Suriname (Surinam)

Paramaribo

14. tammikuuta 2013

Surinam, tämä on ollut nam-nam kaupunki, positiivinen yllätys. UM tiedotteiden mukaan olisi pitänyt olla surinaa. Kirjoitan lisää illalla (Suomen yössä).

Suretti nuo kilpikonnat kuvassa. Olivat elossa ja yrittivät kääntyä oikein päin. Ihminen on rasisti eläimiä kohtaan.

Surinam on ollut yllätys. Tänne tulo oli vain päähänpisto. Lentoliput edestakaisin ovat halvemmat kuin yhden suunnan liput. En koskaan tule reppumatkalta samasta paikasta takaisin, minne olen lentänyt. Nykyisin netistä voi varata myös useamman paikan lippuja. Kun KLM lippu Sao Pauloon oli halvin, muistin että Hollannin maajoukkueessa on pelannut joku surinamilaislähtöinen pelaaja (?) ja ajattelin, että sinne sitten. Koko maa on iloa täynnä. On surinaa ja nam nam.

Alla kuvia Paramaribosta: tori, kalahalli, rantaa, moskeija

Olen täällä Paramaribossa turhan hienossa hotellissa. Syy selviää kohta. Mutta tämä on niin steriili. Pitkät käytävät, isot huoneet, respan palvelu hyvää mutta niin steriiliä. En voisi kuvitella, että halattaisiin lähtiessäni täällä itku silmässä kuten Port-of-Spainissa kävi. Tällaisia suuria (usein monikansallisia) hotelleja ei saisi rakentaa lainkaan.

Niin. Port-of-Spainin koneen piti lähteä klo 16. Koska täällä kontrolli oli tarkka (tossutkin pois jalasta) olin tyhjän panttina odottamassa konetta gatella. Laitoin herätyskellon soimaan klo 15.15 ja nukahdin. Kolmen jälkeen tuli joku herättämään minut, koneeseen pitää jo mennä. Kone lähti 15.15. Olisin siis nukkunut matkani ohi, jos minua ei olisi herätetty. Olin kai sitten viimeinen matkustaja.

Oltiin Surinamissa etuajassa. Oli vielä päivänvalo. Koneen ikkunoista näki kuinka Surinam on suoperäistä jättömaata, jossa kasvaa tiheästi pensasmaisia puita. Välissä joku suistomainen joentapainen.

Olin passijonossa hyvässä kohdin, mutta sitten passitettiin takaisin ostamaan viisumi. 45 usd. Otin sukistani dollarit ja vähän ne virkailijat hämmentyneenä katsoivat. Aikaa tuhraantui ja myös kuulusteluihin. Olen ilmeisesti edelleen se huumekuriiri. Sitten taiteilua ATM-koneen kanssa (Visa ei kelvannut, Stockkan mc kelpasi) ja Trinidadin dollarien vaihto, joka oli tosi tosi takkuista, vaikka olin ainoa.

Niinpä kun lopultakin sain repun selkääni, olivat kaikki muut lähteneet. Ei ollut takseja, ei mitään. Matka kaupunkiin 50 km. Minulla on Curacaosta lähdön jälkeen ollut positiivinen matkakierre ja tiesin että se jatkuu. Pitää vaan hymyillä ja miettiä, mitä tehdä. Passijonossa vanha intialainen pariskunta oli kiilannut jonon ohi. Näin heidät pikkubussissa istumassa. Menin kysymään, minne matka. Hotelli oli lähettänyt auton heitä hakemaan. Sanoin, että tulen samaan hotelliin. Meillä oli tosi rattoisa matka. Kerroin Intian matkastani. Heillä oli viisi isoa matkalaukkua tavaraa, minulla vielä 11 kg repun kanssa. Arvasin, että menevät johonkin luksushotelliin, mutta nyt ei ollut muuta mahdollisuutta.

