Guayana (Ranska)

Sunnuntaiyö, kello Suomen aikaa 4, paikallinen aika lauantai klo 23, 11. tammikuuta 2020

Virallinen lippu on Ranskan lippu. Tämä on hallinnollinen lippu.

Ja Pauli on kaiken matkustamisen jälkeen iloinen Cayennessä.

Söin perjantaina Vantaalla Allun grillissä klo 11. Illalla läksin Pariisiin klo 20 koneella. Ja Pariisista klo 13 Ranskan Guayanaan. Perillä olin lauantai-illalla klo 20 paikallista aikaa. Hotelliin tulin 21. Siitä kirjoitan oman tarinan tiedoksi niille, jotka lähtevät pitemmälle Pariisin kautta.

Cayenne on pieni 60.000 asukkaan kaupunki (kuten kotipaikkani Salo nykyään). Täällä ei saanut mistään ruokaa ja olin aika uupunut myös nälästä, koska 40 tunnin aikana sain vain kahvia ja croissantteja Orlyn lentokentän kahvilasta. Vettä kyllä onnistuin saamaan, taiteilemalla.

Kun ruoan haku epäonnistui, palasin hotellin ulkoterassille. Täälläkään ei osata kuin ranskaa, mutta ymmärsin ettei ole mitään muuta kuin viinaa tarjolla. Terassin ja meren välissä on tie, mutta silti en alkanut juomaan.

Yvette oli kuullut toivottoman tilanteeni, josta ravintolan pitäjä ei ymmärtänyt sanaakaan ja sanoi vievänsä minut pizzeriaan. Hän odottaa kun pizza valmistuu ja tuo minut takaisin hotelliin. Meillä synkkasi heti hyvin. Yvette ei ole nuori tyttö. Hän on kaunis elämää nähnyt nainen. Kun läksimme takaisin pizzeriasta, auto ei käynnistynyt. Luulin, että nyt juttu tää onnistuu. Niinhän se aina bensa loppuu kun halutaan tutustua paremmin. Yvette nosti konepellin ja koputti auton moottoria jollain naisen työkalulla, mutta ei auttanut. Siksi hän jätti auton pizzerian eteen jalkakäytävälle ja kävelimme yhdessä hotelliin.

Kotikatu

Matkalla hän näytti kotitalonsa, ja sanoi että asuu numerossa 5. Sanoi että voin tulla huomenna kahville, jos haluan.

Ja kuinka ollakaan. Sunnuntaina koko kaupunki juhlii karnevaaleja. Ja niin teimme treffit sunnuntaiksi. Jos auton saa kuntoon, hän voisi viedä minut kaupungin ulkopuolelle. Nyt nukkumaan keräämään univelka pois, jotta olen karnevaaleissa virkeä kuin peipponen.

Olin miettinyt viime viikot pääni puhki, lähdenkö Afrikkaan (syyn näkee nettimatkakirjan sivulta Etiopia) vai lähdenkö tänne. Minulla oli Etelä-Amerikasta näkemättä vain Brittiläinen Guayana ja Ranskan Guaiana. Nyt olen iloinen ollessani täällä.

Hotellin netti ei toimi, joten en pääse tätä lähettämään ennenkuin löydän toimivan WiFin.

Olen aina luottanut siihen, että lentokentältä pääsee jotenkin pois jonnekin. Piti katsoa Orlyn kentällä hotelleja valmiiksi, mutta netti ei toiminut siellä missä odotin lentoa. Matka kaupunkiin on yli 40 km. Busseja ei kulkenut, eikä useissa paikoissa olevia hotellien tilatakseja näkynyt. Näin ison tilataksin, jossa istui mies, joka ei osannut sanaakaan englantia. Ennen kuin ehdin hakemaan toista taksia, tuli jostain kuljettaja, joka sanoi vievänsä minut hotelliin. Matkalla hän soitti jonnekin ja kysyi, montako yötä olen. Hän vei minut tänne, ja heti aluksi tuntui kurjalta. Vaatimaton huone, netti ei toiminut. Ei aamiaista. Halpa. 

Yvette sanoi, että netti toimii aamulla, ei näin illalla. Ja hän tämä kultainen Yvette tiesi. Kuljettaja pyysi 25 euroa, mikä tuntui kohtuulliselta kokonaispalvelulta. Täällä rahana on eurot.

Täällä on nousu- ja laskuvesi. Kuvat merestä keskipäivällä. Kun tilataksi on täynnä, lähtee se kohti Surinamia. Kävin selvittämässä bussisysteemin. Löysin sen piirretyllä kartalla.

