Italia – (Trieste)

Italian tasavalta (ital. Repubblica Italiana) eli Italia (ital. Italia) on tasavalta Välimereen työntyvällä Apenniinien niemimaalla. Italian väkiluku 60,5 miljoonaa. Italian pääkaupunki on Rooma, asukkaita 2,9 miljoonaa. Muita historiallisesti tai nykyisin merkittäviä kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Nykyinen Italian alue on ollut muinoin Rooman valtakunnan ydinaluetta. Imperiumin hajottua vuonna 476 alue jakautui lukuisiin pieniin ruhtinaskuntiin. Italian valtio perustettiin 1861.

(Jugoslaviasta) Bolzanoon (sieltä Sveitsiin) 1983

Ajoimme vain päiväksi Italiaan, emmekä yöpyneet siellä. Yksi Cokis-tölkki maksoi 25.000 liiraa.

(Kroatiasta) Ancona – San Marino – Venezia 1984

Kommunistivallan alla olleen Itä-Euroopan autokierroksella siirryimme laivalla Dubrovnikista Jugoslaviasta Italian Anconaan. Laivamatka kesti yön.

Anconasta siirryimme koko perhe San Marinoon. Pääkaupungin keskusta on todella kaunis ja siellä näkee maailman vanhimman tasavallan historialliset rakennukset. Kuljimme siellä päivän, käytiin kahvilassa limulla ja syötiin hyvää italialaista ruokaa.

San Marinosta ajoimme leirintäalueelle lähelle Venetsiaa. Venetsiassa kävimme vain päivämatkalla. Perheruokailu oli niin kallis, että isänä jätin syömättä kokonaan, mutta jouduin silti maksamaan tuolimaksun, koska äiti ja kolme lasta söivät.

Valokuvia matkalta ei ole, koska kamera oli virheellisesti säädetty ja kaikki lukuisat filmirullat olivat tyhjiä. Tarkennukset käsin pidetyistä matkakirjoista.

Maanantai 23.7.1984

Tiepolo laiva – Anconan satama

Yö kului Paulilla Jukan kanssa rattoisasti – keskellä yötä Jukka heräsi rahoja piilottamaan. Juha nukkui Ullan vieressä ja vaihto nukkumasuuntaa monta kertaa yössä. Aamulla kulki laivapoika pitkin käytäviä hyttien oviin koputtaen herätystä. Kuulutettiin passit saatavan tullikontrollin jälkeen. Lähdimme autokannelle ja kuvittelimme saavamme passit laivasta ulos ajettaessa. Pitkään seisoimme autokannella, kansiluukku jo avoimena ja ihmettelimme, missä kaikki ihmiset viipyvät.

Pauli lähti tilannetta tutkailemaan ja selvisihän se. Passikontrolliluukku löytyi laivasta ja suuri joukko ihmisiä passiaan odottamassa. Pauli haukkui systeemin ja pyysi tulemaan Suomeen oppia hakemaan. Vihdoin ilmestyi kaksi tomeraa ukkelia passilaatikkoa kantaen. Meidän numero sattui olemaan 125 –  ja siinähän oli vielä odotettava pienempien numeroiden saadessa passinsa ensin. Passi kädessä pääsimme vihdoin autokannelle, jossa koko jono odotti meidän saapumista päästäkseen ulos.

Passit pyydettiin vielä kerran satama-alueella näytille, jolloin vähän ihmetytti tuo passien jonotus laivalla. Ennen satamasta ulosajoa saimme vielä tuulilasiin mystisen numeron, joka vielä kerran tsekattiin.

Ancona –> San Marino – Ravenna

Kiersimme moottoritien ja valitsimme rannikolla kulkevan tavallisen tien. Ravennasta löysimme ostoskeskuksen, josta saimme punaiset syöpöttelyvälineet (ovat edelleen käytössä 2021) ja Jukalle ja Miikalle penaalit. Supermarketista tankkasimme limut (11 tölkkiä), Ginzanon, vedet, donitsit, persikat, viinirypäleet ja luumut 50 markalla. Venetsian tiellä ihmettelimme kämppärien viittoja, jotka toivottivat hyvää matkaa, mutta löytyi onneksi myös Venezian kämppärin viitta. Ensimmäinen valittiin ja jouduttiin *nimi*, joka osoittautui superhyväksi paikaksi.