Hotelli Krasnapolsky. Tuttu paikka. Olen ollut siellä Amsterdamissa luennoimassa paperittomasta kirjanpidosta kauan sitten. Se on vanha ja arvokas paikka, tämä kaimahotelli uusi ja steriili. Hinta ei kuitenkaan ollut karmea, 80 euroa. Olin iloinen, että olin odottanut iltapäivälentoa. Kaikki muut lennot viikolla olivat yölentoja. Tuskin olisin ollut yhtä onnekas klo 1 yöllä.

Paramaribo on kaunis kaupunki. Matalia taloja. Enimmäkseen puisia ja maalattu eri väreillä kauniisti. Se Surinam-joen rannalla oleva kauppatori antaa aivan liian arkisen kuvan tästä hienosta kaupungista.

UM antaa väärän todistuksen maasta. Suriname on kuulemma kehittymätön matkailumaa. Niin varmaan, jos matkailukohde tarkoittaa löhöilyä uimarannoilla. Suoperäiseen ja Amazonin suistoalueeseen on vaikea rakentaa hiekkarantoja turisteille.

Rikollisuus yleistä. Jaha. UM varoittaa ja pesee näin kätensä. Tuskin sitä kiinnostaa, miten meikäpoika täällä pärjää. Eikä tarvitsekaan. Noista demarihyvinvointiyhteiskunnan surkeista matkustajista saatiin taas esimerkki kun Phuketin kone oli hajoamassa ja tehtiin välilasku. Heti alkoi parku, kuka maksaa, kuka korvaa. Olisi ollut varmaan parempi mennä rikkinäisellä koneella eteenpäin, pudotaan sitten tai ei.

No sen verran siteeksi UM:lle, että tänään ensimmäisen kerran koko matkan aikana jouduin tilanteeseen, josta olisi saattanut kehittyä ongelma. Täällä on Helsingin rautatieaseman tapaan paljon nuoria miehiä, jotka notkuvat ja pitävät seiniä pystyssä. Nämä ovat täälläkin afrikkalaistaustaisia. Joku notkuja huusi perääni, enkä noteerannut. Sitten toinen notkuja tuli eteeni ja moitti minua siitä, että olen epäkohtelias kun en halua kuulla mitä heillä on sanottavaa. Rahalla tästä kuulemma selviäisi. Otin vanhan konstin käyttöön. Esitin kuuroa kulkijaa. Muutamalla viittomalla todistin, etten kuullut mitään. Miehet hämmentyivät sen verran, että pääsin jatkamaan matkaani.

Puhutaan sitten rasismista mitä tahansa, mutta tällaisia notkujia olen nähnyt monessa Afrikan kaupungissa. Jostain syystä he ovat aina mustia myös Suomessa ja nyt täällä Surinamessa. Tai New Yorkissa. Tai sitten minulla ei ole vielä tarpeeksi elämänkokemusta.

Täällä on vain puolisen miljoonaa asukasta koko maassa. Intialaisia kolmasosa, kolmasosa sekottuneita (?), 15 % kiinalaisia, 10 % orjien jälkeläiaiä, alkuperäiskansaa vain 4 %. Kun tänne alkoi muuttaa porukkaa vasta 1600-luvulla muualta maailmasta, on tämä nopeasti sekoittunut ja muuttunut. Näin niinkuin tiedoksi monikulttuurionnelaa Suomeen haluaville. Minä en kyllä ihan ymmärrä. Olen siis downtownissa. Täällä kyllä minun silmilläni valtaosa on afrikkalaistaustaisia. Myös hotellien ja kauppojen henkilökunnasta. Tai ehkä juuri orjien jälkeläiset ovat sekoittuneet muun väestön kanssa ja hallinneet perimää.

Olen muuten laskenut, että pojanpoikani Niilon täyttäessä 85 vuotta (nyt hän on 5 v), suomalaiset ovat vähemmistönä omassa maassaan. Nämä laskelmat toki ovat harjoituksia, mutta esimerkiksi Jamaikan nopea muuttuminen pistää ajattelemaan.

