Vietnam (vietn. Việt Nam), Vietnamin sosialistinen tasavalta, on valtio Kaakkois-Aasiassa. Vietnamin on Suomen kokoinen, noin 330 000 neliökilometriä ja asukasluku yli 96 miljoonaa (2019).


(12.12.2008 kirjoitettua) Vietnamissa väkeä on 86 miljoonaa. Nixon ei saanut heitä tapetuksi, vaikka oli hienot tappoaseet. BKT on 2600 usd per asukas. Sen näkee hyvin arkielämässä. Köyhää, mutta rikkaampaa kuin Kamputseassa. Kehitysapu Vietnamiin pitää lopettaa. He pärjäävät. Uskonto on buddhismi, 85%.

Nyt kun rauhan nobeleita jaetaan, tuli mieleen, että sen sai myös Kissinger, joka johdatti jenkit pois täältä häntä koipien välissä. Varsinainen perustelu sekin. Pakko sanoa, että mitä helvettiä USA teki täällä. Köyhä maa ja kilttejä ihmisiä. Mitään ei opittu, sillä Irak on yhtä hullu juttu. Onko ainoa syy saada bisnestä aseteollisuudelle.

Vietnam jaettiin Pohjois-Vietnamin kommunistisen hallinnon ja etelän Bảo Đạin keisarinvallan välillä Etelä-Vietnamiksi 1950-luvun puolivälissä. USA:n ja Etelä-Vietnamin hävittyä Vietnamin sodan, vuonna 1975 Pohjois-Vietnamin joukot miehittivät Etelä-Vietnamin ja maat yhdistettiin.

Kaksi matkaani Vietnamiin osoittivat, että Saigon ja Hanoi olivat edelleen kuin kahden eri valtion pääkaupunkeja: kapitalistinen, toinen kommunistinen.

Etelä-Vietnam 2008

9 joulukuuta 2008

Pauli is now in Ho Chi Minh City in Vietnam. This is the best place during my Far East tournee.

Pelottavaa jännitystä Ho Chi Minh Cityssä eli Saigonissa

Yöllä klo 1 tulin Saigoniin. Manilassa klo on 2, joten matka kesti yli 2 tuntia. Tämä on hieno paikka. Kolahti heti. Minusta tuli heti miljonääri. Vaihdoin kentällä 50 euroa ja sain miljoonan. Tosin sillä ei voinut maksaa edes liian kallista taksimatkaa. Kuskille kelpasi vain USD ja niitä piti olla 25. Hotellissa kelpasi kortti, mutta vain usd määräisenä.

Saigon illalla

Aamulla heti kadulle. Skoottereita on aivan hirmuisesti. Ilma on todella huono. Joka toisella mopokuskilla on hengityssuoja. Aurinkoa ei savusumun läpi näy. Mutta jotenkin täällä on elämisen maku. Eikä täällä näe kurjuutta. Kehitysavun voisi ihan hyvin lopettaa.

Kun yhdestä Manilan naisesta olin päässyt tuli 2 tilalle. Klo 11 katsoin, minne menisin kahville. Kaksi nuorta naista tuli vastaan ja juttusille. He halusivat tulla kahville kanssani, koska heidän kaverinsa on tulossa Suomeen töihin tammikuussa. 33 v nainen oli eronnut, koska mies oli ottanut nuoremman. Mies oli kuulemma yli 60 v. Minulla on siis mahdollisuus. 25 v nainen oli sinkku. Jotenkin juttu lipsui taas naimakauppaan. Sanoin että yhdessä olisitte minulle juuri sopiva. 33+25=58.

Naiset halusivat nähdä kuvia Suomesta, joita näytin netistä. Kaikki tuntui niin viattomalta, että taas kontrolli petti. Olisi pitänyt hoksata kun halusin ottaa valokuvan, he kieltäytyivät muslimitaustaan vedoten. Saisin kuvata aamulla yhteisen illanvieton jälkeen. Siis mitä.

Kysyivät tykkäänkö vietnamilaisesta ruoasta. Totta kai. Sen takia täällä ollaan. Veljen vaimo tekee ruokaa nyt päivällä, mennään sinne. Ja taas minua vietiin. Velipoika oli aivan ihastuksissaan siskon uudesta miesystävästä. Hän on kasinon pelipöydän hoitaja. Haluanko nähdä korttitemppuja. En halua, tulin vain vierailulle. No, minut vietiin puolipakolla houkutellen yläkerran huoneeseen. Sisko istui viereeni ja lähenteli kun näin miten hän tiesi kaikki kortit, jotka valitsin. Hän näytti myös miten hän tiesi kaikki kortit, kun Black Jackissa tarvittiin juuri oikea kortti. Olin itse avannut uuden pakan. En tajua. Hän näytti myös miten he huijaavat kasinossa. Korttien numeroilla on merkit ihmisen kehossa, jolloin he voivat pelata kimpassa jonkun kanssa. Vähän kuin viittomakielen numerot.