Pizzat kävimme syömässä alueen ravintolassa (100 mk kaljoineen). Hyttyset vaivasivat ja pikkupojat jättivät syömättä. Viinin kera sitten illalla teltalla syötiin loput. Jukka ja Juha innostuivat taas piirtämään saatuaan hyvät paperilehtiöt teltassa taskulampun valossa ensin piirrettiin ja sen jälkeen juostiin vikkelästi teltan lähistöllä. Juha kaatui hämärässä teltan naruun ja jäi maahan makaamaan. Viitottiin maassa käärmeitä olevan ja saimme nähdä Juhan salamannopean ylössyöksyn. Tuulen suhistessa nukuimme koko joukko.

Tiistai 24.7.1984

Venetsia

Bussilla lähdimme Venetsiaan; pysäkillä pitkä jono ihmisiä, kaikilla liput kädessä. Bussi porharsi pysäkille ja kyljessä luki monella kielellä, ettei bussista voi ostaa lippua. Meinasimme luovuttaa, mutta bussikuski pyysi sisään ilman tikettejä. Hiki virraten taitoimme matkaa. Parkkipaikat täpötäynnä ja ruuhkia koko matkan, joten tyytyväisiä olimme auton jätöstä telttapaikalle.

Bussiasemalla alkoi rihkamakojut. Miku näki krääsäkondolin, jota koko matkan vinkui itselleen. Jäätelö ja kaljatankkauksella käytiin alkajaisiksi. On muuten sakemannien kaljaa, joka pivon jälkeen kuumassa helteessä maistuu ruhtinaalliselta jääkylmänä. Kanavien reunakatuja ramppasimme ränsistyneiden talojen lomassa, Helteessä väsyivät pojat ja lähdimme ruokapaikan hakuun.

Sivukujalta löytyi visa-paikka. Ensin piti hienosti syödä, mutta kun lihan hinta olikin 100 grammalta ilmoitettu, päädyimme spagettiin, jota saimme ja saimme odotella. Laskuun sisältyi tosi yllätys – jokaiseen annokseen tuli 1600 liiraa lisää (myös Paulin kaljaan), jonka lisäksi koko summaan lisättiin 12 %. Todellista turistien hyväksikäyttöä. Muutenkin kaupungista jäi vähän ”turisteilta rahat pois”- maku – jopa limujen hinnat vaihtelivat 500-1000 liiraan (ravintolassa limu maksoi 3000 liiraa tölkki). Yllättäen paras ostos oli kylmä vesipullo, joka paahtavassa helteessä maistui jopa herkkumahapojille. Puiston siimeksessä leputettiin jalkoja ja viiden tunnin kävelyn jälkeen suunnistettiin bussiasemalle.

Bussiin änkäsi ranskalainen perhe huohottavan kuonokoppabuldogin kanssa. Jukka ja Juha vetivät jalkansa penkille, Ulla kippiuralle ja niin taittui matka. Kämppärille eksyi illansuussa suomalainen pakettiauto ja Miku kuuli Venetsian katukahvilasta suomen kieltä, joten meikäläisiä riittää joka lähtöön.

Illalla lähtivät suihkuun isä poikineen, Ulla jäi Buntea lueskelemaan ja yritti olla sen näköinen, ettei koko poppooseen kuulu, kun suihkukopeista alkoi kuulua karjuntaa ja huutoa. Oli Miikan mukaan manannut pskat haistatellen lämminvesiautomaatit. Takaisin tullessa totesi, ettei naapurisuihkun kaverilla ainakaan ohjelmaa puuttunut Vahteran sakin kylpiessä.

Pikkumiehet keksivät kämppärin leikkipaikan ja ranskalainen poika oli vienyt pizzeriaan pelejäkin pelaamaan. Yhdeksältä lähdettiin hakemaan poikia teltalle ja samassa kaarsi suomalainen mersu portista sisään. Toivotettiin tervetulleiksi ja telttapaikka löytyi mukavasti meidän teltan vierestä. Mersulla matkusti kaksi perhettä eli neljä aikuista kahden lapsen kera. Teltta tosin oli pienempi kuin meidän. Aamulla juttelin toisen emännän kanssa ja kysyin kuinka matkanteossa sopu säilyy. Sanoi, että älkää ikinä yrittäkö. Martini-pullolla oli tuplahinta alueen kaupassa, mutta löytyi Pacania, joka halvasta hinnastaan huolimatta maistui Martinia paremmalta. Illansuussa sitä naukkailtiin, sukat jalassa matkahuovan alla, kun hyttyset hyökkäsivät jälleen.

