Jugoslavia

Kommunismiajan lippu

Jugoslavia (serbokroaatiksi ja mak. Југославија, Jugoslavija myös sloveeniksi, sananmukaisesti Eteläslavia) oli kolmen vuosina 1918–2003 olemassa olleen valtion nimi. Ne edustivat erilaisia hallintojärjestelmiä vaihtelevine valtiorajoineen. Järjestyksessään ensimmäinen Jugoslavia syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja se oli olemassa aikajaksolla 1918–1941, muodollisesti vuoteen 1943. Se oli ensin serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta ja vuodesta 1929 Jugoslavian kuningaskunta. Toinen Jugoslavia (muod. vuodesta 1943, 1945–1992) tunnettiin ensin nimellä Demokraattinen federatiivinen Jugoslavia, 1946–1963 Jugoslavian federatiivinen kansantasavalta ja vuodesta 1963 Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta. Kolmas Jugoslavia oli Jugoslavian liittotasavalta (1992–2003), kunnes muuttui valtioliitoksi nimeltään Serbia ja Montenegro. Pääkaupunki oli Belgrad. (Wikipedia). Asukkaita ennen hajoamista 1991 oli 23 miljoonaa.

 

Karttapohja: United Nations | International Residual Mechanism for Criminal Tribunals. Lilalla reitti Kreikasta Kroatian Dubrovnikiin.

Matkustimme autolla 1984 kaikissa Jugoslavian valtioissa (Sloveniassa 1983). Tulimme Makedoniaan Kreikan Makedoniasta Thessalonikin kautta. Pois lähdimme Kroatian Dubrovnikista laivalla Italian Anconaan.

Matkan aikana Miikka oli 10-vuotias, Jukka 5-v ja Juha 4-v. Auto oli Opel Ascona, jonka kattotelineellä kuljetettiin teltta.

Seitsemän vuotta myöhemmin Jugoslavia hajosi. Tiesimme kyllä kommunismin hajoavan omaan mahdottomuuteensa, mutta se tapahtui odotuksiamme nopeammin lyhyessä ajassa. Jugoslaviassa hajoaminen johti sotiin ja kansanmurhiin. Jos olisimme aavistaneet hajoamisen olevan niin lähellä, olisimme viipyneet maassa pitempään, etenkin Bosnia ja Serbia tuli vain ajettua läpi.

Mikä ikävintä, kaikki matkan aikana ottamamme sadat valokuvat tuhoutuivat kameran virheellisen asetuksen takia. Siksi tähän osuuteen on koottu muutamia kuvia maiden matkailusivustoilta.

Paulilla on QSL-kortit kaikista Jugoslavian valtioiden radioasemilta sekä Radio Novi Sad´ilta, joka on Serbiaan kuuluvan itsehallinnollisen alueen Vovjodinan pääkaupungin radioasema.

Bosnia-Herzegovina

Bosnia ja Hertsegovina tai Bosnia-Hertsegovina (bosniaksi, kroatiaksi Bosna i Hercegovina, BiH, serb. Босна и Херцеговина, Bosna i Hercegovina, БиХ, BiH) on valtio Balkanilla. Bosnia-Hertsegovinan valtio koostuu kahdesta poliittisesta entiteetistä: Bosnia-Hertsegovinan federaatiosta sekä Bosnian serbitasavallasta. Erillisinä käsitteinä sekä Bosnia että Hertsegovina ovat historiallis-maantieteellisiä eikä niillä nykyään ole hallinnollista merkitystä. (Wikipedia). Maassa on asukkaita 3,3 miljoonaa. Pääkaupunki on Sarajevo, jossa oli talviolympialaiset 1984, siellä asukkaita 343.000.

Bosniassa ajettiin vain tienosuus matkalla Montenegrosta Kroatiaan. Paikkoihin tutustuminen jäi auton ikkunoista ihmettelyyn.