Veli kertoi upporikkaasta thaimaalaisesta poikia ostavasta vanhasta thai ukosta, joka oli jotenkin häntä huijannut viikonloppuna korttipelissä.

Ja sitten yht äkkiä. Hei leikitään että sisko on minun vaimoni kun heille tulee vieras. No ihan hauska leikki.

Ja piru vieköön. Se thaipedofiilihomohan se siinä. Siskon mies on tullut Suomesta ja haluaa pelata rahasta. Eihän mulla edes ole rahaa, mitä nyt kengässä 100 taalaa. Mutta siskolla oli rahaa ja hän siis vaimonani laittaa rahaa pöydälle ja näin ostetaan pelimerkit. Voin pahoin. Miten tästä selviän. Mutta ei Vahteran poika tyhmä ole, vaikka hölmö olisikin. Sanon, että vaimo tuo minulle onnea, joten hän voi pelata puolestani. Ja vaimo voittaakin nopeasti 11.000 usd homopedofiililta.

Sitten homo saa hyvät kortit, mutta vaimo vielä paremmat. Tiedän, koska vaimo sai 21, jota ei voi ylittää. Homopedofiili avaa laukkunsa. Siellä on niin paljon rahaa, etten ole nähnyt edes pankkiholvissa. Homopedo nokittaa 78.000 dollarilla. Luottokorttini kelpaisi pelinhoitajaveljelle takuuksi. Tästä tuli pelastus.

Homopedo sanoo, ettei hän hyväksy luottokorttia, koska hän laittoi rahaa. Mistä hän tietää onko kortilla rahaa. Hänelle kelpaa raha, kulta ja nuoret pojat. Yök. Tekisi mieli olla mukana viemässä rahat.

Homo alkoi epäillä minua. Kysyi, olenko ollut Thaimaassa. Joo, 2 kertaa. Missä hotellissa? Enpä halunnut sanoa halpishotellin nimeä, joten en muistanut mitään.

Tuli neuvottelutauko. Kortit suljettiin kuoriin, jotka sinetöitiin. Homo tulisi takaisin 3 tunnin kuluttua. Olisi aikaa siihen asti tuoda kulta ja rahat. Minulle luvattiin kolmasosa potista, siis jotain 30.000 dollaria. Sisko olisi vaimoni koko Vietnamissa oloni ajan. Ja sellaista.

Sitten lähdettiin kultaostoksille. Luottokortilla ostettaisiin tarvittava määrä. Sanoin että limiitistä on jäljellä 1000 usd, ei sillä kultaa osteta. Mutta pihalla odotti taksi. Jos olisin maratonkunnossa, olisin juossut karkuun. Nyt en uskaltanut. Ajattelin, että karkaan ruuhkassa taksista. Mutta sisko tuli oikealle puolelle ja se 25 v tyttö vasemmalle. En pääse pakoon. Edessä istui vielä kolmas roteva nainen.

Pitkän taksimatkan aikana se nuorempi ja kauniimpi kertoo kuinka illalla pidetään bileet ja hän tanssii kanssani kaikki tanssit. Onkohan uusi vaimoni mustasukkainen.

Sitten ollaan kultakauppabasaarin edessä. Kolme naista saattaa minut kohti kauppaa. Yksi molemmissa kainaloissa ja se roteva takana. Näyttelen sydänkohtausta ja vaadin kahvia. Menemme sitten edessä olevaan ulkokahvilaan.

Ja lopullinen pelastajani oli se Kanervan tekstiviesti Tukiainen, joka sairastui malariaan. Siksi pidän malarialääkkeeni mahan päällä olevassa rahalaukussa. Naiset sanovat, että kerätään kaikki rahat yhteen, myös tuosta mahalaukusta. Kivaa, että muistutat, minulla on laukussa lääkkeet ja nyt otan yhden, koska tiistai on malariapäiväni. Koko ajan on puhelimessa veli antanut ohjeita ja kiristänyt minua kun maanittelu ei tehonnut. Ajattelin, ettei ne minua tässä paikassa ammu, joten sain rohkeutta uhoonkin. Sen verran tulin vastaan, että neuvoin heitä kertomaan pedofiilille minun saaneen jännityksestä sydärin ja joutuneen sairaalaan.

En halua miettiä, miten peli vietiin loppuun. Kävelen kauan ennen kuin uskallan ottaa taksin ja tulla hotelliin. Onneksi en ollut kertonut, missä olen ja tytötkin tulivat vastaan kaukana hotellista.

Huomenna aamulla lähden karkuun bussilla Pnom Penhiin. Vaikka Kambodsa on persläpi, on se nyt minulle turvallisempi kuin Saigon.

