, jossa helle oli uuvuttanut tullimiehet. Jutut lapsista ym virittivät tunnelman, mutta jouduimme taas kohti uusia vaikeuksia: oli nälkä, kaupat tulvillaan ruokaa, mutta rahaa (drakmoja) ei ollut, pankit kiinni ja hotellit eivät vaihtaneet. Vasta toista sataa kilometriä ajettuamme pääsimme pimeässä rahanvaihtoon erääseen motelliin Aleksandropoliksessa. Ja siitä vasta sotku tulikin.

Alexandroúpoli – niin paljon menetimme päässälaskuvirheen takia

Sotkun alku oli se, että Paulista tuntui heti, että olimme tulleet huijarien pesään = uuteen motelliin. Paulin selvitettyä yöpymisasiat tuli vanha kreikkalainen takapenkille istumaan ja näyttämään huoneen. Huoneen esittelykierroksen jälkeen halusi Ullan takaisin mukaansa, koska halusi antaa matkamuiston. Suomalaiset kun ovat hyviä ihmisiä, gute kameraden. Pienestä takahuoneesta sitten kaivettiin esille simpukkahelmet, jotka pappa pujotti henk. kohtaisesti kaulaan. Iltasyöpöttylyynkin lupasi erikoiskohtelun. Siispä ensin koko kööri suihkuun ja sitten hikiseen myöhäisiltaan ravintolan terassille. Yht´äkkiä pappa huomasi meidät ja kädestä vietiin Ulla keittiöön ruokaa valitsemaan. Aitoa kreikkalaista olisi halunnut meille syöttää eli suuria rapuja, mutta ehdotettiin hienotunteisesti jotain liharuokaa.

Siitä vaan nostettiin suurella hellalla olevien kattiloiden kansia ja löytyihän se liharuokakin. Pannukakun tapaista jälkistä pappa leikkasi uunipannulta maistiaiseksi ja sitä piti myös tilata. Kreikkalaista viiniä olisi pitänyt juoda, jotta uni hyvin maistuisi, mutta otimme kuitenkin saksalaisella taidolla tehtyä kaljaa hikisen päivän päälle. Lasku pyydettiin ja mentiin nukkumaan. Siitä laskusta seuraavan aamun soppa syntyi, mutta sitä ennen Juha puristeli mahaansa ja parkui, kunnes lopulta nukahti ja väänsi vieressä niin, ettei nukkumisesta tullut mitään.

Perjantai 13.7.1984

Alexandroúpoli – Kavala – Sani Beach

Aamusta nousivat Pauli ja Miikka lähtien rahanvaihtoon kaupungin pankkiin. Pian kolistelivat takaisin ja ovella alkoi kamala papatus. ”Olet eilen illalla syönyt elämäsi kalleimman aterian 450 markkaa. Eikös jo sen Bulgarian syömisen jälkeen sovittu, että mitään ei tilata näkemättä ruokalistaa. Tiesin heti, että ollaan huijarien kanssa tekemisissä. Eipä tarvitse sullekaan kun vanhan äijän vähän simpukkahelmillä lirkuttaa, niin kaikki asiat unohtuu”. Tähän rataan papatti huijarien uhri. Miikka kertoi myöhemmin, että pankista ulos tultaessa kurssien selvittyä oli kadulla alkanut käsienheilutus-jalkojen poljenta ja noituminen. Lähtökuntoon komennon antoi Vahtera ja lähti ravintolaan vaatimaan ruokalistaa näytille. Jukka ensin pikapikaa suihkuun tukanpesuun ja sitten Juha puolinukuksissa suihkun alle.

Pauli ja Miikka tulivat tutkimusmatkaltaan ja totesivat laskun olleen oikein. Olimme jopa valinneet halvimmasta päästä. Salaatitkin todella 16 markkaa kappale, jos kunnon pihvit olisimme syöneet olisi kuulemma helposti voinut upota tonni, huh. Vaiteliaina lähdimme huoneenmaksuun. Pappa taas paikalla, ihmettelee ettemme viivy pitempään kun gute Kameradeja olemme. Pauli sanoo paikan olevan meille todella kallis. Poikien kanssa Ulla istuu autossa odottamassa kun pappa tulee surullisen näköisenä pyytämään Miikkaa mukaansa hakemaan cokista, joka ei sitten maksa mitään. Hyvät matkat toivotuksin eroamme.