Keskiviikko 25.7.1984

Venezia Camping – Udine -> Itävalta

Pauli nukkui viinin huumassa ulkoteltassa hyttysten kera ja heräsi aamulla kädet turvoksissa. Ulla kömpi yöllä poikien kanssa sisätelttaan ja säästyi uusilta puremilta. Venetsian näkemisen jälkeen tuntui kotimatka jo alkavan ja Ulla heräsi 6.30 pakkaamaan. Alueella oli jo täysi säpinä ja 8.30 päästiin matkaan. Kaksi yötä maksoi 39.000 liiraa eli 130 Smk. Itävalta tähtäimessä ajettiin kohti pohjoista. Moottoriteitä välteltiin ensin, koska yritimme vielä löytää tankkaussupermarketin.

Siinä viimein onnistuimme. Tulos 250 g suolalihaa, 200 g kinkkua, 2 jugurttia, 3 kaakaokermavanukasta, sämpylät, pullo vettä, 6 kpl 1,5 litran limupulloa, suklaakeksipaketti = 45 Smk.

Parkkipaikalle ilmestyi pieni, viisikymppinen italiaano, itse tehtailija, nahkatakkeja autossaan. Suomalaisia tuli ihmettelemään ja siitäpä pääsi sujuvasti kaupantekoon. Nahkatakin hinta oli ensin 150 dollaria, mutta kun huomasi Jukan tippui hinta ja todettuaan, että mamma mia bambinoja on kolme ja lupasi takin 100 dollarilla ja mammalle hienon yöasusetin kaupan päälle onnittelujen kera kolmesta lapsesta. Dollareita ei ollut helposti saatavissa ja siitä alkoi hinnanmuokkaus eri valuutoilla – melkeinpä olisi kelvannut minkä maan valuutta tahansa – paitsi Unkarin forintit. Tehtailija ja liikemies kun oli. Kauppa sovittiin lopulta Hollannin rahalla ja Suomen markoissa hinta tuli 500 markan pintaan.

Pauli lähti viemään ostoskärryjä ja italiaano alkoi kysellä, jos minulla isä elää ja kun ei ollut, kyseli miehen isää. Pahaa aavistamatta Ulla vastasi myöntävästi veljen kohdalla ja heti ilmestyi autosta originaali antiloopinnahka veljelle vietäväksi. Yritettiin selittää, että rahaa tarvitaan vielä paljon kotimatkalla, mutta äijä änkäsi vaan katsomaan kuinka paljon löytyy ja mitä voidaan maksaa. Mahdottomalta tuntui irtipääseminen ja kun lupasi 100 markalla ja 60 Itävallan shillingillä, katsoimme helpommaksi tavaksi päästä jatkamaan matkaa ottamalla takki takapenkille. (EDIT 2021: Suomessa sitten tajuttiin, ettei se mikään nahkatakki ollut. Huijari teki ison loven matkakassaan.)

Rahan vaihtoon ajoimme Udinen kaupunkiin. Italian liiroja saatiin, mutta Itävallan valuutta ei suostuttu vaihtamaan (Italiassa jokaisen pankin ovella seisoi aseistettu poliisi). Visakaan ei täällä kelvannut kauppoihin, joten Ullan Italian kengät jäi ostamatta.

Moottoritietä lähdettiin nyt ajamaan matkan taittumiseksi. Yllättäen näimme Visa-bensa-aseman ja sinne tankkaukseen. Visaa näytettiin, ja käy, mutta kuponkeja pyydettiin. Pauli pyydettiin sisälle ja näytettiin visalomakkeita. Pauli yritti selittää, mutta mies tuohtuneena sanoi, että teillä ne täytyy olla, ei hänellä. Kertoi, että ne on ensin pankista noudettava ja vielä vähän aikaa ovat auki. Eipä auttanut muu kuin ajaa takaisin kaupunkiin lomakkeita hakemaan. Pankissa selvisi taas yksi Visa-kortin ihmeellisyys: kupongit bensan ostoon olisi pitänyt ottaa jo Helsingin pankista mukaan.