Kosovo

Kosovo (alb. Kosova, serb. Косово, Kosovo) on sadan maan tunnustama valtio Balkanilla. Kosovon tasavalta itsenäistyi Serbiasta 17. helmikuuta 2008 antamalla yksipuolisen julistuksen. Serbia on kieltäytynyt tunnustamasta julistusta ja pitää aluetta edelleen autonomisena maakuntanaan. Kosovon pääkaupunki on Pristina (lähes 200.000 asukasta). Väkiluku on 1,84 miljoonaa, vaikka aiemmin eri arvioissa väkiluvun oli arvioitu olevan huomattavasti korkeampi. Serbivähemmistö kieltäytyi osallistumasta väestönlaskentaan. Väestötiheys on noin 200 asukasta/km², mikä on eurooppalaisittainkin melko korkea. Kosovon albaaneja asuu runsaasti ulkomailla, asiantuntijoiden mukaan jopa noin 700.000–850.000. Suurin etninen ryhmä on albaanit, joita Maailmanpankin vuoden 2001 tutkimuksen mukaan on noin 88 % väestöstä. Suurin vähemmistöryhmä on serbit (7 %). Pienempi määrä on turkkilaisia, bosniakkeja ja romaneja (Wikipedia).

Kosovo ja Pristina

Torstai 19.7.1984

Matka oli kaikin puolin hullu: Etelä-Jugoslavia (Kosovo) lähellä Albaniaa on todella köyhää ja rääsyläistä. Täynnä munapäitä, kerjäläisiä, jopa maantierosvouksen tuntuakin. Vuorilla ihmiset asuivat risu- ja savimajoissa. Kakarat maksasivat tiellä, pelasivat palloa 2,5 km korkeudessa tiellä ja yrittivät pysäyttää auton. Mutta Ulla ajoi hampaat irvessä, torvet soivat ja kaasua painaen ja hyppäsiväthän ne lopulta syrjään.

1984 matkamme kaikki valokuvat tuhoutuivat. Kosovo oli silloin köyhistä köyhintä aluetta. Kulkuvälineinä hevoskärryt, autoja oli vähän. Tunneliin johtava tie ei ole mitään, kun kuvaa vertaa alla olevaan tekstiin automatkastamme Kosovossa. Kuvan lähde Fillarikesän matkablogista Kosovossa Rugova Canyonissa. — Top27 kuva on etusivu YouTube-videosta, joka esittelee Pristinan nähtävyyksiä.

50 km oikotie oli hurja. Välillä tauko lehmien seassa vuoren huipulla, välillä U-mutka ja sitten tie vain loppui. Monissa kohdin puolet tiestä oli sortunut, mutta he olivat vain maalanneet valkoisen viivan mutkalle ja taas mentiin. Kaikissa kohdin tietä ei edes ollut, vaan jotain rauennutta sora-kivimaata vuoren suojassa. Ja koko ajan sortuneita ja vyöryneitä kiviä tiellä, huh-huh.

Mutta pahin oli vielä edessä. Pec´issä (Kosovo) meille neuvottiin ”hyvä tie Titogradiin”. Tie oli vuoristoista, välillä kanjoneita, 44 tunnelia, muutama silta 100-150 m rotkon yläpuolella, vaarallisia ohituksia. Pahimman kanjonin edessä Ulla voitti pelkonsa ja alkoi ajaa niin reteesti, että Paulia alkoi hirvittää.

Kroatia

Kroatian tasavalta (kroatiaksi Republika Hrvatska) eli Kroatia (kroatiaksi Hrvatska) on valtio Adrianmeren rannalla. Sen ovat valloittaneet vuorotellen niin roomalaiset, venetsialaiset, turkkilaiset kuin Habsburgitkin. Toisen maailmansodan jälkeen se oli yksi Jugoslavian tasavalloista ja itsenäistyi vuonna 1991. Nykyisin Kroatiassa on 4,1 miljoonaa asukasta. Suotuisan ilmaston, historiallisten nähtävyyksien ja monimuotoisen saariston ansiosta matkailusta on tullut tärkeä elinkeino. Pääkaupunki on Zagreb (800.000 asukasta).

