Andorra

Andorran ruhtinaskunta (kat. Principat d’Andorra) eli Andorra (kat. Andorra) on kääpiö- ja sisämaavaltio Espanjan ja Ranskan välissä Pyreneillä. Vuoristoisen maan keskikorkeus on Euroopan korkein, 1996 metriä. Pinta-ala puolestaan on 468 neliökilometriä, mikä tekee siitä Euroopan kuudenneksi pienimmän valtion. Asukkaita on 77.000, ja valtion pääkaupunki on Andorra la Vella. Andorra on saanut nykyisen muotonsa jo 1200-luvun lopulla. Andorra oli pitkään syrjäinen ja eristynyt ruhtinaskunta, mutta se on 1900-luvulla kansainvälistynyt. Talouden painopiste on siirtynyt maataloudesta matkailuun ja finanssialalle. Andorralaisista valtaosa on katolilaisia, ja maan virallinen kieli on katalaani. Wikipedia

20.7.1986

Aamupalan jälkeen purettiin teltta. Belgialaiset ja saksalaiset jättivät meille hyvästit ja matka Andorraan alkoi.

Kuunneltiin espanjalaisia radioasemia, käytiin vuoristokahvilassa välipalalla ja kierrettiin mutkaisia teitä. 1600 metrin korkeudella nähtiin ufoja tai mehiläisenhoitajia, mitä lienevät olleet. Vuorelle päästyä ajettiin harhaan, mutta kylältä saatiin ruokatäydennys. Ne syötiin vuoristojoessa kivillä. Rakennettiin pato ja vilvoiteltiin jalkoja.

Sitten oltiinkin jo Andorrassa. Tullimiehiltä kerjättiin leimat passiin ja löydettiin telttapaikka keskellä kaupunkia. Ja vastapäätä suomalaisia – voi voi. Käveltiin kaupunkiin katselemaan näyteikkunoita ja sitten syömään. Syötiin sopat, viinit, juissit ja Andorrajoen taimenet. Hyviä olivat.

21.7.1986 Andorra – France: Arles

Yöllä Paulilta varastettiin toinen tossu. Heti aamusta lähdettiin ostoksille – voi voi, bensa 2 markkaa litra. Onneksi tankki oli täynnä. Ullalle föönäysvehkeet, UP:lle Cafe-duo, Paulille tossut, jotka olivat liian pienet, ruokaa ruokaa ja matkamuistoja. Lähetettiin viimeiset kortit. Ostettiin hieno lamppu.

Sitten kello 14 matkaan. Auto oli niin täynnä, että lamppu ei mahtunut kunnolla. Se oli vähän aikaa vinossa, ja vesi/öljyt pihalla. Sitä siistittäessä tuli matkan ainoa kunnon riita.

Vuoristotie oli hankalaa ajaa, mutta lopulta päästiin rannikolle Ranskan puolelle Perignoniin ja moottoritielle. Ajettiin niin kauan, että kello tuli 21. Haettiin camping ja oltiin keskellä moskiittoja. Huh huh. Camping ravintolasta ei saanut olutta, koska ei syöty. In which country are we now? Finland.

20.7.1986 Andorra, käsin kirjoitettu matkakirja

Valokuvat etsinnässä.