Tarvision moottoritielle mentiin, tosin moottoritietä oli vain pieni pätkä – loppumatka kiemurreltiin jonossa sillanpalkkirekkojen ja asuntovaunujen lomassa. Bensakin uhkasi matkalla loppua – onneksi asema löytyi.

Helle jatkui edelleen – liekö syynä siihen, että italialaiset tullimiehet vain huitoivat autojonoa eteenpäin.

Näin diakuvat haalistuvat. Ostimme 1984 valmiita diakuvia Venetsiasta. Laitoin niistä yhden Automatisoitu kirjanpito-kirjani takakanteen 1991. Vasemmalla puolella diasta skannattu kuva (2020) ja oikealla puolella sama kuva painettuna kirjan kanteen. Kahdenkertaisen kirjanpidon kehitti Venetsiassa 1500-luvun alussa vaikuttanut Luca Pacioli.

(Monacosta) Torino 1986

Kesäloman telttaretki matka ulottui Portugaliin, Gibraltariin ja Marokon Tangeriin asti. Paluumatkalla ajoimme Espanjan, Andorran ja Ranskan kautta Monte-Carloon ja sieltä Italiaan, jossa yövyimme leirintäalueella Torinossa.

22.7.1986

”Genovaan on 150 km” sanoi Miikka asiantuntevasti. Pauli luuli, että Geneveen ja vaihtoi vain 140 Smk liiroiksi. Ne meni tiemaksuihin ja taas oltiin ilman rahaa. Litra vettä sentään saatiin.

Tie oli mahtava. Kallio-silta-kallio-silta. Tasaista ei ollut lainkaan. Käännyttiin Torinoon. Campingeja ei matkalla ollut ja tultiin Torinoon vasta klo 21. Pimeä, hurja liikenne, ei viittoja, väärät ajo-ohjeet. Luovuimme ja luulimme, että yö nukutaan autossa. Pauli lähti rahanvaihtoon. Sattumalta oli Turist Info auki klo 22.55. Ne soitti campparille ja sanoi tulevan vieraita. Saimme kartan ja paikka löytyi Po-joesta kaukana vuoren huipulta vanhan linnan pihalta. Teltta saatiin pystyyn ennen puolta yötä!

23.7.1986

Camping maksettiin lopuilla liiroilla ja frangeilla. Torinossa vaihdettiin vähän rahaa ja lähdettiin kohti Sveitsiä. Huoltoasemalla syötiin pizzaa.

Päätettiin valita Alppien alitus Mont Blancin alta. DM:t eivät kelvanneet ja taas vaihdettiin rahaa. Tunneli alkoikin – Ranskasta.

Romaratona – Rooma – Vatikaani – Pompeji 1988

Kahdeksannen maratonini juoksin Roomassa toukokuussa 1988. Viikkoa ennen maratonia olivat juoksutossuni menneet rikki. Ostin uudet Suomesta ja yritin liikkua niillä mahdollisimman paljon ennen Roomaan menoa. Mutta silti uudet tossut hiersivät jalat puhki. Juoksun jälkeiset päivät olivat varsinaista Aku Ankka-kävelyä, joten tutustuminen Rooman historiallisiin nähtävyyksiin ja Vatikaaniin oli tuskallista.

Juoksun jälkeen menimme Ullan kanssa bussilla Pompejin Vesuvius-tulivuoren purkauksen alle vuonna 79 jääneen kaupungin raunioita katsomaan. Kaivaukset paljastivat paljon silloisen kaupungin elämästä.

Pompeijan entiseltä torilta Foro´lta näki Vesuviuksen. Erityisesti minua kiinnosti kylpylöiden katu, jossa oli tehty ero paremman väen ja rahvaan välillä. Tutustuimme myös amfiteatteriin ja temppeliin. Kaupungin esiin kaivetut rauniot ovat turistirysä ja sen takia siellä on vähän kiusallista kulkea.

(Sloveniasta) Trieste – Venezia 1997

Trieste Piazza Unità d’Italia. Kuva. Viaggiare, uno stile di vita. Travel Blog di Nicole Pasini

Trieste on ollut kulttuurien kohtauspaikka. Aikoinaan se oli Itävalta-Unkarin merkittävin satamakaupunki. Se liitettiin Italiaan vuonna 1919. Toisen maailmansodan jälkeen se muodosti seitsemän vuoden ajan Triesten vapaa-alueen. Asukkaita 200.000.

