Mauritius

Mauritiuksen tasavalta eli Mauritius on saarivaltio Intian valtameressä 900 kilometriä Madagaskarista itään. Yhteiskunnallisesti Mauritius on Afrikan maaksi poikkeuksellinen. Koko itsenäisyyden ajan siellä on vallinnut toimiva monipuoluedemokratia, ja maassa on melko pitkälle kehittynyt hyvinvointi. Asukkaita on 1,3 miljoonaa. Pääkaupunki on Port Louis, jossa on 150.000 asukasta.

Saari sai autonomian Britannian alaisuudessa vuonna 1948 ja itsenäisyyden Commonwealth realmina vuonna 1968. Tasavallaksi maa julistettiin vuonna 1992. (Osin Wikipedia)

Lensin Seychelles-saarilta Mahébourg´in kaupunkiin, jossa on 15.000 asukasta. Etäisyys länsirannikon pääkaupungista itärannikon Mahébourg´in on vain 50 km.

Mahébourg

8. tammikuuta 2014

Täällä oli ylimalkainen terveystarkastus, tuskin tappavia tauteja mukanaan tuovat vastaisivat, että kaikki pöpöt on mukana.

Jouduin passintarkastuksessa kuulusteluun. Niin hyvin osasin selittää asiani, että löivät leiman ja sanoivat tervetuloa. Ei tarvinnut näyttää elektronista tikettiä, enkä olisi voinutkaan.

Miksi muuten tehdään sähköinen lentolippu, jos kerran on näytettävä koneeseen/maahan päästäkseen se viranomaisille. Yhdessäkään Afrikasta ostamassani lipussa ei ole ollut tekstarimahdollisuutta. Sanoin poliisille, etten voi kantaa printteriä mukanani. Se varmaan laukaisi tilanteen edukseni.

Mauritius on sitten oma lukunsa. En halunnut pääkaupunkiin (Port Louis), koska sinne on kentältä matkaa 50 km. Tulin tänne lähemmäs Mahebourgin rantakaupunkiin. Piti ajatella myös hätäpäissä valittua poistumismatkaa. Lento olisi jo klo 9.

Tällaisen pakkoliputuksen ongelma on se, ettei voi katsastaa, onko kivaa vai onko tylsää. Vapaa valinta ajasta on yksi reppumatkailun suola.

Kuvakokoelma Mahebourgin torilta sivustolta VisitToday Mauritius

Netissä on kaikenlaista TripAdvisoria. Nyt tajuan, miten ne haittaavat matkalaista. Kaikki parhaaksi osoitetut olivat täynnä niin Seselissä kuin täällä. Kallein olisi ottanut, mutta en suostu maksamaan 200 dollaria yöstä. Tällä kertaa viides tärppäsi.

Olin Etelä-Amerikassa 3 kk vuonna 2003. Sen matkan jännittävintä ja parasta oli yösijan etsintä. Tulin jonnekin Hondurasiin klo 23 bussilla. Ja pääsin huoneeseen, jossa oli eka kerroksessa lasittamaton ikkuna. Hauskinta oli tulla Cuencaan Equadoriin klo 21. Oli pilkkopimeää. Sanoin taksille vie johonkin kivaan hotelliin. Taksi vei, eikä matkaa ollut kuin 50 metriä. Ja hotelli kiva.

Hauskinta oli päiväsaikaan tulo uuteen paikkaan. Siihen aina pyrin. Jossain Intiassa saatoin kulkea monta kilometriä sopivaa hotellia etsien. Ei ollut tripadvisor neuvomassa. Hotellin valinta vie vähän aikaa ja repun kanssa kulkiessa se on raskastakin, mutta se kyllä kannattaa.

Tämä Mauritiuksen hotelli on periaatteessa ok. Respan mies on jotenkin vammainen. Tulimme heti hyvin juttuun. Vaan ei hän osannut ohjata minua dinnerille. Tarkoitti varmaan näitä inhoamiani chips pikaruokapaikkoja. Näin leipurin, ja ostin puolikkaan patonkia. Ja litran vettä kaupasta. Näillä mennään. Patonki jää syömättä, kun se täyttyi tämän kirjoittamisen aikana pienistä ötököistä. Siihen ei saanut mitään suojapaperia vaan kuljetin sitä avonaisena kaupungilta.