Pauli kertoo autossa meidän arvanneen huonehinnan oikein 400 mk, kun vielä mukaan lasketaan valuutanvaihdossa huijattu satanen, totesimme viettäneemme ensimmäisen yön Kreikassa tuhannella markalla. Ajamme kohti Sanin rantaa. Käymme bensa-asemalla ja Pauli alkaa taas ihmetellä hintaa, takaisinkoukkaus, bensanhinta/litra on oikein. Saksaa puhuvan miehen kanssa ihmetellään kallista Kreikan bensaa – 10 Suomen markkaa litra. No mikä siinä auttaa. Pauli ottaa Autoliiton kirjan ja tutkiskelee bensan hintoja ja siitä uudelleen – kolmisen markkaa. Nyt alkaa Paulilla raksuttaa, että jotain tässä täytyy olla pielessä ja selviäähän se – Pauli kertoi hinnat 0,18:lla kun ne pitää jakaa 18:lla. Samassa häipyi helpotuksen tuntein Vahteran perheen tonnin yö ja Kreikka muuttui ykskaks kukkarolle ystävälliseksi. Papalle päätettiin lähettää Suomesta kortti.

Pikkukaupungissa poikettiin leipä- ja makkarakauppaan, jossa pojille annettiin piparit käteen. Ensimmäiset Kreikan jätskit ostettiin – isoja olivat ja hyviltä maistuivat. Ennen Kavalaa olevasta lahdenpoukamasta löydettiin Lagos hieno uimapaikka, puolisen kilometriä pystyi hiekkapohjaisessa kirkkaassa vedessä kahlaamaan. Jukka innostui uimaan käsipohjaa ja Juha juoksenteli riemuissaan. Eväät käytiin rannalla syömässä ja kulkukoirakin sai osansa makkarasta. Toisella uimakerralla viitottiin pojille, että vedessä on paljon pieniä rapuja ja simpukoita. Niitä alkoivat pohjasta katsomaan ja vaikka ravut kaivautuivatkin hiekkaan ihmisiä pakoon, niin siihen loppui Jukan käsipohja. Pohjaa tähyillen sentään suostuivat kahlaamaan ja tyhjiä simpukankuoria etsimään.

Sininen on taivas, siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Muuallakin kuin Suomessa. Taustakuva Tassilo Kubitz

Matka jatkui Kavalan kaupunkiin, jossa ensin uitiin. Kaupunkikierroksella täydennettiin muona- ja kaasuvarastot, yksi kauppias haukkui autoilijan, joka tööttäsi meidät syrjään kadulta ja kuva kuvattiin. Liikenne alkoi käydä yhä hurjemmaksi, ja kilometrejä säästääksemme päätimme lähteä oikotietä Apolloniasta Poligiroksen kautta Sani Beachille, jossa kuulemma on maan kaunein camping-ranta. Liikenne väheni sivutiellä, mutta nyt tuli esteeksi tietyöt ja vuoristotiet, joita Ulla pelkäsi niin, että välillä oikein kiljui. Sani Beach oli jumalan selän takana, ja sinne saavuttiin vasta yhdeksän aikaan illalla. Taas teltan kasaus pimeässä, mutta auton valoista oli apua. Alue oli ennakkomainonnan jälkeen pettymys, mutta väsyneinä sitä ei paljoa mietitty, vaan nukkumaan.

Lauantai 14.7.1984

Sani Beach

Sani Beach – parasta uintia pikkupojille

Kello 8 oli aamulla jo niin kuuma, että oli pakko nousta ja valmistautua uimaan. Tavanomainen aamuateria, joskin hedelmiä oli paljon ja kun Pauli oli ostoksilla tuli muutakin tavaraa liian kanssa: kahta juustoa, appelsiinimehut, makkarat, paprikat, tomaatit jne.