Illalla menin jalkojen hoitoon. Ihana kokemus. Nuorella hierojalla oli maagiset kädet. Ja vahvat. Ilo maksoi 120.000 eli 6 euroa. Annoin neidolle suoraan 100.000 maagisen käden lisää. Neito oli aivan liikuttunut.

10 joulukuuta 2008

Väyrystelyä

Niin. Yön yli nukkumisen jälkeen. Onhan se mahdollista ja jopa todennäköistä, että koko teatteri oli järjestetty, jotta minun vähät rahat vietäisiin. Eli että homopedofiilithai olisikin ollut mukana kimpassa. Mutta, miksi kuljettaa niin paljon rahaa mukana. Ilman vartijoita? Jos raha ei ollutkaan oikeaa rahaa.

Mies oli thain näköinen ja hienosti puettu. Hieno teatteri, oli totuus sitten mikä tahansa.

Välillä olin Kambodzassa ja nyt takaisin Saigonissa, josta Vung Tau´hun

Sai gon (siis oikeesti noin tai Ho Tchi Minh City)

En pidä tuollaisista uusnimistä, koska niillä on huono enne. Stalingrad, Leningrad, Myanmar, Zimbabwe. Jos Kekkonen olisi vielä jaksanut, Helsinki olisi Urho Kekkonen City.

Bussi tuli hotellialueelle. Aivan hirmuisesti pieniä hotelleja ja turisteja. Sain 32 usdlla tosi kivan ja siistin huoneen. Edellinen läävä oli maksanut 40 usd. Siinä olikin yölisää. Langaton suojattu yhteys, jonka oikea salasana selvisi vasta kolmannella kysymällä.

Näin 4 nuorta keskustelevan viittomilla. 1 poika ja 3 kaunista neitoa. Sekaan vaan. Nuori mies tulee Tukholmaan opiskelemaan tammikuussa ja tulee Helsinkiin helmikuussa. Saan miehen osoitteen. Jukka ja Juha ottavat yhteyttä. Juha saa häneltä varmaan paljon kontakteja omalle ensi vuoden reppumatkalleen samoille paikoille.

Saigonin elämänmeno on liikaa minulle. Huono ilma, jatkuva melu, karmea liikenne, ihmispaljous, liikaa turisteja. Illalla huorat käyvät housuihin kiinni. Tämäkin on yksi Vietnamin sodan seurauksia. Oli paljon puutteessa olevia sotilaita ja heillä paljon rahaa. Sotilaat lähtivät, huorat jäivät. Yritin syödä aamupalaa katukahvilassa. Ei sen siunaamaa rauhaa. Saisi edes minuutin olla rauhassa. Mutta ei, kerjääjät ja kaupustelijat tulevat koko ajan kiinni. Vieressäni oleva iso ja roteva mies hermostuu ja suurella äänellä huutaen ajaa kaupustelijat pois. Huuto auttoi minuutiksi häntä mutta kaikki olivat nyt kimpussani.

Sukat ja kalsarit loppuivat ja kävelin lauantaiaamulla isolle kauppiasmarketille. Katsoin oikealle, sitten vasemmalle ja yritin puikkelehtia kadun yli. Ja niin vaan jostain tuli skootteri, joka otti ihokosketuksen. Se oli viimeinen pisara. Pakkasin reppuni ja menin matkatoimistoon. Ostin seuraavan bussimatkan rannikkokaupunki Vung Tauhun, jonne oli 1,5 tunnin matka.

Vung Tau

Pienen bussin matka höykytti selkäni hajalle. Auton jousitus oli mitä oli ja vauhti kova. Parissa paikassa oli huudettava, niin paljon sattui. Löin myös pääni pikkubussin katossa olevaan kulmaan.

Täällä ei kukaan osaa englantia. En näe missään hotellia. Joku riksa ilmeisesti veisi minut hotelliin, mutta haluan valita itse. Kun kysyn hotellia, kukaan ei ymmärrä mitään. Pantomiimi avuksi. Esitän nukkuvaa, joka kuorsaa. Ei ymmärrystä. Kohta kerään katutaiteestani kolehdin. Lopulta saan suunnan. Vaan siellä ei ole mitään. Bussissa ollut nuori neito tulee skootterilla ja ottaisi minut tarakalle hotelliin vietäväksi. Hänellä on kypäräkin minulle, surkean pieni. En uskalla. ja taas saan suunnan. Olen kulkenut yli tunnin helteessä repulla. Ei hotelllia, ei ravintolaa, ei kahvilaa, ei kioskia. On jano ja hätä. Ensimmäisen kerran matkalla pinna paloi. Kun yritin nuorisojoukolta kysyä hotellia, kukaan ei saanut sanaa suustaan. Ärähdin suomeksi ”voi vittu tätä maata” ja lähdin takaisinpäin. Palasin suurempaan katujen risteykseen ja nyt näin hotellin oikealla kauempana. Siis vittu auttaa kun sen sanotuksi saa.