14. tammikuuta · 2020

Cayenne

Tämä on mielenkiintoinen paikka. Elämänmeno on rauhallista ja verkkaista. Kaupunkikuvaa katsellessa huomaa tämän siistiksi, joskin talot ovat vähän maalin ja rappauksen tarpeessa. Ihmiset ovat afrikkalaistaustaisia, joskin kovin eri värisävyisiä, koska eri rodut ovat vuosisatoja tehneet seka-avioliittoja.

Kaupunkikuvassa ei ole nuorisopullistumaa maleksimassa, mikä on tyypillistä Afrikassa. Ja monen eurooppalaisenkin kaupungin arkipäivää.

Tämä maailmankolkka olisi saanut itsenäisyyden, mutta kansa halusi olla itsenäinen osa Ranskaa, merentakainen departementti. Kansa teki hyvän valinnan, koska heillä on vapaa liikkuvuus EU:n alueella, rahana euro ilman vastuuta EU-maiden veloista ja tarvittaessa Ranska tukee rahallisesti maata. Ei Ahvenanmaakaan halua itsenäiseksi Suomesta, koska se hyötyy maakuntana olemisesta monin tavoin, mm. tukirahana.

Yritin selvittää hintoihin sisältyvän arvonlisäveron, Ranskassahan se on 20 %. Yhdessäkään saamassani kuitissa ei ole ollut alv-tietoja. Netti on niin hidas, ettei se pysty lataamaan listauksia maailman maiden arvonlisäverokannoista. Hintataso on kuitenkin paljon halvempi kuin Suomessa, eurolla saa enemmän.

Miksi kaiken pitää olla niin suurta. Asukkaita täällä on tarkemmin ilmaistuna 260.000. Ja silti tämä pärjää. On kansainvälinen lentokenttä, ja kaikki Suomessakin tutut peruspalvelut. Netti tosin hidas, mutta sellaista se oli Suomessakin muutama vuosi sitten ja hyvin pärjättiin. Autot ovat ihan cool, ehkä jopa keskimäärin uudempia kuin Suomessa. Ihmiset pukeutuvat rennosti, mutta hyvin ja puhtaisiin vaatteisiin. Minua ilahdutti varttuneemmat koululaiset, joilla kaikilla oli valkoinen pitkähihainen pusero, niin tytöillä kuin pojilla.

Lentokentältä tänne on matkaa 14 km. Se tuntui paljon pitemmältä pimeässä tänne tullessani. Jostain oli jäänyt mieleen 40 km ja siltä se muka tuntuikin.

Maan elintaso on silminnähden korkea, jos sitä vertaa Afrikkaan tai muuhun Etelä-Amerikkaan.

Tämä on vielä ranskalaisempi kuin Ranska. Sillä ei täällä juurikaan saa asioita hoidetuksi englannin kielellä. Enemmän on ollut apua viittomakielestä kuin englannista. Ravintoloissa ei ole englannin kielisiä ruokalistoja. Tarjoilijat kääntävät niitä matkapuhelimen google-kääntäjällä asiakkaille. Tosin ainoa ranska, mitä jotenkuten osaan on ruokalistojen ranska. Sitä tuli nähtyä hienoissa paikoissa työelämässä ollessani.

Sitä ihmettelee, miksi Englanti, Ranska ja Hollanti jakoivat pohjoisen Etelä-Amerikan rantakaistaleet itselleen. Ehkä siten hallittiin Karibiaa ja koko Etelä-Amerikkaa. Kantaväestö ei ainakaan tänne Ranskasta ole muuttanut, koska valkoihoisia täällä on tosi vähän. Tosin uusi ystäväni Yvette on muuttanut tänne Ranskasta. Alkuperäisväestö on hyvin tehokkaasti tuhottu ja se on korvattu afrikkalaisilla orjilla ja Ranskan vangeilla, mikä tausta heillä oli, en ole huomannut. Ja kun afrikkalaisilla on suuret lapsiperheet, väki on kasvanut.

Vankeja tänne tuotiin peräti 70.000 ja poliittiset vangit vietiin Pirunsaarelle (elokuva Papillon kertoo tositarinan väärin tuomitun vangin elämästä saarella). Ennen oltiin suorasukaisempia. Nyt vangeille rakennetaan neljän tähden hotellit, ainakin Suomessa kaikkine aktiviteetteineen.

Afrikassa en kiinnitä ihonväriin mitään huomiota, täällä olen noteerannut sen, koska valkoisia on niin vähän ja tämä on muka Ranskan direktoraatti. Tällainen kohtalo on meillä Euroopassakin edessä, tosin sillä tavalla erilaisena, että täällä ei näy muslimeja lainkaan, mutta Eurooppaa valloittavat sekä muslimit että afrikkalaiset.