Triesten itsenäisyyden ajan lippu

Vuonna 1997 olin luennoimassa Bledissä Sloveniassa. Kongressin jälkeen tulin junalla Triesteen ja sieltä bussilla Venetsiaan, jossa yövyin yhden yön hotellissa. Trieste oli mielenkiintoinen vanha kaupunki Adrianmeren rannalla lähellä Slovenian rajaa.

Vain päivän kestäneellä matkalla kävin syömässä kaupungin keskustassa Piazza Unità d’Italia´ssa.

Trieste oli itsenäinen maa vuoteen 1954, jonka jälkeen pohjoisosa liitettiin Italiaan ja eteläosa Jugoslaviaan.

Rooma – Vatikaani 2017

hiihtolomaviikolla 21-24. helmikuuta 2017

Koululaisten hiihtolomaviikolla lähdimme vanhimman poikani lapsen Niilon 9 v kanssa Roomaan. Omat matkavaihtoehtoni alkavat olla vähissä, koska kaikki Euroopan maat on tultu nähtyä, eikä nuoren pojan kanssa tohdi lähteä Tunisiaan, Israeliin ja vastaaviin Välimeren maihin, joissa pitää vielä kiertää.

Rooma on aivan liian suuri historian museo. Colosseumilla näkee ihmisen hulluuden. Siellä eliitti hurrasi kun orjat taistelivat keskenään hengestään. Harmi, että Spartacus hävisi oman mielenilmaisunsa. Kirk Douglasin väkevästi esittämä elokuva tuli selkeänä mieleen Colosseumin jäännöksiä tutkaillessa.

Rooma on niin suuri, että tänne hukkuvat turvapaikanhakijat, jos heitä Italiaan on edes jäänyt niin paljon kuin Suomeen tullut. Mutta kaikkialla näkee tämän päivän italialaisuuden: kiinalaisia, lähi-idästä tulleita, afrikkalaisia. Italialaiset ovat itse tummia, joten lähi-itäläiset eivät samalla tavalla erotu kuin Helsingissä.

Tällaistako maailmaa haluamme. Monikulttuuri tarkoittaakin, että kaikki maat ja kaupungit muuttuvat samanlaisiksi.

Vatikaani

Vatikaanista aloitimme kun tulimme junalla lentokentältä ja haimme hotellia. Kävelimme Vatikaanin halki. Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkko näytti Helsinkiin tulevan moskeijan pienoismallilta.

Colosseum

Toisena päivänä oli aamusta iltapäivään kestävä lakko. Siispä tyydyimme kulkemaan lähipaikoilla. Iltapäivällä lähdimme Colosseumiin. Rooman metron oppi nopeasti eka kerralla hallitsemaan. Lapset pääsevät täällä ilmaiseksi ja useamman päivän matkakortti on kätevä ja halpa.

Colosseum (ital. il Colosseo) on antiikin Rooman aikainen amfiteatteri Roomassa Italiassa. Colosseum oli koko Rooman valtakunnan suurin amfiteatteri, ja sinne mahtui ilmeisesti yli 50.000 katsojaa. Colosseumin rakentamisen aloitti keisari Vespasianus 70-luvun alussa, ja se vihittiin käyttöön vuonna 80 Tituksen hallituskaudella. Colosseumilla järjestettiin sen ensimmäisten vuosisatojen aikana gladiaattoritaisteluita, metsästysnäytöksiä ja muita näytöksiä sekä teloituksia (Wikipedia).

Colosseumin vieressä muutaman sadan metrin päässä on Forum Romanum, joka kertoo vuosisatojen historian. Siellä oltiin pitemmän aikaa kuin Colosseumilla. Etenkin Niiloa kiinnosti historian merkit.

Matkan kohokohta oli Stadio Olimpico, jossa torstaina pelattiin Eurooppa-liigan karsintaottelu AS Roma vs Villarreal Espanja Vila-Realin kaupungista. Netistä hankittiin jo Suomesta ”viimeiset liput”. Stadionilla oli tuhansia tyhjiä paikkoja, eli tässäkin oli taas kyse nettihuijauksesta, jolla vedätettiin ostamaan ylihintaan liput.

