Namibia

Namibian tasavalta on valtio Lounais-Afrikassa, Atlantin rannalla. Etelä-Afrikan tasavallan hallinnasta Namibia itsenäistyi vuonna 1990.  Etelä-Afrikan vallan aikaisesta sissijärjestö SWAPO:sta kehittyi maan hallitseva puolue. Kuivassa ja kuumassa Namibiassa on useita luonnonpuistoja, jotka houkuttavat matkailijoita. Maan vientituloista puolet saadaan kaivostoiminnasta: timantteja, kultaa, sinkkiä, lyijyä ja uraania.

Asukkaita Namibiassa on 2,5 miljoonaa. Pääkaupunki Windhoek, asukkaita 430.000.

Namibia marraskuu 2006

14.11.2006 – 27.11.2006

Swakopmund

Hei, nyt sitä on oltu kuukausi reissussa ja vasta nyt olen päässyt Afrikkaan. Perjantaina tämä suuri hetki oli kun päästiin Itä-Namibiaan. Kaikki muuttui hetkessä. Savannien pensaat olivat pitempiä. Savimajoja alkoi näkyä pilvin pimein. Oli kuin tarinassa kolmesta pienestä porsaasta ja pahasta sudesta. Oli oljesta tehtyjä majoja, oli savesta tehtyjä majoja ja oli tiilestä tehtyjä majoja. Kaikissa olkikatot. Tosin jäin ihmettelemään, että kun joissain oli peltikatot, joita pidettiin kivillä kiinni tuulelta, niin onko se vaurauden vai köyhyyden merkki.

Savimajan ympärillä oli useampia majoja ja kaikki aidattu olkiaidoilla. En osaa sanoa, onko kyse isosta perheestä vai jopa kylästä, mutta jotain yhteistä pitää olla, jos asuu saman aidan sisällä. Haluaisin päästä sisälle noihin kyliin. Kun oli majoja, oli myös paljon lapsia. Niitä oli joka lähtöön. Ja miehet eivät tehneet mitään. Mutta osaan nyt ymmärtää heitä. Jos itse joutuisi tekemään töitä 40 asteen helteessä, en tekisi mitään. En jaksaisi mennä edes varjoon suojaan.

Mutta naiset silti tekivät hommia, he kantoivat isoja kantamuksia päänsä päällä ja selässä oli lapsosia. Jollain oli vesikannut, jollain motti puita päänsä päällä.

Olkiaidatut yhteisöt muodostivat yhdessä isompia kyliä, ja niissä ainoa tiilitalo saattoi olla kylän kauppa. Sen ymmärtää, ettei kauppaa voi tehdä savimajaan. Sillä kyllä täällä sellainen jatkuva ilmapiiri on, että jotain voi sattua. Se ei niinkään johdu ihmispaljoudesta, joita jossain pikkukaupungeissa oli. Ei, vaan siitä, että joka paikassa on varoituksia varkaista. Ja kaupoissa on kylttejä, etteivät he vastaa henkilökunnan rehellisyydestä. Ja kaikki on varmistettu. Rahaa ei saa liikkumaan ilman montaa kuittia ja montaa rahavahtia. Tämänkin nettikahvilan edessä on aseistettu vartija. On turvallista kirjoittaa matkakertomusta. Aamulla olin pankkiautomaatilla. Sitäkin vartioi aseistettu vartija. Sellainen on Afrikka.

Mutta miten tähän on tultu. Lyhyt yhteenveto paperimuistikirjastani.

Cape Cross. Kuva TripAdvisor. Oma kamera oli jäänyt autoon.

Maanantaina lähdettiin iltapäivällä. Ajettiin Atlantin rantaviivaa myöten. Yht´äkkiä tuli autoon hirveä haju. Mentiin ulos, ja siella oli tuhansia, varmaan kymmeniä tuhansia hylkeitä. Kamala meteli kuin navetassa, jossa on tuhat lehmää. Meteli tulee siitä, että mustat hyljevauvat tunnistavat emonsa äänestä kun ne tulevat merelta ruokaa hakemasta. Minä en kyllä erottaisi mitään. Illan camping oli suurten kallioiden keskellä. Ei ollut vettä, ei vessaa, ei mitään muuta kuin paikka nukahtaa. Taito sekin miten hoitaa asiansa niin etteivät muut näe ja vielä peittää jälkensä. Tämä on yksi syy, miksi Afrikasta ei pidä tuoda pakolaisia Suomeen. He eivät tiedä mikä on vessa ja siksi alkuviikot ovat aika kamalan hajuisia ennenkuin oppivat. Pakolaisneuvonta opettaa kyllä hakemaan rahaa ja valittamaan moneen kertaan hylätyistä ratkaisuista, mutta ei neuvo, miten vessa toimii.