No jaa, uimaranta oli lapsille uimakelpoinen ja siellä oltiin koko lauantaipäivä. Ulla kävi välillä kävelyllä (näkyi kuulemma kikkeleitäkin), kaljan ja Spriten avulla sammutettiin janot. Miikka sai snorkkelin, räpylät ja uimalasit. Syömässä ei käyty, vaan tehtiin itse Unkarin sopat. Illalla maisteltiin ouzoa.

Sunnuntai 15.7.1984

Sani Beach – Saloniki – Katerini – Litochoro

Sani Beach Camping – meidän paikkamme. Postikortti

Aamulla purettiin teltta, mutta aluetta ei jätetty, vaan uitiin vielä koko päivä. Kaksi yötä telttailua maksoi 1800 drakmaa eli 100 markkaa, eli oli ainakin kallis, mutta kyllä se oli siistikin, vaikka wc olikin osin tukossa. Kreikan pojat joutuivat rikkomaan tietäkin korjauksessa.

Kolmen jälkeen lähdettiin kohti Thessalonikia ja jouduttiin keskelle viikonlopun paluuruuhkaa. Salonikista ei löydetty tietä vanhaan kaupunkiin, joten siitä luovuttiin ja lähdettiin vielä etelään Ateenan tietä, jossa liikenne vain hurjistui. Ennen Katerinia olevaan rantakylään piipahdettiin ja päätettiin syödä. Ranta oli täynnä kalaravintoloita, joten siitä vaan. Kalat sai valita tuoreina itse ja ne myytiin kiloittain. 5 kalaa painoi 750 g ja maksoi 750 drakmaa. Parit kastikkeetkin ostettiin, mutta ne jäivät mahavaivojen pelon takia maisteluksi. Hyvä ateria pilattiin klassiseen huijausyritykseen: lasketaan välisumma uudestaan laskuun. Huomasimme sen, joten halvalla päästiin kun riksojakaan ei tarvinnut moisesta antaa.

Camping Mitikas 2021. Hyvä valinta 1984

Sitten yöpaikan hakuun: Katerinista löytyi vahingossa Olympia Beach-niminen vilkas, kaunis kylä, mutta siellä ei ollut yösijaa. Kaupat olivat auki, vaikka kello oli 20. Edelleen alas ja läheltä Litochoroa alkoi löytyä Camping-rypäleitä. Valittiin Mitikas, jossa heti portilla tytöt huusivat ”Suomi-Finland”. Mitikas osoittautui perheyritykseksi, jossa äiti hoiti kaupan ja ravintolan klo 7:stä puoleen yöhön, isä huoltopuolen, tytöt receptionin.

Ensimmäinen paikka ei kelvannut jugoslavialaisille naapureille, jotka huonolla englannilla selittivät ”huono paikka, ei varjoa, sun sun” Siis kamat kannettiin uuteen paikkaan. Saatiin se kreikkalaisten avulla (heh heh) pystyyn ja nukkumaan.

Maanantai 16.7.1984

Olympoksen valloitus

Helleaalto jatkuu; ihmiset nukkuivat ulkona sängyissään ja vielä kymmeneltä illalla kohosi hiki pintaan pienestä ponnistuksesta. Aamusyömisen jälkeen kiireesti rantaan – ainoa vilpoisa paikka. Juhaa pitää edelleenkin pitää kiinni kädestä, jolloin innostuu uimarengas päällään tekemään temppujaan. Jukka porskuttaa kellukkeet selässä Marlboro-tyyny edessään pitkin rantaa ja Miikka uiskentelee rantoja tutkien.