Yöstä tulee jännittävä. Näin olkani yli kun sängyn alta tuli vierailemaan ihmeellinen vikkelä ötökkä. Pieni kuin päästäinen, mutta ei se hiiri ollut. Jalkoja oli turhan monta hiireksi.

Kaikella on tarkoituksensa. Siis oli onnellista, että tein ipad tökkäyksessä virheen päivän kohdalla. Ei pitänyt lähteä vielä sunnuntaina. Mutta olen varmaan iloinen kun sunnuntaiaamu koittaa. Olin Seselissä päässyt monen viikon jälkeen normaalipituisten yöunien katsojaksi. Onko tuo ötökkä sama, joka James Bondin yritti puraista sängyssä hengiltä. 007 tappoi sen tohvelilla, minulla on lenkkari odottamassa rinnakkaiskäyttöä. Sitä miettiessä unet voivat jäädä vähiin.

Lisämiettimistä tulee polvesta. Se oli lentokentän soheltamisessa avautunut uudestaan.

Ötökkä tuli uusintavierailulle. Nyt minulla on tossu kädenulottuvilla. Kyllä se hengestään pääsee, jos vielä kolmannen kerran tulee. Ja sitten mietin, oliko se ainoa.

Hotellini mäen alaosassa on EU:n iso lukaali. Ihmettelin, että mitä se täällä tekee. Varmaan jakamassa rahaa hyviin tarkoituksiin. Mauritiuksella on rupee rahana. Mutta ei Mauritiuksella mitenkään missään tullut esiin EU, vain se, että täällä puhutaan ranskaa. Englannilla pärjää myös. Jos näin on, koko minun kiusaamiseni oli aivan turhaa. Ei tullut mieleen, sen verran oli hässäkkää.

Perjantai 10. tammikuuta 2014

Mauritius on oikeastaan intialainen maa, siellä on hyvin vähän vaikutteita Afrikasta. Uskalsin kulkea siellä illalla 22 aikaan kaupungilla, tosin oli hiljaista, joten ei siellä mitään ihmettelemistä enää siihen aikaan ole. Suvaitsevaisuus on mennyt Suomessa överiksi. Pohdin illalla, olenko rasisti kun kuljen täällä intialaisessa maassa illalla ulkona, mutta Afrikassa en uskalla mennä kaupungille 18 jälkeen. Kysehän on ihmisistä ja heihin kohdistuneesta pelosta.

Telkkarista tuli näitä Bollywood-jatkosarjoja. Jos Kauniit ja rohkeat tai Salatut elämät tympii, nämä ovat ihan omaa luokkaansa. Näyttelijät on meikattu siten, että naisten silmät ovat suuret, eivätkä he näytä intialaisilta, mutta ei valkoisiltakaan. Jotain nukkeja ovat.

Eilen aamulla herätessäni tuli ajatus, että onkohan tämä matka nyt sitten nähty. Pitää elää tuntemustensa mukaan. Halusin kuitenkin vielä torstaipäivän miettiä, missä mennään. Tänä aamuna sain postia Suomesta, että olisi pakko olla hoitamassa työasiaa viikolla 4, ihan live, etätyö ei onnistuisi. Käytin sitten aamupäivän matkan ja siihen liittyen loppumatkan selvittämiseen.

Olen Suomessa viikon kuluttua perjantaina. Tulen Suomeen Reunionilta, joka on Ranskan hallitsema saari tässä lähellä. Valuuttana euro. Otan viimeisen viikon rennosti uiden, kävellen ja hyvästä ruoasta nauttien. Kaikki haavat ovat parantuneet. Saa nähdä pystyvätkö kokit paremmaksi kuin täällä. Eilinen kala-ateria oli yksi parhaista koskaan syömistäni. Pakko mennä tänä iltana kokemaan tuo elämys uudestaan.

Loppumatka on aina vähän haikeutta, joten kirjoittaminen jää vähiin. Itse asiassa en enää tällä matkalla kirjoita julkisesti. Yksi ikävä ihminen riittää pilaamaan sadan kannustavan lukijan tuoman mielihyvän ja ylittämäänkin sen. Bo H:n keskusteluketjussa joku Kaskeala väittää ongelmani olevan ikääntyneenä persuna, että kuljen ennakkoluulojeni ballastissa kehitysmaatutkimuksesta tietämättömänä. Mitä tuo sitten onkaan, mutta arvattavasti ei kivaa. On kuulemma kivaa, että kulkee vanhoilla päivillään.