Perjantai 20.7.1984 jatkoa Montenegrosta

Roomalaiseen mosaiikkiin voi tutustua Kroatiassa mm Pula´ssa

Rizioniin? poikkesimme roomalaista mosaiikkia katsomaan; 2300 vuotta oli niillä ikää. Kylä sijaitsi 45 km pitkän niemen varrella, joka oli kauneinta näkemäämme Jugoslaviaa. Tie kiemurteli hyvin hoidettujen talojen lomitse kapeana nauhana. Niemen olisi voinut ylittää myös lossilla. Dubrovnikista löydettiin paras itäblogin telttapaikka. Autocamp Solitudo, joka sijaitsi ylhäällä vuorella. Teltan rakentamiseen pakollisine uimisineen meni niin kauan aikaa, että huomaimme kauppojen jo olevan kiinni. Rahaa ei riittänyt syömiseen ja limut puuttuivat. Siinäpä taiteltiin Vahteran tuittupäät unten maille.

Kartasta en löydä tuollaista paikan nimeä, mosaiikkia on Pula´ssa.

Lauantai 21.7.1984

Aamulla syöksyttiin puoli kahdeksalta kauppaan. Rannalla vietettiin päivä helteessa ja naureskeltiin Helsingin säätä – pilvistä ja asteita 13. Ostoskeskuksesta haeskeltiin uimakenkiä – löytyi vain Ullalle. Vesipeto Jukka kulki parkuen rantaan – uiminen halutti, mutta mustat merisiilit pelottivat mielessä. Ruotsalainen isä poikineen sai Jukan nauramaan. Pauli esitti rantapusikossa kulkuportaiden juurella uikkareiden vaihtonäytelmän. Itse ranta oli kivinen ja ihmiset kuin sillit suolassa; uidessakin sai varoa polskivia mukuloita. Kaljaakin oli rantaravintolasta tosi vaikeaa ostaa, ensin jonotettiin turhaan baaritiskillä, seuraavaksi istuttiin väärässä paikassa ravintolaa, lopulta saimme uudelleen baaritiskille jonottaen ensin bumakatiskillä maksaen. Itse tehtiin ruoka ja pitkästä aikaan syötiin kaikki tarjolla oleva – Juha tosin runsaan ketsupin kera (kuukauden ketsuppitauko pojalla). Illalla ajoimme vanhaan kaupunkiin – Stana Kridi-muurilla ympäröity keskiaikainen kaupunki.

Kaupunki on perustettu 700-luvulla ja muuritkin olivat 600 vuotta vanhat. Kaupunki on hyvin säilynyt ja elävä, jugoslaavit asuivat siellä, missä kuvastivat pyykit kapeiden kujien yllä. Kävellessämme kapeita kujia tavattiin vauvoja, pikkupoikia jalkapallon peluussa ja mummoja ihmettelemässä Juhan original-tukkaa.

Kaupungin keskustan 1. kerros oli turistien valtaama, mitä pimeämmäksi ilta kävi, sitä enemmän tuli ihmisiä eri kieliä puhuen paikalle. Istuimme ihmettelemässä Baabelin kielten sekamelskaa katukahvilassa ja tunnelma oli korkealla. Turistikrääsääkin piti jäätelön ohella ostaa. Ullaa kiinnosti tosiasiat Jugoslaviasta saksan kielellä, Juha halusi Sarajevon olympia-maskottisuden, Miikka ruori-Dubrovnikin, mutta Jukka tyytyi terottimeen: värikynät olivat matkalla tylsistyneet.

Pimeässä lähdimme pois, jouduimme 1-suuntaiselle vuoristotielle, jota Ulla luuli 2-kaistaiseksi, jotenka Paulilla oli pelkäämistä tien reunalla. Nukkumaan päästiin puolelta öin ja musiikki raikasi vielä jonkun mankasta.

Sunnuntai 20.7.1984

Aamulla Pauli osti tulitikkuja kahvin keittoon. Kun Ulla jonotti munia, pesivät perheen miehet auton 150 dinaarilla. Puhdasta tuli. Telttaa purettaessa tehtiin tuttavuutta tanskalaisten kanssa, taas ihmeteltiin kuuden viikon lomaa. Sillä aikaa kun Pauli taiteili pumakajonossa maksamassa 150 markan kahden yön telttapaikkaa, muut jo uivat – olihan vanhasta kaupungista löytynyt myös uimakengät kaikille, joten siileistä ei ollut pelkoa.

Uimarannan sardiinipurkista lähdettiin vanhaan kaupunkiin vielä kerran ihastelemaan, syömään pizzaa ja kävelemään muurilla. Tuli jo kiire, kello oli 16 ja laiva odotti.