Ehkä kuitenkin oli hyvä, että Opelin vaihteet rikkoutuivat noustessa Olympos-vuorelle

Iltapäivällä ajetaan Litochoroon, josta matka Olympos-vuorelle alkaa. Suht´koht´lievästi kohoavaa huonoa hiekkatietä aletaan kiivetä ylöspäin. Tie muuttuu jyrkemmäksi ja Ullaa alkaa jo vieressä hirvittää. Seuraavassa pahan nousun alussa Ulla ilmoittaa haluavansa ulos ja samassa Pauli toteaa vaihdekepin olevan jumissa – ei liiku ykkösestä mihinkään. Vähän aikaisemmin hiekkatien kuopassa vaihde putosi kokonaan pois päältä ja korkeus oli 2700 metriä. Tien kaarteessa vuoren sylissä oli onneksi pieni tasanne, jonne bulgarialaisen miehen avulla saimme Opelin käännetyksi. Tämän miehen Skoda kiehui, siksi oli joutunut myös keskeyttämään matkansa. EDIT 2021: Vuoren korkein huippu on 2918 metrin korkeudessa. Tosi pitkällä olimme!

Kuva käveltiin ottamaan seuraavaan mutkaan, minkä jälkeen Ulla ja pojat raitille tallaamaan ja Pauli ykkösellä hivuttamaan auto Litochoroon. Sydän pamppaillen katseltiin Opelin hidasta menoa vuorenrinnettä alas ja kaikki peukut nostettiin pystyyn, jotta se alas onnellisesti saataisiin. Ullakin lupasi tappelut lopettaa viideksi vuodeksi. Yht´äkkiä ilmestyy Pauli mutkan takaa – ekana mielessä, että siellä se auto on rotkossa, mutta onneksi Pauli hengissä. Tilanne oli onneksi hallinnassa. Pauli oli vain muistanut jyrkänteellä näkemämme kulkukoiran (laiha rääpäle, kieli ulkona kuumuudesta läähättäen) ja tuli tuomaan ongenvapakepit meille turvaksi. Kepit kädessä jatkettiin vuorta alas koiraa taakse tähyillen. Kerran ilmestyi, mutta karkoitettiin kivillä ja keppejä heristäen. Pauli pääsi vähän tasaiselle maalle, pysäytti ja tutki ohjekirjaa ja sai kun saikin vaihdekepin toimimaan. Kunnon perheenisänä lähti perhettään raitilta pelastamaan ja helpottuneina jatkoimme matkaa Opelilla.

Litochoroon parkkeerasimme, kävelimme kaupungilla ja suuressa puistoravintolassa söimme makoisat lihavartaat (suslakit), ranskalaiset, kreikkalaiset salaatit ja pakolliset limut + kaljat. Viidellä kympillä saimme kaikki. Iltahämärässä ajettiin teltalle nukkumaan. Pahimman vaaran mentyä ohi alkoi Olympoksen valloittamattomuus jopa harmittaa.

Tiistai 17.7.1984

Tempin laakso – Trikala – Kalampaka – Meteora – Metsovo – Ionnina

Témpi (Vale of Tempe). Tuon sillan riippuversiota perheemme kulki.

Tiistaiaamuna syötiin Kreikan munkit, pakattiin, käytiin uimassa ja lähdettiin matkaan. Tie mutkitteli laaksossa. Poikkesimme Tempin laaksoon Témpi (Vale of Tempe) riippusiltaa pitkin. Joimme vuoristopuron vettä ja kävimme kalliotemppelissä. Itse laakso oli täynnä turistirihkamakojuja.

Trikalan kaupungin kohdalla totesimme kotimatkan alkavan.

 

 

 

Omien tuhoutuneiden ikimuistoisten Meteoran kuvien sijasta kuvat Rantapallo.com-sivustolta.

Kalampakan kaupungissa kävimme ensin kaljalla ja ihmettelimme Meteoran pystyyn leikattuja vuoren lohkareita. Huolimatta Olympos-vuoren huonoista kokemuksista päätimme taas lähteä autolla vuoren valloitukseen Meteoran luostareita katsomaan. Pauli ei tosin kaljalla meinannut uskoa silmiään kun Miikka näki vuorenhuipulla luostarin vieressä bussin menevän. Asfalttitietä lähdimme kuitenkin kipuamaan vuorelle. Ensimmäisen luostarin kohdalle jätettiin auto ja siitä kävelimme vähän matkaa nunnaluostariin. Valinta meni vahingossa oikein, sillä myöhemmin luimme että juuri Roussanou´n luostarissa on erittäin kauniit puukoristeiset kaiverrukset. Näin olikin ja pikkumiehetkin joukolla ihmettelivät kirkon kaiverruspylväiden lintuja, ihmisiä ja kukkia.

