Islanti
Ensimmäinen matka 2014
Ensimmäinen matkamme Islantiin oli ennen 2015 eduskuntavaaleja. Niina oli avustajana 2011 ollessani ehdokkaana Etelä-Savossa sekä 2015 vaaleissa Uudellamaalla. Hänen taiteelliset lahjansa tulivat esille tekemissäni mainoksissa. En kirjoittanut matkakertomuksia 2014 kun ajattelin, että pahansuovat ihmiset eivät haluaisi ymmärtää, miten me eri sukupolvien edustajat viihdymme niin hyvin yhdessä Islannin matkalla. Niinan mielestä se olisi hyvä median kiinnostusta ja julkisuutta tuova tieto. Olin varovaisempi ja jälkikäteen ajatellen se oli virhe.
Matkamme oli aivan loistava. Ehkä se osaltaan vaikuttaa siihen, että Islanti on edelleen kaikkien matkakohteitteni ykkönen. Kuvia otimme paljon ja niiden avulla voin kertoa upeasta matkastamme.
Vuoden 2014 matkasta on paljon kuvia. Matkatarinat tekstein alkavat kohdasta Toinen matka 2015
Toinen päivä Islannissa
Kolmas päivä
Neljäs päivä
Viides päivä
Kuudes päivä, Suomeen
Toinen matka 2015
Islanti, Reykjavik
lauantai 15. elokuuta 2015, klo 18.35
Miksi tulla vuoden kuluttua uudestaan Islantiin. Olimme täällä viime vuonna lokakuussa 6 päivää, joista matkat veivät 2 päivää, joten jäi niin paljon näkemättä ja kokematta tästä hienosta maasta, että piti tulla uudestaan. Ollaan vähän pitempään.
Islanti on hieno jalkapallomaa, vaikka täällä on vain 330.000 asukasta Suomen 5,4 miljoonaa vastaan. Eikä täällä nurista luonnonolosuhteista, eikä lyhyestä kesästä. Ja kaikki pelaajat ovat jonkun poikia, -son. Ei ole ulkomaan apuja. Maat kohtaavat Islannissa vuoden kuluttua syyskuussa ja vähän on olo, että silloin pitää tulla uudestaan. Islanti johtaa omaa EM-karsintalohkoaan vaikka mukana on Tsekki, Hollanti ja Turkki, mutta Suomi on jo menettänyt mahdollisuutensa. Tämä on yksi asia, mikä Islannissa viehättää. Täällä on jotain tarunomaista.
Suora lento Helsingistä kestää 3 tuntia 20 minuuttia Keflavikiin. Täältä olisi lyhyempi matka Amerikkaan ja Kanadaan kuin Helsinkiin. Sellainen pohjoismaa. Grönlantiin ja Huippuvuorille menee enemmän aikaa, koska pienemmät koneet. Tällä kertaa se maapointsi saa vielä jäädä hakematta. Aikaero Suomen ja Islannin välillä on 3 tuntia, eli perillä oltiin samaan aikaan kuin lähdettiin.
Tulimme illalla 18 jälkeen bussilla Keflavikin lentokentältä. Hotelli on sama kuin vuosi sitten Reykjavikissa, mutta turistisesongin takia ei saatu samantasoista huonetta kuin aiemmin, vaikka hinnat ovat nyt ihan eri tasoa. Täällä on kaksoishintajärjestelmä, jossa lokakuusta lähtien kaikki hinnat ovat pienemmät, jopa puolet kesän tasosta. Kesään lasketaan vielä syyskuu. Täällä on lämpötila sama kuin on Suomessa ollut koko kesän, eli 13 astetta. Tänään iltapäivällä tuli hiki, kun lämpötila nousi auringossa 15 asteeseen ja oli henkisesti varautunut viileämpään.