Jamaikan alkuperäisväestö muutti saarelle 6000 vuotta sitten. Jamaikassa orjia oli 380.000, joten saarivaltiosta tuli nopeasti afrikkalaistaustaisten oma valtio orjuuden poistuttua. Nyt Jamaikalla on 3 miljoonaa asukasta, joista suurin osa afrikkalaistaustaisia. Jamaikassa en ole vielä käynyt, mutta sinnekin vielä ehditään. Ei kuitenkaan tällä matkalla.

Suomessa jaksetaan jauhaa siitä kuinka joku junan alle työnnettävä mummo on sanonut pahasti mustaihoisesta lapsesta. Toivoisi, että keskustelussa mentäisiin vähän todellisiin ulottuvuuksiin.

Curacaon turha trippi sekoitti matkasuunnitelmani. Nyt tiedän Ranskan Guaianasta enemmän ja olen päättänyt tehdä uuden reissun tänne. Olen käynyt kaikissa Etelä-Amerikan maissa, paitsi Guayanassa ja Ranskan Guaianassa. Georgetowniin olin kovasti menossa, mutta se olisi jäänyt kahden yön matkaksi. Brittien Guayanassa on 800.000 asukasta ja Ranskan Guaianassa vain 200.000. Guaiana oli ranskalaisten vankilamaa, sinne joutui mm Papillon. Jos haluaa nauttia latinalais-amerikkalaisesta musiikista, silloin kannattaa mennä Ranskan Guaianaan. Keski-Amerikasta on jåänyt väliin Belize ja Karibialta joukko saarivaltioita. Yksi lattarimatka vielä ja sen jälkeen koko Amerikka on käyty läpi pohjoisesta etelään.

Näissä merkeissä olen tulossa tällä viikolla Suomeen. Päivä on vielä avoinna. Työt odottavat, Iltalehteen pitää kirjoittaa, ehkä myös paperilehteen ja lisäksi Vantaan kaupungin rahahanojen kaatopaikat on selvitettävä.

Surinam joen ranta on huonosti hoidettu. Pikkulaivalla paasee joen yli toiseen kaupunginosaan. Huomenna varmaan menen. Maa on suoperaista viidakkoa lentokoneesta katsoen. Tännekin ovat kiinalaiset ja afrikkalaiset tiensa löytäneet. Afrikkalaiset varmaan pakolla.

Varmistin juuri lippuasiat. Lähtö Surinamesta torstai-illalla. Amsterdamin kautta Helsinkiin perjantai-iltapäivällä. Jos ei olisi velvollisuuksia Suomessa, olisin kyllä jäänyt tänne pariksi viikoksi ja kiertänyt nuo Guayanat vielä. Olisin mennyt bussilla, joka lauttoineen ja suomaisine maineen olisi ollut oma kokemuksensa. No, jalka nousee reippaasti vielä ainakin 20 vuotta, joten aikaa on tulla takaisin. Intiassa tapasin yli 70 v englantilaisen naisen, joka kulki myös yksikseen. Hänellä oli pyörillä vedettävä matkalaukku, koska naiset tarvitsevat enemmän rekvisiittaa mukanaan.

Olen kulkenut Suriname joen rantaa pitkin etelään. Aloitin tänään ajoissa ja nyt kahden siesta. Aivan mielettömän ihana kaupunki. Kauniita, hyvin hoidettuja ja maalattuja matalia puutaloja. Joka täällä kuilkee, ei halua tiheästi rakennettuja korkeita kivitalolähiöitä radan varteen. Miksi asukasmäärän kasvu Helsingissäkin on itseisarvo. Sehän pilaa kaupungin pala palalta. Rakentamisen virheet jäävät sadoiksi vuosiksi. Jos tykkää vanhasta Raumasta, tykkää Paramaribosta, vaikka samaa arkkitehtuuria ei olekaan.