Satamasta etsittiin jonkin aikaa oikeaa lipunmyyntiterminaalia ja Pauli yritti päästä eroon tusinasta jugoslavialaisesta tyhjästä pullosta, joista kaksi kelpasi kauppaan, loput jäivät italialaiseen roskikseen vietäväksi. Laiva lähti klo 18, matkan kahdeksas maa jäi taakse ja loppusuora alkoi.

Itse laiva muodostui pettymykseksi, sillä yhteistä Suomen Ruotsin laivojen kanssa oli vain lähtöaika. Vaikka aamulla vasta kello 8 ollaan Italiassa, ei laivalta löytynyt mitään – itsepalvelubaarista saatiin cokea ja lasagnea, jotka maksoivat 23.500 liiraa – huh huh. Tosin taskulaskin ilmoitti hinnaksi 82 Smk. Tiepolo-laivan halvimmat hytit sentään voittavat Finnjetin kanakopit, mutta silti Adrian meren ylityksen hinta 650 DEM on liikaa, kun palvelut ovat surkeat. Hyvää yötä!

Makedonia (Pohjois-Makedonia)

Pohjois-Makedonian tasavalta (mak. Република Северна Македонија, Republika Severna Makedonija), lyhyemmin Pohjois-Makedonia (Северна Македонија, Severna Makedonija), vuoteen 2019 saakka entinen Jugoslavian tasavalta. Pohjois-Makedonian asukasluku on 2,1 miljoonaa. Maan pääkaupunki on Skopje. Pohjois-Makedonia itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991, ja omaksui tuolloin nimen Makedonian tasavalta. Maa vältti väkivaltaisuudet Jugoslavian hajotessa, mutta etniset kiistat veivät sen sisällissodan partaalle kymmenen vuotta myöhemmin. Sen noin kahdesta miljoonasta asukkaasta 65 prosenttia puhuu makedoniaa, neljännes albaniaa. Pohjois-Makedonia kattaa vain osan muinaisaikaisen Makedonian valtakunnan alueesta eikä toisaalta ole läheskään kokonaan tuota aluetta, josta suurin osa kuuluu Kreikan Makedonian maakuntaan. Kreikka ja Makedonia pääsivät sopuun maan nimestä kesäkuussa 2018. (Wikipedia)

Keskiviikko 18.7.1984

Rajakylässä ***(nimi) ostettiin vähän matkamuistoja ja tankattiin, mutta silti jäi drakmoja ensi vuoden Ateenan maratonia varten. Kreikan tulli katsoi, onko teltta tallella ja Jugoslavian tullissa desinfioitiin auto ja kengät. Muuten päästiin läpi kuin Länsi-Euroopasta ikään, mutta rahanvaihdossa oli vaikeuksia kun vihainen ukko pakkomyi 7000 dinaarilla bensakuponkeja. Mieli painui maahan, kun Kreikan ihanuus loppui ja Jugoslavian eteläosan ankeus rääsyläisineen alkoi.

Ajettiin pimeässä Skopjeen, josta löytyi motellin takapihalta autocamp, jossa muutama auto jo nukkui. Niin mekin, lapset autossa ja Pauli ja Ulla taivasalla tehtaan tulien varjossa. Lämpimiksi otettiin Kreikan konjakit (makuna kolina) juoden.

Torstai 19.7.1984

Skopjesta haettiin turisti-infoa ja varattiin laivaliput Italiaan. Ihme kyllä, löytyi USA:n propagandatoimistokin, jossa ihmeteltiin Reaganin sananvapautta. Kello 11 alkoi 10 tuntia kestänyt 435 km matka Titogradiin. jolla bensaa meni 12 l/100 km (normaalisti 7-7,5 l) ja jolla ei taukoja paljon pidetty. Siis nopeus oli keskimäärin 45-50 km/t, vaikka välillä oli kunnon teitäkin.

jatkuu Kosovo

Montenegro

Montenegro (montenegroksi Crna Gora, molemmat nimet tarkoittavat suomeksi ”musta vuori”) on valtio Balkanilla. Maa julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006. Montenegro oli itsenäinen ruhtinas- ja kuningaskunta vuodesta 1878 aina ensimmäisen maailmansodan loppuun. Montenegron pääkaupunki on Podgorica (matkamme aikana Titograd) (156.000 asukasta). Kotorin keskiaikainen vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Maassa asukkaita 628.000 (2020).