Islannista ei haeta aurinkoa taivaalta, vaan aurinkoa sydämeen. Sitä saa kaikkialta. Hotellin respassa saa heti hymyä huuleen, ai te tulitte uudelleen. Hienoa. Se ero oli perjantai-illalla kaupungissa, että turisteja oli pilvin pimein oman kansan ohessa. Oli vähän turistirysän oloa, mistä tuli ahdistunut olo hetkeksi.
Islannissa syödään kalaa tai lammasta, lammasta tai kalaa. Vaihtelun vuoksi syötiin perjantai-illalla lammasta ja rapuja paloteltujen simpukoiden kera. Lammas oli aivan fantastisen mureaa ja maukasta. Ei sellaista ole koskaan Suomessa saanut, eikä muuallakaan. Simpukat olivat ylimainostettuja, mutta ravut ihan ok.
Aamulla varasimme ensin auton. Viime vuonna hotelli järjesti kivan auton salamannopeasti, mutta nyt kaikki autot olivat varattuja. Mitä tehdä. Nettiin siis. Ja niinpä vaan löytyi netistä 4×4 auto, jolla saa ajaa pääteiden ulkopuolelle. Tarkoitus on ajaa Gullfossista pohjoiseen kahden jäätikön välistä Akureyriin asti. Pysähdytään in the middle of nowhere paikassa, jossa ei ole huoneita, mutta nukkua saa. Hankimme jostain matkalta lämpimän täkin ja nukutaan vaikka autossa, jos majataloladon lattialle ei mahdu.
Gullfoss on satumainen, Euroopan suurin putous. Viime vuonna ei hoksattu mennä ihan harjanteelle, kun oli niin kylmää ja tuulista. Tänä vuonna rohkeus ei lopu kesken. Huomattiin kesällä Facebookista, että Jussikin siellä Gullfossissa oli kuohuja ihailemassa. Siis tämä ainoa oikea Halla-aho.
Kun vahvistussposti tuli, ei voinut muuta kuin laulaa, meilläpä on auto, auto sanoo surrurrur. Autossa on neljä pyörää, surrurrur. Viime vuonna oli ainoa vaihtoehto automaattivaihteisto megane, joka olikin hieno auto. Päätin että jos vielä auton vaihdan, se on automaattivaihteinen. Mutta nyt tuli vähän mokattua, kun en huomannut tuota valintaa, jota ei voinut enää netissä korjata, ja auto on manual. No aina voi huomenna yrittää vaihtaa paikan päällä.
Sen jälkeen kahville kummalliseen taloon, Harpaan. Ja sitten kaupungille. Ei rakennusta sanota wow-arkkitehtuudeksi, sillä se vain on outo ja sillä siisti. Väki lisääntyi sitä mukaa kuin kello kävi ja aurinko pilkahti pilvien raosta. Käytiin kahvilla, ja taisi jotain muutakin virvoketta löytyä kummallisissa paikoissa. Oli kahvila Gestir, joka muistutti Amsterdamin coffeeshoppeja, joihin Pauli joskus eksyi. Listan mukaan tässä kyseisessä kahvilassa tarjoiltiiin nestemäistä marijuanaa, mutta se oli tsoukki, sanoi tarjoilija, sillä palaute oli ollut sellaista, että paikkaa oli oikeasti luultu coffeeshopiksi, joten siitä tsoukki. Piti hieman hieraista silmiään.
Kahvilan yhteen seinään oli maalattu kirjahylly. Matkaseurani on taiteilijasuvun geenit saanut taiteiija, ja keskustelun jälkeen tajusin, että maalattu seinä oli paljon hienompi kuin oikea kirjahylly tai valokuva. Samalla avautui uusi maailma maalattujen maisemakuvataulujen yhteydessä.
Ja oli Lebowski baari, jossa oli elokuvan legendaarinen matto tiskin suojana. Varustettuna ”älä pissaa matolle” varoitustaululla. Elokuvan nähneet tietävät mikä on tarinan tausta. Teema jatkui myös vessoilla.