Mutta ottelu oli hyvä. Alkujakson hallitsi Villarreal ja teki maalin. Toisen jakson Roma laukoi lukuisia kertoja läheltä yli maalin. Roma hävisi, mutta eipä sillä väliä, koska se oli voittanut ensimmäisen ottelun 4-0.

Jalkapallo-otteluun on vaikeampi päästä kuin minkä tahansa Schengen rajan yli. Lipun ostoon vaadittiin passista kopio. Portilla tarkastettiin, että lippu ja passi ovat saman henkilön. Kassit pengottiin kahdesti. Jalkapallohuligaanit ovat tämän ikävyyden aikaansaaneet. Tällä kertaa en syytä muslimeja, vaikka toki he ovat riski yleisötapahtumissa.

En ole koskaan edes maistanut tupakkaa, mutta kestänyt tupakinsavut työ- ja kokoustiloissa. Italialaiset polttavat paljon. Siksi oli tuskaisaa istua tupakkimiesten ympäröimänä. Savu ärsytti, vaikka oltiin ulkotiloissa.

Rooman olympiastadion oli minulle muistorikas paikka. Juoksin maratonin maaliin stadionin portista ja kaunista kivettyä tietä pitkin viimeiset pari sataa metriä. Ja vain 10 kiloa sitten. Kumpi rassaa enemmän, vuodet vai kilot, mutta eipä minusta olisi nykykunnossa juoksijaksi.

 

Fontana di Trevi on pakollinen Rooman kävijän rituaali. Onhan se komea suihkulähde. Kun kolikot on heitetty, ei siellä olekaan muuta tekemistä kuin valokuvien otto. Pikkupoikana olin lukenut, että uhkea filmitähti Anita Ekberg oli käynyt uimassa lähteessä. Olisipa ollut nytkin.

Turistirysät ovat jotenkin hoopoja, enkä reppumatkoillani niissä käykään. Nyt tuli käytyä espanjalaisilla portailla. Ihmettelyä riitti, mitä järkeä on istua rappusilla ja luulla olevansa oikein kulturelli. Kun raput käveli ylös, pääsi kävelemään Villa Borghesen puistoon. Askeleita tuli yli 22.000, ihan hyvä määrä yhdelle päivälle.

Pantheon on pakollisia nähtävyyksiä. On ihailtavaa, miten niin hieno rakennus on pystytty tekemään ilman nostureita.

Perjantai-iltapäivällä satoi. Menimme metrolla ja raitiovaunulla Trastevereen, jonka piti olla hieno paikka täynnä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Täynnä elämää. Tarkoitus oli syödä kerrankin jotakin muuta kuin pitsaa. Pitsaa Italiassa syödään kaikkialla. Se on köyhemmän oloista kuin Suomen pizzat, mutta kyllä syötävämpiä. Kunnon ruokaa saa vasta klo 19 jälkeen. No, jäimme varmaan väärässä paikassa pois, vaikkakin oikealla pysäkillä. Ratikassa ei ollut opasteita, eikä pysäkeilläkään siten että ikkunasta olisi nähnyt. Kysyin vieressä olevalta matkustajalta. Italiassa ei juurikaan osata englantia, joten kuusi mammaa ja pappaa tulivat selittämään, että nyt pitää jäädä pois, kinasivat oikein keskenään, joten tiesin jo siitä, että pieleen menee. Ja meni, mitään elävää kaupunkia emme löytäneet ja lähdettiin ratikalla takaisin.

Ihmiset ovat samanarvoisia, hoemme. Mutta mitä ovat Afrikasta tulleet nuoret miehet, jotka yrittävät kerätä elantoaan jakamalla mainoksia turistipaikoilla ja myymällä rihkamaa, jota kukaan ei tarvitse. Mutta rihkaman joukossa oli selfiekeppi, jolla ihmiset voivat kuvata itsensä Fontana di Trevin suihkulähteellä. Sääliksi kävi Afrikan miehet. Heidän elämänsä olisi paljon arvokkaampaa kotiseuduillaan töitä tekemässä. Ja mitä ne suomalaiset suvaitsevaiset oikein ajattelevat hokiessaan, että juuri tämä on tavoiteltavaa monikulttuurionnelaa.