Aloitin downtownin joen rannasta, jossa myös notkujat pitävät taloja pystyssä. Tänään viisi notkujamiestä on v-tuillut minulle. Yhtäkään heistä en olisi pystynyt työntämään jokeen. Vastapainoksi olen saanut hymyjä, tervehdyksiä, ystävällisiä sanoja, jopa flirttiä. 30 kivan kohtaamisen jälkeen lopetin laskemisen. Notkujat eivät minua haittaa, se on heidän tapansa elää ja maassa maan tavalla.

Suriname. 16 tammikuuta, matkan 42 päivä, kuusi viikkoa kulkijapojan elämää

Suriname on ollut maa minun mieleeni. Olen kävellyt joka päivä eri suuntiin. Etelään kulkiessa Suriname-joen vartta pitkin näkee vaurautta, kauniita puutaloja ja myös presidentin vaatimattomat työtilat. Jokihan laskee pohjoiseen, Karibian mereen.

Joen vesi on savinen. Tämähän on suistoaluetta ja joki tuo mukanaan viidakon maa-aineksen. Kalat ovat komeita. Maa saa tuloja myös katkaravuista, mutta ne varmaan saalistetaan mereltä. Kauppatorilla ihmettelin, miten eri kalatiskeillä oli erilaisia kalalajeja. Yksi myi yhtä, toinen toista. Isot kalat viipaloitiin kovakätisesti valmiiksi. Isot ruodot vaativat isot työkalut ja iskuvoimaa.

Yksi kummallisuus täällä on. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, vaikka maa on ollut Hollannin alusmaa. Katujen ylittäminen on muutoinkin vaarallista, koska jalkakäytäviä pidetään yleisesti autojen parkkipaikkoina.

On täällä myös postisäästöpankki ja iso, toimiva konttori onkin. Paikallinen nalle ei ole vielä käyttänyt rikastumisoptiotaan kansanpankin saalistamiseksi.

Olen matkalla paljon pohtinut vaurautta. Täällä bruttokansantuote kansalaista kohden on alle 10.000 usd. Mistä täällä saadaan elanto? Bauksiitti on tärkein luonnonvara. Nyttemmin on löydetty myös kultaa ja öljyä. Turismia on vähän. Ekoturismi on tärkein turismin muoto, sillä täällä ei ole mitään uimarantoja, eikä muutakaan turistien tuhottavaksi.

Se on varmaan yksi syy viihtymiseeni. Turisteihin en ole juurikaan törmännyt. Toinen on perhehotellit, joissa olen eri maissa asunut. Tämä viimeinen on tällainen steriili merkkihotelli. Jouduin tänne sattumuksesta kuten aiemmin kirjoitin. Kun kirjoitin, että tällaiset voitaisiin jättää rakentamatta, eräs lukijoistani kommentoi minulle suoraan, että ne ovat hyviä juuri sen takia, että nämä paskantärkeät matkailijat menevät niihin ja sitten muille jää kodinomainen asuminen, jossa jokaista roskaa ei heti siivota pois.

Onko Suriname sitten köyhä Suomeen verrattuna. Suomen BKT:han on kansalaista kohden moninkertainen, 45000 usd. Kyseessä on myös valuuttakurssiharha, jonka olen näillä matkoilla konkreettisesti oivaltanut.

Ei. Helsingissä näkee enemmän kerjäläisiä kuin täällä. Jos joka paikassa olevat pummit jätetään pois laskuista, olen nähnyt vain yhden kerjäläisen, joka monivammaisena istuu joka päivä samassa paikassa.

Täällä asutaan matalissa taloissa, jotka ovat siistejä ja kauniisti maalattuja. Muutaman Aunuksen rannan talojen kunnossa olevan talon olen nähnyt ja niissäkin kyllä asutaan.