Matka on vasta alkamassa. Yritin löytää lauantai-illaksi oopperaa tai konserttia, mutta löysin vain kansantanhuja ja jazzia. Pitää keksiä omat esiintymiset.
Se, mikä jaksaa ihmetyttää, on se että vaikka tämä matkaseurueemme on varsin outo, tapahtuu kaikenlaista, ja aina kaikki sattumukset kääntyvät parhain päin. Jopa silloin kun näyttää, että kaikki menee pieleen, on sillä tarkoituksena, että tilalle tulee vielä parempi vaihtoehto. Hannu Hanhen sukua.
Kuten tuo auton löytyminen turistiaikana. Tai se, että korvani meni niin lukkoon lentokoneessa etten kuullut puoleen tuntiin mitään. Kun vähän aikaan puhisi kentän veskissä, kuulo palautui. Matkatavarat tulivat juuri silloin kun käveltiin hihnalle. Sen jälkeen en löytänyt pankkiautomaattia kun kenttä oli täynnä ihmisiä. Kun se löytyi, ostin bussiliput ja käveltiin suoraan bussiin, joka lähti saman tien. Nuo ovat pieniä sattumuksia, mutta ei kenellekään mitään suuria juttuja olekaan. Hyvä elämä syntyy pienistä onnen murusista.
Viime vuonna mentiin Gullfossin motelliin, ja rouva sanoi, että juuri nyt on kaikki huoneet varattuna, eikä hän voi auttaa. Näin kesäkauden jälkeen olisivat kaikki päivät olleet vapaita, mutta ei nyt kun joku seurue majoitti kaikki tilat. Kun rouva kuuli, että matkalaiseni ilmoitti suomeksi, että menee vessaan, rouva tunnisti meidät suomalaisiksi. Hän pyysi odottamaan ja soitti Tommille. Kiitos seurapiirirakosta (vitsi). Rouva sanoi että suomalaisille kyllä yösija löytyy. Ja saatiin aivan ihana huone Geysir-lähteiden läheltä. Tänä vuonna mennään rouvan luo tervehtimään, kiittämään avusta ja kysytään, onko nyt tilaa.
Aika iso ero Helsinkiin, jonka kentälle mentiin junalla. Oli pakko sanoa vantaalaisena valtuutettuna, että pitikö tämnä rata ja asema rakentaa tätä meidän Islannin matkaamme varten, kun muita matkustajia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Islannin kone oli täynnä. Osa jaktoi matkaa USA:han, eli Icelandair on ottanut niitäkin markkinoita Finnairailta.
Jotenkin ihmetyttää, miten näin pieni maa on voinut pärjätä ilman euroa ja EU-jäsenyyttä. Ilman metsiä ja maanviljelystä. Ja ilman maahanmuuttajia. Ehkä juuri siksi. Kansallistunne Islannissa on vahva. Kun maan omat bisnesmiehet ottivat helvetisti velkaa ja ostivat niin Finnairia kuin Elisaa ja paljoa muuta, ja kun korttitalo romahti, Islanti sanoi, ettemme noita pelivelkoja maksa. Suomi taas sanoo, että maksamme kaikki omat ja vielä Kreikan, EU-maiden ja vielä kehitysmaidenkin ylivelkaantumisen. Onhan meillä varaa. Ja lopputulos on mitä on.
Kun itse olen Suomesta ylpeä ja rakastan isänmaatamme, on kuitenkin todennnäköistä, että kannatan Islantia tuossa jalkapallo-ottelussa. Koska Suomi on myynyt ja lahjoittanut kaiken suomalaisuuden ja vielä vaatii, että suomalaisuus on rikos, josta rangaistaan kovimmalla mahdollisella tavalla. Isän ja isoisän sodan uhrauksista ylpeät suomalaiset ovat tämän päivän natseja ja rasisteja. Ilman näitä uhrauksia ei Suomi voisi olla koko maailman sosiaalitoimisto, joten hyvät ihmiset voisivat joskus siistiä kielenkäyttöään.