Torstai 19.7.1984

(ks. Makedonia). Mutta Titogradiin (nyk. Podgorica) saavuttiin. Taas oli pimeä, joten mentiin motellin autocamppiin taivasalle nukkumaan. Ennen sitä kuitenkin syömään ulkoilmaravintolaan, jossa oli jugoslavialainen orkesteri. Jauheliha-juustopihvi oli liian suolainen, mutta pahimpaan nälkään sekin meni pivon ja Pepsin avustuksella alas. Yö maksoi 460 dinaaria eli 19 markkaa, ateriat 2100 dinaaria eli 85 markkaa. Jukka teki itselleen italialaisen kuvan, jonka alle merkittiin nukutut yöt -> kolme yötä laivan lähtöön.

Perjantai 20.7.1984

Yö kului taivasalla. Miikka kolisi autossa väännellen ja käännellen ja luulimme jo rosvojen autoon yrittävän. Vieressä olevasta asuntoautosta lähti mies keskellä yötä pois. Valmistautumista eli vaatteiden vaihtoa seurasi Ulla yösydännä sydän pomppaillen. Vartija kulki pyssy vyöllään läpi yön alueella tarkkaan pienimpiäkin ääni kuunnellen. Kun Juha heräsi yöllä limua parkumaan, tuli vartija nopeasti auton viereen tilannetta tarkastelemaan.

Juhan kanssa käveltiin aamulla kauppaan. Kauppa on jo opittu löytämään seuraamalla ihmisjonoa kassit käsissään. Titogradissa kävimme vihannestorilla, jonka liepeillä mustalaiset möivät pitsejään ja muut emännät uusia, vai liekö vanhoja, vaatteita. Titograd jouduttiin jättämän vielä vuoristoteitä pitkin. Ylimmällä huipulla poikettiin tien vieressä olevaan ravintolaan kaljalle. Kolme täydessä asfalttikuormassa olevaa kuorma-autoa mutkitteli puhisten edessä ja iso rekka takana, joten tuo kaljatauko todella oli paikallaan.

Alhaalta tieltä asti olimme myös nähneet vuoren seinämästä ulos rakennetun lautas-sillan, jota koko ajan mutkitellen lähestyimme. Kuorma-autot edellä, me perässä ja bussi vastakkaisella kaistalla jyrkästi alas tulossa selvitimme henkeämme pidätellen sillan. Ennen vuoria olimme todella lähellä Albanian rajaa – kuljimme osittain kuivuneen suuren järven rannalle, josta toinen pää kuului Albanialle.

Ajettuamme noin viitisenkymmentä kilometriä saavuimme rannikolle. Ylhäältä vuorenmutkasta alkoi näkyä välkkyvä, sininen Adrianmeri merenlahtineen ja näkymä oli kuin satumaasta. Tasanteella oli pakko pysäyttää kuvien ottamiseksi. Pieneen kylään koukkasimme uimaan. Rannalla yhdellä miehellä oli kiven päällä musta merisiili. Uiminen paljain jaloin alkoi hirvittää koko joukkoa.  jatkuu Kroatia

Serbia

Serbia (serb. Србија, Srbija) eli Serbian tasavalta (serb. Република Србија, Republika Srbija) on sisämaavaltio Balkanilla. Asukkaita 7 miljoonaa. Serbian pääkaupunki on Belgrad (1,4 miljoonaa asukasta vuonna 2020). Serbian pohjoisosa on hedelmällistä tasankoa. Itäosissa on kalkkikiviharjanteita ja jokilaaksoja, etelässä vuoria ja kukkuloita. Pohjoisen ilmasto on mantereinen: kylmät talvet, kuumat kesät ja sadetta tasaisesti ympäri vuoden. Keskiosassa on mannerilmaston lisäksi välimerenilmastoa. Etelän vuorilla talvet ovat kylmiä, lumisateet ajoittain sakeita ja kesät puolestaan kuumia ja kuivia. (Wikipedia)

Serbiassa ajettiin tienosuus matkalla Kosovosta Montenegroon.

Jugoslavian lippu jälkeen kommunismin

Slovenia

Ks matkakirjan sivu Slovenia