Korean tasavalta (Etelä-Korea)

29-30. joulukuuta 2009

Seoul – arjen tietotekniikan ja kulinarismin mallikaupunki

Suomeksi Soul tai Sŏul

Lentomatka Taiwanista Korean tasavallan pääkaupunkiin kesti 2,5 tuntia. Siihen päälle 1 tunti aikaeroa ja oltiin perillä. En ole koskaan kokenut niin sujuvaa maahantuloa lentokoneella. Kone tyhjeni alta aikayksikön ja sitten sky trainilla passintarkastukseen. Pisimmät jonot olivat 2 henkilöä.

Kävin vessassa laittamassa pitkät kalsarit vai mitkä nämä ovat shortsien alle ja siinä ajassa tulivat matkatavarat. Koneesta tuli ulos muuten toinenkin shortsimies. Mikähän hänen tarinansa olisi.

Kenttä on aivan valtava, joten eniten aikaa kului infopisteeseen kävelyyn ja bussipysäkille menoon. Tunnin kuluttua olin Anguk ´in kaupunginosassa. Kello oli jo yli 20.

Bussipysäkillä oli infopiste vieraille. Siellä yksi vanha mies ilman englannintaitoa neuvoi minut guest house alueelle. Kiva virka ikääntyneelle. Aivan ihana paikka. Kuin joku Puu-Vallila, ei tosin puutaloja. Lukuisia pikku majapaikkoja ja perheravintoloita. Kapeita kujia. Kaikki vanhaa. Suomessa tämä alue olisi jyrätty maan tasalle.

Majoittauduin pikkupaikkaan. Yö 30.000 wonia eli 18 euroa. Kiva, vaatimaton pikku huone. Aamiainen piti tehdä keittiössä itse, mikä oli kivaa monen viikon jälkeen. Roskat viedään itse osoitettuun paikkaan. Olen ainoa yli 25 vuotias. Jäin tänne vielä toiseksi yöksi. Huomenna menen hotelliin, sillä haluan viettää ikimuistoisen uudenvuoden vaihteen. Tuossa vieressä iso hotelli pyysi 300.000 ja pah. Yksi syy hotelliin on uudenvuodenaatto, jonka olen kansan parissa. Sinne ei yöllä voi ottaa kaikkea mukaan ja täällä guest housessa ei ole mitään kontrollia. Asukkaat pitävät avaimensa mukana ja respassa oleva nainen nukkuu lattialla päivälläkin. Hänen ainoa tehtävänsä on näköjään rahastaa uudet asukkaat. Noissa vähän paremmissa paikoissa on aina huonekohtaiset turvakaapit.

Ja sitten syömään, enhän ollut aamiaisen jälkeen syönyt mitään. Menin pikkupaikkaan, jonka lattiat natisivat. Pääruoan sai valita. Otin paistettua kalaa. Sen mukana tuli 10 pikkupurnukkaa erilaisia herkkuja. 6 euroa. Olemmeko kuulleet korealaisesta keittiöstä. Vow, mikä mainio juttu.

Aamulla olin jo klo 9 metroasemalla miettimässä minne mennä. Olin varmaan aika hukassa olevan oloinen. Metro on nimittäin järjestetty niin hienosti, etten uskonut, että näin voi olla. Vanha taakka monista eri metroista oli tullut mukaan. Sitten maailman kaunein nainen tuli auttamaan. Metromatkustaja hänkin. Hän selitti matkakortin idean. Sitten hän kysyi, minne olen menossa. Markkina-alueelle. Älä mene nyt, siellä on elämää vasta illalla. Sain muutaman vinkin ja lähdin matkaan.