Islantilaiset näyttävät islantilaisilta villatakkeineen ja hiustyyleineen sekä partoineen. Jos Suomessa kulkee jussi-paita päällä, katsotaan jo kansallismieliseksi natsiksi. Meidän täytyy olla niin kansainvälisiä eurooppalaisia, että kaikin keinoin pyrimme peittämään suomalaisuutemme.
Islannissa saa olla islantilainen. Siispä mekin nämä päivät, jotka täällä vietämme.
Lauantai-ilta, ravintola Caruso, Reykjavik, 15.8.15
https://www.caruso.is
Päätimme juhlistaa lauantai-iltaa hyvällä illallisella. Hotellin respa neuvoi meille Ravintola Caruson, josta saisi hyvää kalaa. Ja toki lihaakin. Lammasta siis.
Ravintola oli täynnä mennessämme sinne noin puoli kymmenen. Mutta ystävällisesti meidät ohjattiin istumaan odotusnurkkaukseen, jonne tilasimme kuohuvaa. Aivan mahtavaa. Näin pitäisi kaikki illalliset alkaa. 10-15 minuutin odotuksella, hyvällä juomalla ja keskustelulla päivän tapahtumista. Odotustilan tarjoilijalla oli suomalainen poikaystävä, minkä vuoksi saimme erityisen kaunista huolenpitoa.
Illallismenusta valitsimme maustetut sienet (Niina) ja rapukeiton (P). Pääruoaksi molemmat otimme kalaa, P grillattuna, N muulla tavalla tehtynä. Juomana jatkoimme kuohuviiniä. Aivan fantastinen illallinen. Itse en muista, koska olisin syönyt yhtä maittavaa kalaruokaa ulkona, vaikka on sitä tullut oltua mitä moninaisimmissa paikoissa maailman eri kolkilla. Rapukeitolle ehkä löytyy voittaja Chilen pienen satamakaupungin kuppiloista, joissa naiset tekivät kalakeittoa miestensä aamuyöstä kalastaman saaliin ylijäämäkaloista.
Olimme viimeiset asiakkaat. Ravintolan omistaja halusi tietää, miksi olemme niin ihastuneita Islantiin. Kerroin pitkän tarinan, joka huipentui siihen kansalliseen ylpeyteen, mitä islantilaiset omasta maastaan tuntevat. Lupasin tulla vuoden kuluttua jalkapallo-otteluun Islanti-Suomi ja silloin uusitaan tämä loistoillallinen.
Blönduós
21. elokuuta 2015
Kun kulkee avoimin mielin maailmalla, onni suosii rohkeaa.
Ajoimme Islannin pohjoisrantaa, ensin pohjoiseen sitten etelään. Kävimme syömässä pikku kahvilassa, joka osoittautui Islannin parhaaksi kalaravintolaksi Trip Advisorin mukaan. Sitten lähdettiin valumaan alaspäin ja päätettiin, että mennään johonkin guest houseen. Ne ovat usein hotelleja parempia vaihtoehtoja.
Tulimme Blönduosin pikkukylään. Kylän hotelli näytti luotaan työntävältä ja päätettiin ajaa eteenpäin. Ei tarvinnut ajaa kuin muutama kymmenen metriä kun näimme Guesthouse Kiljan nimisen paikan.
Guesthouseissa on usein yhteiskylppärit. Kun tuli ilmi, että olemme Suomesta, respan rouva innostui. Ai Suomesta. Heillä olisi erillinen apartemento-huoneisto ja koska siellä on lämmitysremontti edessä ja huoneisto vähän kylmä, suomalaisille se voisi sopia. Yesh! Katsastamaan huoneisto, joka on aivan ylellinen. Tilaa olisi yhdelle 10 lapsiselle mamuperheelle, mutta sellaisia Islannissa ei ole. On parveke, erillinen työtila, iso makuuhuone, keittiö, olohuone. Ja saimme tämän halvemmalla kuin Akureyrin minihuoneen hotellista.