Illalla saimmekin kalaa. Kalastajat olivatkin tuoneet mukanaan viisi isoa vonkaletta, joista Mangala loihti loistavan aterian. Kalat olivat niin isoja, että niillä olisi ruokittu koko afrikkalainen kylä kuten raamatun kertomuksessa viidellä kalalla tehtiinkin, vai oliko niita 2 ja viisi leivanpalaa. En muista. Miten kalat säilyvät. Täällä myydään vähän joka paikassa isoja jääpusseja, joita laitetaan kylmälaukkuihin ihan kuin Suomessa kylmäkallet.

Ai niin. Olen springbok fani. Siksi toissa iltana baarimikko halusi tarjota minulle springbokin, joka on alle jotain piparmintun makuista likööriä ja sitten päälle jotain ruskeaa likööriä. Niitä ei sekoiteta, koska sekoitus tehdään suussa. Ja sitten juodaan kerralla kuten koskenkorvapaukku. Ja heti muut innostuivat minun juomistani. Siksi tehtiin sringbok leikki. 

Springbok on hyllyantilooppi. 60-luvulla kuuntelin Etelä-Afrikasta Springbok Radio-asemaa.

Baaritiskillä oli 10 paukkua. Menimme muutaman metrin päähän tiskistä. Jokainen laittoi sormensa päähän. Sitten laulettiin. Springbokilla on jano. Pelkää leijonaa. Katsoo oikealle. Katsoo vasemmalle. Päitä käännetään samaan tahtiin. Ja sitten kun mitään ei näy. loikitaan tiskille, ja juodaan lasi tyhjäksi koskematta siihen käsin lainkaan. Vain yksi lasi jäi kesken. Ei ollut minun.

Tiistaina lähdettiin liikkeelle klo 8, mikä tuntui ruhtinaalliselta kun sai nousta ylös auringon jo ollessa ylhäällä. Kävimme bushmannien kalliopiirrosalueella. Samanlaisia piirroksia on mökkimme lähellä Astuvansalmella Ristiinassa. Meillä aiheena on hirvet ja täällä springbok. Siis ruoka on ollut aina tärkeää.

Kuvat: Twyfelfontein: Namibia Tourism Board, Astuvansalmi: Retkipaikka

Twyfelfontein on kalliopiirrosalue Namibiassa. Alue on UNESCOn maailmanperintökohde. Piirrokset on tehty parintuhannen vuoden aikana ajanlaskumme alun molemmin puolin. Niiden tekijät olivat metsästäjä-keräilijäheimoja, joiden uskonnollisiin rituaaleihin kuvat kuuluivat. Ne esittävät sarvikuonoja, elefantteja, strutseja ja kirahveja sekä ihmisten ja eläinten jalanjälkiä ja abstrakteja kuvioita. Alueella on yli 2 500 piirrosta ja joitakin luoliin tehtyjä kalliomaalauksia.

Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa lähellä kesämökkiämme ovat 4 500 – 6 000 vuotta vanhoja. Maalaukset ovat Pohjois-Euroopan suurimpia: kallioihin on maalattu 65 kuvaa. Maalaukset on maalattu punamultavärillä, joka oli sen ajan ihmisille vahva elämän symboli.

Tultiin cheetah maatilalle, jossa yövyttiin. Cheetah ei ole Tarzan elokuvien apina, vaan leopardin kaltainen eläin. Mikähän sen nimi on Suomessa, en tiedä. *Gepardi. Ei se leijonaltakaan näyttänyt. Mentiin sitten kiertämään jeepillä cheetah metsää. Ja alkoi kaatosade. Satoi aivan hirmuisesti. Minulla oli sentään mukana sadepusero, kun näytti synkältä, mutta monilla nuorilla miehillä ei ollut paitaa lainkaan. Sade oli kuin raekuuro, joka hakkasi miesten ihot rakoille.

Olimme siis tulleet savanneille. Ero aavikoiden kuivuuteen oli suuri. Kasvillisuutta on enemmän. Ihmisiä on edelleenkin vähän.

Autoin kokkia tekemään paistinperunoita. Itse teen samalla tavalla perunoita, keitän ne ensin, sitten pilkotaan ja paistetaan. Mangela käyttää enemmän öljyä. Yöllä oli niin pimeä, että kun jouduin  käymään puskissa, eksyin, enkä löytänyt telttaan takaisin. Aikani hortoiltuani löysin takaisin nukkumaan. Puskiin menosta onkin tullut rituaali, jolla on merkitys. Puska on Bush ja ajattelen aina Amerikan Irakin politiikkaa kun siivoan sisuskalujani.

Keskiviikkona olen huonolla tuulella, eka kerran matkalla. Herätys oli klo 5. Oli pimeää, enkä löytänyt edes vessaa kun puskiin ei enää kehdannut mennä. Klo 7 oltiin taas matkassa. Teltat kasattiin märkinä. Olin pyykännyt edellisenä päivänä ja jouduin sullomaan märät vaatteeni muovipusseihin. Kun ne illalla purin, oli niissä märän haju. Uusiksi meni kaikki.