Hotellin tytöt eivät ymmärrä mitään puheistani. Mutta kirjoitan paperille avainsanoja ja englannin sanoja tytöt tunsivat. Sain 20 usdlla ison siistin huoneen. Hyvä oma verkko, jonka saan auki, mutta nettiin en koskaan täällä pääse.

Lähdin iltapäivällä kaupungille. Näin tarjottavan hierontaa ihan oikean näköisessä paikassa. Hierontapöydät olivat noin 1 m korkeudella. Bussimatkan kovan höykytyksen takia halusin selkähieronnan. Minulla on kaksi kertaa elämässäni selkä jumiutunut ja se on todellakin yhtä helvettiä. Kuin amputoitaisiin ilman puudutusta. Selkähieronta oli ok ja helpotti. Sitten hieroja käänsi minut selälleen. Luulin että nyt on olkapäiden ja käsien vuoro. Niin kävikin, mutta sitten shortsieni etumukseen läpsäistiin. Luulin sen olleen vahinko, mutta sitten hän alkoi riisumaan shortsejani. Heeei, ei käy. Pidin kaksin käsin housuistani kiinni ja nainen nolostui. No, selkä sai avun ja muut avut jäivät saamatta.

Kumma kaupunki. Yhtään kahvilaa en löydä. Yhden ravintolan respan avulla ja sekin oli yli 1 km päässä. Kun verkko ei toiminut, oli netin löytäminen vaikeaa. Kun vietnamilaainen sanoo left, hän tarkoittaa oikeaa, sen olen jo oppinut. Kun hän osoittaa suoraan, se voi tarkoittaa mitä tahansa. Leikin lapsuuden piilosilla leikkiä löytääkseni sunnuntaina netin.

Oli paljon sellaisia kuin asunnon eteiseen kyhättyjä ruokapaikkoja, joiden annokset jätin iltapäivällä syömättä. Aamiainen oli pakko saada, joten valitsin eteiskuppilan, jossa oli siistein rouva. Liisa Jorosen keltaisiin pukeutunut teki minulle juustosta ja makkarasta ison sämpylän kun aamupöperöt ei oikein tuntunut minulle sopivan. Sämpylä tarjottiin sanomalehtipaperista tehdyssä servetissä. Rouva istui muitta mutkitta pöytään ja alkoi kuulustelu surkealla englannilla. Ikä, maa, naimisissa?, lapsia, miksi täällä, miksi yksin, voisitko soittaa minulle tähän numeroon. Keskustelu ei onnistu ilman kirjoittamista. Teen vastakysymyksen. Ikä 52, mies on. Nyt en pysy mukana. En siis olekaan miesehdokas. Vai olenko? Toiveajattelua.

Tätä halusin. Hiljaisuutta ja rauhaa. Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen. Siksi eilen vittuja haastaessani olin valmis lähtemään seuraavalla bussilla takaisin. Illalla olin jo päättänyt jäädä tänne matkan loppuun asti, mikä ei ole paljon. Illalla klo 23 huomasin istuvani viiden paikallisen naisen kanssa katukiveyksillä juomassa vietnamilaista kahvia, jota en saa alas. Kahvi keitettiin ihan minua varten, joten olen pulassa. Esitän pantomiimia ja yksi osaa auttavasti englantia toimien tulkkina. Nyt kukaan ei käy shortseihin, mikä lienee todiste ettei nämä ole huoria.

Lähdin iltapäivällä hakemaan jalan hotellini suosittelemaa toista ravintolaa. Se ei koskaan löytynyt, mutta löysin kaupungin Eiran. Täällä oli kaikkea, paitsi ruokamarkettia en löytänyt. Nettejä olisi kymmenen lähellä toisiaan. Ravintoloita. Hotelleja. Tätä on reppumiehen elämä. On valittavana useita suuntia. Lähdin pohjoiseen, enka löytänyt mitään, Etelässä olisi ollut rikkaus. Mutta taidan kuitenkin viihtyä köyhempien ihmisten keskuudessa paremmin.

Täällä oli jopa muutamia turisteja ja pari mustaa. Olen taas hukassa kun tuli ilta ja pimeä. Aurinkolaseja pimeässä myyvä musta tulee tarjoamaan apuaan. En huoli, olen siis rasisti. Etsin suuntaa, jota 5 kadun risteyksestä en osaakaan ottaa. Kiintopisteeksi ottamaani huoltoasemapiste ei pimeässä löydy. Karttaa ei ole. Menen kauppaan kysymään. Olenkin ottanut Saigonin hotellikortin taskuun. Kaikki nimet täällä ovat jotain thinthantoo-wangliuluu. Minulla ei ole enää aavistustakaan missä olen. Cool Pauli. Aamuun mennessä löydät tien kun kävelet kaikki 5 suuntaa läpi. Ennen olisin panikoinut, nyt menin syömään. Pitäähän tankata yökävelyä varten. Ruokaa odottaessani pengon laukkuni. Onneksi olin eilen tullessani laittanut vaistomaisesti yhden hotellikortin laukun kuittilokeroon. Aamulla tyhjensin laukun, mutta jätin kuitit laukkuun. En kerää muuta kuin pankkiautomaattikuitit ja korttimaksukuitit. Näin voin netissä valvoa luottokortin käyttöä. Riossa kerran sinne alkoi tulla isoja ostoja, jotka saatiin poikki juuri netin avulla ennenkuin kortinkopioija sai rahaa – siis ovat varmaan kimpassa kauppojen kanssa.