Hofsós
Suomalaisilla on Islannissa hyvä maine. Täällä kulkevan kannattaa tuoda kansallisuus esille, jotta meitä ei vahingossakaan pidettäisi saksalaisina tai ruotsalaisina.
Pauli Vahtera on paikassa Hofsós, Skagafjardarsysla, Iceland.
Sain iltapäivällä pakkomielteen. Minun on saatava kalakeittoa. Kun tulee seuraava kylä vastaan, etsin sieltä ravintolan ja tilaan kalakeittoa.
Ja niinpä tuli Hofsosin kylä. Ja siellä mahtavassa paikassa meren rannalla Solvikin ravintola.
Perheravintola, jonka emäntä Dagmar oli aivan ihastuttava. Kalakeitto oli emäntänsä lailla mahtavan makuista. Niina otti sienikeiton, joka sekin oli tosi hyvää.
Säälittää ne matkustajat, joilla on voucherit valmiina ja niiden mukaan juostaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Tällainen spontaani kulkeminen carpe diem tyyliin on ainakin minulle paras tapa kulkea, missä tahansa maailmalla.
Örk. Drinksu. Onkohan oltu liian kauan matkalla kun Matris lukee minua kuin avointa kirjaa. Kun pyysin: ”kysytkö” enkä ehtinyt pitemmälle hän sanoi, täällä avoin verkko. Kun katsoin menusta alkudrinksua, joka on matkan ensimmäinen, en ehtinyt avata menua, sanoi Matris otetaanko örkkidrinkit.
22. elokuuta 2015
Täällä Islannissa viikingit ovat arvossa ja matkailuvaltti. Kuin joulupukki Suomessa. Paikallinen nuori nainen paheksui asiaa ja sanoi että viikingit tulivat tänne raiskaamaan ja ryöstämään ja polttivat talot.
Hyvä. Satojen vuosien kuluttua muslimit ovat Suomen sankareita ja brändi.
24. elokuuta 2015
Kaikki maat pilataan maahanmuutolla
Islanti on kolmen tunnin lentomatkan päässä Suomesta. Yhtä kaukana kuin Ateena, jonne maahanmuuttajat kerääntyvät. Islanti ei ole EU:n jäsen. Silti sinne on viime käynnin jälkeen rantautunut ihmisiä, jotka eivät aio tehdä mitään elämänsä eteen. He vain vaativat. Paikalliset sanoivat, että pahimpia ovat muslimit. Islantilaiset eivät halua heitä maahan pilaamaan pienen maan yhteishenkeä. Vaikka maa kovan työn ansiosta pärjää omillaan, ei 320.000 asukkaan maa mitenkään voi alkaa maailman sosiaalitoimistoksi.
Maahanmuuttajista on tullut heinäsirkkaparvia, jotka valtaavat kaikki maat – nekin, joissa elinolosuhteet ovat rankat.
Islantilaiset ovat kansainvälisiä. Nuoret opiskelevat ja tekevät töitä länsimaissa. Mikä hienointa, he palaavat takaisin 5-10 vuoden ulkomailla olon jälkeen. Maahanmuuttotilastot, jotka kertovat Islannin väkiluvun kasvavan maahanmuuton ansiosta ei ota huomioon tätä oman kansan paluumuuttoa.
Turismivirrat Islantiin ovat jo liian suuret. Tämän näki pahiten lentokentällä lähdön hetkellä. Reykjavikissa lauantai-illalla oli pitkiä jonoja jopa hotdogkatukioskiin. Kun muslimit ovat vallanneet maan ei ole paljoakaan tehtävissä, ehkä auttaa, jos hotdogiin laitetaan näyttävästi sianlihaa.