Metro on organisoitu tosi upeasti. Ohjeistus on koko ajan aseman mukaan muuttuvilla tauluilla vaunuissa ja lisäksi suullinen ohje joka asemalla koreaksi, englanniksi ja japaniksi. Pahvikorttiin ladataan rahaa. En tajua, missä on muisti, koska mitään juovia tai siruja ei ole. Kortilla pääsee sisään laiturialueelle. Portti ottaa kortista perusmaksun. Kun poistuu vaihtojen jälkeen, portti avautuu kortilla, josta vähennetään matkan pituuden mukainen maksu. Saldon näkee joka kerta ja korttiin voi ladata lisää rahaa. Kun lopettaa metroilun, kortin jämät saa automaatista takaisin. Kertalippuja toki myydään. Ne ovat vähän kalliimmat. Kertalipussa on takuumaksu, jonka saa automaatista takaisin. Onkohan se sen takia, ettei osta liian halpaa lippua ja ajele sillä.

Metroasemilla on muuten suht vähän liukuportaita. Leveät portaat vetävät enemmän väkeä ja samalla kunto nousee. Kansanterveyttä voi hoitaa näinkin. Liikuntarajoitteisille on hissit.

Kävin parilla asemalla kaupunkia katsastamassa. Kaupungissa on metroasemia tuhottomasti. Kartasta arvioin, että asemia on ainakin 300. Niitä tarvitaankin, koska täällä Seoulissa asuu yli 10 miljoonaa ihmistä.

Kävin puolelta päivin kahvilla ja iltapäivällä syömässä porkodengia. Kansallisruokaa. Muistankohan nimen oikein. Se oli kuin sakeaa riisivelliä, johon sekoitetaan makupaloja. Lisäksi pikkulautasilla makuun sopivia lisukkeita. Kun tulen Suomeen, teen hernekeittoa. Sitten kokeilen pikkuannoksina sekoittaa mukaan erilaisia lisukkeita (muutakin kuin porkkanaa, lihanpaloja ja sinappia) ja kokeilen, mistä tulee parasta.

Sitten klo 16 näin infopisteen. Sain kartalle merkinnät parhaista uuden vuoden juhlista ja tulituksista. Heilutin karttaa innoissani kadulla. Ja tämä sama maailman kaunein nainen tuli kysymään, oletko taas hukassa. Sattuma vai kohtalo. 9 tunnin, kahden alueen läpikäynnin ja 30 metroaseman ohittamisen jälkeen aivan eri kaupunginosasssa 10 miljoonan ihmisen joukossa. Juttelimme pitkään. Tämä ihmeellinen nainen olikin thai, joka lähti iltakoneella takaisin Bangkokiin. En pyytänyt puhelinnumeroa, jotta ei tulisi lisää kiusauksia.

Ilma on muutaman asteen pakkasella. Highway kentältä oli kuiva, kaupunki lievästi lumisohjoinen. Joku viima täällä on, koska sormeni palelevat. Ostin kadulta kudotut sormikkaat, jotka venyivät käteen juuri sopiviksi. Nahkaiset eivät sopineet. Vielä kun saisi kaulaliinan ja pitkät polvisukat. Jalkojani ei palele, eikä päätä koska käytän Tansanian isoa lippalakkia.

Täällä käytetään paljon kaakelilaattoja jalkakäytävillä. Ne ovat liukkaat kosteana ja sohjoisena, ainakin uusille tossuilleni. Pitää todella varoa kävellessä.

Nettikahviloita en ole nähnyt yhtään. Ne ovat tulleet tarpeettomiksi kuten puhelinkioskit Helsingissä. Langattomia yhteyksiä on lukuisia eri paikoissa. Tosin tässä guest housessa saa vain erittäin huonon yhteyden, eikä se jaksa tuoda sivuja koneelle. Kahviloissa on niin kova puheensorina ja musiikkiakin, ettei Skypestä saa mitään selvää.

Chatti-vastauksia nuorelta viisaalta mieheltä netin ihmeellisestä maailmasta

Pauli sanoo: hei, mulla on metron pahvikortti, jossa on rahaa, mutta ei muistipaikkaa. ei sirua tai juovaa. missä kortin muisti on?