Postikorttien värit säilyvät, valokuvien ja diojen eivät

Tädit mustissa vaatteissaan herättivät kysymysten tulvan. Paulin piti vetää pitkikset päälleen ja Ullan pitkähihainen puku ennen sisään menoa. Museossa näimme vuodelta 60 olevia kirjoituksia. Kahteen muuhunkin olisimme päässeet, mutta todettiin etteivät pienet reissumiehet helteessä jaksa. Vuoristoteitä kiemurtelimme raikkaassa vuoristoilmassa (Pauli ja Miku testasivat vuorenrinne-WC:n) Metsovon kylään. Museokylästä oli tullut turistien pilaama paikka. Lihavarras kärtsähti ja jauheliharuoka oli supersuolaista; ensimmäisen kerran jäi pojilta syömättä.

Puolihämärässä aloitettiin ajo Ioanninaan. Pimeitä vuoristoteitä ajettiin ja helpotuksesta huokaistiin kaupungin löytyessä. Telttaa ei pimeydessä alettu pystyttää, vaan Miikka ja Pauli nukkuivat tuoleissa ulkona ja Ulla pikkumiesten kanssa autossa.

Keskiviikko 18.7.1984

Ioannina – Niki – Makedonia

Ioannina – kaupungin turisti-infosta

Ulla ja Pauli tutkivat aamulla kraaterijärven todeten sen uimakelvottomaksi ja sen jälkeen aamupalan metsästykseen. Pienestä leipomosta löydettiin lintusämpylöitä. Sopivia kenkiä ei sentään löytynyt. Kun matka alkoi kohti itäblokkia, oli varmuuden vuoksi ostettava kahvinkeittokaasua. Jotain oli opittu. Matkalla ihmeellisin kokemus oli pienessä *** vuoristokylässä, jossa käytiin juomassa. Kun menimme kauppaan, seurasi koko siestalla ollut miesjengi meitä sisään. Yksi toimi tulkkina, kun muonavarastot täytettiin. Vanha kauppiassetä taisi tehdä tappiota, kun antoi alennusta ja pojille suklaalevyt kaupan päälle. Kylän leipuritädiltä ostettiin uunituoretta leipää ja taas matkaan. Päätettiin oikaista 50 km, ja jouduttiin vuoristoiselle hiekkatielle, jossa Ulla pelkoa uhmaten ajoi tyhjän päältäkin. Vaihdettiin kuskia ja kuorma-autoa ohitettaessa Pauli ajoi kuoppaan, siitä syntyi perheriita, jonka seurauksena Pauli ajoi tien viereen ja sanoi ”Ajo loppuu tähän”.

1984 Niki oli kuin Suomen ja Neuvostoliiton raja Vaalimaalla – se erotti kapitalismin ja kommunismin. Nyt raja on Kreikan ja Pohjois-Makedonian raja (vuosien riitelyn jälkeen)

Rajakylässä Niki ostettiin vähän matkamuistoja ja tankattiin, mutta silti jäi drakmoja ensi vuoden Ateenan maratonia varten. Kreikan tulli katsoi, onko teltta tallella ja Jugoslavian tullissa desinfioitiin auto ja kengät.

–> Jugoslavia – Makedonia

1985 Ateenan Marathon

ks.

1990 Ateenan heinäkuun helteet

Heinäkuu Suomessa oli poikkeuksellisen sateinen ja kolea. Lähdimme siksi koko perheen kanssa Kreikan aurinkoon.

Se oli virhe. Koko viikon oli hellettä, 35-40 astetta. Aivan liikaa suomalaiselle. Matkasta ei ole muistiinpanoja, mutta muistikuvia on. Käytiin Pireauksen pikkukaupungissa Ateenan lähellä, josta oheinen postikortti, sekä Ateenan vanhalla olympiastadionilla, jossa oli Paulin Ateenan maratonin maali.