Ollaan jo Suomessa, kertaan tässä matkan kokemuksia
Minä olin unohtanut pitkät vapaa-ajan housut Suomeen. Yhtenä iltana söin pitkät prässihousut jalassa. Muutoin kuljin koko viikon shortsit jalassa päivät ja illat, yökävelytkin. Melkein ainoana, yhden toisen miehen näin koko matkan aikana. Yllättävän lämmin olo koko ajan. Vaan eipä tuosta ihmettelyksi ole, hametta käyttävät naiset kulkevat yhtä vähissä talvipakkasellakin. Sitä paitsi kerran menin kauko-idän matkalla Seouliin Koreaan. Piti mennä shorteissa uudenvuoden juhliin kun muuta ei ollut, eikä kaupoissa ollut vaatteita suomalaisen kokoiselle. Oli miinus 13. Silloinkin oli lämmintä kun ihmiset sulloutuivat vieri viereen. Ja ulkonäyttämöllä kauniit korealaisnaiset esiintyivät vähissä vaatteissa. Olen aina halunnut toimia sovinnaisuussääntöjä vastaan ja tämä shortsikulkeminen kylmässä on yksi esimerkki.
Joku on joskus sanonut, että rahvas pilaa kaiken tarkoittamalla, että kun suuret ihmisjoukot kiinnostuvat jostain, kaikki menettävät. Lokakuussa, kun turistikautta ei enää ole, paikalliset olivat paljon ystävällisempiä kuin nyt elokuussa, jossa suuret joukot hyväksytään vain, koska ne tuovat rahaa.
24.8.2015
Tuli käytyä Islannissa. Kun on rehellinen kantaeurooppalainen, syynätään kaikki passit ja tavarat moneen kertaan. Tarkistetaan liput ja passin nimen samanlaisuus.
Lentoasemilla lähdöt myöhästyvät ja turvatarkastuksen jonot ovat pitkiä. Kaikki syynätään. Vyö pitää ottaa pois ja housut putoavat. Kengät pois jalasta. Hammastahnatuubitkin syynätään. Kaikesta voi kiittää muslimipommittajia ja nykyajan arvomaailmaa, jossa kaikkia on kohdeltava huonosti, vaikka pommittajat löytäisi etnisellä kohdentamisella.
Ja sitten kun tänne tullut sanoo taikasanan ASYLUM, kaikki ovet ovat auki. Tänne tullut voi olla moninkertainen tappaja (kuten ruandalainen pappi), tuomiota pakoileva rikollinen, valehtelija, varas. Ja heti alkaa paapominen. Tervetuloa Suomeen, paljonko rahaa laitetaan näin alkajaisiksi. Mikä laitetaan syntymäajaksi? Mikä se nimi tällä kertaa on? Millaisen asunnon haluat? Onko sukusi lähtövalmiina tulossa perään?
Kukaan ei tiedä, ketä tänne tulee ilman papereita. Mutta heitä kohdellaan paremmin kuin oman maan kansalaisia, jotka sentään maksavat tämän kaiken.
Jotenkin tämä länsimainen yhteiskunta on tullut hulluksi.
Yksi kauneimpia Islantia ja sen luonnon karua kauneutta kuvaavia videoita on Sólstafir-yhtyeen Fjara.
Innostuimme eka matkalla tähän upeaan yhtyeeseen. Kun se esiintyi Ilosaari-rockissa tänä vuonna, oli itsestään selvää, että se piti kokea. Oltiin eturivissä, joka paikka piti varata tunti ennen konsertin alkua.
Yritimme löytää paikan päältä yhtyeen fanituotteita, mutta löysimme vain yhtyeestä juuri eronneen jäsenen ystävän. Ostin yhtyeen cd-levyn, jota kuuntelen kun ajan Mogadishusta (Vantaan Myyrmäki) Ristiinaan.