Muuten, joskus otan risteyksistä digikuvan kameralla, jotta sitten pimeässä osaisin takaisin. Toinen hyvä kiintopiste on ylikorkea rakennus. Kaupunki on todella ihan erilainen illalla kuin valossa päivällä.

Kun hakemaani ravintolaa ei ollut löytynyt, menen paikkaan, jossa kalat ja ravut ovat elävinä odottamassa tuomiotaan. Tytöt haluavat että ostan isoja katkarapuja. 1 kg maksaa 9 usd. Mutta eihän minulla ole mitään käsitystä, montako kiloon menee. Teen paperille kysymyksiä, 1, 10, 100, 500. Näyttelen rapua, joka ryömii taaksepäin. Lasken 1, 2, 3 jne. Tytöt ymmärtävät. Puoli kiloa maksaa 4,5 usd. En tiedä kumpi nyt viiraa, kieli- vai matikkapää. Menen keittiöön ja tuon vaa´an mukanani. Ei mikään digivaaka, jos ei ihan puntarikaan. Menen altaalle ja laitan rapuja vaakaan. Selkisi. 100 grammaan meni 4 rapua. Piti laittaa pussiin, koska lähtivät karkuun vaa´alta. Siis tilaan 15 kuorineen. Muuta ei sitten tulekaan annokseen. Häh, tilaan pienen keiton viereen.

Olen ystävystynyt aamiaispaikan 52 v rouvan kanssa. Maanantaiaamuna menen sinne viimeistä kertaa. Hän istuu pitkään pöydässäni. Tämä pikku katukuppila työllistää perheen ja suvun 6 jäsentä joka päivä varhaisaamusta iltamyöhään. Lomia ei ole. Rouva toivoo, että soittaisin ja kirjoittaisin. Varmaan niin teen. Hän tekee minulle parhaan aamiaissämpylän eikä haluaisi ottaa maksua lainkaan. Kun lähden viimeistä kertaa halaamme ja näen pienen kyyneleen rouvan silmissä. Liikuttavaa kansojen välistä yhteyttä.

EDIT: Soitin kyllä hänelle heti Suomeen palattuani. Mutta puhelinkeskustelu oli toivotonta hänen englantinsa takia. Kun ollaan lähekkäin ilmeet, kehonkieli ja tarvittaessa kynä ja paperi tuovat yhteisen kielen. Puhelimessa ei siihen pääse. 2008 ei minulla vielä ollut älypuhelinta. Applen iPhone oli tullut Suomeen muutama kuukausi ennen matkalle lähtöäni. Eikä rouvalla ollut älypuhelinta vielä pitkään aikaan.

Closing

On sunnuntai. Tarkistin lippuni. Kone lähtee keskiviikkona klo 00.05. Siis yksi päivä jäi pois. Aamulla takaisin Saigoniin yhdeksi yöksi. Kentälle mentävä tiistai-illalla. Yökoneella Tokioon, josta Finnairin keskiviikon iltapäiväkoneella Suomeen. Torstaina heti tilintarkastus.

Minun siis piti kiertää Laos, Kambodsa ja Vietnam. Bangkokissa tulleen päähänpiston jälkeen olin pikakelausmatkalla Malesiassa, Indonesiassa, Singaporessa, Bruneissa, Filippiineillä, Kambodsassa ja Vietnamissa. Uusia maita tuli 6. Olen hyvin tyytyväinen, vaikka syvällistä perehtymistä ei ollut missään. Olisin tarvinnut sen kuukauden, jonka menetin lähdössä. Mutta hyvä näin. Ensi vuonna uudet maat. Juuri nyt ajattelen Länsi-Afrikan maita, joita on peräkkäin paljon. Lapsuuden dx-kuuntelu avasi ikkunat juuri (1960) itsenäistyneisiin maihin: Ghana, Norsunluurannikko, Mali, Senegal, Sierra Leone jne. Gambiaankin joutuisi bussimatkalla menemään. Siellä olisi varottava malariaa ja väisteltävä blondeja. No, he eivät valkoista miestä huomaisikaan.