Nuori mies NN sanoo: Ihme juttu. Jos siinä ei ole mitään magneettista tarraakaan, on siinä varmaan joku viivakoodi tai muu koneellisesti luettava merkki. Raha on silloin järjestelmän toisessa päässä. Eli on tavallaan metrotili, jolla rahaa, ja tämä kortti sisältää tilinumeron.

Pauli sanoo: on tässä viivakoodi. sitten on kortin numero ja ostokk kohokirjoitettuina numeroina. Hotellin avainkortissa ei ole mitään, mutta kyllä se oven avasi

NN sanoo: Hotellin pahvisessa avainkortissa on magneetti. Hotellin keskuslukitustietokoneelle kerrotaan, mikä kortti saa avata oven ja valtuutus puretaan kun huone luovutetaan.

PV: Taiwanin avainkortissa oli viivakoodi tunnisteena. Erilaisia systeemejä maailmalla

Hotellini vessassakin on tietokone. En ole vielä tajunnut. mitä se oikein puuhaa.

30. joulukuuta 2009

Oppia al Qaidalle – ei-herkkähipiäisten luettavaksi

Olin keskiviikkoillalla 22 jälkeen yömyssyllä kahvilassa juomassa cappuccinoa. TV:ssä kohkattiin muslimipommittajasta. Minua alkoi naurattaa ihan hirmuisesti. Naurusta ei tullut loppua, joten jouduin selittämään aiheen viereisen pöydän seurueelle. Sen jälkeen nauru raikui kahvilassa.

Tuli mieleen, että 50 g räjähdysainetta pitää laittaa takapuoleen kuten huumeita salakuljetetaan. Sitten kun lähestytään lentokenttää, tarvitsee vain posauttaa ja koko kone hajoaa palasiksi. Tuurilla putoaa jonkun ison kaupungin päälle.

Posautus on mitä parasta sytytintä. Oltiin ensimmäisen automme, tipparellun, kanssa kiertämässä Suomea Ullan ja hänen pikkuveljensä kanssa. Olimme jossain Forssan lähellä olevalla leirintäalueella. Koko päivän oli satanut. Yritin sytyttää grilliä makkaraa käristääksemme. Puut eivät syttyneet parin tunnin aherruksen jälkeenkään. Kyllästyin ja hermostuinkin turhaan touhuun. Lähdin harmissani pois ja mielenosoituksellisesti pyllistin grillipaikkaa kohti ja posautin.

Grillipaikka leimahti ilmiliekkeihin, hyvä ettei tarvittu paloautoa paikalle, ja saatiin makkarat grillattua. Kaj oli vieressä koko ajan ja vieläkin ihmettelee, miten se oli mahdollista.

Kaija: Voi herranjestas! Älä vaan posauta lentsikassa!!!!!

30. joulukuuta 2009

Korealaista ruokailua

Korealainen ruoka on niin hyvää, että olen ihan koukussa. Kun ravintoloita on vieri vierekkäin paljon, ei tiedä mihin menisi syömään. Tekisi mieli syödä koko päivän eri paikoissa.

Ainoa ongelma tulee siitä, ettei englanninkielisiä ruokalistoja juurikaan ole. Hyvin vähän ravintoloissa osataan englantia. Ruoka pitää ostaa summa mutikassa usein aika pienten kuvien mukaan. Vaikka saan hyvät annokset, joka kerta katson kateellisena naapuripöytiin, joilla on monet ateriat ja aina omiani paremman näköiset.

Parhaat ateriat myydään vain kahdelle tai useammalle. Ruoka valmistuu pöydällä erilaisin paisto- ja keittomenetelmin. Jos en kohta saa ruokaseuraa, on pakko syödä kahden edestä.

Hintakilpailu on kovaa, koska eroja ei ravintoloiden välille oikein synny. Silti ihmettelen, miksi joku paikka on typötyhjä ja toinen vieressä täpötäynnä. Ruokalistat näyttävät samanlaisilta.