25.8.2015
Islanti paras maa naisille, Suomi kolmanneksi paras maailmassa
Suomi tuhoaa itsensä elämällä vuodesta toiseen yli varojen. Kulutamme yhteisiä rahoja enemmän kuin niitä tienaamme. Silti monien ihmisten suurin huoli on tasa-arvon toteutuminen.
Suomessa aletaan vaihtamaan liikennemerkkejä sukupuolineutraaleiksi. Sehän lisää liikenneturvallisuutta, ehkä? Ehkä tasa-arvo on jo niin hyvä, että tarvitaan enää tällaista hienosäätöä.
Ruotsissa on elämöity sillä, että kadun nimissä on enemmän miehen kuin naisen nimiä. Miesten nimiset kadutkin on joku mitannut pitemmiksi kuin naisten.
Miesten ja naisten palkkaeroista jaksetaan jauhaa vuodesta toiseen. Vaikka kukaan ei pysty osoittamaan, että julkisella sektorilla olisi sukupuolesta johtuvia palkkaeroja. Ja yksityissektorilla halutaan tietoisesti unohtaa miesten tekemät pitemmät työpäivät.
Mutta mitä ihmettä tällaista keskustelua käydään, kun todellinen huoli on se, ettei työpaikkoja riitä, ei miehille eikä naisille. Toki naiset pärjäävät tässä paremmin, koska julkisella sektorilla ei sanota irti turhistakaan viroista ja siellä naisia on enemmän töissä. Esimerkiksi kuntasektorilla miehiä on vain joka viides.
Tasa-arvo on muutakin. Ruotsissa kesän ruokolahden leijona oli ihonväriset laastarit, joita ei ole tehty kuin kantaruotsalaisten ihonvärin mukaan. Todella hävytöntä rasismiahan tuo on.
Tasa-arvo on naisten tasa-arvoa. ”Tukholman kaupungin uusi tasa-arvotyöryhmä työskentelee demokratia- ja tasa-arvokysymysten parissa. Ryhmän johtajan Annika Hjelmin (MP) mukaan siinä ei ole mitään kummallista, että ryhmä koostuu yksistään naisista.” Suomessa ei sentään näin pitkälle ole kehdattu tasa-arvoa viedä (vielä).
Islanti-fanina alkoi hirvittää, entäpä jos pohjoismaalaiset feministisisaret alkavat painostaa Islantia naisten sorrosta. Islannissa on hyvin vähän sukunimiä. Miehet ovat jonkun miehen poikia ja naiset jonkun miehen tyttäriä. Kielikello selostaa asiaa näin:
”Nelihenkisen perheen ovessa saattaa olla seuraavat nimet:
Jón Ingólfsson
Áslaug Ólafsdóttir
Hjörtur Jónsson
Sigriður Jónsdóttir.
Isän nimi on Jón ja hän on Ingólfurin poika. Äidin nimi on Áslaug ja hän on Ólafurin tytär. Poika on nimeltään Hjörtur ja hän on Jónin poika. Tyttären nimi on Sigriður ja hän on Jónin tytär.”
Minusta tuo islantilainen nimijärjestelmä on soma, vaikka se suosii miehiä. Kun väkimäärä pikkuhiljaa kasvaa, tulee paineita erillisen sukunimen laajempaan käyttöön. Monikulttuurin rantautuminen maahan vauhdittaisi muutosta.
Islantilaiset käyttävät itsestään etunimeä, mikä tekee keskustelut vieraankin kanssa ystävällisiksi. Parhaan kalakeiton tekijän nimi on Dagmar. Toinen ihastuttava tapaamamme islantilainen oli Björk. No ei hän ollut kuuluisa laulaja ja muusikko, jonka koko nimi on Björk Guðmundsdóttir, kuinkas muuten.
Islannin naiset ovat vaaleita. Matkakumppani tosin sanoi, että aika moni on blondattu. No, kuvan nainen ei ole blondattu, eikä hän ole islantilainen, paitsi sydämessään.