Suhtaudun täällä kantaväestöön kunnioittavasti maassa maan tavalla-periaatteella. Olen saanut vain hyvää ja ystävällistä kohtelua kaikilta.

12. tammikuuta · 2020

Kävin kirkossa

Kirkossa käynti on mielenkiintoista. Tällä pienellä paikkakunnalla kirkossa oli enemmän väkeä kuin Perttelin kirkossa enimmillään joulukirkon aikana.

Täällä on aamu- ja keskipäivä ollut hiljaista. Kaupat eivät ole auki. Yhden coiffuren eli parturin näin avoimena ja sinne menin siistiytymään Yvetten kohtaamista varten.

Lämpötila on +30 astetta.

Sitä miettii, minkä ihmeen takia Suomessa pitää koko ajan ostaa jotakin. Ja kohkata kaikkea. Tällainen afrikkalainen. meno olisi kiva Suomessakin.

Guayaneja on muuten kolme. Keskimmäinen oli Hollannin ja nykyisin se on itsenäinen Surinam/Suriname.

Tämä maa on kuin Afrikassa kulkisi. Olen harvoja valkoisia kuljeksimassa. Alkuperäiskansa oli karibeja, mistä alueen nimi Karibia tulee. Eurooppalaiset tulivat 1600-luvulla ja toivat tänne orjia sekä vankeja. Karibeja on vielä jäljellä ja heidän kieltäänkin vielä puhutaan täällä. Mustiksi karibeiksi sanotaan afrikkalaisten orjien ja alkuperäiskansan jälkeläisiä.

Nyt lähden treffeille ja karnevaaliin. Enkä tule kertomaan, miten treffit onnistuivat, koska matkakirjaan ei pidä kaikkea kertoa.

Hyvästi Yvette ja Cayenne

14. tammikuuta 2020

Ihmisen on hyvä tutustua maailman ihmeisiin ja ihmisiin, mutta rakastua ei pidä. Se tekisi elämän monella tavoin vaikeaksi. Eikä se ihan halpaakaan ole, jos toinen on maailman toisella puolella. Kaikkein parasta matkoillani on ollut nämä tuttavuudet, joista osa muuttuu ystävyydeksi.

Cayennestä Iracoubon kautta Saint-Laurent du Maroniin ja sieltä veneellä Surinameen.

Siksi päätin lähteä tiistaiaamuna Cayennestä kohti Surinamia. Menin taksilla lähtöpaikalle, joka oli lähellä, mutta satoi. Kuljettaja pyysi 5 euroa, annoin tasarahan kympin. Olin paikalla jo 8 jälkeen. Tilataksiin mahtuisi 8 matkustajaa kuljettajan lisäksi. Kun kello 10 lähdettiin, matkustajia oli 5. Tansaniassa muuten olin samankokoisessa taksissa ja jos muistan oikein, matkustajia oli 28.

Kuljettaja ajoi kovaa vauhtia ja koska tiellä oli kuoppia, selkä joutui koville kuin Pohjois-Koreassa konsanaan. Suurin osa matkasta oli sademetsän ympäröivää tietä, ihmisiä ei ollut missään. Sademetsässä kun oltiin, koko ajan satoi, välillä rankasti.

Cayennen jälkeen ohitettiin Kourou (toiseksi tärkein kaupunki) ja sitten oli lyhyt croissantin oston mittainen pysähdys Iillä (Iracoubo) alkavassa kyläpahasessa, pienempi kuin Hiiden kylä 1950-luvulla. Sitten ajettiin St Laurent du Maroniin, jossa taksi pysähtyi ja kehotti poistumaan. Autosta poistumisen jälkeen nuoret miehet hyökkäsivät kimppuun. En tajunnut heti mistä on kyse. Kuljettaja käytti tilaisuutta hyväkseen ja antoi vaihtorahaa ainakin 15 euroa liian vähän 50 euron setelistä (20 euron seteleitä olisi pitänyt olla matkassa tuplasti).

No selvisihän se kun olin taistellut repuistani kynsin hampain. Rannassa oli kiikkeriä puuveneitä, joiden miehistö tappeli matkustajista. Mentiin Maroni-joen yli aika turvattomalta kyydillä. Rannalla alkoi tappelu rahasta. Veneen pomo vaati 20 euroa, en suostunut maksamaan, koska olin jostain lukenut, että ylitys maksaa 4-5 euroa. Mutta ranta oli yhtä kaaosta, ei ollut tilaisuutta kilpailuttaa veneitä. Kun ei päästy sovintoon, sanoin hakevani poliisin. Pomo alensi hinnan 15 euroon. Kirosin mielessäni nämä mustat huijarit alimpaan helvettiin ja maksoin. Aivan samanlaista kaaosta on ollut Afrikassa jokaisessa bussin päätöspysäkillä. Tavaroistaan ja rahoistaan pääsee nopeasti, jos ei pidä puoliaan.