Oltiin jossain pikkukaupungissa aamupäivä. Mutta iso osa ajasta meni rahanvaihtoon, se kun ei Afrikassa ole nopeimpia hommia. Puoli tuntia rahanvaihtoon. 

Etosha Park

Tultiin Etosha Parkin alueelle. Matkalla oli paljon kirahveja, oryxeja (keihäsantilooppi), yksi iso norsu mennä löntysteli keskellä tietä, isoja lintuja. Ja illalla tehtiin vielä game drives eli ajettiin autolla ympäri aluetta, jolloin näin paljon seeproja, gnuita, shakaaleja, ja suuren määrän eläimiä, joiden nimet jäivät arvoituksiksi. 

Oli jopa netti campingilla, mutta en päässyt lukemaan posteja, kun tyttö sanoi, että hän ottaa 3,5 euroa joka tapauksessa, vaikka joutuisi sulkemaan netin sateen takia. Sade oli taas tulossa. Säästin rahat olueeseen.

Illalla tehtiin taas Malingan kanssa ruokaa ja hän nimittikin minut viralliseksi kokin apulaiseksi. Meistä on tullut hyvät ystävät, ja hän kertoo minulle asioita, joita muut eivät saa tietää.

Auringon laskiessa menimme vielä katsomaan kun eläimet tulivat arvokkaasti ja hitaasti kävellen juomaan lähteelle. Ne joivat nopeasti kuin formulatankkauksessa ja lähtivät pois samalla tavalla arvokkaasti. Opin siitä seepra walkingin, joka on hidas tapa kavella. Näin saan itselleni enemmän aikaa kun muilla on aina niin kiire. Eivät kehtaa hoputtaa kun minä tulen viimeisenä arvokkaasti kävellen. Myös energiaa säästyy.

Torstaina noustiin jo klo 4.30. Lähtö oli klo 6, koska piti nähdä eläimiä, jotka aamulla ovat aktiivisia. Piru vieköön, miksi nuo nuoret haluavat kuvata jokaisen seepran, mikä savannilla tulee vastaan. Tähän se digikamera-aika on vienyt. Koko ajan kuvaa kuvaa kuvaa. Ja koskaan niitä kuvia ei ehdita katsomaan.

Sitten tultiin maailmanloppuun. Kuussakin on kohoumia. Tällä yli 10 km suuntaansa alueella ei ole mitään, ei jalanjälkiä, ei kiviä, ei varjoja, ei ruohonkortta, ei mitään. Kaukaa se näyttää vihreältä, läheltä savelta, joka on kuivunut ja halkeillut. Sellaista on siis joskus miljardin vuoden kuluttua, mutta ennen sitä on paljon pahempia näkymiä tulevilla sukupolvilla.

Kuollutta maata. Autosta jäänyt kuin Lapin hangilla hiihtäjän jäljet.

Illalla tehtiin pastaa Malingan kanssa. Muut olivat taas ajelulla. En jaksa enää juosta seeprojen perässä. Pastan lisäksi teimme keittoa.

Ja sitten tuli perjantai. Ensin oltiin vielä lounaspalapaikalla jossain savannilla. Nain naisia, huomaa siis aa pilkut sanassa, 100 metrin päässä ja menin sinne. Myivät minulle kaksi kovaa hedelmää, joista en tiennyt mitään. Ne hakattiin halki kuin kookospähkinä. Sisällä oli mustan naisen takapuoli, siis sen näköinen. Toin ne kaikkien maisteltavaksi, koska maistui hyvältä, mutta ulkonäkö karkotti. Vain muutama maistoi.

Ja sitten alkoi Afrikka. Tulin hyvälle tuulelle. Nyt se matka sitten alkaa. Oltiin Rundun*) kaupungissa iltapäivä. Mentiin sen lähellä olevaan campingiin. Menin oluelle, mutta eksyin ja jouduin namibialaisten valkoisten miesten lammasjuhliin. Siellä söin illan ensimmäisen kattaukseni. Ottivat minut maskotiksi. Mukana oli myös aito krokotiili Dundee joka oli menettänyt kätensä krokotiilin syömänä. Pelastui kuulemma kun työnsi toisen kätensä sormet krokotiilin silmiin.

*Rundu on lähellä Angolan rajaa. Jos olisi ollut omatoimimatka, olisin kävellyt sinne.

Lauantaiaamuna noustiin taas 4.30. Kukko oli herättänyt minut jo aiemmin, joten mitä sitä enää nukkumaan. Olin niin hyvällä tuulella Afrikassa olostani, että aamutoimet tein laulaen kaikki laulut Eldanka-järven jäästä alkaen. Ja olo oli niin hullu että aloin hokea Beatlesien vähän tunnettua tuotantoa: I am the walrus, minä olen mursu diu dau, olen apina diu dau. Aamu oli mukava aikaisesta herätyksestä huolimatta.