Autot ovat vähän pienempiä kuin Suomessa, mutta eihän täällä ole mitään talvikelejä, ja etäisyydet ovat lyhyet, joten pienemmillä autoillakin pärjätään. Tosin osa tiestöstä on vaikeissa maastoissa ja siksi ajomatkat ovat kellolla mitaten Suomea pitemmät. Kartalta katsottuna Suriname näyttää pikkuruiselta ja tämä onkin Etelä-Amerikan pienin maa. Asukkaita on 560.000. Maa on kuitenkin puolet Suomen koosta, joten ei tämä nyt mikään lilliputtivaltio ole. Kun rajanaapurina on etelässä Brasilia, kartta narraa silmää.

Kännykät täällä on kaikilla, ei tosin lapsilla. On tietokoneet ja kaikki länsimaisen yhteiskunnan tarpeet. Nettikahviloita ei ole, mikä on myös vaurauden merkki.

Ihmiset pukeutuvat kesäisen vapaasti, enkä mitään resupekkoja ole huomannut.

Täällä joka kahdeksas on muslimi, vaikka sitä ei katukuvassa mitenkään huomaa. Uskontojen kilpailun kyllä näkee. Avoimella paikalla on 4-minareettinen valtava moskeija. Kaikki kirkot näyttävät sen rinnalla kääpiöiltä. Moskeija on lähellä hotelliani. En ole kuitenkaan kuullut mitään kutsuhuutoja, ja olen saanut nukkua rauhassa myös yöllä.

Kävin äsken syömässä surinamelaisten omassa ravintolassa. En oikein tiedä mitä söin, mutta hyvää se oli. Kun lähdin ravintolasta klo 18.30 alkoi ilta hämärtyä. Kaikki kaupat, parturit, pankit, jne olivat kiinni. Kaupungin keskusta, jossa olen, oli hiljainen. Muutama ihminen kulki kaduilla.

Mistä meille oikein on tullut se tehokkuus, että aina pitää olla kaiken auki, jotta voidaan ostaa ostaa ostaa. En jää mistään paitsi, vaikka kaupat ovat jo kiinni. Vettä olen ostanut jemmaan ja niillä mennään aamuun asti.

Suomessa vaaditaan lisää tuottavuutta, jotta pärjätään kansainvälisessä kilpailussa. Vastassa ovat Kiina, Intia, Korea, maita joiden kanssa emme ikinä pysty kilpailemaan työn hinnassa. Meiltä odotetaan koko ajan uutta nokiaa. Edessä on hirmuinen velkojen maksu, koska joudumme maksamaan myös muitten velkoja. Kehitysapuihmiset vaativat lisää rahaa jaettavaksi. Suvaitsevaiset haluavat lisää humanitääristä maahanmuuttoa. Rahaa palaa.

On aivan selvää, että täällä Surinamessa ihmiset voivat paremmin kuin me Suomessa. Täällä ei kenenkään tarvitse olla maailman sosiaalitoimisto, eivätkä täkäläiset maksa toisten maitten velkoja. Ylipainoisia on vähän, mutta aivan vähän Suomeen verrattuna. Siis myös terveydenhuolto maksaa täällä vähemmän kuin Suomessa.

Kun ei tarvitse joka tunti tehdä kauppaa, ihmisille jää aikaa toisilleen ja perheilleen.

Meidät on Suomessa harhautettu hyvinvointivaltion vangeiksi. Meidän pitää juosta entistä lujempaa, emmekä silti pysy edes paikoillamme.

Jos tehtäisiin onnellisuusmittaus, suomalaiset jäisivät kauas surinamilaisten taakse. Rahan mittarit valehtelevat.

Torstai-illalla on sitten lähtö Suomeen. Netistä voisi luulla, että siellä on menossa sisällissota suvaitsevaisten ja maahanmuuttokriittisten välillä. Rasismin miekkaa on heiluteltu sumeilematta. Kaikille noille toistensa yli huutelijoille sanoisin, että todellista monikulttuuriutta on nähdä ihmisiä arjen keskellä. Olen tällä matkalla kohdannut brasilialaisia, paraguaylaisia, bolivialaisia, perulaisia, kolumbialaisia, curacaolaisia, trinidadilaisia ja surinamilaisia. Koskaan ei Suomeen pystytä tuomaan näin monipuolista kulttuurikirjoa, vaikka kaikki rahamme käytettäisiin monikulttuuriuden edistämiseen.