Kumma matkatuurini jatkuu. Flunssa oli ja edellinen sellainen 2003 Chilessä. Vatsatautia en ole saanut matkoilla kertaakaan. Reppu ei katoa ja rahat ovat tallella. Elänköhän liian varovaisesti. Nyt olen sentään juonut kolme olutta, siis koko matkan aikana. Se näkyy painossa.

Maailmantuska ei helpota. On turha sammuttaa valoja Suomessa kun näkee tämän touhun väkirikkaissa maissa. Lapsia syntyy kuin kaneja. Kulutus on yhtä holtitonta kuin Amerikassa. Ainoa rajoite tulee rahan vähyydestä. Heti kun sitä tulee lisää, kulutus karkaa käsistä.

Suomessa näköjään halutaan mielipidevankeja. Halla-aho vietäisiin vankileirien saaristoon, jos vihreät naiset saisivat päättää. Järkevä ei tässä maailmassa saa olla. Muistan kun toin sähköisen tiliotteen Suomeen. Minustakin tehtiin kanteluja, eettisyyttäni tutkittiin ja jouduin jopa yhden kirjoitukseni takia tutkittavaksi. Minä vain halusin parempaa elämää kaikille. Vastapuoli on aina niin tyhmää, ettei sitä osaa edes kuvailla. Luin muutamia Halla-aho jutun kirjoituksista. Vihreässä Langassa esitetään, ettei afrikkalaisia raiskaajia saa karkottaa Suomesta, koska näin maailman raiskausten määrä vähenee. Halla-aho on tuomittava rasisti, koska ei osaa esittää naisen aseman parantamista globaalisti. Vihreä logiikka on se, että karkotetun raiskaajan on helpompi jatkaa rikoksiaan Afrikassa kuin Suomessa. Vaikka suomalaisia raiskataan enemmän, Afrikan raiskaukset vähenevät enemmän. Tällainen Suomi ei ole se Suomi, jonka puolesta isäni oli sodassa 5 vuotta maahanmuuttajia vastaan. Iloissani en nyky-Suomeen enää palaa. Miten ihmeessä olemme saaneet aikaan näin isänmaattoman yhteiskunnan. EU:n myötä ei meitä isänmaallisia enää liiaksi ole. Globaali yhteiskunta olisi täyskaaos. Sitä hyvät ihmiset eivät ymmärrä.

Tuossa lienee se Thorsin lakiesityksen logiikka. Kun kaikki maailman raiskaajat tuodaan avosylin Suomeen, on maailma parempi paikka. Vaikka Suomesta tulee helvetti, se on vain hinta globaalista vastuustamme Oulun tervaporvareiden tervakaupoista. He rikastuivat kun orjalaivat tervattiin suomalaisella tervalla. Vihreiden äly ei riitä ymmärtämään, että tervaamaton laiva olisi uponnut orjat mukanaan. Sekin olisi ollut suomalaisten vika.

Illalla taas vanha nainen tuli kerjäämään. Vaikea uskoa, että kommunistisessa Vietnamissa vanhuksista huolehditaan huonosti. Mietin vielä sitä kehitysapujuttua. Suomi alkoi laajamittaisen kehitysavun 1970-luvulla. Myös Vietnamiin. Nyt Vietnam näyttää silmissäni 1970-luvun Suomelta. Monella tapaa rikkaammaltakin. Olisiko Suomi ollut 1970-luvulla kehitysavun tarpeessa. Miten 5 miljoonan asukkaan Suomi ylipäätään voi auttaa 100 miljoonaista Vietnamia. Hiiri syöttää tiikeriä. Apua ei lopeteta koska siitä on tullut bisnes monille molemmin puolin. Rahan tuhlaus voidaan aina perustella valheellisella kukkaiskielellä,

Matkalta tulee Paul Newman. Minulla on nyt suuria suunnitelmia pienyrittäjien asian edistämiseksi. Näpertely ei nyt auta. Pitää tehdä jotakin suurta ja suurenmoista. Ennen sitä Ristiinaan, jossa olen eka joulun isoisäjoulupukkina. Ostin punaisen Vietnam paidan. Toiset naamioituvat joulupukiksi. Minä joudun naamioimaan joulupukin pois. Pelkääkö Niilo?

Pohjois-Vietnam 2009

Hanoi illalla pimeässä on ankea kuin kommunismin aikainen Moskova pahimmillaan. Klo 19 lämmintä on 16 astetta, mikä tuntuu viileältä. Paikallisilla on kaikilla paljon vaatteita päällä.

Lentokentällä olivat taksikyydin tarjoajat. 15 usd. sitten 10 ja 8. Otin bussin ja se maksoi 1 usd. Kentällä takiaiset jäivät nuolemaan näppejään. Bussimatka on halpaa ja kivaa. Verkkaiseen tahtiin saa yleiskuvan kaupungista. Jäin pois oopperan pysäkillä. Se ympäristö on suureellisen hullua prameutta.

