Sambia – Zambia

Sambian tasavalta on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Väestö on keskittynyt etelään pääkaupungin ympäristöön sekä luoteeseen kuparivyöhykkeelle. Asukkaita on 17,5 miljoonaa. Sambian pääkaupunki Lusaka sijaitsee maan kaakkoisosassa. Siellä asukkaita on 2,8 miljoonaa.

Sambiaa ovat asuttaneet tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijät ja vaeltavat heimot. 1700-luvun lopulla Sambia liitettiin osaksi brittiläistä imperiumia. Vuonna 1923 Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen hallinta annettiin Britannian hallitukselle. Alue itsenäistyi 1964 alueen läpi virtaavan Sambesi-joen mukaan Sambiaksi nimettynä. Sambian taloutta on perinteisesti hallinnut kuparin louhintateollisuus. (Osin Wikipedia)

Matkaraportteja ei ole tullut, koska netti ei toiminut Malawissa. Siellä on nettikahviloita, mutta ei sattunut kohdalle, ei edes lähelle.

Zambia tuli ja meni, enkä siitä paljon saanut irti. Menin Kariba-järvelle kahdeksi yöksi laivaristeilylle, mikä oli matkani suurin virhe. Ei mitään tekemistä. Ei kerrassaan mitään.

Ja sitten toisena yönä alkoi tuulla, enkä saanut nukutuksi, kun apuvene hakkasi koko yön hyttini seinää. Ja meinasin pudota monta kertaa sängystä. Kun valvotun yön jälkeen matka jatkui, oli tuuli yltynyt.

Tulin merisairaaksi. Olin varautunut kaikkeen, mutten sentään Afrikassa merisairauteen. Neljä tuntia tuskaa ja valitusta. Ja kun laiva tuli rantaan, se loppui kuin veitsellä leikaten. Siis merisairaus. Mutta olin aika vasynyt ja voipunut kaiken jalkeen, joten Lusakassa vietetty paiva meni pilalle. Kuin pisteenä iin päälle jouduin vessan vangiksi. 10 minuuttia huusin ja hakkasin kunnes joku tuli auttamaan. Ovi oli takalukossa, eikä sitä saanut käyttäjän puolelta auki.

Olin ottanut pankkiautomaatista liikaa paikallista rahaa, koska en voinutkaan tehdä ostoksia lainkaan Lusakassa. Paikallinen raha on roskarahaa naapurimaissa, eikä sitä kukaan takaisin vaihtanut. Annoin 100.000 Zambian rahaa autonkuljettajallemme. Tänään raha on sentään 20-30 euroa, mutta toivottavasti Bernard saa tammikuussa tullessaan edes yhden oluen rahoilla.

Zimbabwen rahan kohtalokin selvisi. Se on tosiaan täysin arvotonta ensi kesänä. On alettava nollasta, jos on sattunut jäämään paikallista rahaa taskuun. No pankkitalletukset eivät sentään nollaudu.

*Lusakan kahvilassa joulutonttu kohtasi joulupukin*

Lusakasta siirryttiin maaseudun rauhaan. Lähdin taas omalle kierrokselle. Ostin mangoja ison pussillisen. Kaksi poikaa järjesti mangot siten, että toinen kiipesi 10 metrin korkeuteen ja heitti mangoja puusta ja toinen otti koppeja.

Seuraavana aamuna, perjantai 8. joulukuuta, olin jo kunnossa. Oikeastaan oikein hyvässä kunnossa. Merisairauden voipumiset oli voitettu. Ja mieli korkealla. Tarkkailin maaseudun kauneutta ja ihmisvirtaa. Ihmiset menivät kuka minnekin heti aamukuuden jälkeen. Naiset kävellen ja laulaen. Miehet kävellen, pyörällä, ja jotkut myös autolla. Polkupyörissä oli hiilisäkkejä, motti puita, 2 metriä korkeita peltiputkia, mutta myös lapsia. Tytöt menivät äitien kanssa pellolle kuokat olallaan. Pojat taisivat mennä kouluun, sillä heitä näki vähemmän.

Oikeastaan oli hyvä, että kamera on rikki, sillä nyt joudun tallettamaan kaiken näkemäni sydämeeni. Ja näin vaikuttavaa esitystä en ole kokenut edes Latinalaisessa Amerikassa. Afrikkalaista elämänmuotoa kaikessa karuudessa ja kauneudessa.

Sukupolvien välinen ero

Huomaan olevani vanha (silloin 57 v). Seurueen nuorten touhut ovat alkaneet kummastuttaa. Toki täällä näkemäni ulkomaiset nuoret eivät todellakaan edusta tyypillistä nuorta, koska tyypilliset ovat opiskelemassa tai töissä. Mutta itsekkyys, ahneus ja turhan nauraminen ei minun sukupolvelleni kuulu. He santsaavat ruokaa. Koska afrikkalaista ruokaa ei voi syödä liikaa, he heittävät santsin pois. Afrikkalainen henkilökunta jää ilman ruokaa. Ei ole ruoan kunnioitusta. Musiikin pitää tuntua iholla. Ei riitä että sen kuulee. Ja siksi meteli on hirmuinen.

Koko ajan pitää olla kivaa. Kun itse tutustun paikalliseen elämään, nuoret kulkevat riippulentämässä, ratsastamassa, koskilaskuissa, kaikessa happeningissa.

DDR:ssä lapsuuden viettänyt nuori nainen on tullut parhaaksi kaverikseni. Hän puhuukin olevansa minun adoptoitu tyttäreni. Ajattelemme samalla tavalla, koska lapsuutemme on ollut ankea, mutta onnellinen, vaikka olemmekin eri sukupolvea.

Minä nauroin etenkin jutuille laivareissusta, joka minusta oli katastrofi. Nuorilta kysyttiin, olitteko uimassa. Yes se oli ihanaa. Uitiin ja oli kivaa. Ja uimassa keskellä krokotiilijärveä oli minun lisäkseni vain kaksi nuorta, tosin eniten kehuvan mieskaveri oli toinen. Rannalta ei kukaan muu kuin minä käynyt uimassa. Nuoret: näimme elefantin, ihanaa. Kävin rannalla tutkimassa viidakkoa ja savannilla ollut elefantti tuli minulle näyttämään kuka on kuningas. Se oli nuorten ihana elefantti, jota he katsoivat laivasta käsin.