Nämä nettiviisaat eivät tiedosta, että virallisen totuuden kanssa eri mieltä oleminen vaatii aina paljon tietoa ja perehtyneisyyttä. Samanmielinen voi olla, vaikkei tiedä asioista yhtikäs mitään. Eikö juuri se ole ennakkoluuloisuutta.

Opin tuon kantapään kautta kun ajoin tiliotetta Suomeen. Juuri siksi minusta tuli alan guru, kun jouduin perehtymään asioihin niin perusteellisesti valtaisan vastustuksen takia. Juuri suuri enemmistö oli asiassa ennakkoluuloinen.

Tuon vanhaksi nimittämisen tarkoitus tietenkin on vähätellä ajatuksiani ja kokemuksiani. On jännää, että itsensä yrittämisellä elättävä, aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuva, kaupunginvaltuutettuna oleminen ja aktiivikirjoittaminen olisi jotain moitittavaa, jos sen tekee 14 vuotiaasta asti itsensä elättäneenä elämää kokeneena valkoisena heteromiehenä.

Persuksi nimittäminen on toinen tapa halveerata ihmistä. Minut vuosikymmenet tunteneet tietävät, että osaan ajatella ihan itse ilman mitään viiteryhmää. Tietenkin on ollut kiva huomata, että parhaiten pienyrittämisen merkityksen Suomessa tunnistaa perussuomalainen puolue. Hallituksessa ei ole yhtään pienyrittäjyyttä ymmärtävää ministeriä, mikä on Suomelle suuri onnettomuus.

Tässä Kaskealalle (en tunne) Eino Leinon viisautta.

Muualla tulta säihkyy harmaahapset
vanhoissa hehkuu hengen aurinko
meill ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo

Valkoinen afrikkalainen

Hanna-Maria: On helppo huudella, kun ei tunne tosiasioita – monessa on se vika, että luullaan propagandana syötettyjen asioiden olevan tosia eikä itse selvitetä asioiden oikeaa laitaa. On lahja osata muuttaa mielipidettään tosiasioiden edessä. Älä noista huuteluista välitä, vaikka ikäviä ne ovatkin – ne kertovat vain kirjoittajan omasta tyhmyydestä.

Sirpa: Kiitos, Pauli. Terveisin pienyrittäjä.

Risto: Pauli, en ole kanssasi aina kaikista johtopäätöksistä samaa mieltä, mutta toivottavasti ei kukaan myöskään minun johtopäätöksistäni. Opin teksteistäsi aina paljon ja niitä on mukava lukea. Virallisen totuuden myötäilijöitä Suomessa on riittävästi ja niitäkin, jotka rähjäävät kaikesta ilman tosiasioiden tuntemista tai selvittämistä. Kiitos siitä, että pyrit ajamaan paremman Suomen ja maailman asiaa ja rehellistä ajattelua. Dissaamista tulee, kun ei ole kunnollista vastausta itse asiaan. Vävyni ja tyttäreni viettivät juuri 3 kuukautta Afrikassa ja heidänkin tarinoistaan valaistuin niin paljon, että olen hämmennyksissäni edelleen.

Maarit: Älä anna yhden kateellisen ihmisen pilata näitä ihania juttuja meiltä muilta. Minusta on aivan huippua lukea näitä juttuja, ehkä joskus uskaltaudun reppumatkalle itsekin. Tosin naisena joutuu miettimään tarkemmin minne menee, sen verran reipasta meininkiä on monessa maassa, missä olet ollut. Ihanaa loppulomaa, varmaan piakkoin nähdään töiden merkeissä:)

Pauli: Afrikasta elantonsa saavat kehitysaputyöntekijät ja muut auttajat asuvat liian usein omassa turvallisessa ja kalliissa ympäristössään. Nenäpäiväihmiset kulkevat pyssymiesten vartioimissa autoissa. Kenian Nairobissa on moni YK-työntekijä asein vartioiduilla omilla alueillaan, vaikka avustuskohde olisi eri maassa tai satojen kilometrien päässä.

Edut ovat usein hulppeat. Tuskin monikaan auttaja eläisi samanlaista luksuselämää omalla työllään kotimaassa.