20. joulukuuta 2009

Hanoi

Hanoi on samalla korkeudella kuin Luang Prabang. Tämä on meren tasolla, kun Luang Prabang on 1800 m korkeudessa. Silti Hanoissa on viileää. Suomi poika on ainoa, joka kulkee shortsit jalassa. Kun ei ole muuta, eikä kaupoistakaan löydy kokoja.

Eilinen tulo Hanoihin oli kuin oppikirjasta. En kuunnellut ketään. Hain vain rahaa automaatista ja kartan infosta. Selvitin, missä on keskusta. Oopperan pysäkki oli täynnä hotellivieraiden kyttääjiä. Pistin repun selkään ja läksin. Kävelin yli luksushotellialueen. Sen jälkeen menin muutamaan pikkuhotelliin ja katsoin hinnat ja huoneen. Tämä huoneen tarkistus on aina fiksua tehdä. Kolmas natsasi: Hinta, laatu ja ystävällisyys kohdallaan. Ja vielä bonuksena matkan paras langaton netti. 

Long Hung Hotel Hanoi, netti ei enää tunne. Silloin 20 USD per yö. 

Nyt pitäisi jatkaa matkaa. BBC:n ennuste ma-to lämpötiloista on:
Hanoi 18, 22, 23, 24 astetta
Taipei 16, 23, 25, 26
Seoul -2, 7, 5, 5
Osaka 6, 10, 14, 13
Vientiane 25, 26, 28, 30

Torstai on jouluaatto. Vientianessa olisi lämpimintä ja myös lämmin syli odottamassa. Shortseissa voi tulla Koreassa kylmä. Valinta ei ole helppo. Toivottavasti täyteen buukatut koneet hieman asiaa helpottavat kun aamulla menen lippua tutkailemaan.

Ostan aina matkoilta hedelmiä, joita en ole ennen nähnyt. Nang oli ostanut minulle pussin taatelinmakuisia tahmaisia hedelmiä, jotka netin kuvien mukaan eivät voine olla taateleita. Laosissa hedelmän kuori oli kova kuin pitkä pähkinä. Kuori murtui sormien painosta. Sisällä kuin herneenpalossa pieniä kivenoloisia siemeniä, joiden ympärillä hedelmäliha oli. Koko sisällys oli kuin sidottu pitkillä naruilla. Nang opetti myös, milloin hedelmää ei saa syödä, eli osa paloista on pilalla. Täällä Hanoissa kuori on pehmeä. Näin kaupassa limsahyllyllä tölkin, jossa oli hedelmän kuva ja nimenä tamarin. Mutta kun se taas on apina. Jäin koukkuun, ne on tosi hyviä.

Joulu näkyy vasta nyt Hanoissa. Täällä on jouluhuuma kuumimmillaan. Säälittää nuo joulupukit, jotka on pieniä ja laihoja. Huomenna laitan punaisen paidan päälle ja näytän vähän pukin mallia. Thainaisen kynimä tukka ei ole paljoa kasvanut, mutta parta alkaa jo kelvata.

Aamiaiselle menin tänään sunnuntaiaamuna vasta klo 10. Oli buffet. Kaikki oli kylmää ja teekin haaleaa. Lysti maksoi 60.000, mitä rahaa tämä onkaan, eli 2,5 euroa. Eka kerran tuli vastaan ruoka, jota en saanut syödyksi ja olen sentään syönyt rottaakin Kiinassa. Otin keitetyn munan. Mutta sen sisällä olikin juuri kuoriutumassa ollut ankanpoikanen. Henkilökunta nauroi kun äklösin munan kanssa.

Aamiainen meni pilalle. Menin siksi jo klo 13 lounaalle. Otin menun kuvan mukaan annoksen ja teekupin. Varmistin, että kyse on katkaravuista jossain lisukkeessa. Joo joo. Ja huh. Jotain tofua jauhelihaliemessä. Tee maksoi 38.000 ja koko lysti 91.000. En jättänyt senttiäkään yli ja poistuin harmissani.

Oli paha mieli ja kaupunki näytti kommunismin museolta. Ei näin voi jatkua. Huomasin sormien kynnet pitkiksi ja menin huoltoon. Sormet kuntoon ja body hieronta. Hieroja oli kaunis ja vähäpukeinen, mutta seksihieronnasta ei ollut kyse. Vahvoilla käsillään nainen sai minut kuntoon. Hieronnan jälkeen öljyt pestiin kuumalla suihkulla. Nainen pesi hiuksenikin. Olin kuin uusi mies. Se näkyi varmaan päälle. Kun minulle tultiin myymään kadulla hedelmiä, alkoi juttu luistaa. Naisella oli sellainen vaakakantamus, jossa pitkän kepin toisessa päässä oli banaaneja ja toisessa ananasta. En nyt ostanut kumpaakaan, mutta sitten nainen yllätti minut ja sanoi, hei olet niin mukava mies että hän haluaa bum bum kanssani. En oikein tajunnut, mistä on kyse, mutta naisen viekoitteleva hymy kertoi aavistuksen suomi pojalle. No, sanoin kohteliaasti, että maybe later.