Olo on tällä hetkellä haikea. Se on hyvä merkki. Se osoittaa, että matkani on ollut henkilökohtainen menestys. En tullut hakemaan mitään ja siksi matka on ylittänyt kaikki odotukseni. Ja pian on taas loka-marraskuu. Uuden matkan aika. Elämä on ihanaa.


Kolmas lapsenlapseni piti kiirettä. Tyttö tuli eilen keskiviikkona, vaikka hänen piti tulla vasta Suomeen tultuani. Tuleekohan hänestä uusi Mona-Lisa Strandwall.

Yksi jännä yksityiskohta on jäänyt mieleen. Täällä torilla ja kaupoissa myydään vain omia, tämän hetken satokauden vihanneksia ja hedelmiä. Tarjonta on kuitenkin monipuolinen. Maa tuottaa myös banaaneja, joten niitä on esillä paljon. Eniten myydään eri värisiä pieniä paprikoita ja erilaista vihreää, jossa vaihtoehtoja on paljon. Suomeen tuli jossain vaiheessa rikkaus, joka mahdollistaa kaiken tarjonnan ympäri vuoden. Toki pitkä talvemme vaikuttaa. Silti ”monikulttuurinen” hedelmä- ja vihannestarjonta tulee kyllä kalliiksi. Esimerkiksi hävikin täytyy olla valtaisa ja senkin kuluttajat maksavat.

Minusta Surinam tuntui oikealta maan nimeltä, ja myös se kuulosti niin namilta. Täällä paikan päällä näkee sekä Suriname että Surinam nimeä. Suomen ulkoministeriö käyttää Suriname.

18. tammikuuta 2013

Menen takaisin. Surinam/e +28 C, Vantaa -17 C. Ero on huiman suuri.

Sellaisen loppukaneetin kirjoitan, että lentoyhtiöt saisivat pistää käsimatkatavarahamstraajat järjestykseen. Vaikka ihmisillä on isot matkapakaasit ruumaan, he ottavat jättikokoisia laukkuja myös matkustamoon. Surinamesta tuli paljon matkustajia ja nämä rohmut tukkivat kaikki käytävät yrittäessään sulloa liian isoja laukkuja liian pieneen tilaan. Joillakin (naisilla) oli neljä pakaasia mukana matkustamoon. Ei kukaan tarvitse niin paljon tavaraa lennon aikana.

Oma reppuni painoi 9,5 kg. Käsimatkatavaroissa ei ollut juuri muuta kuin iPad ja hammasharja.

Tuollainen rohmuaminen vie viimeiseksi koneeseen tulleiden hyllytilat kokonaan. Kaikkien matka hidastuu, myös näiden rohmujen.

Poispääsy koneesta on samanlaista tuskaa. Olisin myöhästynyt jatkolennolta Amsterdamista, jos en olisi kiilannut niissä lukuisissa jonoissa, joita nämä hidastelijarohmut aiheuttavat. Ja kun selittäen ja anteeksipyytäen kiilaa, jotkut ymmärtävät, monet eivät. Tämä minulle kaikki ja heti-elämä on näköjään länsimaisen nykykulttuurin ongelma muuallakin kuin Suomessa.

No, tämä pitää kirjoittaa KLM:lle erikseen.

Ja jotta tämä kiukuttelu rohmuja vastaan ei jäisi viimeiseksi viestiksi matkalta, teen vielä yhteenvedon viikonloppuna. Vertaan siinä ensimmäistä lattarireppumatkaani 2003 tähän 2012 matkaan. (ei löytynyt)

Suriname on koettu, Guayanat ainoat Etelä-Amerikan maat, joissa en ole käynyt. Suistomaita, Brasilia etelässä, Venezuela lännessä