Sitä onnelaa näki aamuisin kun ulkona nukkuneet keräsivät pahvinsa ja vilttinsä suojaan siltojen alle.

Metro on kätevä, mutta aina tupaten täynnä. Melkein aina saa jäädä seisomapaikalle. Täälläkin on nopeimman laki ja mummot saavat seistä, jos eivät ehdi istumaan. En haluaisi tällaista Helsinkiä. Autojakin on aivan hirmuisesti, ja siksi yhä useampi ostaa pienen auton, jolla kulkee kätevämmin. Helppoa ei se miniautollakaan ole.

Illalla syötiin kunnon ruokaa. Roomassa muuten kebab paikkojen vyöry on alkanut. Kun lähdettiin ravintolasta 21 jälkeen, oli pimeää ja paikat erilaiset. Käveltiin harhaan. Apuun riensi kaksi keski-ikäistä rouvaa, jotka toivat meidät perille kädestä pitäen. Tällainen apu on luksusta.

Aamulla on lähtö Suomeen. Tämän jälkeen tuskin enää Roomaan tulen. Joten arrivederzi Roma.

Ollaan nyt odottamassa kotiinpaluuta business-luokan tiloissa, vaikka en sellaista lippua ostanut. Piti tulla junalla kentälle, mutta metroasemat olivat kiinni klo 5.30. Emme jääneet odottamaan, koska missään ei ollut tietoa, milloin asemat aukeavat. On lauantai. Tarkistin junien aikataulut, mutta ei tullut mieleen, ettei metro kulje. Sama se on Hki-Vantaalla. Eka juna tulee lännen kautta vasta ennen kuutta.

PS. Varoitus nettihuijareista. Kun hakee lentoja ja hotelleja, netistä tyrkyttää itseään muiden muassa Booking piste com. Tiedän kokemuksesta niiden systeemit, mutta niistä pääsee matkan alkuun. Hotellimme tuli esiin ensimmäisenä muka 50 % alennuksella. Kun katsoi tarkemmin mistä on kyse, tuli huomautuksia, on vain yksi huone jäljellä ja toinen katsoo sitä parhaillaan. Kun painoin nappia lisätietojen katsomiseksi, tulikin ilmoitus että kiitos varauksesta. Olin laittanut kortin numeron lisätietojen saamiseksi, koska kortin tunnuslukua ei ilmoiteta. Ei tarvitse maksaa, mutta jos peruuttaa, sitä ei voi tehdä ilmaiseksi. On luotu ansa. Hinta oli ihan humpuukia, mutta ”alennettu” hinta hotellin normaali hinta. Hotelli oli ihan hyvä, eikä ollut tarvetta vaihtaa. Henkilökunta kohteliasta ja mukavaa. Sanoivat, että Bookingkingkong ottaa heiltä välistä 18 %, eivätkä he voi noille huijausilmoituksille mitään. Siksi aina pitää yrittää löytää hotelli ilman näitä tyrkytysfirmoja, joita on useita. Kun kuljen yksin, en varaa lainkaan hotellia ja aina olen päässyt nukkumaan. Niilon kanssa kulkiessa niin ei voi kuitenkaan tehdä.

Äsh, tähänkin Facebook-julkaisuun se Booking tyrkyttää itseään, vaikka kirjoitin tarkoituksella nimen väärin. Kirjoitin uudestaan ihan väärin.

Anri: …yövyimme aika lähellä juna-asemaa olevassa hotellissa. Aamuherätys oli kadulta kuuluva kova meteli ja huuto. Ikkunan alla joku oli parkkeeranut autonsa normaalisti kadun viereen. Niin olivat muutkin 10-15 autonomistajaa havainneet tyhjää tilaa kadulla ja saartaneet tämän ensimmäisen auton. Auton omistaja ratkaisi pulman HUUTAMALLA väkeä paikalle niin paljon, että he saivat lihasvoimalla nostettua edessä olevat autot pois hänen autonsa edestä. Miehiä oli noin ķymmenen. Näin siellä silloin 😅

Päivi:  Vau, on ne sinun matkakertomukset niin mainioita. KIITOS sinulle. Millainen oli ilma? Kävittekö katakombeilla missä kristityt kaivoivat makuupaikkoja itsellensä kristittyjen vainojen aikaan? Kyllä se veti meikäläiset melkoisen nöyräksi.