No niin, Hanoi alkoi näyttää ihan hyvältä paikalta. Menin siis klo 19 syömään vietnamilaiseen paikkaan. Koska päivästä oli jäänyt nälkäinen olo, otin rapukeittoa, kevätkäärylepalavalikoiman ja katkarapuja vihannesten kera. Tosi loistava annos ja hinta vesipulloineen 115.000. Samalla rahalla siis syö hyvin tai huonosti.

Hain housujen lisäksi sukkia ja uusia lenkkareita. Nämä vuosi sitten Kuala Lumpurista ostetut ovat tiensä päässä. Vaan ei ole kokoja. Sukkia sentään löytyi, toivottavasti mahtuvat jalkaan.

Hanoissa ei ole tuk tuk takseja, mutta on polkupyörätakseja. Köyhyyden mittari kai. Säälittää nuo miehet, jotka ruinaavat kyytiä minulle. Näytän vatsaani ja sanon, että ette jaksa. Illalla tuli lapsia ruinaamaan rahaa, money money. Olin niin hyvällä tuulella, että pidin kadulla performanssin. Lauloin lapsille laulun siitä kuinka raha maailmaa pyörittää ja tanssin samalla. Oliko se Liza Minellin laulu vai kenen. Sain suuren yleisön. Olisipa ollut apina keräämässä rahaa taiteilijalle. Ehkä olisin lahjoittanut lapsille.

No niin, sitten unten maille.

23. joulukuuta 2009

Hanoi ja miljoonatossuilla Taipeihin

Lähdin maanantaiaamulla jo klo 8 liikkeelle. Kuljin päivän aikana noin 9 tuntia + kahvitauot päälle. Kaupungista tuli uusi, myönteisempi kuva.

Tossut olivat kulumassa puhki, tai vain oikean jalan tossu. Taitava kauppamies tarkkaili ihmisten jalkineita ja tarjoutui korjaamaan tossuni. Loukkaannuin tossuistani, olinhan etsinyt uusia ja etsin edelleen. Kokoa ei vaan ole. Tavaratalot olivat maanantain takia kiinni ja se vähensi mahdollisuuksiani. Kun tuli ilta ja olin ilman tossuja aloin etsiä korjaajaa. Ei sitä enää tullut. Mietin jo, että ostan narua ja sidon tossuni kiinni. Ja sitten voipuneena viimeinen rypistys. Myyjä sanoi heti, ei ole. Vaan aloin kokeilemaan hyllystä sopivaa. Tuli toinen myyjä, joka sanoi, että hänellä on 44. Haettiin jostain varastosta. Kokeilu ja ok. Hieman puristi pikkuvarvasta, mutta vähät siitä. Hinta oli 999. Siis mitä. 999.000 dongia. Alle 40 euroa. Harvoin olen tavarasta iloinen, mutta nyt nauratti.

Menin ostamaan lentolippua. Tiesin, että pitäisi ostaa Vientianeen, mutta Nang on liian tosissaan. Jos hän olisi halunnut seikkailun VHM:n kanssa, olisin mennyt, mutta jos menen, enkä mene kihloihin, loukkaan häntä. Lähdin siis Taipeihin, vaikka arvasin, ettei siellä olisi niin kivaa. Aavistus pitikin paikkaansa.

Matkailu on rauhoittanut minut heti eka reppumatkasta 2003 alkaen. Opin siihen, että tunti, kaksi, viisi, 10 ei ole mitään. Jos jotain menee vikaan, ja tuntuu etten ehdi, olen oppinut ajattelemaan, että okei, sitten mennään jonnekin muualle. Näin kävi tiistaiaamuna kun hain kyytiä lentokentälle. En halunnut taksia, jonka olisi saanut 10 usdlla. Otin kimppapikkubussin, jonka täyttyminen vei aikaa. Kävin jopa aamiaisella välillä. En katsellut kelloa, mutta huomasin auton ikkunasta ajan ja tuli olo, että taisin myöhästyä. Mutta en juossut reppuni kanssa, kävelin rauhallisesti ja taas ehdin. Siis ei pidä hosua. Oikein nauratti tai oikeesti hävetti typeryyteni kun ensimmäisiä kertoja mentiin Ullan kanssa Hesaan omalla autolla. Eduskuntatalon kohdalla hyppäsin autosta pois kun eteneminen oli niin hidasta.

Matkailun yksi ilo on naisten tarkkailu. — Tämä teksti jatkuu matkakirjassa Taiwanin kohdalla, koska kirjoitin sekä Vietnamista että Taiwanista.