Korealaiset käyttävät paljon voimakkaita marinadeja ja mausteita ruoanlaitossa. Näin mauttomatkin vihannekset kuten kiinankaalit saadaan maukkaiksi.

Jokaisessa paratiisissa on käärmeensä. Illalla menin yömarket-alueelle, joka oli kävelymatkan päässä hotellista. Alue oli valtava, mutta pitkävartisia sukkia en löytänyt. Olisin ostanut piponkin, mutta niitä ei täällä näy lainkaan.

Ruokaa myytiin mitä erilaisimmin konstein. Ilta oli kylmä, koska tuulen takia -4 astetta tuntui tosi holotnalta. Menin ihan vaan kokeilemaan telttasyömistä. Minulle oli tarjottu pikkuvartaita 1000 wonilla eli reilulla puolella eurolla. Vartaissa oli muutama kananpala ja vihanneksia välissä. Oston jälkeen emäntä paistoi vartaan sisällön wokkipannussa. Menin paikkaan, jossa oltiin vähiten päällekäyviä. Otin vain 2 varrasta, koska tarkoitus oli mennä ravintolaan syömään.

Kun tuli maksun aika, paikan isäntä pyysi 20.000 wonia eli 10-kertaisen hinnan. Minulle tuli tosi paha mieli, enkä suostunut maksamaan. Sitten emäntä tuli minun kimppuuni ja hakkasi jollain kepillä. Sanoin pyytäväni poliisin paikalle. Kinasteltiin ja menin kysymään naapuriteltan hintoja. Olin oikeassa. Isäntä halusi kompromissia 15.000 wonista. En suostunut, mutta päästäkseni pois tilanteesta kaivoin taskusta 12.000 wonia. Nainen sieppasi kädestäni 10.000 wonin setelin ja jatkoi hakkaamista. Näytin hänelle keskisormea ja lähdin pois.

Kun olin kävellyt pahan olon pois, menin ravintolaan, joka oli aivan täynnä. Minulle haettiin jostain tuoli, söin loistavan aterian ja se maksoi vain 15.000 wonia, siis noin 9 euroa.

Ja toki sain taas karvaasti oppia, että hinta pitää aina kysyä ennen taksiin tai katukuppilaan astumista.

Kaija: No huh, huh! Sait sit maistaa paikallista keppikeittoa!

31. joulukuuta 2009 – 1. tammikuuta 2010 ·

Seoul – vuoden ensimmäistä ja viimeistä päivää

Uuden vuoden aattona lähdin kirpeässä pakkasessa kalatorille. Mereen on kyllä matkaa, mutta vieressä kulki suuri joki, jonne kalastaja-alukset pääsevät. Minua kiehtoo kalatoreissa moni asia, mutta eniten se, että siellä näkee tiivistetysti maapallon monimuotoisen kauneuden. Silti Seoul yllätti. En ole koskaan ollut niin suurella kalatorilla. Työ on kylmää ja raskasta. Silti ihmiset jaksavat hymyillä. Minullekin, kulkurille, tarjottiin termospullosta kahvia. Yksi tohtori tuli juttelemaan. Hän oli ollut muutama vuosi sitten työmatkalla Suomessa, joten jutuista ei tullut loppua.

Kalatoreilla pitää myös syödä. Söin upean kala-aterian kylmistä aineksista. Osterin maku on maineeseen verrattuna laimea. Ehkä maine tulee odotuksista seksuaalisuuteen. Varmuuden vuoksi söin vain 2 osteria.

Yritin löytää kävelyreittiä suuren joen yli, mutta tuloksetta. Joen sijaan sekosin metroasemissa totaalisesti. Kun palasin kalasataman asemalle, piti vaihto tehdä kadun kautta 100 m päästä. En tajunnut ollenkaan.