Maa oli vaihtunut jokea ylittäessä Surinamiin.

Sitten jatkettiin rannalta pienemmällä taksilla Paramariboon. Tämä kuljettaja oli OK, hän pyysi 20 euroa, minkä olin sisäänheittäjän kanssa sopinut. Autossa oli neljä nuorta naista sekä kaksi nuorta äitiä, kummallakin yksi pieni vauva. Ja minä 9:tenä, kuski kymmenes.

Guayanan pinta-ala on 83.000 km2 eli neljäsosa Suomesta. Niin tyhjä tämä maa on asukkaista, että tänne voisi hyvin Macron tuoda monta miljoonaa siirtolaista Afrikasta. Ranska maksaa historiastaan kovaa hintaa, koska se on pitänyt valtaa niin Afrikassa kuin muuallakin maailmassa. Ja ryöstänyt rikkauksia. Ja laittaa nyt EU:n nimissä Suomen maksamaan tekemistään vääryyksistä. (Toki toki tunnustettava, Afrikassa ei ole tullut vastaan yhtään yhtä vaurasta kaupunkia kuin piskuinen Cayenne on.)

Kommentteja

Jeppe: Voi että! Pitäisi vaan hypätä pois oravanpyörästä ja löytää itsensä jostain maailman kolkasta😐

Pirjo: Google Maps ei löytänyt koko ”mokomaa” Guaianaa tuolla kirjoitusasulla ollenkaan. Mutta Ranskan Guayana -haku tepsi Ja Wikipediasta selvisi että virallisesti olet Guayanan merentakaisessa departementtissa, joka kuuluu EU:hun! muttei Schengenin sopimuksen piiriin. Mahtavaa, mutta turvallista seikkailua Sinulle!

Pauli: Pirjo. Joo. Olen oppinut, että Ranskalla on Guayana ja Briteillä Guiana. Molempi parempi. DX-maaluettelon mukaan tämä on oma maansa siis taas tuli 1 uusi. Ja onhan se aivan eri asia käydä Pariisissa tai Cayennessä.

Pirjo: Pidätkö cayennepippurista? Pentti tilasi niitä Teneriffalla paahdettuina, vaan vähiin jäi tulisten pötkilöiden syönti.

Pauli: Tulinen ruoka on minun makuuni. Kerran olin syömässä Curacaolla. Intialainen kokki ihmetteli. Olen kuulemma enemmän intialainen kuin he itse.

Mary: Very nice

Pauli: Olen aina ihmetellyt, miksi ulkomailla on niin helppoa tutustua ihmisiin, mutta satoja tunteja Mikkelin torilla istuneena ei kehenkään.

Marita: Kuljin viime keväänä siellä rannikkoa pitkin laivalla ja ohi Pirunsaarten. Mantereelta on sinne laivayhteys. Entinen vankilasaari on museona, yksi saarista muukalaislegioonan lomapaikka ja yhdelle rakennettiin luxushotellia. Mielenkiintoista lomaa!

Pauli: En lomaile, tutustun ihmisiin. Yrittäjät eivät lomaile. Siksi en mene museoihin, enkä turistinähtävyyksiä katsomaan. Yvette on ylivertainen Pirunsaariin verrattuna.

Sole: Sain kortin sinulta Pohjois-Koreasta ja nyt tämä viesti Etelä-Amerikan pikkiriikkisestä maasta. Ehdit kiinnostaviin maapallon kolkkiin. Pohdin juuri FB-profiilissani lentämistä. Olet ihana esimerkki siitä, että junalla jäisi paljon näkemättä🤩

Pauli: Sole Niinpä. Jos olisin jäänyt Suomeen, olisivat lentäneet niin Finnair Pariisiin kuin Karibian lentoyhtiö Cayenneen, vain 1 paikka vähemmän. Pitkän matkan jälkeen kuljen busseilla ja junilla, eivätkä nekään jätä kulkematta, jos jään pois. Elin 20 vuotta itse hankkimani polkupyörän varassa ja bussikuljetuksin. Nyt nämä pahimmat ilmastoaktivistit ovat siinä iässä kulkeneet lentäen maapallon ympäri moneen kertaan. Sitä paitsi on hyvä kaikille, jos ilmastonmuutos vähentää puolet kulkijoista. Pitää vaan katsoa kummalle puolelle jää.

Sirpa: Superbon voyage, bonne continuation !

Rauno: Koskahan ehtii tällaisiin matkoihin?