Tällaiset ihmiset vaikuttavat eniten yleiseen tietouteen Afrikasta. He pystyvät lobbaamaan lisää rahaa, vaikka koko yhteiskunta muutoin joutuu elämään säästöliekillä. Media on itse mukana yksipuolisen informaation välittäjänä.

Parasta tietoutta Afrikasta tuottavat ne kansalaisrohkeat, jotka jalkautuvat maahan ja keräävät materiaalia jopa vuosien ajan. Tällaiset dokumentit ovat loistavia, niitä on vain kovin vähän.

En kovin paljon perusta viralliseen tietoon, jota ulkoministeriö, Maailmanpankki ja vastaavat tuottavat. Niiden intressissä on kaunistella asiat. Jos ei suorastaan valehdella, jätetään asioita kertomatta ja asiakirjoja merkitään salaisiksi.

On arvokasta, että yhä useampi nuori ottaa ohjat omiin käsiinsä ja tutustuu Afrikkaan itse sinne jalkautuen. Jokaisen kokemukset ovat omia, mutta niistä koostuu kokemusten ja ajatusten kirjo, joka on arvokkaampi kuin viralliset vuosiraportit kehitysavusta.

Tällä matkalla uutena näkökulmana sain sen, että afrikkalaiset maat eivät oikeastaan ole valtioita. Ne koostuvat heimoista. Somalian sota jatkuu, koska heimot haluavat itse päättää asioistaan. Ja koska yhteisö on heimo, se antaa oikeuden sortaa muiden heimojen jäseniä. Niinkuin on vuosituhannet aina tehty.

Ja kun heimon etu on tärkein, se antaa oikeuden varastaa kehitysapurahat.

Afrikan suurin ongelma on afrikkalainen mies. Kunhan länsimaat pystyisivät tämän tunnustamaan, moni asia voisi muuttua paremmaksi.

Keskustelu asioista on tärkeää ja maailmaan mahtuu kaikenlaisia mielipiteitä. Se mikä on ala-arvoista on ihmisten leimaaminen, jotta heidän mielipiteensä saataisiin näyttämään arvottomilta. Se osoittaa, että faktat eivät riitä, minkä vuoksi tarvitaan kaikenlaisia rasismi-, natsi-, persu- ja vanhuskortteja.

Risto: Hieno teksti Pauli, kiitos – enkä sano siksi, että sanoisit saman, jonka minä sanon, vaan siksi, että saat minut jokaisella viestilläsi vähitellen heräämään ja jäsentämään asian aiempaa paremmin. Mieleni muuttuu, vaikka en haluaisi, mutta epärehellinen en myöskään halua itselleni olla. Kaltaisiani on varmasti monia.

Pirkko: Kaksi juttua on pakko nähdä ja lukea, toinen Paulin matkakertomukset (tai mikä oikeampi nimi onkaan) ja Ville Haapasalon Venäjän matkat. Siinä kaksi juttua jotka ovat kuin voi leivän päälle ja niihin on niin ”koukussa” KIITOS.

Ulla: Aina niitä kirjoittajia ja tölväilijöitä riittää. Ne ei lopu koskaan. Kateus…..Mutta nauti sinä matkastasi ja rikkaista kokemuksistasi.

Tapio: Aafrikan kaukaisessa, mutta kauniissa maassa käy paljon suomalaisia lintumiehiä poikaporukassa. Heillä on aina varattuna oma auto, luotettava kuljettaja ja mielellään kaksi turvamiestä. Sitten vain pörrätään ympäri Aafrikkaa. Turvamiehet on lavalla Kalasnikovien kanssa…

Pauli: Tapio, vaan Hiiden kylän poika ei tarvitse turvamiehiä. Ministeri Hautalalla oli 4 pyssymiestä kun osti laukun Afrikasta. Jotenkin niin teennäistä tuo. Jos kerran afrikkalaiset on niin ihania, että ministerit heitä Suomeen lisää haluavat, niin pitäisi heidät kohdata kuin ihminen ihmisen kohtaa. En Sinulle paitaa löytänyt, enkä itsellenikään. Afrikka ei ole turistirysä, jossa kadulla myytäisiin t-paitoja, eikä oikein muuallakaan. Tosin kansalla on paljon t-paitaa päällään. Mistähän ostavat.