Illalla menin syömään sellaisen paikalla paistettavan pihviannoksen. Oli se hyvää, mutta suuret odotukset olivat olleet liian suuret. Uuden vuoden kunniaksi otin pullon olutta ruoan kanssa. Oli se hyvää. Pitäisikö kuitenkin palata alkoholin käyttäjäksi. No, ei.

Sitten suuri odotus vuoden vaihteen juhlasta. Olin paikalla 2 tuntia ennen h-hetkeä. Oli tosi kylmä. Olisin tarvinnut ainakin pipon tai korville vedettävän karvalakin. Mutta kun näin ulkoilmakonsertin esiintyjätytöt hepeneissään, en kehdannut palella. Täällä oli pakkasta samat kuin Suomessa -14, mutta viima on tosi ilkeä. Mistä se oikein tulee, onhan merelle sentään matkaa. Poliiseja oli tuhottomasti ja väkeä vielä enemmän. Yhdessä laskettiin kymmenestä yhteen. Sitten raketteja taivaalle. Ja juhla vaan loppui. Ei tarvinnut itse päättää koska väenpaljous kuljetti eikä siinä suomipojalla ollut sanomista.

Minä siis olen elänyt tätä vuosikymmentä 7 tuntia pitempään kuin te siellä koto-Suomessa

Tilasin juuri hotellin netin kautta halpalipun Osakaan huomiseksi. Oli ihanaa käyttää kunnon konetta. Tämä miniläppäri ja huonot langattomat verkot tuntuvat taas tosi tylsiltä. Lipunosto oli muutoinkin helppoa, koska käytin samaa netin halpamyyjää kuin Taipeissa. Tosin olisin kilpailijalta saanut muutaman dollarin halvemmalla, mutta luksuksesta pitää maksaa.

Osakassa on lähemmäs 10 astetta plussaa. Yokon osoitetta en löytänyt mistään, vaikka se on aarteena tallella. Yritän, jos puhelin tai joku muu systeemi löytää hänet, ehkä Facebook. Se ei ole ihan helppoa, koska japanilaisen nimen voi kirjoittaa eri tavoilla englanniksi. Ja ihmisiä on Osakassakin paljon.

Tämän uuden vuoden muistan lopun ikääni. Kuvia en saanut otetuksi, koska oltiin kuin pingviinit sardiinipurkissa. Hyvää oli se, että läheinen yhteisolo lämmitti t-paitaista ja shortsihousuista suomipoikaa.

Pieni otos Seoulin kalatorista alaviistoon

Pauli: Hotellissa toimiva langaton verkko ei jaksa ladata kuvia Facebookiin. Katsotaan Osakassa, miten siellä netti toimii

Pauli: Voi voi, Facebook tunsi 10 Yokoa. Kuusi mahdotonta, neljälle lähetin viestin. Älkää naurako, yksi tuttu löysi 40 vuotta kateissa olleen ulkomailla tapaamansa nuoruuden rakastettunsa Facebookista ihan eri maasta.

Sirpa: Lohjalla käveltiin veljenvaimon kanssa hauskasti askelten alla narskuvassa lumessa, asteita noin miinus 16, kaulahuivi tiukasti kierrettynä nenään asti. Kaunista, mutta ei yhtään liian lämmintä . Siinä mietin, miten ihmeessä se Suomipoika siellä kaukana kylmässä polvihousuineen pärjää…Kun tultiin takaisin sisälle lämpimään, avasin tietokoneen, ja siinä viestiäsi lukiessa selvisi, että kyllä se taas pärjäsi!

Seoulin kentän langaton verkko paras ikinä.

Metrokorttia en saa mielestäni. Se luetaan molemmin puolin ja myös lompakosta. Kortissa on siis oltava muisti, joka on niin pieni että mahtuu kortin sisään. Huikeaa.

31. joulukuuta 2009 ·

Happy New Year from Seoul. I have spent year 2010 already more than one hour. New Year party was cold and full of people